Muita köyhiä joilla rikkaita ystäviä? Miten te jaksatte?

Että semmosta kirjoitti:

Niin,kateellisuus ei ainankaan paranna oloasi,se että maailma on tietyllä tavalla epäoikeudenmukainen,on asia johon meidän tavallisten ihmisten on tyytyminen,koska niin kauan kuin varakkaammat pitää itseään parempina ihmisinä varallisuutensa vuoksi ihmiset ei heidän silmissään ole saman arvoisia,kuitenkin tuo on asenne asia,suurimmalla osalla varakkaammista ihmisistä elämä on loppupeleissä rakkaudetonta,tunne köyhää ja erittäin pinnallista,tietty se ei paljon joitakin lohduta jos joku syö kallista ruokaa ja toinen joutuu vetään sitä makaroni lootaa jatkuvasti,mikä on ihan hyvää ruokaa kuitenkin ja aina on laskupino odottamassa,mutta ajattele niin,että sinun ei tarvitse koko ajan esittää jotain muuta mitä olet ja juosta tukka putkella muodin ja viimeisimpien sisustus trendien mukana,sekin uuvuttaa varmasti ihmistä,jos ei muuten niin henkisesti,sinulla on lapsi mitä edes kaikki varakkaammat ei pysty saamaan,vaikka haluaisi,ei se raha tuo onnea,se on välttämätön paha mitä pitää olla,että pärjää,toisilla on vaan sitä liikaa,eikä ne reppanat tiedä mihin sen käyttää ja poiskaan ei voi antaa.Mekin olemme tavllinen suur perhe,äiti,isä ja seitsemän lasta,sekä kissa ja koira,mikä yrittää räpiköidä päivästä toiseen,kun ei haluta sossun luukulle mennä,kun siellä autetaan taloudellisesti vain juoppoja ynm.hörhöjä.Toivon sinulle jaksamista ja iloa elämääsi,ja siunausta.Itse säälissä räpiköiminen kannattaa heittää nurkkaan ja alkaa ajattelemaan itseäsi ja lastasi,mikä on tärkeintä maailmassa.

Hahaa, vittu mitä paskaa ja yleistämistä.

Onko teillä mitään yhteistä minkä vuoksi jatkaa ystävyyttä? Jos olette täysin eri maailmoista, niin kannattaisiko koittaa tutustua ihmisiin jotka asuvat siellä lähiössä ja joiden kanssa olisi enemmän yhdistäviä tekijöitä?

Ota ensimmäiseksi se lapsesi pois siitä ruudun edestä. Katkaise köyhyyskierre. Lukekaa, piirtäkää yms. Ja kannusta opiskelemaan. Se on käytännössä ainoa tie eroon köyhyydestä. Ja mikset voisi tehdä sen jo itse. Lue ekonomiksi tai juristiks tai diplomi-insinööriksi. Mutta siihen ei pääse, kuin aivan äärettömän pirun kovalla työllä. Minä ja mieheni olemme duunariperheistä, mutta nyt olemme oikeasti rikkaita. Korkeakoulutus ja armoton työ on meidät tähän tuonut. Tsemppiä sinulle, luota itseesi ja opiskele! Suomessa ei ole mitään esteitä rikastumisella. Ja pidä niitä rikkaita ystäviäsi kannustavana esimerkkinä, turhaan kadehdit. Ja pyydä heiltä apua urasuunnitteluun, varmasti auttavat.

Onko sinulla mitään motivaatiota laajentaa sitä ystäväpiiriäsi? Itse olen aikoinani kunnan sosiaalitoimen avulla ollut perustamassa ystävyysrinkiä juuri yksinhuoltajille ja se on nyt laajentunut kaikkille yksinäisille. Olen saanut sitä kautta paljon uusia ystäviä varsinaisen toiminnan ulkopuoliseen tekemiseen. Olisiko sinulla mahdollisuutta tutustua jonkun tälläisen toiminnan kauttaa uusiin ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Ota ensimmäiseksi se lapsesi pois siitä ruudun edestä. Katkaise köyhyyskierre. Lukekaa, piirtäkää yms. Ja kannusta opiskelemaan. Se on käytännössä ainoa tie eroon köyhyydestä. Ja mikset voisi tehdä sen jo itse. Lue ekonomiksi tai juristiks tai diplomi-insinööriksi. Mutta siihen ei pääse, kuin aivan äärettömän pirun kovalla työllä. Minä ja mieheni olemme duunariperheistä, mutta nyt olemme oikeasti rikkaita. Korkeakoulutus ja armoton työ on meidät tähän tuonut. Tsemppiä sinulle, luota itseesi ja opiskele! Suomessa ei ole mitään esteitä rikastumisella. Ja pidä niitä rikkaita ystäviäsi kannustavana esimerkkinä, turhaan kadehdit. Ja pyydä heiltä apua urasuunnitteluun, varmasti auttavat.

Et sitten yhtään alentuvampaa sävyä keksinyt kommenttiisi? No, meitä on moneen junaan.

Voi helvetti. Mitä täällä paasataan, että köyhän pitäisi koko ajan olla iloinen rikkaamman ystävän olemisista ja tekemisistä. Sehän siinä on vittumaista, kun suunta on koko ajan rikkaan iloihin. Miksei asetelma ole niin, että iloittaisiin niistä köyhemmän jutuista, että köyhäkin voisi kertoa omista ilon lähteistään ja sitä iloa jaetaan yhdessä?

Vai onko niin, että ne köyhän ilot ovat niin mitättömiä, että rikkaan maailmassa ovat itsestäänselvyyksiä?

Itse saan takuueläkettä ruhtinaalliset 700 € ja risat kuussa ja ainoa, mitä on paljon, on lääkkeitä ja terveyskuluja. Superrikas (ansaitsee & on perinyt rahaa) ystävä hatuttaa silloin, kun nähdään vaikka niin, että on mahdollisuus ostaa vaikka kahvit tai naposteltavaa. Tämä ystävä ei koskaan, ei ikinä vahingossakaan heitä, että hän voisi piffata. Hänen budjetissaan se ei tietenkään tuntuisi missään, koska hän ansaitsee n. minuutissa sen, minkä minä kahdessa viikossa. Ellei enemmänkin, jos mietitään hänen sijoituksiaan yms. jotka poikivat rahaa. Lapseton ihminen.

Mulle taas tekee tiukkaa yksikin ylimääräinen kahvi. Mutta, lapsuudenaikainen ystävä... Itse piffaan välillä muille ystäville puolin ja toisin, mutta tämän rikkaan kanssa kaikki maksulliset jutut on niin tarkkoja, että huhhuh. Pakko vaan yrittää unohtaa, että ystävällä on niin helvetisti rahaa, mutta ottaa välillä pahasti päähän.

Kyllä rikkaillakin luulisi olevan iloja, jotka eivät maksa juuri mitään? Köyhäkin voi tarjota taitojaan. Sinä tarjoat pannaria ja minä ravintolaillan tai kokonaisen kokkaamani aterian ei niin edullisista aineksista?  (hinnasta ei tietenkään puhuta). Tärkeintä on, että toinen huomioidaan.

rikas

Vierailija kirjoitti:

Mistä muuten edes tiedät, ovatko oikeasti rikkaita vai eletäänkö velalla?

Tuon logiikan mukaan kuka vaan voisi hankkia miljoonatalon ja pari uutta Mersua pihaan ja matkustella monta kertaa vuodessa ympäri maailmaa....

Ei vaan ihan mene noin.

Että semmosta kirjoitti:

Niin,kateellisuus ei ainankaan paranna oloasi,se että maailma on tietyllä tavalla epäoikeudenmukainen,on asia johon meidän tavallisten ihmisten on tyytyminen,koska niin kauan kuin varakkaammat pitää itseään parempina ihmisinä varallisuutensa vuoksi ihmiset ei heidän silmissään ole saman arvoisia,kuitenkin tuo on asenne asia,suurimmalla osalla varakkaammista ihmisistä elämä on loppupeleissä rakkaudetonta,tunne köyhää ja erittäin pinnallista,tietty se ei paljon joitakin lohduta jos joku syö kallista ruokaa ja toinen joutuu vetään sitä makaroni lootaa jatkuvasti,mikä on ihan hyvää ruokaa kuitenkin ja aina on laskupino odottamassa,mutta ajattele niin,että sinun ei tarvitse koko ajan esittää jotain muuta mitä olet ja juosta tukka putkella muodin ja viimeisimpien sisustus trendien mukana,sekin uuvuttaa varmasti ihmistä,jos ei muuten niin henkisesti,sinulla on lapsi mitä edes kaikki varakkaammat ei pysty saamaan,vaikka haluaisi,ei se raha tuo onnea,se on välttämätön paha mitä pitää olla,että pärjää,toisilla on vaan sitä liikaa,eikä ne reppanat tiedä mihin sen käyttää ja poiskaan ei voi antaa.Mekin olemme tavllinen suur perhe,äiti,isä ja seitsemän lasta,sekä kissa ja koira,mikä yrittää räpiköidä päivästä toiseen,kun ei haluta sossun luukulle mennä,kun siellä autetaan taloudellisesti vain juoppoja ynm.hörhöjä.Toivon sinulle jaksamista ja iloa elämääsi,ja siunausta.Itse säälissä räpiköiminen kannattaa heittää nurkkaan ja alkaa ajattelemaan itseäsi ja lastasi,mikä on tärkeintä maailmassa.

Vittu mitä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuullostaa kurjalta ja ymmärrän hyvin että voi tuntua tosi hankalalta iloita toisen puolesta tuossa tilanteessa. Onko sulla ollenkaan enemmän samanlaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä? Mietin vaan, että jos välillä hengaa samalaisen arjen kanssa painivan ihmisen kanssa, on ehkä helpompi olla sitten niiden varakkaiden ystävien kanssa myös?

Mun rikkaat ystävät tosin elää matkustelua lukuunottamatta aika vaatimattomasti, ostavat kirpparilta vaatteita ja käyvät ruokaa lidlistä. Toki heillä on isot talot hyvällä alueella mutta eivät niillä mitenkään pröystäile. Musta tuntuu siis vähän hassulta ajatus että rikkaat jotenkin erottuisivat elämmäntyylillään noin kovasti.

Itse en haluaisi siivota isoja neliöitä, asutaan ahtaammin mutta hyvällä alueella juuri siksi. En tykkää matkustaa, joten kun kaverit puhuu reissuistaan voin ihan iloisesti kysellä ja iloita, kun en itse menisi kauas pitkälle reissulle mistään hinnasta.

Mulla ehkä se suurin p**kafiilis tuli, kun lapset oli pienempiä ja oli paljon lastenvaatekutsuja ystäväpiirissä, ne oli samalla sellainen sosiaalinen kiva tapahtuma, johon oli kiva osallistua. Mutta kun muut tilaili asukokonaisuuksia toisensa perään, mä laskin päässä et raaskinko ottaa yhdet sukat vai yhden paidan, silloin joskus tuli kotimatkalla itkettyä, kun tunsin olevani ihan eritasoista porukkaa.. Joten ymmärrän kyllä ap:n fiilikset.

Mulla silmät tapitti kuin luolamiehellä joka on nähnyt tulta ensinmäistä kertaa elämässään. Sisustus suunnittelija? Konsepti on toki tuttu mutta pelkkä ajatus siitä, että maksat ihmiselle, että hän valitsee sulle huonekalut oli (mulle) uskomatonta. Kaipa asiakkaita on, koska noita palveluita myydään. Tuntuu vaan oudolta, että nyt tunnen ihmisen, joka noita palveluita käyttää

Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi sä nöyrsitelet muita, etkä keskity omaan elämääsi? Haluaisitko itse huokailla tyylikalusteiden perään?

Ei niillä rikkaillakaan aina hyvin mene. Meidän hyvintienaavat tutut kadehtivat hyvää suhdettamme, ja ihmettelevät selviämiskykyämme. Itse asiassa monet rahankäyttäjät arvostavat säästeliästä elämäntapaa.

Yksinuoltajana mun on vaikea päteä parisuhteella :)

Ap

Hyvin. Ystävät eivät koskaan nosta itseään jalustalle koska rahaa on keskivertoa enemmän. Saattaa mainita että maksoi summan x tai miettii ostavansa jotain mihin ei itsellä koskaan ois varaa. Antavat vanhoja tavaroitansa tai myyvät ne halvalla. Tietävät että olen työtön,tosin eivät tiedä onko mulla säästöjä tai rahatilanteesta muutenkaan mitään. Ei sillä ole merkitystä, jos ei anna niillä olla. Olemme ystäviä, emme taloudellisesti toisistamme riippuvaisia ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te jaksatte? Nyt avautuminen paskalta ihmiseltä, koska mulla on paha olo.

Olen varaton yh jolla erittäin varakkaita ystäviä. Yritän, yritän niin helvetisti, olla iloinen ystävien puolesta, mutta nyt on takki tyhjä. Mä en jaksa, mä en pysty.

Yksi miettii mistä löytää hyvä sisustus suunnittelija, koska hänen olohuone tarvitsee uuden ilmeen. Toinen miettii minne mennä rantalomalle, hän kaipaa lämpöä ja aurinkoa.

Mun sisustus on kuuminta hottia kierrätyskeskuksesta. Meidän loma menee kotona.

Mun on joskus tosi vaikea olla iloinen ja osallistua keskusteluihin. Mä yritin joka solullani olla positiivinen, jutella asioista jotka ovat niin kaukana mun todellisuudesta, että voisin samantien puhua miltä tuntuu olla heinäsirkka.

Ollaan nyt kotona (rumassa lähiössä) ja laitoin lapsen telkkarin eteen (22 tuumaa ja ei kaukoa) että voin tuijottaa seinää (josta hilseilee maali) vähän aikaa. Mä en oikeasti jaksa. Ystävät ovat ihania, mutta mä en pysty ja jaksa. Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa, että pitää yrittämällä yrittää olla iloinen ystävän puolesta?

Tuskin niitä ystävien rahoja kukaan on niille antanut. Ovat opiskelleet ja tehneet kovasti työtä menestyksen eteen.

Mikä sun kohdalla meni vikaan?

Yliopistossa sain kesätoitä hyväntekeväisyysjärjestöstä. Hurahdin alalle, jätin opiskelut, tein 10v alan töitä, tuli leikkaukset, irtisanottiin, parisuhde tuli tiensä päähän, opiskelen nyt avoimessa. Tollei niinku tiivistettynä mun elämä.

Omat valinnat aiheutti nykyisen tilanteen, mutta sille en mitään voi

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei se ystävyys ole helppoa sille varakkaammallekaan osapuolelle. Pitää varoa sanojaan, miettiä , mistä voi valittaa ja mistä ei, ja miten kertoo kuulumisiaan. Vaikka varakkaammilla oikeasti on paljon ihan samanlaisia huolia kuin köyhemmilläkin. Lapset kasvavat ja hakevat omia polkujaan, vanhemmat vanhenevat, tulee onnettomuuksia ja sairauksia. Ja ystävyyteen kuuluisi niiden ilojenkin jakaminen.

Tosta mulla tuleekin paska olo. Ystävä kiroaa jotain first world problem asiaa (cappuccino kone rikki), tajuaa kenelle puhuu (köyhälle), häpeää. Olis kiva, jos mulle voisi puhua ihan kaikesta ja vielä parempi, jos olisin aidosti iloinen niistä hyvistä asioista

Olen köyhä ja minun kaikki ystäväni ovat hyvintoimeentulevia, mutta se häiritse tippakaan. Olen kertonut tilanteeni, jäin jo muutama vuosi sitten työttömäksi ja ero tuli samoihin aikoihin, ystävilleni suoraan. Joudun useasti sanomaan etten voi osallistua johonkin tapahtumaan tai menoon, mutta en ala sitä sen kummemin miettimään. Kun ei voi niin ei voi.

On paljon ilmaisia mielenkiintoisia juttuja joihin voi mennä. Olen joka päivä kiitollinen siitä mitä minulla on, en siitä mitä ei ole.

Ymmärrän tuon toivottomuuden tunteen, mutta siitä on mahdollista päästä yli. Itse kuulun kaveripiirini köyhimpiin ja olen kuunnellut juuri samoja "murheita" monet vuodet, mutta enää se ei kirvele. Käänsin fokuksen oman tilanteen parantamiseen, opiskeluun, uraan ja lasten kasvattamiseen. Kävin myös terapiassa ja löysin taistelutahdon sen avulla. Lähtötilanteessa olin juuri eronnut, pienten lasten äiti ja kouluttamaton, joka sai vakityöstä potkut. Siitä pikkuhiljaa kivunnut ylöspäin ja löytänyt onnea tästä elämästä, mikä minulla on. Ja vieläkin menossa eteenpäin. Tärkeintä on, ettei pysähdy ja käytä energiaa, siihen mitä itseltä puuttuu, vaan miten voi saavuttaa ne asiat mitä haluaa. Se ei tapahdu hetkessä, mutta jos jatkaa sinnikkäästi, niin tilanne kyllä paranee.

Monesti elämässä materiaalisesti rikkaat ovat saaneet joko hyvän pohjan kotoa, perintöä, vanhempien rahallista apua tai ainakin painaneet täysiä kohti tavoitettaan luopuen sitten jostain muusta (esim. vapaa-aika, lapset).

Tärkeintä on, ettet luovuta!

Asenne? Kaipa sulla jotain hyvää elämässäsi on? Eipä kai tossa kyse siitä, että ystäväsi ovat varakkaita, vaan se, eytä miksi he puhuvat näistä asioista kanssasi, jos olette täysin eri aaltopituulsilla mitä tulee rahaan ja rahankäyttöön.

Mutta niin kliseistä, kuin se onkin niin raha ei tuo onnea. Se helpottaa elämää.

Älä turhaan tunne syyllisyyttä AP! Kyllä varmasti jokainen meistä köyhistä kokee noita negatiivisia tunteita toisten varallisuutta koskien eikä se tee kenestäkään meistä pahoja ihmisiä. Tasan ei mene onnen lahjat ja sitä on joskus raskasta kantaa.

Itse olen laittanut poikki pari ystävyyssuhdetta näiden varakkaiden ystävieni empatian puutteen ja alentuvan asenteen tähden. Empatiakykyisten varakkaiden ystävieni kanssa pidämme yhtä, sillä heiltä saan ymmärrystä enkä saarnoja tai tökeröitä rahaa koskevia kommentteja.

T: Korkeakoulutettu köyhä, joka on tukenut 19-v. asti (eli noin vuosikymmenen) velkaantunutta ja iäkästä isäänsä paiskimalla kolmea työtä kerralla. Jäin matalapalkkaisten töiden loukkuun tutkinnostani huolimatta, sillä isäni takia minulla ei ollut tilaisuutta ottaa vastaan oman alani palkattomia harjoituspaikkoja. Ihan siltä varalta vain että joku rikas päättää ryhtyä kyseenalaistamaan mikä minun elämässäni meni vikaan :)

Mä olen meidän ystäväporukassa se "rikas". Tai no en nyt rikas, mutta silleen varakas, että tosiaan pystyy menemään paristi vuodessa aurinkomatkoille, eikä tarvi miettiä, onko vaikka polttarien yhden hengen osuus liian suuri, että pystyy sekä osallistumaan, että saa ruokaakin ensi viikolle. Tai että voiko mennä ulos syömään  tai baariin tyttöporukalla.

Mä olen sitten "avustanut" rahallisesti näissä tilanteissa niitä, joilla oikeasti on ollut tyyliin kympistä tai parista kiinni. Kun se ei itsellä ole siitä kiinni, ja sitten on kuitenkin kivempi, että nekin kaverit, joilla ei muuten olisi varaa, pystyvät sitten osallistumaan. 

Mun mielestä kaveriporukassa pitäisi olla vähän samalla tavalla kuin parisuhteessa; eli että menot jaetaan tulojen mukaan. Jos mulla olisi varaa, piffaisin varmasti koko kaveriköörin kolmeksi viikoksi Karibialle - niin varakas en kuitenkaan ole. Koska kivempaahan siellä olisi kimpassa olla kuin yksin. 

Tunnistan kyllä tilanteen. En nyt tiedä ollaanko köyhiä, mutta pienituloisia. Kaverit ympärillä rakentelee uusia omakotitaloja ja suurimmat murheet on esim riittääkö rahat keittiön kivitasoon. Vaatekutsuja ym pitävät ahkerasti, itse sitten mietin ostanko vaan kohteliaisuudesta sen yhden bodyn vaikka tiedän että kirpparilta saa ihan kivoja paljon halvemmalla.

Mutta sitten muistutan itseäni että pitää olla onnellinen siitä mitä minulla jo on, eikä miettiä sitä mitä ei ole.... aina jollakin on enemmän kuin sinulla! Ja jos jotain oikein kovasti itse haluaa, sitten vaan pikkuhiljaa nokka sitä kohti.. muiden jutut ei kuitenkaan ole minulta pois ja loppupeleissä ihan oikeasti olen kuitenkin iloinen heidän saavutuksistaan yms.