Miksi kateus on tabu? Miksi siitä ei uskalleta eikä ehkä edes saisi puhua?

Up

Kateus on heikkouden merkki. Kukaan ei halua tunnistaa olevansa heikko

Hyvä kysymys! Sanoisin, että juuret ovat aika syvällä inhimillisessä kulttuurissa. Varmasti kateus mielletään pahansuovaksi tunteeksi, ja sellaiset ovat tabuja. Kateuteen liittyy myös tietynlainen heikkouden osoitus ja ehkä jopa kasvojen menetys: kateuden tunnustaja tunnustaa julkisesti olevansa tyytymätön itseensä (tmv.).

Olen kyllä kanssasi eri mieltä siitä, etteikö kateutta tietyissä viitekehyksissä voisi ilmaista: ainakin ulkoisiin asioihin liittyvää kateutta voi kertoa avoimestikin.

Se syy, miksi taas itseen kohdistuvasta kateudesta puhuminen on tabu, liittyy vaatimattomuuden etiikkaan. Luulisin, että tämä on alun perin kristillisistä hyveistä kumpuava. Muistan, kun Keskiajan syksy -nimisessä teoksessa esiteltiin tapoja, joilla ylhäiset ihmiset osoittivat vaatimattomuuttaan ja haluaan olla asettamatta itseään toisten edelle. Esim. lähdettiin toista ihmistä vastaan joissain aivan naurettavissa olosuhteissa, jottei toinen vain joudu odottamaan minua, maan matosta. Tähän verrattuna suomalainen kahvipöytäkursailu on pientä, mutta pohjautuu samaan ajatukseen.

Itse kyllä puhun avoimesti kateudestani jota riittää joka asiaan.

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Ehkä sitä pidetään niin alhaisena tunteena ettei sitä pitäisi kokea, mikä on naurettavaa. Sehän on vain inhimillinen tunne siinä missä muutkin tunteet. Suurempi tekijä minusta on se, miten tuota tunnetta käsittelee tai hallitsee. Tai hallitseeko se omaa elämää tuottamalla ylitsepääsemätöntä vihaa tai katkeruutta. Silloin yleensä omassa elämässä on joku pielessä.

Itse ainakin huomaan kateuden olevan indikaattori sille miten tyytyväinen sillä hetkellä olen omaan elämääni. Jos kaikki on hyvin, on kateuskin vähäistä ja päin vastoin.

Kateus on normaali tunne. Sitä voi käsitellä monin tavoin. Se voi saada yrittämään paremmin tai sitten se voi aiheuttaa kateuden kohteen tuhoamista. Missään tapauksessa itse tunne ei ole paha vaan miten sen käsittelee.

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

En ole kateellinen, koska minusta on yksi v*tun hailee, mitä muilla on. Sinun on varmaankin todella vaikea tajuta, että jotkut ei vaan välitä.

Kateus ei yleensä tuo mitään hyvää tullessaan.

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Rauhoitu jo. Koita hyväksyä se, että toisten itsetunto ei perustu materiaan tai ulkoisiin asioihin.

Olisi mustakin kivaa, jos olisin miljonääri. Mutta olisi naurettava olla kateellinen toisen miljoonista, koska se ei hyödytä mitään.

No voin tässä anonyyminä sanoa, että olen kyllä joskus kateellinen. En ulkonäöstä, mutta esim terveistä ja onnellisista lapsista, ja uramenestyksestä jne. En kuitenkaan sanoisi sitä ääneen omalla naamallani tai nimellä, koska en ole siitä ylpeä. En myöskään koskaan haluaisi sen sairaan ja onnettoman lapseni kuulevan että kadehdin terveiden lasten vanhempia. Enkä voisi töissä antaa kenenkään tietää, että kadehdin toisten uria, koska se saisi jonkun kokemaan minut epäluotettavaksi ja todennäköisesti hidastaisi omaani.

Minä en myöskään puhu siitä, että jotkut varmaan kadehtivat minua urastani tai kodistani tai perheestäni - itsestäänselvyyksistä nyt muutenkaan tarvitse puhua.

Yleensä positiivista kateutta on vaikkapa fitnesmimmin vartalon kadehtiminen niin, että tämä antaa motivaation alkaa itsekin kuntoilemaan, jotta siihen omaan kroppaan vois myös olla tyytyväinen.

Monesti se ääneen sanottu kateuden tunne taas ei ole positiivista, vaan enemmänkin negatiivista.  Jos kerrot esim. kaverille, kuinka kadehdit tämän elämää. Niin ei se kateudesta ilmoittaminen ole pelkkä tokaisu, vaan kun sen sanoo kateuden kohteelle niin yleensä se tarkoittaa sitä, että halutaan, että tämä toinen reagoi siihen jollakin tavalla.  Tällöin kateuden kohteelle voi tulla se tunne ettei sille kaverille enää uskallakaan kertoa mistään kivoista asioista ettei toinen vain tunne kateutta. Luultavasti koko kaverisuhde silloin väljenee, kun pitää varoa mitä uskaltaa sanoa. 

Kateudella kuitenkin harvoin on tekemistä sen kateudenn kohteen kanssa, vaan enemmänkin tyytymättömyydestä omaan itseensä tai elämäänsä kyseisellä elämän alueella. Silloin ei auta, vaikka, kuinka tästä kateudesta toitottaa tälle kohteelle, kun aidosti pitäisi itse osata käsitellä niitä kateuden tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Sä lähdet siitä ajatuksesta, että kaikki haluaisivat samoja asioita. Jos ihmisellä on realistinen käsitys omista mahdollisuuksistaan ja haaveilee elämässään asioista, jotka ovat hänelle mahdollisia, hyvin harvoin on tarvetta olla kateellinen. Varsin usein kateus johtuukin epärealistisista haaveista. Realistille kaverin uusi ja komea talo ei aiheuta kateutta vaan lisää motivaatiota tehdä niitä itselleen mahdollisia asioita, jotka saavutettuaan on mahdollista saada uusi ja komea talo. Kun ihmiset sanovat, että eivät tunne kateutta, se tarkoittaa käytännössä sitä, että heidän toiveensa ja haaveensa ovat heille realistisia. 

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Sitten on vielä nämä kenties sinun tyyppiset ihmiset, jotka ovat itse ilmeisen kateellisia niin luulevat myös muiden olevan. Fakta on kuitenkin se, että vaikka itselle se uusi talo olisi maailmaa mullistava ja upea asia niin välttämättä ne kaverit eivät tavoittele samoja asioita, eivätkä osaa materiaalista olla kateellisia. 

Jos itselle taas on jokin elämän osa-alue heikoimmissa kantimissa ja kaverilla taas lykästää niin se on myös ihan sen toisen kaverin hienotunteisuutta ettei esim. vastikään eronneelle hehkuta uutta upeaa parisuhdettaan. Ei sen kaverin pidä tällöin mitnekään erikseen ilmoittaa olevansa kateellinen. Muuten kateus taas on tunne, joka on jokaisen itse käsiteltävä. 

Itse olen aina ajatellut, että nimenomaan niiden ihmisten kanssa oppii eniten joita jostakin syystä kadehtii. Kateuteen liittyy itselläni ainakin myös paljon ihailua, kenties halua saada itse samaa, sekä ihan ääneen lausuttua kohteen kehumista. Menen siis aina "sisälle" omaan kateuteeni positiivisen tunteen kautta, innostun kaverin uudesta hienosta talosta ja paljusta, kehun ja tuon esiin siitä hyviä asioita. Ja kas kummaa, saan kutsuja tähän ihanaan taloon ja paljuun kylpemään.

Ihailen avoimesti kaverin upeita vaatteita, kaunista hiusväriä ja jotakin ulkoista juttua. Ja kas, saattaa olla että kaveri muistaa minut vaatekaappia tyhjentäessään tai saadessaan alekoodin kampaajalle jonne olisin itsekin halunnut.

Iloitsen kaverini uudesta työpaikasta ja törkeän hyvästä palkasta, vaikka aijai köyhänä yrittäjä- kotiäitinä ei paljoa hoitotuella naurata ja ottaisin ilomielin itse saman rahan. Mutta taas... avoin iloni ja kateuden polttoaineena käsittely saakin minut mukaan tämän ystäväni seuraavaan työprojektiin, jota kautta saan itsekin lisätuloa.

Pointtini siis. Ota kateuden tunne käsittelyyn kuin peili käteen ja tutki mitä se kertoo sinusta sinulle? Mitä itse haluaisit, miksi toisen saama asia herättää tunteita? Voisiko se tunne olla aito hämmästys ja vau-efekti ilman sitä kalvavaa pahaa oloa? Voisitko mennä sen ihmisen luo ja ottaa selvää miten sen asian saa ja yrittää itse oppia siitä lisää?

Omille lapsilleni yritän opettaa kateudesta sen että siitä kannattaa yrittää oppia. Ja oikeastaan itseään menestyneempien ihmisten kaveri kannattaa aina olla, heillä ei todennäköisesti ole paljoa niitä ihmisiä joille asioista voi avoimesti iloita ja olemalla aidosti mukana siinä ilossa saat ennenpitkää osasi siitä itsekin tavalla tai toisella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Rauhoitu jo. Koita hyväksyä se, että toisten itsetunto ei perustu materiaan tai ulkoisiin asioihin.

Olisi mustakin kivaa, jos olisin miljonääri. Mutta olisi naurettava olla kateellinen toisen miljoonista, koska se ei hyödytä mitään.

Rauhoitu itse. OIetko oikeasti ihminen, jolla ei ole mitään tavoitteita elämässä? Mistä sinulla on käsitys, että vain rahaa voi kadehtia? Minä itse ehkä herkiten kadehdin rahaa, mutta joku toinen voi havitella runsasta vapaa-aikaa, lapsia tai vaikka timmiä kroppaa. Yleensä ihmisillä on kuitenkin joitain asioita, joita he haluavat ja harva niissä on absoluuttisesti paras kaikista eli jollain on aina paremmin ja enemmän sitä omaa haluttua lajia...

Yleisesti ottaen raha on kyllä yleisin kateudenaihe.

Kateus ei ole tunne, se on keskeneräinen prosessi.

Kateuden takana on tunteita, jotka on hyvä selvittää.

Jos on tyytyväinen vain siihen että "olen kateellinen, that's it, millekäs sinä olet?" niin jättää asioita selvittämättä. Voihan siitä puhua samalla tavalla kuin hiivataikinan kohoamisesta, kunhan muistaa että taikinastakin odotetaan leivonnaista. 

Tuossa edellä onkin hyvin selvitelty. Kateus on kalvava olotila, mutta siellä takana on riittämättömyyden tunnetta ja vertailua. Ei sen kanssa kannata jäädä jumiin, vaan katsoa mitä voi itsessään ja elämässään muuttaa jotta oma hyvä tuntuisi tarpeeksi hyvältä.

Kaikki tunteet ovat prosesseja, ja prosessit ovst aina kesken. Ei se tee niistä vähemmän tunteita.

On varmaati niin, että kaikki tuntevat kateutta jostain ja joskus, mutta se tunne on eri vahvuinen, joillain selvä ja toisilla lähes humaamaton - ja se tulee eri asioista. Yksinäiset kadehtivat niitä joilla on paljon ystäviä ja sosiaalisesti vilkasta elämää viettävät niitä, koilla on rauhallisia hetkiä - mutta kumpikin vain jos itsekin haluaisivat ystäviä tai rauhaa. Ihminen, joka ei kadehdi lainkaan, ei myöskään halua mitään muutakuin mitä hänellä on. Se ei ole yksinoman hyvä asia, koska silloin mitään uuttakaan ei synny.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaita on nämä ihmiset, jotka hokee, etteivät osaa kadehtia. Joko ovat vähän dillejä ja vailla tavoitteita elämässä tai ovat niin pirun kateellisia, etteivät enää edes tunnista ko. tunnetta vaan yksinkertaisesti ovat ilkeitä/tuhoisia jostain mystisestä ärsytyksestä johtuen ja tietysti hokevat, etteivät itse haluaisi jotain samaa.

Kateus on normaali tunne. Ongelma on se on silloin, kun se aiheuttaa oikeasti pahoinvointia ja vihaa kohdetta kohtaan. Hyvä keino on myöntää asia ääneen. Jos kaverilla on uusi ja komea talo, niin kyllä se saattaa hetken aiheuttaa ikävää tunnetta, mutta kun sen asian kanssa voi elää ja osaa sanoa suoraan, että "mä olen kateellinen", niin se helpottaa heti, eikä ala muuttua päässä pyöriväksi ja kaveria nakertavaksi tunteeksi.

Rauhoitu jo. Koita hyväksyä se, että toisten itsetunto ei perustu materiaan tai ulkoisiin asioihin.

Olisi mustakin kivaa, jos olisin miljonääri. Mutta olisi naurettava olla kateellinen toisen miljoonista, koska se ei hyödytä mitään.

Rauhoitu itse. OIetko oikeasti ihminen, jolla ei ole mitään tavoitteita elämässä? Mistä sinulla on käsitys, että vain rahaa voi kadehtia? Minä itse ehkä herkiten kadehdin rahaa, mutta joku toinen voi havitella runsasta vapaa-aikaa, lapsia tai vaikka timmiä kroppaa. Yleensä ihmisillä on kuitenkin joitain asioita, joita he haluavat ja harva niissä on absoluuttisesti paras kaikista eli jollain on aina paremmin ja enemmän sitä omaa haluttua lajia...

Yleisesti ottaen raha on kyllä yleisin kateudenaihe.

Pointti oli se, ettei se kaverin uusi talo välttämättä herätä minkäänlaista kalvavaa kateutta, koska kaikki eivät halua samanlaisia asioita. Minulla on realistisia tavoitteita elämässä, ja siksi en ole kateellinen toisten miljoonista.

En oikeasti muista, milloin olisin viimeksi tuntenut kateutta. Ehkä joskus nuorempana kaverin menestyksestä urallaan, mikä oli vähän hölmöä koska olen itse ihan eri alalla. Ja oikeastaan tämäkin johtui siitä, että kaverini oli kohdellut minua aikaisemmin ikävästi, joten siksi koin katkeruutta hänen menestyksestään. Se tuntui epäreilulta. Mutta pääsin asiasta yli.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tunteet ovat prosesseja, ja prosessit ovst aina kesken. Ei se tee niistä vähemmän tunteita.

On varmaati niin, että kaikki tuntevat kateutta jostain ja joskus, mutta se tunne on eri vahvuinen, joillain selvä ja toisilla lähes humaamaton - ja se tulee eri asioista. Yksinäiset kadehtivat niitä joilla on paljon ystäviä ja sosiaalisesti vilkasta elämää viettävät niitä, koilla on rauhallisia hetkiä - mutta kumpikin vain jos itsekin haluaisivat ystäviä tai rauhaa. Ihminen, joka ei kadehdi lainkaan, ei myöskään halua mitään muutakuin mitä hänellä on. Se ei ole yksinoman hyvä asia, koska silloin mitään uuttakaan ei synny.

Tunteet eivät ole prosesseja, vaan pikaviestejä. Tunteet ovat ajautuksissa sitä mitä aistihavainnot kehossa. Reaktio. Kateus ei ole tunne, vaan se ikävien tunteiden (suru, viha, häpeä omasta itsestä) synnyttämä ajatusprosessi "on surullinen olo kun Maikku sai taas noin nopeasti uuden miehen, miksi Maikku, miksi taas?".

Minä en usko, että kaikki päätyvät kateuteen. Kateus on vähän niinkuin syytös, että toisella ei olisi oikeutta saada sitä mitä itselläkään ei ole. 

Voi olla surullinen siitä, että itsellä ei ole miestä ja tunnistaa että Maikun tilanteen vertailusta se heräsi. Mutta ei niin että "Miksi Maikku?" vaan "miksi en minä -> miksiköhän -> löytyiskö tähän vastauksia vai vellonko vain itsesäälissä ja kateudessa".