Ahdistaa kun pitäis hankkia lapsia ja luopua omista unelmista

Jos ne lapset eivät ole unelmasi, älä tee. Jos yksinhuoltajuus ei ole unelmasi, älä ryhdy tietoisesti siihen.

Itsellä näihin kysymyksiin vastaaminen on ollut helppoa, koska ensimmäinen unelma oli äitiys ja toissijainen hyvä työpaikka. Rankkaa on ollut lapsiperhe-elämä ja helpompaa on ollut jaksaa, kun sitä todella elämältä toivoi. Eikä hyviin työtarjouksiin valitettavasti perheellisenä ole pystynyt tarttumaan (koska perheen hyvinvointi ja arjen toimivuus on ollut arvoasteikossa minulle tärkeämpää), joten ura on ollut toissijainen kohta 16 vuoden ajan.

Mieti myös sitä, että vanhempasi vanhenevat. Milloin heillä on tarve avullesi (10 vuoden päästäkö, kun perhe-elämässä alkaa haastavin jakso?). Jaksatko todella kaiken tämän ja uran vielä päälle? Tulisivatko lapsesi jaksamaan 40 vuoden kuluttua hoitamaan sekä sinua että lapsenlapsiasi ja olisiko edes realistista odottaa heiltä apua?

Vielä pystyt valitsemaan. Yhden lapsen kulut on n. 100 000€. Sillä saisi vanhuuden turvaa muutenkin.

Kuule.

Älä hanki lapsia. Voin kahden lapsen kokemuksella sanoa, ettei olis kannattanut. Mitään muuta ei ole ollut kun huolta ja murhetta niistä, ja jatkuu vaan. Älä hyvä ihminen pilaa elämääsi! Jätä lapset hankkimatta ja ole onnellinen!

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä juuri teki väsynyt äiti itsemurhan...

Siksi oli pakko vastata tähän, lapset on raskaita, oikeasti, ja miehet ei yleensä tee kotona mitään lasten saamisen jälkeen.

Tuo itsemurhan tehnyt äiti oli vaan kahden lapsen äiti, eikä talousongelmia ollut, silti ei enää jaksanut.

Haloo, vihjaatko, että tämä "väsynyt" äiti ei ole itse aivan yksin syyllinen ratkaisuunsa?

Mikäs häntä esti ryhdistäytymästä ja sopeutumasta omaan elämäänsä?  EI mikään! 

Oot varmaan kuullut joskus kurjempiakin elämänkohtaloita, kuin olla kahden lapsen äiti ja tehdä yksin kaikki kotityöt, vai etkö ole??

Itsemurhan tehneet on oikeesti vaan nysväpelkureita, sitä ei vaan kehdata sanoa ääneen, kun nykyään pitää kaikkia paijata päähän. 

Vierailija kirjoitti:

Vitun idiootti. Koskaan ei ole pakko hankkia lapsia.

Onhan jos ei halua elää yksin.

spermaa voi myös jäädyttää varastoon, jos pelkäät että eivät enään iän myötä uiskentele, kannattaa oma elämä ensin saada raiteille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä juuri teki väsynyt äiti itsemurhan...

Siksi oli pakko vastata tähän, lapset on raskaita, oikeasti, ja miehet ei yleensä tee kotona mitään lasten saamisen jälkeen.

Tuo itsemurhan tehnyt äiti oli vaan kahden lapsen äiti, eikä talousongelmia ollut, silti ei enää jaksanut.

Haloo, vihjaatko, että tämä "väsynyt" äiti ei ole itse aivan yksin syyllinen ratkaisuunsa?

Mikäs häntä esti ryhdistäytymästä ja sopeutumasta omaan elämäänsä?  EI mikään! 

Oot varmaan kuullut joskus kurjempiakin elämänkohtaloita, kuin olla kahden lapsen äiti ja tehdä yksin kaikki kotityöt, vai etkö ole??

Itsemurhan tehneet on oikeesti vaan nysväpelkureita, sitä ei vaan kehdata sanoa ääneen, kun nykyään pitää kaikkia paijata päähän. 

Jotain tilannetajua TOLLO.

Yksi vinkki: älä tee, jos et halua.

Hyvin yksinkertaista

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä juuri teki väsynyt äiti itsemurhan...

Siksi oli pakko vastata tähän, lapset on raskaita, oikeasti, ja miehet ei yleensä tee kotona mitään lasten saamisen jälkeen.

Tuo itsemurhan tehnyt äiti oli vaan kahden lapsen äiti, eikä talousongelmia ollut, silti ei enää jaksanut.

Olis antanut lapset adoptioon ja lähtenyt mailmalle mieluummin?  jos kerran rahaa taskussa.... 

kyllä tuosta itsarista kovemmat traumat jää kuin adoptiosta, että näin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsos kun teki ne neljä lasta 18-25 vuotiaana, siinä samalla opiskeli, kävi töissä ja hommasi vakkaripaikan unelmapaikasta. Nyt ikää 29 ja eka lapsi kun on aikuinen, olen vasta 36 vuotias, ja seuraavatkin pian sen jälkeen. Niin saan liian rauhassa olla jo nyt :)

No onnekas sinä, mun elämä on ollut täynnä sairasteluja ja vastoinkäymisiä ja pääsin aloittamaan haluamani elämän kunnolla vasta kolmikymppisenä -ap

Okei, no ymmärrän kyllä nyt sua paremmin. Tiedän olevani itse onnekas, että tapasin ensinnäkin elämäni miehen niin nuorena ja että olemme saaneet lapsia, ja selvinneet kaikesta yhdessä.

Ole iloinen, että jos nyt asiat on "hyvin", ja jos ajatus lasten hankkimisesta on ahdistavaa millään lailla, niin älä tee niitä. Tai tee yksi korkeintaan, silläkin saat tuntuman millaista on olla perheellinen, mutta pääset kuitenkin aika helpolla verrattuna, jos ois vaikka 3 lasta :)

Jos neljän lapsen äiti on noin naiivi niin aika pelottavaa.

Jos olet kovin vapaudenkaipuinen, älä hanki lapsia, ainakaan sosiaalisista syistä. Minä hankin aikanaan lapsen juuri siksi ja "tulkoon jos on tullakseen" -asenteella, vielä nuorena siksi, että kasvatustyö olisi tehty ennen vanhuuden vaivoja. (Näin tosiaan ajatteli parikymppisenä.)

Halusin kokea vanhemmuuden, mutta en koskaan sairastanut mitään vauvakuumetta tai palavaa halua päästä äidiksi; näin jälkeenpäin ajatellen olisin luultavasti voinut olla ihan yhtä onnellinen lapsettomanakin. Se vaan oli vuosituhannen alussa vielä vähemmän hyväksyttyä kuin nykyään...Ja nuorena altis vaikutteille.

Nyt lapseni täyttää 16 ja minä 38. En saanut sitä vauvakuumetta koskaan, ja olen vaihtanut puolisoakin (osin) tämän vuoksi, en jaksanut enää ex-miehen painostusta lisälapsiin. Avioiduin uudestaan velamiehen kanssa. Lapsi on hyvin rakas, mutta rehellisesti, läpi äitiyden matkan olen kaivannut vapautta, ja voi kuinka hyvältä se onkaan maistunut nyt, kun poikanen on jo hyvin itsenäinen ja suunnittelee pesästä lähtemistä.

Ajatus lapsenlapsien passaamisesta on toistaiseksi vieras; nähdäkseni olen siinä kohtaa jo osani hoitanut ja mahdollinen mummoilu perustuu vapaaehtoisuuteen. - Tyttäreni puolestaan on puhunut lapsista jo pitkään ja on kuuleman mukaan "aina" tiennyt haluavansa niitä, muttei nuorena.

Onneks entisajan naiset teki ruttojen ja sotien keskellä lapsia eikä vaan seuranneet unelmiaan, tai no väliäkö sillä olis, eihän meitä olis täällä enää siitä välittämässä.

Vierailija kirjoitti:

Onneks entisajan naiset teki ruttojen ja sotien keskellä lapsia eikä vaan seuranneet unelmiaan, tai no väliäkö sillä olis, eihän meitä olis täällä enää siitä välittämässä.

Tosi monet niistäkin teki itsemurhan ja vietti elämänsä mielisairaalassa, niin ihanaa oli olla kotiäiti ennen.

Siitä on useita kirjojakin, vaikka se on tabu edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Onneks entisajan naiset teki ruttojen ja sotien keskellä lapsia eikä vaan seuranneet unelmiaan, tai no väliäkö sillä olis, eihän meitä olis täällä enää siitä välittämässä.

Tiedätkö miten yleinen lapsenmurha on ollut kaikissa kulttuureissa läpi ihmisen historian, suomessakin...

Ap, keskustele asiasta muutaman uraäidin kanssa, av palstalla niitä harvemmin löytyy.

Itselläni on kolme lasta ja neljäs haaveissa. Olen nelikymppinen ja lapsista huolimatta edennyt uralla johtotehtäviin. Olen tehnyt urani pörssifirmoissa ja edennyt johtoryhmätasolle. Minulla ei ole tukiverkkoja eli lasten isovanhemmat eivät auta mitenkään. Siltikin tämä on mahdollista toteuttaa - vaikka kieltämättä täm raskasta välillä onkin. Avainsanat ovat: osallistuva puoliso.

Puoliso on se jola jää sairaan lapsen kanssa kotiin, puoliso hoitaa lapsia vähintään 50% ja hoitaa mhös juoksevia asioita (vanhempainillat, neuvolat, jopa myyjäisiin leipominen)

Minä olen ns pääelättäjä (palkkani selkeästi suurempi) mutta siitä huolimatta ehdin olla lapsilleni äiti, läsnäoleva ja lasten kanssa touhuava sellainen.

Ilman puolisoa ei onnistuisi, sen myönnän, mutta kyl voit saada sekä uran että lapset: sillä edellytyksellä että joustoa on puolin ja toisin. Tarkoitan sitä että mitään 3v hoitovapaata et voi pitää, vaan töihin palataan vanhempainloman jälkeen. Vastaavasti työ voi joskus joustaa esim etätyöllä tai tilapäisellä työajan lyhennyksellä. Ahkera on oltava, työt tehtävä aina (vaikka olisi lapsi sairas tai itse sairas) mutta siltikin tämä on mahdollista.

Oman lapsen saaminen tuo myös tiettyä perspektiiviä työelämään, joten suosittelen että mietit vielä. Saatat saada jotain niin hienoa ettet etukäteen voi arvatakaan :)

m85 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavapiirissä juuri teki väsynyt äiti itsemurhan...

Siksi oli pakko vastata tähän, lapset on raskaita, oikeasti, ja miehet ei yleensä tee kotona mitään lasten saamisen jälkeen.

Tuo itsemurhan tehnyt äiti oli vaan kahden lapsen äiti, eikä talousongelmia ollut, silti ei enää jaksanut.

Olis antanut lapset adoptioon ja lähtenyt mailmalle mieluummin?  jos kerran rahaa taskussa.... 

kyllä tuosta itsarista kovemmat traumat jää kuin adoptiosta, että näin

Masentuneena ei välttämättä tajua ajatella että hei, annanpas lapseni pois ja lähden maailmalle! Silloin saattaa ajatella että on niin huono ihminen ja äiti että itsensä tappaminen on lapsillekin parasta vaikka näin ei tietenkään oikeasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Jos olet kovin vapaudenkaipuinen, älä hanki lapsia, ainakaan sosiaalisista syistä. Minä hankin aikanaan lapsen juuri siksi ja "tulkoon jos on tullakseen" -asenteella, vielä nuorena siksi, että kasvatustyö olisi tehty ennen vanhuuden vaivoja. (Näin tosiaan ajatteli parikymppisenä.)

Halusin kokea vanhemmuuden, mutta en koskaan sairastanut mitään vauvakuumetta tai palavaa halua päästä äidiksi; näin jälkeenpäin ajatellen olisin luultavasti voinut olla ihan yhtä onnellinen lapsettomanakin. Se vaan oli vuosituhannen alussa vielä vähemmän hyväksyttyä kuin nykyään...Ja nuorena altis vaikutteille.

Nyt lapseni täyttää 16 ja minä 38. En saanut sitä vauvakuumetta koskaan, ja olen vaihtanut puolisoakin (osin) tämän vuoksi, en jaksanut enää ex-miehen painostusta lisälapsiin. Avioiduin uudestaan velamiehen kanssa. Lapsi on hyvin rakas, mutta rehellisesti, läpi äitiyden matkan olen kaivannut vapautta, ja voi kuinka hyvältä se onkaan maistunut nyt, kun poikanen on jo hyvin itsenäinen ja suunnittelee pesästä lähtemistä.

Tämä on kuin oma elämäni nyt 25 vuotiaana. Pieni vauva kotona (alle 1v), enkä vieläkään ymmärrä mitä on vauvakuume. Odotan koko ajan sitä kaikkivoipaisuuden tunnetta mistä muut kertovat lapsen saatuaan, odotan lähinnä lapsen hoitoon viemistä jotta saan rauhassa jatkaa yliopisto-opintoja sekä töiden tekemistä. Odotan sitä samaa elämää mitä miehet saavat elää, minusta miesten on niin helppo toivoa lasta kun heidän harvoin tarvitsee jäädä kotiin heitä hoivaamaan.

En tiedä tulenko haluamaan toista lasta, ajatus toisesta tuntuu pakonomaiselta ja miellyttäisi enemmän miestä kuin itseäni. Odotan innolla että lapsi kasvaa, aion ottaa hänet mukaan erilaisille reissuille, mutta odotan myös palavasti pääseväni yksin reissuun. Olen työskennellyt aina lukiosta asti ja olen tehnyt hieman töitä äitiysloman ajan kotoa käsin. Urahaaveeni ovat korkealla ja nyt vain toivon että pääsen kunnolla kiinni työelämään vaikka minulla lapsi onkin.

Lapset ei estä yhtään mitään, eivät ole unelmien este vaan siivet! Urakehitystä ei torppaa lapset, vaan 35-vuotiaalla jo ikä. Jos kokee lapsen esteenä jo ennen raskautta, niin kannattaa ehkä vielä harkita mitä tekee, kun ikääkin jo alkaa olla.

Ei kannata hankkia lapsia jos ei ole sellaista tukiverkkoa joka suostuu hoitamaan paljon lasta/ lapsia.

Tosiasia on, että lapset voi yhdistää vain sellaisiin unelmiin jotka eivät vaadi paljon aikaa poissa lasten luota.

Nykyään lapsettomuus on suorastaan suositeltavaa. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Tosin trollihan tämä on, ap tietää että aihe herättää suuria tunteita.

Kuka hitto hankkii lapsia vaikkei itse halua?? Eikö sulla ole mitään itsevarmuutta ap? tee elämälläs mitä haluat, tavoittele niitä unelmia ja jätä ne lapset kokonaan tekemättä, niin minäkin aion tehdä.