Keski-ikäinen, näkymätön nainen

Miksi et mene kampaajalle? Opettele meikkaamaan? Pukeudu tyylikkäästi? Näihin kaikkiin saa ammattilaisen opastamaan. Ole eloisa, iloinen, ystävällinen. Kyllä sinut huomataan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen keski-ikäinen. Erotun myös katukuvassa ikätovereista ja vähän nuoremmistakin (näin arvioisin naiset joiden mukana on lapsia jotka kutsuvat heitä äidiksi) myönteisesti. Miehet availevat ovia kuten ennenkin, muutam viikko sitten tuntematon vanhempi herrasmies nosti hattua kadulla ja tervehti "koska rouva on niin kaunis".

Mistä tämä johtuu? Minulla on ylipainoa eikä vartaloni ole lähtökohtaisestikaan kaunismuotoinen vaan semmoinen suora pötkylä. Ylipainosta huolimatta tissit ovat b-kuppia ja lapasmallia. Kasvoni ovat meikittä harmaat ja mitäänsanomattomat ja minulla on taipumusta tummiin silminalusiin vaikka nukkuisin miten hyvin. Naamaa rumentaa myös näkyvä arpi. Minulla on myös mt-ongelma jonka takia välillä itkeskelen ja nukun huonosti. Sellaiset lähtökohdat.

Minulla on myös hyvä ryhti. Minulla on keskivertoa nätimmät vaatteet koska panostan pukeutumiseen. Esimerkiksi eilen terapeuttitapaamiselle pukeuduin pastellinsävyiseen paitapuseroon,tummaan hameeseen, puseroon sointuvaan silkkihuiviin ja helmikorviksiin. Päällysvaatteena kamelinruskea villakangastakki ja hameen väriin sointuva laukku. Tyylikkäät aurinkolasit piilottivat itkettyneisyyden. Hiukset laitoin ranskalaiselle letille kun olivat päässeet vähän rasvoittumaan piehtaroidessani ongelmissani. En ollut menossa "mihinkään", mutta minulla oli tilaisuus valita pukeudunko nätisti vai ankeasti, ja valitsin nätin. Miksi en olisi?

Ongelmistani huolimatta minulla on positiivinen elämänasenne. Uskon, että edessäni tulee olemaan vielä parempiakin aikoja. Pidän maailmaa kauniina ja kiinnostavana paikkana jossa on paljon hyviä ihmisiä. Pidän itsestäni niin hyvää huolta kuin jaksan, hemmottelenkin. Suhtaudun ihmisiin lähtökohtaisen ystävällisesti, vastaan kohteliaisuuksiin hymyllä ja kiitoksella, en itseni vähättelyllä. En kulje seinänvieruksia pitkin enkä koita sulautua asvalttiin vaan tarvittaessa otan oman tilani, en peräänny heti jos joku yrittää puhua päälle enkä kyyristele muiden katseiden alla. En ole luonnonkaunis, mutta kaunis kuitenkin, jopa vähän seksikäs. Olen aika varma siitä että tämän viehättävyyskysymyksenkin ratkaisee sekä omissa että muiden silmissä asenne. Ihmiset eivät reagoi ulkonäköön vaan laajemmin siihen miten näytämme suhtautuvan itseemme. Jos ajattelet olevasi kulunut, näkymätön ja tylsä, se heijastuu olemukseen monin tavoin ja muutkin ajattelevat alitajuisesti helposti samansuuntaisesti. Jos ajattelet itsestäsi myönteisemmin ja näytät sen myös käytökselläsi ja siinä miten itseäsi kohtelet, muutkin reagoivat siihen.

<3

Olen myös keski-ikäinen 39v nainen ja huomannut saman kuinka näkymätön olen nykyään. Olin mielestäni nuorempana rumempi,oli silmälasit enkä osannut meikata jne en mielestäni ollut niin naisellinen,hieman yli kolmikymppisenä kävin laserleikkauksessa ja osaan nykyään meikata jne mutta eipä miehiä enään kiinnosta ikäni takia. Kun olin silmälasipäinen ja karseet meikit oli niin miehiä sai oikeen hätistellä ja kaikenlaista sattui esim joku yritti baarista väkisilläkin ulos kantaa, hulluja tilanteita riitti. Nyt kun taas olen vanha nainen nykyajan mittapuussa niin rauhassa saa kyllä olla, Koska olen kaunis niin baarissa miehet kyllä lähestyy mutta ne ovat tyyliin 25 vuotiaita tai vaan seksin perään. Nuorena kaikki halusivat seurustella ja olivat mustasukkaisia, ei enään. Nyt on vaan se seksi ja hyöty. Koko ikäni olen ollut hoikka/norm painoinoinen. J asiis kauniimpi nykyään mielestäni.

Vierailija kirjoitti:

Aina voi lohduttautua sillä, että olet sentään joskus saanut huomiota, aniharva mies saa osakseen minkäänlaista huomiota koskaan. Paitsi negatiivista. Nainen voi nuorena valita millaisen miehen haluaa, mies ottaa kenet saa tai jää yksin. Mies myös vanhenee 5 v nopeammin kuin nainen ja kuolee paljon nuorempana. Revi siitä. Ketä naista kiinnostaa tavallinen keski-ikänen mies? Niin. Ei ketään. Naiset ajattelee, että viiskymppinen mies on impotentti ja sydänsairas, kohtaa kupsahtaa. Näinhän joka paikassa hoetaan. Miehen elämä on ohi 50-v, naisella alkaa uusi elämä siinä iässä. Ja tosihan sekin on, että nainen saa miehen aina kun haluaa, kumppaniksi tai vain seksiin. Naisella on valta.

Jos naisille riittää miehiä joka sormelle, niin ketä nämä miehet sitten ovat? Jos jokainen nainen seurustelee miehen kanssa, niin miten voi silti yleisesti ottaen jäädä kaikki hyvät miehet (joita sinä ilmeisesti olet) yksin? Eikös heteroparisuhteessa ole aina nainen JA mies? Mutta miksi miehet ovat aina ilman parisuhdetta ja naista?

En vaan tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä ihan totta. Useimmat naiset jotenkin putoavat kuvasta 35 ikävuodesta eteenpäin. Olen 31-vuotias mies, ja jotenkin vaikea kuvitella, että 41-vuotiaana seurustelisin nelikymppisen naisen kanssa.

Jos olet hoikka, fiksu ja lapseton, sinulla on kuitenkin vielä kaikki edellytykset olla haluttava.

Mieli yleensä vanhenee mukana eli kyllä ne oman ikäiset naiset kummasti näyttää hyvännäköisiltä sitten sitä mukaa kun vanhenet.

Toivotaan parasta. Ainahan ihannetilanne olisi, että voisi viehättyä ihan kaikenlaisista ja kaikenikäisistä ihmisistä. Kuitenkin jo nyt huomaa selvästi, miten elämänilo ja nuoruus kaunistaa itseäni viisi vuotta nuorempia naisia verrattuna itseäni viisi vuotta vanhempiin. Vaikka biologialla on tietty merkityksensä, suurelta osin kyse on varmaan työn ja perhe-elämän rasitteista, jotka näkyvät tuon ikäisillä naamassa.

Joo, mun mieli ei ainakaan ole pysynyt iän mukana :D. Kyllä vaan ne 25-35-v miehet on mieleeni, 40+ ei kiinnosta tippaakaan. Harva mies on nuorenakaan komea, seksikkyydestä puhumattakaan. Tuntuu, että kaikki yli 40 v miehet on jotenkin alakuloisia ja masentuneita, väsähtäneitä ja oikeesti ihan tosi rupsuja. Naisilla sentään meikki ja vaatteet auttaa, mutta miehet on mitä on. Niinkauan kuin nuoria miehiä saan, harrastan seksiä, sen jälkeen loppuu. Ainakin luulen niin.

Niin siis olet itse parikymppinen?

Voi jestas sentään näitä vastauksia. Tiivistettynä täytyy pukeutua kuin riikinkukko, meikata enemmän ja paremmin, olla "näyttävä" ja niin edelleen, sitten miehet kiinnostuvat ja huomaavat kaduilla!

Olen keski-ikäinen, en meikkaa kuin vähäsen, en hoida tai värjää hiuksiani, en pukeudu muodikkaasti tai nuorekkaasti, en edes tiedä miten minun pitäisi pukeutua "ikäisekseni",  pesen edelleen kasvot saippualla ja käytän kirpparilta ostettuja vaatteita.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi olla näkymätön, itselleni näkymättömyys sopisi oikein mainiosti ja yritän aina olla mahdollisimman näkymätön.

Miksi minä saan huomiota miehiltä kadulla, kaupassa ja porttikäytävässä???? En ymmärrä??? En ole näyttävä, en ole pitkä, en ole omasta mielestäni edes nätti, en pukeudu "nuorekkaasti", en yritä näyttää nuoremmalta, joten miksi??

Ystävät vinoilevat aina kuinka aikovat tehdä minulle muodonmuutoksen, jotta näyttäisin ikäiseltäni, enkä minä tajua mistä ne puhuvat koska minä haluan olla ikäiseni näköinen?!

Kun asiasta kysytään heitä aina saman vastauksen: nuoret geenit. En keksi muuta sanottavaa.

Todellisuudessa olen tainnut löytää nuoruuden lähteen, mutta ketään ei kiinnosta resepti: Olen aina keskittynyt sisäiseen kauneuteen, aina. Minua ei oikeasti haittaa vanheneminen, päinvastoin. Mutta en edes muista oikeata ikääni, ikä on ihan oikeasti pelkkä numero minulle. Oma ikäarvioni menee aina yläkanttiin, heittää muutamalla vuodella, ja muut sitten korjaavat asian.

Olen kasvattanut luonnettani, keskittynyt siihen miten minusta tulee mahdollisimman hyvä ja moraalinen ihminen.

Unohdan itseni kun olen muiden kanssa tekemisissä, en mieti mitä he ajattelevat tai näkevät minusta.

Olen aina tullut toimeen kaikenikäisten kanssa. Esimerkiksi 30-kymppisenä oli erittäin hyvä ystävätär, hän oli 16-vuotias, ja ikähaitari meni aina 90-kymppisiin saakka. Minulle he olivat Ihmisiä enkä miettinyt minkä ikäisiä he olivat.

Kun vanhenen huomaan että - tai pikemminkin muut huomauttavat minulle - että herätän mielenkiintoa muissa ihmisissä. En ainakaan ulkonäköni takia, se on varmaa. En myöskään näytä friikiltä tai rumalta jos sitä luulette.

Sisäinen valo loistaa silmistäni eikä se ole riippuvainen kenestäkään, se nousee sydämestä silmiin saakka. "Revontulet silmissä" kuten joku joskus tokaisi leikillään :)

Jos Ap keskittyy sisäisiin asioihin kuten esim. luonteeseen, silloin se tulee näkyviin. Sisäinen kauneus tulee näkyviin kun ulkoinen kauneus katoaa. Eikä se maksa senttiäkään.

Jokainen voi testata miten säkenöivä hänen luonteensa on alkamalla nettideittailemaan. Puhelujen aikana saatte selvyyden miten näyttäviä tai harmaita te olette miesten mielestä.

Nuoruuden lähteelle voi päästä ja vielä helposti, mutta se ei kelpaa kuin harvoille. Muut ottavat botoxia, meikkaavat ja pukeutuvat "nuorekkaasti", olettaen että ulkoinen kauneus on Se Juttu. Nykypäivänä vanheneminen on melkein kiellettyä. Etenkin arvokkaasti vanheneminen. Mikä paradoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä ihan totta. Useimmat naiset jotenkin putoavat kuvasta 35 ikävuodesta eteenpäin. Olen 31-vuotias mies, ja jotenkin vaikea kuvitella, että 41-vuotiaana seurustelisin nelikymppisen naisen kanssa.

Jos olet hoikka, fiksu ja lapseton, sinulla on kuitenkin vielä kaikki edellytykset olla haluttava.

Edes 25 v mies ei välttämättä ole haluttava.

Vierailija kirjoitti:

Arvostatko enemmän kolmekymppisiä, kivannäköisiä ihmisiä kuin ikätovereitasi? Millä tavalla kokemattomammat ja elämää vähemmän nähneet ihmiset ovat parempia kuin sinun ikäisesi?

Jos et pidä ulkonäöstäsi, tee asialle jotain. Et voi muuttaa itseäsi täysin eri näköiseksi ja "nuorennushoidot" 99% tapauksissa vain vievät rahat ja pahentavat tilannetta. Nuoruutta et saa takaisin vaan yrittämällä liikaa voit korkeintaan saavuttaa "epätoivoinen keski-ikäinen yrittää liikaa"-lookin.

Paljon voit kuitenkin tehdä, esimerkiksi ryhtyä hyvinhoidetuksi naiseksi joka näyttää ikäisekseen kauniilta ja itseään arvostavalta. Se look ei ole kiinni siitä roikkuuko naama luonnollisesti, onko painoa kertynyt tms. vaan yksinkertaisesti siitä panostatko itseesi. Kuulostaa siltä että väheksyt itseäsi etkä oikein hyväksy sitä ettet olekaan kuollut nuorena vaan näyttää siltä että pääset kokemaan vanhenemisen.

Miksi käytät värittömiä ja mustia vaatteita jotka saavat useimpien ihon näyttämään entistä sameammalta? Mikset valitse kaunista ja värikästä, vaikka netistä tilaamalla jos kaupasta ei löydy? Meikkisi kuulostaa ihan kivalta arkimeikiltä, mutta ehkä voisit etsiä silmänalusille hyvän nestemäisen peittovoiteen (MACilta löytyy erittäin hyvä, hintahaitarin toisesta päästä Essencelläkin on hyvä). Hiuksesikin kuulostavat olevan ihan ok. Älä enää värjää, vaan keskity palauttamaan hiusten hyvä kunto hellällä luonnonmukaisella hoidolla.

Osta muutama kaunis (aito) koru ja huivi, niillä saat piristettyä pukeutumista paljon vaikka vaatteesi olisivat simppeleitä. 

Ennen kaikkea: nauti elämästä, noudata perusterveellisiä elämäntapoja niin hyvin kuin voit, ilahduta itseäsi usein. Jos olet vakuuttunut siitä että elämä on ohi ja kaikki arvokas menetetty, se näkyy sinusta kauas samoin kuin sekin jos ajattelet että maailma on kiinnostava paikka jossa on vielä paljon kivaa koettavaa.

Hyvä kirjoitus! Muuten olen samaa mieltä, paitsi että oman ulkonäön voi myös välillä unohtaa ja keskittyä mielenkiintoisempiin asioihin. Siitä se säihke lähtee.

"Räikeä hiusväri kananpersetukassa, värikkäät silmälasit sekä geometriset kirkkaan väriset vaatteet.

Ei saa unohtaa huovutettuja koruja..."

Voi näitä onnellisia yli 60-vuotiaita naisia. Heitä näkee porukoissaan harrastuksissa, ravintoloissa, laivalla, konserteissa, kahviloissa... He nauttivat elämästään ja voivat olla persoonallisia ja näyttäviä näissä omanlaisissa lookeissaan. Ei tarvitse enää välittää miesten huomiosta, koska miehet ovat näille elämästä nauttiville ja itseänsä toteuttaville naisille vaan riippakiviä. Odotan tuota aikaa kun saan olla juuri tuollainen. Tosin minun ikäiselle (40 v) ei tule tuollaisia mahtavia eläkevuosia kuusikymppisinä kuin näille nykykuuskymppisille. Minun pitää yrittää nauttia jo nyt, koska eläkeikäni on lähemmäs seitsemääkymppiä tai maksetaanko sitä ikinä...?! Ei voi tietää.

37-vuotiaana minuun iski hurja keski-iän kriisi. Huomasin olevani ylipainoinen, näkymätön, ruma keski-ikää lähestyvä nainen, jota kukaan mies ei katso päinkään. Muistelin (ja muistelen vieläkin) kaiholla nuoruutta (20-28 v), jolloin olin jatkuvasti iskuyritysten ja huomion kohteena. Nautin huomiosta kovasti, koska lapsena olin ollut lihava ja koulukiusattu. Nyt on taas päädytty tähän, että ulkonäköni ei ole enää valttikorttini. Olen laihduttamassa ylipainoani pois, yritän kehittää kuntoani ja kroppaani runsaalla ja monipuolisella liikunnalla. Olen aina ostellut paljon vaatteita, käynyt kosmetologilla ja meikannut sopivasti. Olen pikku hiljaa sopeutumassa tähän osaani. Minä olen nyt jotain muuta kuin objekti miehille. Olen iloinen, hauska, seurallinen, kohta normaalipainoinen. Minulla on ystäviä, harrastuksia ja tärkeimpänä - HYVÄ TERVEYS! Moni ikäiseni (nuoruuden kaunotar) painii monenlaisten terveysongelmien kanssa. Pyrin myös tekemään asioita mistä nautin (matkustelu, lenkkeily, elokuvat, ystävät, lukeminen, teatteri, harrastukset). Laitan itseni mahdollisimman siistiksi ja huolitelluksi kun lähden ovesta ulos, mutta en odota saavani mitään huomiota (varsinkaan miehiltä). Ystävät kehuvat vaatteitani, tyyliäni, meikkiäni (joskus silmiäni) ja usein sanovat, että näytän tyylikkäältä. Nautin näistä kehuista kun niitä tulee.

Tsemppiä kaikille nelikymppisille. Suomalaisten perusgeeneillä harva meikäläinen on tässä iässä enää mikään vautsi vau, mutta elämästä kannattaa nauttia vielä kun on terveys, ystäviä ja mahdollisuuksia kaikkeen. Itsestään ja kunnostaan huolehtiminen on hyvä asia ja se nostaa myös mielialaa. Usein kun tuon ikäkriisin on selättänyt niin sen jälkeen menee paremmin. Minä olen ehkä puolitiessä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on suurinpiirtein fetissi keski-ikäisistä naisista, eivät todellakaan ole minulle näkymättömiä. On ollut nuoresta lähtien, nyt alan kyllä jo kohta itsekin lähestyä keski-ikää.

Sama täällä. Ihastuin yhteen ihanaan viisikymppiseen naiseen ja sen jälkeen olen alkanut katsoa muitakin sen ikäisiä aivan uusin silmin. Mun mielestäni on todella seksikästä olla sellainen vähän pullea ja tätimäinen ja pukeutua "aikuiseen, hillittyyn tyyliin", jos on muuten ihana persoona ja älykäs ihminen kyseessä.

T. Sukupolven verran nuorempi

Minua ei koko elämäni aikana ole kukaan huomannut eikä keskustellut kertaakaan lukuunottamatta pakollisten asiointien yhteydessä syntyviä lyhyitä keskusteluja. Ihmiset eivät huomaa minua ja jos paikalla on toinen henkilö minun lisäkseni alkaa keskustelu poikkeuksetta tämän toisen henkilön kanssa. Tämä johtuu siitä, että olen mies.

Itse tunnen itseni likaiseksi jos joku toinen kun oma mies huomioi. Mistä vois johtua tämä? Tulee tunne et oon antanu ymmärtää vaikka en ois.

48 jatkaa, kiittäen piristävistä kommenteista edelliseen puheenvuorooni. Olette mukavia <3

Minustakin sisäinen kauneus ratkaisee, ehdottomasti. Eihän ulkonäön peruspalikoihin, päältä näkyviin sairauksiin ja vastaaviin edes voi itse vaikuttaa. Pukeutumiseen panostamistakin helpottaa kummasti jos on kohtuullisesti rahaa ja aikaa, eikä kaikilla ole.

Noista parista kommentista tuli kuitenkin vähän sellainen olo että täällä Suomessa tämä nähdään jotenkin joko tai -asiana. Jos panostat ulkonäköön, olet tyhjäpää. Jos olet viisas, pätevä ja syvällinen, olet ulkonäkökysymysten yläpuolella ja näytät sen kulkemalla rohkeasti osana mustanharmaata laumaa. Minä olen miettinyt tämän asian sillä lailla, että sisäinen kauneus on tietysti se tärkein asia ja lähtökohta. Eihän se kaunis kuorrutus pahaa kakkua pelasta. Mutta jos kakku on hyvä, niin kaunis ulkoasu kruunaa sen ja kahvihetki on silloin makunautinnon lisäksi myös esteettinen elämys. Enkä tarkoita kauniilla ulkoasulla todellakaan sitä että pitäisi koittaa näyttää nuoremmalta tai pukeutua riikinkukoksi jos ei sellainen ole. Vaan sitä että ulkoasu on yksi mahdollinen tapa huolehtia itsestään, osoittaa arvostavansa itseään, ilahduttaa vastaantulijoita ja ilmaista estetiikan tajuaan. Silloin ei välttämättä seurata pintamuotia, jahdata mennyttä nuoruutta tai koiteta ahtautua johonkin hyvännäköisen ihmisen muottiin muiden miellyttämisen toivossa, vaan koitetaan nauttia kauneudesta omilla ehdoilla, omista lähtökohdista käsin.

Minä olen esteetikko ja tykkään kaikesta kauniista. Kukista, luonnosta, musiikista, taiteesta. Arkielämässä minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia harrastaa näitä aivan niin paljon kuin haluaisin. Sisustus ja oma ulkoasu ovat pieniä tapoja tuoda arkeen kauneutta. En laittaudu tehdäkseni muita naisia kateelliseksi tai saadakseni vierailta miehiltä huomiota. En yritä mainostaa statusta (mt-potilas se vasta hieno status onkin) tai varallisuuttani (keskituloinen). Nykyisessä elämäntilanteessani olisi ihan ok kulkea joka paikkaan vanhoissa verskoissa ja nyppyisessä villapaidassa. Mutta kun en halua. Minulle huoliteltu ulkoasu tuo iloa, toivoa ja lohtua, kun taas ankea ulkonäkö vetäisi mieltä entistä matalammaksi. Kauniit korut, vaatteet ja asusteet ovat myös itsessään ihania pieniä nautintoja. Miksi kieltäisin ne itseltäni? Mitä hyötyä tai iloa sellaisesta olisi minulle tai muille? Muistaisinko sitten elämän varrella unohtuneet fysiikan kaavat tai tajuaisinko Venäjän sisäpolitiikan kiemurat? Tekisivätkö rumat vaatteet ja kasvohoitojen väliin jättäminen minusta mukavamman tai terveemmän? Tuskin. Paraneeko maailma jos minusta tulee vähemmän huoliteltu? Eipä taida, mutta jos huolehdin omasta hyvinvoinnistani ja kaunistan katukuvaa, se on ainakin pikkuisen nätimpi. 

Ei ap ole minusta pinnallinen myöntäessään että ulkonäön muuttuminen harmittaa. Minusta on rohkeaa myöntää se, vaikka av:lle postatessaan tietää että haukkuja pinnallisuudesta tulee varmasti. Esimerkiksi äitiyden myötä moni itsestään nuorena tarkkaa huolta pitänyt nainen repsahtaa ulkonäön pudotessa prioriteettilistalla. Ei se välttämättä silti mukavalta tai omalta tuntuva valinta ole ollut. Kun pahimmat ruuhkavuodet helpottavat, jaksaa ehkä haluta panostaa vähän itseensäkin mutta aluksi on asian kanssa vähän hukassa. Been there, done that, siksi haluan sanoa että ap:n nykyinen olo ei välttämättä kieli romahduksesta vaan vain väliaikaisesta notkahduksesta. Jos  sillä asenteella lähtee voivottelun sijasta panostamaan hieman omaan hyvään oloon ja hyvään mieleen, voi päästä uuden kukoistuskauden alkuun.

PerusPirkko kirjoitti:

"Räikeä hiusväri kananpersetukassa, värikkäät silmälasit sekä geometriset kirkkaan väriset vaatteet.

Ei saa unohtaa huovutettuja koruja..."

Voi näitä onnellisia yli 60-vuotiaita naisia. Heitä näkee porukoissaan harrastuksissa, ravintoloissa, laivalla, konserteissa, kahviloissa... He nauttivat elämästään ja voivat olla persoonallisia ja näyttäviä näissä omanlaisissa lookeissaan. Ei tarvitse enää välittää miesten huomiosta, koska miehet ovat näille elämästä nauttiville ja itseänsä toteuttaville naisille vaan riippakiviä. Odotan tuota aikaa kun saan olla juuri tuollainen. Tosin minun ikäiselle (40 v) ei tule tuollaisia mahtavia eläkevuosia kuusikymppisinä kuin näille nykykuuskymppisille. Minun pitää yrittää nauttia jo nyt, koska eläkeikäni on lähemmäs seitsemääkymppiä tai maksetaanko sitä ikinä...?! Ei voi tietää.

37-vuotiaana minuun iski hurja keski-iän kriisi. Huomasin olevani ylipainoinen, näkymätön, ruma keski-ikää lähestyvä nainen, jota kukaan mies ei katso päinkään. Muistelin (ja muistelen vieläkin) kaiholla nuoruutta (20-28 v), jolloin olin jatkuvasti iskuyritysten ja huomion kohteena. Nautin huomiosta kovasti, koska lapsena olin ollut lihava ja koulukiusattu. Nyt on taas päädytty tähän, että ulkonäköni ei ole enää valttikorttini. Olen laihduttamassa ylipainoani pois, yritän kehittää kuntoani ja kroppaani runsaalla ja monipuolisella liikunnalla. Olen aina ostellut paljon vaatteita, käynyt kosmetologilla ja meikannut sopivasti. Olen pikku hiljaa sopeutumassa tähän osaani. Minä olen nyt jotain muuta kuin objekti miehille. Olen iloinen, hauska, seurallinen, kohta normaalipainoinen. Minulla on ystäviä, harrastuksia ja tärkeimpänä - HYVÄ TERVEYS! Moni ikäiseni (nuoruuden kaunotar) painii monenlaisten terveysongelmien kanssa. Pyrin myös tekemään asioita mistä nautin (matkustelu, lenkkeily, elokuvat, ystävät, lukeminen, teatteri, harrastukset). Laitan itseni mahdollisimman siistiksi ja huolitelluksi kun lähden ovesta ulos, mutta en odota saavani mitään huomiota (varsinkaan miehiltä). Ystävät kehuvat vaatteitani, tyyliäni, meikkiäni (joskus silmiäni) ja usein sanovat, että näytän tyylikkäältä. Nautin näistä kehuista kun niitä tulee.

Tsemppiä kaikille nelikymppisille. Suomalaisten perusgeeneillä harva meikäläinen on tässä iässä enää mikään vautsi vau, mutta elämästä kannattaa nauttia vielä kun on terveys, ystäviä ja mahdollisuuksia kaikkeen. Itsestään ja kunnostaan huolehtiminen on hyvä asia ja se nostaa myös mielialaa. Usein kun tuon ikäkriisin on selättänyt niin sen jälkeen menee paremmin. Minä olen ehkä puolitiessä.

Kyllä minä saan nyt ollessani 40-vuotias yhä edelleenkin paljon huomiota miehiltä päivittäin ja kehuja sekä "vau"-kommentteja tutuilta ja tuntemattomilta miehiltä. Oma miehenikin huomioi minua päivittäin ja kehuu usein. Olen edelleen nuorekkaan näköinen ja oloinen ja niin on suurin osa tuntemistani muistakin nelikymppisistä.

Vaikuttaakohan näissä tuntemuksissa paljonkin aiempien sukupolvien esimerkki, puhutut sanat ja asenteet? Mä oon aina ollut tekemisissä kaikkien ikäluokkien kanssa vauvasta vaariin, kaikkiin on suhtauduttu kunnioituksella ja lämmöllä.

Molemmat vanhemmat ovat ainakin minulle antaneet käsityksen siitä että ovat olleet sinut itsensä ja toistensa kanssa. Ei ole tarvinnut kilpailla "muiden" kanssa kun on ollut sinut itsensä kanssa. Oma äitini on kohta 70, enkä muista hänen nyt enkä aiemminkaan valitelleen ikääntymiseen luonnollisena kuuluvia osia. Päinvastoin.

Oletko ap sinkku, joka etsii seuraa vai varattu, joka kaipaisi ihailua ja huomiota? Jos eka, niin tinderiin yms. Deittijuttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana minulla oli aina kirkasta huulipunaa ja värjätyt hiukset, väsyin siihen. Ja nykyään meikki ei edes auta! leuan allakin on sellainen pussi, ettei kehtaa käyttää muita kuin poolopaitoja. Olen saamari vieköön kalkkuna :(

Ap

Miten sä voit käyttää pooloja, musta ainakin tuntuu että kuristun niihin ja ne vaan korostaa kaksoisleukaa. Nyt on ihan jees kun voi piiloutua kaulaliinan alle mutta just eilen illalla kattelin peilistä että ei prkl, ei tämän kaulan kanssa kehtaa mennä ihmisten ilmoille kesällä ollenkaan. Leukaperät roikkuu, kaksois/kolmoisleuka ja muutenkin tosi valahtanut koko ilme ja tämä on tapahtunut ihan hetkessä.

Ja saman olen huomannut, kukaan ei katso vaan tosiaan on tunne kuin olisin näkymätön.

N40

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on kyllä ihan totta. Useimmat naiset jotenkin putoavat kuvasta 35 ikävuodesta eteenpäin. Olen 31-vuotias mies, ja jotenkin vaikea kuvitella, että 41-vuotiaana seurustelisin nelikymppisen naisen kanssa.

Jos olet hoikka, fiksu ja lapseton, sinulla on kuitenkin vielä kaikki edellytykset olla haluttava.

Miten se lapsettomuus katuolemuksessa näkyy?

Lapsettomuus ei ehkä niinkään näy, mutta ne mammakilot kyllä paljastaa äipän. Toki muutamia poikkeuksiakin on, mutta ne naiset taas yleensä ovat tiukasti varattuja.

Se nuoruudenlähde-kommentti jäi vajaaksi, kirjoitin sen sitä kummemmin erittelemättä, mutta haluan tarkentaa muutamia asioita:

- En näytä siltä kuin en pitäisi huolta itsestäni. Hiukset ovat pitkät, siksi "huolimattomat".

- En käytä merkkivaatteita tai koruja, käytän vaatteita jotka sopivat omaan yksilölliseen tyyliini, ts. pukeudun hyvin mutta en muodinmukaisesti.

- Saippuaa käytän koska tarvetta voiteisiin ei ole. Ei ole ryppyjä joten voiteet ovat tarpeettomia.

- Meikkaan mielelläni, mutta en ole ylimeikattu.

Kiinnitän vähän huomiota ulkonäkööni ja paljon huomiota sisimpääni. Olen aidosti kiinnostunut mitä toiselle kuuluu ja olen aidosti läsnä.

Huomioin muita ihmisiä mutten kaipaa itse huomiota. Pienet ystävälliset eleet tai pienet ystävälliset sanat voivat oikeasti pelastaa jonkun päivän. Kun huomioi muita saa itse huomiota, se tulee automaattisesti vastalahjana vaikkei sitä pyytäisi. Jos hellisin ja ylistäisin vain itseäni, huomioisin vain itseäni, en saisi huomiota keneltäkään. Itsensä unohtaminen, pyyteetön kiinnostus ja rakkaus muita kohtaan on tie onnellisuuteen.

Kun täältä lähtee ei saa mitään mukaansa. Sitä kannattaisi jokaisen miettiä yksikseen. Mikä on sellaista mitä saatte mukaanne kun aika jättää? Millä on merkitystä "toisella puolella"?

Pelkästään näitä kysymyksiä pohtimalla ja vastauksia löytämällä tekee valtavan harppauksen onnea ja ikuista nuoruutta kohti.

Mutta jokainen tekee niinkuin itse haluaa.

Eiköhän ole parempi hyväksyä tilanne ja elää nyt tätä elämänvaihetta! Mitä enemmän kynttilöitä kakun päällä, sitä isommat juhlat!