Lue keskustelun säännöt.
Mikä on sinun ns. lapsuudentraumasi?
01.03.2017 |
Kaikilla traumat eivät ole niin vakavia, että ne johtaisivat johonkin vakavampaan oireiluun myöhemmässä elämässä, mutta mikä sinulle on sellainen asia lapsuudessasi/kasvatuksessasi jota olet joutunut työstämään aikuisena?
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Näin isäni per ä reiän saunassa 😳
Olitteko Ruskeassa Talossa poikaporukassa telakoitumassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkinen heitteillejättö. Äitillä narsistinen persoonallisuuhäiriö, isä alkoholisti, tunnevammainen erakko. Jatkuva nöyryyttäminen, henkinen väkivalta, pilkkaaminen, mykkäkoulu. Ei rakkautta. Käytännössä kasvoimme sisareni kanssa ilman minkäänlaista vanhemman mallia. Olemme molemmat käyneet pitkät terapiat.
Se, että tunsin itseni erilaiseksi. Minulla oli tarkat säännöt ja kotiintuloajat, bileistä ei ollut puhettakaan. Oli vaikea saada kavereita ja minulle kuittailtiin, joskaan en sanoisi että varsinaisesti kiusattiin. Olin "kaupungin ainoa uskovainen" isäni ammatin takia (pappi) ja kaikki tunsi apinan ja apina oli arka ja ujo...
Erilaisuudesta, itsenäisyydestä ja uskovaisuudesta tuli sitten minun identiteettini. Olen erilainen ihan rauhassa, en kärsi siitä enkä kaipaa muiden hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Se, että tunsin itseni erilaiseksi. Minulla oli tarkat säännöt ja kotiintuloajat, bileistä ei ollut puhettakaan. Oli vaikea saada kavereita ja minulle kuittailtiin, joskaan en sanoisi että varsinaisesti kiusattiin. Olin "kaupungin ainoa uskovainen" isäni ammatin takia (pappi) ja kaikki tunsi apinan ja apina oli arka ja ujo...
Erilaisuudesta, itsenäisyydestä ja uskovaisuudesta tuli sitten minun identiteettini. Olen erilainen ihan rauhassa, en kärsi siitä enkä kaipaa muiden hyväksyntää.
Minun taustani on ihan erilainen, mutta samaistun osittain. Kasvuiässä erilaisuuden kokemus on ihan hirveä taakka, mutta aikuisena se voi olla voimavara. Nyt keski-iän kynnyksellä koen "outona" olemisen aika vapauttavana: minuun ei kohdisteta samoja odotuksia kuin muihin, enkä koe samanlaisia paineita kuin monet muut. Vaikea selittää, mutta ehkä joku tajuaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuuteni oli perusonnellinen, mutta raivostuessaan äiti riepotteli pitkin poikin, potki, huusi ja retuutti. Lisäksi äidissäni on narsistisia piirteitä, minä sain aina pyytää anteeksi mutta hän ei koskaan tehnyt mitään väärin. Asuimme kahdestaan, joten en pystynyt jakamaan tuntojani kenenkään kanssa. Nykyään aikuisena olen melko tasapainoinen, mutta en osaa itsekään hallita raivostumisiani, enkä tunne juuri mitään äitiäni kohtaan.
Vähän samankaltaisella taustalla. Lisäksi biologinen isäni hylkäsi minut vauvaikäisenä.
Yllättävän tasapainoiseksi olen kasvanut, mutta vasta aikuisiällä oivalsin, että äitini ei ollut ns. terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että en ollut isälleni tärkeä. Olin sijalla xxx. Elimme ydinperheenä, ja isälläni oli toimisto kotona.
Työstin asian 40 +. Lopputuloksena en ymmärrä, miksi eroperheissä se isä muka olisi niin tärkeä, että lapsen on pakko tavata häntä. Sitä saa traumoja muutenkin, ei se näkemättömyys niitä lisää,
Isäni haukkui ja käyttäytyi myös fyysisesti väkivaltaisesti. Toivoin vanhempien eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras kaverini lapsena käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Joku saattaisi ajatella että se oli vain lasten välistä leikkiä, minulle se ei ollut ja vaikutti syvästi seksuaalisuuteeni ja sen löytämiseen. Kiitos vain A kun aiheutit minulle pienen kuoleman! N86
Molemmat vanhemmat henkisesti epävakaita alkoholisteja, koti tai me lapset (3kpl) emme kiinnostaneet oli hyväksikäyttöä,hakkaamista nälkää,köyhyyttä kurjuutta kaikin puolin nyt kaiken jälkeen mietin lähinnä miksei kukaan huomannut mitään vai eikö vain kukaan välittänyt?
Näin isäni per ä reiän saunassa 😳