Minkä ikäisille kerrotte kuinka lapset saavat alkunsa
Moicca,
Minkä ikäisille koululaisille te tosiaan kerrotte kuinka lapset saavat alkunsa?Meidän 9v tytär tietää, että vauvan siemen siirtyy isästä äitiin ja tietenkin sen että vauvat sitten kasvavat äidin masussa. Olen kuullut, että koulussa asia käsitellään neljännellä luokalla. Pyrin varomaan, ettei liian aikaisin lapsi joudu alkaa käsittelemään outoja asioita. Osa luokkalaisisat jo tietää osa ei.Lapseni on kolmannella luokalla.
Minkälaisen linjan olette ottaneet?
Kommentit (12)
Eli sitä mukaan kun lapsi kysyy, hänelle kerrotaan ikäiselleen sopivalla tasolla. Esim. meidän 2luokkalainen tietää että miehellä vauvansiemenet ovat kiveksissä ja tulevat pippelistä, jolla ne laitetaan naisen sisään (tähän se oma reikänsä, josta vauvatkin tulevat) jne. Eli oikeastaan ei lähinnä tiedä erektiosta tms. jotka eivät vielä ole hänen ymmärtämyksensä mukaisia.
Mitään varsinaista aikaa ei meillä ole ajateltu, vaan tosiaan sen mukaan kun lasta kiinnostaa- tai kertoo jotain ja oiomme vääriä tietoja/oletuksia. Itse enemmän välttäisin sitä että kaverit jotka " tietävät" kertovat lapselle ja lapsi on hämillään. Mielummin näen että lapsi keskustelee asiasta aikuisen kanssa, joka osaa kertoa asian oikein lasta liikaa hämmentämättä.
luettiin pari kuvakirjaa aiheeseen liittyen, kun oli kovin kiinnotunut aiheesta vuosi sitten - eli periaatteessa tyttö nyt tietää (6v) mistä teknisesti on kysymys. Aiheen käsittely ei aiheuttanut kovasti ihmetystä tai kommentteja ja nyt tuntuu että hän on ' unohtanut' sopivasti koko aiheen käsittelyn eli puhuu vain vauvansiemenistä, joita isi antaa äidille.
Mutta itse olen siis sitä mieltä, että heti kun lapsi alkaa kysellä, kannattaa antaa oikeaa informaatiota - muuten sen informaation antaa vertaisryhmä koulussa tai muualla. Kirjastosta voi kysellä noita asiaan liittyviä meteriaaleja. Lapsen tahtiin edeten - eli heti jos lapsi ei itse ole kiinnostunut, voi lopettaa asian käsittelyn ja todeta, että äidiltä ja isiltä voi aina kysyä kun asia kiinnostaa.
enkä todellakaan ymmärrä, että tämä asia pilaisi lapsuutta.
Ekaluokkalaisena vielä varmisteli, että oli ymmärtänyt oikein, kun muilta lapsilta kuuli ihme juttuja. Sen sijaan minusta on todella vaikea selittää ostetun seksin -käsitettä, joka tavalla tai toisella on lapsilla usein edessä (lööpit, hieromalaitokset, sanat...).
siis on nähnyt ja ihmetellyt, ei onneksi kotikulmilla kuitenkaan.
Meillä asia oli kuuma aihe, kun pikkuveli syntyi. Tuolloin lapset olivat 4&6. Kysymys toisensa jälkeen tarkensi asiaa parin viikon aikana. Nyt tietävät jo ihan kaiken, myös sen että aikuiset hyväilevät toisiaan ihan vain ollakseen helliä toisilleen. Pienempi tuskin ymmärtää kaikkea, mutta vanhempi kyllä. Minusta parempi kertoa kun kysytään. Meillä ei ole yhtään asiaa tirskuttu eikä yökötelty, kuten todennäköisesti käy, jos tieto tulee vanhempana. Meillä on tosi läheiset välit lasten kanssa. Kysyvät kaikenlaista. Ekaluokkalainen esimerkiksi kertoi syksyn mittaan miten joku kiroilee ja kysyi sanojen sisältöä. Pohdittiin mikä se homo on ja onko siinä sitten loppujen lopuksi mitään ihmeteltävää.
Vertailun vuoksi ... olin aika tyrmistynyt, kun minulle aiemmin selvisi, ettei tuolloin 11 vuotias mieheni tyttö tiennyt mitään kuukautisista. Äidille ei ilmeisesti ollut luontevaa kertoa, joten minä kerroin juurta jaksaen.
Koulun vastuulle ei pidä jättää sukupuolivalistusta. Lapselle kannattaa kertoa sitä mukaan kun tätä kiinnostaa. Jos kotona on myönteinen ilmapiiri, lapsi uskaltaa kysyä.
9-vuotiaalla voi alkaa kuukautiset ja luokalla monilla voi olla murrosiän merkkejä. On tärkeää, että asioista kerrotaan hyvissä ajoin. Jos et uskalla kertoa mistä lapset tulevat, miten ajattelit kertoa kuukautisista, rintojen kasvusta ja naiseksi kasvamisesta?
Jos lapsi ei kotoaan saa tietoa sukupuoliasioista, hän ei jatkossakaan käänny vanhempien puoleen kun jokin asia askarruttaa. Onko parempi, että lapsen valistajina toimivat kaverit kuin vanhemmat?
on parempi etta kertoo faktat sopivalla kielella sen sijaan etta kuulee vaaria juttuja luokkakavereilta. Eiko nykyaikana ole yleista etta kuukautiset alkaa 11-12v?
Tosin onhan tassa eroja miten paljon eri lapset kyselee, tiedan yhden jonka poika alkoi kysella vasta 9 v. Minun lapseni kohta 7v ja 5v ja olen kertonut etta vauva itse loytaa tien ulos vatsasta, ja jossei loyda niin laakari nukutuksessa avaa vatsan etta vauva paasee ulos. %v poika tietaa etta hanella on kivekset ja niissa vauvan siemenia.
Kai tassa pitaa vain itse miettia oma linja samoin kuin mita sanoo lapsen kosketellessa itseaan. Minusta parempi tietaa ennen esimurrosikaa koska nyt asia otetaan vastaan ihan nolostumatta.
Yritän kertoa asioista silloin kun kyselevät ja ovat kiinnostuneita mutta eivät vielä vaivaannu asiasta !! Meidän 9. v siis tietää kuukautisista, murrosiän jutuista muttei vielä pahemmin sitä kuinka ne lapset tehdään...
Tietenkään kaikkia yksityiskohtia en paljastanut, mutta jotenkin näin..
Isi antoi pippelillä äidin pimppiin siemenen, joka ui äidin vatsaan ja löysi äidin siemenen. Yhdessä siemenistä alkaa kasvaa vauva jne
Varmaan tiesi jo 3-4 -vuotiaana, mistä vauvat tulevat. Olen kertonut kysymysten ja kehitystason mukaan. Yritän pitää keskusteluissa avointa linjaa. Tällä hetkellä tieto taitaa olla tasolla: isä ja äiti pitävät toisiaan hyvänä. Pippelistä laitetaan pimppiin siittiösoluja, kohtaavat munasolun ja siitä alkaa kehittyä vauva.
Mutta alan olla melko varma, että koulusta pojilta tulee jo omanlaistaan tietoa. Toivoisin, että olisin keskusteluissa aina " vähän edellä" , mutta lapsilla tuntuu olevan niin väritettyjä tarinoita, ettei osaa arvatakaan, mitä siellä puhutaan ja miten lapsi näistä hämmentyy.
Vanhempainillassa seksuaaliterapeutti neuvoi, että sukupuoliasioista pitäisi puhua aina aiemmin kuin asia on ajankohtainen ts. murkku ei välttämättä tietoa ota enää vastaan.
Olenkin unohtanut hankkia alan kirjallisuutta, sellaista sopivaa. Olisiko kenelläkään vinkkiä?
tai siis tietää siitä vauvasiemenestä jonka isä antaa, muttei miten isä sen antaa...
odottelen tässä koska hoksaa sitä kysyä, sitten kai on kerrottava!
samalla sitten pikkuvelikin saa tiedon.. =)
eli ihan pienille riittää, että vauva tulee äidin masusta. Sit juttua on täydennetty sillä, että isiltä tulee vauvasiemeniä ja äidiltä kanssa. Jossain vaiheessa sit ihmetellään, että miten ne siemenet äidin masuun joutuu isiltä.
Eli meillä siis vastataan just siihen kysymykseen, mikä kysytään. Ja mahdollisimman totuudenmukaisesti mutta ikä huomioiden.
Meillä on neljä lasta, joista 2 jo isoja koululaisia. En muista tarkkaan, minkä ikäsinä heille selvisi lopullinen totuus.
Nyt ekaluokalla oleva poika ei vielä tiedä kaikkia teknisiä yksityiskohtia :) eikä ole vielä niin tarkkaan asiasta kiinnostunutkaan, koska ei ole vielä kysynyt.