Mitä tehdä? Tuntuu ettei 1,5v hallitse tunteitaan lainkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali, kovapäisempi ja tulisempi lapsi todennäköisesti.

Sanoita sille ne tunteet, kiellä topakasti ja tarvittaessa otat syliin ettei satuta itseään tai muita. Huomiota voi myös kiinnittää muualle tai ennaltaehkäistä tilanteita antamalla hänelle extrahuomiota jos heti kun meinaa homma lähteä lipsumaan käsistä.

Jäähyt ei tuon kanssa toimi ( vaikka omani kanssa väsyneenä olen niitäkin joskus käyttänyt). Pitkää pinnaa vaan! Jos kiusaa sisaruksia niin otat vaikka syöttötuoliin hetkeksi istumaan että saat kokata tms rauhassa jos et ehdi alas just silloin hänen kanssa istumaan.

Tämä tässä omituista onkin. Lapsi muuten luonteeltaan rauhallisempi, kuin kukaan muu sisaruksistaan, joista kaksi erittäin temperamenttisia ja jääräpäisiä. Kaikki kommenteissa esitetyt on jo teststtu, matkasänky olkkarissa, satutetun ylimalline lohdutus, huomiotta jättäminen, syliin otto, kaikkea on kokeiltu pitkällä kaavalla, jäähyä ollaan kokeiltu, mutten ollut kovin innoissa.i kokeilemassa, koska siitä ei tämänikäiselle yleensä hyötyä ole.. :/

Juu mutta lapsi on 1,5v.... on ihan normaalia ettei se syliinottaminen ja sanoitus heti autakkaan.... meillä poika oli kyllä hyvin samankaltainen, takertuva (nukkui minussa kiinni 2,5v kunnes pikkusisarus syntyi, siirtyi isän viereen jossa nukkui 4,5 vuotiaaksi...). Päällepäin rauhallinen, asioihin keskittyvä. Mutta selvästi tempperamenttisempi kuin muut lapseni, koska ne tunteet ei tosiaan meinannut pysyä hanskassa. Nyt hän on 5v, ja edelleen hänellä on päiviä kun saa raivareita joiden käsittelyyn tarvitsee sitä apua.

Eli toisinsanoen, ihmettä ei välttämättä ole tulossa kovinkaan pian, vaikka päälläsi seisoisit. Silti on tärkeää että toimit aina samalla tavalla kun raivari tulee. Sanoitat, kysyt, keskustelet. Vaikka raivarin jälkeen jos ei tunnepuuskassa kykene kommunikointiin. Muita tai itseään jos satuttaa, tiukka syliote. Muuten ei tarvitse tietenkään kiinni pitää, joskus lapsi vaan haluaa päästellä höyryjä ja esim makaa lattialla huutamassa. Ei sitä tarvitse sen enempää estellä tai torua (ellette sitten satu just olemaan Esteri tädin 80-vuotissyntymäpäivillä..) kysyt vaan välillä että haluatko tulla syliin - yleensä ne lopulta haluaa ja rauhoittuu siihen!

Siksi toivotin pitkää pinnaa... taikasauvoja ei ole olemassa ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä vähän samanlaista, poika nyt 2v 2kk. Sikäli tosin helpompaa, että on ainoa lapsemme. Olen myös miettinyt, onko normaalia, mutta olen ajatellut, että tällaista on kaikilla..? Ainakin jossain määrin? Tai edes joillain, olematta epänormaalia..?

Jäähyt on mun mielestä liikaa tän ikäisille, ne ei sitä tajua? Saattaa vain pahentaa? Samoin meillä pahentaa, jos liikaa suututaan tai kun mies on joskus esittänyt, että alkaa itkettää, niin se vain naurattaa. Luulee, että se on joku leikki. Paras teho on ollut, kun laskeutuu samalle tasolle ja kieltää tiukan jämäkästi tyynenä pysyen ja pitää käsistä kiinni samalla selittäen, että sattuu ja noin ei saa tehdä ja siitä tulee toiselle paha mieli. Kaikenlainen oma kiihtyminen pahentaa. Nykyään tosin saattaa joskus yliväsyneenä tms. lyödä läpsäistä tahallaan todeten samalla heti perään "paha mieli"... En tiedä, onko oikein, mutta olen alkanut tehdä niin, että menen vaikka eteiseen lapsiportin toiselle puolelle ja sanon, että kaverit lähtee pois, jos lyö. Että ei kukaan halua leikkiä ja olla sellaisen kanssa, joka lyö tms.

Jotenkin kiukku kuitenkin pitäisi antaa purkaa. On kerrottu, että ketään ei saa satuttaa tai mitään rikkoa, vaikka suututtaa. Olen antanut tyynyn silloin kun tulee itkupotkuraivari (eikä ole vielä lyönyt ketään) ja koittanut sanoittaa ja sanoa, että tyynyä voi lyödä ja purkaa siihen pahan olon. Että sitä ei satu.

Mutta kyllä tällaisen kanssa vähän tulee välillä hämmentynyt olo. Mistä tietää, kun ei ole enää ihan normaalia?

Meillä ei tosiaan ole muita lapsia ja muualla on aina tosi kiltti ja rauhallinen. Ei varmaan kukaan uskoisi, että kotona on tällaista. Kaikki aina kehuu poikaa. Jos joku lapsi tulee puistossa viemään vaikka lelun kädestä, on hän vain katsonut hölmistyneenä vierestä. Ihan viime aikoina on välillä vähän alkanut pitää puoliaan ja pitänyt lelustaan kiinni. Kotonakin on usein tosi kiltisti, mutta juuri etenkin väsyneenä tulee noita lyömisiä, jos pitäisi vaikka tulla vielä pesemään hampaat eikä halua. Mutta kun pakko on... Tai jos menee muuten vain "lujaa" ja on kovin hauskaa, saattaa ilkikurisena nipistää tai kynsiä leikatessa yrittää aina tahallaan raapia ja testailee kynsiään. Sitten tietysti on lisäksi nämä uhmaraivarit, kun joudutaan vain kieltämään jostain. Joskus (aika usein) tulee noita, että harmistuessaan jähmettyy, naama vääntyy parkuun, mitään ei kuulu hetkeen ja vasta jonkin ajan kuluttua lähtee ääntä ja tulee se raivo ulos. Ei kyllä hakkaa päätänsä silloin seinään. Joskus saattaa mennä sohvalle hakkaamaan päätäänsä tyynyihin samalla. Seinään hakkasi päätänsä joskus muuten vain, mutta se taisi olla vaihe, kun ei ole enää sitä tehnyt niinkään.

Mun mielestä ihan normaalilta kuulostava kaksivuotias, vaikka toki varmasti haastava tapaus. Toi sun siirtyminen pois lapsen lyödessä ja toteaminen että kaverit menee pois jos lyö, on varmasti siellä "harmaalla alueella", mutta minun mielestä ok jos lapsi tietää ettei vanhempi oikeasti häntä "hylkää" ja puheen kehittyminen ollut normaalia (eli ihan siis se, että ymmärtää mitä sanot). 

Minun mielestä ne vakavat ongelmat alkavat näkyä kunnolla vasta yli 3-vuotiailla lapsilla. Sen ikäisestä voi tehdä jo vähän johtopäätöksiä sen suhteen, miten toimii muiden lasten ja aikuisten kanssa. En olisi huolissani 2-vuotiaan aggressiivisuudesta. Ei tuon ikäiset vielä osaa näyttää tunteitaan terveellä tavalla.

Parhaiten lapselle tunteiden hallintaa opettaa sanoittamalla ne hänelle ja auttamalla häntä rauhoittumaan. Aikuisellakin voi kiukuttaa tilanteessa, mutta se tunnereaktio ei saisi olla vahvempi kuin lapsen. Esim. lapsi lyö kun hänellä kiukuttaa, niin voi sanoa että minä huomaan että sinulla nyt kiukuttaa. Sinä et silti saa lyödä minua, se käy kipeää. Minullakin nyt hermostuttaa kun sinä löit minua. Rauhoitutaan tässä yhdessä. Ja kyllä minun mielestä 1-2-vuotiasta pitää fyysisesti estää lyömästä, koska he usein tarvitsevat sen lisäksi. Eli ihan siis että otat kädestä kiinni kun toinen lyö. Vähän isommille lapsille sitten pitäisi toimia jo ihan pelkkä kieltokin. 

Tsemppiä kaikille vanhemmille! Muistakaa kaiken kiukun ja vihan keskellä myös hassutella ja nauttia lapsista. Sillä tavalla niitä terveitä muksuja kasvaa. Lapsen pitää tietää että hän tuottaa iloa vanhemmilleen :)

-Lto

Kiitos vastauksestasi!

Joskus kun ollaan kyllä oltu kolmistaan kotona ja lapsi on lyönyt mua, olen saattanut poistua makkariinkin oven taakse tai sanonut meneväni vessaan ja mennyt sinne. Lapsi on jäänyt miehen kanssa olkkariin. Onkohan tuo ollut sittenkin liian hylkäämiskokemus lapselle, kun olen saattanut sanoa meneväni sitten pois ja että menen vessaan? Siellä olen saattanut olla vähän pidempään ja laittaa esim. pyykit narulle samalla. Olen ajatellut, että jos lapsen kanssa toimisi vähän sama kuin emokoiralla ja pennuilla? Koiraemothan tekee niin, että ne häipyy rauhallisempaan tilaan, jos pennut alkaa liikaa purra ja riekkua. Mutta toisaalta eihän lapsi ole koira...

Lapsi kyllä tuntuu ihan hirveästi ymmärtävän puhetta. Puheen tuotto on toinen, mistä olen ollut vähän huolissani. Se on kyllä koko ajan kehittynyt eteenpäin, mutta nyt vasta viime kuukausina on alkanut tulla enemmän sanoja niin, että enää en pysy laskuissa mukana. Joka päivä tulee nykyään joku uusi sana. Vielä ennen joulua osasi sanoa vasta muutaman kymmenen sanaa täysin oikein ja lisäksi oli tosi paljon omia sanoja. Kaksisanaisia lauseita tulee vasta muutama.

Kipuakin on varmasti ollut koko ajan, koska kaikki hampaat on tulleet todella kovalla tahdilla. Nyt on viimeinen poskihammas tulossa läpi. Lisäksi on ollut eräs asia, joka operoitiin alkuvuodesta sairaalassa. Senkin takia on ollut varmasti kipuja jo kauan ennen operaatiota ja sen jälkeenkin oli tietysti myös vielä kipeä.

17

Sori mutta mua vähän huvittaa nämä teidän hylkäämiskokemus pelot makkarin oven taakse sulkeutuessa. Minut heitettiin autosta ulos lapin lakeuksille ja jatkettiin matkaa ja itse jäin katsomaan auton perävaloja koiran kusitolppana niin kuin isäni Asian ilmaisi. Ennenkuin syyllistyy jostakin makkariin poistumisesta niin kannattaa oikeesti etsiä se perspektiivi mikä on Jo ylisuojelua ja mikä heitteillejättö.

No minäkin lähtisin siitä ajatuksesta, että kyseessä on todella pieni lapsi, jonka ei missään nimessä tarvitsekaan kyetä hallitsemaan tunteitaan eli huolissani en olisi. Voi ajatella, että samalla tavalla ne heikommin tunteitaan ilmaisevat ovat avuttomia tunteidensa kanssa, nämä räiskyvät vihan ilmaisijat vaan vetävät enemmän huomiota puoleensa. Oma esikoiseni oli aikanaan tosi rauhallinen, mutta hänellä tuli juuri 1,5-vuotiaana ihan puskista sellainen vaihe, että teki aivan systemaattisesti kaikkea kielletyksi tietämäänsä ja nauroi räkäisesti päälle. Olin ihan "shokissa" siitä. Jälkeen päin ajatellen ylireagoin, mutta olin jotenkin tosi hätääntynyt, kun poika oli yhtäkkiä ihan erilainen kuin ennen. Tuon ikäisen kanssa ei kai juuri muu auta kuin se jatkuva valvonta ja ihan fyysinen estäminen, jos alkaa väkivaltaiseksi tms. Samalla kannattaa toki sanoittaa, mutta mitään pikavoittoja tuolla ei saa. Minusta sellainen lievä "hylkääminen" (ei tuo aiemmin mainittu autosta ulos heittäminen siis!) on ihan ok niissä tapauksissa, kun lapsi selvästi jonkin asian jo osaa ja taitaa ja haluaa temppuilemalla huomiota. Mutta siinä saa olla aika tarkkana, että tietää lapsen todella itse hallitsevan tilanteen eli voi ihan varmasti sanoa lapsen temppuilevan tarkoitushakuisesti ja tietää, ettei tämä ole minkään hallitsemattoman tunnekuohun vallassa. Ja sitä ei noin pienen kohdalla varmaan voi sanoa. Kyllähän kaikenlaista "sammuttamista" käytetään isompien lasten kanssa esim. silloin, kun nämä kokeilevat kiroilun vaikutusta vanhempiin eli huomiotta jättämiselläkin on minusta sijansa kasvatuksessa.