Vika ei ole sinussa ja joku, joka sinut saa, on todella onnekas

Oletko kovin pikkutarkka? Haluat, että asiat menevät just eikä melkein?

Rennot ihmiset pääsevät parisuhteisiin nopeasti, sellaiset jotka eivät ole vaativia itseään eikä muita kohtaan. Heistä huokuu hyväksyntä, minkään ei ole tarpeen olla täydellistä.

Jos sinä olet itseäsi kohtaan vaativa, niin ei siihen ole toisen helppo tulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ystäväsi osaa varmaan paremmin arvioida asiaa. Luultavasti olet itse sokea jollekin luonteenpiirteellesi tai käyttäytymisellesi. Mutta jos kysyt asiaa ystävältäsi, et saa sitten loukkaantua jos hän vastaa rehellisesti.

Mä olen monta kertaa kysellyt heiltä ja luotan heidän rehellisyyteensä asiassa, sillä me puhutaan ystävien kanssa todella avoimesti toisillemme. Ja heidän suhtautumisensa jokaiseen eroon on ollut kanssani melko samanlainen: puhdas hämmennys. Minussa ei kuulemma ole mitään sellaista vikaa, jolla voisi helposti selittää, miksi miehet kokevat, etten ole kelvollinen yhteiseen tulevaisuuteen. Tuntuu jotenkin itserakkaalta ja tyhmältä kirjoittaa näin, mutta minä olen oikeasti keskimäärin aika onnistunut ihminen. Ihmisrakas, ystävällinen, ahkera, tunnollinen, rohkea, välittävä, perhekeskeinen. En ole täydellinen, mutta en myöskään ymmärrä, miten olisin niin oleellisesti huonompi kuin vaikka ne ihmiset, jotka ovat pitkäikäisen parisuhteen löytäneet. ap

Näissä pohdiskeluissa tällä palstalla sivuutetaan aina se olennainen asia: ihastuminen ja rakastuminen. Kukaan ei tiedä mihin se perustuu, mutta se on varmaa että sitä ei ansaita ominaisuuksilla tai saavutuksilla. Jonkun ihmisen kanssa se vain tapahtuu. Kukaan ei tiedä miksi. Kukaan ei myöskään tiedä, miksi se ei tapahdu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ystäväsi osaa varmaan paremmin arvioida asiaa. Luultavasti olet itse sokea jollekin luonteenpiirteellesi tai käyttäytymisellesi. Mutta jos kysyt asiaa ystävältäsi, et saa sitten loukkaantua jos hän vastaa rehellisesti.

Mä olen monta kertaa kysellyt heiltä ja luotan heidän rehellisyyteensä asiassa, sillä me puhutaan ystävien kanssa todella avoimesti toisillemme. Ja heidän suhtautumisensa jokaiseen eroon on ollut kanssani melko samanlainen: puhdas hämmennys. Minussa ei kuulemma ole mitään sellaista vikaa, jolla voisi helposti selittää, miksi miehet kokevat, etten ole kelvollinen yhteiseen tulevaisuuteen. Tuntuu jotenkin itserakkaalta ja tyhmältä kirjoittaa näin, mutta minä olen oikeasti keskimäärin aika onnistunut ihminen. Ihmisrakas, ystävällinen, ahkera, tunnollinen, rohkea, välittävä, perhekeskeinen. En ole täydellinen, mutta en myöskään ymmärrä, miten olisin niin oleellisesti huonompi kuin vaikka ne ihmiset, jotka ovat pitkäikäisen parisuhteen löytäneet. ap

Olet varmaan täysin "täysin kelvollinen yhteiseen tulevaisuuteen", mutta yrität päästä sinne liian nopeasti. Kuinka pitkiä suhteesi ovat olleet? Kuinka usein olette tapailleet? Oletteko jo käytännössä asuneet jomman kumman luona suhteen aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikävä kommentti, mutta eikö kuitenkin ole parempi saada tuollainen palaute jo alkuvaiheessa eikä vasta avo- tai avioliiton solmimisen jälkeen?

Mielestäni olet tavannut sinulle vääränlaisia miehiä. 

On toki, mutta tätä menoa en taida päästä solmimaan minkäänlaista liittoa :/ Tunnun kelpaavan vain hauskanpitoon, mutta heti suhteen mennessä vakavammaksi, miehet painavat jarrut pohjaan. Hassuinta tässä on se, että miehet, joita olen viime vuosina tapaillut, ovat kertomansa mukaan tosi perhekeskeisiä ja haaveilevat avioliitosta, onnellisesta perheestä ja lapsista muutaman vuoden päästä. Minä jaan nämä haaveet, mutta heti kun suhteessa tulee vaihe, jossa aletaan pohtia esimerkiksi asumiskuvioita tai seuraavan kesän yhteisiä suunnitelmia, niin sitten en yhtäkkiä olekaan hyvä ehdokas avopuolisoksi tai aveciksi kaverin kesähäihin. ap

Ethän vaan yritä työntää miehiä liian nopeasti kohti avioliitto/perheenperustamishaaveita? Jos olet viiden vuoden aikana tullut kuusi kertaa jätetyksi, ovat suhteesi varmaankin olleet melko lyhyitä, kuukausissa mitattavia? Ei muutaman kuukauden seurustelun jälkeen tarvitse vielä yhteen muuttamista pohtia. Veikkaan, että säikäytät miehet liiam määrätietoisella etenemiselläsi kohti tavoitettasi, joka siis on avioliitto ja lapset. Anna suhteelle aikaa kehittyä ja sinun sekä seurustelukumppanisi rauhassa tutustua toisiinne.

Sinulla ja miehillä on kenties erilainen aikajänne. Mies puhuu siitä, että haluaa naimisiin ja lapsia ja tarkoittaa että kenties 10 vuoden päästä, sinä sanot haluavasi myös naimisiin ja lapsia ja tarkoitat tällä että kenties 10 kuukauden päästä.

Missään nimessä minun aikahorisonttini lapsien hankintaan ei ole kuukausissa mitattavissa, jos huomenna tapaisin tulevan loppuelämän kumppanini niin haluaisin naimisiin aikaisintaan parin kolmen vuoden päästä tapaamisesta ja lapsia naimisiinmenosta lukien ehkä parin vuoden sisällä. Yhteistä tapailemilleni miehille on ollut se, että he ovat melko alkuvaiheessa tehneet aika selväksi, etteivät he varsinaisesti halua jahkailla vuosikausia perheen perustamisessa, vaan nyt etsitään tosissaan puolisoa ja vakavaa parisuhdetta. Nämä yhteenmuuttopohdiskelut eivät myöskään ole olleet mitenkään yksinomaan minun aloitteestani, enkä koe kyllä koskaan painostaneeni asiassa vaan päinvastoin jopa vähän himmailleeni. Tällä tarkoitin lähinnä sitä, että miehet ovat yleensä lähteneet karkuun siinä vaiheessa, kun ensimmäisiä vähän pidemmän aikavälin suunnitelmia on alkanut ilmentyä yhteisiin keskusteluihin. Esimerkiksi nyt viimeisimpänä kun tajuttiin exäni kanssa että meillähän on kivasti kesälomat menossa päällekäin, että pitäisiköhän tehdä yhteinen lomareissu kesällä jonnekin päin etelä-Eurooppaa. Viikonloppuna selailtiin tarjontaa innokkaina ja maanantaina minut jätettiin. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä "jätin" erään miehen hiljattain ja jos olisi kysynyt syytä, olisin kyllä käyttänyt tuota fraasia. Oli tosi luotettavan oloinen kunnollinen kaveri, mutta jotkut asiat vain ärsyttivät minua suunnattomasti. Kommunikointi oli töksähtelevää ja jotkut asiat piti selittää moneen kertaan. Myös arvomaailmoissa joitain eroja. Kannattaako tuollaisessa tilanteessa tosiaan selittää se oikea syy, jos ne eivät varsinaisia vikoja ole, vaan kyse on puhtaasti kemioiden kohtaamattomuudesta?

Kertoisitko millä lailla töksähtelevää ja mitkä asiat piti selittää moneen kertaan?

No esim jos minulla on vapaapäivä, miehelle ei millään mennyt jakeluun, että minun pitää kuitenkin olla lasten kanssa, enkä noin vain pääse treffeille. Ei siis ymmärtänyt, että työn lisäksi minulla voi olla muitakin velvotteita ja että niitä lapsia ei noin vain saa hoitoon. Tämä piti selittää moneen kertaan.

Ja töksähteleviä asioita olivat esim kun selitin jotain hassuja juttuja tai sattumuksia tyyliin, en uudessa paikassa löytänyt parkkipaikkaa ja sitten jätin auton kauemmas ja sitten vasta jälkeenpäin huomasin, että kulman takana oli monta vapaata parkkipaikkaa, mies kysyi ihan tosissaan, että mikset heti ajanut niille vapaille parkkipaikoille. Eli itse yritin selittää, että oli huonoa tuuria ja tietämättömyyttäni, kun en tiennyt tai hoksannut niitä parkkipaikkoja ja yritin heittää sen vitsiksi, niin toinen vain ihmettelee, miten tyhmä olen, ikään kuin olisin etukäteen tiennyt, että siinä olisi ollut parkkipaikkoja. Arkipäivän kevyt harmitusläppä kääntyi vain noloksi tilanteeksi. Tai jos sanoin, että töissä tehtiin pieniä muutoksia, jotka nyt ainakin aluksi vähän sekoittavat pakkaa, niin mies vain sanoi siihen, että "no sehän nyt on vain työtä, ei siitä kannata masentua". Niin, en muuta tarkoittanutkaan, mutta kun nyt kuulumisia siinä juteltiin, niin ihan vain kerroin tällaisen asian, enkä mielestäni mitenkään valittanut. Tällaisia pieniä asioita oli ihan koko ajan, että toinen ymmärsi asiat ihan eri tavalla kuin ne tarkoitin.

Vierailija kirjoitti:

Mainitsit, että miehet haluavat perheen muutaman vuoden päästä.

Mietin, kannattaisiko sinun tavata miehiä, jotka haluavat perheen NYT.

Ystäväni päätti vuosia sitten, että hän haluaa naimisiin ja lapsia. Hän puhui asiasta useammalle tapaamalleen miehelle, löysi (eronneen) miehen ja he elävät edelleen onnellisina yhdessä.

Huom. mies oli ystäväni ikäinen eikä mikään ikäloppu.

Mä itse en haluaisi lapsia ihan nyt. Haluaisin ensin oikeasti hyvän ja tasapainoisen parisuhteen ja vahvan molemminpuoleisen luottamuksen ja toisten kunnioittamisen. Jos mulla olisi lapsia neljän vuoden päästä, olisin ikionnellinen, mutta koen tarvitsevani salamasuhteen sijaan tukevamman pohjan. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä "jätin" erään miehen hiljattain ja jos olisi kysynyt syytä, olisin kyllä käyttänyt tuota fraasia. Oli tosi luotettavan oloinen kunnollinen kaveri, mutta jotkut asiat vain ärsyttivät minua suunnattomasti. Kommunikointi oli töksähtelevää ja jotkut asiat piti selittää moneen kertaan. Myös arvomaailmoissa joitain eroja. Kannattaako tuollaisessa tilanteessa tosiaan selittää se oikea syy, jos ne eivät varsinaisia vikoja ole, vaan kyse on puhtaasti kemioiden kohtaamattomuudesta?

Minä ainakin ihan oikeasti haluaisin kuulla syyn. Haluaisin mieluummin kuulla, että meillä oli ongelmia kommunikoinnin kanssa ja arvomaailmamme eivät kohdanneet, kuin kuulla että seurustelukumppanini löytää kyllä paremmankin, vaikkei minussa mitään suoranaista vikaa ollutkaan. ap

Jos sinulle joku sanoo noin, etkö voi vain ajatella, että ne kuuluisat kemiat eivät vain kohdanneet, vaikka sinussa ei mitään vikaa varsinaisesti olekaan. Tuskin sinä niitä arvomaailmojasi pelkästään tuollaisen takia kuitenkaan muuttaisit.

Mä en näkis asiaa noin, että "et ole riittävän hyvä minulle", vaan "et ole juuri oikea minulle". Ja jos sinulle ei riitä fraasit jotka saat, niin miksi et vaan suoraan kysy, että mikä on ongelma? Osaisit sitten jatkossa kiinnittää huomiota omaan toimintaasi, ja valita miehen jonka kanssa asiat kohtaa ainakin kyseisessä ominaisuudessa.

Itselleni on muutaman kerran sanottu syyksi tuo jonkun vastaajan mainitsema "Olet liian hyvä minulle." Ekalla kerralla tulikin fiilis että niin varmaan. Toisella kerralla ajattelin, että ei helvetti taas. Kolmannella kerralla tajusin, että näitä kaikkia kolmea miestä yhdisti huono(hko) itsetunto. Olin heille liian itsevarma ja pärjäävä. Sitten kohtasin mieheni, jonka kanssa kaikki kolahti paikalleen. Miehelläni ei ole itsetunto-ongelmia, joten häntä ei haitannut pärjäämiseni. Tai siis hän ei tuntenut itseään huonommaksi pärjäämiseni takia. Tuo "pärjääminen" on välillä ollut jopa itselleni ongelma, mutta mieheni on saanut minut hellittämään, ja hän on opettanut minulle, että on ihan ok välillä tukeutua toiseen ja vastaanottaa apua. Eikä kaikkea tarvitse tehdä itse. Hän vain osasi muotoilla asian oikein. Oli aika herättävää kun hän kerran sanoi: "Kyllä mä tiedän että sä osaat ja pystyt itsekin, mutta kun mä oikeasti HALUAN tehdä tämän, koska se helpottaa sun elämääs, ja siten mä voin näyttää että välitän susta."

Vähän meni ohikseks, mutta pointtina nyt kuitenkin, mieti onko "vika" miehissä joita valitset, ja kokeile erilaista. Tai kysy rohkeasti mikä ongelma oikeasti on. Ja itse sinun tilanteessasi kysyisin jo suhteen aikana, että sopiiko että jos tulee joku ongelma niin voisko siitä puhua ajoissa. Ja jos niin ikävästi käy että päätät lopettaa suhteen, niin voisitko ihan oikeasti kertoa syyn, eikä mitään tyhjiä fraaseja, vaikka se satuttaisikin?

Voi tuo lausahdus olla ihan rehellinenkin. Itse olen sen kerran sanonut, kun huomasin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen että ei tästä mitään tule. Joku kipinä vaan puuttui, vaikka seurustelukumppanissa ei sinänsä ollut mitään vikaa: kiltti, fiksu, ei hunsvotti eikä tiukkapipo, ulkonäkökin kohdillaan. Tuntui pahalta pistää poikki (toisesta osapuolesta se oli tietysti vielä pahempaa, kun hän olisi halunnut jatkaa), mutta ei rakkaus pakolla tule / pysy.

No, tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: vuoden sisällä kummallakin oli uusi kumppani, ja näiden kanssa ollaankin tahoillamme oltu yhdessä jo yli 15 vuotta ja perustettu perheet. Kavereita ollaan, ja uskon että ex on onnellisempi puolisonsa kanssa kuin minun kanssani olisi ollut. Uskon myös että oli parempi erota heti kun huomasin ettei suhde toimi eikä tulekaan toimimaan kuin pitkittää väkisin.

Miehenä ymmärtäisit että vika on kyllä luultavasti juuri sinussa :D Tai siis nämä miehet ovat jättäneet sinut koska et ollut ns. riittävän hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Mä en näkis asiaa noin, että "et ole riittävän hyvä minulle", vaan "et ole juuri oikea minulle". Ja jos sinulle ei riitä fraasit jotka saat, niin miksi et vaan suoraan kysy, että mikä on ongelma? Osaisit sitten jatkossa kiinnittää huomiota omaan toimintaasi, ja valita miehen jonka kanssa asiat kohtaa ainakin kyseisessä ominaisuudessa.

Itselleni on muutaman kerran sanottu syyksi tuo jonkun vastaajan mainitsema "Olet liian hyvä minulle." Ekalla kerralla tulikin fiilis että niin varmaan. Toisella kerralla ajattelin, että ei helvetti taas. Kolmannella kerralla tajusin, että näitä kaikkia kolmea miestä yhdisti huono(hko) itsetunto. Olin heille liian itsevarma ja pärjäävä. Sitten kohtasin mieheni, jonka kanssa kaikki kolahti paikalleen. Miehelläni ei ole itsetunto-ongelmia, joten häntä ei haitannut pärjäämiseni. Tai siis hän ei tuntenut itseään huonommaksi pärjäämiseni takia. Tuo "pärjääminen" on välillä ollut jopa itselleni ongelma, mutta mieheni on saanut minut hellittämään, ja hän on opettanut minulle, että on ihan ok välillä tukeutua toiseen ja vastaanottaa apua. Eikä kaikkea tarvitse tehdä itse. Hän vain osasi muotoilla asian oikein. Oli aika herättävää kun hän kerran sanoi: "Kyllä mä tiedän että sä osaat ja pystyt itsekin, mutta kun mä oikeasti HALUAN tehdä tämän, koska se helpottaa sun elämääs, ja siten mä voin näyttää että välitän susta."

Vähän meni ohikseks, mutta pointtina nyt kuitenkin, mieti onko "vika" miehissä joita valitset, ja kokeile erilaista. Tai kysy rohkeasti mikä ongelma oikeasti on. Ja itse sinun tilanteessasi kysyisin jo suhteen aikana, että sopiiko että jos tulee joku ongelma niin voisko siitä puhua ajoissa. Ja jos niin ikävästi käy että päätät lopettaa suhteen, niin voisitko ihan oikeasti kertoa syyn, eikä mitään tyhjiä fraaseja, vaikka se satuttaisikin?

Voin miehenä kertoa myös, että tämä sinun analyysisi ei pidä paikkaansa. Kukaan ei jätä itseään parempana pitämään naista vaan nimenomaan pitää kiinni sellaisesta kynsin ja hampain.

Mieslukija kirjoitti:

Miehenä ymmärtäisit että vika on kyllä luultavasti juuri sinussa :D Tai siis nämä miehet ovat jättäneet sinut koska et ollut ns. riittävän hyvä.

Näinhän minä itsekin sanoin aloitusviestissä. En ole ollut näille miehille riittävä. Haluaisin vain kerrankin kuulla niiltä miehiltä, että mikä minussa ei ole riittävän hyvää kun en sitä itse näe. ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin pikkutarkka? Haluat, että asiat menevät just eikä melkein?

Rennot ihmiset pääsevät parisuhteisiin nopeasti, sellaiset jotka eivät ole vaativia itseään eikä muita kohtaan. Heistä huokuu hyväksyntä, minkään ei ole tarpeen olla täydellistä.

Jos sinä olet itseäsi kohtaan vaativa, niin ei siihen ole toisen helppo tulla.

Ap, kommentoitko ylläolevaa.

Tuo on siis empiirinen kokemus, miksi naiset ovat sinkkuja.

Kuinka pitkän seurusteluajan jälkeen miehet ovat sinut jättäneet?

Ei ole kyse siitä, ettei olisi tarpeeksi hyvä. Vaan se tunne, joka saa haluamaan sitoutua loppuelämäkseen juuri tähän ihmiseen, jää puuttumaan. Itse en rakastu helposti. Seurustelin ensimmäisen kerran vasta 25-vuotiaana. Tapasin kivoja, hyvännäköisiä kundeja, mutta se jokin vaan puuttui. (Muutaman kerran ihastuin kyllä aiemminkin, mutta olivat varattuja tms.) Ei elämäänsä voi rakentaa sellaisen ihmisen kanssa, joka näyttää paperilla hyvältä, mutta josta huomaa tapailun myötä, että mitään suurempaa tunnetta ei kehity.

Oletko itse ollut aina täysin tyytyväinen suhteeseenne, kun mies on ilmoittanut haluavansa erota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin pikkutarkka? Haluat, että asiat menevät just eikä melkein?

Rennot ihmiset pääsevät parisuhteisiin nopeasti, sellaiset jotka eivät ole vaativia itseään eikä muita kohtaan. Heistä huokuu hyväksyntä, minkään ei ole tarpeen olla täydellistä.

Jos sinä olet itseäsi kohtaan vaativa, niin ei siihen ole toisen helppo tulla.

Ap, kommentoitko ylläolevaa.

Tuo on siis empiirinen kokemus, miksi naiset ovat sinkkuja.

En ole kyllä kovinkaan pikkutarkka, enkä mikään älytön perfektionisti. Ennemminkin spontaani kuin kaavoihin kangistunut. Esimerkiksi lomamatkoilla inhoan tiukkoja aikatauluja ja haluan jättää pelivaraa ennalta suunnittelemattomille retkille ja oleskelulle. ap

Vierailija kirjoitti:

Kuinka pitkän seurusteluajan jälkeen miehet ovat sinut jättäneet?

Kolme kuudesta suhteesta on kestänyt noin puoli vuotta, kaksi vain parisen kuukautta ja yksi pidempi sen reilun vuoden. ap

Vierailija kirjoitti:

Oletko itse ollut aina täysin tyytyväinen suhteeseenne, kun mies on ilmoittanut haluavansa erota?

Kuudesta suhteesta viidessä olen ollut tyytyväinen. Sellainen alkuhuuma on kääntynyt syvemmäksi kiintymykseksi, mutta mikään treffeillä käyminen tai toisen yllättäminen ei ole poistunut kuvioista. Meillä on ollut hauskaa keskenämme, osan kanssa olemme keskustelleet yhteisistä lähitulevaisuuden mahdollisista muutoksista (esimerkiksi pitkäaikaisimman kumppanini kanssa kävimme huviksemme asuntonäytöillä haaveilemassa tulevaisuuden yhteisestä kodista...) ja kaikki on alkanut olla epävarmuuden sijaan sellaista jo vähän vakiintunutta vaikkei kuitenkaan mitenkään arkipäiväistä. ap

Mieslukija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en näkis asiaa noin, että "et ole riittävän hyvä minulle", vaan "et ole juuri oikea minulle". Ja jos sinulle ei riitä fraasit jotka saat, niin miksi et vaan suoraan kysy, että mikä on ongelma? Osaisit sitten jatkossa kiinnittää huomiota omaan toimintaasi, ja valita miehen jonka kanssa asiat kohtaa ainakin kyseisessä ominaisuudessa.

Itselleni on muutaman kerran sanottu syyksi tuo jonkun vastaajan mainitsema "Olet liian hyvä minulle." Ekalla kerralla tulikin fiilis että niin varmaan. Toisella kerralla ajattelin, että ei helvetti taas. Kolmannella kerralla tajusin, että näitä kaikkia kolmea miestä yhdisti huono(hko) itsetunto. Olin heille liian itsevarma ja pärjäävä. Sitten kohtasin mieheni, jonka kanssa kaikki kolahti paikalleen. Miehelläni ei ole itsetunto-ongelmia, joten häntä ei haitannut pärjäämiseni. Tai siis hän ei tuntenut itseään huonommaksi pärjäämiseni takia. Tuo "pärjääminen" on välillä ollut jopa itselleni ongelma, mutta mieheni on saanut minut hellittämään, ja hän on opettanut minulle, että on ihan ok välillä tukeutua toiseen ja vastaanottaa apua. Eikä kaikkea tarvitse tehdä itse. Hän vain osasi muotoilla asian oikein. Oli aika herättävää kun hän kerran sanoi: "Kyllä mä tiedän että sä osaat ja pystyt itsekin, mutta kun mä oikeasti HALUAN tehdä tämän, koska se helpottaa sun elämääs, ja siten mä voin näyttää että välitän susta."

Vähän meni ohikseks, mutta pointtina nyt kuitenkin, mieti onko "vika" miehissä joita valitset, ja kokeile erilaista. Tai kysy rohkeasti mikä ongelma oikeasti on. Ja itse sinun tilanteessasi kysyisin jo suhteen aikana, että sopiiko että jos tulee joku ongelma niin voisko siitä puhua ajoissa. Ja jos niin ikävästi käy että päätät lopettaa suhteen, niin voisitko ihan oikeasti kertoa syyn, eikä mitään tyhjiä fraaseja, vaikka se satuttaisikin?

Voin miehenä kertoa myös, että tämä sinun analyysisi ei pidä paikkaansa. Kukaan ei jätä itseään parempana pitämään naista vaan nimenomaan pitää kiinni sellaisesta kynsin ja hampain.

Juu, sinähän sen tiedät. Oikeastaan kukaan ei noissa tapauksissa "kerennyt jättämään", kun suhteet eivät kunnolla kerennyt alkaakkaan. He eivät edes uskaltaneet ryhtyä suhteeseen kanssani. Kahden näistä miehistä kanssa asiasta puhuin, ja molemmat sanoivat itse, että kokivat itsensä riittämättömiksi minulle, ja tunsivat ettei heillä ollut minulle annettavaa. He molemmat olivat työttömiä, ja toisella oli lievää päihdeongelmaa, ja toisella muuten terveyden kanssa ongelmia. Toinen sanoi jo tapaillessa että aiheutan hänelle alemmuuskompleksin, vaikka en missään vaiheessa lytännyt tms. häntä. Hän vaan koki itsensä alempiarvoiseksi, koska oli sairas ja työttömänä, ja minä olin terve, opiskelin sekä kävin töissä. Vaikka sanoin ettei minua työttömyys tai sairaus häiritse minua.