Mikä mahdollisuus 30-vuotiaalla yhden lapsen huoltajalla on löytää mies?

Minä luulin et jään ikuisesti yksin, mut ihan olen saanut valkata mieleiseni miehen, vaikka olen monen lapsen yh. Asenne elämään ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vakuuttaa, että 30-vuotiaalla kauniilla yh-äidillä on paljon helpompaa löytää uusi parisuhde kuin 45-vuotiaalla rupsahtaneella yh-äidillä.

Terv. nimim. Karvasta kokemusta

Pääasiassa 30-vuotias nainen kilpailee ikäistensä kanssa. Ja siinä taistossa lapseton on aina voitolla.

30-vuotias nainen kilpailee 16-25-vuotiaiden naisten kanssa. Jos siis puhutaan tasokkaista about 30v miehistä joilla on elämä järjestyksessä.

Vain lassukkamaailmassa. Elävässä elämässä en tiedä ainuttakaan tasokasta 30-vuotiasta miestä, joka seurustelisi 16-vuotiaan tai edes alle 20-vuotiaan kanssa. Yleisin iäero suomalaisten puolisoiden välillä on kolme vuotta.

Mutta epäilemättä sinun tuttavapiiriisi kuuluu lukuisia tällaisia miehiä ja me toki uskomme.

Aloittajalle: itse erosin 29-vuotiaana yhden lapsen äitinä, eikä missään vaiheessa ollut ongelmaa löytää miesystävää. Eron jälkeinen ensimmäinen suhde oli lapsettoman, todella kuuman miehen kanssa (minua vuoden tai kaksi nuorempi). Se oli silkkaa seksiä ja intohimoa ja paloi nopeasti loppuun, mutta tuli tarpeeseen siinä vaiheessa, kun olin eronnut kylmästä liitosta. Sen jälkeen "biletin". Pidin lapsivapaina viikonloppuina surutta hauskaa muutaman vuoden ajan. Sekin tuli tarpeeseen, koska olin perustanut perheen niin nuorena (olin 24-vuotias mennessämme naimisiin ja 25-vuotias tullessani äidiksi). Vasta sen jälkeen olin valmis sitoutumaan parisuhteeseen ja tapasinkin hyvän, kunnollisen, luotettavan miehen. Hänelläkin oli lapsia. Emme koskaan muuttaneet saman katon alle, koska minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan uusiin "sisaruksiin" ja se ehkä oli suurin syy siihen, että aikanaan erosimme (mies olisi halunnut uusperheen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästelen aina näitä keskusteluja. niin livenä kuin verkossakin...

Se oikean löytäminen... No se on oikeastaan ihan sattuman kauppaa. Joskus löytyy nopeastikin, joskus voi viedä vuosia. Ja joskus ei löydy koskaan.  Loppupeleissä se onko toisella lapsia vai ei, ei ole se kaikkein merkittävin asia. Kun puhutaan jo aikuisista ihmisistä parisuhdemarkkinoilla, niin se kemia ja oikea fiilis ovat tärkeämpiä.  Aikuiset, joilla on jo aiempaa kokemusta parisuhteista tai ainakin seurustelusta tietävät, että se tunne on tärkeintä. Se että löytää fiksu ja itselleen sopivan kumppanin. Jonkun jonka kanssa voi kuvitella jaksavansa pidempään kuin seuraavaan viikkoon..

Tiedän useammankin äidin ja isän, jotkaovat löytäneet oikeasti fiksua seuraa ja uuden kunnollisen parisuhteen entisen kariutuneen jälkeen. Toiset nopeammin kuin toiset.  Toivoa ei kannata menettää, jos parisuhdetta toivoo. Eikä kannata koskaan tyytyä sellaiseen, jonka kanssa jutut eivät oikeasti osu kohdallleen.

Henkilökohtaisesti se on minulle erittäin merittävä asia loppupeleissäkin. Tahdon kahden aikuisen välisen suhteen, johon ei lapset mahdu. Ei kannata koskaan tyytyä sellaiseen, joka ei kuulu omaan arvomaailmaan.

Meillä kaikilla on jokin merkittävä henkilökohtainen asia jolla on merkitystä. Jollekin se voi olla pituus. Kuten mulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vakuuttaa, että 30-vuotiaalla kauniilla yh-äidillä on paljon helpompaa löytää uusi parisuhde kuin 45-vuotiaalla rupsahtaneella yh-äidillä.

Terv. nimim. Karvasta kokemusta

Pääasiassa 30-vuotias nainen kilpailee ikäistensä kanssa. Ja siinä taistossa lapseton on aina voitolla.

30-vuotias nainen kilpailee 16-25-vuotiaiden naisten kanssa. Jos siis puhutaan tasokkaista about 30v miehistä joilla on elämä järjestyksessä.

Vain lassukkamaailmassa. Elävässä elämässä en tiedä ainuttakaan tasokasta 30-vuotiasta miestä, joka seurustelisi 16-vuotiaan tai edes alle 20-vuotiaan kanssa. Yleisin iäero suomalaisten puolisoiden välillä on kolme vuotta.

Mutta epäilemättä sinun tuttavapiiriisi kuuluu lukuisia tällaisia miehiä ja me toki uskomme.

Aloittajalle: itse erosin 29-vuotiaana yhden lapsen äitinä, eikä missään vaiheessa ollut ongelmaa löytää miesystävää. Eron jälkeinen ensimmäinen suhde oli lapsettoman, todella kuuman miehen kanssa (minua vuoden tai kaksi nuorempi). Se oli silkkaa seksiä ja intohimoa ja paloi nopeasti loppuun, mutta tuli tarpeeseen siinä vaiheessa, kun olin eronnut kylmästä liitosta. Sen jälkeen "biletin". Pidin lapsivapaina viikonloppuina surutta hauskaa muutaman vuoden ajan. Sekin tuli tarpeeseen, koska olin perustanut perheen niin nuorena (olin 24-vuotias mennessämme naimisiin ja 25-vuotias tullessani äidiksi). Vasta sen jälkeen olin valmis sitoutumaan parisuhteeseen ja tapasinkin hyvän, kunnollisen, luotettavan miehen. Hänelläkin oli lapsia. Emme koskaan muuttaneet saman katon alle, koska minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan uusiin "sisaruksiin" ja se ehkä oli suurin syy siihen, että aikanaan erosimme (mies olisi halunnut uusperheen).

Eli tiivistettynä erosit, olit hetkenaikaa kierrossa jonkun tyypin vakipanona, sitten vietit useamman vuoden ajan vapaa-aikasi lähipubin ruusuna. Lopulta tapasit YH-isän joka lemppasi sut.

Ei tuota nyt oikein huikeana menestystarinana voi pitää :D

Löysin vähän päälle 30-vuotiaana yhden lapsen (puolet viikosta -)äitinä 10 vuotta nuoremman komean ja "hyväosaisen" miehen. Lapsi oli ihan sama hänelle kun saimme aikaa kahdestaankin ja ei ollut mikään vauva enää.

Sitä ennen olin vuosia sinkku, kun miehet eivät tuntuneet tarvivan musta muuta kuin seksiä tai tarpeeks hyviä ei vaan tullut vastaan. Vanhemmat miehet taas ei mua kiinnostanu juuri. Nyt oon onnellisin ja tasapainoisin ikinä ja kannatan että ei väkisin etsi vaan nauttii parhaasta iästään!

Miksi jätit miehen jonka kanssa teit yhteisen lapsenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin vakuuttaa, että 30-vuotiaalla kauniilla yh-äidillä on paljon helpompaa löytää uusi parisuhde kuin 45-vuotiaalla rupsahtaneella yh-äidillä.

Terv. nimim. Karvasta kokemusta

Pääasiassa 30-vuotias nainen kilpailee ikäistensä kanssa. Ja siinä taistossa lapseton on aina voitolla.

30-vuotias nainen kilpailee 16-25-vuotiaiden naisten kanssa. Jos siis puhutaan tasokkaista about 30v miehistä joilla on elämä järjestyksessä.

Vain lassukkamaailmassa. Elävässä elämässä en tiedä ainuttakaan tasokasta 30-vuotiasta miestä, joka seurustelisi 16-vuotiaan tai edes alle 20-vuotiaan kanssa. Yleisin iäero suomalaisten puolisoiden välillä on kolme vuotta.

Mutta epäilemättä sinun tuttavapiiriisi kuuluu lukuisia tällaisia miehiä ja me toki uskomme.

Aloittajalle: itse erosin 29-vuotiaana yhden lapsen äitinä, eikä missään vaiheessa ollut ongelmaa löytää miesystävää. Eron jälkeinen ensimmäinen suhde oli lapsettoman, todella kuuman miehen kanssa (minua vuoden tai kaksi nuorempi). Se oli silkkaa seksiä ja intohimoa ja paloi nopeasti loppuun, mutta tuli tarpeeseen siinä vaiheessa, kun olin eronnut kylmästä liitosta. Sen jälkeen "biletin". Pidin lapsivapaina viikonloppuina surutta hauskaa muutaman vuoden ajan. Sekin tuli tarpeeseen, koska olin perustanut perheen niin nuorena (olin 24-vuotias mennessämme naimisiin ja 25-vuotias tullessani äidiksi). Vasta sen jälkeen olin valmis sitoutumaan parisuhteeseen ja tapasinkin hyvän, kunnollisen, luotettavan miehen. Hänelläkin oli lapsia. Emme koskaan muuttaneet saman katon alle, koska minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan uusiin "sisaruksiin" ja se ehkä oli suurin syy siihen, että aikanaan erosimme (mies olisi halunnut uusperheen).

Eli tiivistettynä erosit, olit hetkenaikaa kierrossa jonkun tyypin vakipanona, sitten vietit useamman vuoden ajan vapaa-aikasi lähipubin ruusuna. Lopulta tapasit YH-isän joka lemppasi sut.

Ei tuota nyt oikein huikeana menestystarinana voi pitää :D

Voi sen noinkin ilmaista, jos pitää lemppaamisena sitä, että toinen haluaisi muuttaa yhteen asumaan ja toinen kieltäytyy. Lähipubissa en kyllä noina vuosina käynyt kertaakaan. Mutta toivottavasti sinulle tuli hyvä mieli. Minä ainakin olen saanut elämässäni sekä seksiä että rakkautta, entä sinä?

Itse olen yh ja hankalinta ei ole löytää miestä, vaan yhteisen ajan vähyys sekä lapsen edellemeno kaikessa (luonnollisesti).

Jos lapsivapaana aikana lapsi on kipeä, niin siinä meni sitten mahdollisuus kahdenkeskeiseen aikaan. Loma-ajat sumplitaan exän kanssa eli se mies saisi tyytyä siihen, mitä jäljelle jää.

Viikonloppuna olisi ihanaa kuherrella sängyssä pitkään, mutta ai joo, lapsi herää klo 8 ja arki jatkuu myös silloin.

Eikä tarvitse takertua yksityiskohtiin; nämä olivat vain esimerkkejä.

On vain hölmöä korostaa, että "en hae lapselle isää vaan itselleni puolisoa", kun se puoliso kuitenkin "saa" lapsen siihen kaupanpäälle. Ei mikään pikkujuttu.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yh ja hankalinta ei ole löytää miestä, vaan yhteisen ajan vähyys sekä lapsen edellemeno kaikessa (luonnollisesti).

Jos lapsivapaana aikana lapsi on kipeä, niin siinä meni sitten mahdollisuus kahdenkeskeiseen aikaan. Loma-ajat sumplitaan exän kanssa eli se mies saisi tyytyä siihen, mitä jäljelle jää.

Viikonloppuna olisi ihanaa kuherrella sängyssä pitkään, mutta ai joo, lapsi herää klo 8 ja arki jatkuu myös silloin.

Eikä tarvitse takertua yksityiskohtiin; nämä olivat vain esimerkkejä.

On vain hölmöä korostaa, että "en hae lapselle isää vaan itselleni puolisoa", kun se puoliso kuitenkin "saa" lapsen siihen kaupanpäälle. Ei mikään pikkujuttu.

Ap ei ole yh.

Miksi lapsesi ei voisi mennä isälleen, jos sairastaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yh ja hankalinta ei ole löytää miestä, vaan yhteisen ajan vähyys sekä lapsen edellemeno kaikessa (luonnollisesti).

Jos lapsivapaana aikana lapsi on kipeä, niin siinä meni sitten mahdollisuus kahdenkeskeiseen aikaan. Loma-ajat sumplitaan exän kanssa eli se mies saisi tyytyä siihen, mitä jäljelle jää.

Viikonloppuna olisi ihanaa kuherrella sängyssä pitkään, mutta ai joo, lapsi herää klo 8 ja arki jatkuu myös silloin.

Eikä tarvitse takertua yksityiskohtiin; nämä olivat vain esimerkkejä.

On vain hölmöä korostaa, että "en hae lapselle isää vaan itselleni puolisoa", kun se puoliso kuitenkin "saa" lapsen siihen kaupanpäälle. Ei mikään pikkujuttu.

Ap ei ole yh.

Miksi lapsesi ei voisi mennä isälleen, jos sairastaa?

Heti takerruit yhteen asiaan kun minä yritin valottaa sitä miehen näkökulmaa.

Se on sitäpaitsi käytännössä yhdentekevää, onko yh vai yhteishuoltajuus. Ap puhui itsestään yh:na ja minä ainakin ymmärrän, mitä se tarkoittaa. Totaaliyhärit on asia erikseen.

Varmasti on mahdollista.

Voisin kuvitella, että jos itselle ero tulisi, niin kolmekymppinen normaali, itsestään huolehtiva ja _henkisesti_ _tasapainoinen_ YH äiti, olisi aika saalis.

Ainakin itselle lapset menevät muiden asioiden edelle ja jos lapsille olisi mahdollista saada toinen turvallinen aikuinen lapsineen perheeseen arkea jakamaan, niin se olisi hieno juttu. Olettaen tietysti, että kemiaakin löytyisi ;)

Ihan mitä tahansa alkoholisoitunutta pubiruusua ei kyllä huvittaisi kotiinsa raahata..

Vierailija kirjoitti:

Helsingissä asun, minulla on yksi 6-vuotias lapsi. Olen eronnut lapsen isästä, mutta lapsi on myös aika paljon isällään. Olen normaalipainoinen ja pukeudun naisellisesti, kasvoiltani uskoakseni nätti. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja olen ihan hyväpalkkaisessa, mielenkiintoisessa työssä. Uskon, että olen ihan hyvää seuraa, sillä yleensäkin tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olen sosiaalinen.

Jos et ole tähän mennessä onnistunut niin syy on siinä, että korostat "itseäsi" liikaa, koulutustasi, ulkonäköäsi jne. 

Seuranhakemisessa jos toiveena on vakava suhde, pitää unohtaa oman itsensä , korostaminen ja kiinnostua toisesta ja hänestäkin "ihmisenä" , hiiteen koulutukset sun muut. Ihminen , mitä hän "sisältään", persoonaltaan, arvoiltaan on tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on mahdollista.

Voisin kuvitella, että jos itselle ero tulisi, niin kolmekymppinen normaali, itsestään huolehtiva ja _henkisesti_ _tasapainoinen_ YH äiti, olisi aika saalis.

Ainakin itselle lapset menevät muiden asioiden edelle ja jos lapsille olisi mahdollista saada toinen turvallinen aikuinen lapsineen perheeseen arkea jakamaan, niin se olisi hieno juttu. Olettaen tietysti, että kemiaakin löytyisi ;)

Ihan mitä tahansa alkoholisoitunutta pubiruusua ei kyllä huvittaisi kotiinsa raahata..

Kun molemmilla on lapsia, on asiat vielä monimutkaisempia. Aina ne lasten kemiat ei osu yksiin. Mutta noin muuten se on vain etu, jos molemmat ymmärtävät vanhemmuuden vaatimukset.

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes lähtökohtaisesti etsi ketään, joka ajattelee lapsia "kakaroina" tai esteinä. Lapseni on ihminen, johon aikuinen ihminen voi luoda arvostavan suhteen. Toista vanhempaa en etsi, vaan itselleni kumppania. Ap

Eli pitäisi olla sinun kumppanisi, mutta niitä lapsia ei saa kasvattaa ja olla niille vanhempi, vaikka saman katon alla jatkuvasti asuisi?

Juuri siksi en haluaisi suhteeseen kenenkään yksinhuoltajan kanssa, kun eivät tajua että jos ne lapset on siinä, niin ei voi olla pelkästään parisuhteessa toisen kanssa ja erotella parisuhdetta perheestä. Tällöin sillä "parisuhteessa olevalla" on myös oikeus puuttua lasten kasvatukseen ja tehdä yhteistyötä yh:n kanssa, käytännössä siis olla lapsille vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti on mahdollista.

Voisin kuvitella, että jos itselle ero tulisi, niin kolmekymppinen normaali, itsestään huolehtiva ja _henkisesti_ _tasapainoinen_ YH äiti, olisi aika saalis.

Ainakin itselle lapset menevät muiden asioiden edelle ja jos lapsille olisi mahdollista saada toinen turvallinen aikuinen lapsineen perheeseen arkea jakamaan, niin se olisi hieno juttu. Olettaen tietysti, että kemiaakin löytyisi ;)

Ihan mitä tahansa alkoholisoitunutta pubiruusua ei kyllä huvittaisi kotiinsa raahata..

Tämä asia jota osa noista lapsettomista ei hoksaa. Itsekin halusin, että uudella miehellä on lapsia, kertoo arvoista. Ei huvittanut aloittaa suhdetta joka olisi laittamassa teinilapsia "tulitikkulaatikkoon" vaan ymmärtäisi heidän merkityksen. Kyllä ihmisen luonne loppupeleissä on tärkein kumppanin löytämisen kannalta. Kun on tasapainossa itsensä kanssa, omaa terveen itsetunnon, ei vaadi itseltään eikä ympärillä olevilta ihmisiltä mahdottomia, osaa ottaa muut huomioon niin on aika helppo etsiä ja löytää toinen samanlainen. Myös huomattavasti vanhempana kuin ap. Itse löysin hyvin nopeasti sen jälkeen kun aloin ympärille katselemaan erosta toivuttuani. Kun tuntee itsensä tietää millaisen kumppanin kanssa olisi hyvä elää ja osaa katsella oikeanlaisia - ja se oikeanlaisuus ei tule ulkonäöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes lähtökohtaisesti etsi ketään, joka ajattelee lapsia "kakaroina" tai esteinä. Lapseni on ihminen, johon aikuinen ihminen voi luoda arvostavan suhteen. Toista vanhempaa en etsi, vaan itselleni kumppania. Ap

Eli pitäisi olla sinun kumppanisi, mutta niitä lapsia ei saa kasvattaa ja olla niille vanhempi, vaikka saman katon alla jatkuvasti asuisi?

Juuri siksi en haluaisi suhteeseen kenenkään yksinhuoltajan kanssa, kun eivät tajua että jos ne lapset on siinä, niin ei voi olla pelkästään parisuhteessa toisen kanssa ja erotella parisuhdetta perheestä. Tällöin sillä "parisuhteessa olevalla" on myös oikeus puuttua lasten kasvatukseen ja tehdä yhteistyötä yh:n kanssa, käytännössä siis olla lapsille vanhempi.

Parisuhteen ei tarvitse merkitä saman katon alla asumista. Usein helpompaa asua pitkään eri paikoissa, molemmilla omat kodt ja oma arki ja sitten se yhteinen aika, välillä ilman lapsiakin.

Minun on ollut todella vaikea löytää miestä. Jäin yksinhuoltajaksi 25-vuotiaana, nyt olen 32. Olen seurustellut tässä välissä kolme kertaa. Kaksi miestä on ollut ja heistä kumpikaan ei ymmärtänyt, miten tärkeä oma lapsi on. Yhdellä miehellä sitten lapsi, mutta exän kanssa välit niin tulehtuneet, että yhteiselämä kärsi.

On todella harvinaista, että mies ottaa vieraan miehen lapsen "omakseen". Näitäkin löytyy, mutta harvassa ovat. Parhaimman suhteen varmasti yksinhuoltaja löytää miehestä, jolla jo lapsia. Ymmärtää sen, miten lapsen tarpeet laitetaan etusijalle. Ja nimenomaan sen, miten paljon aikaa pienet lapset vievät :)

Minua miehenä huolestuttaisi ap:n tapauksessa vain yksi asia: mihin miestä tarvitset? Elämä on jo muutenkin valmis. Minusta pitäisi olla jotain yhteisiä projekteja, ja mikäli autot, asunnot, koulutus ja lapset on jo, olisi aika vaikeaa perustaa koko homma vaan fyysiselle läheisyydelle. Rakkaani, voimmeko koskaan yhdessä saavuttaa mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes lähtökohtaisesti etsi ketään, joka ajattelee lapsia "kakaroina" tai esteinä. Lapseni on ihminen, johon aikuinen ihminen voi luoda arvostavan suhteen. Toista vanhempaa en etsi, vaan itselleni kumppania. Ap

Eli pitäisi olla sinun kumppanisi, mutta niitä lapsia ei saa kasvattaa ja olla niille vanhempi, vaikka saman katon alla jatkuvasti asuisi?

Juuri siksi en haluaisi suhteeseen kenenkään yksinhuoltajan kanssa, kun eivät tajua että jos ne lapset on siinä, niin ei voi olla pelkästään parisuhteessa toisen kanssa ja erotella parisuhdetta perheestä. Tällöin sillä "parisuhteessa olevalla" on myös oikeus puuttua lasten kasvatukseen ja tehdä yhteistyötä yh:n kanssa, käytännössä siis olla lapsille vanhempi.

Parisuhteen ei tarvitse merkitä saman katon alla asumista. Usein helpompaa asua pitkään eri paikoissa, molemmilla omat kodt ja oma arki ja sitten se yhteinen aika, välillä ilman lapsiakin.

Elämä helpoksi! Tosin kyseessä on sitten panosuhde eikä parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes lähtökohtaisesti etsi ketään, joka ajattelee lapsia "kakaroina" tai esteinä. Lapseni on ihminen, johon aikuinen ihminen voi luoda arvostavan suhteen. Toista vanhempaa en etsi, vaan itselleni kumppania. Ap

Eli pitäisi olla sinun kumppanisi, mutta niitä lapsia ei saa kasvattaa ja olla niille vanhempi, vaikka saman katon alla jatkuvasti asuisi?

Juuri siksi en haluaisi suhteeseen kenenkään yksinhuoltajan kanssa, kun eivät tajua että jos ne lapset on siinä, niin ei voi olla pelkästään parisuhteessa toisen kanssa ja erotella parisuhdetta perheestä. Tällöin sillä "parisuhteessa olevalla" on myös oikeus puuttua lasten kasvatukseen ja tehdä yhteistyötä yh:n kanssa, käytännössä siis olla lapsille vanhempi.

Parisuhteen ei tarvitse merkitä saman katon alla asumista. Usein helpompaa asua pitkään eri paikoissa, molemmilla omat kodt ja oma arki ja sitten se yhteinen aika, välillä ilman lapsiakin.

Elämä helpoksi! Tosin kyseessä on sitten panosuhde eikä parisuhde.

Minä (en ole yh) olen parisuhteessa, jossa ei asuta yhdessä mutta ollaan silti ihan yhtä sitoutuneesti suhteessa kuin jos oltaisiin avoliitossa. Olemme yhdessä rakkaudesta, sitoutuneina toisiimme ja tavoitteeseen yhteisestä loppuelämästä. Tunnemme toisemme sukulaiset ystävät ja olemme heidän silmissään pari (so. kutsut sukujuhliin yms tulevat aina molemmille). Meillä on jopa yhteinen pankkitili yhteisiä menoja varten.

ajatus, että vain avo- tai avioliitto on todellinen parisuhde, on kummallinen.