Kokemuksia siitä kun teini ei mene kouluun

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus vikaa  voi olla toki koulussakin, mutta 90% tapauksista pulma on siinä, että lapsi on saanut aivan liikaa valtaa ja oikeuksia tehdä mitä huvittaa, ilman että on tarvinnut ponnistella minkään asian eteen oikeasti.

Kun tällainen teini kohtaa viimeistään kasilla sen, että koulun eteen olisi tehtävä jotain, jotta saisi edes sen 5-6 arvosanakseen ja pääsisi eteenpäin, voi olla että hänen ratkaisu on olla menemättä kouluun. Kotona ja koneella ja puhelimella on kivempi olla yötä myöden. Aamulla ei jaksa jne. Kierre on valmis...

Huvittavaa kun joskus palavereissa on toistakymmentä aikuista miettimässä, miksi pekkaliisa ei käy koulua. Jokus olen suututtanut sekä vanhemmat ja esim psykologit kun olen kertonut heille vastauksen:  "Koska pekkaliisa ei tahdo! Ja sen myötä kaikki ovat ihan äimänä ja säätävät valtavasti kaikkien tahojen kanssa!"

Ratkaisu tähän yleensä olisi: "Jos pekkaliisa ei mene kouluun ja tee vähimmäisvaatimuksia koulussa, hänellä ei ole myöskään puhelinta, nettiä, harrastuskyytejä, herkkuja jne!" 95% tapauksista aloittaisi koulunkäynnin viikon kuurin jälkeen. Loput tarvitsevat hoitoa tai esim sijoituksen ja tällöin usein pulmia perheessä enemmänkin...

Joskus kuulee vanhemmilta lapsellisen kommentin, joo me ollaan kokeiltu tota. Ei se toiminut. Kun kysyn kauanko kokeilu jatkui, niin vastaus on kaksi päivää. Syy kokeilun loppumiseen oli, koska lapsi alkoi kiukutella ja sille tuli paha mieli.... Huoh!

Reksinä 20 v

Mitenkään ottamatta kantaa Ap:n tapaukseen, niin minun on kyllä pakko kompata tätä.

Koulussa on kasvava joukko nuoria, jotka _eivät tee yhtään mitään_. Istuvat paikalla zombeina vailla pienen pientäkään aikomusta vaivannäköön, edes kynään ei onnistuta tarttumaan saati kirjaa avaamaan. Ei jaksa, ei kiinnosta, ei oo kivaa. Ja lähes joka luokasta joku jää kokonaan kotiin yläkoulun aikana. Ja hyvin usein syynä on juuri tuo lapsena saatu ylivalta perheessä, minkä vuoksi vanhemmilla ei ole mitään auktoriteettia lapsiinsa. Eikä silloin sitä ole kenelläkään muullakaan. Joskus harvoin syynä voi toki olla masennus tai jokin muu oikea syy. Itse en enää usko tähän loputtomaan hyysäämiseen, joskus pitäisi vaan saada potku persauksille ja alkaa tajuta ettei kaikki tässä maailmassa tule kaikille ilmaisiksi.

T. 15 vuotta yläkoulun opena

Jos näin on, niin olisiko mahdollista, että vika on koulussa eikä vanhemmissa? Kouluhan näillä nuorilla on yhdistävänä tekijänä eikä vanhemmat.

Mistä ihmeestä opettajat ja rehtorit tietävät nuorten kotiasioista niin paljon, että pystyvät vetämään noin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ongelmien syistä? Yläkoulussa opettajat ei taatusti ehdi tutustua nuoriin kuin pintapuolisesti, vanhempia tapaa vain luokanvalvojat ja nekin tapaamiset on hyvin harvassa. Silti muka tiedetään millaista nuoren kasvatus on ollut pienestä pitäen. Pakko sanoa, että asenteissa on nyt vikaa ja pahasti, enkä yhtään epäile etteikö sillä olisi tekemistä myös nuorten kouluviihtyvyyden kanssa.

Ohistelen sen verran, että kyllä meidän nuoren kohdalla rehtori ja monikin opettaja oli syvin tietoinen teinin elämästä kokonaisuudessaan, teiniltä kuultua sekä vanhemmilta. Eivät ne mitään tiedä, jos ette kerro.

En ole sanomassa, että sinun teinisi tilanne on tämä, mutta tällaisesta minulla on kokemusta. Lähipiirissäni on teini, joka on tottunut taaperotasoiseen hyysäykseen. Tietenkin teini-ikäinen panee vastaan kotitöitä jne, mutta tämä poika ei oikein edes osaa kuvitella, että minkään tasoinen pienikään ponnistus vielä edes olisi häntä varten. Tyyliin iltapalasta ei selviä omatoimisesti. Jättää vaikka sairaan mummonsa siivoamaan jäljensä - ei pahuuttaan - vaan on yksinkertaisesti kasvatettu uskomaan olevansa tasoa vauva. Sitten kun niitä vaatimuksia tulee eteen, hän menee ihan lukkoon. Samoin perheessä ja suvussa on ollut yleinen hätätila kun tällä teinillä on paha mieli. En ollenkaan ihmettele, että lannistuu vaatimusten edessä. Siis aidosti lannistuu.

Ja en siis viisastele, että teillä olisi tästä kyse. Onko mahdollista saada toisen psykiatrin lausuntoa?

Liittyen osittain edellisen kirjoittajan tekstiin, haluaisin tietää muutamia asioita:

1) Onko kyseessä ydinperhe vai uusperhe?

2) Onko nuori esikoinen vai kuopus (tai onko sisaruksia? nuorempia tai vanhempia ja montako?)

3) Ovatko perheen vanhemmat töissä?

4) Ovatko isovanhemmat nuoren kanssa tekemisissä?

5) Mitä isovanhemmat tekevät/tekivät työkseen?

6) Onko suvun mielenterveyshistoria kartoitettu?

Jos pystyt vastaamaan näihin (edes hieman muunnellen), niin voidaan auttaa. Voimia!

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

Miksi 15v teinipoika vajoaa samalle henkiselle tasolle kuin joku 4-vuotias uhmaikäinen?

SimoSisu kirjoitti:

Liittyen osittain edellisen kirjoittajan tekstiin, haluaisin tietää muutamia asioita:

1) Onko kyseessä ydinperhe vai uusperhe?

2) Onko nuori esikoinen vai kuopus (tai onko sisaruksia? nuorempia tai vanhempia ja montako?)

3) Ovatko perheen vanhemmat töissä?

4) Ovatko isovanhemmat nuoren kanssa tekemisissä?

5) Mitä isovanhemmat tekevät/tekivät työkseen?

6) Onko suvun mielenterveyshistoria kartoitettu?

Jos pystyt vastaamaan näihin (edes hieman muunnellen), niin voidaan auttaa. Voimia!

Siis tämä oli ap:lle? En halua tulla tunnistetuksi (täällä palstalla käyvät kaikki), joten en vastaa kauhean tarkasti.

1) ydinperhe

2) esikoinen, on sisaruksia

3) ovat

4) ovat

5) tähän en halua vastata kauhean tarkasti, hyvin toimeentulevaa, korkeasti koulutettua väkeä

6) outo kysymys, mutta ei ole tietääkseni mitään erikoisempaa tähän liittyen

Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi 15v teinipoika vajoaa samalle henkiselle tasolle kuin joku 4-vuotias uhmaikäinen?

Sitä sanotaan murrosiäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kotikoulua ette ole ilmeisesti kokeilleet? Jotain häikkäähän siellä koulussa on jos sinne ei halua. Kiusaamista, uhkailua tm josta ei halua tai voi puhua. Jos opiskelu ei suju kotonakaan niin huostaanotto tai sijoitus siitä seuraa. Voitte siirtyä kotikouluun ihan vaan ilmoittamalla siitä rehtorille/koulutoimeen. Teille määrätään valvova opettaja joka kartoittaa lapsen edistymistä pari kertaa vuodessa. Suomessa on jo useampi sata lasta kotiopetuksessa, kuka mistäkin syystä.

Oliko sinulla siis kokemusta siitä, että kouluhaluton teini olisi saatu kotona opiskelemaan?

Aika paljon on jouduttu kotona yrittämään opiskelua, jopa joidenkin kokonaisten kurssien suorittamista, huonolla menestyksellä. Joistain on päässyt vitosella läpi, joistain ei ole tullut yhtään mitään. Teinin motivaatio opiskelua kohtaan on täysin nolla. Ihan oikeasti ei aina jaksa edes nimeään kirjoittaa tehtäväpaperiin, itse tehtävien teosta puhumattakaan. Hirveän vääntämisen takana on kaikki tekeminen. Menee siitä mistä aita on matalin, jos siitäkään. Kotikoulu ei ole vaihtoehto. Toki sekin vaihtoehto on pohdittu, mutta se ei oman kokemuksen perusteella ole ratkaisu.

Ei ole kokemusta vaikka kolme lasta onkin. Tässä oli takana se olettamus että itse koulussa on jotain ongelmaa (kiusaaminen tm). Aloitus oli tiedollisesti vähän vajaa. Näillä tiedoin teinillä saattaa olla masennus joten nuorisopsykiatrinen lienee oikea osoite.

Vierailija kirjoitti:

En ole sanomassa, että sinun teinisi tilanne on tämä, mutta tällaisesta minulla on kokemusta. Lähipiirissäni on teini, joka on tottunut taaperotasoiseen hyysäykseen. Tietenkin teini-ikäinen panee vastaan kotitöitä jne, mutta tämä poika ei oikein edes osaa kuvitella, että minkään tasoinen pienikään ponnistus vielä edes olisi häntä varten. Tyyliin iltapalasta ei selviä omatoimisesti. Jättää vaikka sairaan mummonsa siivoamaan jäljensä - ei pahuuttaan - vaan on yksinkertaisesti kasvatettu uskomaan olevansa tasoa vauva. Sitten kun niitä vaatimuksia tulee eteen, hän menee ihan lukkoon. Samoin perheessä ja suvussa on ollut yleinen hätätila kun tällä teinillä on paha mieli. En ollenkaan ihmettele, että lannistuu vaatimusten edessä. Siis aidosti lannistuu.

Ja en siis viisastele, että teillä olisi tästä kyse. Onko mahdollista saada toisen psykiatrin lausuntoa?

En ymmärrä mikä tässä oli pointti. Lausuntoja kyllä löytyy useammaltakin psykiatrilta. Pelkästään viime vuodelta niitä taitaa olla kolmelta eri lekurilta. Vaihtuvuudesta päätellen nuorisopsykiatria ei taida olla kovin monen lääkärinkään unelmatyöpaikka.

Meillä muuten teini kohtuullisesti tekee osuutensa kotitöistä. Kauhean vääntämisen jälkeen eikä koskaan oma-alotteisesti, mutta kuitenkin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

Millä tavalla näkyi tuossa lapsessa? Autismikirjon häiriöthän todetaan joskus vasta teini-iässä tai aikuisena, jolloin on saattanut olla jo kaikenlaista ongelmaa etenkin koulunkäynnissä tai työssä, mutta autismi tai asperger ei kuitenkaan kai ole varsinaisesti kehitysvamma. Aika kamalaa jos on päässyt kaikkien terveydenhuollon seulojen läpi tuohon ikään asti ilman että kehitysvammaa on huomattu.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kotikoulua ette ole ilmeisesti kokeilleet? Jotain häikkäähän siellä koulussa on jos sinne ei halua. Kiusaamista, uhkailua tm josta ei halua tai voi puhua. Jos opiskelu ei suju kotonakaan niin huostaanotto tai sijoitus siitä seuraa. Voitte siirtyä kotikouluun ihan vaan ilmoittamalla siitä rehtorille/koulutoimeen. Teille määrätään valvova opettaja joka kartoittaa lapsen edistymistä pari kertaa vuodessa. Suomessa on jo useampi sata lasta kotiopetuksessa, kuka mistäkin syystä.

Oliko sinulla siis kokemusta siitä, että kouluhaluton teini olisi saatu kotona opiskelemaan?

Aika paljon on jouduttu kotona yrittämään opiskelua, jopa joidenkin kokonaisten kurssien suorittamista, huonolla menestyksellä. Joistain on päässyt vitosella läpi, joistain ei ole tullut yhtään mitään. Teinin motivaatio opiskelua kohtaan on täysin nolla. Ihan oikeasti ei aina jaksa edes nimeään kirjoittaa tehtäväpaperiin, itse tehtävien teosta puhumattakaan. Hirveän vääntämisen takana on kaikki tekeminen. Menee siitä mistä aita on matalin, jos siitäkään. Kotikoulu ei ole vaihtoehto. Toki sekin vaihtoehto on pohdittu, mutta se ei oman kokemuksen perusteella ole ratkaisu.

Ei ole kokemusta vaikka kolme lasta onkin. Tässä oli takana se olettamus että itse koulussa on jotain ongelmaa (kiusaaminen tm). Aloitus oli tiedollisesti vähän vajaa. Näillä tiedoin teinillä saattaa olla masennus joten nuorisopsykiatrinen lienee oikea osoite.

Halusinkin kuulla muiden kokemuksia, en teidän tekevän diagnoosia, siihen on ihan muut tahot, enkä muutenkaan halua revitellä asiaa palstalla liian yksityiskohtaisesti.

Kiitos teille, jotka olette omia kokemuksianne jakaneet.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Voi, kuulostaa niin tutulta. Eniten ärsyttävät wilman tuntimerkinnät, joihin ei itse voi edes kommentoida mitään. Opettajat ilmeisesti luulevat, että kun sinne kirjoittaa jotain, vanhempi jollain taikavoimilla muuttaa asian. Jotain aspergervalmentajaa on mekin kokeiltu. Siitä oli loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä. Voimia! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Minun mielestäni aika kohtuutonta vaatia, että asperger-murrosikäinen pystyisi puhumaan ongelmistaan kovinkaan rakentavalla tasolla, kun se sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan on heillä jo lähtökohtaisesti haastavaa. Ja tuo että lapsi onnistuu hienosti kahdestaan erityisopettajan kanssa, mutta ei luokassa kertoo sen, että lapsessa ei ole vikaa, vaan siinä ympäristössä, missä hän opiskelee. Tosi surullista, että lapset pakotetaan opiskelemaan itselleen soveltumattomassa ympäristössä ja kohta jo mietitäänkin sitten, että miksi se nyt yhtäkkiä lintsaa tai ahdistuu. Jotenkin toivoisi enemmän käytännön toimia noiden erityislasten kanssa ja vähemmän puhetta ja palaveeraamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Voi, kuulostaa niin tutulta. Eniten ärsyttävät wilman tuntimerkinnät, joihin ei itse voi edes kommentoida mitään. Opettajat ilmeisesti luulevat, että kun sinne kirjoittaa jotain, vanhempi jollain taikavoimilla muuttaa asian. Jotain aspergervalmentajaa on mekin kokeiltu. Siitä oli loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä. Voimia! Ap

Kai se on jotenkin koulun puolelta ajateltu, että viestintää täytyy olla ja mukavan paljon wilmassa on myös positiivisia merkintöjä. (Lapsessa tuntuu saman koulupäivän aikana ilmenevän useita eri persoonallisuuksia...) Silti nuo negatiiviset merkinnät ovat sillä tavalla turhauttavia, että tuntuu kuin minun pitäisi voida niille asioille jotain, mutta en voi. Toisaalta jos niitä ei olisi, en tietäisi noista asioista mitään, sillä lapsi ei oma-aloitteisesti puhu juuri mitään kouluun liittyvää. Tuosta kaikesta huolimatta lapsen ongelmat tulivat ihan puskista. Neurologin toiveesta opettajilta kysyttiin lapsen pärjäämisestä ja kuvaavaa on, että aika harva viitsi edes vastata. Ja osa vastauksista oli sellaisia, että lapsi ei pärjää lainkaan vaan tarvitsee jatkuvaa henkilökohtaista ohjausta. Ja tämä kerrottiin, kun asiasta erikseen kysyttiin. Ilmeisesti tämä todella haastava tilanne ei ollut sellainen, että vanhempien olisi siitä muuten pitänyt tietää mitään! Voimia vaan sinullekin, ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Minun mielestäni aika kohtuutonta vaatia, että asperger-murrosikäinen pystyisi puhumaan ongelmistaan kovinkaan rakentavalla tasolla, kun se sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan on heillä jo lähtökohtaisesti haastavaa. Ja tuo että lapsi onnistuu hienosti kahdestaan erityisopettajan kanssa, mutta ei luokassa kertoo sen, että lapsessa ei ole vikaa, vaan siinä ympäristössä, missä hän opiskelee. Tosi surullista, että lapset pakotetaan opiskelemaan itselleen soveltumattomassa ympäristössä ja kohta jo mietitäänkin sitten, että miksi se nyt yhtäkkiä lintsaa tai ahdistuu. Jotenkin toivoisi enemmän käytännön toimia noiden erityislasten kanssa ja vähemmän puhetta ja palaveeraamista.

Ihana tämä viimeinen lause. Olen jo monta vuotta puhunut samasta asiasta lukuisissa, niin juuri, palavereissa. Ratkaisu vaan tuppaa olemaan se että sekä lapselle että vanhemmalle tarjotaan keskusteluapua sieltä psykiatriselta, kun lapsi ahdistuu koulunkäynnistä. Eri henkilöiden kanssa tietysti, jotta näkemykset eivät mitenkään kohtaa. Lasta tutkitaan ja tehdään diagnoosit. Sitten palaveerataan koulun kanssa, jolla ei ole resursseja järjestää erityis- tai pienryhmäopetusta, koska kyllähän se lapsi varmaan yleisopetuksessa pärjää, kun ei ole isompia oppimisvaikeuksia ja kognitiiviselta tasoltaan on hyvätasoinen. Jos ei häiritse muita, niin keskittymis- ja tarkkaavaisuusongelmainen saa ihan rauhassa pudota kärryiltä. Sitten mennään käymään erityisopettajalla, jonka mielestä lapsihan oppii hänen kanssaan ihan hyvin, ei mitään ongelmaa, isoon luokkaan vaan. Siellä lapsi ottaa puhelimen käteensä, kun ei pysty seuraamaan opetusta. Ei kun wilma-merkintää vaan puhelimen käytöstä tunnilla. Tulee riitaa opettajan kanssa ja koulunkäynti vielä houkuttaa aiempaa vähemmän. Kun motivaatio laskee riittävästi, ei erityisopettajankaan kanssa työskentely huvita. Tavallaan ymmärrän lastani, miksi ei halua siellä koulussa käydä, mutta jotenkin se koulunkäynti pitäisi kuitenkin hoitaa.

Lapsen pitää olla juuri oikealla tavalla erityinen, jotta saisi koulussa tukea. Pienryhmä olisi hyvä, mutta oikeanlaista ei tahdo löytyä. Meidänkin tapauksessa lasta on tutkittu ja haasteet tunnetaan, mutta ei ole sopivaa tukea saatavilla, koska integraatio.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkittu lasta? Mahdollisesti keskittymis-, tarkkaavaisuus-, luki-, tai jokin muu häiriö?

Tuttavani lapsi tutkittiin vasta ysiluokalla ja todettiin lievästi kehitysvammaiseksi. 

On tutkittu. Ei ole kehitysvammainen. Tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriö on ja muutakin diagnoosia, mutta eivät ne koulussa näitä osaa auttaa.

Olen se tänne kirjoitellut Asperger-teinipojan äiti. On hyvä tutkia huolellisesti, mutta ei se diagnoosi mitään välttämättä tarkoita. Meillä ainoa hyöty diagnoosista oli se, että yläkoulun opettaja alkoi ymmärtää, ettei lapsi ilkeyttään käyttäydy omituisesti, kun viimein sai tietää diagnoosista. (Yläkouluun siirryttäessä lapsen tiedot esim. diagnooseista eivät siirry opettajille.) Mutta nyt tilanne on taas se, ettei poika tee näillä tunneilla mitään, ei saa aikaiseksi ja opettajan keinot ovat lopussa. No, palaveria taas pukkaa, mutta mitä siitä seuraa, en tiedä. Kun lapsi on nämä tunnit ollut yksinään erityisopettajalla, kaikki on mennyt kuulemma erinomaisesti. Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi hoksaisi asioita, vaan ei vain toimi tunneilla. Meillä on käynyt ties mitä neuropsykiatrista valmentajaakin, mutta kun teini ei puhu, ei halua apua, odottaa vain, että kidutuskäynti loppuu, ei mistään ole apua. Ei yläkoulussa opettajilla ihan todella ole resursseja pitää lasta kädestä ja opastaa koko ajan eteenpäin. Sitten on taas wilmassa merkintä, ettei lapsi tehnyt tunnilla mitään. Ja oletus ilmeisesti on, että kun äiti oikein tomerasti sanoo, että "soh, soh, teepäs huomenna tunneilla tehtävät", niin teini kokee jonkin valaistumisen hetken ja alkaa toimia :(

Minun mielestäni aika kohtuutonta vaatia, että asperger-murrosikäinen pystyisi puhumaan ongelmistaan kovinkaan rakentavalla tasolla, kun se sosiaalinen kanssakäyminen nimenomaan on heillä jo lähtökohtaisesti haastavaa. Ja tuo että lapsi onnistuu hienosti kahdestaan erityisopettajan kanssa, mutta ei luokassa kertoo sen, että lapsessa ei ole vikaa, vaan siinä ympäristössä, missä hän opiskelee. Tosi surullista, että lapset pakotetaan opiskelemaan itselleen soveltumattomassa ympäristössä ja kohta jo mietitäänkin sitten, että miksi se nyt yhtäkkiä lintsaa tai ahdistuu. Jotenkin toivoisi enemmän käytännön toimia noiden erityislasten kanssa ja vähemmän puhetta ja palaveeraamista.

Kiitos kommentistasi. Todella oikein sydäntä lämmitti lukea noin empaattinen vastaus :) Itsellä ovat keinot niin vähissä ja valitettavasti usein tunnen, etten oikein jaksa rakasta lastanikaan. Teen mitä vaan, kaikki on hänestä väärin. Tuntuu kuin hänellä olisi maailmasta jotenkin niin erilainen kuva kuin muilla. Hän ei ole kovin näkyvästi tai vahvasti Asperger, jos nyt näin voi sanoa, mutta todellakin kaikki tuollainen "musta tuntuu"-viestintä on hänelle ihan hepreaa. Palaverit sun muut ovat hänelle hirveitä esteitä, joita hänen tielleen heitetään. Ne ovat rangaistus jostain. Jos hän on mielestään käyttäytynyt ok ja tulee palaveri (josta on sovittu vaikka viikkoja sitten), niin se on hänestä väärin, koska hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Eli tällä asenteellako noista käynneistä pitäisi saada jotain irti? Jotenkin hän on koko ikänsä ollut sellainen, että hän haluaa rauhassa tehdä omia asioitaan ja vastineeksi antaa muidenkin olla rauhassa. Luonnostaan hän ei ole mikään riidanhaastaja. Nykyisin ongelmana on jatkuva tietokonepelaaminen. Ilmeisesti hän siellä sitten kokee hallitsevansa asioita ja osaavansa jotain (haluaa kehittyä pelaajana, ei vain räiski menemään) ja saa nopeaa tyydytystä asioista. Tällä asenteella on vaikea ajatella, että hän kykenisi parin vuoden päästä hakeutumaan jatko-opintoihin. (Siis mitään vaatimuksia tyyliin "vain lukio on mahdollinen" minulla ei ole, mutta en halua, että tyhjän päällekään vain jäisi, kotiin pelaamaan tietokoneella.) Joskus aikanaan ajattelin kotikoulua mahdollisuutena (tai lähinnä sitä systeemiä, missä vanhempien ei tarvitse mitään opetusta suunnitella ja antaa, vaan sen voi ostaa valmiina koneelle), mutta ei tuolla motivaatiolla voi sitä suorittaa. Hurja ajatella, että pienenä poika oli tosi arka, rauhallinen ja äärimmäisen keskittymiskykyinen, nykyisin hän koulussa tunneilla hölöttää ja häärää omiaan :( (Tai joillain tunneilla on tosi skarppikin kuulemma, vaihtelee hurjasti.)

Kuntien käytännöissä ja resursseissa on paljon vaihtelua. Lapsella on oikeus saada opetusta. Lapsesi tarvitsee apua. Koulusta avunhaku liikkeelle. T. E-ope