Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Ystäväni laittoi välit poikki kun kehotin häntä hakemaan lääkärinapua masennukseensa
10.03.2017 |
Minulla oli jo melkein vuoden ollut lohduton olo hänen vuoksensa. Hän on selvästi masentunut ja jutut kiersivät niitä yksiä ja samoja vaikeuksia, joiden suhteen en pysty mitenkään auttamaan. Ymmärrän jos joku on allapäin elämän takaiskujen suhteen. Hänen masennuksensa laukesi sivusta katsottuna varsin mitättömän syyn vuoksi. Hän on joka tapauksessa vielä fyysisesti terve ja lapset ovat terveitä ja hengissä. Avioliittokin on vielä kasassa.
Hän on ilmeisesti estänyt minut kännykällään eli en voi ottaa häneen yhteyttä. Sen lisäksi emme ole enää FB-kavereita ja hän on blokannut minut. Huomasin sen koska käymme kommentoimassa yhden ryhmän juttuja. Olemme molemmat saman pienen ryhmän jäseniä ja ihmettelin kun keskustelut olivat ihmeellistä jauhelihaa. Välini ryhmän muiden jäsenten kanssa ovat kunnossa.
Kuinka joku voi loukkaantua noin verisesti kun toinen haluaa hänelle vain apua ja hyvää? Yhtä lailla kehottaisin esim. verenpaineongelmista tai ihosairaudesta epäiltyä kääntymään lääkärin puoleen. Meillä tilanne kärjistyi kun minun oli pakko todeta etten voi enää mitään muuta kuin nostaa kädet pystyyn entisen ystäväni ongelmien suhteen.
Olen ainakin omasta mielestäni hyvä ystävä. Olen introvertti ja se kuunteleva osapuoli ihmissuhteissa. Kärsin kun toiset kärsivät. Olen muistanut häntä postikorteilla aina kun olen löytänyt kivan kortin, jonka olen ajatellut piristävän hänen mieltään. Olen tsempannut häntä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Olen ollut vetovastuussa suhteessamme koska hän ei ole jaksanut edes soittaa. Enempää en voi tehdä.
Olen nyt itse surrut tätä asiaa nelisen kuukautta ja tulin loppujen lopuksi siihen tulokseen etten voi pakottaa ketään ystäväkseni. Onneksi tästä maasta löytyy muitakin ihmisiä, joille seurani kelpaa. Tutustuin tällä viikolla yhteen kivanoloiseen ihmiseen ja minusta tuntuu siltä kuin olisimme tunteneet toisemme aina. En koe olevani mitenkään petollinen entistä ystävääni kohtaan koska elämän pitää mennä eteenpäin. Muuten minä vatvon asioita kuten entinen ystäväni ja tarvin lääkärin apua.
Mitä mielipiteitä ja ajatuksia tarinani herättää teissä? Teinkö oikein vaiko väärin? Olenko petturi tmv?
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään masennus ei johdu siitä, ettei ole saanut tarpeeksi söpöjä postikortteja ja voileipiä tuotuna sänkyyn. Sellaisilla se ei parane myöskään.
Masentuneella ihmisellä ei ole voimia. Ei ole energiaa näytellä kiitollista ja parantuvaa toisen edessä.
Tuntuu oikeasti lähinnä rasittavalta kettuilulta ne kivat pienet piristämisyritykset. Kun pitäisi jaksaa tekohymyillä ja näytellä ilahtunutta, ettei toinen loukkaannu.
Minustakin tuo "vähäinen masentumisen syy" kuulostaa todella vastenmieliseltä.
Ihmiset joilla ei ole koskaan ollut masennusta, ei ole oikeaa ymmärrystä siitä SAIRAUDESTA.
Masennus on monimutkaisempi asia mitä kuvittelette.
Teet minusta aika outoja olettamuksia. En ole odottanut muistamisistani minkäänlaista kiitollisuutta vaan halunnut vilpittömästi ilahduttaa toista ihmistä.
Jos korttien lähettäminenkin tulkitaan nykyään noin niin taitaa olla parempi jättää ne lähettämättä alle 65-vuotiaille ihmisille ettei vaan kukaan loukkaannu tai tee vääriä johtopäätöksiä minun motiiveistani.
Juuri sinne lääkärinhän minä yritin sairaanoloista neuvoa. Eiköhän tämä ihmissuhde ole valmiiksi taputeltu.
Onneksi tästä maailmasta löytyy sellaisiakin ihmisiä, joiden kanssa voi olla ja elää rinnakkaiseloa ihan normaalisti. Voi puhua ja nauraa ilman että pitäisi koko ajan pelätä masentavansa toista enemmän. Ei tarvi enää kulkea munankuorten päällä. Saa olla vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät ettei hän ollut jo aiemmin hakenut apua? Jos hän on, mutta siitä ei ole ollut hyötyä tai hänen asiaansa ei ole otettu vakavasti, niin tuo sinun kehotuksesi voi sattua monta kertaa enemmän kuin muuten.
Hän toisteli kuinka hänen on selvittävä yksin kärsimyksestään. Ja jos sitä apua ei saa yhdeltä lääkäriltä niin sitten pitää mennä toiselle lääkärille. Rahasta se ei ole kiinni.
Mulla on rahaa, mutta valitettavasti sillä ei taata terveyttä tai edes oikeaa diagnoosia.
Se ei ole kuitenkaan mikään peruste olla hakematta apua tai loukata toisia ihmisiä laittamalla välejä poikki kertomatta syytä tekoonsa.
On ihmisen oma asia hakeeko apua ja hänen PERHEENSÄ. Ja kyllä saa laittaa välit poikki kenen tahansa kanssa. Ap on ehkä ollut tahallaan tajuamatta miksi välit meni, kun eihän hän tee ikinä mitään väärää jne.
Vierailija kirjoitti:
No mikä se vähäinen masentumisen syy oli?
Sitä en ala täällä rääpimään. Samaa luokkaa kuin vääränlaisen tuotteen saaminen postimyynnistä ja riitely asiakaspalautuksen kanssa kun sitä toivottua tuotetta ei ole enää jäljellä.
Ap, olisiko niin, että olet vähän kateellinen entisen ystäväsi "paremman" elämän vuoksi ja siksi sinua sieppaa se, että hän kehtaa olla siitä huolimatta masentunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit ihan oikein. Itse kuuntelin erästä ystävää kuusi vuotta putkeen; aina oli vain hän, hänen ongelmansa, hänen vaikeutensa, jutut kiersi samaa kehää. Mitään todellisia ongelmia ei edes ollut, ongelmat olivat hänen päässään. Eräänä yönä veti herneen nenään kun en jaksanut vastata tekstariin (meillä kaksi pientä lasta) ja laitoin myöhemmin viestin että yritän nukkua öisin. Tunki sitten postiluukustani yli 20-sivuisen kirjeen jossa haukkui minut alusta loppuun ja väitti etten kykene sitoutumaan ystävyyteen. Olipa helpotus päästä eroon siitäkin ihmisestä. Olihan meillä toki ollut hyviäkin hetkiä, eihän tuota olisi muuten jaksanutkaan noinkin kauan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullahan ei ole edes minkäänlaista koulutusta tai pätevyyttä keskustella eri lääkitys- ja terapiamuodoista. Ne keskustelut pitää käydä psykiatrin kanssa.
Voi kuule ap hyvä, sinulla on oppimista vielä! Olet suunnannut oppisi tähän asti salkkaritason tuntemukseen ja muihin jonnen joutaviin trendeihin. Nämä trendit tyhmentävät ihmisiä ja tekevät heistä välinpitämättömiä luusereita.
Ei syventävä keskustelu tarvitse mitään helvetin koulutusta. Tuolla asenteella olet väärässä, kuten suuri osa ihmisistä ja siksi monelle tarjotaan "Stalinin työleirimäisiä kuntoutusjaksoja". Kyse on puhtaasta välinpitämättömyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n tavoin minuakin kiinnostaa tietää, että miten sen masentuneen ystävän voi sitten paremmin kohdata. Mikä on oikea tapa? Kun kerran se ei ole oikein, että yrittää ilahduttaa ja huomioida masentunutta. Niin mitä sitten kannattaa tehdä, että siitä olisi masentuneelle apua ja hyötyä, toisi kenties jopa hippusen valoa elämään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit oikein. Ystävän tehtävä ei ole olla terapeutti tai mikään likaämpäri, johon voi vuodattaa jatkuvasti omaa pahaa oloaan.
Ystäväsi ei selvästi omasta mielestään kaipaa apua, mutta ei myöskään ymmärrä miltä sinusta tuntuu kun hän on jatkuvasti masentunut.
En usko että olisit voinut tehdä enempää hänen hyväkseen. Todennäköisesti olet jo kuunnellut liikaakin hänen huoliaan ja surujaan.
Kysyikö hän koskaan, mitä sinulle kuuluu tai miten sinä voit?
Hyvä että löydät muitakin ystäviä.
Ei hänellä riittänyt voimavaroja minun kuulumisten kyselemiseen. Jotenkin myös tuntui loppuvaiheessa siltä, että pienetkin minulle tapahtuvat positiiviset jutut loukkaavat häntä. Tästä esimerkkinä se kun totesin olevani hyvilläni kun olin kerrankin saanut tehtyä jouluvalmistelut ihmisten ajoissa ja aion keskittyä jouluna perheen kanssa rauhoittumiseen. Hän otti senkin jotenkin itseensä.
Masentuneen ihmisen voi olla vaikea kuunnella muiden kivoja juttuja, kun itsellä on todella paha olla. Itsekään en aina jaksaisi kuunnella bussissa, junissa ym. muiden iloisia, nauravia keskusteluja, mutta yritän psyykata itseni niin, että ei se ole minulta pois, vaikka heillä hauskaa onkin. Varmasti hän arvostaa kertomiasi asioita, mutta ei osaa olla vilpittömän iloinen puolestasi, vaikka varmasti haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että ap:n saattaa olla vaikea vaientaa omatunnon ääntä, joka sanoo, että ystävää ei jätetä, kun hänellä menee huonosti. Miten omatunnolle löytäisi tasapainon?
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tavoin minuakin kiinnostaa tietää, että miten sen masentuneen ystävän voi sitten paremmin kohdata. Mikä on oikea tapa? Kun kerran se ei ole oikein, että yrittää ilahduttaa ja huomioida masentunutta. Niin mitä sitten kannattaa tehdä, että siitä olisi masentuneelle apua ja hyötyä, toisi kenties jopa hippusen valoa elämään?
Silloin kun itse olin jo alkanut kuntoutumaan enkä ollut enää pelkästään sängyssä neljän seinän sisällä, niin pelkkä seura olisi tehnyt hyvää. Siis ilman paineita erityiseen puhumiseen tai omien ajatusten ja sairauden analysoimiseen. Jos joku olisi tullut kanssani kävelemään ja esim. kauppaan ja tehnyt ruokaa kanssani, niin olisin ollut siitä tosi kiitollinen. Olin sairauden takia niin erakoitunut, että itselle oli muodostunut ahdistavaksi liikkua ihmisten ilmoilla ja siksi kuntoutumisessakin kesti kauan (edelleen), koska en vain uskaltanut mennä pelottaviksi ja ahdistaviksi muuttuneisiin julkisiin tiloihin ja muihin paikkoihin.
Jos minulla olisi ollut edes yksi kaveri, joka olisi suostunut näkemään ja lähtemään vaikka kävelylle luontoon esim. pari kertaa kuukaudessa, niin se olisi ollut todella helpottavaa. Sitten olisi voinut jutella ensin vain vaikka kaikesta mitä havainnoi siellä luonnossa. Ei olisi tarvinnut puhua niistä asioista, jotka itkettää ja ahdistaa, ja olisi saanut jotain muuta käsiteltävää kuin sen pahan olon. Jotain hyvin yksinkertaista yhdessä olemista ilman paineita siitä, että pitää olla yhtä sulavasanainen kuin ennen sairastumista... Joku joka jaksaa odottaa, että toinen saa sanottua ajatuksensa ääneen, koska siinä saattaa kestää jos ei ole pitkään aikaan pystynyt edes liikkumaan ihmisten ilmoilla, saati sitten kunnolla kommunikoimaan ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, olisiko niin, että olet vähän kateellinen entisen ystäväsi "paremman" elämän vuoksi ja siksi sinua sieppaa se, että hän kehtaa olla siitä huolimatta masentunut?
En ole kateellinen hänen paremmasta elämästään koska olen tyytyväinen juuri omaan elämääni sellaisena kuin se nyt on. Kerroinko minä aloituksessa, että olisin jotenkin pöyristynyt tai moralisoisin hänen oikeuttaan olla masentunut. Mielestäni en kyllä tehnyt niin vaan pohdin nimenomaan tuota välien katkaisua.
Olen realisti ja tiedän elämänkokemukseni perusteella että ihmiset kehtaavat tehdä välillä aika outojakin juttuja. Aivan vapaasti kunhan eivät vahingoita ketään.
Vierailija kirjoitti:
Teit ihan oikein. Itse kuuntelin erästä ystävää kuusi vuotta putkeen; aina oli vain hän, hänen ongelmansa, hänen vaikeutensa, jutut kiersi samaa kehää. Mitään todellisia ongelmia ei edes ollut, ongelmat olivat hänen päässään. Eräänä yönä veti herneen nenään kun en jaksanut vastata tekstariin (meillä kaksi pientä lasta) ja laitoin myöhemmin viestin että yritän nukkua öisin. Tunki sitten postiluukustani yli 20-sivuisen kirjeen jossa haukkui minut alusta loppuun ja väitti etten kykene sitoutumaan ystävyyteen. Olipa helpotus päästä eroon siitäkin ihmisestä. Olihan meillä toki ollut hyviäkin hetkiä, eihän tuota olisi muuten jaksanutkaan noinkin kauan.
Minua häiritsee juuri tuo entisessä ystävässäni ettei hän ilmeisesti edes halua päästää irti ja valittaa koko ajan samasta asiasta. Hänelle ei kannata huomauttaa elämän jatkumisesta eikä siitä ettei tapahtunutta vahinkoa voi nyt muuksi muuttaa. On vain hyväksyttävä tapahtunut vaikka se kirvelisikin ja jatkettava eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullahan ei ole edes minkäänlaista koulutusta tai pätevyyttä keskustella eri lääkitys- ja terapiamuodoista. Ne keskustelut pitää käydä psykiatrin kanssa.
Voi kuule ap hyvä, sinulla on oppimista vielä! Olet suunnannut oppisi tähän asti salkkaritason tuntemukseen ja muihin jonnen joutaviin trendeihin. Nämä trendit tyhmentävät ihmisiä ja tekevät heistä välinpitämättömiä luusereita.
Ei syventävä keskustelu tarvitse mitään helvetin koulutusta. Tuolla asenteella olet väärässä, kuten suuri osa ihmisistä ja siksi monelle tarjotaan "Stalinin työleirimäisiä kuntoutusjaksoja". Kyse on puhtaasta välinpitämättömyydestä.
En ole ikinä katsonut Salkkareita enkä tiedä mitä tarkoitat. Välinpitämätön en ole ollut. En tiedä mitään nykyajan keskustelutrendeistä. Voisitko antaa minulle linkin, jonka avulla voin tutustua niihin?
VihaajatVihaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit oikein. Ystävän tehtävä ei ole olla terapeutti tai mikään likaämpäri, johon voi vuodattaa jatkuvasti omaa pahaa oloaan.
Ystäväsi ei selvästi omasta mielestään kaipaa apua, mutta ei myöskään ymmärrä miltä sinusta tuntuu kun hän on jatkuvasti masentunut.
En usko että olisit voinut tehdä enempää hänen hyväkseen. Todennäköisesti olet jo kuunnellut liikaakin hänen huoliaan ja surujaan.
Kysyikö hän koskaan, mitä sinulle kuuluu tai miten sinä voit?
Hyvä että löydät muitakin ystäviä.
Ei hänellä riittänyt voimavaroja minun kuulumisten kyselemiseen. Jotenkin myös tuntui loppuvaiheessa siltä, että pienetkin minulle tapahtuvat positiiviset jutut loukkaavat häntä. Tästä esimerkkinä se kun totesin olevani hyvilläni kun olin kerrankin saanut tehtyä jouluvalmistelut ihmisten ajoissa ja aion keskittyä jouluna perheen kanssa rauhoittumiseen. Hän otti senkin jotenkin itseensä.
Masentuneen ihmisen voi olla vaikea kuunnella muiden kivoja juttuja, kun itsellä on todella paha olla. Itsekään en aina jaksaisi kuunnella bussissa, junissa ym. muiden iloisia, nauravia keskusteluja, mutta yritän psyykata itseni niin, että ei se ole minulta pois, vaikka heillä hauskaa onkin. Varmasti hän arvostaa kertomiasi asioita, mutta ei osaa olla vilpittömän iloinen puolestasi, vaikka varmasti haluaisi.
Synkkiä juttuja siis jatkossa masentuneille?
Ihan havaintona totean kommentistasi, että masentunut ihminen taitaa olla varsin itsekäs jollei soisi edes tuntemattomille ihmisille pientä iloa arkeen? Kuinka muuten tuntemattomien ihmisten ilot voivat noin paljon ärsyttää?
Vierailija kirjoitti:
Kenenkään masennus ei johdu siitä, ettei ole saanut tarpeeksi söpöjä postikortteja ja voileipiä tuotuna sänkyyn. Sellaisilla se ei parane myöskään.
Masentuneella ihmisellä ei ole voimia. Ei ole energiaa näytellä kiitollista ja parantuvaa toisen edessä.
Tuntuu oikeasti lähinnä rasittavalta kettuilulta ne kivat pienet piristämisyritykset. Kun pitäisi jaksaa tekohymyillä ja näytellä ilahtunutta, ettei toinen loukkaannu.
Minustakin tuo "vähäinen masentumisen syy" kuulostaa todella vastenmieliseltä.
Ihmiset joilla ei ole koskaan ollut masennusta, ei ole oikeaa ymmärrystä siitä SAIRAUDESTA.
Masennus on monimutkaisempi asia mitä kuvittelette.
Nimenomaan. Eikä kenenkään masennus johdu myöskään siitä, että on kasvanut liian pumpulissa tai päässyt helpolla. Herrajumala, yleensä päinvastoin! Masennuksen syyt on aika paljon monimutkaisemmat ja isolla osalla on käsittelemättömiä traumoja ja kaltoinkohtelua lapsuudessa.
Ukaan ulkopuolinen ei voi tietää - olkoon vaikka miten hyvä ystävä - millainen toisen "unelmavävy" on puolisona, tai mikä on avioparin keskinäinen dynamiikka. Ja väittääkö ap todella, että vain hänen lapset kiukuttelevat ja masentuneella ystävällä on niin kivat lapset? Pliis! Kaikkien lapset on ihan tavallisia ja kiukuttelevat.
Lääkärille ohjaaminen on vallan ok, mutta tuo vähättely ja tekopiristäminen kiitollisuutta odottaen eivät ole ja saattavat ennemminkin olla syy masentuneen kaverin välien katkaisemiseen.
Vierailija kirjoitti:
VihaajatVihaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teit oikein. Ystävän tehtävä ei ole olla terapeutti tai mikään likaämpäri, johon voi vuodattaa jatkuvasti omaa pahaa oloaan.
Ystäväsi ei selvästi omasta mielestään kaipaa apua, mutta ei myöskään ymmärrä miltä sinusta tuntuu kun hän on jatkuvasti masentunut.
En usko että olisit voinut tehdä enempää hänen hyväkseen. Todennäköisesti olet jo kuunnellut liikaakin hänen huoliaan ja surujaan.
Kysyikö hän koskaan, mitä sinulle kuuluu tai miten sinä voit?
Hyvä että löydät muitakin ystäviä.
Ei hänellä riittänyt voimavaroja minun kuulumisten kyselemiseen. Jotenkin myös tuntui loppuvaiheessa siltä, että pienetkin minulle tapahtuvat positiiviset jutut loukkaavat häntä. Tästä esimerkkinä se kun totesin olevani hyvilläni kun olin kerrankin saanut tehtyä jouluvalmistelut ihmisten ajoissa ja aion keskittyä jouluna perheen kanssa rauhoittumiseen. Hän otti senkin jotenkin itseensä.
Masentuneen ihmisen voi olla vaikea kuunnella muiden kivoja juttuja, kun itsellä on todella paha olla. Itsekään en aina jaksaisi kuunnella bussissa, junissa ym. muiden iloisia, nauravia keskusteluja, mutta yritän psyykata itseni niin, että ei se ole minulta pois, vaikka heillä hauskaa onkin. Varmasti hän arvostaa kertomiasi asioita, mutta ei osaa olla vilpittömän iloinen puolestasi, vaikka varmasti haluaisi.
Synkkiä juttuja siis jatkossa masentuneille?
Ihan havaintona totean kommentistasi, että masentunut ihminen taitaa olla varsin itsekäs jollei soisi edes tuntemattomille ihmisille pientä iloa arkeen? Kuinka muuten tuntemattomien ihmisten ilot voivat noin paljon ärsyttää?
Masentunut ei vaan jaksa kuunnella noita juttuja. Tuo, että ei soisi mitään iloa muille, on sun omaa tulkintaa.
Alue: Aihe vapaa
Masentuneen täytyy karsia pois elämästään ihmiset jotka rasittavat. Sinä olit rasite. Siirry rauhassa eteenpäin elämässä.