Lue keskustelun säännöt.
Laita tähän terveiset kaipaamallesi ihmiselle
Kommentit (3565)
Moips! <3 Vaihdetaan sähkäreitä viikonloppuna. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että yksinäisyydellä on tarkoitus.
Ettei kiinny kehenkään liikaa eikä kukaan kiinny minuun, silloin säilyy vapaus ja vapaus valita milloin lähtee.Toisia ei ehkä ole tehty elämään ja on parempi, ettei kukaan kiinny sellaiseen ihmiseen.
Jokainen joka tänne maailmaan syntyy, on tarkoitettu hengittämään ja elämään. Joskus kiintyminen, rimpuilu, kiintyminen, rimpuilu on tarkoitusta jostakin johonkin. <3 Älä lannistu. Elämä on joskus ihan hirveää ja rankkaa. Joskus se on mukavaakin.
Mun määräaika menee tänä vuonna umpeen.
Kirjoitin pian kymmenen vuotta sitten päiväkirjaani, että jos kymmenen vuoden päästä ei ole "mikään" muuttunut ja olo helpottanut, niin sitten saa luovuttaa.
Ja rehellisesti sanottuna en kymmenen vuotta sitten vielä edes tiennyt, kuinka suuri tuska voi olla.Eli eiköhän sitä saa jo luovuttaa, tai myöntää sen, ettei minusta ole tähän (elämään).
En usko, että kaikella mitä on mahtunut viimeiseen 15 vuoteen (ja se on muuten yli puolet elämästäni) on mitään tarkoitusta, ehkä olen tehnyt edellisessä elämässä jotain hirveän pahaa?
Uskon vain sen, ettei kaikkia ole tehty elämään.Minä uskoin joskus edellisiin elämiin, en usko enää. Kun lakkasin uskomasta, minulle valkeni tämä elämä aivan uudessa valossa.
Rakas ihminen, kuka oletkin, toivon koko sydämestäni että saisit sieluusi valoa ja tähän hetkeen toivoa, vaikka ihan pienen kimpaleen verran kerrallaan. <3
Kiitos.
En tosin aktiivisesti usko sielunvaellukseen, mutta onhan se yksi vaihtoehto.
Ja toisaalta sekin on karua, ettei millään ole mitään merkitystä ja satuin vaan syntymään paskaksi ihmiseksi joka sattumalta joutui tilanteisiin jotka tekee vielä paskemmaksi ja kaikki paha vaan eskaloituu sellaiseksi tuskaksi, ettei sen kanssa voi olla.Kuolema on helpotus, sen jälkeen ei ole enää mitään. Kaikki tuska loppuu siihen.
Siksi se on ihana, ei olisi enää tuskaa.
Se on oikeasti hirveätä.
Olen haudannut neljä läheistäni kuudessa vuodessa, ja olotilani on nykyisin jatkuvasti sellainen kuin niissä hetkissä, kun urut ja viulut soittivat ja arkkua vietiin.
En tajua, miksi kukaan käskee elää, jaksaisiko ne itse muka jos niillä olisi lähes jatkuvasti vuosia peräjälkeen sellainen olo?
Ja ajattelisiko ne, että pitää vaan jaksaa ku läheisiä muuten surettaa hetken jos kuolen?Kunpa jotenkin osaisin sinua lohduttaa <3
Onko sinulla mennyt toivo siitä, että tulisi päivä, jolloin sinulla olisi hyvä olla eikä se hautajaistunnelma -olo? Pystyisitkö vaikka kirjoittamaan tai muuten aukipurkamaan olotilaasi, sisäistä oloasi? Tai esim musiikin tms kautta?
Ei minua voi lohduttaa, mutta kiitos ajatuksesta kuitenkin.:)
Onhan niitä hyviä hetkiä, paljonkin, mutta tuska on niin suuri ja pitkittynyt, ettei hyvät hetket kokonaiskuvaa kompensoi.
Osaan kyllä nauttia niistä hetkistä silti, vaikka en niitä kokonaisuuden kannalta merkityksellisinä (enää) näekään.Kuuntelen joo musiikkia, pitäis päästä soittaan niin helpottais ehkä lisää.
Nykyiseen asuntoon ei mahdu.:(
Kyllä jotkut asiat hetkellisesti helpottaa, mutta hetket menettää merkitystä kun kokonaisuus on pielessä.Nyt vois lopettaa tän aiheen, tää on kuitenkin kaipausketju eikä nää liity asiaan ollenkaan.
Sun tuskan pitäisi päästä ulos. Voithan sä avata oman ketjun tälle, jos siltä tuntuu. Josko sit löytäisin sen, niin mä voisin tulla luoksesi sinne.
Mä oon ns. toivoton tapaus ja terminaalivaiheessa, siksi ajantuhlausta oikeastaan edes puhua enää.
Kaunis ajatus, että kaiken voisi parantaa ja puhuminen auttaisi, mutta todellisuus joskus toinen.En siis tarvitse omaa ketjua tai omaa mitään, sinnittelen aikani jne.
Tarkoitus ei ole olla tyly, tiedän että tarkoitat hyvää.Voiskohan hurtilla huumorilla päästä eteenpäin?
Ei, mutta toki huumori kuuluu elämään niin kauan kuin eletään.
En mä oo mitenkään vakava ihminen ja vello ankeudessa, mä oon oikeastaan enemmän sellanen ihmisten viihdyttäjä ja "iloinen", nauratan muita.
Sisällä on vaan se, ettei jaksa elää.
Mutta pohdin tätä viime yön ja tajusin, mistä se väsymys ainakin osittain saattaa johtua.
Ku vaikka ois tapahtunut miten traumatisoivia asioita, niin ihminenhän on rakennettu niin, että mieli korjaa itseään ja ihmiset selviää tosi hirveistäkin asioista, mutta sitten jos jää emotionaalisesti yksin, niin voi olla jo vaikeampaa.
Mä oon lapsesta saakka huolehtinut muista, kuunnellut äidin ja sukulaisten murheet, terapioinu niitä ja se on jatkunut läpi elämän, "huollettavia" vain tullut lisää.
Eikä siinä mitään sinänsä, saan siitä jollain tapaa voimaa kun voin auttaa muita, mutta tarvisin sitä ehkä itsekin.
Siis vaikka käytännössä: jokainen mun ystävä on joskus tai useinkin romahtanut ja otan syliin, silitän, laulan jos se sitä ihmistä rauhoittaa jne.
Ja jos mulla on vaikeaa, en oikein osaa romahtaa muiden edessä ja joskus kun olen näiden ihmisten edessä itkenyt, niin saan sellasta "nyt vaan eteenpäin, sä oot älykäs susta voi tulla mitä vaan, sä oot niin niin vahva!"-tyyppistä olalle taputtelua ja tsemppausta, en lohtua.
Hyväähän ne tarkoittaa, mutta ehkä kaipaisin joskus samaa itselleni mitä annan muille.
Että nekin vois ottaa kainaloon ja silittää ja olla vaan hiljaa.
Mutta jostain syystä mun surullisiin tunteisiin suhtaudutaan etäisemmin, mikä on varmasti osittain oma vika, tai en tiedä.
Mussa vaan on joku vahvuuden stigma ja oletetaan, että se pärjää.
Ja vaikka olenkin läheisille sellanen emotionaalinen "äitihahmo", niin toisaalta moni ehkä jotenkin "pelkää" ja säikähtää jos romahdan, menee itse vähän paniikkiin.
Ehkä oon rakentanut itselleni jo lapsesta saakka sellasta vankilaa, ja helposti jään yksin asioiden kanssa.
Tällä hetkelläkin on yksi tilanne päällä ja mietin useita kertoja päivässä sitä asiaa, itkettää sekin jne. (läheinen tekee kuolemaa), mutta en ole sanonut siitä kellekään (ystävälle siis, perhettä tämä koskee ja niitä olen tukenut kun ne on hädissään).
En tiedä, miksi en ole sanonut tästä omasta tilanteesta mitään, vaikka oon ihan paskana siitä.
Jotenkin vaan semmonen, niinku ois imetty kuiviin.
Mietin myös, jos laittaisin lapsuuden naapurinpojalle, että tarvin tukea ja voisko se tulla käymään.
Ei olla nykyisin paljoa tekemisissä, mutta se on tuntenut mut aina, todistanut aivottomimmatkin tempaukseni ja tykkää musta silti.
Se on sellanen rauhallinen, turvallinen, lempeä ja tunteellinen, eli sen sylissä vois olla hyvä vollottaa.
En tiiä onko nolo laittaa sille viestiä, mutta tiiän, että se tulis vaikka oiski.
Ei se hylkäis mua ja se tietää, että mun sisällä on semmonen pieni lapsi joka itkee.
Niin se vois auttaa jotain, jos sanoisin sille rehellisesti ja oisin vaan heikko.
Jos siitä jotenkin voimaantuis, kun pääsis purkaan tunteita jollekin.
Ja nimenomaan sellaselle, joka ei ala puhua kauheasti jotain ja neuvoa ja "tsempata", vaan on vaan siinä.
Lisään nyt vielä, etten syyllistä ketään ja mulla on todella hyviä ja rakkaita ystäviä ja läheisiä, mä oon itse vaan rakentanut sen vankilan.
Ja ehkä vähän kans synnyin sellaseksi, koska olin jo lapsena se, jolle aikuisetkin avautui ja lohdutin ja hoidin muita.
Jota pidettiin jotenkin "vahvana ja viisaana", vaikka en oo kumpaakaan.
No, lopetan nyt tän lörinän.:D
On tää ihan helpottavaa kirjottaa jonnekin näitä oloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että yksinäisyydellä on tarkoitus.
Ettei kiinny kehenkään liikaa eikä kukaan kiinny minuun, silloin säilyy vapaus ja vapaus valita milloin lähtee.Toisia ei ehkä ole tehty elämään ja on parempi, ettei kukaan kiinny sellaiseen ihmiseen.
Jokainen joka tänne maailmaan syntyy, on tarkoitettu hengittämään ja elämään. Joskus kiintyminen, rimpuilu, kiintyminen, rimpuilu on tarkoitusta jostakin johonkin. <3 Älä lannistu. Elämä on joskus ihan hirveää ja rankkaa. Joskus se on mukavaakin.
Mun määräaika menee tänä vuonna umpeen.
Kirjoitin pian kymmenen vuotta sitten päiväkirjaani, että jos kymmenen vuoden päästä ei ole "mikään" muuttunut ja olo helpottanut, niin sitten saa luovuttaa.
Ja rehellisesti sanottuna en kymmenen vuotta sitten vielä edes tiennyt, kuinka suuri tuska voi olla.Eli eiköhän sitä saa jo luovuttaa, tai myöntää sen, ettei minusta ole tähän (elämään).
En usko, että kaikella mitä on mahtunut viimeiseen 15 vuoteen (ja se on muuten yli puolet elämästäni) on mitään tarkoitusta, ehkä olen tehnyt edellisessä elämässä jotain hirveän pahaa?
Uskon vain sen, ettei kaikkia ole tehty elämään.Minä uskoin joskus edellisiin elämiin, en usko enää. Kun lakkasin uskomasta, minulle valkeni tämä elämä aivan uudessa valossa.
Rakas ihminen, kuka oletkin, toivon koko sydämestäni että saisit sieluusi valoa ja tähän hetkeen toivoa, vaikka ihan pienen kimpaleen verran kerrallaan. <3
Kiitos.
En tosin aktiivisesti usko sielunvaellukseen, mutta onhan se yksi vaihtoehto.
Ja toisaalta sekin on karua, ettei millään ole mitään merkitystä ja satuin vaan syntymään paskaksi ihmiseksi joka sattumalta joutui tilanteisiin jotka tekee vielä paskemmaksi ja kaikki paha vaan eskaloituu sellaiseksi tuskaksi, ettei sen kanssa voi olla.Kuolema on helpotus, sen jälkeen ei ole enää mitään. Kaikki tuska loppuu siihen.
Siksi se on ihana, ei olisi enää tuskaa.
Se on oikeasti hirveätä.
Olen haudannut neljä läheistäni kuudessa vuodessa, ja olotilani on nykyisin jatkuvasti sellainen kuin niissä hetkissä, kun urut ja viulut soittivat ja arkkua vietiin.
En tajua, miksi kukaan käskee elää, jaksaisiko ne itse muka jos niillä olisi lähes jatkuvasti vuosia peräjälkeen sellainen olo?
Ja ajattelisiko ne, että pitää vaan jaksaa ku läheisiä muuten surettaa hetken jos kuolen?Kunpa jotenkin osaisin sinua lohduttaa <3
Onko sinulla mennyt toivo siitä, että tulisi päivä, jolloin sinulla olisi hyvä olla eikä se hautajaistunnelma -olo? Pystyisitkö vaikka kirjoittamaan tai muuten aukipurkamaan olotilaasi, sisäistä oloasi? Tai esim musiikin tms kautta?
Ei minua voi lohduttaa, mutta kiitos ajatuksesta kuitenkin.:)
Onhan niitä hyviä hetkiä, paljonkin, mutta tuska on niin suuri ja pitkittynyt, ettei hyvät hetket kokonaiskuvaa kompensoi.
Osaan kyllä nauttia niistä hetkistä silti, vaikka en niitä kokonaisuuden kannalta merkityksellisinä (enää) näekään.Kuuntelen joo musiikkia, pitäis päästä soittaan niin helpottais ehkä lisää.
Nykyiseen asuntoon ei mahdu.:(
Kyllä jotkut asiat hetkellisesti helpottaa, mutta hetket menettää merkitystä kun kokonaisuus on pielessä.Nyt vois lopettaa tän aiheen, tää on kuitenkin kaipausketju eikä nää liity asiaan ollenkaan.
Sun tuskan pitäisi päästä ulos. Voithan sä avata oman ketjun tälle, jos siltä tuntuu. Josko sit löytäisin sen, niin mä voisin tulla luoksesi sinne.
Mä oon ns. toivoton tapaus ja terminaalivaiheessa, siksi ajantuhlausta oikeastaan edes puhua enää.
Kaunis ajatus, että kaiken voisi parantaa ja puhuminen auttaisi, mutta todellisuus joskus toinen.En siis tarvitse omaa ketjua tai omaa mitään, sinnittelen aikani jne.
Tarkoitus ei ole olla tyly, tiedän että tarkoitat hyvää.Voiskohan hurtilla huumorilla päästä eteenpäin?
Ei, mutta toki huumori kuuluu elämään niin kauan kuin eletään.
En mä oo mitenkään vakava ihminen ja vello ankeudessa, mä oon oikeastaan enemmän sellanen ihmisten viihdyttäjä ja "iloinen", nauratan muita.
Sisällä on vaan se, ettei jaksa elää.Mutta pohdin tätä viime yön ja tajusin, mistä se väsymys ainakin osittain saattaa johtua.
Ku vaikka ois tapahtunut miten traumatisoivia asioita, niin ihminenhän on rakennettu niin, että mieli korjaa itseään ja ihmiset selviää tosi hirveistäkin asioista, mutta sitten jos jää emotionaalisesti yksin, niin voi olla jo vaikeampaa.
Mä oon lapsesta saakka huolehtinut muista, kuunnellut äidin ja sukulaisten murheet, terapioinu niitä ja se on jatkunut läpi elämän, "huollettavia" vain tullut lisää.
Eikä siinä mitään sinänsä, saan siitä jollain tapaa voimaa kun voin auttaa muita, mutta tarvisin sitä ehkä itsekin.
Siis vaikka käytännössä: jokainen mun ystävä on joskus tai useinkin romahtanut ja otan syliin, silitän, laulan jos se sitä ihmistä rauhoittaa jne.
Ja jos mulla on vaikeaa, en oikein osaa romahtaa muiden edessä ja joskus kun olen näiden ihmisten edessä itkenyt, niin saan sellasta "nyt vaan eteenpäin, sä oot älykäs susta voi tulla mitä vaan, sä oot niin niin vahva!"-tyyppistä olalle taputtelua ja tsemppausta, en lohtua.
Hyväähän ne tarkoittaa, mutta ehkä kaipaisin joskus samaa itselleni mitä annan muille.
Että nekin vois ottaa kainaloon ja silittää ja olla vaan hiljaa.
Mutta jostain syystä mun surullisiin tunteisiin suhtaudutaan etäisemmin, mikä on varmasti osittain oma vika, tai en tiedä.
Mussa vaan on joku vahvuuden stigma ja oletetaan, että se pärjää.
Ja vaikka olenkin läheisille sellanen emotionaalinen "äitihahmo", niin toisaalta moni ehkä jotenkin "pelkää" ja säikähtää jos romahdan, menee itse vähän paniikkiin.Ehkä oon rakentanut itselleni jo lapsesta saakka sellasta vankilaa, ja helposti jään yksin asioiden kanssa.
Tällä hetkelläkin on yksi tilanne päällä ja mietin useita kertoja päivässä sitä asiaa, itkettää sekin jne. (läheinen tekee kuolemaa), mutta en ole sanonut siitä kellekään (ystävälle siis, perhettä tämä koskee ja niitä olen tukenut kun ne on hädissään).
En tiedä, miksi en ole sanonut tästä omasta tilanteesta mitään, vaikka oon ihan paskana siitä.Jotenkin vaan semmonen, niinku ois imetty kuiviin.
Mietin myös, jos laittaisin lapsuuden naapurinpojalle, että tarvin tukea ja voisko se tulla käymään.
Ei olla nykyisin paljoa tekemisissä, mutta se on tuntenut mut aina, todistanut aivottomimmatkin tempaukseni ja tykkää musta silti.
Se on sellanen rauhallinen, turvallinen, lempeä ja tunteellinen, eli sen sylissä vois olla hyvä vollottaa.
En tiiä onko nolo laittaa sille viestiä, mutta tiiän, että se tulis vaikka oiski.
Ei se hylkäis mua ja se tietää, että mun sisällä on semmonen pieni lapsi joka itkee.Niin se vois auttaa jotain, jos sanoisin sille rehellisesti ja oisin vaan heikko.
Jos siitä jotenkin voimaantuis, kun pääsis purkaan tunteita jollekin.
Ja nimenomaan sellaselle, joka ei ala puhua kauheasti jotain ja neuvoa ja "tsempata", vaan on vaan siinä.Lisään nyt vielä, etten syyllistä ketään ja mulla on todella hyviä ja rakkaita ystäviä ja läheisiä, mä oon itse vaan rakentanut sen vankilan.
Ja ehkä vähän kans synnyin sellaseksi, koska olin jo lapsena se, jolle aikuisetkin avautui ja lohdutin ja hoidin muita.
Jota pidettiin jotenkin "vahvana ja viisaana", vaikka en oo kumpaakaan.No, lopetan nyt tän lörinän.:D
On tää ihan helpottavaa kirjottaa jonnekin näitä oloja.
En tunne sinua, mutta jokin tässä liikuttaa nyt hyvin paljon. <3
Sinulla on hyvin samanlainen tie kuin minullakin on ollut.
Uskotko, että tästä voi nousta, minäkin olen päässyt ylös!
Joskus on vain romahdettava, että pystyy kasaantumaan uudestaan.
Soita sille pojalle, hän ymmärtää sinua parhaiten. <3
Pura tunteitasi, myös niitä haavoittuneita ja haavoittuvaisia.
Sinun on päätettävä tulla sieltä vankilasta ulos, murrettava sen vankilan kalterit.
Ja siihen tarvitset sen vahvuuden joka sisälläsi on.
Kaikesta tästä voi alkaa polku uuteen.
Vierailija kirjoitti:
Lapin kaunotarta ikävä. Toivon että sulla on kaikki hyvin. Harmi etten saa jakaa elämääni sun kanssa.
Miksi et voi jakaa elämääsi kanssaan? Jos sulla on tunteita niin älä luovuta! Lapin kaunottaret on kyllä parhaita. Ovat aitoja ja ihania ja kiihottavan suorasanaisia.
-yhteen sellaiseen hullaantunut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Joonas, Tampereelta. Ikävä on. Soita.
T. Tulitukka, Stadista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
Reppanalle kivaa päivää!!
Iloa iltaasi.
Rimpulalta <3<3<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikille aurinkoista mieltä!!!
Sekä hieman ♥♥♥♥♥
Nauttikaa 🙂🙂🙂🙂
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Naaaammmmmmmmmm
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapin kaunotarta ikävä. Toivon että sulla on kaikki hyvin. Harmi etten saa jakaa elämääni sun kanssa.
Miksi et voi jakaa elämääsi kanssaan? Jos sulla on tunteita niin älä luovuta! Lapin kaunottaret on kyllä parhaita. Ovat aitoja ja ihania ja kiihottavan suorasanaisia.
-yhteen sellaiseen hullaantunut
En osaa yleistää muista Lapin naisista kun ei ole heistä kokemusta, mutta tämä yksi on juuri kuvaamasi kaltainen ihanuus. Olen hänelle ilmaissut joitain piirteitä tunteistani, tiedostaen täysin ettei tilanne ole nyt ihan helppo, mutta kun niille omille tunteille ei vaan voi mitään. Hänestä vain muodostui jotenkin niin ainutlaatuinen tunnetila, etten koskaan aiemmin ole kokenut mitään samanlaista. Koin toki tämän kaiken vastavuoroisena, mutta siihen en ole saanut vahvistusta. Eli asiat vain jäivät mielestäni kesken. En osaa yhtään sanoa mitä hän ajattelee minusta tai koko asiasta. Ehkäpä asia ei häntä vaivaa, mutta en voi itsekään enää edetä koska se menisi jo kiusalliseksi tai jopa häiritseväksi häntä kohtaan, etenkin jos hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan. Odotan siis jotain ihmettä tapahtuvaksi, siksi joutuu täällä mieltään keventämään.
Mihin katosi se jonkun miehen hieno kankiviesti? Oli ihan parasta matskua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
:DDDDDDDDDDFF
Se on kyllä jo Suuri Saavutus ja ~merkki~, kun miehellä seisoo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
:DDDDDDDDDDFF
Se on kyllä jo Suuri Saavutus ja ~merkki~, kun miehellä seisoo!
Miten helposti miehellä siis noin niin kuin yleensä ottaen seisoo tai alkaa seisomaan? Mitä temppuja siihen tarvitaan? Laitetaan samalla terkkuja miehelle, niin pysyy asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
:DDDDDDDDDDFF
Se on kyllä jo Suuri Saavutus ja ~merkki~, kun miehellä seisoo!
Riippuu, tai siis ei riipu, vaan seisoo, tilanteesta. Joissakin tilanteissa mies taistelee erektiota vastaan, mutta se tulee silti, teräksenkovana ja todella isona. Pidättelystä huolimatta.
Mikä on imartelevampaa kuin miehen valtava stondis väärässä paikassa, väärään aikaan, sinun takiasi? (Lasken tähän miehet ja naiset)
En ole kelle vastasit, mutta kyllä se kutkuttaa, kun mies ei mahda mitään seisokilleen ja lihaisa miekka seisoo pystyssä, vaikka kuinka yrittäisi pidätellä erektiota (ei onnistu - olen mies myös).
Heteroilla ja meillä homoilla sama. Kun seisottaa, niin SEISOO.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
:DDDDDDDDDDFF
Se on kyllä jo Suuri Saavutus ja ~merkki~, kun miehellä seisoo!
Miten helposti miehellä siis noin niin kuin yleensä ottaen seisoo tai alkaa seisomaan? Mitä temppuja siihen tarvitaan? Laitetaan samalla terkkuja miehelle, niin pysyy asiassa.
Se on täysin kiinni miehestä. Ikä, terveys, libido, kaikki vaikuttaa. Teinivuosien jälkeen mulla syntyy erektio aivoissa, joissa on se halu ja eroottinen ajatus. Teininä bussin tärinä tai mikä vaan sai aikaan stondiksen, mutta nyt siihen tarvitaan himo, paitsi aamuerektioon, joka on suurelta osin kusihätää. Siinä onkin hätää kärsimässä, kun toisaalta kusettaa hulluna, ja toisaalta olisi tarjolla suu-tai käsihoitoa, tai jopa pano.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapin kaunotarta ikävä. Toivon että sulla on kaikki hyvin. Harmi etten saa jakaa elämääni sun kanssa.
Miksi et voi jakaa elämääsi kanssaan? Jos sulla on tunteita niin älä luovuta! Lapin kaunottaret on kyllä parhaita. Ovat aitoja ja ihania ja kiihottavan suorasanaisia.
-yhteen sellaiseen hullaantunutEn osaa yleistää muista Lapin naisista kun ei ole heistä kokemusta, mutta tämä yksi on juuri kuvaamasi kaltainen ihanuus. Olen hänelle ilmaissut joitain piirteitä tunteistani, tiedostaen täysin ettei tilanne ole nyt ihan helppo, mutta kun niille omille tunteille ei vaan voi mitään. Hänestä vain muodostui jotenkin niin ainutlaatuinen tunnetila, etten koskaan aiemmin ole kokenut mitään samanlaista. Koin toki tämän kaiken vastavuoroisena, mutta siihen en ole saanut vahvistusta. Eli asiat vain jäivät mielestäni kesken. En osaa yhtään sanoa mitä hän ajattelee minusta tai koko asiasta. Ehkäpä asia ei häntä vaivaa, mutta en voi itsekään enää edetä koska se menisi jo kiusalliseksi tai jopa häiritseväksi häntä kohtaan, etenkin jos hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan. Odotan siis jotain ihmettä tapahtuvaksi, siksi joutuu täällä mieltään keventämään.
Oi tylsä elämä sentään:). Eikö se olisi aika ihme, jos nyt vain lähestyisit naista, kun kerran vastavuoroistakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltti tyttö kirjoitti:
Seisoiko sulla? Olisin niin mielelläni polvistunut ja helpottanut oloasi punaisilla huulillani.
Jotenkin luulen, että sulla oli teräksenkova erektio. Sitä olisi ollut ihanaa kiusata ja viimein sua tyydyttää. Nielisin.
Kuulostaa kenties tuhmalta, mutta himot ne on minullakin ja haluan sut sänkyyni nyt. En pysty odottamaan.
Seisoi. Armottomasti.
Omin ❤
:DDDDDDDDDDFF
Se on kyllä jo Suuri Saavutus ja ~merkki~, kun miehellä seisoo!
Miten helposti miehellä siis noin niin kuin yleensä ottaen seisoo tai alkaa seisomaan? Mitä temppuja siihen tarvitaan? Laitetaan samalla terkkuja miehelle, niin pysyy asiassa.
Et ole tosissasi?!
Niillähän seisoo jo äitinsä kohdussa, ei tosin kiihotuksesta vaan refleksinä.
Normaalilla miehellä siihen ei tarvita mitään ihmeellisiä temppuja, ja suuseksi on vain mukava lisämauste esileikkiin/seksielämään.
Ketju on lukittu.
<3