Lestadiolaisuus ei lähde sinusta koskaan

Itse olin lestadiolainen. Lapsuus oli raskasta ja ahdistavaa. Vanhemmat henkisesti aivan loppuja. Päällepäin piti näyttää että kaikki on hyvin ja vanhemmat olivat vieraiden ihmisten läsnäollessa aivan erilaisia. Isä oli väkivaltainen ja pieksi meitä lapsia milloin mistäkin syystä. Ja uhkaili väkivallalla jatkuvasti. Koko elämä on illuusiossa elämistä ja vaikeuksia ja ongelmia ei saa ottaa esille. Lapsena harkitsin usein itsemurhaa ja olin muutenkin henkisesti aika romuna. En tiedä miten pystyin alkaa erottautumaan tuosta kontrolloivasta ja henkistä valtaa harjoittavasta uskosta. Se irrottautumisprosessi kesti vuosia. Välillä palasin takaisin koska olin aivopeseytynyt niin syvästi siihen sairaaseen ihmisten tekemään oppiin. Sisaruksia on 13 ja niistä 8 vielä liikkeessä mukana. Nykyisin media alkanut onneksi nostamaan ongelmia esille ja se saa ihmisiä kyseenalaistaan ja kapinoimaan sairasta oppia vastaan. Moni asia on muuttunut liikkeen "muuttumattomassa" opissa paremmaksi, mutta paljon siellä on ristiriitaista paskaa. Sääntöjä ei ole, mutta "haluammehamme-emmehämmehalua" tehdä tai olla tekemässä, ja isovelivalvoo-järjestelmä pitää huolen ettei "ystävä" lipsahdamaailmalliseen menoon. Tuo on aiheuttanut sen että esim. Kortsujen ostaminen jännittää ja ahdistaa ja pelottaa että joku entine ystävä näkee. Lisäksi säikyn tuttujen näkemistä yhtäkkiä ja yllättäen. Esim. Kaupassa kun joku tulee hyllyn takaa ja alkaa jutteeen, menen ihan lukkoon. Naamani menee punaiseksi säikähdyksestä ja tilanne ahdistaa. Täytyy keretä valmistautua kohtaamaan ihminen niin en ahdistu niin pahasti. Oma syyllistäminen ja kontrolloinnin pelko saa minut vainoharhaisesti välillä. En voi sille mitään että tunnen häpeää ja syyllisyyttä välillä esim. "vääränlaisen" ohjelman katsomisesta. Lapsuudessani tv ja videot oli syntiä ja aiemmin niiden takia on hoitokokouksissa erotettu ihmisiä ja tuomittu saatanan haltuun. Kaikki tällainen kulkee lopun ikää mukana. Lestadiolaisuudesta voi erota ja siitä voidaan sinä erottaa mutta lestadiolaisuudesta ei lähde sinusta. Ei koskaan. Ei terapialla, eikä millään hoidolla. Se on identiteetissä niin syvällä. Lestadiolaisuudessa identiteetti on yhteinen. Jos lestadiolaisuutta uskontona kyseenalaistetaan, pilkataan, tai kritisoidaan, se aiheuttaa yhteisössä oleville ahdistusta ja saa tuntemaan, että yhteisössä olevaa vastaan hyökätään. Kaikki uskontoa kritisoivat kommentit saavat lestadiolaisen ahdistumaan. Mistä tämä kertoo? Tämä kertoo siitä, että opissa maailma on paha, lestadiolaisuus hyvä. Kaikki lestadiolaisuuen ulkopuolella on pahaa. Kaikki ovat MEITÄ vastaan. Kaikki pilkkaavat ja paijaavat. Sielunvihollinen käy päällemme ja kimppuumme median kautta. Jne jne. Me vs muu maailma aiheuttaa että ulkopuolisia ja niiden mielipiteitä pelätään. Niiden kanssa ei voi keskustella, koska ne ovat eri mieltä. Keskustelu lestadiolaisuudesta täytyy olla samaamieltä olevien nyökyttelyä. Saarnoissa puhujat lietsovat maailman pelkoa ja kouhaavat seuroissa kulkemisen tärkeyttä. Usko (lue aivopesu) voi hiipua jos pitää seuroista taukoa. En väitä, että se olisi laskelmoitua aivopesua, vaan se on muotoutunut sellaiseksi. Tunteilla ja psyykkeellä perustellaan uskonasioita. Jos ihminen lapsesta asti käy seuroissa, ja näkee kuinka itseään syyttävät ja huonoksi itsensä tuntevat ihmiset vaikeroivat huonouttaan, hänen itsetuntonsa ei voi kehittyä. Lestadiolaiset ovat senkin takia hyvin hyökkääviä jos heitä millään tavalla kritisoidaan tai arvostellaan jostain asiasta.