Miksi akateemiset pitää itseään mukden yläpuolella?
Mikä siinä on niin ihmeellistä? Siellä yliopistossako sitä opitaan paremmiksi ihmisiksi? Sinnehän menee kuitenki puolet ihmisistä, ei siinä oo mitään ihmeellistä eikä se oo mikään meriitti.
Ja eiköhän joku pelmahda paikalle väittää ettei pidä paikkaansa. Kyllä pitää, vaikka sitä ei ääneen sanota.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Joillakin tämä luulo tasokkuudesta ulottuu parisuhdemarkkinoille. Luullaan että akateeminen ihminen on muiden yläpuolella oleva ihailun kohde. Kaikki eivät arvota/määrittele ihmisiä koulutuksen mukaan. Osa niistä jotka niin tekevät, voivat haluta nimenomaan matalasti koulutetun kumppanin akateemisen sijaan.
Koulutus merkitsee parinvalinnassa joillekuille jotain. Alemman koulutuksen toivominen kumppanilta ei ole sen ylevämpää kuin korkeamman koulutuksen.
Moralisointi on turhaa.
Puppua. Asuttiin samassa taloyhtiössä jonkun autonasentajan kanssa. Otettiin puheeksi se, että kyseisen perheen pitäisi säilyttää autoaan parkkipaikalla niin kuin kaikkien muidenkin. Perhe ajoi auton aina suoraan rivarin takaoven eteen, vaikka sinne ei edes ollut ajokelpoista tietä, vaan laatoitettu kävelypolku. Nurmikko polun kahta puolta kului kauhean näköiseksi. Lisäksi liikenne häiritsi muita pihalla olijoita. Naapurin mielestä hän oli toiminut oikein ja me vaan luullaan olevamme parempia ihmisiä kun ollaan käyty yliopistot ja muut.
Mitä tahansa sattui, niin hänessä ei ollut mitään vikaa, kun syy oli vaan siinä halutaan tehdä hänen elämänsä hankalaksi, kun ollaan muka niin olevinaan ja parempia ihmisiä.
Miten tämä ylemmyys ilmenee? Mulla on tohtorikoulutus ja olen yliopistolla töissä, mutta mulla kavereita tosi laajasti eri ammateissa ja en esim. koskaan ole ajatellut, että ei-korkeakoulutetut olisivat tyhmempiä tai vähemmän sivistyneitä, ja mielestäni kohtelen kaikkia ihmisiä samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kuule tiedä, opiskelin yliopistossa vuosituhannen vaihteessa ja siellä ei koskaan puhuttu amk:sta mitään. Sen sijaan amk:ta käyneet kaverini kertoivat kuinka yliopistosta ei saa ammattia, siellä ei opita työelämään, amk:sta saa ammatin, amk:laiset osaavat. Mitäpä siihen olisi sanonut kuin vai niin. :)
No mutta tottahan se on ettei yliopisto saa ammattia samalla tavalla kuin amksta tai vaikkapa amiksesta. Toki poikkeuksia on esim opettaja ja lääkäri. Mitä hyötyä opiskella monta vuotta ilman että siitä saa mitään varsinaista ammattia ja sitten vielä tuntea itsensä muita paremmaksi?
Ap
Nyt taitaa se sivistys kyllä puuttua :)
Miksi vauhkoat siitä, että yliopistossa ei saada ammattia? Sehän on juuri päinvastoin, että yhteiskuntatieteen maisteri, vaikka pääaineenaan sosiologia on hakukelpoinen todella moniin ammatteihin. Juurikin sellaiset jotka eivät yliopistossa opiskele, eivät tätä tajua.
Toki ei akateemisten on helpompi käsittää, että oikeustieteellisetä valmistuu juristeja ja lääkiksestä lääkäreitä, mutta muuta ei ymmärretä.
Kyllä tämä nyt on ap.n omaa alemmuudentunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin tämä päättelysi perustuu? En todellakaan pidä itseäni parempana yliopisto-opintojen vuoksi. Tämän vuoksi en juuri ikinä puhu mitään koulutuksestani (välttelen aihetta kysyessä), sillä tällaisen oudon ajattelun vuoksi kohtelu muuttuu heti normaalista halveksuvaksi sekunneissa.
No samaan varmaa ku sinun päättely. Kokemukseen.
ApSepä sääli. Muistathan kuitenkin, ettet voi yleistää kaikkia ihmisiä samaan nippuun.
Mutta toi jolle vastasin ilmeisesti voi tehdä niin?? Just tätä tarkotan. Yliopistolaiset saa yleistää ja haukkua amistäjunteiksi mitä tässäkin ketjussa on tehty mutta jos minä kerron kokemuksista niin minä yleistän.
ApNyt tulee kyllä sellainen fiilis näistä sun kirjoitteluista ettet tiedä yliopistotouhuista yhtään mitään, joten älä pliis tuomitse noin jyrkästi ilman tietoa. Rakentavaa väittelyä tästä ei selvästikään tule.
Mutta yliopistolla kyllä saa tuomita minkä ehtii koska se perustuu muka faktoihin se paremmuus miten tässäkin ketjussa on nähty
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 30% saa korkeakoulutuksen wikipedian mukaan. Ei se nyt paljoa vaille siitä puolesta jää. On kuitenkin niin yleistä että en menis lukemaan kovin kummoiseksi saavutukseksi.
Eli olen parempi kuin 70 prossaa ihmisistä.
Sitä paitsi eikö tuossa ole mukana AMK?
Oli tai ei, niin ainakin minä koen olevani parempi kuin joku lähihoitaja. Kuka muka oikeasti ei näin koe?
No sanoitpahan sen suoraan. Vois sullakin kyllä tulla sairaalassa itku jos ei lähihoitajia olis. Saisit maata paskat housussa vaikka maailman tappiin asti. Ykskään lääkäri ei sua paskasta puhdista. Ei kyllä lähihoitajakaan mikäli tietäis sun asenteesta
Kyllä hyväksyn tyhmät paskaduunin tekijät. Totta kai heitä pitää olla olemassa palvelemaan muita.
Eihän siitä ollut kyse ollenkaan. Kyse oli siitä, pidänkö itseäni ja ylipäänsä akateemisa parempina. Pidän siis... ihan kokemuksen mukaan paljon fiksumpina kuin jotain maansiirotkonekäyttäjäjurveloa tai vastaavaa.
Olen akateeminen enkä katso tosi-tv:tä enkä urheilua. Mistä lähtien se tekee minusta huonon ihmisen? Jos ei ihan vain kiinnosta? Jos tykkäänkin katsoa Netflixiä tai kitkeä kukkapenkkiä?
Ihme riehuntaa täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne on ne "ajankohtaiset" tv-ohjelmat? Mainitse pari nimeltä, niin pohditaan kuka niitä katsoo.
No esimerkiksi tällä hetkellä temptations island on ajankohtainen. Riittääkö todisteeksi se että toi ketju on avn kommentoiduin. Sanoppa jollekin akateemiselle niin se kysyy että anteeks mikä. On. Muka liian hyvä sellaista katsomaan.
En oo ap mutta kokemusta asiasta on.
Ajankohtainen ohjelma on minun viitekäsityksessäni jotain ihan muuta kuin Temptation Island.
T. Akateeminen ja kyllä, ylpeä siitä. En silti pidä itseäni ihmisenä sen parempana.
On monia virkoja joihin vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No 30% saa korkeakoulutuksen wikipedian mukaan. Ei se nyt paljoa vaille siitä puolesta jää. On kuitenkin niin yleistä että en menis lukemaan kovin kummoiseksi saavutukseksi.
Eli olen parempi kuin 70 prossaa ihmisistä.
Sitä paitsi eikö tuossa ole mukana AMK?
Oli tai ei, niin ainakin minä koen olevani parempi kuin joku lähihoitaja. Kuka muka oikeasti ei näin koe?
No sanoitpahan sen suoraan. Vois sullakin kyllä tulla sairaalassa itku jos ei lähihoitajia olis. Saisit maata paskat housussa vaikka maailman tappiin asti. Ykskään lääkäri ei sua paskasta puhdista. Ei kyllä lähihoitajakaan mikäli tietäis sun asenteesta
Kyllä hyväksyn tyhmät paskaduunin tekijät. Totta kai heitä pitää olla olemassa palvelemaan muita.
Eihän siitä ollut kyse ollenkaan. Kyse oli siitä, pidänkö itseäni ja ylipäänsä akateemisa parempina. Pidän siis... ihan kokemuksen mukaan paljon fiksumpina kuin jotain maansiirotkonekäyttäjäjurveloa tai vastaavaa.
Nojos joku vielä kehtaa kysyä että miten tää ilmenee niin näi tää ilmenee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne on ne "ajankohtaiset" tv-ohjelmat? Mainitse pari nimeltä, niin pohditaan kuka niitä katsoo.
No esimerkiksi tällä hetkellä temptations island on ajankohtainen. Riittääkö todisteeksi se että toi ketju on avn kommentoiduin. Sanoppa jollekin akateemiselle niin se kysyy että anteeks mikä. On. Muka liian hyvä sellaista katsomaan.
En oo ap mutta kokemusta asiasta on.
Ajankohtainen ohjelma on minun viitekäsityksessäni jotain ihan muuta kuin Temptation Island.
T. Akateeminen ja kyllä, ylpeä siitä. En silti pidä itseäni ihmisenä sen parempana.
No pidätpäs. Mikä on ajankohtaisempaa kuin puhuttavimmat ohjelmat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne on ne "ajankohtaiset" tv-ohjelmat? Mainitse pari nimeltä, niin pohditaan kuka niitä katsoo.
No esimerkiksi tällä hetkellä temptations island on ajankohtainen. Riittääkö todisteeksi se että toi ketju on avn kommentoiduin. Sanoppa jollekin akateemiselle niin se kysyy että anteeks mikä. On. Muka liian hyvä sellaista katsomaan.
En oo ap mutta kokemusta asiasta on.
Sanoppa :D
Jo yksi sana kertoo sen pienen eron.
En tajunnut mitä ajat takaa
Ehkä ketjun akateemiset tajuavat.
Mutta kerrotaan nyt sinullekin. Yhdellä peellä sanopa.
Nuorista 40% on korkeakoulutettuja, eli lähes puolet

Kun ei muuta sanottavaa ole niin pitää alkaa kirjoitusvirheistä saivartelemaan. Ja näin taas tunnet itsesi vähän paremmaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän ne on ne "ajankohtaiset" tv-ohjelmat? Mainitse pari nimeltä, niin pohditaan kuka niitä katsoo.
No esimerkiksi tällä hetkellä temptations island on ajankohtainen. Riittääkö todisteeksi se että toi ketju on avn kommentoiduin. Sanoppa jollekin akateemiselle niin se kysyy että anteeks mikä. On. Muka liian hyvä sellaista katsomaan.
En oo ap mutta kokemusta asiasta on.
Tämä on muuten jännää. Sama juttu on yleisemminkin - ei siis koske vain akateemisia, kun kysytään esimerkiksi, mitä (Nn) katsoo televisiosta, niin tavallisin vastaus on lähes poikkeuksetta tv-uutisia ja laatu dokumentteja. Vastaavasti juuri kukaan ei ikinä vastaa, että saippusarjoja ja vallan erityisesti tosi-tv sarjoja. - Toisaalta jos ja kun katsoo katsoja tilastoja siitä, että mitkä ovat olleet ne suosituimmat ohjelmat, mitä on katsottu, niin toki kärkisijoille pääsee usein toki jotkin uutiset, mutta hyvin usein myös saippuasarjoja tai juurikin sitä (vastattaessa halveksittuja) tosi-tv -sarjoja. Myös esimerkiksi Seisemän päivää lehdellä ("seiskalla") on käsittämättömän suuri monivuotinen levikki vaikka verraten harva myöntää lukevansa ja seuraavansa sitä(kään) saati, toista klassikko julkaisua nimeltä Hymy.
Olen kirjoittanut tänne tästä aikaisemmin, mutta ajattelin myös samoin itse ennen kuin menin yliopistoon. Kävin ammattikorkeakoulua ja tunsin suurta alemmuuskompleksia yliopisto-opiskelijoiden rinnalla. Olin sitä mieltä, että akateemiset eivät tajua normaalista elämästä mitään ja pitävät itseään parempana. Ajattelin juurikin näin alemmuuden tunteiden vuoksi, jotka tunnistin vasta kun menin yliopistoon. MUTTA asia ei todellakaan ole näin, mutta ymmärrän ap:n vouhotuksen. Todellisuudessa perustin ajatteluni vain mielikuviin, en todelliseen elämään.
Asenteet karisee kun pääsee veks sieltä yliopistokuplasta. Sillon esim. pohdittiin tyttöporukassa, ettei tod seukattais vähemmän koulutettujen kaa. Sit kun on vähän parisuhteista kokemusta niin huomaa, ettei kotona haninsa kanssa mistään alansa jutuista halua keskustella. Enemmän kiinnostaa kivat ja kiltit miehet. Just mietittiin että palomiehissa ja poliiseissa on jotain hohtoo.
Kaverit on vielä silti enimmäkseen niitä yliopistokavereita, koska aikuisena on vaikea solmia uusia ystävyyksiä. Ai niin, mammakaverit leikkipuistosta!
Vierailija kirjoitti:
Nuorista 40% on korkeakoulutettuja, eli lähes puolet
Otsikossa ei eritelty ikäluokkia, mutta ok - jos ap on nuori, niin hän selvästi kokee, että suuri osa hänen ikäluokastaan pitää itseään häntä parempana.
Iso ongelma sanoisin, ja se on ap.n korvien välissä.
En tajunnut mitä ajat takaa