Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoisesti lapseton mies miettii: mitä vanhemmaksi tulee, sitä paremmin siedän lapsia mutta sitä mahdottomammaksi ajatus isyydestä myös käy
28.03.2017 |
Kolmikymppisenä lapsettomana miehenä en kyllä näe mitään kadehdittavaa lapsia hankkineiden kavereideni elämäntavassa, vaikka moni skidi onkin ihan vekkuli. Varmaan jonkinlaista henkistä kasvua ja itsensä löytämistä.
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
No eihän siinä sitten sen kummempaa. Kukin tyylillään. Jos ei halua lapsia, niin ei ole pakko hankkia niitä.
Minunkin piti asiaa muutama vuosi harkita, kun vaimo alkoi asiasta puhumaan. En tuntenut erityistä vauvakuumetta, enkä tuntenut sisäsyntyistä kaipuuta vauvan hoitamiseen. Mutta ajattelin sen pidemmän aikavälin kautta: haluanko, että minulla on isoja lapsia sitten kun olen 40 tai 50? Haluanko, että minulla on aikuisia lapsia sitten, kun olen vanha? Haluanko ehkä joskus mahdollisuuden lastenlapsiin? Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että vastaus on kyllä. Joten ei kun lapsia tekemään! :)
Jos perheenisän homman hoitaa kunnolla, niin sehän on aika kokonaisvaltaista puuhaa niin rahan- kuin ajankäytön suhteen. Perheen eli lasten ja vaimon hyvinvointi ja tarpeet täytyy järkevissä rajoissa asettaa etusijalle, ja omat halut taka-alalle. Tietysti omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, jotta jaksaa hoitaa hommansa työelämässä ja kotona.
Vanhemmuus on (toivottavasti) tietoinen valinta ja valittu elämäntyyli. Toisaalta, sen intensiivivaihe ei kestä yhden lapsen osalta "kuin" parikymmentä vuotta, ja sen jälkeen sitä lähinnä toivoo, että olisi hoitanut hommansa sen verran hyvin, että aikuinen lapsi haluaa vielä olla tekemisissä. ;)
T: yksi nelikymppinen perheenisä, useampi lapsi, vanhimmat jo teinejä
Minulle on pariksikymmeneksi vuodeksi parempaakin tekemistä, ja miksi kummassa haluaisin lapsenlapsia, kun en halua lapsiakaan? -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan se totta, että mitä vakiintuneempi on omassa elämässään, mitä enemmän menetettävää on, sitä vaikeampi on heittäytyä vanhemmuuteen ja sitä raskaampaa se tapaa olla, jos siihen kuitenkin ryhtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän siinä sitten sen kummempaa. Kukin tyylillään. Jos ei halua lapsia, niin ei ole pakko hankkia niitä.
Minunkin piti asiaa muutama vuosi harkita, kun vaimo alkoi asiasta puhumaan. En tuntenut erityistä vauvakuumetta, enkä tuntenut sisäsyntyistä kaipuuta vauvan hoitamiseen. Mutta ajattelin sen pidemmän aikavälin kautta: haluanko, että minulla on isoja lapsia sitten kun olen 40 tai 50? Haluanko, että minulla on aikuisia lapsia sitten, kun olen vanha? Haluanko ehkä joskus mahdollisuuden lastenlapsiin? Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että vastaus on kyllä. Joten ei kun lapsia tekemään! :)
Jos perheenisän homman hoitaa kunnolla, niin sehän on aika kokonaisvaltaista puuhaa niin rahan- kuin ajankäytön suhteen. Perheen eli lasten ja vaimon hyvinvointi ja tarpeet täytyy järkevissä rajoissa asettaa etusijalle, ja omat halut taka-alalle. Tietysti omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, jotta jaksaa hoitaa hommansa työelämässä ja kotona.
Vanhemmuus on (toivottavasti) tietoinen valinta ja valittu elämäntyyli. Toisaalta, sen intensiivivaihe ei kestä yhden lapsen osalta "kuin" parikymmentä vuotta, ja sen jälkeen sitä lähinnä toivoo, että olisi hoitanut hommansa sen verran hyvin, että aikuinen lapsi haluaa vielä olla tekemisissä. ;)
T: yksi nelikymppinen perheenisä, useampi lapsi, vanhimmat jo teinejä
Minulle on pariksikymmeneksi vuodeksi parempaakin tekemistä, ja miksi kummassa haluaisin lapsenlapsia, kun en halua lapsiakaan? -ap
Onnea valitsemallasi tiellä, ihan vapaasti vaan lapsetonta elämää. :) Kuten sanoin, kukin tyylillään. Sinä pohdiskelit elämääsi, minä jaoin omia tuntemuksiani miten päädyin omaan ratkaisuuni.
T: se nelikymppinen perheenisä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No eihän siinä sitten sen kummempaa. Kukin tyylillään. Jos ei halua lapsia, niin ei ole pakko hankkia niitä.
Minunkin piti asiaa muutama vuosi harkita, kun vaimo alkoi asiasta puhumaan. En tuntenut erityistä vauvakuumetta, enkä tuntenut sisäsyntyistä kaipuuta vauvan hoitamiseen. Mutta ajattelin sen pidemmän aikavälin kautta: haluanko, että minulla on isoja lapsia sitten kun olen 40 tai 50? Haluanko, että minulla on aikuisia lapsia sitten, kun olen vanha? Haluanko ehkä joskus mahdollisuuden lastenlapsiin? Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että vastaus on kyllä. Joten ei kun lapsia tekemään! :)
Jos perheenisän homman hoitaa kunnolla, niin sehän on aika kokonaisvaltaista puuhaa niin rahan- kuin ajankäytön suhteen. Perheen eli lasten ja vaimon hyvinvointi ja tarpeet täytyy järkevissä rajoissa asettaa etusijalle, ja omat halut taka-alalle. Tietysti omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, jotta jaksaa hoitaa hommansa työelämässä ja kotona.
Vanhemmuus on (toivottavasti) tietoinen valinta ja valittu elämäntyyli. Toisaalta, sen intensiivivaihe ei kestä yhden lapsen osalta "kuin" parikymmentä vuotta, ja sen jälkeen sitä lähinnä toivoo, että olisi hoitanut hommansa sen verran hyvin, että aikuinen lapsi haluaa vielä olla tekemisissä. ;)
T: yksi nelikymppinen perheenisä, useampi lapsi, vanhimmat jo teinejä
Olipas järkevä, rehellinen ja viisas kommetti. Itse näin kolmikymppisenä naisena ajattelen lasten hankkimista monesti hyvin tunteellisesti ja siis varmaankin vietinomaisesti. Mutta tunnistan kyllä sen, että sitä pitää ajatella myös järjen kannalta ja se elämäntyyli pitää valita, kuten sanoit. Pitää olla valmis uhrautumaan lastensa puolesta, tiettyyn pisteeseen asti, ja pitää järkevästi punnita omia eväitään vanhemmuuteen. Pitää tiedostaa, että se ei tule olemaan aina helppoa tai hauskaa, mutta lapsista ja lapsenlapsista voi olla iloa ja lapset voivat opettaa ihmisille paljon.
Itse haluaisin lapsia ja joskus vietinomainen kaipuu äidiksi on todella voimakas. Haluan silti miettiä tämän päätöksen läpi, koska sitä ei voi koskaan perua. Siinä sitoutuu toisen ihmisen kasvattamiseen, opettamiseen ja tarpeiden tyydyttämiseen vähintään pariksi vuosikymmeneksi. Kunnioitan ihmisiä, jotka siihen ryhtyvät, ja yhtä lailla niitä, jotka kokevat, että eivät sitä halua, syystä tai toisesta. Osoittaa mielestäni hyvää itsetuntemusta ja rohkeutta myöntää, ettei halua sellaista vastuuta ottaa. Toivoisin, että kaikki ihmiset oikeasti miettisivät tätä asiaa ennen lasten hankkimista, jotta niillä, jotka tähän maailmaan syntyvät, olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eihän siinä sitten sen kummempaa. Kukin tyylillään. Jos ei halua lapsia, niin ei ole pakko hankkia niitä.
Minunkin piti asiaa muutama vuosi harkita, kun vaimo alkoi asiasta puhumaan. En tuntenut erityistä vauvakuumetta, enkä tuntenut sisäsyntyistä kaipuuta vauvan hoitamiseen. Mutta ajattelin sen pidemmän aikavälin kautta: haluanko, että minulla on isoja lapsia sitten kun olen 40 tai 50? Haluanko, että minulla on aikuisia lapsia sitten, kun olen vanha? Haluanko ehkä joskus mahdollisuuden lastenlapsiin? Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että vastaus on kyllä. Joten ei kun lapsia tekemään! :)
Jos perheenisän homman hoitaa kunnolla, niin sehän on aika kokonaisvaltaista puuhaa niin rahan- kuin ajankäytön suhteen. Perheen eli lasten ja vaimon hyvinvointi ja tarpeet täytyy järkevissä rajoissa asettaa etusijalle, ja omat halut taka-alalle. Tietysti omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, jotta jaksaa hoitaa hommansa työelämässä ja kotona.
Vanhemmuus on (toivottavasti) tietoinen valinta ja valittu elämäntyyli. Toisaalta, sen intensiivivaihe ei kestä yhden lapsen osalta "kuin" parikymmentä vuotta, ja sen jälkeen sitä lähinnä toivoo, että olisi hoitanut hommansa sen verran hyvin, että aikuinen lapsi haluaa vielä olla tekemisissä. ;)
T: yksi nelikymppinen perheenisä, useampi lapsi, vanhimmat jo teinejä
Minulle on pariksikymmeneksi vuodeksi parempaakin tekemistä, ja miksi kummassa haluaisin lapsenlapsia, kun en halua lapsiakaan? -ap
Tämä. Olen joskus ilmaissut työkaverille etten lapsia halua, ja eikös seuraava kommentti ollut heti: "Mutta sitten et saa lapsenlapsia!" No shit, Sherlock...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle jäi epäselväksi miksi ap koki tarpeelliseksi tulla tänne vauva-lehden plstalle julistamaan tätä mielipidettään?
Tee tai ole ilman, mitä se meille tuntemattomille ihmisille kuuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle jäi epäselväksi miksi ap koki tarpeelliseksi tulla tänne vauva-lehden plstalle julistamaan tätä mielipidettään?
Tee tai ole ilman, mitä se meille tuntemattomille ihmisille kuuluu.
No täällä on kai tarkoitus keskustella asioista, onhan tämä keskustelupalsta. Ei ap mielestäni mitenkään julistanut asiaansa, kertoi vain oman kokemuksensa ja mielipiteensä, kuten muutkin kommentoijat hänen jälkeensä. Jos et halua lukea ja keskustella muiden ajatuksista ja jakaa omiasi, mitä ihmettä teet kommentoimassa täällä?
-27
Outoa että jotkut tulevat tänne julistamaan lapsettomuuden ihanuutta Vauva-palstalle! Mulle se kertoo että ehei, et taidakaan olla varma asiastasi kun haluat siitä synnyttää keskustelua. Kysyisin siis selitystä, miksi hengailet Vauva-palstalla äityliporukoissa? Luulis löytyvän samanhenkisempääkin seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa että jotkut tulevat tänne julistamaan lapsettomuuden ihanuutta Vauva-palstalle! Mulle se kertoo että ehei, et taidakaan olla varma asiastasi kun haluat siitä synnyttää keskustelua. Kysyisin siis selitystä, miksi hengailet Vauva-palstalla äityliporukoissa? Luulis löytyvän samanhenkisempääkin seuraa.
Lol.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsetuntemus on monella kolmikymppisellä huikeasti parempi kuin kaksikymppisellä.
Onneksi olkoon sinulle ja valinnallesi! Se on aivan yhtä arvokas kuin minunkin. Olen nainen ja eillä miehellä oli vauvakuume ja tarve tulla isäksi jo vuosia ennen minua. Mutta nyt meillä on sellainen perhe mitä molemmat haluttiin. a ollaan onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon sinulle ja valinnallesi! Se on aivan yhtä arvokas kuin minunkin. Olen nainen ja eillä miehellä oli vauvakuume ja tarve tulla isäksi jo vuosia ennen minua. Mutta nyt meillä on sellainen perhe mitä molemmat haluttiin. a ollaan onnellisia.
Itse asiassa valintani olla hankkimatta lapsia on paljon arvokkaampi kuin sinun valintasi hankkia niitä. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon sinulle ja valinnallesi! Se on aivan yhtä arvokas kuin minunkin. Olen nainen ja eillä miehellä oli vauvakuume ja tarve tulla isäksi jo vuosia ennen minua. Mutta nyt meillä on sellainen perhe mitä molemmat haluttiin. a ollaan onnellisia.
Itse asiassa valintani olla hankkimatta lapsia on paljon arvokkaampi kuin sinun valintasi hankkia niitä. -ap
Voi pientä. Sili sili tapu tapu pai pai.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ihan sama. Ennen haaveiltiin siitä valmiista paketista - lapset, talo, auto ja lemmikki. Se vaan ei ollutkaan meidän unelma vaan jotain opittua. Kun elämä ei heti aluksi suonutkaan kaikkea sitä ja nähtiin miten kavereilla ja sukulaisilla meni kuviot niin pisti kyllä miettimään. Lopputulos on kaksi noin kolmekymppistä aikuista velaa jotka ihan oikeasti eivät vaan halua uhrata yhteistä aikaa ja itsenäistä mukavuutta lapsien vuoksi. Kyllä, olemme itsekkäitä mutta emme sen itsekäämpiä kuin lapsia tänne tekevätkään. Juu ovat ihan ok kun eivät ole omia mutta olipa taas sukujuhla lauantaina jossa ihanaiset 4 ja 6 vuotiaat sokerissa kuorrutetut sukulaislapset pistivät oikein urakalla ranttaliks ja valehtelematta helpotus suuri kun päästiin helvattiin sieltä. Äiti istu väsyneenä pöydässä, kukaan ei komenna sen vertaa et ehkä ei vieraissa olohuonetta tarttis remonttiin pistää. MUT KUN IHANA PALLERO! Ei, en ole lapsivihaaja. Mutta en kyllä niistä tykkääkkään, söpöjä joskus voivat olla. Vanhemmat sitten taas vihastuttaa senkin edestä. Ei heru myötätuntoa itse aiheutettuun ongelmaan. Ei kukaan muukaan saa, tässä yhteiskunnassa.
N28
"Ei heru myötätuntoa itse aiheutettuun ongelmaan. Ei kukaan muukaan saa, tässä yhteiskunnassa."
Miten nää velat on aina jotenkin näin vittumaisia ihmisiä? Tunnevammaako? Joku lapsuuden trauma jäänyt päälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi olkoon sinulle ja valinnallesi! Se on aivan yhtä arvokas kuin minunkin. Olen nainen ja eillä miehellä oli vauvakuume ja tarve tulla isäksi jo vuosia ennen minua. Mutta nyt meillä on sellainen perhe mitä molemmat haluttiin. a ollaan onnellisia.
Itse asiassa valintani olla hankkimatta lapsia on paljon arvokkaampi kuin sinun valintasi hankkia niitä. -ap
Voi pientä. Sili sili tapu tapu pai pai.
Tyypillinen lisääntyjän reaktio, valitettavasti. -ap
No eihän siinä sitten sen kummempaa. Kukin tyylillään. Jos ei halua lapsia, niin ei ole pakko hankkia niitä.
Minunkin piti asiaa muutama vuosi harkita, kun vaimo alkoi asiasta puhumaan. En tuntenut erityistä vauvakuumetta, enkä tuntenut sisäsyntyistä kaipuuta vauvan hoitamiseen. Mutta ajattelin sen pidemmän aikavälin kautta: haluanko, että minulla on isoja lapsia sitten kun olen 40 tai 50? Haluanko, että minulla on aikuisia lapsia sitten, kun olen vanha? Haluanko ehkä joskus mahdollisuuden lastenlapsiin? Harkinnan jälkeen päädyin siihen, että vastaus on kyllä. Joten ei kun lapsia tekemään! :)
Jos perheenisän homman hoitaa kunnolla, niin sehän on aika kokonaisvaltaista puuhaa niin rahan- kuin ajankäytön suhteen. Perheen eli lasten ja vaimon hyvinvointi ja tarpeet täytyy järkevissä rajoissa asettaa etusijalle, ja omat halut taka-alalle. Tietysti omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista täytyy pitää huolta, jotta jaksaa hoitaa hommansa työelämässä ja kotona.
Vanhemmuus on (toivottavasti) tietoinen valinta ja valittu elämäntyyli. Toisaalta, sen intensiivivaihe ei kestä yhden lapsen osalta "kuin" parikymmentä vuotta, ja sen jälkeen sitä lähinnä toivoo, että olisi hoitanut hommansa sen verran hyvin, että aikuinen lapsi haluaa vielä olla tekemisissä. ;)
T: yksi nelikymppinen perheenisä, useampi lapsi, vanhimmat jo teinejä