Hoitoalalla työskentelevät - mitä kuuluu?

Itse olen sh erikoissairaanhoidossa. Rakastin työtäni, mutta kaikki muu sitten olikin ihan kauheaa. Kuten muillakin erikoisaloilla, myös tuolla oli jatkuvaa tehokkuuden vaatimusta. Koko ajan piti olla nopeampi, tehokkaampi, tuottavampi. Ei jäänyt enää aikaa hoitaa potilaita hyvin, oman ammattietiikan mukaisesti. Koko ajan sai pelätä milloin tekee hoitovirheen sen kiireen ja paineen takia. Työilmapiiri oli kamala, työkaverit  väsyneitä, selkäänpuukotusta, kiusaamista, juoruilua. Koskaan ei tiennyt, milloin työpäivä päättyy, koska pomoja ei juuri kiinnostanut työntekijöiden työajat. Jos joku puuttui vuorosta, teit tämänkin ihmisen työt. Ala vaatii jatkuvaa kouluttautumista, mutta palkassa se ei näy missään. Työntekijöiden kesken oli eriarvoista kohtelua, jotkut lusmuilivat kaiket työpäivät ja toiset sitten eivät edes lakisääteisille tauoille päässeet näiden takia. 

Tähän lisäksi vielä hallituksen toimet; ennestäänkin naurettavan pienestä palkasta syötiin vielä lisää monin eri tavoin. Ja lomapäivistä myös. 

Lopulta paloin totaalisesti loppuun. Jos tästä vielä joskus kuntoudun, hoitoalalle en enää ikinä palaa. Toivon että nykyiset ja tulevat alalle menijät jaksavat paremmin, sillä vaikka yhteiskunta ei hoitoalaa arvostakaan, se on silti yksi arvokkaimmista töistä mitä ihminen voi tehdä. 

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Ja näistä jutuista huolimatta nuoret ja yh-äidit ja kaikki kouluttautuvat lähihoitajiksi. Ei paljon järki päätä paina. Kannattaisi naistenkin hakeutua "miehisille" aloille, parempaa palkkaa ja muutenkin mukavampaa. Jos ei laskupää riitä insinööriksi niin sitten vaikka hitsaajaksi. En ymmärrä miksei tästä puhuta nuorille tytöille ja miksi aikuisillekin työttömille tyrkytetään aina ensimmäisenä lähihoitajakoulutusta. Raskasta työtä, huono palkka ja paljon määräaikaisuuksia. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niin moni nykyäänkin haluaa hoitoalalle. Ei se voi kaikille olla kutsumuskaan.

Minä ainakin kaikille lapsilleni olen sanonut, että älkää hoitoalalle lähtekö, ellei tosissaan ole sellainen kutsumus ja siinäkin tapauksessa kouluttautukaa tarpeeksi, ettette jää siihen kolmivuorotyön arvostamattomaan oravanpyörään jumiin. Näkee ne äitinsä naamasta ja olemuksesta, ettei tätä jaksa. Mutta pidän asiakkaistani, pidän todella! Nyt kuitenkin vaihdan työpaikkaa, ainakin pitäisi olla kevyempää - saa nähdä :)

Kymmenen vuottaa tätä takana, lähihoitajana vanhusten parissa. Pidän työstäni ja olen ollut kolmessa eri työpaikassa joista vain yhdessä sellainen huonompi ilmapiiri, ja se on tämä nykyinen. Luulen että nykypäivän vaatimukset ja säästölinjat, työajan pidennykset sun muut on tuoneen hieman kireyttä tähän ilmapiiriin. Myös esimiehellä todella suuri vaikutus työpaikan hyvinvointiin ja ainakin omalle kohdalleni on sattunut oikein päteviä ja hyviä esimiehiä. Niistä kamalistakin olen kuullut enkä saata uskoa korviani, että sellaista pomottamista ja kiusaamista on ... hui! :(

***

Nyt kuitenkin alan olemaan väsynyt eikä kroppa oikein meinaa kestää tätä työtä. Apuväleineitä ei ole läheskään tarpeeksi/oikeanlaisia eikä niitä tunnu saavan. Asiakkaat on tosi monisairaita ja fyysisesti kuormittavia. Omaiset tulee silmille, onneksi vain harva on oikeasti tosi vaikeita ..

Mietin että kuntoutus - tai fysioterapiapuoli kiinnostais jatkokoulutuksen kannalta ... onko kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Ja näistä jutuista huolimatta nuoret ja yh-äidit ja kaikki kouluttautuvat lähihoitajiksi. Ei paljon järki päätä paina. Kannattaisi naistenkin hakeutua "miehisille" aloille, parempaa palkkaa ja muutenkin mukavampaa. Jos ei laskupää riitä insinööriksi niin sitten vaikka hitsaajaksi. En ymmärrä miksei tästä puhuta nuorille tytöille ja miksi aikuisillekin työttömille tyrkytetään aina ensimmäisenä lähihoitajakoulutusta. Raskasta työtä, huono palkka ja paljon määräaikaisuuksia. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi niin moni nykyäänkin haluaa hoitoalalle. Ei se voi kaikille olla kutsumuskaan.

Minä ainakin kaikille lapsilleni olen sanonut, että älkää hoitoalalle lähtekö, ellei tosissaan ole sellainen kutsumus ja siinäkin tapauksessa kouluttautukaa tarpeeksi, ettette jää siihen kolmivuorotyön arvostamattomaan oravanpyörään jumiin. Näkee ne äitinsä naamasta ja olemuksesta, ettei tätä jaksa. Mutta pidän asiakkaistani, pidän todella! Nyt kuitenkin vaihdan työpaikkaa, ainakin pitäisi olla kevyempää - saa nähdä :)

Toisille se vuorotyö ja hoitoalan työ muutenkin sopii kuitenkin. Turha mustamaalata alaa, vain jos ei itse siitä nauti.

Olen 37 vuotta ja työpaikkani vanhin työntekijä. Olen myös alkanut ajattelemaan, että alan olemaan alalle liian vanha. Lähihoitaja/kotihoito. Työtä on paljon, kiire ja paljon juoksevia asioita. Ruuhkavuosien myötä ei ole antaa 100 % panosta kaikesta jaksamisesta ja huomaan näiden parikymppisten pärjäävään hektisessä ympäristössä minua paljon paremmin. Sitten kun pitäisi venyä tuplavuoroihin tai tekemään sairastuneen työt, niin  eipähän sitä jaksa enää samalla tavalla, tai edes halua järjestää elämäänsä kokonaan työn ehdoilla. Onneksi olen hyvässä fyysisessä kunnossa. 

Olen työskennellyt myös yksityisissä firmoissa. Se on ihan villiä toimintaa. Välillä et saa työsopimusta, välillä palkat uupuu ja on laskettu päin peetä, työvuorolistat on suunnittelematta ja et tiedä edes huomista päivää. Minut on pyydetty hommiin niinkin, että mitään papereita ei ole tarkistettu ja ilman työhaastattelua, koska pula on niin kova. Paljon nuoria ja ulkomaalaisia työntekijöitä. Pelottaa mitä näissä paikoissa voi tapahtua. 

Haluaisin vaihtaa alaa, vaikka työstäni monin osin tykkäänkin.