Mitä mieltä siitä, kun lapsia tehdään 50-vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 42v ja raskaana. Minua niiiin ärsyttää että aina sanotaan, ettei sitten vanhana jaksa olla isovanhempi ja nuorena pitää tehdä lapset että jaksaa mummoilla.

No, äitini oli 21v kun synnytti minut ja anopi oli 19v kun synnytti mieheni. Kumpikaan ei ole sekuntiakaan jaksanut olla mummo, eli kumpaakaan ei kiinnosta lapsemme, kumpinaan ei ole hoitanut hetkeäkään ikinä, kumpikaan ei ole kiinnostunut lapsenlapsista yhtään.

Sen sijaan oma mummoni, lasteni syntyessä ikä 78v, on ollut tukenani, soitellut, kuunnellut ja antanut minulle sellaista 'sukupolvitukea' naisena mitä en tippaakaan saanut omalta äidiltäni tai anopilta.

Joten minusta on aivan ok että 50v iässä tehdään lapsia. Sanoisin että lapset ovat tuolloin todella haluttuja, toivottuja ja rakastettuja..

Samat sanat.

Kyllä, nuoretkin vanhemmat voivat kuolla tai sairastua mutta ikävä faktahan on että äkkikuoleman tai alzeheimerin riski on erittäin todellinen yli 50v ihmisillä!  

Meillä on kahdessa sukupolvessa tehty lapsi nelikymppisenä. Nyt olen täysorpo ja vieläpä totaaliyksinhuoltaja. Taisi mieskin olla liian vanha isäksi kun lähti. Suosittelen tekemään lapset nuorempana. Olen silti onnellinen lapsestani enkä kadu mitään. Lapsella ei ole edes ainuttakaan osallistuvaa isovanhempaa kun ei vanhainkodista paljoa auteta ym eli voi kyllä sanoa että olen enemmän kuin yksin. Olin 40+ kun toinenkin vanhempani kuoli. Kaikki näytti hyvältä vielä kun olin 40-vuotias, oli isä ja mummot aktiivisesti mukana.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ihan liian vanhoja vauva-arkeen, kyllä se vaan fakta on!! :/

Tuntuu kuin biologinen kello väärässä ajassa näillä vanhoilla.

Olet ihan oikeassa, yli nelikymppisenä äideiksi tulleilla on soluissaan pitemmät telomeerit. Eli he vanhenevat hitaammin ja elävät pitempään kuin muut. En osaa mitenkään pitää tuota surullisena asiana.

Moni on täällä argumentoinut, että kyllähän nuorikin vanhempi voi kuolla milloin tahansa. Omaa lähipiiriäni tarkastelemalla voisin sanoa, että vanhemman menettäminen 20-30-vuotiaana (tai jopa nuorempana) on aivan hirvittävä tragedia. On ollut aivan järkyttävän surullista katsella hautajaisissa, kun 25-vuotias viimeisillään raskaana oleva nainen hautaa syöpään menehtyneen reilun viisikymppisen äitinsä. Useimmat tuntemani ovat kyllä päässeet tolpilleen, mutta kaikilla siihen meni aika kauan. Onneksi tuollainen tilanne on aika lailla epäonninen, melko harvinainen sattuma. On omituista, että joku tieten tahtoen haluaa asettaa lapsensa sellaiseen asemaan. Minusta on myös aika eri asia varttua ilman murhetta vanhemmista, ja sitten ehkä muutaman vuoden ennen kuolemaa elää syövän / muun sairauden kanssa, kuin kasvaa koko ikänsä vanhemman lähestyvän kuoleman varjossa. Tajuta vaikkapa ylä-asteikäisenä, että olen onnekas, jos isä elää vielä niin pitkään, kuin mitä elämäni on tähän mennssä kestänyt.

Voi hyvä jumala. Jos 20nen vielä pitää äitin tississä roikkua kiinni niin ei hyvää päivää. 

Hyvä jos vielä 50senä lapsia tehdään. Tuleepahan itsenäisiä ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moniko 50-vuotias nainen onnistuu raskautumaan luonnollisesti , vaikka haluaisi?

On aivan poikkeuksellista. Yli 45-vuotiaanakin ani harva. Joten kysymys koskee lähinnä miehiä. 

Mies menettää hedelmällisyytensä ja mieskuntonsa aika pian 25 ikävuoden jälkeen,

yli 35-v hänen ikänsä jo aiheuttaa vauvalle sairauksia ja rappeutumia, mm. lasten reuma on seurausta liian vanhasta isästä.

Naisilla tällaisia ongelmia ei ole,

aina toitotettu down-syndrooma johtuu enemmän miehen iästä.

Naisen optimaalinen ikä äidiksi on n.40-70 vuotta,

miehen paras ikä isäksi on alle 30v.

Älä viitti levittää paskatietoa täällä. :'D Laita nyt edes viitteitä epidemiologisiin tutkimuksiin näiden sun tyhjänpäiväisten argumenttien tueksi. Vai kai tää oli vaan provo?

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on 66 v ja väsyy täysin, kun 2v on siellä viikonlopun ! Onkin vaikea kuvitella, että tuon ikäisellä olisi oma pieni lapsi ja jaksaisi hoitaa tätä samaantapaan kuin parikymppiset. 

Oma äitini on yli 80-vuotias, ja pirteä kuin peipponen ja rakastaa lasten hoitoa ja teini-ikäisten kanssakin viihtyy. Sun suvussa on vaan huonot geenit.

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini on 66 v ja väsyy täysin, kun 2v on siellä viikonlopun ! Onkin vaikea kuvitella, että tuon ikäisellä olisi oma pieni lapsi ja jaksaisi hoitaa tätä samaantapaan kuin parikymppiset. 

Tai sitten äitisi on fiksu ja teeskentelee väsyvänsä, ettei tarvitse hoitaa sun lapsia sun puolestasi..

Jokainen taaplaa tyylillään. Oma äitini kuoli 50 vuotiaana syöpään. Olin silloin 16 vuotias. Ei auttanu vaikka oli saanut meikäläisen 34 vuotiaana. Ei kuolema ikää katso.

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverini isä kuoli 73-vuotiaana, kaverini ollessa 21. Kaverini on kertonut, että häntä harmittaa, että isä ei näe kun hän valmistuu, menee naimisiin, saa lapsia...

Minun isäni oli 52 kun synnyin ja äiti 44.

Sairaiden vanhusten hoitoa ollut koko elämä, jatkuvasti on pitänyt olla huolissaan heidän sairauskohtauksistaan, dementioistaan, milloin mistäkin. Pitivät minua ilmaisena hoitajana, joka jättää oman elämänsä syrjään heti kun heillä on jotain vaatimuksia. En ole koskaan elänyt huoletonta nuoruutta.

 Ovat molemmat nyt jo kuolleet. 

Minun mielestäni on äärimmäisen itsekästä hankkia lapset noin vanhana.

Vierailija kirjoitti:

Moni on täällä argumentoinut, että kyllähän nuorikin vanhempi voi kuolla milloin tahansa. Omaa lähipiiriäni tarkastelemalla voisin sanoa, että vanhemman menettäminen 20-30-vuotiaana (tai jopa nuorempana) on aivan hirvittävä tragedia. On ollut aivan järkyttävän surullista katsella hautajaisissa, kun 25-vuotias viimeisillään raskaana oleva nainen hautaa syöpään menehtyneen reilun viisikymppisen äitinsä. Useimmat tuntemani ovat kyllä päässeet tolpilleen, mutta kaikilla siihen meni aika kauan. Onneksi tuollainen tilanne on aika lailla epäonninen, melko harvinainen sattuma. On omituista, että joku tieten tahtoen haluaa asettaa lapsensa sellaiseen asemaan. Minusta on myös aika eri asia varttua ilman murhetta vanhemmista, ja sitten ehkä muutaman vuoden ennen kuolemaa elää syövän / muun sairauden kanssa, kuin kasvaa koko ikänsä vanhemman lähestyvän kuoleman varjossa. Tajuta vaikkapa ylä-asteikäisenä, että olen onnekas, jos isä elää vielä niin pitkään, kuin mitä elämäni on tähän mennssä kestänyt.

No sitten minun elämäni on ollut yhtä tragediaa kun olen haudannut isäni lapsena, äitini nuorena ja tähän avioero päälle. Pienet lapseni antavat voimaa mutta muuten en jaksaisi. Kaikki on suhteellista. Tällä raskaana olevalla on ehkä kuitenkin aviomies ja ehkä isäkin?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni melko ajattelematonta, ainakin jos haluaa olla lapsensa elämässä pitkään mukana...

Vaarini oli lastensa elämässä mukana koko heidän elämänsä ajan. Molemmat hänen lapsensa kuolivat 30 vuotiaina. Toinen heistä oli siis isäni.  On aika karua haudata oma vaimo ja molemmat lapsensa. Mieluummin teen lapset vaikka 50 vuotiaana ja kuolen ennen heitä.

Mun äiti oli jotain 41-43v kun synnytti mut ja oon nyt 14v

Itse olin 19vuotias kun vanhemmat kuoli yllättäen 40vuotiaina että eipä ole olleet paljon auttamsssa omien lasten kanssa.kun taas miehen äiti sairastui Alzheimerin tautiin alle 60v et ei sitä voi tietää milloin kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverini isä kuoli 73-vuotiaana, kaverini ollessa 21. Kaverini on kertonut, että häntä harmittaa, että isä ei näe kun hän valmistuu, menee naimisiin, saa lapsia...

Minun isäni oli 52 kun synnyin ja äiti 44.

Sairaiden vanhusten hoitoa ollut koko elämä, jatkuvasti on pitänyt olla huolissaan heidän sairauskohtauksistaan, dementioistaan, milloin mistäkin. Pitivät minua ilmaisena hoitajana, joka jättää oman elämänsä syrjään heti kun heillä on jotain vaatimuksia. En ole koskaan elänyt huoletonta nuoruutta.

 Ovat molemmat nyt jo kuolleet. 

Minun mielestäni on äärimmäisen itsekästä hankkia lapset noin vanhana.

Ensimmäisen mieheni vanhemmat tekivät lapsensa nuorena. Nelissäkymmenissä alkoivat sydänkohtaukset ja leikkaukset. Mieheni oli tuolloin teini. Jatkuvaa syyllistämistä miten teini tappaa isänsä kapinoinnillaan. Myös anopilla vaikeita sydänongelmia neljästäkymmenestä eteenpäin. Sairaiden ihmisten hoitoa ja huolenpitoa koko elämä. Appivanhemmat haurasivat sitten poikansa seitsemissäkymmenissään. Elävät vieläkin. Itsekästä tehdä lapsensa nuorena ja alkaa sairastella.

Naisilta tuo ei onneksi edes onnistu.

Miehet 50v villeissään hankkii puolta nuoremman naisen ja sen kanssa uusia lapsia. Kalliiksi tulee miesten 50v viilit. Sen moottoripyörän vielä vois ymmärtää...

No ihan hyvä, jos se vain onnistuu. Voi olla aika vaikeaa tulla raskaaksi ja synnyttää terve lapsi tuossa iässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden kaverini isä kuoli 73-vuotiaana, kaverini ollessa 21. Kaverini on kertonut, että häntä harmittaa, että isä ei näe kun hän valmistuu, menee naimisiin, saa lapsia...

Minun isäni oli 52 kun synnyin ja äiti 44.

Sairaiden vanhusten hoitoa ollut koko elämä, jatkuvasti on pitänyt olla huolissaan heidän sairauskohtauksistaan, dementioistaan, milloin mistäkin. Pitivät minua ilmaisena hoitajana, joka jättää oman elämänsä syrjään heti kun heillä on jotain vaatimuksia. En ole koskaan elänyt huoletonta nuoruutta.

 Ovat molemmat nyt jo kuolleet. 

Minun mielestäni on äärimmäisen itsekästä hankkia lapset noin vanhana.

No yleensä lapset tehdään siksi, että itse halutaan. Jos aiemmin ei ole onnistunut, niin hyvä jos onnistuu myöhemmin.

Voihan 50-vuotiaalla hyvinkin olla vielä ainakin 30 vuotta elinaikaa jäljellä, esim. itse täytän 30, ja isovanhemmistani vasta yksi on kuollut, ja kaikki heistä ovat eläneet yli 80-vuotiaiksi. Eikä tulevaisuudesta koskaan tiedä, kyllä nuorempikin voi kuolla.