Peruskoulun liikuntatunnit ja joukkueiden huutoäänestys. Miten pärjäsit?

Vierailija kirjoitti:

Olin valitsija. Valitsin aina heikommat ensin,  mutta aina oli se viimeinen joka syytti minua tästä epäoikeuden mukaisesta käytöksestä. Antakaa jo anteeksi, että joku aikuinen määritteli että joukkueet jaetaan näin.

Ylipäätänsä aikuisten tulisi jo antaa anteeksi se  peruskoulu. Se, että ette pärjää elämässänne ei ole peruskoulun vika.

Toivoisin todella että nykyään tehtäiin joukkueet fiksummin,ei niin että kaksi suosittua ja liikunnallisesti lahjakasta valitsee joukkueet.Jos olet koulukiusattu ja asteikon alemmalla oksalla jopa liikuntatunnilla loistaminen on vaikeaa.Kun yritti parhaansa heti liikuntatunnin jälkeen matkittiin ja pilkattiin.Koululiikunta oli pelkkää ahdistusta,nyt olen hyvinkin liikunnallinen.Toivottavasti jo liikunnanopettajien koulutuksessa kiinnitettäisiin huomiota tähän

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisiä tai sit valitsijana. Liikunta oli aina ala-asteelta lukioon 10 ja pelasin jalkapallos sm-tasolla..

Ja en ymmärrä miks mielipahaa pitäs muka tulla vaan liikuntatuntien joukkueista, ei kaikki oo hyviä kaikessa. Ite oon aina ollu täysin pska musiikissa ja kuvaamataidossa (ja käsitöissä mitäänsanomaton seiskan oppilas), mut en silti pahottanu mieltä siitä että ne liikunnassa ei niin hyvät veti pelkkiä kymppejä taideaineista ja sai aina opettajien kehut ja oli esimerkeissä mukana.

Mielipaha ei tullut siitä, että oli huono liikunnassa, vaan tavasta, jolla sitä huonoimmuutta hierottiin sun naamaan vuodesta toiseen. Joka ikinen liikuntatunti alkoi julkisella nöyryytyksellä. Näin ei toimita minkään muun aineen oppitunnilla.

Olin aina viimeinen, koska olin kiusattu, minulla ei ollut kavereita ja olin pullea. Yleensä vielä viimeisenä valitsemisvuorossa oleva joukkue ei suostunut ottamaan minua joukkueeseensa. Opettaja ihmetteli ja päivitteli, että mikä on minussa vialla, kun en kelpaa joukkueisiin. Pisti sitten seisomaan kentän laidalle. 

Sitten, kun vihdoin me tytöt pääsimme pelaamaan liikuntatunnilla jääkiekkoa, sijoitukseni valintatilanteessa vaihtui. Olen kasvanut veljien kanssa, ja kotikadullamme asui muissa taloissa vain poikia, niin jääkiekko oli minulle tuttu laji. Ensimmäisellä harjoitustunnilla muut huomasivat, että olin sopivan aggressiivinen kiekonpelaaja ja  hyvä mokke. Seuraavilla parilla liikkatunnilla minut valittiin kiekkojoukkueeseen ekojen joukossa. Kun kiekonpelaaminen loppui, minut valittiin taas viimeisenä joukkueisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin valitsija. Valitsin aina heikommat ensin,  mutta aina oli se viimeinen joka syytti minua tästä epäoikeuden mukaisesta käytöksestä. Antakaa jo anteeksi, että joku aikuinen määritteli että joukkueet jaetaan näin.

Ylipäätänsä aikuisten tulisi jo antaa anteeksi se  peruskoulu. Se, että ette pärjää elämässänne ei ole peruskoulun vika.

Olen liikunnallisesti lahjakas, mutta silti ymmärrän että kaikilla ei ole samat lähtökohdat ja mahdollisuudet. Nykyään koululuokilla on vielä enemmän mm. erityisoppilaita joilla saattaa olla enemmän haasteita mm koordinaatiossa ja hahmottamisessa. En hyväksy kenenkään rääkkäämistä liikuntatunneilla. Omat lapseni ovat kilpatason urheilijoita, kaikki eivät ole.

Vierailija kirjoitti:

Olin aina viimeinen, koska olin kiusattu, minulla ei ollut kavereita ja olin pullea. Yleensä vielä viimeisenä valitsemisvuorossa oleva joukkue ei suostunut ottamaan minua joukkueeseensa. Opettaja ihmetteli ja päivitteli, että mikä on minussa vialla, kun en kelpaa joukkueisiin. Pisti sitten seisomaan kentän laidalle. 

Sitten, kun vihdoin me tytöt pääsimme pelaamaan liikuntatunnilla jääkiekkoa, sijoitukseni valintatilanteessa vaihtui. Olen kasvanut veljien kanssa, ja kotikadullamme asui muissa taloissa vain poikia, niin jääkiekko oli minulle tuttu laji. Ensimmäisellä harjoitustunnilla muut huomasivat, että olin sopivan aggressiivinen kiekonpelaaja ja  hyvä mokke. Seuraavilla parilla liikkatunnilla minut valittiin kiekkojoukkueeseen ekojen joukossa. Kun kiekonpelaaminen loppui, minut valittiin taas viimeisenä joukkueisiin.

Minulla tismalleen sama homma! Jääkiekon lisäksi pärjäsin uinnissa, mutta siinähän ei tietenkään joukkueita valittu. Olin muita hiukan nopeampi ja semitaitava uimari, olin kerrankin luokan "paras". Uimatuntien jälkeen sainkin kuulla haukkumista muilta, että miksi et kusipää pärjää muissa lajeissa ja että olen olevinaan kun yritän nolata muita uimalla nopeammin... 

Olin lähes aina viimeisten joukossa, koska olin niin huono liikunnassa, tai paremminkin huono joukkuelajeissa. Toisaalta kuuluin kuitenkin luokan suosituimpiin mutta meillä porukka oli niin kilpailuhaluista, että haluttiin valita parhaimmat liikkujat, ei parhaimmat kaverit.

Viimeinen tai toiseksi viimeinen, aina. 

Olin susisurkea liikunnassa ja erityisesti urheilussa. Nyt jälkeenpäin huvittaa se, että olen ilmeisesti luokasta ainoa, joka on urheillut (ja urheilee edelleen) aikuisena SM-tasolla asti. Eivät nuijat ymmärtäneet silloin lahjojani :D

Yleensä tulin valituksi 4 joukossa. Silti muistan ne oppilaat, jotka jäi viimeiseksi. Ne joita ei haluttu tai opettaja joutui sitten väkisin jakamaan.

Riippui lajista. Joissain olin hyvä ja niihin valittiin ensimmäisten joukossa ja niihin missä en pärjännyt valittiin välillä viimeisenäkin. En oikein osannut ottaa loukkaavana, koska ymmärsin kyllä miksi näin valitaan. Ei ollut mitään "valitsen kaverini ensin enkä ota näitä ääliöitä"

Ekan neljänneksen joukossa minäkin. Muistan kyllä miten jo ala-asteella riipi sydäntä kun tiesi jo valmiiksi, ketkä naureskelevat kiusaantuneena viimeiseksi jäätyään, vaikka oikeasti pidättelivät itkua. Toivon ettei tuota harrasteta enää.

Löin lihavan kaverini kanssa usein kymmenestä pennistä vetoa, kumpi valitaan viimeiseksi. Voitin yleensä eli olin viimeinen. Olin normaalipainoinen mutta toivottoman kömpelö.

Riippui lajista. Jalkapallossa, sählyssä ja koripallossa minut valittiin aina ensimmäisenä. Pesäpallossa olin viimeisten joukossa. Pesäpallo ei ollut vahvin lajini :D

Seisoin sen lihavan tytön vieressä viimeisenä. Ihan syystäkin, koska inhosin pallopelejä ja yritin olla osallistumatta koko pelin ajan.

Vierailija kirjoitti:

Ekan neljänneksen joukossa minäkin. Muistan kyllä miten jo ala-asteella riipi sydäntä kun tiesi jo valmiiksi, ketkä naureskelevat kiusaantuneena viimeiseksi jäätyään, vaikka oikeasti pidättelivät itkua. Toivon ettei tuota harrasteta enää.

Miksi siinä olisi itkeä pitänyt? Minusta se oli ihan loogista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin peruskoulun ajan alkujoukossa mutta pesäpallossa lukioaikoina häntäpäässä kun olin niin huono lyömään.

Oma lapseni on valitettavasti lähes aina viimeinen. En ymmärrä miksi tuota sadistista tapaa käytetään vieläkin?

Koska se kuulemma opettaa lasta kestämään pettymyksiä ettei ole kaikessa hyvä. Se antaa kuulemma myös syyn ponnistella pois sieltä viimeisten joukosta. Ja oikeanlainen kannustus vanhemmalta voi muuttaa lapsen kokoelämän suunnan.

t. lapsensa liikunnanopettajalta kysynyt

HAHAHAH! Kyynistä naurua jo ekaluokasta 1974 lähtien. Ei se mitenkään saanut minua ponnistelemaan. Inhoan pallopelejä yhä. Liikunta sinänsä on ihan kivaa.

Olin aina viimeinen. Nyt yläasteella ysillä ei enää oo tollasta valitsemisjärjestelmää mutta tiedän että olisin nykyäänkin viimeinen.

Vierailija kirjoitti:

Olin aina viimeinen, koska olin kiusattu, minulla ei ollut kavereita ja olin pullea. Yleensä vielä viimeisenä valitsemisvuorossa oleva joukkue ei suostunut ottamaan minua joukkueeseensa. Opettaja ihmetteli ja päivitteli, että mikä on minussa vialla, kun en kelpaa joukkueisiin. Pisti sitten seisomaan kentän laidalle. 

Minä ihmettelen, oliko opettajasi jotenkin vajaamielinen?

En ollut yleensä ensimmäinen enkä viimeinen, vaan puolivälissä. Olin nimittäin urheilullinen, mutta kilpailuhenkeni oli (ja on yhä) täysi nolla, enkä ole koskaan pitänyt pallopeleistä tai joukkueurheilusta. Joten peleissä olin lähinnä reunoilla maleksimassa ja toivomassa ettei kukaan heitä minulle palloa. Minulla oli kyllä paljon kavereita ja kilpailuhenkisimmät joskus suuttuivat minulle, kun en yrittänyt. Ei siitä koskaan mitään suurempaa draamaa tullut. Ei jäänyt traumoja, koska oli ns oma valinta.

Meillä oli siis pääsääntöisesti pallopelejä ala-aste, plus uintiviikko. Inhoni joukkuelajeihin johtuu siitä, kun siinä tönitään ja tullaan toisten iholle ja yhtenä hikisenä myttynä juoksennellaan, yhh. En vieläkään osallistuisi pallopeleihin mistään hinnasta. Inhosin käytännössä kaikkea koululiikuntaa, asuin pohjoisessa joten hiihto- ja luistelutunneilla oli aina liian kylmä (pakkasraja -22), olen kylmänarka erityisesti varpaista. Uimahallissa vettä pärskyi naamalle ja piti uida kylmässä kuntoaltaassa. Jne.

Ensimmäisten joukossa. En ollut kovin kummoinen liikunnassa, mutta kuuluin siihen "in"-porukkaan. Me valittiin aina lähinnä kavereiden mukaan.