46 vuotiaana isovanhemmaksi :)

Vierailija kirjoitti:

Et valistanut aikanaan lastasi. Olisit marsittanut terkkariin ja pitänyt aikamoisen saarnan että älä oo niin dille ku minä  ja sitäpaitasi en halua vielä mummuksi/mummoksi. Lisäksi kasa kumia varmuuden vuoksi. 

Ei ole mitään väärää tulla 23-vuotiaana äidiksi. Itse sain esikoisen 24-vuotiaana, ja olin silloin valmis maisteri, pari vuotta koulutusta vastaavassa työssä ollut ja omistusasunnossa asuva. Jos nyt muutaman vuoden päästä tulisin 48-vuotiaana mummoksi, olisin pelkästään iloinen.

Vierailija kirjoitti:

Sain itse lapsen 22-vuotiaana ja todella toivon ettei hän minun virhettäni toista vaan että minusta tulee mummo aikaisintaan 55-vuotiaana

Lisääntymisikä on vahvasti perinnöllistä, joten toiveesi tuskin toteutuu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Jaa mitä ovia se sulkee? (Jos tarkoitus ei esim irtosuhteita ole harrastaa muutenkaan?)

Vierailija kirjoitti:

No sepä mukavaa.

Jos tämä uusi tulokas on äitiään ja isoäitiään nopeampi niin olet isomummo ennen eläkeikää.

Nykyhallituksen eläkelijauksilla on jopa todennäköistä että isomummoiksi tullaan ennen eläkeikää.

Mä taas toivoisin, että jos mummoksi joskus tulisin, niin vasta sitten kun olen päässyt eläkkeelle; silloin olis aikaa vaikka niitä lapsukaisia hoitaakin välillä.

Omani tein 36-vuotiaana ja jos eläkkeelle pääsen 67-vuotiaana, niin lapseni olisivat jossain kolmenkympin huitteilla silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Jaa mitä ovia se sulkee? (Jos tarkoitus ei esim irtosuhteita ole harrastaa muutenkaan?)

Ei voi lähteä vaihto-oppilaaksi esim. Hongkongiin, sinne ei oteta perheellisiä. Ei voi opiskella siinä vauhdissa kuin haluaa, esim. 2 maisteritutkintoa samaan aikaan täytyy unohtaa. Ei voi matkustella noin vain, ei voi käydä opintojen ohessa 40 h/vko töissä, ei voi istua koko yötä kirjastossa lukemassa, ei voi osallistua projekteihin, joihin pitää panostaa täysillä, ei voi lähteä työmatkalle tuosta vain tänään illalla jne.

Jos hankkii lapsia, pitää hyväksyä, että ei enää ole samalla tavalla vapaa kuin ennen heidän syntymistään. Ja silloin joutuu katsomaan sivusta, miten opiskelukaverit elävät aivan erilaista elämää, johon eivät irtosuhteet kuulu, jos ei niitä ole ennenkään harrastanut, mutta sitsit, piknikit ja osakuntaelämän saa unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Minusta taas olisi kauhistus, jos näin 42-vuotiaana täällä jaloissa pyörisi vielä alakouluikäinen lapsi. Onneksi omani on jo maailmalla ja itselläni on todella paljon aikaa itselleni omassa rauhassa. Toki lastani rakastan, mutta kyllä se n. 20 vuotta "säätöä ja vääntöä" riitti minulle. Ihan vielä en sentään haikaile mummiksi, mutta eiköhän se muutaman vuoden päästä voi olla mahdollistakin. Se jää nähtäväksi. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Mikä siinä ei ole huippua jos esikoinen olisi saamassa lapsen?

Omilla lapsilla se olisi vauvan elättäminen. Jos tekee viikossa osa-aikatöitä 40 h ja siihen päälle opiskelee, niin vauvalle ei jää aikaa, jos aikoo maksaa asumisen ja ruuan jne. Toimeentulotuella eläminen ei ole kenellekään mukavaa ja aika harva 23v on niin hyväpalkkaisissa töissä, että ei joudu laskemaan eurojaan. Mutta tietty hienoa, jos on asuntoja työpaikka ja tienaa sen verran, ettei tarvitse kaupassa miettiä, riittääkö rahat. Tällä palstalla vain ne  nuorimmat äidit yleensä kertovat, että tilipäivään on vielä 5 yötä ja tilillä 3 e, mistä ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Minusta taas olisi kauhistus, jos näin 42-vuotiaana täällä jaloissa pyörisi vielä alakouluikäinen lapsi. Onneksi omani on jo maailmalla ja itselläni on todella paljon aikaa itselleni omassa rauhassa. Toki lastani rakastan, mutta kyllä se n. 20 vuotta "säätöä ja vääntöä" riitti minulle. Ihan vielä en sentään haikaile mummiksi, mutta eiköhän se muutaman vuoden päästä voi olla mahdollistakin. Se jää nähtäväksi. :)

Mieluummin oma 9v ikäinen kuin joka viikonloppu taapero, jonka vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa ja yhteistä aikaa ja parisuhdeaikaa.

Like mother like daughter. Tyhmyys on siis periytyvää, kun mummeli ei 46-vuotiaaksi asti vielä tiedä, milloin käytetään väliviivaa.

Like mother like daughter. Tyhmyys on siis periytyvää, kun mummeli ei 46-vuotiaaksi asti vielä tiedä, milloin käytetään väliviivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Jaa mitä ovia se sulkee? (Jos tarkoitus ei esim irtosuhteita ole harrastaa muutenkaan?)

Ei voi lähteä vaihto-oppilaaksi esim. Hongkongiin, sinne ei oteta perheellisiä. Ei voi opiskella siinä vauhdissa kuin haluaa, esim. 2 maisteritutkintoa samaan aikaan täytyy unohtaa. Ei voi matkustella noin vain, ei voi käydä opintojen ohessa 40 h/vko töissä, ei voi istua koko yötä kirjastossa lukemassa, ei voi osallistua projekteihin, joihin pitää panostaa täysillä, ei voi lähteä työmatkalle tuosta vain tänään illalla jne.

Jos hankkii lapsia, pitää hyväksyä, että ei enää ole samalla tavalla vapaa kuin ennen heidän syntymistään. Ja silloin joutuu katsomaan sivusta, miten opiskelukaverit elävät aivan erilaista elämää, johon eivät irtosuhteet kuulu, jos ei niitä ole ennenkään harrastanut, mutta sitsit, piknikit ja osakuntaelämän saa unohtaa.

No voi noita kaikkia tehdä. Tiedän neljän lapsen vanhemman, joka täyden vaativan työviikon ohessa teki kolmannen mausterintutkintonsa (tohtori oli sitä ennenkin). Me olemme lasten kanssa asuneet eri maissa, niin töiden kuin opiskelujenkin merkeissä, ei ole ollut ongelmaa, eikä matkustelussakaan. Passit on lapsille hankittu ennen kuin päätään kannattelivat, ja reippaita kaksikielisiä lapsia noista on kasvanut. Itse olin kylläkin jo 23-vuotiaana valmistunut maisteriksi, joten opiskelijaelämästä olisin ollut jo siksi ulkopuolinen, en vain lasten takia. Jatko-opintoja vauva ei haitannut, professorit eivät olleet moksiskaan kun pidimme palaveria minä vauva sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Jaa mitä ovia se sulkee? (Jos tarkoitus ei esim irtosuhteita ole harrastaa muutenkaan?)

Ei voi lähteä vaihto-oppilaaksi esim. Hongkongiin, sinne ei oteta perheellisiä. Ei voi opiskella siinä vauhdissa kuin haluaa, esim. 2 maisteritutkintoa samaan aikaan täytyy unohtaa. Ei voi matkustella noin vain, ei voi käydä opintojen ohessa 40 h/vko töissä, ei voi istua koko yötä kirjastossa lukemassa, ei voi osallistua projekteihin, joihin pitää panostaa täysillä, ei voi lähteä työmatkalle tuosta vain tänään illalla jne.

Jos hankkii lapsia, pitää hyväksyä, että ei enää ole samalla tavalla vapaa kuin ennen heidän syntymistään. Ja silloin joutuu katsomaan sivusta, miten opiskelukaverit elävät aivan erilaista elämää, johon eivät irtosuhteet kuulu, jos ei niitä ole ennenkään harrastanut, mutta sitsit, piknikit ja osakuntaelämän saa unohtaa.

Kaksi maisterin tutkintoa on jo epäonnistumisen merkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Mikä siinä ei ole huippua jos esikoinen olisi saamassa lapsen?

Omilla lapsilla se olisi vauvan elättäminen. Jos tekee viikossa osa-aikatöitä 40 h ja siihen päälle opiskelee, niin vauvalle ei jää aikaa, jos aikoo maksaa asumisen ja ruuan jne. Toimeentulotuella eläminen ei ole kenellekään mukavaa ja aika harva 23v on niin hyväpalkkaisissa töissä, että ei joudu laskemaan eurojaan. Mutta tietty hienoa, jos on asuntoja työpaikka ja tienaa sen verran, ettei tarvitse kaupassa miettiä, riittääkö rahat. Tällä palstalla vain ne  nuorimmat äidit yleensä kertovat, että tilipäivään on vielä 5 yötä ja tilillä 3 e, mistä ruokaa.

Elämänhallinta voi olla huonoa nuorella ja vanhalla. Itse jäin ihan hyvällä ansiosidonnaisella äitiyspäivärahalla aikoinaan kotiin, vakivirassa olevalla tohtorismiehellä oli ihan hyvä palkka myös. Ja ikää minulla oli 24. Ei ollut murheena saammeko ruokaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tuossa on huippua? Itse olen 46v, kuopus on 9 v eli ei ihan pieni enää. Nyt on hyvää aikaa elää enemmän itselle ja katsoa vierestä, kun omat parikymppiset lapset opiskelevat ja lähtevät maailmalle vaihto-oppilaina. Vanhemmuus avaa monia ovia, mutta sulkee vielä useampia.

Minusta taas olisi kauhistus, jos näin 42-vuotiaana täällä jaloissa pyörisi vielä alakouluikäinen lapsi. Onneksi omani on jo maailmalla ja itselläni on todella paljon aikaa itselleni omassa rauhassa. Toki lastani rakastan, mutta kyllä se n. 20 vuotta "säätöä ja vääntöä" riitti minulle. Ihan vielä en sentään haikaile mummiksi, mutta eiköhän se muutaman vuoden päästä voi olla mahdollistakin. Se jää nähtäväksi. :)

Ai kauhistus, vai? Helpolla pääsisit, itse olen 45, mies 47 ja meidän jaloissa pyörii kolme alle kouluikäistä :D

Onnea.

Ennenvanhaan kun oli lapsia todella paljon niin nuorimman lapsen ja vanhimman lapsen ikäero oli joskus suurikin.