Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset joita inhoatte
19.03.2017 |
Tänä kysymys on niille, joilla on lähipiirissä joku jota inhoatte ja josta on vaikea päästä eroonkaan ilman isoja muutoksia elämässä. Tyyliin hankala työkaveri, vmäinen exä, uuden kumppanin lapsi, oma vanhempi, lapsen kumppani, anoppi/appi, vaikea naapuri tmstms.
Miten jaksatte sitä, että tällainen ihminen on lähes pakko pitää mukana elämässä? Miten olette työstäneet omia tunteitanne siedettävimmiksi? Onko siihen keinoja?
Jos nyt lähdetään siitä, että välien totaalisesti katkaisu ei olosuhteiden vuoksi ole mahdollista. Tai tuo enemmän huonoa mukanaan (tyyliin eroat miehestä, jotta pääset anopista/muutat toiseen kämppään, jotta pääset inhottavasta naapurista jne).
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
On paljon helpompaa, kun opettelee olemaan inhoamatta ihmisiä. Kaikista ei voi pitää, mutta inhon tunne rasittaa vain omaa itseä.
Niin, ymmärrän tämän, mutta miten se tapahtuu? Jos ei voi täysin vältellä, sehän on helppoa silloin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Itse en pidä ollenkaan lapseni nykyisestä tyttöystävästä, mutta yritän sietää, jotta välit lapseen pysyvät. Vaikeaa on.
Vierailija kirjoitti:
On paljon helpompaa, kun opettelee olemaan inhoamatta ihmisiä. Kaikista ei voi pitää, mutta inhon tunne rasittaa vain omaa itseä.
Harva pystyy tunteitaan niin vaan päättämällä lopettamaan. Erilaiset itsetutkiskelut voivat auttaa, miksi oikeastaan inhoaa jotakuta, mutta pohjimmiltaan inho on niin primitiivinen tunne, että ei se helppoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On paljon helpompaa, kun opettelee olemaan inhoamatta ihmisiä. Kaikista ei voi pitää, mutta inhon tunne rasittaa vain omaa itseä.
Harva pystyy tunteitaan niin vaan päättämällä lopettamaan. Erilaiset itsetutkiskelut voivat auttaa, miksi oikeastaan inhoaa jotakuta, mutta pohjimmiltaan inho on niin primitiivinen tunne, että ei se helppoa ole.
Olen itse yrittänyt ruotia inhon syitä, ja rationaalisesti osaan asian itselleni järkeillä. Mutta aina kun näen inhoni kohteen, herää tuttu vastenmielisyys ja taannun jonnekin teinin tasolle tunteiden kanssa :(
Ap
Omat keinoni
1. Kanssakäyminen niin minimiin kuin mahdollista.
2. Pakollisissa tilanteissa etäinen kohteliaisuus.
3. Yritän etsiä edes jotain hyvää tästä ihmisestä ja keskittyä miettimään sitä.
4. Mietin heijastaako heräävät inhontunteet jotain omia puutteitani (esim mustasukkaisuus, hylkäämiskokemus, vähättelyn tunne...). Jos löytyy, näitä pystyy työstämään, mutta harvoin se tunteen "lähde" on kovin selkeä
5. Hyväksyn sen, että saan ajatella negatiivisesti jostakusta, vaikka hän olisi ns läheinen. Se auttaa jo paljon, ettei ruoski itseään omista tunteistaan.
6. Yritän nähdä hankalatkin ihmiset väliaikaisina tiloina elämässä. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu.
Mutta joo, ei todellakaan helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kysymys. Itse aikoinaan inhosin mieheni tytärtä. Jotenkin hän oli aina liimana ja kovin vaativa, jos nyt omiin vertaa. Nykyään hän asuu jo omillaan ja huomasin kerran, kun hän kävi täällä, että meillähän oli oikein mukavaa. Sen jälkeen olen jopa alkanut oikein odottaa, että tulisipa kylään. Niin helpottava tunne. Että niin sitä voi muuttuakin tunteet, jos tilanne muuttuu toiseksi.
Varmaan pohjimmiltaan tuo inho kumpusi mustasukkaisuudesta exää kohtaan. Vaikka mitään syytä ei edes ollut.
Mistä teillä kyseiset inhot johtuu? Onko nämä inhokit tehneet teille jotain vai onko kyse vain kemiasta? Mielenkiinnosta kysyn, en vähättele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat keinoni
1. Kanssakäyminen niin minimiin kuin mahdollista.
2. Pakollisissa tilanteissa etäinen kohteliaisuus.
3. Yritän etsiä edes jotain hyvää tästä ihmisestä ja keskittyä miettimään sitä.
4. Mietin heijastaako heräävät inhontunteet jotain omia puutteitani (esim mustasukkaisuus, hylkäämiskokemus, vähättelyn tunne...). Jos löytyy, näitä pystyy työstämään, mutta harvoin se tunteen "lähde" on kovin selkeä
5. Hyväksyn sen, että saan ajatella negatiivisesti jostakusta, vaikka hän olisi ns läheinen. Se auttaa jo paljon, ettei ruoski itseään omista tunteistaan.
6. Yritän nähdä hankalatkin ihmiset väliaikaisina tiloina elämässä. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu.Mutta joo, ei todellakaan helppoa.
Kiitos näistä. Tuo 5 on varmasti sellainen, johon voisin itse pureutua tiukemminkin. Samoin kutonen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mistä teillä kyseiset inhot johtuu? Onko nämä inhokit tehneet teille jotain vai onko kyse vain kemiasta? Mielenkiinnosta kysyn, en vähättele.
Itsellä pitkälti persoonakysymys. Tietynlainen persoona vaan saa minulla karvat pystyyn. Luulen myös, että koska lapsena olin vanhemmilleni näkymätön omien tarpeideni kanssa, nyt jotenkin patoutunutta vihaa on enemmän kuin sellaisella jolla on ollut tasapainossa lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä teillä kyseiset inhot johtuu? Onko nämä inhokit tehneet teille jotain vai onko kyse vain kemiasta? Mielenkiinnosta kysyn, en vähättele.
Itsellä pitkälti persoonakysymys. Tietynlainen persoona vaan saa minulla karvat pystyyn. Luulen myös, että koska lapsena olin vanhemmilleni näkymätön omien tarpeideni kanssa, nyt jotenkin patoutunutta vihaa on enemmän kuin sellaisella jolla on ollut tasapainossa lapsuus.
Tämä ap
Arkadiankadun 200-päinen SIRKUS !
anteeksi sariolat ym ym muut ammattilaiset mutta tästä apinalaumasta ei ole teille jatkajaa.
ja näin kääntyy takki ja näin kääntyy ta.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itse aikoinaan inhosin mieheni tytärtä. Jotenkin hän oli aina liimana ja kovin vaativa, jos nyt omiin vertaa. Nykyään hän asuu jo omillaan ja huomasin kerran, kun hän kävi täällä, että meillähän oli oikein mukavaa. Sen jälkeen olen jopa alkanut oikein odottaa, että tulisipa kylään. Niin helpottava tunne. Että niin sitä voi muuttuakin tunteet, jos tilanne muuttuu toiseksi.
Varmaan pohjimmiltaan tuo inho kumpusi mustasukkaisuudesta exää kohtaan. Vaikka mitään syytä ei edes ollut.
Tuo on jännä kokemus, että inho ei ollutkaan ihmiseen kohdistuva vaan tilannesidonnainen. Mutta varmasti tosiaan se, kun saa etäisyyttä, auttaa näkemään toisen eri valossa. Ja tietysti ihmisetkin muuttuvat vanhetessa. Kasvavassa ja aikuistuvassa nuoressa sen näkee kenties selvimmin.
Ap
En inhoa mieheni sisarta, mutta en pidä hänen käytöksestään. Hän on hyväsydäminen ihminen, mutta myös hyvin omahyväinen ja syvästi itseensä rakastunut, puhuu vain ja ainoastaan itsestään ja kehuu itseään epäsuorasti ja suoraan. Hän ei ole koskaan, siis koskaan (20 v) kysynyt minulta edes sitä, mitä työtä tällä hetkellä teen, hän kääntää kaikki asiat itseensä. Hänen on vaikea olla läsnä jonkun toisen merkkipäivillä yms juhlissa, joissa hän ei ole keskipisteensä itse. Usein hän keksii jonkin tavan vetää huomio itseensä. Välillä tekee mieli huutaa suoraa huutoa, kun hän ylistää itseään taukoamatta. Hän on muuten uskova, ja siinäkin asiassa tietysti muita pyhempi ja lähempänä jumalaa. arrgh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhoan anoppiani monista syistä. Hän on kova uhkailemaan ja närkästyy pienemmistäkin asioista. Hankalaa olla hänen seurassaan, mutta onneksi näen häntä niin harvoin ettei tarvitse joka viikko saati kuukausi olla yhteydessä. Mieheni soittelee hänen kanssaan viikottain.
Yritän aina hakea sen inhon perimmäiset syyt. Koska jos inho tulee vain jonkun käytöksestä, voi ainakin pyytää toista muuttamaan käytöstään.
Esim oma isäni aina asetti omat tarpeensa perheen edun edelle. Tämä aiheutti lapsena yhtä jos toistakin ikävää. Edelleen itsekkyyden näkeminen saa minut lähes voimaan pahoin, vaikka se olisi tervettäkin itsekkyyttä. Yritän näissä tilanteissa mennä sen pienen hylätyn itseni luo lohduttamaan, ettei tämä käytös ole uhkaavaa tai itseä vastaan.
Näitä tunnemalleja ja lukkoja tunnistamalla ja purkamalla helpottuu se muidenkin kanssa oleminen.
Minä inhoan äitiäni, hän oli väkivaltainen ja vähättelevä lapsuudessa. Edelleen mitätöi muiden tunteet ja leikkii marttyyriä. Erilaisissa sukutilaisuuksissa joudun häntä valitettavasti sietämään.
En edes yritä päästää irti inhosta tai olla inhoamatta. Ei minun elämäni siitä parantuisi, että yrittäisin ymmärtää ihmistä, joka tekee pahaa lapselleen.
Minun tilanteeni on sikäli hyvä, ettei mitään kulissia tarvitse yrittääkään pitää yllä.
Vierailija kirjoitti:
Omat keinoni
1. Kanssakäyminen niin minimiin kuin mahdollista.
2. Pakollisissa tilanteissa etäinen kohteliaisuus.
3. Yritän etsiä edes jotain hyvää tästä ihmisestä ja keskittyä miettimään sitä.
4. Mietin heijastaako heräävät inhontunteet jotain omia puutteitani (esim mustasukkaisuus, hylkäämiskokemus, vähättelyn tunne...). Jos löytyy, näitä pystyy työstämään, mutta harvoin se tunteen "lähde" on kovin selkeä
5. Hyväksyn sen, että saan ajatella negatiivisesti jostakusta, vaikka hän olisi ns läheinen. Se auttaa jo paljon, ettei ruoski itseään omista tunteistaan.
6. Yritän nähdä hankalatkin ihmiset väliaikaisina tiloina elämässä. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu.Mutta joo, ei todellakaan helppoa.
Hyviä vinkkejä. Varsinkin tuo neljäs.
Kun aloin ajatella ap:n kysymystä, huomasin, etten koskaan ole inhonnut ketään. Siis tulkitsin kysymyksen niin, että inhon kohde ei tässä ole tehnyt mitään väärää, mikä selittäisi inhon (taustalla ei ole edes väärinkäsitystä), vaan kyseessä olisi, kuten joku edellä sanoi, primitiivinen tunnereaktio.
Tunnistan kyllä muita primitiivisiä ei-toivottuja tunnereaktioita itselläni olleen, esim. pelko, mutta inhoa en.
Jäsennänköhän koko kysymyksen jotenkin väärin vai olenkohan harvinainen tältä osin... Ap:n koko kysymys nimittäin tuntuu minusta epämielekkäältä. Ajattelen spontaanisti(-kin) siten, että kaikki ihmiset täytyy hyväksyä ja että jos joku ei ole tehnyt vääryyttä tai jatka vääryyden tekemistä, niin häntä ei toivota pois elämästään ja sillä siisti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Itse aikoinaan inhosin mieheni tytärtä. Jotenkin hän oli aina liimana ja kovin vaativa, jos nyt omiin vertaa. Nykyään hän asuu jo omillaan ja huomasin kerran, kun hän kävi täällä, että meillähän oli oikein mukavaa. Sen jälkeen olen jopa alkanut oikein odottaa, että tulisipa kylään. Niin helpottava tunne. Että niin sitä voi muuttuakin tunteet, jos tilanne muuttuu toiseksi.
Varmaan pohjimmiltaan tuo inho kumpusi mustasukkaisuudesta exää kohtaan. Vaikka mitään syytä ei edes ollut.
Tuo on jännä kokemus, että inho ei ollutkaan ihmiseen kohdistuva vaan tilannesidonnainen. Mutta varmasti tosiaan se, kun saa etäisyyttä, auttaa näkemään toisen eri valossa. Ja tietysti ihmisetkin muuttuvat vanhetessa. Kasvavassa ja aikuistuvassa nuoressa sen näkee kenties selvimmin.
Ap
Kyllä ja toisaalta se, että enää ei tarvitse olla vastuussa hänestä vaan tasavertainen aikuinen. Voi sanoa ja selittää asiat niinkuin ne ovat. On helpompi asettaa rajat.
Sana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat keinoni
1. Kanssakäyminen niin minimiin kuin mahdollista.
2. Pakollisissa tilanteissa etäinen kohteliaisuus.
3. Yritän etsiä edes jotain hyvää tästä ihmisestä ja keskittyä miettimään sitä.
4. Mietin heijastaako heräävät inhontunteet jotain omia puutteitani (esim mustasukkaisuus, hylkäämiskokemus, vähättelyn tunne...). Jos löytyy, näitä pystyy työstämään, mutta harvoin se tunteen "lähde" on kovin selkeä
5. Hyväksyn sen, että saan ajatella negatiivisesti jostakusta, vaikka hän olisi ns läheinen. Se auttaa jo paljon, ettei ruoski itseään omista tunteistaan.
6. Yritän nähdä hankalatkin ihmiset väliaikaisina tiloina elämässä. Jossain vaiheessa tilanne muuttuu.Mutta joo, ei todellakaan helppoa.
Hyviä vinkkejä. Varsinkin tuo neljäs.
Kun aloin ajatella ap:n kysymystä, huomasin, etten koskaan ole inhonnut ketään. Siis tulkitsin kysymyksen niin, että inhon kohde ei tässä ole tehnyt mitään väärää, mikä selittäisi inhon (taustalla ei ole edes väärinkäsitystä), vaan kyseessä olisi, kuten joku edellä sanoi, primitiivinen tunnereaktio.
Tunnistan kyllä muita primitiivisiä ei-toivottuja tunnereaktioita itselläni olleen, esim. pelko, mutta inhoa en.
Jäsennänköhän koko kysymyksen jotenkin väärin vai olenkohan harvinainen tältä osin... Ap:n koko kysymys nimittäin tuntuu minusta epämielekkäältä. Ajattelen spontaanisti(-kin) siten, että kaikki ihmiset täytyy hyväksyä ja että jos joku ei ole tehnyt vääryyttä tai jatka vääryyden tekemistä, niin häntä ei toivota pois elämästään ja sillä siisti :)
Siinä on eroa kyllä, että inhoaako jotakuta siksi, että tämä tekee inhottavia asioita vai ihan vaan koska tämä on. Ensimmäinen on vielä jotenkin hyväksyttävää, jos loukataan, saa loukkaantua. Toinen taas erittäin primitiivistä ja monen mielestä ei-hyväksyttävää. Sehän siitä tekeekin vaikeaa, kun alkaa inhota itseäänkin aivan typeristä tunteista.. :(
Ap
On paljon helpompaa, kun opettelee olemaan inhoamatta ihmisiä. Kaikista ei voi pitää, mutta inhon tunne rasittaa vain omaa itseä.