Lue keskustelun säännöt.
Miksi kateus on tabu? Miksi siitä ei uskalleta eikä ehkä edes saisi puhua?
09.03.2017 |
Kukaan ei koskaan sano olevansa oikeasti kateellinen esim. hyvännäköisille fitnessmimmeille tai ystävälle, joka on huippukaunis ja johon ihastutaan koko ajan.
Kukaan ei myöskään uskalla sanoa jos kokee olevansa kateuden kohde.
Moni kyllä uskaltaa sanoa olevansa koulukiusattu ylipainonsa takia, parisuhteessa ollessaan miehen nyrkkeilysäkkinä tai vaikka narsistiäidin kasvattama.
Harva uskaltaa omalla naamallaan tuoda esille oman kateutensa tai kateuden kohteena olemisensa.
Mistä johtuu, että kateus on niin suuri tabu? Ja ennen kaikkea - pitäisikö sen olla jotain muuta?
Kommentit (23)
Mä oon kateellinen yhdelle tutulle joka kutsutaan aina järjestämään tapahtumia, mikä on juuri sellaista hommaa mistä itsekin pidän. En halua selittää tarkemmin, mutta kyseessä eräs yhdistys joka järjestää tapahtumia ja he kutsuvat tuttaviaan auttamaan näissä tapahtumissa. Minä haluaisin auttaa ja kerran pääsin mukaan järjestämään, mutta se kerta jäi ainoaksi. Sen jälkeen on ollut useita tapahtumia, mutta minua ei enää ole kutsuttu. Tuttava sen sijaan kutsutaan aina, vaikka hänkin oli ensimmäistä kertaa siellä silloin kun minäkin olin.
Ajattelen jatkuvasti että mikä minussa on vialla, kun minua ei enää kutsuta. Sen yhden kerran oli kuitenkin tosi kivaa, tulin hyvin toimeen muun porukan kanssa ja mielestäni pärjäsin hyvin tehtävässä joka minulle annettiin.
En kehtaa myöntää kellekään näistä tutuista, että haluaisin uudelleen mukaan ja olen kateellinen niille jotka saavat edelleen olla mukana tässä toiminnassa. Se aiheuttaisi kiusallisen tilanteen jos he eivät vain tykkää minusta, tai jos olin vaan liian huono tehtävissäni vaikka itse kuvittelin pärjänneeni hyvin ja jälkeenpäin kiittelivät avusta.
En siis halua vaikuttaa tyrkyltä ja kysellä että pääsisinkö taas mukaan, se olisi noloa kaikille jos he joutuisivat sanomaan minulle suoraan että eivät halua minua sinne. Ja menisi välit lopullisesti, kun nyt ne ovat ihan ok
Mutta todellisuudessa antaisin vaikka mitä että pääsisin tähän porukkaa tekemään sitä mitä he yhdessä tekevät, koska heidän tekemänsä asia on kivaa ja nyt tunnen olevani hylkiö ja huono, kun en siihen kelpaa.
Minä häpeän kateuden tunnettani, koska se liittyy aika vähäpätöiseen juttuun. Enkä halua suututtaa ihmisiä, joten pidän siksi asian itselläni. En vain tiedä miten pääsisin asiasta yli, tulen aina surulliseksi kun näen tuttujen somessa kuvia näistä tapahtumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kateus on tabu (yleisesti ottaen). Joskus heitin kavereilleni, että olen kateellinen eräälle pariskunnalle heidän metsämarjasaaliistaan. Eli näin viaton asia. Se sai kuitenkin aikaan kauhean kiistämisreaktion (et sinä mikään kateellinen ole) ja tuo pariskunta leimattiin kauheiksi leuhkijoiksi (joita eivät ole).
Minusta ihmisen kannattaa kyllä rehellisesti pyrkiä tunnistamaan "kielletyt" tunteensa. Silloin ne eivät pääse hallitsemaan käyttäytymistä ja ihmissuhteita.
Tunnen monia hyvin kateeellisia ihmisiä, jotka eivät tiedosta olevansa kateellisia vaan syyttävät kateuden kohdetta ties mistä selän takana.
Ei tuollaisia asioita tuntemattomille avauduta, se on aika yksityistä kuitenkin. Vähän samaam tapaan kuin terveysasiat tai raha.
Mutta kyllä omassa lähipiirissäni ihan avoimesti puhutaan kateuden kohteista. Siis kavereiden kesken ja puolison kanssa. Myös jos ollaan kateellisia toisillemme vaikka jostain ulkonäköjutusta kaverille, niin sanotaan suoraan, koska sehän on imartelevaa kateuden kohteelle. En sitten tiedä onko lähipiirini keskimääräistä avoimempaa kateuden suhteen.