Muita köyhiä joilla rikkaita ystäviä? Miten te jaksatte?

N41 kirjoitti:

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Olen eri mieltä. Vääristää pitkällä tähtäimellä ystävyyssuhteita, jos varakkaan oletetaan aina maksavan vähintään puolet koko lystistä. Helppohan se silloin on suunnitella vaikka mitä vuokramökkejä Ylläkseltä, kolmen ruokalajin illallisia Michelin-ravintolassa, shamppanjabrunsseja tms.

N41 kirjoitti:

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Mielestäni ei todellakaan pitäisi olla samanlainen ajatusmalli kuin parisuhteessa. Eri asia tietysti, jos tämä hyvätuloinen välttämättä haluaa välillä makselella mutta ei se pitäisi olla mikään itsestäänselvyys. Yhteistekemisen pitäisi olla sellaista, johon kaikilla on varaa. Tai jos osa haluaa lähteä viikonlopuksi laskettelemaan niin ne lähtevät, jolla siihen on varaa. Muuten voi tulla aika epätasa-arvoisia ystävyyssuhteita. Aletaan pitää itaestäänselvyytenä, että "rikas" makselee ja tullaan mustasukkaisiksi, kun toiselle on tarjottu mutta itselle ei. Voihan myös olla, että tällä "rikkaalla" tilanne muuttuu jossakin kohtaa ja sitten automaattisesti olettaakin, että nyt vuorostaan hänelle maksettaisiin.

Jokaisen kannattaa pitää huolta omista raha-asioistaan ja osallistua tapahtumiin oman rahatilanteen mukaan.

Vierailija kirjoitti:

N41 kirjoitti:

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Olen eri mieltä. Vääristää pitkällä tähtäimellä ystävyyssuhteita, jos varakkaan oletetaan aina maksavan vähintään puolet koko lystistä. Helppohan se silloin on suunnitella vaikka mitä vuokramökkejä Ylläkseltä, kolmen ruokalajin illallisia Michelin-ravintolassa, shamppanjabrunsseja tms.

Tosiaan veikkaat että köyhä suunnittelee michelinillallisia? tärkeintä liene se että yhteisiin menoihin on sillä köyhemmälläkin varaa. Joskus aikalail +-& tanut kun on itse velaksi maksanut polttareita, jotka ei muilla työssäkäyvillä tunnu missään. Miettii vaan että viikon ruokarahat meni sit siinä... Mun ehto omalle kaasolle oli että polttarikulut mitoitetaan opiskelijaäidin mukaan, yhdessäolo on tärkeämpää kuin aikuisten glamourleikit. Sama koskee mitä vaan yhteisiä illanistujaisia, yhdessä tehden saa ihanan illan edullisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N41 kirjoitti:

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Olen eri mieltä. Vääristää pitkällä tähtäimellä ystävyyssuhteita, jos varakkaan oletetaan aina maksavan vähintään puolet koko lystistä. Helppohan se silloin on suunnitella vaikka mitä vuokramökkejä Ylläkseltä, kolmen ruokalajin illallisia Michelin-ravintolassa, shamppanjabrunsseja tms.

Tosiaan veikkaat että köyhä suunnittelee michelinillallisia? tärkeintä liene se että yhteisiin menoihin on sillä köyhemmälläkin varaa. Joskus aikalail +-& tanut kun on itse velaksi maksanut polttareita, jotka ei muilla työssäkäyvillä tunnu missään. Miettii vaan että viikon ruokarahat meni sit siinä... Mun ehto omalle kaasolle oli että polttarikulut mitoitetaan opiskelijaäidin mukaan, yhdessäolo on tärkeämpää kuin aikuisten glamourleikit. Sama koskee mitä vaan yhteisiä illanistujaisia, yhdessä tehden saa ihanan illan edullisestikin.

Jos polttareita järjestetään yhdessä niin varmaan ihan reilua, että jos joukossa on vakka opiskelijoita ja muut ovat työsskäyviä, että maksavat tämän opiskelijan osuuden. Mutta polttareita nyt ei kovin usein ole. Jos on yhteinen kaveriporukka, joka tapaa säännöllisesti niin silloin varmaan otetaan kaikki osallistujat huomioon tai ainakin suurin osa. Esim. Pidetään illanvietto jonkun luona ravintolan sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N41 kirjoitti:

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Olen eri mieltä. Vääristää pitkällä tähtäimellä ystävyyssuhteita, jos varakkaan oletetaan aina maksavan vähintään puolet koko lystistä. Helppohan se silloin on suunnitella vaikka mitä vuokramökkejä Ylläkseltä, kolmen ruokalajin illallisia Michelin-ravintolassa, shamppanjabrunsseja tms.

Tosiaan veikkaat että köyhä suunnittelee michelinillallisia? tärkeintä liene se että yhteisiin menoihin on sillä köyhemmälläkin varaa. Joskus aikalail +-& tanut kun on itse velaksi maksanut polttareita, jotka ei muilla työssäkäyvillä tunnu missään. Miettii vaan että viikon ruokarahat meni sit siinä... Mun ehto omalle kaasolle oli että polttarikulut mitoitetaan opiskelijaäidin mukaan, yhdessäolo on tärkeämpää kuin aikuisten glamourleikit. Sama koskee mitä vaan yhteisiä illanistujaisia, yhdessä tehden saa ihanan illan edullisestikin.

En mä veikkaa vaan mulla on omakohtaista kokemusta. Ja kirjoitinkin aiemmassa, että pitkällä tähtäimelllä. On ihan normaalia, että kun ihminen huomaa, että hei, mullahan onkin varaa tähän kivaan (koska joku toinen suurimmaksi osaksi maksaa sen), niin se kiva juttu tuntuukin paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin kahvittelu jonkun kotona tai kirpputorilla käynti. Odotukset ja toiveet kasvavat, kun mahdollisuudet paranevat. Täysin inhimillistä. 

Mitä tulee polttareihin, niin minusta ensin kerätään rahat ja jokainen antaa summan, jonka haluaa siihen investoida. Sen jälkeen vasta suunnitellaan, mitä kerätyllä rahalla tehdään. Ymmärrän harmisi polttarien vuoksi ottamastasi velasta. Mulla on kokemusta toisinpäin eli kaasot suunnittelivat polttarit ja juuri ajatuksella, että kustannukset jaetaan polttareihin osallistuvien tulojen mukaan. Olipa kiva ylläri, kun mulle tupsahti 1500 € lasku. Olisi mulla ollut muutakin käyttöä sille rahalle. Kokemuksesta viisastuneena sanoin, kun seuraavia kaveriporukan polttareita järjestivät, että minä olen silloin ulkomailla, joten en osallistu polttareihin. Jälkikäteen olen kuullut, miten epäreilua oli, että yhdellä kaverilla oli hulppeat polttarit ja toisella paljon vaatimattomammat. 

Mulla on 3 sikarikasta ystävää. Aivan tavalliset murheet on. Hullun lailla tekevät töitä, yksi jopa ylitöitä ilman palkkaa.

Ainoa huono puoli että eivät voi matkustella. 

Mun kaveri peri just suuren summan rahaa eikä oikein enää jaksa koko ihmistä. On muuttunut ahneeksi, toisaalta pihistelee kamalasti mutta toisaalta tuhlailee älyttömästi. Kaverit ovat muuttuneet hänelle terapeuteiksi, ja nyt viimeisin lohkaisu tältä tyypiltä oli, että "sun pitäis säästää pari vuotta niin voitais sit lähteä yhdessä aurinkolomalle"!!!!!!! Ei siis puhettakaan että olisi tarjoutunut maksamaan lippuni tai esim. puolet siitä, mistä se kuvittelee mun repivän rahaa kys. matkaan?? Kaksi pientä lasta ja mies työttömänä! Ja mikä helvetin seuraneiti mäkin olen?

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri peri just suuren summan rahaa eikä oikein enää jaksa koko ihmistä. On muuttunut ahneeksi, toisaalta pihistelee kamalasti mutta toisaalta tuhlailee älyttömästi. Kaverit ovat muuttuneet hänelle terapeuteiksi, ja nyt viimeisin lohkaisu tältä tyypiltä oli, että "sun pitäis säästää pari vuotta niin voitais sit lähteä yhdessä aurinkolomalle"!!!!!!! Ei siis puhettakaan että olisi tarjoutunut maksamaan lippuni tai esim. puolet siitä, mistä se kuvittelee mun repivän rahaa kys. matkaan?? Kaksi pientä lasta ja mies työttömänä! Ja mikä helvetin seuraneiti mäkin olen?

Olet kaveri. Seuraneiti olisit, jos sun seurastasi pitäisi maksaa. Sinänsä kaveriltasi typerä lohkaisu, jos tiesi, että miehesi on työtön. On aika selvää, ettet sä tuossa tilanteessa pystyy säästämään rahaa mihinkään aurinkolomiin. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä muuten edes tiedät, ovatko oikeasti rikkaita vai eletäänkö velalla?

Onko tuolla muka mitään väliä, jos kuitenkin sen toisen elämä on ihan erilaista rahan takia?

Olen vähätuloinen ja kaikki lapsuudessa ja nuoruudessa hankitut ystävät ovat isotuloisia.

Minulla on yliopistotutkinto, mutta olen pitkäaikaistyötön.

Minulla on juuri samanlaisia ongelmia, että kaverini tekevät ja miettivät niin totaalisesti erilaisia asioita kuin minä. Hävettää ja harmittaa. Mistä löytäisin kaltaisiani akateemisia, mutta pitkäaikaistyöttömiä. Tarvitsisin kaltaistani seuraa myös.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveri peri just suuren summan rahaa eikä oikein enää jaksa koko ihmistä. On muuttunut ahneeksi, toisaalta pihistelee kamalasti mutta toisaalta tuhlailee älyttömästi. Kaverit ovat muuttuneet hänelle terapeuteiksi, ja nyt viimeisin lohkaisu tältä tyypiltä oli, että "sun pitäis säästää pari vuotta niin voitais sit lähteä yhdessä aurinkolomalle"!!!!!!! Ei siis puhettakaan että olisi tarjoutunut maksamaan lippuni tai esim. puolet siitä, mistä se kuvittelee mun repivän rahaa kys. matkaan?? Kaksi pientä lasta ja mies työttömänä! Ja mikä helvetin seuraneiti mäkin olen?

Tottahan sen kaverin olis pitäny antaa puolet rahoistaan sulle.

Ihme rotta, varmaan sossun vakioasiakas..

Ap, et voi tietää muiden ihmisten murheista mitään sen perusteella, miten he matkailevat. Olet nyt saanut päähäsi, että kaverisi ovat onnellisempia kuin sinä vain, koska heillä on enemmän rahaa tai että heillä ei ole mitään murheita, koska heillä on enemmän rahaa.

Et voi tietää. Harvat ulkopuoliset saavat tietää kaikesta, mitä perheiden sisällä tapahtuu. Ulospäin tilanteet voi saada näyttämään vaikka miltä.

Kannustan lämpimästi etsimään hyvää nimenomaan siitä ihan omasta elämästä ja lopettamaan muiden ihmisten elämän miettiminen.

Minulla vähän sama tilanne. Ystävä sanoo että tietenkin voit kertoa minulle kaikki murheesi, mutta ei ehkä ymmärrä että ystävyyden idea "ilojen ja surujen jakaminen" ei oikein toimi niin että toinen jakaa jatkuvasti ne ilot ja toinen surut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa kurjalta ja ymmärrän hyvin että voi tuntua tosi hankalalta iloita toisen puolesta tuossa tilanteessa. Onko sulla ollenkaan enemmän samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä? Mietin vaan, että jos välillä hengaa samalaisen arjen kanssa painivan ihmisen kanssa, on ehkä helpompi olla sitten niiden varakkaiden ystävien kanssa myös?

Mun rikkaat ystävät tosin elää matkustelua lukuunottamatta aika vaatimattomasti, ostavat kirpparilta vaatteita ja käyvät ruokaa lidlistä. Toki heillä on isot talot hyvällä alueella mutta eivät niillä mitenkään pröystäile. Musta tuntuu siis vähän hassulta ajatus että rikkaat jotenkin erottuisivat elämmäntyylillään noin kovasti.

Itse en haluaisi siivota isoja neliöitä, asutaan ahtaammin mutta hyvällä alueella juuri siksi. En tykkää matkustaa, joten kun kaverit puhuu reissuistaan voin ihan iloisesti kysellä ja iloita, kun en itse menisi kauas pitkälle reissulle mistään hinnasta.

Mulla ehkä se suurin p**kafiilis tuli, kun lapset oli pienempiä ja oli paljon lastenvaatekutsuja ystäväpiirissä, ne oli samalla sellainen sosiaalinen kiva tapahtuma, johon oli kiva osallistua. Mutta kun muut tilaili asukokonaisuuksia toisensa perään, mä laskin päässä et raaskinko ottaa yhdet sukat vai yhden paidan, silloin joskus tuli kotimatkalla itkettyä, kun tunsin olevani ihan eritasoista porukkaa.. Joten ymmärrän kyllä ap:n fiilikset.

Mulla silmät tapitti kuin luolamiehellä joka on nähnyt tulta ensinmäistä kertaa elämässään. Sisustus suunnittelija? Konsepti on toki tuttu mutta pelkkä ajatus siitä, että maksat ihmiselle, että hän valitsee sulle huonekalut oli (mulle) uskomatonta. Kaipa asiakkaita on, koska noita palveluita myydään. Tuntuu vaan oudolta, että nyt tunnen ihmisen, joka noita palveluita käyttää

Ap

Ei sisustussuunnittelijan yksi käynti mitään ultimaatumin ylellistä ja kallista ole, ja rahaa todennäköisesti säästyy, koska ammattilainen osaa sanoa, minkäkokoiset huonekalut ovat hyviä kokonaisuuteen jne.

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähän sama tilanne. Ystävä sanoo että tietenkin voit kertoa minulle kaikki murheesi, mutta ei ehkä ymmärrä että ystävyyden idea "ilojen ja surujen jakaminen" ei oikein toimi niin että toinen jakaa jatkuvasti ne ilot ja toinen surut...

Juu, ei se toimikaan niin, mutta ei myöskään niin, että vain toisella on lupa puhua omasta elämästään. Tuossa käy nimittäin helposti niin, että puhujasta tulee kuuntelijalle nk energiasyöppö. Toinen vaihtoehto toki on, että kumpikaan ei puhu omasta elämästään mitään vaan keskustellaan neutraaleista asioista kuten säästä, ajankohtaisista asioista, vuodenajoista jne. Tässä taas käy helposti niin, että ystävyyssuhde muuttuu kaverisuhteeksi ja myöhemmin vain tuttavuussuhteeksi, jossa vuorovaikutus on lähinnä smaltalkia ja kumpikin hakee ystävänsä jostain muualta.