Miksi rajoitat täysi-ikäisen lapsesi elämää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vanhempi voi täysi-ikäisen lapsensa elämää rajoittaa?

Meillä tämä oli menemisien rajoittamista, en voinut lähteä kavereiden kanssa festareille tai mökkireissuille. Piti hoitaa lemmikkejä (joille oli tarjolla 4 muutakin kykenevää hoitajaa taloudessa), siivota kun nuorempien sisarusten ei tarvinnut ja kotiintuloajat olivat tiukat. Usein siivosin vielä 23 jälkeenkin, koska ei ollut tarpeeksi puhdasta (siivousneurootikko, hammasharjat ja topsipuikot käytössä). Ymmärrän, että talon sääntöjä tulee kunnioittaa kun asuu siellä ja saa ruoan (jonka usein itse valmistaa muulle perheelle).

Usein rajoittaminen tapahtui ihan vain rajoittamisen halusta. Kävin lukiota tuohon aikaan, eikä minulla olisi ollut varaa maksaa koulunkäyntiäni saati asumistani itse (en saanut opintotukea vanhempien tulojen takia ja kesätyöt eivät tuottaneet tarpeeksi). Ei käynyt mielessäkään, että esimerkiksi sossu olisi elättänyt. Kelasta olisin saanut 250€ asumistukea, joka harvoin riittäisi edes soluhuoneeseen. 

Esimerkkitarina: Lähdin bussilla läheiseen kaupunkiin harrastukseeni (2 km bussipysäkille ja toiselta pysäkiltä 1,5 km harrastuspaikkaan) ja bussissa ollessani äiti soittaa, että koira on pissannut sisällä sanomalehdelle ja minun tulee se siivota (vaikka hän oli paikalla ja minä menossa harrastukseeni). Pitkän väännön jälkeen lähdin seuraavalla bussilla takaisin kotiin, kävelin 3,5 km ja siivosin yhden sanomalehden sivun ja pyyhin lattian. 

Käyttäydyin kunnolla ja vanhempia kunnioittaen, en kapinoinut teini-iässä enkä pistänyt kunnolla vastaan käskyille. Toin koulusta mukanani hyviä todistuksia, minulla oli kavereita ja kävin tunnollisesti harrastuksissa sekä vapaaehtoistoiminnassa, eli olin kaikin puolin erittäin kunnollinen lapsi ja nuori.  Pääsin onneksi suoraan lukiosta yliopistoon ja pystyin muuttamaan pois. 

Korjaan, 201,60€. Saan nykyään asumistukea 250€ kun opiskelen.

Minulla on sääntönä osallistua kotitöihin. Teen töitä opiskelujen ohella joten maksan vaatteet yms itse. Tottakai vanhemmat saattavat haluta tukea minua niissäkin. Minusta on reilua että ilmoitan kun menen vaikka poikaystävälle yötä, mutta ei minulta sitä koskaan olla kielletty. Hyvin on tämä järjestelmä toiminut. T 18v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitähän traumaa sinä purat?

Äititraumaa. :D Minun piti vielä pitkälle parikymppiseksi tehdä äidille tiliä menemisistäni ja hän ei mm. hyväksynyt sitä, että olin poikaystäväni luona yötä. Hän saattoi soitella minulle keskellä yötä ja tivata, missä olen.

Samanlaista käytöstä saa joskus lukea tältä palstalta (joku mm. kielsi lapseltaan abiristeilyn...) ja olisi kiva tietää, mistä tuollainen käytös kumpuaa.

Omaa pöljyyttä, jos lähtee tuollaiseen juoksutukseen.

Niin, on se hienoa, ettet sä ole tarvinnut tukea missään, etkä odottanut sitä saavasi. MUTTA ehkä joku toinen on erilainen kuin sinä ja mitä tekee hänen äitinsä? Ei tu, vaan rajoittaa. MIETi, että ehkä sä olet vain onnekas, ettei sulla ole sellaista elämää, eja mieti, että ehket sinä itse ole siinä mihinkään "ollut ryhtymättä". Mieti.

Olenko väittänyt, etten ole tarvinnut tukea missään? Olen itse ollut samassa juoksutuksessa mukana ja siihen alistunut, mutta ei se sitä poista, etteikö olisi ollut omaa pöljyyttä. Mieti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vanhempi voi täysi-ikäisen lapsensa elämää rajoittaa?

Meillä tämä oli menemisien rajoittamista, en voinut lähteä kavereiden kanssa festareille tai mökkireissuille. Piti hoitaa lemmikkejä (joille oli tarjolla 4 muutakin kykenevää hoitajaa taloudessa), siivota kun nuorempien sisarusten ei tarvinnut ja kotiintuloajat olivat tiukat. Usein siivosin vielä 23 jälkeenkin, koska ei ollut tarpeeksi puhdasta (siivousneurootikko, hammasharjat ja topsipuikot käytössä). Ymmärrän, että talon sääntöjä tulee kunnioittaa kun asuu siellä ja saa ruoan (jonka usein itse valmistaa muulle perheelle).

Usein rajoittaminen tapahtui ihan vain rajoittamisen halusta. Kävin lukiota tuohon aikaan, eikä minulla olisi ollut varaa maksaa koulunkäyntiäni saati asumistani itse (en saanut opintotukea vanhempien tulojen takia ja kesätyöt eivät tuottaneet tarpeeksi). Ei käynyt mielessäkään, että esimerkiksi sossu olisi elättänyt. Kelasta olisin saanut 250€ asumistukea, joka harvoin riittäisi edes soluhuoneeseen. 

Esimerkkitarina: Lähdin bussilla läheiseen kaupunkiin harrastukseeni (2 km bussipysäkille ja toiselta pysäkiltä 1,5 km harrastuspaikkaan) ja bussissa ollessani äiti soittaa, että koira on pissannut sisällä sanomalehdelle ja minun tulee se siivota (vaikka hän oli paikalla ja minä menossa harrastukseeni). Pitkän väännön jälkeen lähdin seuraavalla bussilla takaisin kotiin, kävelin 3,5 km ja siivosin yhden sanomalehden sivun ja pyyhin lattian. 

Käyttäydyin kunnolla ja vanhempia kunnioittaen, en kapinoinut teini-iässä enkä pistänyt kunnolla vastaan käskyille. Toin koulusta mukanani hyviä todistuksia, minulla oli kavereita ja kävin tunnollisesti harrastuksissa sekä vapaaehtoistoiminnassa, eli olin kaikin puolin erittäin kunnollinen lapsi ja nuori.  Pääsin onneksi suoraan lukiosta yliopistoon ja pystyin muuttamaan pois. 

Mitä siitä olisi seurannut, jos et olisi mennyt siivoamaan sitä pissaa? Eikö tehnyt koskaan mieli vähän kiusata äitiä, ja sanoa, että työnnä nokkasi siihen? Ja sanoakin niin? Mitä ois seurannut? Jos lyömistä, niin miksi et uhannut lasulla?

Väkivaltaa. Henkistä ja fyysistä, jota tapahtui päivittäin. Minusta on tehty lastensuojeluilmoituksia ainakin 4 kappaletta kuudennelta luokalta lähtien lukioon asti, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Tein myös itse itsestäni kerran ja juttelin puhelimessa sosiaalityöntekijän kanssa, joka oli turhaa. Eräs tuttu aikuinen vei minut kerran poliisiasemalle sen jälkeen kun äitini heitti minut ulos 16-vuotiaana ja oli kuristanut minua. Oli vienyt minulta puhelimen, joten poliisin mielestä se oli normaali kuritoimenpide ja olisi parempi vaan mennä kotiin häiritsemästä virkamiehiä. Tämä aikuinen oli pöyristynyt ja sainkin maijailla hänen perheensä luona hetken aikaa, kunnes minut haettiin kotiin (eikä mitään ulosheittämistä muka tapahtunut, vaan karkasin!).

Olemme käyneet kuraattorilla ja perheneuvolassa, jossa äitini käyttäytyi aivan eri tavalla kuin kotona. Ikinä ennen en ole nähnyt hänen itkeneen, mutta siellä hanat aukesivat ja alkoi valitus siitä ettei hän pärjää minun kanssani. Pikemminkin hän ei pärjää ilman minua, koska hoidin niin ison osan talouden ylläpidosta. 

Vielä tänä päivänä äitini ihmettelee, miksi ihmeessä jouduimme käymään moisissa paikoissa. Hän ei ymmärrä, miten pahasti olen ollut teininä rikki kun hän on useasti kertonut toivovansa kuolemaani ja että perheellä olisi helpompaa ilman minua. Aina ei edes lasut ja poliisit auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En rajoita täysi-ikäisen lapseni elämää yhtään sen enempää kuin hän minun.

Mikäli hän käyttää asuntoani tai rahavarantojani tai aikaani hän rajoittaa elämääni aika merkittävästi. Jolloin minulla käsittääkseni on oikeus laittaa ehtoja.

Mikäli hän on itsenäinen ja omillaan niin ok. Ei puututa toistemme asioihin. Minun asuntoni on minun ja rahani ja aikani niinikään. Bye-bye. Saanpahan vihdoinkin käyttää aikani ja omaisuuteni miten haluan iankaikkisen passaamisen jälkeen.

Ai siis sinultakaan ei tukea heru. Hyi saatana millainen "äiti".

Päinvastoin olen tukenut omiani hyvinkin paljon.

Mutta millä ehdoin tuen ja miten edellytän lapseni huolehtivan itsestään, siitä on kyllä keskusteltu matkan varrella paljonkin.

Ensimmäinen nuoreni muutti omaan asuntoon opiskelun takia jo 17-vuotiaana. Luonnollisesti olin sekä vuokran takaajana että maksoin aluksi hänen vuokransa, koska eihän se tuonikäiseltä muuten onnistu. Ja luonnollisesti edellytin häneltä vastuullisuutta, kun kerran takasin vuokranantajalle että kämppä on kunnossa ja niin päin pois. Alaikäinen on vanhempansa vastuulla. Ja itse asiasssa se mun takuuvastuu jatkui vielä lapsen täytettyä 18 vuotta.

Toinen nuoreni asui kanssani 21-vuotiaaksi. Neuvoteltiin hyvässä sovussa kaikesta, ja hän tiedotti aina missä milloinkin on. Kotitöihin hän oli laiskahko osallistumaan, siitä joskus tuli sanomista.

Autan taloudellisesti molempia ajoittain edelleen, toisen asuntolainaa takaan ja toiselle ostelen ruokakasseja ja vaatteita. Ja pianhan saan tarjota myös lapsenhoitopalveluja, oman jaksamisen ehdoilla tiettykin.

Molemmin puolin ollaan ihmisiä toisellekin. Myös aikuistuvan lapsen tämä on tajuttava. Että vanhempi on myös ihminen, toinen ihminen, eikä mikään ikuinen kuppauksen kohde.

Oikeasti mulla ei ole ongelmaa siinä, jos vanhempi ei tue enää 18-vuotta täyttänyttä, mutta se on ongelma, jos koittaa rajoittaa elämää TAI jos arvostelee sitä, ellei ole sitten valmis tukemaan ongelmissa NIIN, että tulee lapsen tarvitsemalla tavalla, eli niin, että siitä on jotain hyötyä ja apua.

Esim. jos lapsi vain lojuu kotona, niin se on merkki ongelmista, joiden SYIHIN pitäisi päästä kiinni, eikä kuvitella, että ainoa apu mitä lapsi tarvitsee on jotain tekemistä. Kyllä tekemistä maailmassa riittää, jos lapsi on kiinnostunut. Ja terve ja tuettu lapsi on kiinnostunut. Se on huonosti hoidettu vanhemmuus ja syyt katsoa ITSEÄ peiliin, jos lapsessa on muka jotain vikaa, ja auta lasta, tai ole hiljaa. Älä valita, marise ja rajoita, jos et muuhun sitten pysty. Anna lapsen hakea apua muualta, älä ainakaan hauku tyhmäksi tms. enää kertaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vanhempi voi täysi-ikäisen lapsensa elämää rajoittaa?

Meillä tämä oli menemisien rajoittamista, en voinut lähteä kavereiden kanssa festareille tai mökkireissuille. Piti hoitaa lemmikkejä (joille oli tarjolla 4 muutakin kykenevää hoitajaa taloudessa), siivota kun nuorempien sisarusten ei tarvinnut ja kotiintuloajat olivat tiukat. Usein siivosin vielä 23 jälkeenkin, koska ei ollut tarpeeksi puhdasta (siivousneurootikko, hammasharjat ja topsipuikot käytössä). Ymmärrän, että talon sääntöjä tulee kunnioittaa kun asuu siellä ja saa ruoan (jonka usein itse valmistaa muulle perheelle).

Usein rajoittaminen tapahtui ihan vain rajoittamisen halusta. Kävin lukiota tuohon aikaan, eikä minulla olisi ollut varaa maksaa koulunkäyntiäni saati asumistani itse (en saanut opintotukea vanhempien tulojen takia ja kesätyöt eivät tuottaneet tarpeeksi). Ei käynyt mielessäkään, että esimerkiksi sossu olisi elättänyt. Kelasta olisin saanut 250€ asumistukea, joka harvoin riittäisi edes soluhuoneeseen. 

Esimerkkitarina: Lähdin bussilla läheiseen kaupunkiin harrastukseeni (2 km bussipysäkille ja toiselta pysäkiltä 1,5 km harrastuspaikkaan) ja bussissa ollessani äiti soittaa, että koira on pissannut sisällä sanomalehdelle ja minun tulee se siivota (vaikka hän oli paikalla ja minä menossa harrastukseeni). Pitkän väännön jälkeen lähdin seuraavalla bussilla takaisin kotiin, kävelin 3,5 km ja siivosin yhden sanomalehden sivun ja pyyhin lattian. 

Käyttäydyin kunnolla ja vanhempia kunnioittaen, en kapinoinut teini-iässä enkä pistänyt kunnolla vastaan käskyille. Toin koulusta mukanani hyviä todistuksia, minulla oli kavereita ja kävin tunnollisesti harrastuksissa sekä vapaaehtoistoiminnassa, eli olin kaikin puolin erittäin kunnollinen lapsi ja nuori.  Pääsin onneksi suoraan lukiosta yliopistoon ja pystyin muuttamaan pois. 

Mitä siitä olisi seurannut, jos et olisi mennyt siivoamaan sitä pissaa? Eikö tehnyt koskaan mieli vähän kiusata äitiä, ja sanoa, että työnnä nokkasi siihen? Ja sanoakin niin? Mitä ois seurannut? Jos lyömistä, niin miksi et uhannut lasulla?

Väkivaltaa. Henkistä ja fyysistä, jota tapahtui päivittäin. Minusta on tehty lastensuojeluilmoituksia ainakin 4 kappaletta kuudennelta luokalta lähtien lukioon asti, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Tein myös itse itsestäni kerran ja juttelin puhelimessa sosiaalityöntekijän kanssa, joka oli turhaa. Eräs tuttu aikuinen vei minut kerran poliisiasemalle sen jälkeen kun äitini heitti minut ulos 16-vuotiaana ja oli kuristanut minua. Oli vienyt minulta puhelimen, joten poliisin mielestä se oli normaali kuritoimenpide ja olisi parempi vaan mennä kotiin häiritsemästä virkamiehiä. Tämä aikuinen oli pöyristynyt ja sainkin maijailla hänen perheensä luona hetken aikaa, kunnes minut haettiin kotiin (eikä mitään ulosheittämistä muka tapahtunut, vaan karkasin!).

Olemme käyneet kuraattorilla ja perheneuvolassa, jossa äitini käyttäytyi aivan eri tavalla kuin kotona. Ikinä ennen en ole nähnyt hänen itkeneen, mutta siellä hanat aukesivat ja alkoi valitus siitä ettei hän pärjää minun kanssani. Pikemminkin hän ei pärjää ilman minua, koska hoidin niin ison osan talouden ylläpidosta. 

Vielä tänä päivänä äitini ihmettelee, miksi ihmeessä jouduimme käymään moisissa paikoissa. Hän ei ymmärrä, miten pahasti olen ollut teininä rikki kun hän on useasti kertonut toivovansa kuolemaani ja että perheellä olisi helpompaa ilman minua. Aina ei edes lasut ja poliisit auta. 

Ai kauheeta. Sulla ois pitänyt olla puolustusasianajaja siellä (siis utopiaa, mutta sanonpahan vain mikä sulla ois pitänyt siellä olla)! Siis perkele! Joku, joka ois lyönyt nyrkkiä pöytään ja sanonut, että tämä saatanan ämmä KUPPAA sinua ja panee sinut tekemään kaikki työt ja on hävytön ja härski ja ilkeä, EIKÄ PÄRJÄÄ ILMAN SINUA, MUTTA SINÄ HAJOAT!!! Eikö noilla viranomaisilla todellakaan ole tuon enempää järkeä tai silmiä päässään? Voi vittu. Mä tekisin vielä jälkikäteen rikosilmoitukset kaikesta mistä voisin, jos tuollaisesta äidistä olisin eroon päässyt.

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla vanhempi voi täysi-ikäisen lapsensa elämää rajoittaa?

Meillä tämä oli menemisien rajoittamista, en voinut lähteä kavereiden kanssa festareille tai mökkireissuille. Piti hoitaa lemmikkejä (joille oli tarjolla 4 muutakin kykenevää hoitajaa taloudessa), siivota kun nuorempien sisarusten ei tarvinnut ja kotiintuloajat olivat tiukat. Usein siivosin vielä 23 jälkeenkin, koska ei ollut tarpeeksi puhdasta (siivousneurootikko, hammasharjat ja topsipuikot käytössä). Ymmärrän, että talon sääntöjä tulee kunnioittaa kun asuu siellä ja saa ruoan (jonka usein itse valmistaa muulle perheelle).

Usein rajoittaminen tapahtui ihan vain rajoittamisen halusta. Kävin lukiota tuohon aikaan, eikä minulla olisi ollut varaa maksaa koulunkäyntiäni saati asumistani itse (en saanut opintotukea vanhempien tulojen takia ja kesätyöt eivät tuottaneet tarpeeksi). Ei käynyt mielessäkään, että esimerkiksi sossu olisi elättänyt. Kelasta olisin saanut 250€ asumistukea, joka harvoin riittäisi edes soluhuoneeseen. 

Esimerkkitarina: Lähdin bussilla läheiseen kaupunkiin harrastukseeni (2 km bussipysäkille ja toiselta pysäkiltä 1,5 km harrastuspaikkaan) ja bussissa ollessani äiti soittaa, että koira on pissannut sisällä sanomalehdelle ja minun tulee se siivota (vaikka hän oli paikalla ja minä menossa harrastukseeni). Pitkän väännön jälkeen lähdin seuraavalla bussilla takaisin kotiin, kävelin 3,5 km ja siivosin yhden sanomalehden sivun ja pyyhin lattian. 

Käyttäydyin kunnolla ja vanhempia kunnioittaen, en kapinoinut teini-iässä enkä pistänyt kunnolla vastaan käskyille. Toin koulusta mukanani hyviä todistuksia, minulla oli kavereita ja kävin tunnollisesti harrastuksissa sekä vapaaehtoistoiminnassa, eli olin kaikin puolin erittäin kunnollinen lapsi ja nuori.  Pääsin onneksi suoraan lukiosta yliopistoon ja pystyin muuttamaan pois. 

Mitä siitä olisi seurannut, jos et olisi mennyt siivoamaan sitä pissaa? Eikö tehnyt koskaan mieli vähän kiusata äitiä, ja sanoa, että työnnä nokkasi siihen? Ja sanoakin niin? Mitä ois seurannut? Jos lyömistä, niin miksi et uhannut lasulla?

Väkivaltaa. Henkistä ja fyysistä, jota tapahtui päivittäin. Minusta on tehty lastensuojeluilmoituksia ainakin 4 kappaletta kuudennelta luokalta lähtien lukioon asti, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Tein myös itse itsestäni kerran ja juttelin puhelimessa sosiaalityöntekijän kanssa, joka oli turhaa. Eräs tuttu aikuinen vei minut kerran poliisiasemalle sen jälkeen kun äitini heitti minut ulos 16-vuotiaana ja oli kuristanut minua. Oli vienyt minulta puhelimen, joten poliisin mielestä se oli normaali kuritoimenpide ja olisi parempi vaan mennä kotiin häiritsemästä virkamiehiä. Tämä aikuinen oli pöyristynyt ja sainkin maijailla hänen perheensä luona hetken aikaa, kunnes minut haettiin kotiin (eikä mitään ulosheittämistä muka tapahtunut, vaan karkasin!).

Olemme käyneet kuraattorilla ja perheneuvolassa, jossa äitini käyttäytyi aivan eri tavalla kuin kotona. Ikinä ennen en ole nähnyt hänen itkeneen, mutta siellä hanat aukesivat ja alkoi valitus siitä ettei hän pärjää minun kanssani. Pikemminkin hän ei pärjää ilman minua, koska hoidin niin ison osan talouden ylläpidosta. 

Vielä tänä päivänä äitini ihmettelee, miksi ihmeessä jouduimme käymään moisissa paikoissa. Hän ei ymmärrä, miten pahasti olen ollut teininä rikki kun hän on useasti kertonut toivovansa kuolemaani ja että perheellä olisi helpompaa ilman minua. Aina ei edes lasut ja poliisit auta. 

Ai kauheeta. Sulla ois pitänyt olla puolustusasianajaja siellä (siis utopiaa, mutta sanonpahan vain mikä sulla ois pitänyt siellä olla)! Siis perkele! Joku, joka ois lyönyt nyrkkiä pöytään ja sanonut, että tämä saatanan ämmä KUPPAA sinua ja panee sinut tekemään kaikki työt ja on hävytön ja härski ja ilkeä, EIKÄ PÄRJÄÄ ILMAN SINUA, MUTTA SINÄ HAJOAT!!! Eikö noilla viranomaisilla todellakaan ole tuon enempää järkeä tai silmiä päässään? Voi vittu. Mä tekisin vielä jälkikäteen rikosilmoitukset kaikesta mistä voisin, jos tuollaisesta äidistä olisin eroon päässyt.

Niinhän sitä olisi. Mutta kun on "kiltti ja kunnollinen" ja vielä peloissaan kun ei tiedä mihin päätyy ja mitä tapahtuu, on vaikea yrittää pitää puoliaan. Aina päässäni mietin, että tänään pistän vastaan enkä murru itkemään haukkujen tullessa, mutta ajatukseksi se aina jäi. Lopulta 19-vuotiaana uskalsin katsoa äitiäni suoraan silmiin kun hän haukkui minua, enkä ilmekään värähtänyt. Tästä hän suivaantui vain lisää, koska olin selkeästi valmis vastustamaan häntä. 

Kuraattorilla käyminen viikottain helpotti oloani paljon, koska vihdoin joku aikuinen uskoi minua eikä väittänyt minun olevan syy tähän kohteluun. Vaikka hän ei voinut minua enempää auttaa, se vähäinenkin apu oli tarpeen. Rikosilmoitusten teko olisi turhaa, sillä mitään todisteita väkivallasta ei ole. Kaksi kaveriani ovat kerran todistaneet äitini järjettömyyksiä, mutta ei Suomessa moisesta mitään tuomiota tulisi. Lisäksi olen saanut korjattua välejäni äitiini kun asun kaukana. Meno on rauhoittunut ja minua kohdellaan kotona käydessäni hyvin. Olen nyt saanut sen äidin jota kaipasin lapsena, joten en halua rikkoa välejä totaalisesti. Vanhempani ovat yhdessä ja haluan, että tulevaisuudessa omilla lapsillani on isovanhemmat joiden kanssa vanhemmat ovat väleissä, sillä minulla ei niitä ollut. 

Suhtaudun kuitenkin kaikkeen varauksella enkä odota koskaan mitään, silloin kaikki muu on plussaa :) 

Suosittelen vaihtamaan kaupunkia jos omat vanhemmat kyrsii. Itse tein niin ja kannatti!

T. Oma elämä vihdoinkin 27v, naimisissa ihanan miehen kanssa, yksi ihana lapsi