Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Naisten välinen ystävyys vs. miesten ystävyys.
27.03.2017 |
Mistä se johtuu, että naisten välisen ystävyyden odotetaan perustuvan sellaiseen tiiviiseen vähän nuoruuden bestismäisen ystävyyteen, jossa pidetään paljon yhteyttä ja "kerrotaan kaikki". Miehet taas tapaavat (mies)kavereitaan vaikka vain pari kertaa vuodessa ja silti ovat kuin parhaita kavereita. Minulle on moni naispuoleinen ystävä pahastunut siitä, jos en saa pidettyä yhteyttä tiiviisti. Miespuoleisten ystävien kanssa taas voin pitää yhteyttä vaikka kolmen kuukauden välein vain, ja silti olemme läheisiä eikä kukaan pahastu kenellekään. Toivon ystävyyksiltä sellaista, että jonkun ystävän kanssa voisi tehdä jotain juttua ja toisen ystävän kanssa jotain toista juttua (niitä asioita mitkä sattuu yhdistämään). Mutta tuntuu, että naispuoleiset kaverini haluaisivat jotenkin, että ystävän kanssa jaetaan koko elämä kokonaisuutena, niin harrastusjutut kuin perhejutut kuin ongelmat kuin kiinnostuksen kohteetkin. Olen myös monesti kokenut, että ns. kolmas pyörä on liikaa naisten kesken, eli kaksi naista niin on kivaa mutta kolme naista niin on hankalaa.. Ja sivusta seurannut kateellisena miten mieheni tapaa kavereitaan melkein aina jossain kolmen tai neljän porukoissa, ja kivaa ilmeisesti on. Olen 35-vuotias eli en mikään teini enää, mutta tuntuu ettei tämä asia ole juuri vuosien varrella muuttunut. Mistä johtuu että naisten välinen ystävyys on erilaista kuin miesten välinen?
Kommentit (29)
Eiköhän tuokin ole enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta johtuvaa. Meillä mies soittelee ja tapaa ystäviään enemmän mitä minä. Miehen puhelinlaskut on moninkertaiset omiini verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole kuin yksi tuollainen ystävä, jonka kanssa jaan kaiken, ja se on siskoni. Kaikki muut kaverit on just sellaisia, joiden kanssa on omat jutut tai harrastukset.
Mutta kai monille on tärkeää olla oma itsensä ja täysin auki ystäviensä kanssa, minkä kyllä tavallaan ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuokin ole enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta johtuvaa. Meillä mies soittelee ja tapaa ystäviään enemmän mitä minä. Miehen puhelinlaskut on moninkertaiset omiini verrattuna.
Tottakai se riippuu myös henkilöstä, mutta ajatteletko oikeasti, että noin keskimäärin naisten ja miesten ystävyys on ihan samanlaista?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuin yksi tuollainen ystävä, jonka kanssa jaan kaiken, ja se on siskoni. Kaikki muut kaverit on just sellaisia, joiden kanssa on omat jutut tai harrastukset.
Mutta kai monille on tärkeää olla oma itsensä ja täysin auki ystäviensä kanssa, minkä kyllä tavallaan ymmärrän.
Selittäkää minulle miksi on tärkeää olla "täysin auki" ystävien kanssa? Tuon olla oma itsensä ymmärrän kyllä, sillä eihän kukaan halua eikä jaksa mitään roolia vetää.
Yx bloggaaja kirjoittaa samasta jutusta. miettii että miksi äidit on susia toisille äideille. kantsii lukea iha kiva teksti. www.westendmum.fi/2017/03/05/onko-aiti-aidille-susi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua olla täysin auki kenenkään kanssa. Ehkä puolison. Ehkä. Siinä mielessä en naisena halua tällaista stereotyyppistä naisystävyyttä ja olenkin vähän ahdistunut aina kun joku nainen haluaa kanssani keskustella vaikkapa tunteista kun tavataan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Olen kyllä opetellut itse käsittelemään tunteitani, en siis pelkää niitä. Minusta ne ovat vain yksityisasia. Olen kuullut jonkun miehen joskus ihmettelevän, että joillakin ihmisillä on suuria vaatimuksia sen suhteen, keitä voi kutsua ystäviksi ja keitä joiksikin muiksi. Ehkä miehille sitten riittää neutraalimpi yhdessäolo ja he osaavat kunnioittaa toisten ihmisten rajoja ystävyydessäkin.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuokin ole enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta johtuvaa. Meillä mies soittelee ja tapaa ystäviään enemmän mitä minä. Miehen puhelinlaskut on moninkertaiset omiini verrattuna.
Voi VITUN MEILLÄ MIES MEILLÄ MIES MEILLÄ MIES!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuokin ole enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta johtuvaa. Meillä mies soittelee ja tapaa ystäviään enemmän mitä minä. Miehen puhelinlaskut on moninkertaiset omiini verrattuna.
Tottakai se riippuu myös henkilöstä, mutta ajatteletko oikeasti, että noin keskimäärin naisten ja miesten ystävyys on ihan samanlaista?
Tässä kun mietin omia ystäviä ja sukulaisia, niin ei niissä hirveästi eroja ole. En ole omassa elämässä sattunut Sinkkuelämää-tyyppisiin naisporukoihin, joissa ruoditaan kaikki omaan elämään kuuluvat asiat. En juttele seksielämästäni kenenkään muun kuin oman miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa ystävistäni on hajaantunut eri paikkakunnille (ja maihin), joten tapaamiset ovat harvassa - joskin kestävät sitten vähintään koko päivän, usein 1-3 yön yli tai viikonkin, jos ollaan yhdessä reissussa. En tunnista tuosta ap-kirjoituksesta itseäni enkä ystäviäni. Pidämme yhteyttä luontevasti säännöllisen epäsäännöllisesti, päivitämme tärkeimmät kuulumiset ja kyselemme myös toistemme ystävien kuulumisia. Läheisyys on säilynyt läpi vuosikymmenten kaikkien kanssa ja juttu jatkuu yhtä luontevasti kuin olisi tunti sitten erottu, vaikka t apaamisesta voi olla pitkä aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kuin yksi tuollainen ystävä, jonka kanssa jaan kaiken, ja se on siskoni. Kaikki muut kaverit on just sellaisia, joiden kanssa on omat jutut tai harrastukset.
Mutta kai monille on tärkeää olla oma itsensä ja täysin auki ystäviensä kanssa, minkä kyllä tavallaan ymmärrän.Selittäkää minulle miksi on tärkeää olla "täysin auki" ystävien kanssa? Tuon olla oma itsensä ymmärrän kyllä, sillä eihän kukaan halua eikä jaksa mitään roolia vetää.
En ole nyt varma tästä, mutta veikkaisin, että joillekin on tosi vaikeaa pitää "salaisuuksia" (rn tarkoita toisten uskomia salaisuuksia tms, vaan omien yksityisasioiden salaamista). Johtuu luultavasti temperamentista.
Itse olen tällainen just siskoni kanssa. Se, että toinen tietää minusta ihan kaiken, luo tunteen, etten ole yksin. Samalla minusta tuntuu, että jos hän ei tiedä jotain asiaa minusta, meidän ystävyyssuhde on teeskentelyä.
Toisaalta taas muiden ystävien kanssa ei ole tarvetta jakaa kaikkea, koska heidän funktio on eri, esim. hauskanpito, harrastukset, keskustelu yleisellä tasolla jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yx bloggaaja kirjoittaa samasta jutusta. miettii että miksi äidit on susia toisille äideille. kantsii lukea iha kiva teksti. www.westendmum.fi/2017/03/05/onko-aiti-aidille-susi/
Tämä ei liity aiheeseen mitenkään. Mainosta blogiasi omassa aloituksessa.
Vierailija kirjoitti:
Osa ystävistäni on hajaantunut eri paikkakunnille (ja maihin), joten tapaamiset ovat harvassa - joskin kestävät sitten vähintään koko päivän, usein 1-3 yön yli tai viikonkin, jos ollaan yhdessä reissussa. En tunnista tuosta ap-kirjoituksesta itseäni enkä ystäviäni. Pidämme yhteyttä luontevasti säännöllisen epäsäännöllisesti, päivitämme tärkeimmät kuulumiset ja kyselemme myös toistemme ystävien kuulumisia. Läheisyys on säilynyt läpi vuosikymmenten kaikkien kanssa ja juttu jatkuu yhtä luontevasti kuin olisi tunti sitten erottu, vaikka t apaamisesta voi olla pitkä aika.
Kaukana asuminen on "hyvä syy" sille että pitää harvakseltaan yhteyttä, mutta ystävyys säilyy. Mutta minulle on kyllä käynyt niin, että jos en pidä lähellä asuviin naispuoleisiin ystäviini tiiviisti yhteyttä, niin he jotenkin suuttuvat tai loukkaantuvat (vaikka syyni on arjen muut kiireet ja väsymys, ei mikään ystävyyteen liittyvä syy sinänsä). Ei miehelleni ole koskaan hänen ystävistään kukaan suuttunut, vaikka mies ei laittaisi viestiä kolmeen kuukauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun naispuoleset ystävät usein utelevat minulta henk kohta asioita tyyliin "miksi sinulla ei vieläkään ole lapsia", "miksi ette vieläkään ole naimisissa", "meneekö teillä (miehesi kanssa) hyvin" jne. Vaikka tuntevat minut vuosien ajalta ja tietävät, että arvomaailmassani lapset ei ole kaikkein tärkein asia ja tuntevat mieheni myös jne.. Ja pahastuvat jos en halua puhua aiheesta tai vastaan jotain ympäripyöreää. Minun mielestäni vaan kaikki asiani ei kuulu kaikille, enkä saa itse irti mitään siitä että vatvoisin lapsien puuttumista ystävieni kanssa. Jos lapsettomuus ahdistaa/ahdistaisi minua, varaisin varmaan ajan psykologilta jotta voisin jutella siitä. Haluaisin pitää ystävieni kanssa vaan kivaa aikaa ja rentoa yhdessä oloa, mutta se ei kelpaa näköjään. Ei mieheltäni kukaan hänen ystävä ikinä utele tuollaisia henkilökohtaisia asioita tungettelevasti.
Vierailija kirjoitti:
Minun naispuoleset ystävät usein utelevat minulta henk kohta asioita tyyliin "miksi sinulla ei vieläkään ole lapsia", "miksi ette vieläkään ole naimisissa", "meneekö teillä (miehesi kanssa) hyvin" jne. Vaikka tuntevat minut vuosien ajalta ja tietävät, että arvomaailmassani lapset ei ole kaikkein tärkein asia ja tuntevat mieheni myös jne.. Ja pahastuvat jos en halua puhua aiheesta tai vastaan jotain ympäripyöreää. Minun mielestäni vaan kaikki asiani ei kuulu kaikille, enkä saa itse irti mitään siitä että vatvoisin lapsien puuttumista ystävieni kanssa. Jos lapsettomuus ahdistaa/ahdistaisi minua, varaisin varmaan ajan psykologilta jotta voisin jutella siitä. Haluaisin pitää ystävieni kanssa vaan kivaa aikaa ja rentoa yhdessä oloa, mutta se ei kelpaa näköjään. Ei mieheltäni kukaan hänen ystävä ikinä utele tuollaisia henkilökohtaisia asioita tungettelevasti.
Ja siis ymmärrän kyllä, jos en kelpaa ystäväksi niille jotka haluavat sellaista ystävyyttä jossa puhutaan ihan kaikesta. Mutta mietin että miksi miehille kuitenkin kelpaavat enemmän tekemisen ja rennon yhdessäolon ympärille keskittyvät ystävyydet.
Muakin ahdistaa tämä läheisyys. Ei nykyään vaan jaksa eikä ehdi pitää yhteyttä jatkuvasti ja sitten vielä pitäisi avata koko sydän ja sielu toiselle. Ehkäpä juuri siskolle voisin. Harmi kun en omista
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuokin ole enemmän henkilöstä kuin sukupuolesta johtuvaa. Meillä mies soittelee ja tapaa ystäviään enemmän mitä minä. Miehen puhelinlaskut on moninkertaiset omiini verrattuna.
Jäit kiinni valheesta, nainen.
Kaikilla, jotka puhuvat vähänkin enemmän puhelimessa, on rajoittamattomat liittymät. Esimerkkisi oli tuulesta temmattu.
t. faktantarkastaja, mies
Vierailija kirjoitti:
Minun naispuoleset ystävät usein utelevat minulta henk kohta asioita tyyliin "miksi sinulla ei vieläkään ole lapsia", "miksi ette vieläkään ole naimisissa", "meneekö teillä (miehesi kanssa) hyvin" jne. Vaikka tuntevat minut vuosien ajalta ja tietävät, että arvomaailmassani lapset ei ole kaikkein tärkein asia ja tuntevat mieheni myös jne.. Ja pahastuvat jos en halua puhua aiheesta tai vastaan jotain ympäripyöreää. Minun mielestäni vaan kaikki asiani ei kuulu kaikille, enkä saa itse irti mitään siitä että vatvoisin lapsien puuttumista ystävieni kanssa. Jos lapsettomuus ahdistaa/ahdistaisi minua, varaisin varmaan ajan psykologilta jotta voisin jutella siitä. Haluaisin pitää ystävieni kanssa vaan kivaa aikaa ja rentoa yhdessä oloa, mutta se ei kelpaa näköjään. Ei mieheltäni kukaan hänen ystävä ikinä utele tuollaisia henkilökohtaisia asioita tungettelevasti.
Juuri jatkuva tenttaaminen, utelu ja neuvojen tyrkyttäminen pyytämättä rassasi minuakin useimmissa naispuolisissa ystävissäni. Nykyään en enää oikein osaa tai halua ystävystyä naisten kanssa, sillä kovin moni on varsin rajaton ystävyyssuhteissaan. Ymmärrän, että omien ajatusten, ilojen ja surujen jakaminen kuuluu monen mielestä ystävyteen ja näin koen asian itsekin. Moni ei vain osaa kunnioittaa ystävänsä erillisyyttä tai rajoja, vaan kokee, että heillä on oikeus tuppautua ja päsmäröidä ystävänsä elämää. Ikävän monelle naiselle on jäänyt se symbioottinen bestisvaihe päälle, jolloin ystävän omasta poikkeava pukeutuminenkin koetaan pahimmassa tapauksessa loukkauksena.
N32
Minullakin on kokemusta liian lähelle tuppaavista naiskavereista, kysellään liian tarkasti minun parisuhteet, työasiat ja lasten kuviot, pahimmassa tapauksessa jopa terveys ja annetaan neuvoja. En halua olla tilitysvelvollinen kenellekään.
Toisaalta ahdistun liian etäisistä ihmisistä, joilla menee aina muka upeasti ja jotka kiusaantuvat syvällisistä puheenaiheista. Esim.tapasin toisen opettajan( olen itsekin) ja yritin puhua työn hankaluuksista sekä läheisen menettämisestä( molempien isä kuoli samoihin aikoihin). Hän hymisteli vain jotain. Jos ihmisestä ei saa irti mitään aitoa, on vaikea ajatella ystävystyvänsä.
Joku välimaasto siis liian pinnallisen ja liian tuppautuvan yhdessäolon välillä siis?
Alue: Aihe vapaa
Oliskohan niin että naiset tuppaavat analysoimaan kaiken. Myös ystävänsä, jolloin siinä tulee arvostelleensa ystäväänsä joko tahattomasti tai jopa tahallisesti. Kuka sellaisesta pitää? Ystävien seurassa pitäisi saada rentoutua ja jos v.....llaan niin se on sellaista tunnelman keventämiseksi heitettyä läppää ainakin miesten kesken, ei syyttävää.