Onko 11v ja 8v lasten kanssa vielä jotain

Vierailija kirjoitti:

Mä olin apteekissa ja sielläkin oli puhe isosta lapsesta kun 10v lääkettä hain.

Voi j*malauta, jos se oli vaan läski?

Oletko ap yksinhuoltaja, joka vaan odottaa, että joko vois lähtee baanalle ja jättää lapset keskenään?

Meillä just tuon ikäiset:

-8 v. on ekaluokkalainen. Käy koulussa ja iltiksessä. Huolehtii läksyt kyllä, lukuläksyjä pitää kuunnella. Oman huoneen siivoaminen vaatii vahtaamista. Valitsee itse vaatteet, pitää muistuttaa, että tuo likaiset pesuun. Auttaa kotitöissä: voi laittaa puhtaat astiat kaappiin tai pyyhkiä pöydän. Kaverisuhteissa tarvitsee apua. Harrastuksiin pitää kuskata.

-11 v. on nelosella. Ihan lapsi vielä, ei todellakaan mikään esiteini. Läksyt hoitaa, kokeisiin luetaan yhdessä, ainakin kuulustellaan. Oman huoneen siivoaminen ei aina onnistu itsenäisesti, pitää komentaa. Auttaa pyydettäessä kotitöissä kuten ekaluokkalainenkin. Sopii kavereiden kanssa omia menoja, joskus pitää selvitellä erimielisyyksiä. Harrastuksiin pitää kuskata.

Vertailun vuoksi 2 v.: selkeä päivärytmi, nukkuu päikkärit, leikkii, ei voi ulkoilla ilman aikuista. Uhmaa, mutta leikkii kyllä myös taitavasti.

Kaikissa on hommaa, mutta erilaista.

Tuo on oikeastaan rankka vaihe, lapset alkavat enemmän kulkea itsenäisesti, et voi olla koko aikaa vahtimassa. Kaverisuhteissa alkaa tulla ongelmia. Joka asiaan jäkätetään vastaan. Joillakin alkaa murrosiän jutut jo 11- vuotiaana. Helpompaa on pienemmän lapsen kanssa, se vielä yleensä tekee mitä sinä määräät ja reviiri on vielä aika pieni.

Mielestäni tuossa kohtaa on jo vanhemmilla omaa aikaa paljon. Ja olisi hyvä sauma tehdä vaikka vauva jos se tuntuisi hyvälle.

Kyllähän arki helpottuu koululaisten kanssa, kun pärjäävät muutaman tunnin ilman välitöntä valvontaa. Mutta kyllä koululaisenkin vanhemmilla hommaa riittää: harrastusasiat, kouluun liittyvät asiat, lapsen ajankäytön vahtiminen ym.

Koulusta tulee koko ajan jotain viestiä (retkiä, poikkeusaikatauluja, kokeita, likuntavälineiden hankintaa, vanhempaintoimintaa=rahsnkeruuta...jne). Harrastuksiin pitää mahdollisesti kuljettaa ja niissäkin on retkiä ym. poikkeuskertoja. Oma lukunsa on huolehtia, että lapsi ei roiku liikaa netissä, kaveriasiat sujuu, läksyt tulee tehtyä, kokeisiin luetaan ja oma huone pysyy suht tolkussa kunnossa.

Ehkä ikävaihe 8-11v. on seesteisin vaihe. Sitä sanotaankin kehityksen latenssivaiheeksi, jossa ei normaalitilanteissa ole suurempia ongelmia.

Mun nuorin on nyt 12v. ja murkkuraipparit ovat tulleet vieraaksemme.. Ja kapinointi. On hankalampaa kuin pari vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni tuossa kohtaa on jo vanhemmilla omaa aikaa paljon. Ja olisi hyvä sauma tehdä vaikka vauva jos se tuntuisi hyvälle.

Oho, miksi??

Mun mielestä tuossa vaiheessa voi keskittyä nauttimaan perhe-elämästä ja sen helppoudesta. Jos vauva tulee taloon esikoisen murkkuiän kynnyksellä, jää vähemmän aikaa tukea murkkua haasteellisessa elämänvaiheessa. Parempi olisi keskittyä jo olemassa oleviin lapsiin eikä hankkia lisää.

Vierailija kirjoitti:

itse yllätyin että ei ne huolet/vahtaaminen/hoitaminen katoa mihinkään, ne vain muuttaa muotoa. Akuutti hoitaminen (vaipanvaihto, pahimmat lastentaudit, jne) on tietenkin poissa, tilalla on jatkuva säätäminen joka asiasta. Lapset myös tappelee enemmän keskenään, joten jotain aktiviteettia on keksittävä. Se taas meinaa harrastuksiin kuskaamista.  Joten omaa aikaa ei edelleen ole! Itse olen aikalailla väsynyt ja rikki tähän vaiheeseen, omat lapset 5 ja 7. En usko että tilanne ainakaan helpottuu parin vuoden päästä.

Uskon, että sun tilanne helpottuu tosiaan perin vuoden päästä: kuopus menee kouluun ja kehittyy sitä kautta ison harppauksen. Lasten välinen ikäero "kutistuu" tuossa vaiheessa, kun on kaksi koululaista. Pääset päiväkotiarjesta ja lapset voivat olla välillä myös keskenään. Päivän aikataulut eivät ole niin tiukat, kun nuorempi ei enää sido aikuisen jatkuvaa/välitöntä läsnäoloa.

Mun lapsilla on sama ikäero kun sun lapsilla. Kokemuksesta puhun.

Vierailija kirjoitti:

Oioi. Lapsessa on kova homma sen 20 vuotta että heistä kasvattaa itsenäisiä, pärjääviä ja onnellisia yhteiskunnan osasia.

Sitten ne lähtee maailmalle vaihtoon, kiertämään reppuselässä Aasiaa, etsimään itseään ja et voi kuin lisätä verenpaine lääkitystäsi, rukoilla, vaikka et uskoisi kuin itseesi ja luottaa että olet onnistunut kasvattamaan rohkean mutta varovaisen ihmisen.

Matkojen jälkeen onnellisessa tapauksessa tulevat takaisin ja perustavat perheen lähellesi ja pääset isovanhemmaksi, joka ei tiedä paikkaansa.

Vierailija kirjoitti:

Siinä on ehkä pieni suvantovaihe ennen kuin teini-ikä tärähtää päälle. Lisäksi koulussa asiat alkavat vaikeutua ihan urakalla.

TÄMÄ!!! ;)

Pieniä ovat vielä ja tarvitsevat aikuista olemaan läsnä, vaikka tuntuisikin, että ovat suurimman osan aikaa kavereiden kanssa jossain ja että vanhemmalla olisi rajattomasti omaa aikaa. Saatavilla on silti oltava, jos ja kun jokin hätä/kriisi iskee. Tämän ikäinen haluaa olla iso, mutta samalla pelkää sitä.