Hienosti hoidettua rekrytointia taas. Hakemuksen viimeisestä jättöpäivästä kulunut 1,5 kk. Mitään eivät viitsi ilmoittaa.
Ilmeisesti se perinteinenkin "tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun"-sähköposti on nykyään ylivoimaisen suuri vaiva työantajille.
Kommentit (48)
En ehtinyt nyt kahvitauolla lukea koko ketjua, mutta tässä nopea työnantajan vastaus.
Ei kannata ottaa itseensä ja ihmettelen kovasti näitä boikotointimentaliteetteja. Toki on kohteliasta viestittää, mutta töissä voi olla niin kova kiire juuri sen puuttuvan työntekijän vuoksi, että niitä viestejä ei vaan kertakaikkiaan ehditä laittaa. Toki silloin voi ajatella, jatkaako muutenkin mielummin työnhakua vai meneekö firmaan, jossa työntekijöistä tiristetään kaikki irti.
Olen ollut rekryämässä ihmistä, kun ostastolla oli vajaus henkilökunnasta ja esimiehenä yritin paikata sitä myös ihan käärimällä hihat suorittavassa työssä. Hakijoita oli reilusti, mutta ei ketään ihan sopivaa. Haastateltiin osaa ja jäätiin miettimään asiaa aika pitkäksikin aikaa. Siinä meni varmaan 3 kk, kun meillä lopulta oli oikea henkilö palkattuna. Varmasti siinä ulkopuolinen ihmetteli, mitä kummaa porukkaa ollaan.
Luultavasti tätäkään viestiä ei ymmärrä kukaan muu kuin joku toinen esimies tai asiantuntija, joka on joutunut venymään tiukassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa on. 200 sähköpostin kopioimiseen menee jonkin verran aikaa, vaikka viesti olisikin kaikille sama.
Melkoinen firma, jos tuollaisen hakemusmäärän käsittelyyn ei ole mitään ohjelmaa.
Ei ole temppu eikä mikään massapostittaa ei viestejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa on. 200 sähköpostin kopioimiseen menee jonkin verran aikaa, vaikka viesti olisikin kaikille sama.
Tästä huomaakin sen pääongelman eli sen että rekrytointi on annettu toistaitoisten urpojen tehtäväksi.
Kuka teillä naputtelee pikkukätösillään 200-900 sähköpostiosoitetta siihen BC kenttään tai kopioi niitä osoitteita yksi kerralllaan sieltä hakukannan puolelta?
Voi nyyh, etkö sä jaksa tehdä töitäsi? Jonkun pikkukätöset ne varmaan sinunkin homman hoitaisivat ja paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseasiassa on. 200 sähköpostin kopioimiseen menee jonki8n verran aikaa, vaikka viesti olisikin kaikille sama.
Tästä huomaakin sen pääongelman eli sen että rekrytointi on annettu toistaitoisten urpojen tehtäväksi.
Kuka teillä naputtelee pikkukätösillään 200-900 sähköpostiosoitetta siihen BC kenttään tai kopioi niitä osoitteita yksi kerralllaan sieltä hakukannan puolelta?
Kannattaisiko käyttää it-ihmisen apua, osoitteet voidaan kopioida ohjelmallisesti ja jopa postitus voidaan tehdä ohjelmallisesti. Koodarille maksimissaan muutaman päivän homma.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut rekryämässä ihmistä, kun ostastolla oli vajaus henkilökunnasta ja esimiehenä yritin paikata sitä myös ihan käärimällä hihat suorittavassa työssä. Hakijoita oli reilusti, mutta ei ketään ihan sopivaa. Haastateltiin osaa ja jäätiin miettimään asiaa aika pitkäksikin aikaa. Siinä meni varmaan 3 kk, kun meillä lopulta oli oikea henkilö palkattuna. Varmasti siinä ulkopuolinen ihmetteli, mitä kummaa porukkaa ollaan.
Luultavasti tätäkään viestiä ei ymmärrä kukaan muu kuin joku toinen esimies tai asiantuntija, joka on joutunut venymään tiukassa tilanteessa.
Vinkki: Vastaavissa tilanteissa moni yritys toimii näin:
Ne, joista jo tiedetään ettei tulla ottamaan, saavat siinä vaiheessa viestin, että kiitos kiinnostuksestasi, tällä kertaa...
Niille, jotka on haastateltu (tuskin näitä nyt kymmeniä on) laitetaan viesti, että kiitos haastattelusta, valitettavasti prosessimme on edelleen kesken ja tilanteemme on (mahdollisesti) hieman muuttunut. Ilmoitamme haastatelluille valinnastamme kun se on tehty.
Ja sitten kun se on tehty, näille muutamille voi laittaa viestin, että tehtävään on nyt valittu henkilö, kiitos ja hyvää jatkoa.
Ei vaadi ylimaallisia ponnistuksia kiireenkään keskellä ja hakijoille jää hyvä kuva firmasta eikä tule tunnetta että ovat outoa porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkailmoituksessa numero, josta voi kysyä listätietoa. Ei vastata mitään monen yrityksen jälkeen, ei soiteta takaisin, vastaajaan jätettyyn viestiin ei reagoida. Great.
Usein noissa on jokin kellonaika ja päivämäärä milloin voi kysyä. Ihmiset tekevät ihan oikeita töitä eivätkä istu puhelinvastaajina. Hakijoita on paljon.
Mistä päättelit ettei tämä soittaja noudattanut aikoja?
Jos se laitetaan ilmoitukseen, niin silloin pitäisi kyllä olla tavattavissa. Tai sitten laitetaan, että valitettavasti emme ehdi vastaamaan puhelintiedusteluihin.
Tuntuu, että täällä on vastaamassa aivan avuttomia rekrytointi-ihmisiä...
Itse hain 18-vuotiaana kesätöihin n.15 eri firmaan. Yhdestäkään ei vastattu mitään.
No, ammattitaitoinen rekrytoija on ajan tasalla ja käyttää tähän vaikka uutiskirjetyökalua. Helppoa, halpaa ja nopeaa. ei tarvi kun kirjottaa sähköpostit listaan.