**MAALISMUSSUKOIDEN synnytyskertomukset**

Aloitan nyt sit tän pinon, kuten aloitin myös jakaantumisenkin ;)



Tiistai-iltana 7. helmikuuta rv 36+3 mentiin miehen kanssa ekaa kertaa leffaan vihdoin (aina aikaisemmin lykkääntynyt) nykäsen mattia katsomaan. Kävi ihan mieletön tuuri ja saatiin yksityisnäytös nimittäin ketään muita ei myöhäisnäytökseen tullut! =)



Puolen yön aikaan saavuttiin takaisin kotiin ja mä menin suoraan nukkumaan ja mies jäi nettailemaan. Kolmen maissa yöllä heräsin kun pikkuhousut tuntui kostealta. Luulin, että näinkö unta ja kokeilin vielä ja kosteathan ne olin. Ajattelin olinko pissannut alleni ja nousin tarkistaakseni onko lakana mennyt märäksi, mutta samassa alkoi jotain lorisemaan jalkovälistä. Siinä vaiheessa huusin miehelle, että " tuu äkkiä tänne" . Vettä lorisi lorisemistaan ja kokeilin pystynkö keskeyttämään (kuten pissaamisen pystyy), mutta enpäs pystynyt ja tultiin siihen tulokseen, että lapsivettä se on!



Soitin sitten naistenklinikalle ja kyseli kaikennäköistä mm. olihan vesi kirkasta ja kun kaikki vaikutti normaalilta niin kehotti rauhassa pakkailemaan ja pikkuhiljaa tulemaan sinne. No mä sit äkkiä pakkailin mukamas kaikki tärkeät mukaan (ei loppujen lopuks mitään järkevää ja mies joutu jälkijunassa sit synnytyksen jälkeen tuomaan) ja vaihdoin kuivat vaatteet ja siteen housuihin ja ei kun menoksi.



Sairaalassa oltiin neljän maissa ja otettiin samantien vauvasta ktg-käyrää ja sitten hoitaja teki sen testin jossa varmistui, että lapsivettähän se oli. Supistuksia ei vielä tullut, joten jäin sisään sairaalaan osastolle odottelemaan ja mies lähti kotiin.



Seuraavana aamuna 7 maissa hoitaja tuli sanomaan, että mulla on joku bakteeri/tulehtus alapäässä mitä ei normaalisti tarvitse hoitaa, mutta alatiesynnytyksessä se pitää hoitaa ja mulle sit laitettiin antibiottitippa tippumaan.



Aamulla 9 maissa otettiin käyrää ja kaikki oli ok vauvalla. Hoitaja sanoi, että illemmalla voidaan alkaa käynnistellä niillä emätintableteilla(?) jos ei ole ruuhkaa synnytyssalissa. No 11 maissa pyysin voisko ottaa käyrää kun nippailee mahasta välillä ja luulin, että nyt on supistukset alkanut (en tiennyt miltä ne tuntuu kun ei koko raskauden aikana edes harjoitussuppareita ollut tullut).



Käyrille ei piirtynyt mitään eikä hoitaja mahan päältä käsin tunnustelemallakaan tuntenut " vatsan kovettumista" . Käski siis lepäilemään. Puoli tuntia eteenpäin klo 11:30 kivut alkoi koventumaan ja pari tuntia kärvistelin sängyssä kunnes klo 13:30 alkoi tulla 10 min välein ja klo 14 kippurassa kävelin hoitajien huoneeseen ja sanoin, että nyt kyllä varmasti on supistuksia kun ei kävelemäänkään pysty. Sanoi, että no mennään kurkkaamaan tilanne ja olinkin 3cm auki.



Soitin miehelle, että alappas tulla, että nyt on synnytys käynnistynyt ja lähdin hoitajan saattelemana kävelemään synnytyssaliin. Pari kertaa jouduttiin pysähtymään matkalla kun kivut oli niin kovat. Suunnilleen 14:30 olin synnytyssalissa ja mies melkein samaan aikaan saapui. Nappailin ilokaasua aina supistusten tullessa (ei muuten vieläkään näkyneet käyrillä) ja klo 15 kätilö kurkkas tilanteen ja olin 5cm auki.



Pyysin epiduraalia ÄKKIÄ (olin kuullut ettei saa jos ehtii " liikaa" aueta) ja hetken päästä lääkäri tulikin laittamaan. Se oli kuin taivas ja kivut loppui samantien. Hirveä tärinä kuitenkin alkoi sen jälkeen tai sit johtui siitä kun mulla oli kylmä ja jatkuvasti kätilö muistutti, yritä rentoutua kun mä olin jäykkänä, kylmissäni ja tärisin siinä sängyllä.



Klo 17 maissa pyysin lisää sitä puudutetta kun alkoi taas kivut voimistua ja kätilö tsekkasi jälleen tilanteen ja sanoi, että nyt ei enää lisää saa kun olet täydet 10cm auki ja laitto jonkun toisen tipan mulle. Siinä sit sain valita äkkiä ponnistanko selälteen vai kyljelleen (valitsin vasemmalla kyljellä kun siinä asennossa jo olin) ja klo 17:10 sain luvan alkaa ponnistaa. En itse kyennyt kunnolla oikeeta jalkaa pitämään ylhäällä ja mies avitti kun mä samalla karjuin aina supistusten tullen " pidä nyt perkele se jalka sielä ylhäällä) (ei muuten vieläkään supistukset näkyny käyrillä ja itse jouduin sanomaan (lue=huutaamaan) että nyt PONNISTUTTAA ja kun pää oli ulkona (luulin että oli jo syntynyt kokonaan) kysyin miks ei se itke ja kätilö sanoi, että pää vasta ulkona, että ponnista vielä kun supistus tulee ja klo 17:28 syntyi meidän 9 pisteen terve pieni prinsessa painaen 2370g, pituutta 42cm ja päänympärys 31cm.



Arvasin, että repesin kun tuntui ponnistaessa, että virtsaputki repeää. Repesin siis virtsaputken vierestä n. 3cm ja peräaukkoon päin n.1cm ja 5 tikkiä kuulema kätilö ompeli kun kysyin. 200ml meni verta.



Pystyin kuitenkin samantien istumaan normaalisti ja painelin suihkuun kun mies lähti kätilöiden kanssa viemään tyttöä vastasyntyneiden tarkkailuosastolle tytön pienen painon vuoksi. Siellä tyttö oli seuraavaan päivään asti kunnes pääsi mun kanssa synnyttäneiden osastolle kun kaikki oli kunnossa.



Kaikin puolin jäi hyvä mieli synnytyksestä eikä ollut niin paha kuin kuvittelin, mutta näin jälkikäteen oon kauhitellut itsekseni, että kuinkakohan pahasti olisin revennyt jos vauva olisi syntynyt ajallaan ja normaalikokoisena kun tuollaisesta kirpusta tuli jo repeämiä.



-Simbucca ja tyttö melkein 6vkoa-

Unohdin kertoa, että mut ommeltiin ennenkuin istukka oli syntynyt ja ihmettelin sitä siinä kätilölle. Sanoi, että joskus näinpäin ja kun oli ommellut niin paineli mun vatsan päältä istukkaa ja hetken päästä tunsin muljahduksen alapäässä ja sieltä se tuli kivuttomasti.



Oli kuulema vähän jotain lisäistukkaa tai jotain, mutta muuten ihan kokonainen ja normaali.



Mies ei muuten halunnut katkaista napanuoraa ja on sitä jälkikäteen harmitellut. No, ehkä seuraavan kerran jos meille joskus toinen lapsonen suodaan! ;)

Kaikki alkoi maanantaina 13.2. rv 37+5 kun aamusta alkoi tulla vetistä hieman rusehtavaa vuotoa. Iltapäivällä neuvolassa kyselin asiaa, ja täti epäili olevan limatulppaa. Vuotoa jatkui koko viikon, kunnes perjantai aamuna tuli jo klöntti ja veristä vuotoa. Kättärille soittelin, ja käskivät tarkkailla tilannetta. Jos jatkuu, on mentävä näytille. Päivällä soitin uudestaan kun vuoto jatkui. Miehe soitin töistä ja äitin hoitamaan esikoista. Kättärille lähdettiin ja siellä laitettiin käyrälle. Kätilö vei käyrät lääkärille ja lääkäri oli vaan todennut että kotiin ottamaan vauhtia kun ei supistuksia käyrässä näy. Kyllähän niitä tuli, mutta eivät käyrälle asti päätyneet. Lääkäriä en koko reissulla nähnyt, eikä sisätutkimusta tehty. Tilanteesta ei siis ollut oikeasti havaintoa. Esikoinen jäi äitille hoitoon kun ei tiennyt koska pitää takaisin mennä.



Lauantai aamuna ei mitään ollut tapahtunut eikä muutoksia tuntunut. Päivän vietimme siis äitin luona ja illalla saunottiin! Se saikin aikaan kunnon supistuksia, jotka kuitenkin loppuivat heti kun lähti liikkeelle:(. Esikoinen jäi äitille hoitoon ja me suunnattiin miehen kanssa kotiin nukkumaan.



Sunnuntai aamuyöstä klo 4 kävin vessassa ja tuntui kun pöttöön olisi hieman lorahtanut muutakin kuin pissaa. Varma en ollut. Koko päivän oli kuitenkin erittäin märkä olo ja epäilin olevan lapsivettä. Kättärille en viitsinyt soittaa ettei tule hukkareissu. Äitin kanssa puhuin asiasta ja lupasi soittaa ent. koulukaveri ja Kätilöopiston Haikaranpesän osastonhoitajalle. Hän oli sitä mieltä että on lapsivettä ja Kättärin päivystykseen näytille. Soitin päivystykseen ja lähdettiin Kättärillä käymään klo 20. Käyrää otettiin ja tutkittiin onko lapsi vettä -> olihan se! Kohdunsuu 2cm auki. Koska supistuksia ei tullut, oli edessä käynnistys. Olihan vesien tulon alkamisesta mennyt jo aikaa... Illalla ei käynnistyksiä tehdä, joten kotiin yöksi ja aamulla takaisin.



Illalla mies hieroi vielä jalkapohjia enne nukkumann menoa. Se sai aikaan aika hyviä supistuksia. Väli oli 6-8min. Nukahdin kuitenkin pidemmän välin tullessa. Heräsin uudestaan napakkaan supistukseen, edellisestä oli kulunut 1h48min. Klo oli silloin 2. Kävin vessassa ja tutkailin tilannetta. Supistuksia tuli 4-6min välein. Tunnin kuluttua kävin suihkuttelemassa, joka auttoi kipuun. Söin hieman ja herättelin miestä. Kättärille soitin klo 4 ja pyysivät sinne.



Kättärillä oltiin klo 4.30. Päästiin saman tien synnytysosastolle ja huoneeseen numero 9. Kätilö laittoi käyrälle ja teki sisätutkimuksen -> kohdun suu 4cm auki. Kalvot oli ehjät joten vettä tihkui jostain ylempää. Kalvot kutenkin repesi tukiessa. Klo 5.30 Kätilö kävi kysymässä tarviinko jotain, vai pärjäänkö vielä supistusten kanssa ¿sanoin pärjääväni vielä ainakin hetken. Klo 5.45 pyysin Kätilöltä epiduraalia. Klo 6 kätilö kävi sanomassa että lääkärillä on ruuhkaa. Oli juuri laittamassa yhtä puudutetta, sitten käy naapuri huoneessa laittamassa, ja sen jälkeen on minun vuoroni. Lääkäri tuli vihdoin viimein klo 7. No johan siinä olikin jo kärsitty pitkän aikaa! Mitä lie lääkäri ähräsi selän takana, kun luulin pistäneen puudutteen jo moneen kertaan, kun vihdoin sanoi sen laittavansa. Kello oli silloin jo 7.20. Ihana autuus alkoi taas 10 min päästä, kun puudute vaikutti kokonaan.



1,5h päästä puudute alkoi loppua ja kätilölle puhuin uudesta satsista kun kivut palaavat... Hetken päästä puudutteen teho oli kokonaan hävinnyt ja pyysin saada lisää. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kohdun suun olevan 9,5cm auki! (siis oikeesti, 0,5cm puuttui.) Kamala ponnistamisen tarve tuli saman tien, mutta ponnistaa ei saanut. Kätilö kehotti nousemaan hetkeksi seisomaan, että vauva pääsee laskeutumaan alemmas ja avaa samalla kohdunsuun 10 cm:iin. Heti pystyyn päästyä olo muuttui todella tukalaksi, tuntui että olisi tarvinnut mennä pöntölle. Nousin takasin sängylle ja tuntui että vauva tulee vaikka mitään ei tehnyt. Kätilö antoi luvan ponnistaa seuraavalla supistuksella. 8min ponnistamisen jälkeen, klo 9.18, syntyi pieni, ihana, 9 pisteen poika-vauva. 1 piste lähti väristä.



Ihmettelimme toisiamme tovin ja sitten isi pääsi pientä kylvettämään ja itse kävin suihkussa. Pojan mitat olivat 50cm, 3970g ja pään ympärys 34cm. Raskausviikkoja oli 38+5 ja syntymäpäivä siis 20.2.2006

Meillä laskettu aika oli 9.3., mutta lääkäreiden mielestä vauvasta uhkasi tulla liian iso, joten käynnistystä alettiin ehdottelemaan viikkoa ennen. 3.3. mentiin sitten äitiyspolille tarkistukseen ja tutkimuksessa todettiin kohdunsuun olevan 2,5cm auki ja muutenkin näyttävän kypsältä synnytykseen. Ja kun vielä synnytyssaleissakin oli tilaa niin lähdettiin suoraan polilta synnärille. Klo 11 mulle laitettiin oksitosiinitippa käteen ja jäätiin miehen kanssa odottelemaan mitä tapahtuu. Moneen tuntiin ei sitten mitään tapahtunutkaan. Kävelin välillä ympäri huonetta ja lopun ajan istuskelin keinutuolissa miehen maatessa parivuoteella ja katseltiin ostosTV:tä.



Viideltä kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi kohdunsuun olevan 3cm ja tehtiin päätös kalvojen puhkaisusta. Ja sitten alkoi tapahtua. Supistuksen joita en aikaisemmin ollut juuri edes huomannut tihentyivät ja voimistuivat rajusti hetkessä ja olo alkoi olla aika tuskainen. Tunnin verran sinnittelin ilokaasulla, mutta sitten oli pakko pyytää epiduraalia. Lääkäri tulikin melko nopeasti sen laittamaan eli kävi tuuri kun ei ollut ruuhkaa. Tosin päivisin kai on lääkäreitäkin enemmän paikalla kuin öisin.



Epiduraali vei kivut pois välittömästi ja pystyin taas mm. keskustelemaan järkevästi miehen kanssa. Ainoa sivuvaikutus oli, että tuli ihan järjettömän kylmä ja vapisin kuin mikäkin. Tärisin niin, että mies piti kiinni toisesta kädestä ja kätilöopiskelija toisesta että pysyin sängyssä. Tuo opiskelija (itse jo isoäiti) oli muuten melkein taivaanlahja. Aivan ihana ihminen, jolla lisäksi aikaa olla meidän kanssa koko ajan. Oli ihanaa kun ei tarvinnut olla soittokellon päässä vaan sai asiansa sanoa kasvotusten.



Noin varttia yli seitsemän alkoi olla sellainen olo. että tekisi mieli ponnistaa. Kätilö totesi tilanteen sellaiseksi että antoi ponnistusluvan. Synntys oli varsin helppo. Odottelin siinä kipujen alkamista kun kätilö huusi että " Vielä kerran kun ponnistat niin sillä syntyy!" Poika syntyikin sitten puoli kahdeksalta. Kyyneleen tuli niin äidiltä kuin isältä. Isä sai kertoa minulle kumpi tuli ja jostain kyynelien lomasta sai sanottua, että kalakaveri sieltä tuli. Kätilöiden piti muistuttaa kamerastakin, kun ei tuore isä osannut valokuvaamista ajatella. Poika ei muuten edes ollut niin iso kuin ultrat oli antaneet ymmärtää, painoa oli 3,8 kg ja pituutta 51 cm. Päänympärys oli 37,5 cm.



Synnytyksen jälkeen poika punnittiin, mitattiin ja kapaloitiin ja vanhemmille tarjottiin kahvia ja voileipiä. Omin jaloin pääsin suihkuun ja sain nyytin kainaloonk kun lähdettiin vuodeosastolle. Isä pisti mun suihkussa ollessa matkaan kymmeniä tekstiviestejä ilmoittaakseen uudesta perheenjäsenestä.



Kaiken kaikkiaan jäi hyvät muistot niin synnytyksestä kuin osastolla olosta, vaikka viikko saatiinkin siellä viettää pojan keltaisuuden vuoksi. Mitään pahaa sanottavaa en Satakunnan keskussairaalan toiminnasta löydä. Nyt on poika kohta kolmen viikon ja yhä menee hyvin.

Eilen kotiuduttiin Tammisaaresta ihanaisen poikavauvan kanssa :) Ei vieläkään meinaa uskoa, että vauva on tosiaan täällä, kun kaikki kävi niin nopeasti ja ihan erilainen synnytys oli tällä toisella kertaa, kun ei tarvinnut käynnistellä.



Eli täsmällinen poikamme syntyi juuri nippa nappa lasketun ajan puolella. Supistukset alkoivat lauantai-iltana (rv 39+6) klo 20 aikoihin säännölllisinä heti 3 min välein ja olivat jo kovin kipeitä! Päivällä supisteli jo klo 14-15 välillä ihan tuntuvasti, mutta sitten ne rauhoittuivat kun lepäilin jumppapallon päällä ja yritin lueskella siinä samalla. Mies lähti esikoisen kanssa vielä klo 17 aikoihin jokaviikkoiseen perheuintiin, kun sain vakuuteltua, etten aio sillä välin synnyttää ;)



He tulivat uimasta sitten klo 20 aikaan, jolloin olikin jo napakat supistukset käynnissä. Siinä sitten hetken aikaan pähkäiltyäni uskaltauduin soittamaan vanhemmilleni, josko tässä olisi ihan tosi kyseessä ja synnyttämään täytyisi vielä illan/yön aikaan lähteä. En vielä tässä vaiheessakaan uskonut, että synnytys tosiaan etenisi ihan itsestään loppuun saakka ja vieläpä näin ajoissa (eka synnytys käynnistettiin rv 42+0 ja poika syntyi sitten melkein vuorokauden uurastuksen jälkeen).



Klo 22 vanhempani sitten saapuivat esikoisen luokse ja päästiin lähtemään Tammisaareen siinä 22.15. Taksimatka oli hiukka ahdistava, kun supistukset tosiaan tulivat jo niin kipeinä, mutta ihmeen nopeasti se tunnin ajomatka silti sujui. Otettiin kotoa pari lämmintä geelipussia, jotka osaltaan auttoivat. Perillä oltiin klo 23.30 ja samantien päästiin samaan synnytyssaliin, joka oli tuttu paikka jo 2,5 vuoden takaa :)



Mulle tehtiin sitten sisätutkimus, enkä ikikuuna päivänä meinannut uskoa, kun kätilö kertoi mun olevan jo 7 cm auki... Otettiin vähän aikaa käyrää ja muut alkututkimukset ja sitten pääsin ammeeseen. Puoli tuntia ehdin olemaan ammeessa ennenkuin tuli pakonomainen ponnistuksen tarve. Sitten tutkittiin uudestaan kohdunsuun tilanne ja olin 9 cm auki... Tässä vaiheessa klo oli 0.30. Seurasi piinalliset viime hetket, kun piti odotella kohdunsuun avautumista sinne 10 cm asti... Aktiivinen ponnistusvaihe päästiin aloittamaan klo 1.05 jakkaralla ja lopulta klo 1.42 suloinen mustatukkainen peikkopoikamme näki päivänvalon :) Kokoa löytyi 4065g, 52 cm ja pipo 37 cm. Istukka syntyi ponnistaen 8 min myöhemmin.



Sitten seurasi vähän kurjempi osuus, kun aloin vuotamaan aika reilusti ja lääkärikin piti jo kutsua hätiin, mutta onneksi tilanne sitten pikku hiljaa rauhoittui oksitosiini-tipan avulla. Vuotoa ehti tulla kuitenkin 1200 ml, joten yön aikana sain vielä reilusti nesteytystä suoneen. Aamulla hb oli 78, joten pari pussia sain vertakin vielä sunnuntain aikana, joiden avulla toipuminen pääsikin sitten hyvään vauhtiin. Sunnuntaipäivä meni kyllä tämän mamman osalta melko tarkkaan makuuasennossa, kun heti jos yhtään yritin nousta, niin alkoi pyörryttää ja yhden kerran ehdin synnytyssalissa miehen jo pyörtymiselläni säikäyttääkin, kun oltiin kahden. No ihmekös tuo kun paineet oli luokkaa 69/45...



Illalla pääsin kuitenkin jo vessaan asti ja seuraavana aamuna vihdoinkin suihkuun. Siitä sitten toipuminen lähtikin tosi nopeasti käyntiin. Maanantain jaksoinkin olla jo lähes koko päivän jalkeilla. Tosin hb on edelleen veritankkausten jälkeenkin 93, joten kyllähän tässä rautalääkettä saa vielä muutamaan otteeseen napsia...



Olo on kuitenkin tosi helpottunut, kun kaikki meni kuitenkin niin hienosti ja ollaan nyt koko perheen kanssa kotosalla. Täytyy vielä hehkuttaa tuota Tammisaarta, että oli se taas toistamiseen niin ihana paikka synnyttää ja toipua synnytyksestä! Mieskin sitä taas toisteli, ettei se tunnu yhtään sairaalalta, vaan on ihan kuin olisi jossain isossa perheessä, kun isompien sisarusten ääntä riitti ympärillä ja kätilöt joutessaan kutoivat vauvoilla töppösiä ja villahousuja kahvihuoneessa.



Enkä ikinä olisi uskonut ekan synnytyksen jälkeen synnyttäväni ilman puudutuksia, mutta niin se tällä kertaa meni - ja ihan hyvä niin. Eipä siinä olisi juuri mitään ehtinyt ottaakaan, kun vähän oli 2 tuntia meni sairaalaan tulosta siihen, kun vauva oli jo masun tällä puolella.



Pieni 1. asteen repeämä tuli, johon laitettiin 2+1 tikkiä. Oma olo on kuitenkin nyt 4 päivää synnytyksestä jo tosi hyvä, eikä tunnu yhtään siltä, että olisi juuri synnyttänyt.



Lumienkeli ja poika 4 päivää

Sunnuntaina 19.3., rv 40+6 valittelin vielä täällä palstalla, ettei mitään merkkejä synnytyksestä ole, ei supistuksia eikä mitään kolotuksia ja oli jo aivan varma, että käynnistykselle mennään. Kävimme esikoisen kanssa iltapäivällä mummilla kylässä ja otettiin siinä matkalla n. 1 km kilpajuoksut. =)



Illallakaan vauva ei antanut mitään merkkejä synnytyksen lähestymisestä, joten mies ehdotti, että kokeillaanpas se mukavin kolmesta S:stä, niin varmasti lähtee syntymään. Oikeassa oli! Limatulppa alkoi irrota ja tunnin päästä alkoi säännölliset supistukset n. 10 min välein. Aloin hiukan epäuskoisena seurailla supistusten välejä ja jo tunti eteenpäin supistusten väli oli enää 3 minuuttia. Tässä vaiheessa oli jo pakko herätellä mies ja soittaa mummi esikoisen lapsenvahdiksi. Kaksi tuntia supistusten alkamisesta oltiin jo synnärillä ja kun aloin riisuutua tutkimusta varten lorahti lapsivettä lattialle. Kohdunsuu oli 4 cm auki ja supistukset tuli edelleen 3 min. välein.



Siirryttiin suoraan synnytyssaliin ja sain toiveeni mukaisesti epiduraalin lähes samantien. Siinä sitten odoteltiin kohdunsuun aukeamista leppoisasti kunnes kätilö tuli tarkistamaan tilannetta uudelleen muutaman tunnin kuluttua. Kohdunsuu olikin jo auennut 8 cm:iin, mutta sain vielä uuden annoksen epiduraalia kun olo oli sen verran tuskainen. Ja taas odoteltiin. Lapsivettä lorisi koko ajan ja makasin käytännössä lammikossa...



Kun kätilö tuli uudelleen katsomaan miltä kohdunsuun tilanne näyttää, olin ihan epätoivoinen, koska tilanne oli edelleen sama 8 cm. Ei muuta kuin uusi annos epiduraalia ja päätös, että noin tunnin päästä laitetaan tippa vauhdittamaan supistuksia, ellei kohdunsuu lähde aukeamaan. Tässä 8 cm " jumittuneessa" tilassa oltiin oltu lähes 4 tuntia.



Tunnin päästä vaihtui kätilöillä vuoro ja uusi kätilö totesi tehtyään sisätutkimuksen, että kohdunsuu oli auennut 9 cm:iin. Sitten alettiinkin " ähistellä" poikaa alaspäin, koska vauva ei ollut laskeutunut synnytyskanavaan ollenkaan. Tätä puuhaa kesti n. 45 min ja sitä tehtiin kontillaan sängyllä ja jakkaralla. Koska supistuksista alkoi hävitä teho, päätettiin niitä avittaa oksitoonitipalla ja samalla siirryin sängylle varsinaisesti ponnistamaan, kun aloin jo väsyä jakkaralla miehen huolehtivasta kannustuksesta huolimatta.



Ponnistusvaihe eteni hitaasti, mutta varmasti ja 35 min työn ja tuskan jälkeen poikamme syntyi. Hidas ponnistusvaihe olikin tarpeen, sillä pojan pään koko 38,1 cm, olisi tehnyt pahaa jälkeä, jos olisi vauhdikkaammin tullut. Nyt selvittiin muutamalla, lähinnä kosmeettisella tikillä. Pojan komeat mitat olivat paino 3995g, pituus 54 cm ja pipo 38,1 cm.



Isä poika lähtivät napanuoran leikkauksen jälkeen kylpyyn ja minä jäin " korjattavaksi" . Sen jälkeen suihkuun ja sämpyläkahville ja konjakille. Minulle ei kyllä konjakki maistunut... =) Oma vointi oli muuten loistava, eikä valvottu vuorokausikaan vielä painanut.



Tämä synnytys oli kivuliaampi kokemus, kuin huomattavasti syntyessään pienemmän esikoispoikamme, mutta kaiken sen vaivan arvoinen!!! Synnytksen kesto oli kokonaisuudessaan lähes 11 tuntia.



Poika syntyi siis maanantaina 20.3. ja keskiviikkona kotiuduttiin. Poika näyttää ihan isoveljeltään ja on tietysti syötävän suloinen. Nyt opetellaan elämään kahden pienen pojan kanssa arkea.



AliisaS + " Edvard" 5 vrk

Lauantaina 18.3 soitin illalla synnärille kun oli torstaista asti tullut veristä vuotoa. Vuoto oli alkanut torstaisen lääkärin tekemän sisätutkimuksen jälkeen ja oletin sen olevan limatulppaa. Synnärillä tuttu kätilö käski tulla näytille ja aikani emmittyä (olin varma että kyseessä ns. hukkareissu) pakkaudumme koko perhe autoon ja minä piipahtamaan näytille.



KTG-käyrä hyvä, ei supistuksia. Lääkärin lausunto ultrassa pienoinen järkytys, sultahan on mennyt lapsivedet jäät nyt sitten saman tien saliin synnyttämään.Kello tällöin 20.00. Lähtötilanne pehmeää kohdnkaulaa jäljellä, kohdunsuu auki 2 cm.



Kello 21.00 istuin kiikkutuolissa, kädessä oksitosiinitippa tekemässä synnytyssuunnitelmaa (alkuperäisen suunnitelman mukaan mun olisi pitänyt olla kotona tekemässä pitsaa...:)



Kello 02.00 päätettiin että pidämme nukkumatauon, tilanne sama kuin aloittaessamme tipan kanssa, eli kyseessä ns. tippasupistukset.



Su 19.3



Kello 10.30 tulee lääkäri ja puhkaisee kalvot, lapsivettä jäljellä noin ruokalusikallinen, tippa päälle, jännittää käynnistyykö synnytys nyt kunnolla (mulla siis ns. korkea lapsivedenmeno joka ei itsessään käynnistänyt synnytystä).



Ekat supistukset tulee kello 11.30, tästä synnytys merkitään käynnityneeksi. Istun kiikkutuolissa, jutellaan miehen kanssa kuunnellaan radiota. Kello 15.00 supistusten luonne muuttu kirveleväksi, tippa-annosta lisätty kolme kertaa. Kohdunkaula hävinnyt, suu auki 3cm. Keskustellaan tulevasta kivunlievityksestä, haluan minispinaalipuudutuksen joten jään odottamaan vielä lisää avautumista jotta puudutus tulisi oikeaan aikaan.



Seuraavan tunnin aikana kivut lisääntyvät, onneksi supistukset ovat lyhyitä vaikka tulevatkin 3 min välein. Kello 16.00 katsotaan tilanne uudelleen, kohdunsuu auki 5 cm, anestesialäkäri paikalle, saan puudutuksen ja kivut häviävät kokonaan. Tähän asti olen istunut kiikkutuolissa nyt jään sängylle kylkimakuulle. 16.20 tunnen painetta alhaalla, vauvan pää on laskeutunut, kätilö paikalle, käännyn puoli-istuvaan asentoon ja saan luvan ponnistaa. 2 min myöhemmin syntyy perheemmen neljäs lapsi, tyttö. Muutaman minuutin kuluttua syntyy istukka ja jälkeiset.



Istukka osittain rappeutunut (tämä tiedossa jo etukäteen), napanuora kalvokiinnitteinen, eli onnea matkassa oli, ettei mitään sattunut.

Tovin vauva vietti aikaa paitani alla rintaa hamuillen(kätilö pisti minulle kokonaisen yhden tikin). Kömmin suihkuun ja mies pääsi vauvan kanssa pesulle ja mittauksiin.

Painoa hänellä 2790g ja pituutta 46 cm. Päänympärys 33 cm.



Isää kuulemma jännitti synnytys kovasti tällä kertaa,vaikka neljättä kertaa tätä tekemässä oltiinkin, kai se vaan on niin että tiettyihin asioihin sitä ei ikinä turru:)



Kaksi vuorokautta " viihdyin osastolla" ja nyt kasvatellaan hartaudella kotona tätä pientä ihmistaimea, jolla oli kaikinpuolin onnea ja varjelusta matkalla tähän maailmaan.



Maisa ja Nuppu 5vrk

Maisa

Eli Viikonlopun 24 ja 26.2 vietettiin keskimmäisen lapsemme synttäreitä 3 viikkoa etuajassa varmuuden vuoksi että ehditään ennen vauvan syntymää. Lapsemme virallinen syntymäpäivä oli 14.3 ja laskettu aika oli 18.3. Vitsailin kyseleville vieraille että toivotrtavasti pääsen pian vatsastani eroon. Ihan kypsä kun olin jo koko raskauteet ja niimpä tämä meidän pikkuprinssi alkoi syntymään kuin tilauksesta..

Su-ma 27.2 välisenä yönä alkoi tapahtua. Heräsin pissahätään klo 3,30 yöllä ja huomasin samalla että pikkarit oli kastuneet. Unihiekat hävis samantien silmistä. Tiesin sen heti olevan lapsivettä sillä kaksi aiempaakin synnytystä oli käynnistynyt myös vesien menolla. Nousin ylös sängystä ja heti lorisi lisää. Kylppäriin pääsin jotenkuten kastelematta koko huushollia ja istahdin pöntölle. Vettä lorisi urakalla pönttöön, mutta oli onneksi kirkasta. Sain tarpeeni tehtyä ja pyyhe jalkovälissä tepastelin herättään miehen. " töihinkö pitäis lähteä?" hän kysyi johon mä totesin että " ei kun synnyttään" ja olisittepa nähny meiän molempien jännityksestä muikeat hymyt ; )

Halusin lähteä heti pian koska edellinen synnytys kesti vain 3,5 tuntia. Soitettiin lastenhoitaja paikalle jolla matkassa kesti 45 min. Supistuksia ei siis tullut. Tänä aikan pakkailin sairaalakassia.

Matkalla sairaalaan haettiin vielä bensaa ja mies osti " take away" kahvin mukaan. Itelle toin kotoa mehupullon ja banaanin evääksi.

Matka sairaalaan kesti 20 min ja muutama kivuton supistus tuli matkalla 7 min välein.

Perillä sairaalassa oltiin noin 5,30 ja pääsin käyrälle. Hoitajat tiedustelivat että " oliko varmasti lapsivettä jota tuli" Ja totesin että on kokemusta tiedän että on. Käyrälle piirtyi supistuksia 5 min välein muttei tuntuneet kipeiltä.

Jouduin olemaan vastaanotossa ja odotteleen tohtoria joka tutkisi kohdunsuun ja ultraisi. Tätä odottelin noin 3 tuntia ja supistuksetkin loppuivat. Mietin mielessäni että kotiin en enään lähde!

Lääkäri tuli ja totesi että kohdunsuu noin 2 cm auki ja kanavaa 2 cm jäljellä. Vauva ei ollut vielä kiinnittynyt. Vettäkin kohdussa oli vielä ja vauva voi hyvin. Ehdotti kotiin lähtöä vielä ja sanoi että vasta tiistai aamuna käynnistettäisiin jollein itsestään ala syntymään. Sanoi kuitenkin että uudelleen synnyttäjillä 70% käynnistyy kuitenkin itsestään vuorokauden kuluessa vesien menosta. Minä pyysin saada jäädä sairaalaan odottamaan kun pelkäsin että jos tuleekin sitten kiire lähtö kotoa ja sain luvan jäädä. Pääsin osastolle odottamaan vasta päivällä lounaaksi. Supistuksia tuli ja meni muttei säännöllisiä eikä kipeitä. Mieskin lähti kotiin syömään jne.

Klo 14,30 alkoi supistukset jo hieman tuntumaan mutta tulivat kovin epäsäännöllisesti. 15,30 alkoi säännölliset 5 min välein tulevat supistukset. Ja tästä tunnin päästä ne tulivat jo 3 min välein mutta olivat vielä siedettäviä ja lyhyitä kestoltaan. Hoitaja laittoi peräruiskeen ja sanoi että tehdään sisätutkimus kun olen vessassa asioinu. Siellä sitten tulinkin jo todella kipeeksi ja olin sitten reilu 3 cm auki. Lähdettiin kohti synnytys salia. Miehelle olin soittanut jo ja hän tuli vastaan synnytyssalin ovella. Matkalla saliin pysähdyttiin 3 kertaa supistuksen takia.

Saliin päästyäni toivoin heti spinaali puudutusta ja lääkäri olikin siinä heti. Totesi kohdunsuun olevan 4 cm auki ja suositteli epiduraalia koska ollaan " vasta näin alussa" . Otin sen. Tiesin sen olevan hyvä myös kokemuksesta.

Vasta kolmannella yrittämällä lääkäri sai epiduraalin laitettua ja kipu loppui heti. Oli yhtä helvettiä olla paikallaan sitä aikaa kun epiduraalia laitettiin kun kivut olivat jo kovat. Kello olo siis jotain vähän vaille seitsemän illalla.

Siinä sitten lepäilin ja tärisin jännityksestä ja kylmyydestä ja jutusteltiin kätilön ja miehen kanssa niitä näitä. Kerroin etten tunne supistuksia lainkaan ja veikkailtiin tulevan lapsen sukupuolta. Vaikka melko varmoja pojasta olimmekin en antanut hoitajalle lupaa katsoa valmiiksi sinisiä vaatteita ; )

Tunnin olin epiduraalista nauttinut kun alkoi tuntua tuttu kakkahädän tunne. Mietin miehelle ääneen että kumpaakohan on..Kakkahätä vai vauvan pää. Alkoi tuntua ihan selvästi vauvan kaivautuminen ulospäin. Soitettiin kelloa ja kätilä kävi toteamassa kohdunsuun olevan 9 cm auki. Käski vielä pidätellä hetken. Poistuttuaan huoneesta tunsin kivutonta mutta todella voimakkaan ponnistuksen tarpeen ja olikin pakko vähän ähkäistä. Karjasinkin miehelle että " soita perkele kelloa heti" ja kätilö riensi takaisin ; )

Joku pieni kieleke kuulemma oli vielä kohdunsuulla ja kätilö paineli sitä pois ja sain luvan alkaa ponnistaa. Siinä sitten ähkin ja supistukset oli varsin tehottomia ja lyhyitä eli tulosta ei tapahtunut. Sain nenään suihkutettavaa oksitosiinia ja sitten tahdonvoimalla pidensin ponnistusta kun supistus loppui. 13 minuutin punnerruksen jälkeen päätin että nyt tämä lapsi syntyy ja näin kävi. Silmät kiinni, kädet miehen kädessä, ärisin ja ponnistin ja niin pieni pää saatiin ulos. Ja pieni poikamme avustettiin maailmaan. Käsi poskella pienokainen syntyi ja päästi valtavan parkaisun ulos päästyää. Heti tuli itku niin itseltä kuin mieheltä. Alapäätä kirveli muttei varsinaisesti sattunut ponnistus yhtään.

Näyttivät pientää limaista tummatukkaista pikkuprinssiä meille ja sujauttivat sen paitani alle. Minä hytkyin itkusta. Istukka syntyi pian kokonaisena 650g painosena ja oli ehjä.

Minä katselin euforisena pientä ihmettämme joka ähki rintani päällä ja oli niin kevyt. Maailma oli pysähtynyt siihen paikkaan. En nähnyt enkä kuullut mitään.

Hetken päästä vauva vietiin punnittavaksi ym. Isä leikkasi napanuoran. Mitat kuului lastnehuoneesta 3250 g ja 49 cm ipo 34 cm. Hyvän kokoinen vauva vaikka syntyikin kolme viikkoa etuajassa.

Sitten harjoteltiin vielä imetystä mutta pikkuinen oli niin väshtänyt reissustaan maailmaan ettei alkanut imeä. Pian hänet oli vietävä lastenosastolle sokeriseurantaan minun raskausdiabeteksen takia. Jossain välissä kätilö tutki alapääni tilanteen ja pieni nirhauma oli tullut jota ei tarvinnut ommella.

Isä lähti viemään hoitajan kanssa vauvaa osastolle ja minä jäin tuijottaan kattoa ja miettimään suihkuun menoa. Onneksi tiesin että vauva joutuu synnyttään sokeriseurantaan lastenosastolle muuten tämä olisi ollut " kova paika" jäädä yksin.

Sain teetä, voileipää yms ja mieskin tuli takas. Oli kuulemma heti syöttänyt vauvaa osastolla kun oli sokerit olleet vauvalla alhaalla.

Söimme yhdessä ja minä ähkin itseni suihkuun. Verta tiputti reilusti lattioille ja takapuoli tuntui raskaalta ja jalat heikoilta. Selvisin suihkusta kuitenkin kunnialla.

Synnytksen kestoksi merkattiin yhteensä 5 tuntia 5 min josta ponnistus kesti 13 min. Oma synnytyskokemukseni oli hyvä. Paras tähän asti. Kaikki sujui kuin oppikirjojen mukaan.

Lähdin synnytyssalista kävellen koti lastenosdastoa. Siellä istuin tunnin pientä ihmettämme nuuhkien. Sitten lähdin saatettuna kohti omaa osastoani ja mies lähti kotiin. Pinokaisemme oli melkein 2 vrk lasten osastolla ja sitten olimme vierihoito osastolla toiset 2 vrk kunnes kotiuduimme. Minulle raskausdiabetes on enään muisto vaan samaten vauvalle.

Nyt poika on tänään jo kuukauden ikäinen ja meillä kaikilla kaikki hyvin ja hän on aivan ihana.

Meidän pojan laskettu aika oli 10.3. Vielä sinä aamuna kirjoittelin odotuspuolella ettei mitään tunnu tapahtuvan. Menkkakipuista polttelua mulla oli ollut jo neljä viikkoa välillä vähän enemmän ja välillä vähemmän.



Iltapäivällä viisi vaille viisi tuli ensimmäinen supistus ja ne jatkuivat viiden minuutin välein noin puolitoista tuntia. Eivät olleet mitenkään kovin voimakkaita, mutta tuntuivat kuitenkin lievänä kipuna. Sen jälkeen kävin vessassa ja paperiin tuli kirkasta verta. Pelästyin siitä ja soitin Naistenklinikalle, että mistä on kysymys. Kätilö selitti, että kohdunsuu on sen verran verekäs, että supistukset ovat todennäköisesti aiheuttaneet vuodon. Kätilö sanoi, että ellei verta ala tulla kunnolla, siinä ei ole mitään huolestuttavaa.



Supistukset harvenivat ja niitä tuli tasaisesti kymmenen minuutin välein edelleen lievänä kipuna. Yhdeltätoista päätimme mennä kokeilemaan nukkumista. Sänkyyn päästyäni kipu koveni välittömästi, enkä voinut maata aloillani. Minä nousin ylös ja mies jäi nukkumaan. Siitä supistukset alkoivat olla koko ajan voimmakkaampia. Kahdelta menin suihkuun kokeilemaan olisiko siitä apua. Se ei auttanut yhtään, tuli vain huono olo, kun piti kosteassa kylpyhuoneessa seistä. Tulin suihkusta oltuani siellä kolmen supistuksen ajan. Ulos tultuani tajusin, että ne tulevatkin jo viiden minuutin välein, joten menin herättämään mieheni. Mietin vielä siinä, että kannattaakohan meidän lähteä, onko vielä turhan aikaista. Kolmelta lähdimme kävelemään autolla ja se alkoi olla jo aika tuskallista. Matkalla supistukset tihenivät kolmeen minuuttiin ja piti puhallella ja keskittyä olemaan mahdollisimman rentona.



Naistenklinikalla olimme puoli neljältä. Kävin ensin vessassa ja kun ulos tultuani kerroin kätilölle supistuksista hän totesi, että eiköhän se ole jo käynnissä ja menimme suoraan synnytyssaliin.



Kätilö totesi olevani sentin auki ja kysyi, tarvinko kivunlievitystä. En osannut oikein vastata, koska ajattelin jotenkin hämärästi, että miten voimakkaita supistusten pitää olla ennen kuin kannattaa ottaa tai tarvii kivunlievitystä. Aloitin ilokaasulla, mutta siitä tuli aluksi todella huono olo. Pari kertaa jouduin ottamaan oksennuspussin jo viereen, kun tuntui että kohta tulee ylös. Kuitenkin myöhemmin, kun sitä vain sitkeästi otti, se alkoi auttaa ihan mukavasti. Sain vielä Petidin-kipupiikin kankkuun, jonka avulla torkuin vajaan tunnin supistusten välillä. Kuuden jälkeen kätilö tarkasti tilanteen jolloin olin 3 senttiä auki. Hän alkoi valmistella epiduraalin laittoa, puhkaisi kalvot klo 6.45 ja laittoi vauvalle piuhan päähän. Lapsivettä ei tullut kovinkaan paljon. Epiduraali laitettiin noin seitsemältä. Ilokaasusta oli mielestäni hyötyä epiduraalin laiton aikana, koska supistuksen ajan pystyi olemaan rentona.



Tässä vaiheessa meillä vaihtui kätilö. Uusi oli aivan ihana. Hän kyseli minun toiveitani ja kertoi selkeästi mitä milloinkin tapahtuu. Hän tarkasti tilanteen noin puoli yhdeksältä, jolloin olin jo kokonaan auki. Hän sanoi kuitenkin, että odotellaan vielä kunnon ponnistamisen tarvetta, joka sitten tulikin vähän yhdeksän jälkeen. Olin sillä hetkellä kyljelläni, joten siitä asennosta aloin myös ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 23 minuuttia ja mulle tuli pari limakalvorepeämää sekä pieni repeämä välilihaan. Pari tikkiä laitettiin.



Koko synnytyksen kestoksi on merkitty 10 tuntia 43 minuuttia. Poika siis syntyi 11.3. klo 9.43 (rv 40+1), painoi 3596g ja pituutta oli 48cm. Mies oli paikalla koko synnytyksen ajan. Hän piteli jalkaani ylhäällä supistusten välillä ja siitä olikin suuri hyöty. Mies leikkasi napanuoran ja oli silminnähden liikuttunut pojan syntymästä. Koko perhe on onnellinen! :)



-Hömppä ja poju 2vko 2pv-

Synnytys meni mielestäni todella hienosti, kivunlievitys osui kohdalleen. Kaiken kaikkiaan siitä jäi hyvä mieli.

Kirjoiti varmaan tunnin verran synnytyskertomusta ja kun olin valmis ja painoin ok:ta kaikki katosi ja vaadittiin kirjautumaan uudestaan ?=()/%&%¤¤#&%%(//)

Kirjoitan kertomuksen uudestaan kun saan inspiksen ja varmasti kopion sen ennen kun lähetän =(((

Kävin jälkitarkastuksessa viime viikolla ja tässä nyt tietoja synnytyksestä:

Käynnistyi vesien menolla ja supistuksia tuli sitten sen jälkeen epäsäännöllisesti melkein vuorokauden =)

Synnytyksen kestoksi merkitty 14h+40min, ponnistus 56min ja jälkeiset 24min.

Olin sairaana kun synnytin, joten kokoajan meni antibioottia suoneen.

kun supistukset alko ottaan kipeää sain ilokaasua ja jonkun tramal jutun peppuun=> Ei auttanut

yhtäkkiä supistuksia alkoi oleen kokoajan, väliä ehkä 2min. Sitten sain kohdun kaulan puudutuksen, se autto ehkä tunnin verran, mutta pikkuherraa ei näkynyt. Jossain vaiheessa pyysin epiduraalia mutta oli kuulemma liian myöhäistä.

Kokoajan kätilö kysyi että tuntuuko että pitäis ponnistaa, mutta ei tuntunut. Sitten sanoi että nyt aletaan ponnistamaan vaikka ei tunnetta ookkaan. Supistuksia kokoajan... Kätilö sanoi että ponnista ku tulee supistus, mutta ku oli kokoajan supistus...

Olin muuten aloittanut jakkaralla ja yhdessä vaiheessa sanoin että en enää jaksa (en saanut peräkkäin kun kaksi ponnistusta kun loppu voimat). Sitte kaks kätilöä ja mies nosti mut sängylle ja alettiin ponnistaan selältää jolloin jaksoin 3 peräkkäistä ponnistusta ja silloin vauva syntyi.

vauva parkaisi, mutta meni sitten hiljaseks ja alko sinertää kaikki meni hulinaks, mies itki, kätilöt juoksi ja huusi lastenlääkäriä ja minä en oikeen reagoinu mitenkään, olin varmaan niin poikki.

Vauva vietiin virvotteluhuoneeseen ja pian sieltä kuului itkua ja miehen kans itkettiin onnesta. Sain pikaisesti nähdä vauvaa ja sitten se vietiin varuilta lastenosastolle lämpöön , mutta kaikki oli kuitenkin ok!

Juotiin synnkärikahvit ja mies lähti kotiin lastenosaston kautta.

Oltiin sairaalassa 6päivää kun vauvallekin laitettin menemään antibiootti koska synnytyksessä mulla oli tulehdusarvot korkealla.



Jälkeenpäin sain tietää että vauva meni synnytyksessä ns. takalukkoon ja että niin käy aika usein.

Uudestaan synnyttämään menen mielellään, jos vaikka sais sen epiduraalin niin sehän menis leikiten =), että mitään kammoa ei jäänyt.

Jospa minäkin tulen oman kokemukseni jakamaan, kun lyytikki tuolla vauvapuolella muistutteli.



Mehän siis käytiin Hyvinkää sight seeing tekemässä jo torstain 16.3. ja perjantain 17.3. välisenä yönä, kun supistuksia tuli aika tarkalleen 10 minuutin välein (ei mitenkään kauheen kipeitä, mutta kun esikoisen synnytyksen jälkeen minua peloteltiin, etten saisi jäädä kauaa kotiin odottelemaan) ja luulin lapsivettä tulleen, mutta ilmeisesti olinkin vaan täysin huomaamattani pissannut alleni ;) *nolona* Sairaalassa vietimme kahdeksan tuntia kunnes supistukset loppuivat kuin seinään. Kohdunsuu auki 4cm tässä vaiheessa. Lähdimme sitten ottamaan kotiin vauhtia ja sitä saimmekin odottaa. Koko viikonlopun aikana ei tullut supistuksen supistusta ja olin jo ihan varma, että mosse aikoo ihan tosissaan huijata meitä ja syntyykin vasta aprillipäivänä.



Maanantaina 20.3. aamuyöllä neljän aikaan heräsin selkäsärkyyn ja siitä parin tunnin päästä alkoi taas supistuksia tulla n. 10min välein, eivät edelleenkään kovin kipeinä. Sovittiin miehen kanssa, että ootellaan kahdeksaan ati. Siinä sitten kävimme suihkussa ja söimme aamupalan ja valmistauduimme lähtöön ja taas supistukset loppuivat yhtäkkin hieman ennen puoli kahdeksaa. Mies lähti töihin ja minä jäin kotiin yksin. Neiti oli mummolla ja papalla hoidossa, jos olisi vaikka lähtö tullut viikonlopun aikana. Pitkin päivää supisteli kevyesti n. puolen tunnin välein. Äitini ja neiti tulivat kahden aikaan meille ja äitdin siis oli tarkoitus jäädä meille yöksi, jos vaikka lähtö tulee. Oli jo työkavereilleenkin sanonut, että nyt hän lähtee laittamaan vauhtia synnytykseen :) Supistukset edelleen tosi lieviä ja välit epäsäännöllisiä.



Lähdimme käymään Prismassa ruokaostoksilla ja hieman vaateostoksilla. Kaupassa supistukset rupesivat tuntumaan jo hieman kipeämmiltä. Viiden aikaan äitini sovitteli farkkuja Lindexissä ja minä katselin vaatteita. Kun pääsimme kotiin sanoin miehelle, ettei kauheen monimutkaista ruokaa ehkä kannata ruveta enää tekemään, kun tuntuu, että tänään päästäisiin tositoimiin. Mies sai ruuan valmiiksi ja kun olimme aloittamassa ruokailua, en enää pystynytkään syömään. Mies ehti siinä syödä sillä aikaa, kun katsoin tavarat kasaan. Sairaalaan lähdimme puoli kuudelta.



Automatka Hyvinkäälle (30min) oli ihan tuskaa, kun ei pystynyt asentoa juurikaan vaihtamaan ja oli pakko vaan istua. Huusin vaan miehelle " älä aja näihin töyssyihin näin kovaa!" , kun jokainen töyssy sattui. Autossa supistuksia tuli 5 minuutin välein, muutama jopa 3-4min välein.



Sairaalassa olimme siis klo 18. Siinä vaiheessa kohdunsuu auki 7cm ja eikun tulokäyrän jälkeen suoraan synnytyssaliin. Synnytyssalissa menin suoraan suihkuun ja siellä suihkuttelin vatsaa ja selkää kuumalla vedellä. Suihku auttoi hirveästi kipuihin. Hieman ennen puoli kahdeksaa kuului " plops" ja limatulppa ja lapsivedet tulivat suihkun lattialle, samassa tuntui, että mun on päästävä kakalle eli arvasin, että nyt ois päästävä ponnistamaan. Huusin miehelle, että kutsuu kätilön.



Kätilön tullessa paikalla, oli 10cm auki, jokin lippa oli hieman edessä, mutta kätilö sanoi, että hän saa sen nostettua edestä pois. Sain ruveta kevyesti supistuksen aikana ponnistamaan. Vauvan sydänäänet laskivat hieman ja paikalle tuli toinen kätilö, joka kävi tilannetta lääkäriltä jo kysymässäkin. Ponnistusvaiheessa tajusin vaan, että vauvan sydänäänet laskevat (en tiennyt kuinka paljon) ja kone, joka niitä tarkkaili piippasi koko ajan ja olin varma, että kyseessä on joku hätäpiipitys. Kätilö käski minun ponnistamaan, vaikkei supistusta enää tullutkaan. Tuntui tosi kipeältä. Supistusten välissä hörppäilin happea vauvaa varten. Silmissä ihan pimeni muutaman kerran kun ponnistin supistusten mentyä ohi. Mies kannusti ja silitteli kädestä koko ajan. Myös kätilöt kannustivat ihanasti. Ponnistusvaihe kesti 12minuuttia, mutta tuntui paljon pahemmalta kuin esikoisen synnytyksessä (ponnistusvaihe hänellä 32min). Jotenkin tuntui, että se kiristävä tunne kesti ja kesti, kun esikoisen synnytyksessä muistan, sen menneen nopeasti ohi. Jälkeenpäin kätilö sanoi, että se tunne saattoi johtua siitä, että vauvalla oli napanuora vartalon ympärille kiertynyt kerran, eikä vauva siis päässyt nopeasti tulemaan, myös vauvan pää oli kuulemma niin pyöreä, ei siis ollut muotoutunut " pitkulaiseksi" . Vauvan sydänäänten laskun takia minulle jouduttiin tekemään eppari. Synnytyksen kesto oli kaiken kaikkiaan 3h.



Klo 19.52 ihana vauvamme syntyi, miehen todetessa yllättyneellä äänellä " poika!" . Olin koko raskauden ajan niin varma, että tyttö sieltä tulee, että mieskin oli siihen uskoon luottanut, vaikka aina poikaa sanoikin epäilevänsä. Painoa 3890g ja pituutta 50cm, eli potra poika tuli :) Mies leikkasi napanuoran. Sain vauvan syliini. Siinä sitten yhdessä toisiimme tutustuttiin. Vauva itki koko ajan synnytyssalissa ollessamme. Nyt jälkeenpäin ajatellen, poika on ollut jo syntymästään asti TOSI tempperamenttinen. Nytkin kun tutti putoaa suusta, se pitää olla sekunnissa takaisin suussa tai poika menettää ihan hermonsa. Myös nälkä iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.



Samaan aikaan alkoi kauhea kiire kätilöillä, joka huoneessa alkoi olla tosi kyseessä ja vauvan tulikin pesemään miehen kanssa joku toinen hoitaja. Sain odotella tosi kauan, että joku ehti tulla epparin ompelemaan ja pääsin suihkuun. Sillä aikaa vauva oli iskänsä sylissä tiukassa kapalossa. Suihkun jälkeen söimme syntymäiltapalan ja skoolasimme pommacilla. Vauva pääsi syömään ja sen jälkeen osastolle.



Kymmenen pintaa olimme osastolla ja mies lähtikin siitä aika suoraan kotiin kertomaan isosiskolle pikkuveljestä ja kuvia esittelemään. Äitini oli huokaissut helpotuksesta, että ehdimme sairaalaan. Hän kun on koulutukseltaan kätilö, muttei oo niitä hommia tehnyt vuosiin, niin olimme monesti nauraneet, että joutuu vielä kaivamaan kätilön hanskansa esille ja auttamaan synnytyksessä... eikä se kaukana tosiaan ollutkaan! :) Synnytys siis nopea ja ihan luomulapsi tuli. Kätilö sanoi jälkeenpäin minulle, että jos joskus kolmatta aiotaan, niin sitten pitää varata aika käynnistykseen etukäteen, kun en ehkä kotoa ehdi enää sitten synnyttämään. Mutta eiköhän meijän lapset nyt tässä ole...



-Monkey ja Väpä 7+vkoa-

Viikkoja siis kasassa tulloin 39+5 eli ei mennyt yli, vaikka siihen niin olinkin asennoitunut... hyvä niin!



-Monkey-

Mulla oli raskaus menny jo kunnolla yli ja viikkoja oli 41+6 kun lauantai iltana kattelin telkkaria ja surffailin koneella. N. 10 minuutin välein juili vatsassa ja välillä teki vähän kipeetäkin. Palstalle silloin laitoin et varmaan ens yönä pääsen hommiin tai jos en niin seuraavana aamuna koneen äärellä istuu erittäin kiukkuinen äiti-ihminen! Miehellekin sanoin et menee ajoissa nukkumaan jos yöllä tulee lähtö. Puoli tuntia myöhemmin kömmin miehen viereen nukkumaan kun ei ne supistukset sitten koventuneetkaan. Kahden aikoihin yöllä heräsin vessaan ja kirosin itsekseni kun ei tullut supistuksia enää ollenkaan. Reilu tunnin sain viel nukkua ja sit heräsin kolmen jälkeen aivan järkyttävään supistukseen. Könysin alas ja vessaan jossa meni lapsivesi ja limatulppa irtosi. Supistuksia tuli aika tiheesti ja todella kipeästi. Hetken mietin menenkö suihkuun lievittelemään kipuja, mutta päätin kuitenkin soittaa sairaalaan. Sairaalasta sanottiin et jos et nyt sit millään voi kotona olla niin kaitpa voit sit tänne tulla. Huusin miehen hereille ja puin tytölle vaatteet päälle.



Autossa supistuksia tuli jo todella usein ja ne kesti kauemmin kun mikä niiden väli oli. Soitin matkalta anopille että tulossa ollaan, esikoinen siis meni anopille hoitoon. Anoppi oli vielä meinannut olla vastaamatta kun oli luullut että sen hulttio veli vaan soittelee humalassa. Matkalla mulla tuli tosi paha olo ja komensin miehen pysäyttämään auton et sain oksennettua. Ajettiin 20 metriä ja taas sai pysäyttää. Loppu matka onneksi sitten menikin ilman pysähdyksiä. Sairaalalla oltiin joskus puolen viiden jälkeen. Kätilö meinasi laittaa käyrälle ensin mutta kun huomasi mun olevan vessassa oksentamassa tekikin sisätutkimuksen ensin. Olin 6cm auki ja eikun suoraan saliin. Yritin anella epiduraalia mutta en saanut mitään, ilokaasua yritti tarjota. Kerran tai kaks taisin sitä kokeilla mut sekin sai kyytiä kun ei se auttanut, tuli vaan paha olo. Tuskissani siinä sitten heijailin itseäni. Kätilö lähti käymään jossain ja sen jälkeen mun piti mennä suihkuun, jalat ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa kantanu ja nousin sängylle. Samalla kätilö jo antoikin luvan alkaa ponnistaman. Toisella ponnistuksella olikin sitten vauva ulkona, kätilön piti soittaa hoitajalle kun pää on syntynyt, mutta ei ehtinyt kun koko vauva tuli samalla ponnistuksella. Synnytys kesti vajaa 2,5 tuntia ja ponnistus 3 minuuttia. Sairaalassa ehdittiin olla vajaa tunti ennen kun tyttö syntyi.



Vauvan sain heti rinnalle ja ihan oli siskonsa näköinen pikkuinen prinsessa. Sitten vauva ja äiti pesulle. Aamupala saatiin syödä salissa rauhassa vauvaa tuijottaen. Kova neiti oli kyllä huutamaan, varmaan sillä oli koko sairaalan lujin ääni. Äiti ja isä olivat heti aivan myytyjä!



Synnytys oli kaikin puolin ihana kokemus vaikka en olisi ikinä uskonut luomuna synnyttäväni. Onneksi en siis kotona mennyt suihkuun, olisi muuten saanut mies leikkiä kätilöä.



Tyttö siis syntyi rv 42 19.3.2006 klo 05:35 ja oli 3290g ja 49cm.



Kati ja tytöt

Minäkin mattimyöhäisenä ilmoittaudun mukaan...



Olin pienen kokoni vuoksi synnytystapa-arviossa viimeisen kerran rv 40, jolloin otettiin varmuuden vuoksi lantiokuvat. Niistä soitettiin seuraavana päivänä ja kehotettiin tulemaan viikonlopun jälkeen uudelleen arvioon; lantion mitat olivat sellaiset, että ultran painoarvion mukainen vauva mahtuisi tulemaan juuri ja juuri. Käskivät ottaa kassin mukaan ja varautua siihen, että sairaalaan jäädään. Koko viikonloppu meni jännityksessä ja odotuksessa ja niinhän siinä kävi, että maanantaina rv 40+3 jäätiin äpkl:n käynniltä käynnistykseen. Käskivät varautua siihen, että aikaa voi hyvinkin mennä useampi päivä, kohdunsuun tilanne oli täysin epäkypsä.



Sain cytotec -murut emättimeen klo 11.40 ja 14.40, ei mitään tuntemuksia. Kätilö sanoi kysyvänsä lääkäriltä voisiko antaa lisää vielä illalla. Mies lähetettiin töihin ja aloin jo itkeä vollottaa, että tänne jäin ja moneksi päiväksi. Yht´äkkiä alkoi vähän supistella ilkeästi ja sain kaurapussin ja kävin kuumassa suihkussa. Aloin myös vuotaa vähän verta, joka kuulemma johtui vaan kohdunsuun avautumisesta, ei kuulemma mitään merkittävää vielä tapahtunut kuitenkaan. Miehen tullessa klo 17.30 naureskeltiin ja katsottiin telkkaria kunnes yht´äkkiä klo 18 supistuksia alkoi tulla tiuhaan tahtiin, mies sanoi, että eikös noissa kuuluisi olla jotain väliäkin... Juuri ja juuri pääsin huoneeseen sängylle maaten ja soitimme kätilön paikalle. Hän ihmetteli kuinka kipeä olin ja lähti hakemaan kipulääkettä tutkittuaan; kalvorakko pullotti ja n. 1-2cm auki, kohdunkaula hävinnyt. Ei ehtinyt kätilö paikalle, kun jo meni lapsivesi, joka lisäsi supistuksia entisestään. Käyrälle piirtyneet supistukset olivat tosi kovia ja ilman taukoa, koitin hengittää minkä pystyin, mies raukka yritti auttaa, mutta koskeminen teki supistuksista vieläkin kovempia. Siitä lähdettiin vauhdilla saliin ja jo matkalla sain supistuksia vähentäviä lääkkeitä lihakseen, kun supistukset olivat poikkeuksellisen voimakkaita. Sanoivat, ettei niitä tosiaankaan käytetä usein. Epiduraalia valmistellessa sain ilokaasua, joka oli tosi hyvä juttu ja auttoi, vaikka tunsinkin itseni humalaiseksi.



Epiduraalin sain siis lähes heti, en tosiaan voinut edes kuvitella ammetta, jota olin vielä tunti aiemmin suunnitellut. Epiduraalissa köllin yön yli onnellisena ja kivutta. Mies oli vieressä omassa sängyssään. Keskellä yötä aloin täristä ja kuumetta nousi n. 38 asteeseen, samaan aikaan vauvalla oli sydänäänissä toistuvasti häikkää asennon vaihdoista huolimatta. Lääkäri kävi katsomassa ja sain antibiootin suoneen kaiken varalta. Synnytys eteni alkuun melko hitaasti, mutta yht´äkkiä alkoikin paikat avautua vauhdilla ja sain alkaa ponnistamaan klo 5.30. Epiduraalia oli päällä sen verran, etten meinannut tuntea ponnistamisen tarvetta. Ponnistin kuitenkin ja puolen tunnin ponnistamisen jälkeen oli maailmassa maailman suloisin poikavauva, joka rääkyi kovasti! Totesin, että maailman ihanin vauva!



Koko synnytys oli yllättävän helppo ja kaikki sujui kuin omalla painollaan. Pienen repeämän sain, josta toivuin ällistyttävän nopeasti. Mitään negatiivista ei jäänyt. Tosin täytyy myöntää, että ne rajut supistukset jättivät pienen kammon, -imettäessäni ja kohdun silloin supistuessa menin lähes paniikkiin, kun pelkäsin, että joko taas... ;)



Ja upea oli se pieni nyytti, joka nyt isänsä nukuttamana köllii sängyssään. :)



-Terppari ja poika 2kk

Meille odotettiin esikoista - ja odotettiin ja odotettiin. Oma äitini oli koko raskauden painottanut, että " meidän suvussa lapset syntyvät ajoissa" , joten olin asennoitunut siihen ettei laskettuun päivään asti tarvitsisi odottaa. Laskettu päivä tuli ja meni, eikä yhtäkään supistusta edes kuulunut. Hermo kiristyi, tuleva mummo soitteli kahdesti päivässä ja antoi " hyviä" vihjeitä synnytyksen käynnistämiseksi. Lopulta tulin siihen tulokseen ettei lapsi synny itsestään ja asennoiduin odottamaan vielä viikon käynnistystä.



Viikolla 41+1 lähdimme miehen kanssa shoppailemaan ja vietimme illan ystävien kanssa ravintolassa (tapaksia syötiin, että tiedätte sitten millä se synnytys käynnistyy ;). Hyvissä ajoin oltiin kotona, minä lähdin nukkumaan ja mies tietokoneelle pelaamaan. Palmusunnuntain aamuna heräsin viideltä vessaan ja suolikin päätti toimia. Pääsin takaisin sänkyyn asti kun huomasin ensimmäisen vaimean supistuksen. Puoli tuntia maltoin kuulostella jotta olisiko tämä nyt sitä, kunnes herätin miehen ja sanoin että tästä taitaa tulla lähtö. Kellotimme yhdessä supistusten välin, ja sehän oli aika tarkalleen 5 min. Käskin miehen vielä nukkua kun kerran oli tullut nukkumaan vasta kolmen pintaan ja lähdin itse lukemaan Hesaria. Suolikin toimi melko aktiivisesti...



Pikkuhiljaa supistukset voimistuivat ja lopulta Hesari jäi vähän kesken. Huutelin miehen hereille ja suihkuun, pakkasin kassin ja pohdin pystyisinkö syömään vielä jotain. Soittelimme naikkarille ja saimme luvan tulla kun haluamme, ja hetken vielä kestinkin kotona, mutta kun supistukset alkoivat tuntua tosi napakoilta päätin että on syytä lähteä. Taksista laitoin viestit äidille ja työmatkalla olleelle isälleni, sekä kätilö-tädilleni. Sairaalassa olimme noin kello 8, ja pääsimme suoraan synnytyssaliin ilman mitään käyrien ottoa - näytin kuulemma ihan synnyttämään tulleelta... Olin sairaalaan tullessa 5cm auki, joten hyvin oli synnytys käynnissä.



Pääsimme ammeelliseen huoneeseen, joten kapusin heti ammeeseen ja lämmin vesi helpottikin jo aika hurjaksi äitynyttä oloa todella mukavasti. Kärsin vielä hieman tukkoisesta nenästä (kun olin sairastanut flunssaa edellisen viikon), ja ilokaasu jotenkin vaikeutti hengitystä, joten sitä en kamalasti halunnut käyttää. Ammeessa lilluin kymmeneen asti musiikkia kuunnellen ja mies piteli kädestä supistusten yltyessä. Kymmeneltä pyysimme epiduraalia ja kipusin pois ammeesta sitä odottamaan. Piikkikammoinen mieheni ajettiin pois salista epiduraalin antamisen ajaksi. Minä en kyllä koko piikin laittamista edes huomannut, sillä se köyryselkäinen asento jossa piti olla aiheutti sellaisen kestosupistuksen että mikään maailmassa tuskin olisi voinut sattua enempää... Ja paikallaan piti olla. Kun puudutus saatiin laitettua, hävisivät sitten kaikki kivutkin, ja sain hetken torkuttua ja jopa syötyä evääksi ottamiamme hedelmiä.



Epiduraalin sain noin 10.30, ja 11.30 alkoi taas tuntua aika kauhealta. Kätilö tuli katsomaan, ja totesi että sitähän voitaisiin vaikka alkaa ponnistamaan! 11.45 aloin siis puoli-istuvasta asennosta ponnistamaan. Olin etukäteen ajatellut haluavani ponnistaa kyykyssä tai pallilta, mutta kun kukaan ei minun mielipidettäni kysynyt, en itsekään sitä siinä vaiheessa tajunnut vaatia... Hyvin sujui ponnistaminen näinkin, ja välissä vaihdettiin vähän asentoa, nostettiin selkänojaa, jne.. Koko ponnistusvaihe kesti noin 15 min, mutta tuntui kokolailla tukalalta - ei niinkään sattunut kuin ahdisti oikein toden teolla. Loppuvaiheessa paikalla oli kaksi kätilöä (kuten kuuluukin) ja molemmat tsemppasivat todella hyvin, mutta silti tuntui ettei homma lopu ikinä.



Kun pää alkoi näkyä, ehdotti kätilö isälle että tämä tulisi katsomaan, mihin meikäläinen epätoivoisena huusi että " ei tule!" . Pelkäsin nääs että mies näkee jonkun ällön repeämän eikä ikinä toivu järkytyksestä... Sitten kätilö ehdotti että voisin itse katsoa näkyvää päälakea, että näkisin miten hyvin synnytys edistyy. Pistin silmät tiukasti kiinni ja ruikutin etten tahdo... Heh heh, todellinen sankariäiti ja superbiologi synnyttämässä... ;) Lopulta pää kuitenkin saatiin punnerrettua esiin, ja valmistauduin vielä ponnistelemaan loppuvartaloakin (niinkuin kaikissa leffoissa), mutta sehän solahtikin sieltä ihan itsestään, tasan kello 12.00. " Kauhea" osuus oli ohi, sain pienen tyttäremme rinnalleni ja isä katkaisi napanuoran.



Repeämiä minulle ei tullut, muutama nirhauma kyllä vaati tikkejä. Istukkakin mulahti ulos pienen painelun jälkeen, ja oli kuulemma vähän normaalia isompi (ja aika ruma ;). Pahimman järkytyksen koin kun kätilö tuli vähän ajan päästä painelemaan kohdusta veriä pois, ja se sattuikin sitten kovasti! En ollut moista osannut odottaa ja meinasi itku päästä... Sitten suihkuun ja aamupalalle. Pääsimme perhehuoneeseen, mutta jouduimme odottelemaan sellaisen vapautumista muutaman tunnin, joten makoilimme miehen kanssa synnytyssalin sängyssä sylikkäin ja vain katselimme pientä ihmettämme - 4025g / 50cm + pipo 35cm Tilli-tyttöstämme, jonka nenä oli pienten talinäppylöiden peitossa ja silmät turvoksissa, pää ihmeen pyöreä ja joka piti hassua niiskutusta nukkuessaan...



Ja kun lopulta pääsimme osastolle, oli siellä jo tuore mummo sekä kaksi enoa meitä odottelemassa - mukanaan lapselle jo ennen la:ta ostettu valtava pääsiäismuna... :)



Kaiken kaikkiaan synnytys oli todella helppo ja kokemuksena hieno. Jopa piikkikammoinen ja sairaalavastainen mieheni totesi jälkeenpäin ettei se ollut " yhtään ällöä" , ja oli tyytyväinen että uskaltautui mukaan vaikka olikin aika paljon asiaa jännittänyt. Nyt mies jo innolla suunnittelee seuraavaa lasta - ja kyllä sellainen aika pian varmasti tehdäänkin, mutta ei sentään ihan vielä...

Torstaina 23.3 rv 39+5 alkoi supistukset jo heti aamusta. Epäsäännöllisinä, mutta napakoina. Uskoin niidenkin taas loppuvan, kuten jo monesti oli aiemmin käynyt. (Olin varmaan jo 10 kertaa ollut starttivalmiina synnärille lähtöön viimesen parin viikon aikana, mutta supistukset aina lakanneet).



Kävin neuvolassakin ja terkkari vaan toivotteli onnea matkaan. Iltasella alkoi limatulppa irtoilemaan (esikoisen kohdalla limatulppa irtosi myös vasta synnytyksen alettua starttailemaan) ja soitin äitini vahtimaan esikoista, sillä aavistin lähdön tulevan yöllä. Yhden jälkeen yöllä saavuttiin Jorviin, jossa sisätutkimus osoitti että paikat sormelle auki ja kanavaa jäljellä vielä 2 cm. Kätilö kysyi haluaisinko vielä kotiin, vai jäisinkö sisään jo. Sanoi, että ensimmäisestä synnytyksestä päätellen mun synnytys etenee nopeasti sitten kun kunnolla käynnistyy. Jäin Jorviin, mutta passitin miehen kotiin nukkumaan. Sain nukahtamislääkkeen ja nukuin vajaan 2h. Sen jälkeen aloin kaipaamaan jotakin helpotusta ja pääsin ammeeseen. Aivan ihanaa! Esikoisen kohdalla totesin ammeen hyväksi ja toivoin sitä nytkin. Siellä sitten köllöttelin ja nautin (!!) olostani. Rentoutti se kylpy sen verran, että uusi sisätutkimus osoitti paikkojen alkaneen aukeamaan (2cm). Supistukset myös säännöllistyivät ja synnytyksen kesto laskettiin alkaneen juuri tästä hetkestä.



Siirryin tässä vaiheessa synnytyshuoneeseen, jossa käytin kivunlievitykseen keinua, palloa ja lämpöpakkausta. Kuuntelin musiikkia radiosta ja lauloin välillä mukana. Äänen käyttö tuntui helpottavan sekin supistuksia. Mieheni saapui takaisin tuekseni tässä vaiheessa. Sain vielä luvan käydä uudestaan ammeessa ja sen jälkeen paikat oli auki 4cm. Kätilö ehdotti kalvojen puhkaisua ja minä pyysin samalla epiduraalipuudutuksen sillä arvasin kalvojen puhkaisun lisäävän supistuskivut sietämättömiksi. Ja oikeassa olinkin. Onneksi sain puudutuksen heti. Paineen tunne alapäässä jäi vain jäljellä ja sekin voimistui voimistumistaan, kunnes tunnin päästä puudutuksesta sainkin jo luvan ponnistaa! Eli paikat aukenivat 4cm-10cm:iin tunnissa!



Ainut ero ensimmäiseen synnytykseen oli juuri ponnistusvaiheessa. Esikoisen kohdalla tunsin vain valtavaa tarvetta ponnistaa koko ajan ilman taukoja supistuksissa, mutta nyt ponnistaminen sattui todella paljon! Nyt tiedän mitä tarkoittaa, kun " paskantais meloonin, jossa on partateriä" ... Onneksi ponnistusvaihe ei ollut pitkä. Kello 15.05 perjantaina 24.3 rv 39+6 syntyi pikkukakkosemme, tyttö, mitoin 4090g ja 52cm. Esikoisemme syntyi myös rv 39+6 ja kello 15.05! Kätilö naureskelikin että seuraavan kerran kun olen raskaana niin tervetuloa rv39+6 kolmen maissa synnytyssairaalaan, kun kerran niin samaan aikaan nämä lapset maailmaan ilmaantuu... hih...

Lyhyt kertomus, kun tuli poika niin nopeesti maailmaan. Vko 39 mennessä oli jo viikon supistellut päivittäin, mut ei kipeitä. Toinen lapsi kyseessä ja koska esikoisen synnytys eteni tosi hitaaasti, en vielÄ mitään ounastellut To 16.3 rv 39 aamulla 7.15 alkoi taas supistukset, tuntui vähän nihkeeltä mut kuitenkin normaalia elämää pystyttiin elämään. Klo 10 lähdin esikoisen kans ulkoilemaan, pari tuntia oltiin ulkona. KOko ajan supisteli n. 8 min välein mut ei siis kovin kipeitä. Puhekumppainit ei huomannu mulla supistuksia olevankaan. Klo 12 laitoin ruokaa ja klo 13 aloin esikoista nukuttaa. Ite ei nukkumisesta tullut oikeen mitään, sen verran supisteli. Klo 13.45 päätin nousta ylös ja lakaa leipoa piirakkaa, että aika kulus. Piirakan sain leivottua ja uuniin. Klo 14 alkoi supistukset olla kipeitä mut nyt tuli vaan vartin välein. Klo 15 RÄJÄHTI. Tuli eka KIPEÄ supistus. Aattelin, ettei heti voi miestä kotiin hälyyttää. Seuraava kipeä tuli jo 5 min päästä ja lapsivettäkin loprahti. Oli heti niin kipee olo, että pakko oli soittaa miehelle ja mummo lapsenvahdiks. Mummo tuli vartin päästä ja mies puolen tunnin kuluttua. Heti lähettiin sairaalaan (Klo 15.30), supistukset tuli 3.5 min välein ja tuntui takapuolessa. Sairaalassa oltiin 15.40 ja poika syntyi 16.11. Heti saliin ja ponnistuslupa, kun olin jo 10 cm auki!! Luomuna siis meni tämä. Pieni repeämä tuli, heti pystyin kyllä istumaan ja yhtään särkylääkettä en oo joutunut syömään. Oli todella ylltätävä synnyt, mutta ei mitään traumoja jäänyt. Sairaalaan kun kuitenkin ehdittiin.



Poika heräs nälkäsenä, kutsu soi...

Tässäpä tarina meidän pojan syntymästä, joka näki päivänvalon 4.4.2006 klo 11:05, raskausviikkoja ehti kertyä 41+2.



Maanantai-iltana tuskailin miehelle, että meidän vauva ei varmaan synny ilman käynnistystä ja siitä tulisin olemaan harmissani¿ Illalla klo 23 käytiin nukkumaan ja johan alkoi tulla kipeitä tuntemuksia alavatsaan. Tajusin hetken päästä, että nämähän ovat supistuksia! Tulivat säännöllisinä heti ja aikani maattua nousin ylös lämmittelemään jyväpussia. Puoli yhdeltä aloin kellottamaan ja supistukset tulivat 5 minuutin välein. Kävin suihkussa ja keinuttelin kiikkutuolissa, mieskin viimein havahtui touhuihini. Synnärille soiteltiin kolmen maissa ja kehottivat pysymään kotona, jos suinkin jaksaa. Olo muuttui vähitellen tukalammaksi ja otettiin suunta kohti sairaalaa, jonka oven takana olimme vähän ennen kuutta. Tarkkailuhuoneeseen pääsin 6:15 ja kätilö totesi kohdunsuun olevan auki 5cm ja lapsivesi meni tutkittaessa. Ei kun synnytyssaliin odottelemaan päivävuoroon tulevaa kätilöä. Alkuhätään sain ilokaasua, josta en kuitenkaan tainnut juuri kivunlievitystä saada voimistuneisiin supistuksiin. 7:15 tuli synnytystä hoitava kätilö lääkärin kanssa paikalle ja ehdottivat kohdunkaulapuudutetta ensiavuksi. Se helpottikin mukavasti vieden terävimmän kärjen supistuksilta. Vaikutus oli kuitenkin melko lyhyt ja kätilö kysyi epiduraalista ja annoin luvan tehdä niin kuin parhaaksi näkee. Anestesialääkäri kuitenkin viipyi ja ehdin tulla jo melko kipeäksi, kun puudute lakkasi vaikuttamasta. Avautuminen kävi vauhdilla ja kätilö katsoi spinaalin paremmaksi vaihtoehdoksi, kuin epiduraalin. Ennen yhdeksää sain spinaalipuudutteen ja kivut loppui kuin seinään. Tuntui mahtavalta saada vähän hengähtää, kuunneltiin jopa musiikkia, jota olin ottanut mukaan. Spinaalin vaikutus alkoi hävitä sopivasti ennen ponnistusvaihetta ja supistukset auttoivat ponnistamaan vauvan maailmaan. 20 minuutin uurastuksen jälkeen parkuva poikavauva nostettiin rinnalleni. Itkuhan se siinä tuli, minulle ja miehelleni. Väliliha leikattiin ja sain 2. asteen repeämän emättimeen, mutta toivuin aika nopeasti, eikä kotona tarvinnut istuskella renkaan päällä. Synnytystä oli seuraamassa monta ihmistä, oma kätilö, lääkäriopiskelija sekä 3 neuvolakätilöä. Mahtava kokemus ja mitään en vaihtaisi pois! Komealla pojalla oli painoa 3865g, pituutta 52cm ja päänympärys 35cm. Viikko oltu kotona ja elämä on ihanaa!



~cadavera&muru 11vrk~