Tyhmyys ja mokailut - voiko syynä olla päähän sattunut onnettomuus?
Poikaystävälläni (35v.) on jonkinlainen ongelma. Olen huomannut tavallisessa elämässämme, että hän ei hahmota, muista tai ymmärrä joskus hyvinkin yksinkertaisia asioita. Alussa jopa nalkutin hänelle, mutta nykyään melkeinpä itken surullisena, kun taas jotain tapahtuu. Teot ovat yleensä pieniä, mutta nyt on käynyt muutama vakavakin ¿moka¿. Ja ne mahdolliset vakavammat seuraukset mokista surettavatkin minua eniten. Yritän tiivistää joitain esimerkkejä tähän (normaalisti mokia tapahtuu pari kappaletta per TUNTI).
- mies käynnistää aamulla auton, mutta unohtaa ikkunanskrapauksen ajaksi laittaa lämmityksen päälle
- mies pakkaa laukun pitkälle matkalle; pakkaa tärkeimmät varauskoodi -ja aikataulupaperit sisälle laukkuun hankalaan paikkaan, ottaa mukaan digikameran, mutta ei laturia, ottaa samasta laatikosta sukat, muttei alushousuja ollenkaan¿ ja vastaavat matkalle lähdöt tuttuja jo työnkin puolesta!
- mies saa jatkuvasti haavoja ja kolhuja melkein melkein mitä tahansa tehdessään, vaikka minä tekisin ilman suojavarusteita samaa työtä kuin hän¿ saunapuiden kanto, auton pesu, uiminen
- kahden vuoden yhteisen ruuanlaiton jälkeenkään mies ei ole parilla kerralla muistanut missä pidämme kattiloita tai leipäveitsiä. Jos pyydän tuomaan karkit sinisessä jälkiruokamaljassa, mies tuo ne ylisuuressa taikinakulhossa.
- muuten asiallisesti puhuva mies päästää välillä suustaan todella pahoja sammakkoja (en tarkoita v..uilua tai herjanheittoa) ja selkeästi näkee että tilannetaju petti.
- mies tiesi hyvin että vaihdoimme kaikki minun ruokatuotteeni laktoosittomiksi rankan mahaoireilun jälkeen ja vietimme kerran puoli tuntia maitohyllyn luona keskustellen soija vrs. maitojuoma vrs. hyla ¿juomista. Kuitenkin seuraavalla kerralla hän tuo tavallista maitoa.
Näitä pikkuriikkisen pieniä tapahtumia sattuu kokoajan. Olen parina arki-iltanamme laskenut, että noin 5-20 tapausta tavallisen koti-illan aikana.
Mies on myös hämillään tilanteesta. Yleensä kun pysäytän hänet ¿Miksi teit sen noin ¿ sehän on ihan hassusti, etkä kuullut mitä sanoin?¿ hän vain katsoo surullisena eikä osaa selittää, miksi tekee tekonsa ihan päin honkia. Kumpaakin surettaa nämä tapahtumat, joita on nyt sattunut myös hyvin vakavinkin seurauksin.
Voisiko aiheuttajana olla juuri ennen seurusteluamme tapahtunut onnettomuus, jossa päähän osunut isku vei tajunnan hetkeksi? Ulkoiset ruhjeet kyllä hoidettiin, mutta mitään ei kuvattu. Voisiko vieläkin mennä lääkäriin ja sanoa ¿Hei, johtuisiko tyhmyyteni ja mokailuni vanhasta onnettomuudesta?¿
Viikko sitten hän pahaa tarkoittamatta vaaransi ihmishengen parilla mokalla, vaikka tiesi tilanteen olevan vakava. Se havahdutti meidät kummatkin. Ei näin voi jatkua.
Kommentit (17)
Itse kärsin samankaltaisen miehen tötöilyistä. Määrä/vrk lienee sama, mutta ovat monta astetta pahempia. Elämä on yhtä helvettiä. Vastuuta kun moiselle ei voi antaa pienenkään tehtävän verran.
Mies on sokea omille mokilleen ja vähättelee niitä. Eikä tietenkään suostu lääkäriin. Diagnoosin saaminen kun pelottaa. Meillä kuvaan ovat astuneet myös aggressiot. Kotidiagnoosini vaihtelee tätä nykyä vähälahjaisuudesta Aspergeriin, ADHD:n ja skitsofrenian välillä. Päähän sattuneesta vammasta ei ole kyse, sillä suvusta löytyy muita samanlaisia vähälahjaisia miehiä (mm. appi). Naisia on siunattu paremmilla geeneillä.
Minunj eksäni oli ihan samanlainen. Ei oikein tajunnut asioita ja muutenkin hiukan kömpelö yleisesti (osasi kyllä tehdä remonttihommia, mutta sitten se olikin kaikesta muusta normaalista osaamisesta pois).
En voinut ikävä kyllä elää moisen henkilön kanssa jota saa ohjata joissain tilanteissa kuin lasta..
Ei tästä ole kauaa kun tv:stä tuli ohjelma jossa oli ihmisiä jotka olivat olleet onnettomuudessa jossa olivat saaneet kovan iskun päähän (esim. auto-onnettomuus). Eräskin ohjelmassa ollut mies oli muuttunut ohjelman jälkeen hyvin agressiiviseksi. On hyvin mahdollista että tuo onnettomuus on mieheesi vaikuttanut ja sen takia hän on " tyhmä" ja mokailee. Hänen kannattaisi ehdottomasti hakeutua lääkäriin. Kertoa tuosta onnettomuudesta ja vaatia päästä neurologisiin tutkimuksiin. Varsinkin jos hän on ennen onnettomuutta ollut aivan toisenlainen. Puhu hänelle, kerro että olet huolissasi. Toivottavasti löydätte ja saatte apua.
Vierailija:
Ei tästä ole kauaa kun tv:stä tuli ohjelma jossa oli ihmisiä jotka olivat olleet onnettomuudessa jossa olivat saaneet kovan iskun päähän (esim. auto-onnettomuus). Eräskin ohjelmassa ollut mies oli muuttunut ONNETTOMUUDEN jälkeen hyvin agressiiviseksi. On hyvin mahdollista että tuo onnettomuus on mieheesi vaikuttanut ja sen takia hän on " tyhmä" ja mokailee. Hänen kannattaisi ehdottomasti hakeutua lääkäriin. Kertoa tuosta onnettomuudesta ja vaatia päästä neurologisiin tutkimuksiin. Varsinkin jos hän on ennen onnettomuutta ollut aivan toisenlainen. Puhu hänelle, kerro että olet huolissasi. Toivottavasti löydätte ja saatte apua.
Mies on opiskellut hyvät tutkinnot ja työskentelee vaativissa tehtävissä. Vaikka tietysti selkeitä miehille tyypillisiä vikojakin löytyy, niin silti tapahtuneet ihmetyttävät. Helpoissakin tilanteissa tapahtuu mokailua vaikka opastaisin vieressä " kädestä pitäen" . Ja vaikka joskus alussa suutuinkin, olen jo ottanut kärsivällisen, rauhallisen ja rennon asenteen. Viime viikkoiset tapahtumat kuitenkin muuttivat ajatukseni lähemmäs paniikkia.
ap
Meilläkin on opintoviikko poikineen plakkarissa. TJ:n titteli ja maallinen mammona eivät sano etteikö joku voi olla tyhmä. Tyhmäkin kun voi näemmä menestyä taloudellisesti. Tarkoittamani tyhmyys/yksinkertaisuus ovat defektejä jotka ilmenevät käytännön arkielämässä. Niissä älyttömän helpoissa asioissa jotka 5-v lapsikin osaa paremmin kuin isänsä.
Mies itse ei näe tilanteita, joten sinun pitää mennä hänen mukaansa lääkäriin.
Voiko käydä niin, että vaikka mies pärjääkin työssään eikä ole mokaillut niin mitäpä jos työterveyslääkäri kieltääkin työnteon? Onneksi onnettomuus tapahtui työaikana työmaalla, ja työnantajan vastuulla. Nimittäin jos työ menee alta.
ap
Harmi, kun en ole tuntenut miestä ennen onnettomuutta jotta voisin verrata käytöstä. Mies on kyllä sanonut epäilevänsä onnettomuutta " tyhmyyden" syyksi, mutta pelkää lääkärin diagnoosia - sekä tietysti työkyvyn menettämistä sen seurauksena.
ap
Jos taas ovat liikkumiseen liittyviä, voidaan kuntouttaa, ainakin jossakin määrin. Kaikki riippuu vammasta. Kuinka vanha, missä aivojen osassa, kuinka laaja etc.
Ap. Unohtakaa työterveyslääkärit. Ei siksi, että työ menisi pahimmassa tapauksessa alta vaan siksi, ettei noiden erikoisosaaminen aiheesta ole riittävää. Kannattaa kääntyä osaavan neurologin puoleen.
..mutta silti sanoisin, että nyt ei ole kyseessä sellainen " tyhmyys" .
Tämä on sellaista tyhmyyttä, kun toinen näyttäisi olevan kuin itkuun purskahtamaisillaan olevalta kun paljastuu, että oli tehnyt jonkun asian totaalisesti väärin.
ap
Terveyskeskuslääkäriä emme käytä, mutta työterveyslääkäriä sitäkin enemmän. Eikös se olisi tavallisin reitti edistää asiaa?
ap
Joku tietysti taas ulvahtaa jotain muotidiagnoosista, mutta kehottaisin kuitenkin ottamaan mahdollisuuden vakavasti. Tietyt asiat, jotka eivät ylitä tiettyä kiinnostavuuskynnystä (esim. mitä maitoa pitäisi ostaa) eivät vain jää muistiin kun taas itseään kiinnostavissa asioissa ylittää reippaasti keskivertotason. Sammakoiden suustaan pääseminen taas saattaisi viitata esim. Tourretteen.
Häiriöstä ei pääse eroon, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Minulla itselläni auttoi hurjasti jo se, että tajusin, että minulla on jotakin, jonka voi diagnosoida. Huomasin, että en ole tyhmä vaan tietyt asiat vain ovat minulle hirvittävän paljon vaikeampia kuin suurimmalle osalle ihmisiä. Kun nämä asiat, joita en osaa, ovat valtaosalle ihmisistä triviaaleja taitoja, niin tuntuu niin järjettömältä, että en todellakaan pysty tiettyihin asioihin ellen nimenomaisesti keskity.
Kuten olet jo huomannut, miehellesi on suuri ahdistuksen aihe huomata, että hän ei yksinkertaisesti muista tiettyjä asioita. Älä siis nalkuta, vaan yritä yhdessä miehesi kanssa löytää keinot muistaa tiettyjä asioita. Vaikka kertoisit sata kertaa, missä tiettyjä asioita säilytetään, niin hän ei ehkä tule sitä kuitenkaan koskaan muistamaan. Tämä ongelma täytyy siis kiertää jollakin tavalla, tehdä asiasta sellainen, että sen miehesi " epäloogisella logiikalla" pystyy muistamaan. Jotkut asiat taas voi hyvin tehdä toisinkin. Jos lämmitin unohtuu laittaa päälle, niin auton sisällä on hetken aikaa kylmä, mutta mitä siitä.
Olen tietoisesti rakentanut itselleni elämänhallintavälineitä. Minä en nykyisin edes yritä pakata ilman matkamuistilistaa (olen ohjelmoinut itselleni muistilistageneraattorin, kerron ohjelmalle kuinka moneksi päiväksi lähden matkalle, minkätyyppinen matka on kyseessä ja ketkä perheestä lähtevät mukaan, niin ohjelma tulostaa minulle valmiin listan). Kauppalistageneraattorin avulla tarkistan kaappien tilanteen ennen viikonlopun isompaa ostosreissua niin viimeinen vessapaperirulla ei pääse loppumaan yllättäen. Useimmissa kodin kaapeissa ja laatikoissa on nimilappu (kun saman ongelman parissa enemmän tai vähemmän painivia on perheessä neljä, emme muuten tulisi toimeen). Luotan vain ja ainoastaan kännykän sähköiseen kalenteriini. Tämän synkronoin sekä työpaikan että kodin kalenterin kanssa päivittäin.
Tavalliselle ihmiselle tällainen ylijärjestelmällisyys saattaa tuntua ihan järjettömältä. Se saattaa kuitenkin olla ainoa keino saada elämä sellaiseen järjestykseen, että tuntee elävänsä " normaalia" elämää ilman, että tarvitsee monta kertaa päivässä hämmentyä tai jopa masentua asian takia.
Tällaiset häiriöt ovat usein perinnöllisiä. On tutkittu, että USA:n armeijan kantahenkilökunnan lapsilla on keskimääräistä enemmän tarkkaavaisuushäiriötä ja arveltu tämän johtuvan siitä, että tarkkaavaisuushäiriöiset arvostavat armeijan kuria ja järjestystä, joka auttaa hallitsemaan pään sisäistä epäjärjestystä, ja luo näin heidän elämäänsä turvallisuudentunnetta.
Mutta miten päädyit(te) tuohon diagnoosiin? Mitä kokeita piti ottaa?
Kiitos, nyt mieleni rauhoittui ja voin mennä nukkumaan :) ja selvittää tätä asiaa huomenna lisää.
ap
Jo oman mielenrauhan takia.