Mistä johtuu kun oman kumppanin kanssa ei tule sellaista oloa että on ns. "mies rinnalla"

Pärjään hyvin ilman mieheni apuakin, en jää tumput suorana seisomaan. Mutta joskus olisi kiva jos saisi apua. Esim jos olen tien päällä ja autoon tulee jotain vikaa (esim viime kesänä akun hälytysvalo alkoi palaa), mieheni on todella tympääntynyt jos soitan hänelle ja kysn mitä kannattaisi tehdä. Hän harrastaa autoja, osaa korjata niitä ja minua sellainen ei juurikaan kiinnosta. Hän vaan olettaa, että osaan itse päätellä mitä tehdä ja neuvoakaan ei saisi kysyä.

Viimeksi kun olimme ravintolassa syömässä mies vaan häipyi ulos odottamatta minua. Minusta olisi ihan kohteliasta vaikka auttaa takki päälle tai edes poistua yhtä aikaa.

Lukuisat kerrat olen kantanut kauppakassit yksin ja mies kävelee vieressä tyhjiä käsiä heilutellen. Sama matkalaukkujen kanssa. Huvittavaa, kun joku ulkopuolinen ihminen tarjoaa apua laukun kanssa ja mies toljottaa vieressä tekemättä mitään.

Olen hakannut halkoja ja tehny lumitöitä miehen istuskellessa kaikessa rauhassa terassilla. Nurmikkoa hän ole koskaan leikannut.

En tiedä, miten reagoisi jos joku esim uhkailisi minua. Onneksi olen harrastanut nyrkkeilyä, joten osaisin varmaan tarpeen tullen tirpaista itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Odotat liikoja, asetat miehelle liian suuren tehtävän? Oletko itse kumppani hänen rinnallaan? Tuntuu oudolta, että valitat kumppanuuden puutteesta, mutta mainitset avauksessa ekana miehen ulkonäön ("miehekkäät raamit"). Haluatko itse olla pieni mimosa ison ja vahvan miehen vieressä ja miehen tehtävä on sitten tukea sinua kaikessa, tehdä ja ajatella sinun puolestasi? 

Toinen vaihtoehto on, että tämä raamikas ihminen ei ole sitoutunut suhteeseenne.

Kolmas vaihtoehto on, että Raami on kyllä sitoutunut, mutta hän ei ilmaise sitä tavalla, jonka sinä hyväksyisit tai ymmärtäisit. 

Tuo tunne on omasi ja johtuu sinusta, sinun pitää se tykönäsi selvittää. Miehellä ei välttämättä ole mitään tekemista tunteesi kanssa. 

Jos ulkonäköä ei olisi mainittu, keskustelu olisi kuitenkin kääntynyt peniksen kokoon, koska siten AV toimii. Hyvin selviää turhan jauhamiselta heti mainitsemalla, ettei ulkonäkö ole syy.

Minulla tuli sama eksän kanssa. Oli luonteeltaan takertuva, syyllistävä ja passiivis-aggressiivinen. Hän ei edes ollut muuten luonteeltaan tossumainen, mutta koska oli eroperheesä parisuhteen malli oli ehkä jäänyt puuttumaan? Suhtautui tosi negatiivisesti miehen rooliin suojelijana, elättäjänä jne. Kuitenkin halusi naisellista naista rinnalleen.

Etsit siis suojelija-elättäjää itsellesi etkä tasaveroista kumppania.

Tykkään jossain määrin perinteisistä rooleista. Tulen elämään omalla palkalla varsin hyvin, mutta viime kädessä leivän tuominen pöytään on mielestäni miehen velvollisuus. Ja mieskin pitää viehättävämpänä naista, joka ei ole stressaantunut ja jolla on aikaa huolehtia itsestään.

Mikä sinua stressaa? Töissäkäynti? 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Odotat liikoja, asetat miehelle liian suuren tehtävän? Oletko itse kumppani hänen rinnallaan? Tuntuu oudolta, että valitat kumppanuuden puutteesta, mutta mainitset avauksessa ekana miehen ulkonäön ("miehekkäät raamit"). Haluatko itse olla pieni mimosa ison ja vahvan miehen vieressä ja miehen tehtävä on sitten tukea sinua kaikessa, tehdä ja ajatella sinun puolestasi? 

Toinen vaihtoehto on, että tämä raamikas ihminen ei ole sitoutunut suhteeseenne.

Kolmas vaihtoehto on, että Raami on kyllä sitoutunut, mutta hän ei ilmaise sitä tavalla, jonka sinä hyväksyisit tai ymmärtäisit. 

Tuo tunne on omasi ja johtuu sinusta, sinun pitää se tykönäsi selvittää. Miehellä ei välttämättä ole mitään tekemista tunteesi kanssa. 

Jos ulkonäköä ei olisi mainittu, keskustelu olisi kuitenkin kääntynyt peniksen kokoon, koska siten AV toimii. Hyvin selviää turhan jauhamiselta heti mainitsemalla, ettei ulkonäkö ole syy.

Minulla tuli sama eksän kanssa. Oli luonteeltaan takertuva, syyllistävä ja passiivis-aggressiivinen. Hän ei edes ollut muuten luonteeltaan tossumainen, mutta koska oli eroperheesä parisuhteen malli oli ehkä jäänyt puuttumaan? Suhtautui tosi negatiivisesti miehen rooliin suojelijana, elättäjänä jne. Kuitenkin halusi naisellista naista rinnalleen.

Etsit siis suojelija-elättäjää itsellesi etkä tasaveroista kumppania.

Pitäisikö naisen siis yrittää löytää rinnalleen tasaveroista miestä fyysisiltä voimiltaankin? Eli jos sattuisi tilanne, jossa joku tuntematon mies kävisi hänen vaimonsa kinppuun, mies voisi rauhassa katsella vierestä, kun  vaimo tappelee vierasta miestä vastaan, koska mies tietäisi, että vaimo on yhtä voimakas kuin hänkin, eikä hänen tarvitse sekaantua tilanteeseen? Siis kyllähän mies nyt yleensä on kuitenkin oikeasti fyysisiltä  voimiltaan parempi kuin nainen ja kyllä minä ainakin oletan, että mies suojelee minua jos joku käy minun kimppuun.  Siis ihan oikeasti oletan miehen auttavan ja suojelevan. Tiedän, etten omilla voimilla pärjää edes 16v poikaani vastaan, en varmasti ole pärjännyt vuosiin. En yksinkertaisesti ole voimiltani kovin kaksinen(vaikka eilenkin kävin hiihtämässä 20km ja harrastan liikuntaa ja kaikenlaista jumppaa monta kertaa viikossa, eli en ole mikään sohvaperuna) mutta mies on, vaikka on vain ihan perusmies, ei mikään bodari. Kyllä miehen kuuluu suojella kumppaniaan ja lapsiaan eli siis perhettään.

Mieheni ei ole puolustanut minua yhdessäkään fyysisessä tai psyykkisessä nujakassa. Sellaisia ei ole tullut vastaan tähän 50 v. ikään mennessä. 😂

Sepä se. Kertoo aika paljon naisesta jos hänen mielestään olennainen asia miehessä on se, että kuinka hyvin hän puolustaa naista tappelussa. Tappeluun ei kovin helposti joudu jos käyttäytyy asiallisesti ja poistuu paikalta jos siellä on henkilö, joka ei selkeästi osaa käyttäytyä asiallisesti. Etenkin naisena tappeluun joutumisen todennäköisyys on aika pieni. 

Vierailija kirjoitti:

Toiset on suoraselkäisiä ja toiset lapamatoja. Toiset vastuun ottajia, toiset aina muiden ohjattavana ja perässä vedettäviä.

Onko mahdollista muuttaa tai opettaa puolisoa tässä asiassa? Vaimo on kuin kivireki jota saa vetää joka asiassa. Tai no lapset hoitaa hyvin, mutta minkään muun suhteen ei ole minkäänlaista kykyä vastuunkantoon. Ei kykene tekemään pieniäkään päätöksiä itsenäisesti tai ottamaan aloitetta mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samanlainen tilanne, tuntuu että mies ei jotenkin puolusta mua. Meille on muodostunut sellainen mollaushuumori ja tämä jatkuu kavereidenkin läsnäollessa, saattaa siis pitää mua blondina ja mollata kun joku toinenkin on läsnä ja en heti tajua jotain. Se on ihan hauskaa keskenämme.

Mietinkin usein, että puolustaisiko tosipaikan tullen mies mua oikeasti

Sitä tulee puolustaa, joka on oikeassa, eikä sitä joka on paras kaveri tai kumppani. 

Mitä  ihmettä teet kumppanilla, joka puolustaakin sinun "vihamiestäsi" hädän hetkellä?

Varmaankin elät loistavan elämän tuollaisen loogisen ja älykkään ihmisen kanssa. Olisihan se aika noloa jos alkaisi puolustamaan puolisonsa toilailuja vailla mitään objektiivista tarkastelua. Tuossa vaiheessa puolison rooli on auttaa kumppaniaan ymmärtämään, että hän toimi väärin ja on aika pyytää anteeksi, jotta tämä ei nolaa itseään enempää. 

Et nyt oikein tajunnut, mitä ajoin takaa. Tarkoitin, että noin julkisesti ei aleta kumppania moittimaan ja ojentamaan, vaan seisotaan tämän rinnalla, mutta kahden kesken voidaan sitten asiat puida halki. Anteeksi pyynnön voi kumppani sitten itse esittää vaikka juikisesti, jos aihetta on. Mutta ei todellakaan ole hyvä, jos omaa kumppania aletaan julkisesti nöyryyttämään ja ojentamaan vaikka tämä olisi väärässä ollutkin. Joskus sitä on joutunut tilanteeseen jossa puoliso on toista kouluttanut julkisesti ja kyllä se on pahaa katseltavaa. Vaikka kuoluttaja olisi kuinka oikeassa. "Objektiivista tarkkailua" voi harrastaa sitten kahden kesken, ei yleisellä paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Pärjään hyvin ilman mieheni apuakin, en jää tumput suorana seisomaan. Mutta joskus olisi kiva jos saisi apua. Esim jos olen tien päällä ja autoon tulee jotain vikaa (esim viime kesänä akun hälytysvalo alkoi palaa), mieheni on todella tympääntynyt jos soitan hänelle ja kysn mitä kannattaisi tehdä. Hän harrastaa autoja, osaa korjata niitä ja minua sellainen ei juurikaan kiinnosta. Hän vaan olettaa, että osaan itse päätellä mitä tehdä ja neuvoakaan ei saisi kysyä.

Viimeksi kun olimme ravintolassa syömässä mies vaan häipyi ulos odottamatta minua. Minusta olisi ihan kohteliasta vaikka auttaa takki päälle tai edes poistua yhtä aikaa.

Lukuisat kerrat olen kantanut kauppakassit yksin ja mies kävelee vieressä tyhjiä käsiä heilutellen. Sama matkalaukkujen kanssa. Huvittavaa, kun joku ulkopuolinen ihminen tarjoaa apua laukun kanssa ja mies toljottaa vieressä tekemättä mitään.

Olen hakannut halkoja ja tehny lumitöitä miehen istuskellessa kaikessa rauhassa terassilla. Nurmikkoa hän ole koskaan leikannut.

En tiedä, miten reagoisi jos joku esim uhkailisi minua. Onneksi olen harrastanut nyrkkeilyä, joten osaisin varmaan tarpeen tullen tirpaista itsekin.

Mielestäni takin auttaminen päälle on aika teatraalista, enkä todellakaan siihen lähde ellei toisen ole oikeasti hankala saada takkia itse päälleen. Sen sijaan tuota kauppakassien kantamista en ymmärrä jos mies on vahvempi ja leveäharteisempi, niin hänen on paljon helpompi kantaa kassit. 

itse naisten kanssa ajattelen että mihin oikein tarvitsen edes häntä kun en ole niin seksin perään ja meno on aika jäykkää ja häivynkin usein  aika liukkaasti tilanteesta,on muutakin tekemistä kun lässyttää joutavia

Minulla on vähän samankaltainen tilanne. Avopuolisollani on ollut lukuisia lyhyehköjä (muutamasta viikosta muutamaan vuoteen, 4 vuotta taisi olla pisin) suhteita, mutta hän koskaan ole ollut naimisissa, kihloissa kerran, yli 20 vuotta sitten, lapsensa äidin kanssa. Meidän yhdessäolo on nyt jatkunut n.6 vuotta, menimme kihloihin reilun vuoden seurustelun jälkeen, mutta emme ole menneet naimisiin.

Miesystäväni on hyvin toimeen tuleva ja nauttii elämän pinnallisista asioista. Hän on kuitenkin yleensä myös tosi mukava ja seksi sujui melko hyvin ainakin alussa, vaikka sittemmin hän kyllä on laiskistunut sen suhteen aika tavalla. Hänellä on henkilökohtaisia intohimoja omiin harrastuksiin ja hänellä on miespuolisia ystäviä omasta lapsuudesta asti. Nämä ovat molemmat mielestäni hyviä asioita. Kun meillä menee hyvin, on suhteessa paljon koskettelua ja muutenkin meillä on hyvä olla yhdessä. Nautimme kun saamme matkustaa yhdessä tai tehdä ruokaa.

Kuitenkin törmään usein siihen tunteeseen, ettei mies jaksa olla minulle tukena, kun sitä tarvitsisin. Hän kyllä s a n o o olevansa, mutta käytännössä ei tunnu siltä. Esimerkiksi, jos puhun hänelle vaikeista asioista ja tunteista hän usein sivuuttaa nämä asiat eikä niistä synny keskustelua. Hän ei ole oikein läsnä.

Ylipäätään syvälliseen keskusteluun asioista pääsemme vain harvoin.

Oma elämäntilanteeni on kuitenkin tällä hetkellä haastava, liittyen poikaani jolla on asiat huonosti. Tarvitsisin toisinaan miesystäväni tukea, tunnetta hän seisoo rinnallani myös vaikeina aikoina. Minua harmittaa se, että jos hän tietää että olen juuri käynyt läpi jotain vaikeaa, hän ei kysy, miten minulla menee, vaan alkaa iloisesti höpöttämään jostain ihan siinä tilanteessa merkityksettömästä asiasta. Jos kuitenkin yritän puhua tai kertoa hänelle läpikäymiäni asioita, hän saattaa sanoa vaan vaikka että: "on rankkaa! "

Hän ei myöskään puhu minulle kovinkaan paljon itseensä liittyvistä vaikeista asioista. Kuitenkin kun näin on joskus tapahtunut, olen ollut ilahtunut siitä että hän on halunnut jakaa vaikeat asiat kanssani ja yrittänyt olla tilanteessa läsnä ja tukena.

Minulle rakkaus on sitoutumista toiseen ja toisen rinnalla pysymistä myös vaikeina hetkinä tai aikoina. Nyt en oikein tiedä, mitä se hänelle merkitsee.

Tästä on syntynyt kurjia riitatilanteita meidän välille, olen syyttänyt häntä välinpitämättömyydestä ja ollut yleensä se riitaan provosoiva osapuoli, pohjimmiltani kai olen yrittänyt provosoida häntä ottamaan kantaa. Näin on tapahtunut jos olen hyvin väsynyt tai jos ollut humalassa. Usein olen jälkeenpäin tosi pahoillani ja hän on toistaiseksi jaksanut antaa anteeksi. Yritän päästä tästä typerästä tavasta.

Mietin kuitenkin, että voihan myös olla että hän sisäisesti omassa mielessään haluaa pysyä rinnallani ja kokee itse ihan oikeasti että on tukena, mutta ei oikein osaa asiaa ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toiset on suoraselkäisiä ja toiset lapamatoja. Toiset vastuun ottajia, toiset aina muiden ohjattavana ja perässä vedettäviä.

Onko mahdollista muuttaa tai opettaa puolisoa tässä asiassa? Vaimo on kuin kivireki jota saa vetää joka asiassa. Tai no lapset hoitaa hyvin, mutta minkään muun suhteen ei ole minkäänlaista kykyä vastuunkantoon. Ei kykene tekemään pieniäkään päätöksiä itsenäisesti tai ottamaan aloitetta mistään.

Katsopa vaimosi lapsuuden perhettä. Onko siellä aina mies/isä tehnyt kaikki päätökset? Monesti tytöt on jo kotona opetettu pitämään ajatukset ominaan ja antamaan toisten päättää kaikki asiat puolestaan.  Suuri osa mieheiä on edelleen sitä mieltä, että mies on perheenpää ja päättää kaikesta.  Mutta monesti syyt käytökseen löytyy sieltä lapsuudesta. Toistetaan oman lapsuuskodin kaavaa. Voit lempeästi opettaa vaimosi ottamaan enemmän vastuuta elämästään. Ensin pienistä asioista ja siitä pikkuhiljaa siirrytään suurempaan vastuunottoon.

Tervetuloa lankaan, jossa AP koittaa perustella itselleen miksi erota tasaisesta ja luotettavasta (eli naisen määritelmän mukaan tylsästä) miehestä ja valita itselleen miehekäs jännämies, joka on kaikkea muuta kuin tasainen ja luotettava. Hänen kanssaan saa elämään niitä ylä- ja alamäkiä, jotta nainen voi tuntea itsensä halutuksi ja naiselliseksi, kun mies on niin miehekäs. Kohta ollaankin ruikuttamassa miehen alkoholinkäytöstä, aggressiivisuudesta, peliongelmista, junttimaisesta käytöksestä yms. 

Vierailija kirjoitti:

Pärjään hyvin ilman mieheni apuakin, en jää tumput suorana seisomaan. Mutta joskus olisi kiva jos saisi apua. Esim jos olen tien päällä ja autoon tulee jotain vikaa (esim viime kesänä akun hälytysvalo alkoi palaa), mieheni on todella tympääntynyt jos soitan hänelle ja kysn mitä kannattaisi tehdä. Hän harrastaa autoja, osaa korjata niitä ja minua sellainen ei juurikaan kiinnosta. Hän vaan olettaa, että osaan itse päätellä mitä tehdä ja neuvoakaan ei saisi kysyä.

Viimeksi kun olimme ravintolassa syömässä mies vaan häipyi ulos odottamatta minua. Minusta olisi ihan kohteliasta vaikka auttaa takki päälle tai edes poistua yhtä aikaa.

Lukuisat kerrat olen kantanut kauppakassit yksin ja mies kävelee vieressä tyhjiä käsiä heilutellen. Sama matkalaukkujen kanssa. Huvittavaa, kun joku ulkopuolinen ihminen tarjoaa apua laukun kanssa ja mies toljottaa vieressä tekemättä mitään.

Olen hakannut halkoja ja tehny lumitöitä miehen istuskellessa kaikessa rauhassa terassilla. Nurmikkoa hän ole koskaan leikannut.

En tiedä, miten reagoisi jos joku esim uhkailisi minua. Onneksi olen harrastanut nyrkkeilyä, joten osaisin varmaan tarpeen tullen tirpaista itsekin.

Mun vaimo just samanlainen. Ei ole esim. ikinä auttanut laukkujeni kantamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Odotat liikoja, asetat miehelle liian suuren tehtävän? Oletko itse kumppani hänen rinnallaan? Tuntuu oudolta, että valitat kumppanuuden puutteesta, mutta mainitset avauksessa ekana miehen ulkonäön ("miehekkäät raamit"). Haluatko itse olla pieni mimosa ison ja vahvan miehen vieressä ja miehen tehtävä on sitten tukea sinua kaikessa, tehdä ja ajatella sinun puolestasi? 

Toinen vaihtoehto on, että tämä raamikas ihminen ei ole sitoutunut suhteeseenne.

Kolmas vaihtoehto on, että Raami on kyllä sitoutunut, mutta hän ei ilmaise sitä tavalla, jonka sinä hyväksyisit tai ymmärtäisit. 

Tuo tunne on omasi ja johtuu sinusta, sinun pitää se tykönäsi selvittää. Miehellä ei välttämättä ole mitään tekemista tunteesi kanssa. 

Jos ulkonäköä ei olisi mainittu, keskustelu olisi kuitenkin kääntynyt peniksen kokoon, koska siten AV toimii. Hyvin selviää turhan jauhamiselta heti mainitsemalla, ettei ulkonäkö ole syy.

Minulla tuli sama eksän kanssa. Oli luonteeltaan takertuva, syyllistävä ja passiivis-aggressiivinen. Hän ei edes ollut muuten luonteeltaan tossumainen, mutta koska oli eroperheesä parisuhteen malli oli ehkä jäänyt puuttumaan? Suhtautui tosi negatiivisesti miehen rooliin suojelijana, elättäjänä jne. Kuitenkin halusi naisellista naista rinnalleen.

Etsit siis suojelija-elättäjää itsellesi etkä tasaveroista kumppania.

Tykkään jossain määrin perinteisistä rooleista. Tulen elämään omalla palkalla varsin hyvin, mutta viime kädessä leivän tuominen pöytään on mielestäni miehen velvollisuus. Ja mieskin pitää viehättävämpänä naista, joka ei ole stressaantunut ja jolla on aikaa huolehtia itsestään.

Kerrot kuinka eksälä oli "parisuhteen malli" ehkä puuttunut ja tarjoat malliksi miestä suojelijana ja elättäjänä ja joka pitää viehättävänä naista joka pitää huolta itsestään leivän pöytään tuomisen sijasta. Ja aiot opettaa tietysti tämän mallin myös lapsillesi. Terveiset sinne henkiselle 1950-luvulle, toivottavasti joku suvustanne pääsee tähän meidän aikaamme saakka.

"Esimerkiksi, jos puhun hänelle vaikeista asioista ja tunteista hän usein sivuuttaa nämä asiat eikä niistä synny keskustelua. Hän ei ole oikein läsnä."

Mun miehellä on tuota samaa. Hän on vain oppinut elämänsä varrella sisäisen itsensä ohjaamana tuollaiseksi. Jännä sivujuonne on se, että hän kykenee puhelimessa selvittämään omia tunteitaankin paljon seikkaperäisemmin kuin livenä. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että kun hän on puhelimessa, hän keskittyy siihen puheluun, koska se on se hänen tekemisensä sillä hetkellä. Jos istumme vaikka sohvalla ja tv on auki, niin hän ei keskity keskusteluun vaan siihen teeveeseen. Tai "häiriö" voi olla ihan mikä vain. Musiikki, lemmikkieläin, vaimon muodot :p  Mun mies kiinnostuis sitten mindfullnessista, ja on nykyään enemmän läsnä. Jopa ehdottelee mökkireissuja jossa oltaisiin vain toitemme kanssa kaikin eri tavoin läsnä.

Tämä tapahtui niin, että jo seurustelumme alussa sanoin että jos hänestä ei keskustelukumppaniksi ole, haen keskustelukumppanini muualta. Hän halusi olla se, niin alkoi muuttamaan omaa toimintaansa.

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkiksi, jos puhun hänelle vaikeista asioista ja tunteista hän usein sivuuttaa nämä asiat eikä niistä synny keskustelua. Hän ei ole oikein läsnä."

Mun miehellä on tuota samaa. Hän on vain oppinut elämänsä varrella sisäisen itsensä ohjaamana tuollaiseksi. Jännä sivujuonne on se, että hän kykenee puhelimessa selvittämään omia tunteitaankin paljon seikkaperäisemmin kuin livenä. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että kun hän on puhelimessa, hän keskittyy siihen puheluun, koska se on se hänen tekemisensä sillä hetkellä. Jos istumme vaikka sohvalla ja tv on auki, niin hän ei keskity keskusteluun vaan siihen teeveeseen. Tai "häiriö" voi olla ihan mikä vain. Musiikki, lemmikkieläin, vaimon muodot :p  Mun mies kiinnostuis sitten mindfullnessista, ja on nykyään enemmän läsnä. Jopa ehdottelee mökkireissuja jossa oltaisiin vain toitemme kanssa kaikin eri tavoin läsnä.

Tämä tapahtui niin, että jo seurustelumme alussa sanoin että jos hänestä ei keskustelukumppaniksi ole, haen keskustelukumppanini muualta. Hän halusi olla se, niin alkoi muuttamaan omaa toimintaansa.

Itse olen niin ratkaisukeskeinen, että en voi kuunnella jonkun ongelmia ilman, että ehdotan hänelle ratkaisua hänen ongelmiinsa. Todella turhauttavaa kuunnella jonkun ongelmaa, johon on selkeä ratkaisu, mutta toinen ei halua sitä tehdä. Sitten kun tätä samaa ongelmaa saa kuulla uudestaan ja uudestaan ja aletaan ärsyyntymään tuosta ehdotuksestani, niin alkaa halukkuus kuunteluun vähentyä merkittävästi. 

En ymmärrä miksi jotkut murehtivat vain murehtimisen ilosta ilman, että siinä on mitään päämäärää. Tuollaiseksi kuuntelijaksi minusta ei ole, mutta jos haluat oikeasti apua, niin silloin kannattaa tulla juttelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Esimerkiksi, jos puhun hänelle vaikeista asioista ja tunteista hän usein sivuuttaa nämä asiat eikä niistä synny keskustelua. Hän ei ole oikein läsnä."

Mun miehellä on tuota samaa. Hän on vain oppinut elämänsä varrella sisäisen itsensä ohjaamana tuollaiseksi. Jännä sivujuonne on se, että hän kykenee puhelimessa selvittämään omia tunteitaankin paljon seikkaperäisemmin kuin livenä. Olen päätellyt tämän johtuvan siitä, että kun hän on puhelimessa, hän keskittyy siihen puheluun, koska se on se hänen tekemisensä sillä hetkellä. Jos istumme vaikka sohvalla ja tv on auki, niin hän ei keskity keskusteluun vaan siihen teeveeseen. Tai "häiriö" voi olla ihan mikä vain. Musiikki, lemmikkieläin, vaimon muodot :p  Mun mies kiinnostuis sitten mindfullnessista, ja on nykyään enemmän läsnä. Jopa ehdottelee mökkireissuja jossa oltaisiin vain toitemme kanssa kaikin eri tavoin läsnä.

Tämä tapahtui niin, että jo seurustelumme alussa sanoin että jos hänestä ei keskustelukumppaniksi ole, haen keskustelukumppanini muualta. Hän halusi olla se, niin alkoi muuttamaan omaa toimintaansa.

Itse olen niin ratkaisukeskeinen, että en voi kuunnella jonkun ongelmia ilman, että ehdotan hänelle ratkaisua hänen ongelmiinsa. Todella turhauttavaa kuunnella jonkun ongelmaa, johon on selkeä ratkaisu, mutta toinen ei halua sitä tehdä. Sitten kun tätä samaa ongelmaa saa kuulla uudestaan ja uudestaan ja aletaan ärsyyntymään tuosta ehdotuksestani, niin alkaa halukkuus kuunteluun vähentyä merkittävästi. 

En ymmärrä miksi jotkut murehtivat vain murehtimisen ilosta ilman, että siinä on mitään päämäärää. Tuollaiseksi kuuntelijaksi minusta ei ole, mutta jos haluat oikeasti apua, niin silloin kannattaa tulla juttelemaan. 

Jotkut haluavat puhua ongelmista ja toiset ratkaista ne. Näiden kahden ihmistyypin on vaikea tulla toimeen. Jos heti ratkaistaan ongelmat on se on vatjvojalle ikävää kun ei ole vatvottavaa ennen kuin keksii uuden ongelman.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samanlainen tilanne, tuntuu että mies ei jotenkin puolusta mua. Meille on muodostunut sellainen mollaushuumori ja tämä jatkuu kavereidenkin läsnäollessa, saattaa siis pitää mua blondina ja mollata kun joku toinenkin on läsnä ja en heti tajua jotain. Se on ihan hauskaa keskenämme.

Mietinkin usein, että puolustaisiko tosipaikan tullen mies mua oikeasti

Sitä tulee puolustaa, joka on oikeassa, eikä sitä joka on paras kaveri tai kumppani. 

Mitä  ihmettä teet kumppanilla, joka puolustaakin sinun "vihamiestäsi" hädän hetkellä?

Semmoinen kumppani opettaa sinulle mikä on oikein, jos et itse tiedä. Sitten tuollaista ei pääse tapahtumaan, ettetkö olisi oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Odotat liikoja, asetat miehelle liian suuren tehtävän? Oletko itse kumppani hänen rinnallaan? Tuntuu oudolta, että valitat kumppanuuden puutteesta, mutta mainitset avauksessa ekana miehen ulkonäön ("miehekkäät raamit"). Haluatko itse olla pieni mimosa ison ja vahvan miehen vieressä ja miehen tehtävä on sitten tukea sinua kaikessa, tehdä ja ajatella sinun puolestasi? 

Toinen vaihtoehto on, että tämä raamikas ihminen ei ole sitoutunut suhteeseenne.

Kolmas vaihtoehto on, että Raami on kyllä sitoutunut, mutta hän ei ilmaise sitä tavalla, jonka sinä hyväksyisit tai ymmärtäisit. 

Tuo tunne on omasi ja johtuu sinusta, sinun pitää se tykönäsi selvittää. Miehellä ei välttämättä ole mitään tekemista tunteesi kanssa. 

Jos ulkonäköä ei olisi mainittu, keskustelu olisi kuitenkin kääntynyt peniksen kokoon, koska siten AV toimii. Hyvin selviää turhan jauhamiselta heti mainitsemalla, ettei ulkonäkö ole syy.

Minulla tuli sama eksän kanssa. Oli luonteeltaan takertuva, syyllistävä ja passiivis-aggressiivinen. Hän ei edes ollut muuten luonteeltaan tossumainen, mutta koska oli eroperheesä parisuhteen malli oli ehkä jäänyt puuttumaan? Suhtautui tosi negatiivisesti miehen rooliin suojelijana, elättäjänä jne. Kuitenkin halusi naisellista naista rinnalleen.

Etsit siis suojelija-elättäjää itsellesi etkä tasaveroista kumppania.

Pitäisikö naisen siis yrittää löytää rinnalleen tasaveroista miestä fyysisiltä voimiltaankin? Eli jos sattuisi tilanne, jossa joku tuntematon mies kävisi hänen vaimonsa kinppuun, mies voisi rauhassa katsella vierestä, kun  vaimo tappelee vierasta miestä vastaan, koska mies tietäisi, että vaimo on yhtä voimakas kuin hänkin, eikä hänen tarvitse sekaantua tilanteeseen? Siis kyllähän mies nyt yleensä on kuitenkin oikeasti fyysisiltä  voimiltaan parempi kuin nainen ja kyllä minä ainakin oletan, että mies suojelee minua jos joku käy minun kimppuun.  Siis ihan oikeasti oletan miehen auttavan ja suojelevan. Tiedän, etten omilla voimilla pärjää edes 16v poikaani vastaan, en varmasti ole pärjännyt vuosiin. En yksinkertaisesti ole voimiltani kovin kaksinen(vaikka eilenkin kävin hiihtämässä 20km ja harrastan liikuntaa ja kaikenlaista jumppaa monta kertaa viikossa, eli en ole mikään sohvaperuna) mutta mies on, vaikka on vain ihan perusmies, ei mikään bodari. Kyllä miehen kuuluu suojella kumppaniaan ja lapsiaan eli siis perhettään.

Kuinka usein sinulle on tapahtunut niin että tuntematon mies on käynyt sinun kimppuusi? Osta ase, jos pelottaa, sillä kaatuu isommatkin miehet.

Tiedät varmaan, että Suomen laki kieltää aseen mukan kuljettamisen, varsinkin ladatun. Ja hyvä niin. Mutta et varmaan ymmärrä, että naisena joudut ihan oikeasti pelkäämään, kun liikut yksin,  että joku käy kimppuun. Ja tiedät oleva se heikompi osapuoli. Miehellä on se etu, että hänellä on kuitenkin tasaveroisemmat lähtökohdat pärjätä hyökkääjää vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla vähän samanlainen tilanne, tuntuu että mies ei jotenkin puolusta mua. Meille on muodostunut sellainen mollaushuumori ja tämä jatkuu kavereidenkin läsnäollessa, saattaa siis pitää mua blondina ja mollata kun joku toinenkin on läsnä ja en heti tajua jotain. Se on ihan hauskaa keskenämme.

Mietinkin usein, että puolustaisiko tosipaikan tullen mies mua oikeasti

Sitä tulee puolustaa, joka on oikeassa, eikä sitä joka on paras kaveri tai kumppani. 

Mitä  ihmettä teet kumppanilla, joka puolustaakin sinun "vihamiestäsi" hädän hetkellä?

Semmoinen kumppani opettaa sinulle mikä on oikein, jos et itse tiedä. Sitten tuollaista ei pääse tapahtumaan, ettetkö olisi oikeassa.

Kumppani voi "opettaa" sen mikä on oikein, ihan kahden kesken, niin ,ettei tarvitse alkaa kumppania ihan koko seurakunnan läsnäollessa opettamaan. Mutta nyt ymmärrän, että on oikeasti olemassa ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok "opettaa" puolioa kaikkien kuullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Odotat liikoja, asetat miehelle liian suuren tehtävän? Oletko itse kumppani hänen rinnallaan? Tuntuu oudolta, että valitat kumppanuuden puutteesta, mutta mainitset avauksessa ekana miehen ulkonäön ("miehekkäät raamit"). Haluatko itse olla pieni mimosa ison ja vahvan miehen vieressä ja miehen tehtävä on sitten tukea sinua kaikessa, tehdä ja ajatella sinun puolestasi? 

Toinen vaihtoehto on, että tämä raamikas ihminen ei ole sitoutunut suhteeseenne.

Kolmas vaihtoehto on, että Raami on kyllä sitoutunut, mutta hän ei ilmaise sitä tavalla, jonka sinä hyväksyisit tai ymmärtäisit. 

Tuo tunne on omasi ja johtuu sinusta, sinun pitää se tykönäsi selvittää. Miehellä ei välttämättä ole mitään tekemista tunteesi kanssa. 

Jos ulkonäköä ei olisi mainittu, keskustelu olisi kuitenkin kääntynyt peniksen kokoon, koska siten AV toimii. Hyvin selviää turhan jauhamiselta heti mainitsemalla, ettei ulkonäkö ole syy.

Minulla tuli sama eksän kanssa. Oli luonteeltaan takertuva, syyllistävä ja passiivis-aggressiivinen. Hän ei edes ollut muuten luonteeltaan tossumainen, mutta koska oli eroperheesä parisuhteen malli oli ehkä jäänyt puuttumaan? Suhtautui tosi negatiivisesti miehen rooliin suojelijana, elättäjänä jne. Kuitenkin halusi naisellista naista rinnalleen.

Etsit siis suojelija-elättäjää itsellesi etkä tasaveroista kumppania.

Tykkään jossain määrin perinteisistä rooleista. Tulen elämään omalla palkalla varsin hyvin, mutta viime kädessä leivän tuominen pöytään on mielestäni miehen velvollisuus. Ja mieskin pitää viehättävämpänä naista, joka ei ole stressaantunut ja jolla on aikaa huolehtia itsestään.

Kerrot kuinka eksälä oli "parisuhteen malli" ehkä puuttunut ja tarjoat malliksi miestä suojelijana ja elättäjänä ja joka pitää viehättävänä naista joka pitää huolta itsestään leivän pöytään tuomisen sijasta. Ja aiot opettaa tietysti tämän mallin myös lapsillesi. Terveiset sinne henkiselle 1950-luvulle, toivottavasti joku suvustanne pääsee tähän meidän aikaamme saakka.

Nykyajassa on todella vaikeaa saada aikaan luonnollista parisuhdedynamiikkaa, sen myönnän. En pidä ihanteena mitään 50-luvun kotirouvajuttuakaan, minusta se on jo aika epäluonnollinen asetelma. Kuitenkin parisuhteet näyttävät toimivan niin pitkään, kun jotain tajua perinteisistä rooleista on tai kumpikin toteuttaa niitä ihan vahingossa luonnostaan.

Tuon olen kokenut, että jotain jää aina puuttumaan. Käytännössä se on johtanut vuosien varrella erinäisiin ihastuksiin. Olen altis juuri tuolle, jos mies ymmärtää, huomioi, suojelee, pitää puolia. Siinä saa todella tehdä liiton puolesta töitä kun nuo piirteet saavat minut sulaksi vanhaksi, etenkin jos vaikutuksen tekijä on vielä komea ja jotenkin haluttu muidenkin naisten taholta. Oma mies on kaikissa noissa mainituissa ja monissa muissa piirteissä ihan perusok, mutta kun kohdalle osuu kunnollinen ja huolehtiva alfa, joka haluaa vietellä ja nauttii siitä, niin siinä saa ihan tehdä kaikkensa ettei tule tehneeksi flirttiä enempää.