kannattaako osa-aikainen työ ottaa vastaan ansiosidonnaisen aikana?
ja onko parempi, että työssäoloehto täyttyy vai ei täyty? Kertokaa kokemuksistanne, onko tässä jotain
sudenkuoppia, joihin voi upota vai onko ihan riskitöntä?
Kommentit (91)
Tietyn ajan kuluttua ansiosidonnaisen määrä lasketaan uudestaan ja sillä osa-aikaisen palkalla.
En nyt muista tarkkaan kuinka tuo meni.
Ansiosidonnainen tuki ja palkka yhteensä ei saa ylittää ansiosidonnaisen perusteena olevaa palkan määrää. Tämä kannattaa ottaa huomioon, ettei tee töitä ilman että käteen jää mitään ylimääräistä.
Itse teen vain sen alle 300e/kk, tunteina se ei ole juuri mitään ja haluisin tehdä enemmänkin, mutta valitettavasti nämä kannustinloukut vaikeuttaa sitä.
Eipä se ainakaan omalla kohdalla kannata rahallisesti millään tavalla, mutta kun ei jaksa koko aikaa kotonakaan istua.
Kannattaa, jos ansiosidonnainen on hyvä ja olet oikeutettu soviteltuun ansiosidonnaiseen, eli jos esim. laskennallinen palkka 3000€ ja teet 1500€ edestä töitä, saat siltikin noin 800€ ansiosidonnaista tuon palkan päälle. Muista katsoa, ettet ylitä 30h viikossa, tällöin koko viikon päivärahat jää saamatta.
Huono puoli on se, että ansiosidonnainen lasketaan uudestaan tietyn määräajan jälkeen. Itse tein osa-aikaista työtä 3vuotta ja sain samalla päivärahaa. Tänä aikana laskennallinen perustepalkka tippui 2900€-->1600€, eli nyt kun olen täysin työtön saan todella paljon huonompaa päivärahaa kuin 3vuotta sitten kun olin työtön.
300 saa tienata ilman että vähentää tukea, mutta sen jälkeen jokainen tienattu 100 euroa vähentää ansiosidonnaista 50 eurolla.
Esim jos tienaa 600, jää tukien kanssa 450 euroa 300+150, noin se suunnilleen menee
Mulla perusteena oleva palkka 1550 € ja nykyinen palkka 1850 €. Työ osa-aikainen ja saan vielä soviteltua päivärahaa.
Kannattaa käyttää oman kassan tai liiton laskuria niin sieltä näkee suoraan mitä jää käteen jos tekee työtä samalla.
osa-aikainen kirjoitti:
Mulla perusteena oleva palkka 1550 € ja nykyinen palkka 1850 €. Työ osa-aikainen ja saan vielä soviteltua päivärahaa.
Ei soviteltua voi saada, jos osa-aikaisen palkka ylittää perustepalkan. Se on automaattisesti hylätty päivärahahakemus.
Kyllä kannattaa. Jos työsuhde on pitkä, niin onko sinulla mahdollisuus vaikuttaa viikottaiseen tuntimäärään? Ainakin ennen työssäoloehtoon laskettiin vain vähintään 18 tunnin viikot, niin osa viikoista voi tehdä pienellä tuntimäärällä ja osa isommalla. Tästä on hyötyä, kun päiväraha lasketaan uudelleen.
Itse sain soviteltua päivärahaa vuosia sitten parin vuoden ajan ja se oli hyvä juttu. Pelkällä osa-aikatyön palkalla en olisi pärjännyt. Siitä työstä sain työkokemusta, joka auttoi seuraavan paikan saamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa käyttää oman kassan tai liiton laskuria niin sieltä näkee suoraan mitä jää käteen jos tekee työtä samalla.
Niin, kunnes päiväraha lasketaan uudestaa osa-aika työn perusteella ja tulot romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
300 saa tienata ilman että vähentää tukea, mutta sen jälkeen jokainen tienattu 100 euroa vähentää ansiosidonnaista 50 eurolla.
Esim jos tienaa 600, jää tukien kanssa 450 euroa 300+150, noin se suunnilleen menee
Ei ole noin yksinkertaista jos saa ansiosidonnaista. Jos saat alle 300e sitä huomioida ollenkaan, mutta jos tienaat euronkin yli sen rajan, lasketaan soviteltu ansiosidonnainen, ja silloin katsotaan myös se ettei tuki ja palkka ole enempää kuin perustepalkka.
kannattaa tehdä alle 18 tuntia viikossa, tunnit 14 päivälle jaoteltuna -> ei mene ansiosidonnainen uudelleen laskentaan ja kertyy täydet lomat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa käyttää oman kassan tai liiton laskuria niin sieltä näkee suoraan mitä jää käteen jos tekee työtä samalla.
Niin, kunnes päiväraha lasketaan uudestaa osa-aika työn perusteella ja tulot romahtaa.
Päiväraha lasketaan uudestaan kerran vuodessa, jos työssäoloehto on siihen mennessä täyttynyt. Lisäksi päiväraha voi laskea maksimissaan 20%.
http://tyottomyyskassa.metalliliitto.fi/paivarahan-uudelleen-laskeminen…
Ansiopäiväraha lasketaan uudelleen, kun 26 kalenteriviikon työssäoloehto täyttyy 28 kuukauden tarkastelujakson aikana ja edeltävän enimmäisajan alkamisesta on yli vuosi aikaa.Kun 26 kalenteriviikon työssäoloehto täyttyy 500 päivän enimmäisaikana, uudelleen laskettava päiväraha on vähintään 80 prosenttia aikaisemmasta päivärahasta.
Jos aiot hakea töihin toiselle paikkakunnalle niin et saa liikkuvuusavustusta työhaastattelumatkaa varten jos olet osa-aikatyössä ja jos työaika on yli 4 tuntia viikossa. Riittää että tuo neljä tuntia ylittyy kerran eikä ole säännöllinen työaika.
Vierailija kirjoitti:
osa-aikainen kirjoitti:
Mulla perusteena oleva palkka 1550 € ja nykyinen palkka 1850 €. Työ osa-aikainen ja saan vielä soviteltua päivärahaa.
Ei soviteltua voi saada, jos osa-aikaisen palkka ylittää perustepalkan. Se on automaattisesti hylätty päivärahahakemus.
Minäkin sain kelasta soviteltua päivärahaa muutaman kympin kun palkkani oli 1600e.
Ja olen ymmärtänyt että tuo perustepalkka on se mitä saisi siitä osa-aikatyöstä jos sitä tekisi kokopäiväisesti.
Eli teen 20h työviikkoa, saan palkkaa kuukaudessa 1000e. Jos tekisin täydet 40h olisi palkkani 2000e. Eli sovitellun ja palkan yhteenlaskettu summa ei voi ylittää tuota 2000 euroa. (Summat ja tunnit hatusta vedettyjä)
^Soviteltu palkka on se palkka minkä perusteella ansiosidonnaisesi suuruus on laskettu, ja se summa näkyvillä kassan tiedoissasi ja päätöksissä.
Vierailija kirjoitti:
^Soviteltu palkka on se palkka minkä perusteella ansiosidonnaisesi suuruus on laskettu, ja se summa näkyvillä kassan tiedoissasi ja päätöksissä.
Sori ajatushäiriö, tarkoitin siis tietenkin sitä perustepalkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Silloinhan se just kannattaa, saat soviteltua a-sidonnaista ja työssäoloehto karttuu!
Ja millä logiikalla OSA-AIKATYÖn pienempi palkka ja siitä tuleva ansiosidonnainen olisi kannattavampaa kuin kokoaika-työn suurempi ansiosidonnainen?
Kaksi sudenkuoppaa tässä on:
1. Tuleva ansiosidonnainen määräytyy osa-aikatyön mukaan, jos työtä on vähintään 18 tuntia viikossa. On siis pienempi kuin aiemmin. Ei kannata tehdä liian monta työtuntia!
2. Työttömyyskorvaus maksetaan vasta sitten, kun olet toimittanut palkkatodistuksen osa-aikatyöstäsi. Siinä voi mennä pahimmassa tapauksessa pari kuukautta, ja sen ajan elät edellisellä päivärahalla ja palkalla.
Silloinhan se just kannattaa, saat soviteltua a-sidonnaista ja työssäoloehto karttuu!