Ystävän 4v tyttö ei saa olla prinsessa vaikka haluaisi

Isä sai raivarin kun synnyin, tyttö ei kelvannut. Tukka pidettiin koneella leikattuna, nukkeja ei ollut. Kauheat traumat jäi kaikesta tästä, vihasta.

Miksiköhän

Minä en saanut lapsena ponia. Trauma jäi. 

Siellä on kasvamassa uusi Saara Aalto, aikuisena oman elämänsä pikkutyttöprinsessa-roolileikkeihin jämähtänyt hörhö...

Todella sairasta! Tää spn kasvatus on ihan pimeydestä.

Mäkään en pienenä saanut Legoja tai Brio-junia. Ketutti.

Itse sain leikkiä pienenä sekä autoilla että barbeilla, kukaan ei koskaan tullut selittämään onko lelu "tyttöjen" tai "poikien". Näin fiksuja olivat v.-41 syntyneet vanhempani 🙄 samoin olen toiminut oman lapseni kanssa.

Näin ne kasvatustavat on erinlaisia..

Itse taas lapsena vihasin yli kaiken nukkeja, hameita ja muuta prinsessa tilpehööriä. Olin aikamoinen poikatyttö, olisin halunnut autorataa, stigaa ja ampua ilmakolla, mitä perheen ja suvun muut pojat tekivät  porukalla mutta se kiellettiin sen takia kun olin tyttö. Väkisin pakotettiin pianotunneille, kun tytöt soittavat pianoa, ja se päättyikin sitten pian siihen kun pianon opettaja kieltäytyi opettamasta minua halutonta lasta. jne jne. Ainaista taistelua siitä mitä tytön kuuluu tehdä, ja mitä tyttö saa tehdä. GGRRRR!!!

Siitähän se riemu repesi lopullisesti kun teini-ikäisenä ilmottauduin karate kurssille. Huh huh!! selkäsaunanhan minä siitä sain, mutta periksi en antanut.

Mutta on se jännä miten monet vanhemmat yrittävät väkisin tunkea tiettyjä asioita. Musta lapsen pitäisi itse saada päättää omat mielenkiinnon kohteensa. Oli se kumpaa sukupuolta hyvänsä.

Oma tytsi taas on aivan päinvastainen kuin minä itse lapsena olin... Tykkää niin tyttömäisistä jutuista ja kaiken pitää olla pinkkiä =D =D Pääasia että on tyytyväinen ja saa leikkiä niitä juttuja mistä tykkää.

Mikä siinä on niin monelle vanhemmalle vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Näin ne kasvatustavat on erinlaisia..

Itse taas lapsena vihasin yli kaiken nukkeja, hameita ja muuta prinsessa tilpehööriä. Olin aikamoinen poikatyttö, olisin halunnut autorataa, stigaa ja ampua ilmakolla, mitä perheen ja suvun muut pojat tekivät  porukalla mutta se kiellettiin sen takia kun olin tyttö. Väkisin pakotettiin pianotunneille, kun tytöt soittavat pianoa, ja se päättyikin sitten pian siihen kun pianon opettaja kieltäytyi opettamasta minua halutonta lasta. jne jne. Ainaista taistelua siitä mitä tytön kuuluu tehdä, ja mitä tyttö saa tehdä. GGRRRR!!!

Siitähän se riemu repesi lopullisesti kun teini-ikäisenä ilmottauduin karate kurssille. Huh huh!! selkäsaunanhan minä siitä sain, mutta periksi en antanut.

Mutta on se jännä miten monet vanhemmat yrittävät väkisin tunkea tiettyjä asioita. Musta lapsen pitäisi itse saada päättää omat mielenkiinnon kohteensa. Oli se kumpaa sukupuolta hyvänsä.

Oma tytsi taas on aivan päinvastainen kuin minä itse lapsena olin... Tykkää niin tyttömäisistä jutuista ja kaiken pitää olla pinkkiä =D =D Pääasia että on tyytyväinen ja saa leikkiä niitä juttuja mistä tykkää.

Mikä siinä on niin monelle vanhemmalle vaikeaa?

Luulen, että moni vanhempi haluaa antaa lapselleen lapsuuden, jollaista ei itse lapsena saanut. Vaikka sitten väkisin.

Kannatan kaikkien oikeutta olla mitä haluavat, mutta onks tää pikkutyttöjen prinsessahurahdus joku suhteellisen tuore ilmiö, tässä mittakaavassa siis? Olen syntynyt 81 enkä muista itselläni tai lähipiirissä kelläkään olleen moista. Toki prinsessa- ja hörselöhommat oli leikkejä siinä missä muutkin, mutta nykyään puhutaan oikein jostain suurinpiirtein kehityskauteen kuuluvasta prinsessavaiheesta ja toiset lapset tuntuvat niin fanaattisilta tämän asian suhteen. (Ja äidit! 😂)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin ne kasvatustavat on erinlaisia..

Itse taas lapsena vihasin yli kaiken nukkeja, hameita ja muuta prinsessa tilpehööriä. Olin aikamoinen poikatyttö, olisin halunnut autorataa, stigaa ja ampua ilmakolla, mitä perheen ja suvun muut pojat tekivät  porukalla mutta se kiellettiin sen takia kun olin tyttö. Väkisin pakotettiin pianotunneille, kun tytöt soittavat pianoa, ja se päättyikin sitten pian siihen kun pianon opettaja kieltäytyi opettamasta minua halutonta lasta. jne jne. Ainaista taistelua siitä mitä tytön kuuluu tehdä, ja mitä tyttö saa tehdä. GGRRRR!!!

Siitähän se riemu repesi lopullisesti kun teini-ikäisenä ilmottauduin karate kurssille. Huh huh!! selkäsaunanhan minä siitä sain, mutta periksi en antanut.

Mutta on se jännä miten monet vanhemmat yrittävät väkisin tunkea tiettyjä asioita. Musta lapsen pitäisi itse saada päättää omat mielenkiinnon kohteensa. Oli se kumpaa sukupuolta hyvänsä.

Oma tytsi taas on aivan päinvastainen kuin minä itse lapsena olin... Tykkää niin tyttömäisistä jutuista ja kaiken pitää olla pinkkiä =D =D Pääasia että on tyytyväinen ja saa leikkiä niitä juttuja mistä tykkää.

Mikä siinä on niin monelle vanhemmalle vaikeaa?

Luulen, että moni vanhempi haluaa antaa lapselleen lapsuuden, jollaista ei itse lapsena saanut. Vaikka sitten väkisin.

Yksi tärkeimmistä opeista on se, että lapsi ei ole vanhempiensa kopio.

Itse luin varmasti kaikki mahdollisest tyttökirjat läpi pienenä, oma lapsi taas lukee seikkailu- ja fantasiakirjoja. Eli en kanna hänelle Anna kirjoja kirjastosta 🙄

Onpa kurjaa, epäreilua ja vahingollista. En ymmärrä enkä hyväksy.

Samaan aikaan haluaisin tuoda esille että herättäisikö teksti tässä muodossa yhtä voimakkaita puolustustunteita kaikissa: "Vaan ei, pojan pitää väkisin käyttää sinisiä vaatteita ja ei missään nimessä pinkkiä/kukka/perhoskuvioista. Poika pyytää usein leikkikaluksi barbeja tai keijukaisia. Ei saa niitä vaan annetaan autoja ja leikkiaseita." Tästä harmillisen moni (ei kaikki mutta moni) ajattelisi vain että normaalia, eihän nyt pojan sovikaan juoksennella perhosleggareissa - mutta lapsen kannalta tilanne on sama.

Aika selvä provo tämäkin. Siihenhän oli koottu juuri ne kaikki tyypilliset klisheet:pojille sininen,tytöille punainen jne. Olkiukko omana  leluna vain jäi vaille mainintaa...

Juuri näin tyttöjä pitää kasvattaa kohtaamaan aikuisen naisen elämä!

Mitään kivaa ei saa, pitää opetella pitämään omat mielihalunsa sisällään ja toteuttaa jotain ulkoista "koska tällainen naisen pitää olla" -kaavaa.

Eiku.

Itse olen jo 14v nuoren naisenalun äiti ja meillä sai olla prinsessana ihan arjessakin. Ainoa, mihin puutuin oli tytön viehätys vaatteettomuuden vapauteen, eli alasti sai olla takapihalla mutta muuten piti olla jotain päällä.

Vaaleanpunainen jäi lapsuuteen, mutta oma tahto ja kyky toteuttaa itseään on tallella.

Kyllä olen monen pienen tytön äidin kuullut sanovan, että "meille ei kyllä sitten tulee mitään pinkkiä prinsessaa". Mutta aika usein käy niin, että tyttö kiinnostuu itse pinkistä väristä, perhosista, prinsessoista jne. ja järkevä ihminen antaa lapsen olla lapsi. Toisaalta taas, jos tyttö kiinnostuu autoista, peleistä, sinisestä ja mustasta, niin miksi ei antaisi iloita niistä? Ja vastaavasti sama pojilla.

Parhautta on antaa lapsen itse rakentaa identiteettiään ja leikkiä leikkejä, joista tykkää. Tukea sitä, mistä lapsi on kiinnostunut eikä pakottaa mihinkään valmiiseen muottiin. Kyllä 2-3 vuotias lapsi osaa jo itse ilmaista, mikä kiinnostaa ja mikä ei.

Olen syntynyt 80-luvun alussa ja kyllä meillä oli prinsessamekot ja kruunut leikeissä. Barbeilla ja poneilla oli röyhelönsä. Välillä leikittiin poikien kanssa autoilla ja juostiin rosvoa ja poliisia. Kaveriporukassa ne yhteiset leikit keksittiin siten, että kaikilla oli hauskaa. Parasta oli, kun kukaan ei tullut sanomaan, että olisi pitänyt leikkiä tiettyjä leikkejä tai ei olisi saanut leikkiä jotain.

Vierailija kirjoitti:

Todella sairasta! Tää spn kasvatus on ihan pimeydestä.

Tässä ei ole kyse sukupuolineutraaliudesta, vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin ne kasvatustavat on erinlaisia..

Itse taas lapsena vihasin yli kaiken nukkeja, hameita ja muuta prinsessa tilpehööriä. Olin aikamoinen poikatyttö, olisin halunnut autorataa, stigaa ja ampua ilmakolla, mitä perheen ja suvun muut pojat tekivät  porukalla mutta se kiellettiin sen takia kun olin tyttö. Väkisin pakotettiin pianotunneille, kun tytöt soittavat pianoa, ja se päättyikin sitten pian siihen kun pianon opettaja kieltäytyi opettamasta minua halutonta lasta. jne jne. Ainaista taistelua siitä mitä tytön kuuluu tehdä, ja mitä tyttö saa tehdä. GGRRRR!!!

Siitähän se riemu repesi lopullisesti kun teini-ikäisenä ilmottauduin karate kurssille. Huh huh!! selkäsaunanhan minä siitä sain, mutta periksi en antanut.

Mutta on se jännä miten monet vanhemmat yrittävät väkisin tunkea tiettyjä asioita. Musta lapsen pitäisi itse saada päättää omat mielenkiinnon kohteensa. Oli se kumpaa sukupuolta hyvänsä.

Oma tytsi taas on aivan päinvastainen kuin minä itse lapsena olin... Tykkää niin tyttömäisistä jutuista ja kaiken pitää olla pinkkiä =D =D Pääasia että on tyytyväinen ja saa leikkiä niitä juttuja mistä tykkää.

Mikä siinä on niin monelle vanhemmalle vaikeaa?

Luulen, että moni vanhempi haluaa antaa lapselleen lapsuuden, jollaista ei itse lapsena saanut. Vaikka sitten väkisin.

'

Olet varmasti oikeassa.

Omassa tapauksessa se "isä" oli se jolla oli hyvin vahvat käsitteet niistä sukupuoli rooleista. Että näitäkin tapauksia löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Onpa kurjaa, epäreilua ja vahingollista. En ymmärrä enkä hyväksy.

Samaan aikaan haluaisin tuoda esille että herättäisikö teksti tässä muodossa yhtä voimakkaita puolustustunteita kaikissa: "Vaan ei, pojan pitää väkisin käyttää sinisiä vaatteita ja ei missään nimessä pinkkiä/kukka/perhoskuvioista. Poika pyytää usein leikkikaluksi barbeja tai keijukaisia. Ei saa niitä vaan annetaan autoja ja leikkiaseita." Tästä harmillisen moni (ei kaikki mutta moni) ajattelisi vain että normaalia, eihän nyt pojan sovikaan juoksennella perhosleggareissa - mutta lapsen kannalta tilanne on sama.

Tosi hyvä pointti! Mitä arkipäivää tämä onkaan monelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella sairasta! Tää spn kasvatus on ihan pimeydestä.

Tässä ei ole kyse sukupuolineutraaliudesta, vaan päinvastoin.

Tässähän on kyse vain keksitystä jutusta.En kyllä vaivautuisi raivostumaan siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen monen pienen tytön äidin kuullut sanovan, että "meille ei kyllä sitten tulee mitään pinkkiä prinsessaa". Mutta aika usein käy niin, että tyttö kiinnostuu itse pinkistä väristä, perhosista, prinsessoista jne. ja järkevä ihminen antaa lapsen olla lapsi. Toisaalta taas, jos tyttö kiinnostuu autoista, peleistä, sinisestä ja mustasta, niin miksi ei antaisi iloita niistä? Ja vastaavasti sama pojilla.

Parhautta on antaa lapsen itse rakentaa identiteettiään ja leikkiä leikkejä, joista tykkää. Tukea sitä, mistä lapsi on kiinnostunut eikä pakottaa mihinkään valmiiseen muottiin. Kyllä 2-3 vuotias lapsi osaa jo itse ilmaista, mikä kiinnostaa ja mikä ei.

Olen syntynyt 80-luvun alussa ja kyllä meillä oli prinsessamekot ja kruunut leikeissä. Barbeilla ja poneilla oli röyhelönsä. Välillä leikittiin poikien kanssa autoilla ja juostiin rosvoa ja poliisia. Kaveriporukassa ne yhteiset leikit keksittiin siten, että kaikilla oli hauskaa. Parasta oli, kun kukaan ei tullut sanomaan, että olisi pitänyt leikkiä tiettyjä leikkejä tai ei olisi saanut leikkiä jotain.

Usein se pinkkikausi tulee ja menee. Varhaisteini haluaa mustaa, harmaata ja valkoista... pinkki on ihan *yök*