Lue keskustelun säännöt.
Ihana mies masentunut, elämä helvettiä.
19.03.2017 |
Mies on toista vuotta masentunut ja elämä ajoittain helvettiä. Vakavan masennuksen diagnoosin sai loppuvuodesta kun romahti itse, mutta hoitoon ei halua koska kokee itse voivansa nyt ihan hyvin. Masennus ilmenee ärtyisyytenä, itsekeskeisyytenä ja perheen terrorisoinnilla. Jopa lapset ovat oppineet toimimaan isänsä halujen ja odotusten mukaisesti välttääkseen riitoja. Minulla on hyvin vähän ihmisarvoa. Niin ja juohan se ihan liikaa. Välillä on taas oma täydellinen itsensä, mutta ei niistäkään hetkistä uskalla enää nauttia, kun tietää että kohta mennään taas. En minä oikeasti voi tällaista elämää loputtomiin elää.
Onko kenelläkään vertaistukea tarjota?
Kommentit (43)
Missä se ihana mies oli? En löydä jutusta kuin masentuneen alkoholistin joka on välillä tavallinen.
Ei jatkoon jos ei ole jo terapiassa joka edistyy vauhdilla, ja luultavasti ei sittenkään jatkoon, koska ollakseen masentumatta miehen täytyy muuttua, ja et välttämättä halua olla yksissä sen muuttuneen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se yhäkään ole masentunut, vaan ihan vain tavallinen kusipää. Sinä käytät masennus-sanaa tekosyynä sille, kun et uskalla erota.
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen mies oli ennen?
Laitat asuntohakemuksen vuokra-asuntoon; valmistelet muuttoa, eroat ( vaikka turvakodin kautta)
Älä anna lapsillesi tuollaista mallia "normaalista elämästä" Jos mies ei tajua tarvitsevansa hoitoa; hän pilaa vain oman elämänsä. Älä sinä pilaa omaasi hänen valintojensa takia.
Mietipä millainen lapsuus lapsillasi on. Millaisen parisuhdemallin he saavat kotoaan - sitä he sitten toistavat omissa parisuhteissaan :(
Jos et itsestäsi välitä, niin välitä edes lapsistasi: pelasta heidät! Jos miehesi ei suostu hoitoon niin muuta lasten kanssa erilleen. Masennus ei ole oikeutus läheisten huonolle kohtelullu (tuohan on henkistä väkivaltaa, jos et itse sitä tajua!), masennus ei ole myöskään oikeutus liialliselle alkoholin käytölle. Pelasta lapsesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kuulosta ihanalta mieheltä ainakaan noilla spekseillä. Avaa silmäsi ja ajattele lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Kaverin mies teki itsemurhan masennuksen takia. Miehesi ei kyllä kuulosta pelkästään masentuneelta vaan myös kusipäältä. Tai olisko jokin muukin dg. Tuntemani masentuneet inhoavat itseään, ei perhettään.
Niinhän se on :D ongelma on siis siinä, ettei ole koskaan oppinut käsittelemään rankkoja tunteita. Vastaa niihin hyökkäämällä ja vittuilulla ja sulkeutumalla. Olen huutanut, itkenyt, selittänyt rauhallisesti miljoonalla eri tavalla, että pahan olon syyt ovat todella syvällä ja hän tarvitsee uusia käyttäytymismalleja ja henkisiä resursseja. Ettei auta, että viikoksi koittaa skarpata käytöstään. Ei mene perille, hetkeksi ehkä, mutta sitten taas tulee liian rankkaa ja palataan vanhaan. On hetkiä kun hän itkee lattialla eikä ymmärrä itseään. Kun sanoo, ettei halua olla tällainen ja haluaa tappaa itsensä. Silloin halaan, tuen, rakastan ja sanon että selvitään, pysyn tässä kunhan mennään eteenpäin. Mutta kun aamu koittaa on defenssit taas ottaneet vallan. Kyllä minä eroa mietin. Mutta samalla tuntuu niin turhalta luovuttamiselta, koska jos 18 vuoden jälkeen vielä löytää himon, rakkauden, hauskuuden ja pystyy ihastumaan toiseen uudelleen jokainen hyvä hetki, niin eikö sekin ole säilyttämisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä miehessä on ihanaa? Tuossa kuvauksessa ei avautunut yksikään piirre. Onko komea, rikas, hyvä rakastaja vai mitä hänessä arvostat niin yli kaiken että kannattaa jäädä kynnysmatoksi ja alistaa lapset tuollaiselle kohtelulle.
Kuule ne defenssit on vain sinulla. Tuo mitä mies tekee, on manipulaatiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverin mies teki itsemurhan masennuksen takia. Miehesi ei kyllä kuulosta pelkästään masentuneelta vaan myös kusipäältä. Tai olisko jokin muukin dg. Tuntemani masentuneet inhoavat itseään, ei perhettään.
Niinhän se on :D ongelma on siis siinä, ettei ole koskaan oppinut käsittelemään rankkoja tunteita. Vastaa niihin hyökkäämällä ja vittuilulla ja sulkeutumalla. Olen huutanut, itkenyt, selittänyt rauhallisesti miljoonalla eri tavalla, että pahan olon syyt ovat todella syvällä ja hän tarvitsee uusia käyttäytymismalleja ja henkisiä resursseja. Ettei auta, että viikoksi koittaa skarpata käytöstään. Ei mene perille, hetkeksi ehkä, mutta sitten taas tulee liian rankkaa ja palataan vanhaan. On hetkiä kun hän itkee lattialla eikä ymmärrä itseään. Kun sanoo, ettei halua olla tällainen ja haluaa tappaa itsensä. Silloin halaan, tuen, rakastan ja sanon että selvitään, pysyn tässä kunhan mennään eteenpäin. Mutta kun aamu koittaa on defenssit taas ottaneet vallan. Kyllä minä eroa mietin. Mutta samalla tuntuu niin turhalta luovuttamiselta, koska jos 18 vuoden jälkeen vielä löytää himon, rakkauden, hauskuuden ja pystyy ihastumaan toiseen uudelleen jokainen hyvä hetki, niin eikö sekin ole säilyttämisen arvoista?
Kuulostaa läheisriippuvalta suhteelta. Ei ole turhaa luovuttamista, jos koko perhe elää yhden ihmisen tuulten mukaan ja muille jää osaksi vain antaminen/ymmärtäminen/tukeminen. Ei ole yhdenvertaisuutta eikä vastavuoroisuutta. Ei ole itsekkyyttä lähteä tuollaisesta suhteesta vaan jo lasten saaman ihmissuhdemallin takia tuollainen on saatava loppumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen mies oli ennen?
Nuoresta asti yhdessä. Olemme keskittyneet paljon siihen, että molemmat saavat kasvaa ihmisinä omaan tahtiin ja omanlaisekseen. Siinä varmasti yksi syy, miksi suhde aiemmin ollut todella ainutlaatuisen hyvä. Mies oli ja pyrkii vieläkin ajoittain olemaan osallistuva, empaattinen hauska isä. Siksi tilanne ei lastenkaan kannalta ole ollut kamalan akuutti, koska vahva pohja on kantanut meidät pitkälle. Nyt huomaan kuitenkin senkin alkavan murenemaan. Minulle mies on ollut kallio ja ystävä. Tiesin jokainen päivä, että hän rakastaa minua. Pienet jutut joita hän tietoisesti teki, saivat minut tuntemaan itseni maailman parhaaksi, kauneimmaksi ja juuri hänen valinnalleen. Nyt sitä ei ole kun välillä ja toinen ääripää niin vahva, etteivät ne hyvät hetket enää kanna.
-Ap taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen mies oli ennen?
Nuoresta asti yhdessä. Olemme keskittyneet paljon siihen, että molemmat saavat kasvaa ihmisinä omaan tahtiin ja omanlaisekseen. Siinä varmasti yksi syy, miksi suhde aiemmin ollut todella ainutlaatuisen hyvä. Mies oli ja pyrkii vieläkin ajoittain olemaan osallistuva, empaattinen hauska isä. Siksi tilanne ei lastenkaan kannalta ole ollut kamalan akuutti, koska vahva pohja on kantanut meidät pitkälle. Nyt huomaan kuitenkin senkin alkavan murenemaan. Minulle mies on ollut kallio ja ystävä. Tiesin jokainen päivä, että hän rakastaa minua. Pienet jutut joita hän tietoisesti teki, saivat minut tuntemaan itseni maailman parhaaksi, kauneimmaksi ja juuri hänen valinnalleen. Nyt sitä ei ole kun välillä ja toinen ääripää niin vahva, etteivät ne hyvät hetket enää kanna.
-Ap taas.
Se ei oikeuta oman ja lasten elämän uhraamista jos toinen on joskus muinoin ollut ihana. Et ole siitä hänelle mitään velkaa.
Eroa ja helvetin äkkiä. Se on paras vaihtoehto lapsille ja sulle itsellesi. Masentunut ihminen pilaa teidän kaikkien elämän ja ennenkaikkea lasten tulevaisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen mies oli ennen?
Nuoresta asti yhdessä. Olemme keskittyneet paljon siihen, että molemmat saavat kasvaa ihmisinä omaan tahtiin ja omanlaisekseen. Siinä varmasti yksi syy, miksi suhde aiemmin ollut todella ainutlaatuisen hyvä. Mies oli ja pyrkii vieläkin ajoittain olemaan osallistuva, empaattinen hauska isä. Siksi tilanne ei lastenkaan kannalta ole ollut kamalan akuutti, koska vahva pohja on kantanut meidät pitkälle. Nyt huomaan kuitenkin senkin alkavan murenemaan. Minulle mies on ollut kallio ja ystävä. Tiesin jokainen päivä, että hän rakastaa minua. Pienet jutut joita hän tietoisesti teki, saivat minut tuntemaan itseni maailman parhaaksi, kauneimmaksi ja juuri hänen valinnalleen. Nyt sitä ei ole kun välillä ja toinen ääripää niin vahva, etteivät ne hyvät hetket enää kanna.
-Ap taas.
Onko miestä kohdanut jokin kriisi? Työttömyys, vanhempien kuolema jne...?
Voi olla että läsnäolosi ja huolenpitosi estää osittain miestäsi kantamaan vastuuta sairaudestaan. Olisiko asumusero vaihtoehto? Sinun pitäisi nyt ensisijaisesti huolehtia lapsista ja omasta jaksamisestasi. Mies tarvitsee ammattiapua, et voi siihen lopulta vaikuttaa, jos hän ei sitä halua ottaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Millainen mies oli ennen?
Nuoresta asti yhdessä. Olemme keskittyneet paljon siihen, että molemmat saavat kasvaa ihmisinä omaan tahtiin ja omanlaisekseen. Siinä varmasti yksi syy, miksi suhde aiemmin ollut todella ainutlaatuisen hyvä. Mies oli ja pyrkii vieläkin ajoittain olemaan osallistuva, empaattinen hauska isä. Siksi tilanne ei lastenkaan kannalta ole ollut kamalan akuutti, koska vahva pohja on kantanut meidät pitkälle. Nyt huomaan kuitenkin senkin alkavan murenemaan. Minulle mies on ollut kallio ja ystävä. Tiesin jokainen päivä, että hän rakastaa minua. Pienet jutut joita hän tietoisesti teki, saivat minut tuntemaan itseni maailman parhaaksi, kauneimmaksi ja juuri hänen valinnalleen. Nyt sitä ei ole kun välillä ja toinen ääripää niin vahva, etteivät ne hyvät hetket enää kanna.
-Ap taas.
Onko miestä kohdanut jokin kriisi? Työttömyys, vanhempien kuolema jne...?
Ei.. työssään ei viihdy ja selkeästi hakee elämälleen myös pitkän tähtäimen suuntaa. Mutta mitään äkkinäistä ei ole tapahtunut. Ja normaalina mies siivoaa ihan itse (normaalia meille), puuhailee ja hassuttelee rentona koko perheen kanssa, tulee halaamaan ja hellimään kun teen ruokaa, huomioi muiden mielipiteitä asianmukaisesti, ottaa vastuuta pienistäkin asioista, nauttii pienistäkin asioista ja tulee mukaan arjen iloihin, osaa kasvattaa ja rakastaa oikeassa suhteessa, kuuntelee minun murheitani jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että läsnäolosi ja huolenpitosi estää osittain miestäsi kantamaan vastuuta sairaudestaan. Olisiko asumusero vaihtoehto? Sinun pitäisi nyt ensisijaisesti huolehtia lapsista ja omasta jaksamisestasi. Mies tarvitsee ammattiapua, et voi siihen lopulta vaikuttaa, jos hän ei sitä halua ottaa vastaan.
Tätä olen miettinyt itsekin. Lasten takia olen siloitellut, selittänyt ja harhauttanut. Itse olen keskittynyt takertumaan hyviin hetkiin jaksaakseni. Jos vaan annan kaiken romahtaa, annan miehen nähdä elämänsä rauniot todellisina ja ehkä sitten autan kokoamaan palaset etäältä. Tässä on kuitenkin kaksi isoa muttaa. Ensinnäkin lapset. Yhtä vähän kun haluan heidät tähän elämään en halua heitä erorumbaan. Nykyisellään asumusero tarkottaisi heille todella suuria muutoksia ja he kuitenkin palvovat isäänsä. Toisekseen, en tiedä kestääkö mies, paheneeko kaikki vielä enemmän hänen päässään ja löydänkö hänet kiikusta. Hän kuitenkin ihan aidosti oikeasti rakastaa meitä ja me pidämme hänet pinnalla. Samalla kuitenkin myös toimintakykyisenä terrorisoimaan meidän elämää.
Lapsesi palvovat perheen olohuoneessa köllöttävää virtahepoa = hyvä syy asumuseroon.
Mies ei muutu ennen kuin on pakko.
Kaverin mies teki itsemurhan masennuksen takia. Miehesi ei kyllä kuulosta pelkästään masentuneelta vaan myös kusipäältä. Tai olisko jokin muukin dg. Tuntemani masentuneet inhoavat itseään, ei perhettään.