HS: Vaatteet paljastavat usein ihmisen luokka-aseman, vaikka sitä yrittäisi salata, kertoo tutkija – Tältä köyhyys näyttää ja tuntuu Suomessa
Voiko joku copypasteta artikkelin sisällön tähän?
Kommentit (528)
Köyhä ei kykene luomaan sellaista ulkomuotoa kuin keskiluokkaan kuuluva ihminen, jonka ulkonäkö viestittää kunniallisesta asemasta yhteiskunnassa. Köyhän ulkomuoto ei kerro itseään työstävästä, tuottavasta kansalaisesta, Bergroth tiivistää."
"Kunniallinen asema yhteiskunnassa" on kuin tuulahdus jostain 1800-luvun maailmasta. Jatko "köyhän ulkomuoto ei kerro itseään työstävästä, tuottavasta kansalaisesta" taas on kuin Martin Lutherin kynästä.
Tällaista on siis nollatutkimus 2020-luvulla.
Ei todellakaan paljasta. Ompelen itse mitoilleni sopivia vaatteita laadukkaista kankaista.
vapaamies kirjoitti:
Kyllä se niin on, että joilla ei elämässä ole muita näyttöjä, koreilevat vaatteillaan. Itse olen dosentti ja ylilääkäri, enkä koskaan ole koreillut. Vaatteet ovat sivuasia, kunhan ovat puhtaat ja ehjät. Autokin on vanha Skoda. Mottoni on, että ihmisen ei pidä näyttää joltakin, vaan tehdä jotain.
Tämähän ei ole millään muotoa nollasummapeliä, molemmat voi haluta ja saada
Hahhahhaaa, mikä tutkimus, täyttä höpöhöpöä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ehkä vähän sama kuin lasten nimissä. Alemmat sosiaaliluokat yrittävät liikaa, ja paljastavat sillä alemman sosiaalisen taustansa. Logopelleily kertoo vain ja ainoastaan köyhästä taustasta.
Onko köyhässä taustassa jotain hävettävää? Mielestäni ei.
Jokainen panostaa siihen minkä kokee itselleen tärkeäksi. On huonoa käytöstä sanoa sitä pelleilyksi.
Vierailija kirjoitti:
Köyhä ei kykene luomaan sellaista ulkomuotoa kuin keskiluokkaan kuuluva ihminen, jonka ulkonäkö viestittää kunniallisesta asemasta yhteiskunnassa. Köyhän ulkomuoto ei kerro itseään työstävästä, tuottavasta kansalaisesta, Bergroth tiivistää."
"Kunniallinen asema yhteiskunnassa" on kuin tuulahdus jostain 1800-luvun maailmasta. Jatko "köyhän ulkomuoto ei kerro itseään työstävästä, tuottavasta kansalaisesta" taas on kuin Martin Lutherin kynästä.
Tällaista on siis nollatutkimus 2020-luvulla.
Ei kuulosta kovin suomalaiselta tuommoinen analyysi.
Tämän Bergrothin kannattaisi opiskella suomalaista kulttuuria eikä tehdä tutkimusta omista asenteistaan.
Tuttavat valittelee lainakuluja ja kaiken kalleutta. Minä mukana. Pukeuden siisteihin, mutta halpoihin market vaatteisiin. Autoni on melko vanha, mutta tehokas ja hyvinvarustettu, hyvin pidetty. Jos tietäisivät, ettei minulla ole lainaa ja sukanvarressakin jonkin verran, niin kyllä pääsisin vippaamaan ja tarjoamaan ja kateus tulisi esille. Parempi pitää matalaa profiilia.
"Köyhän ulkomuoto ei kerro itseään työstävästä, tuottavasta kansalaisesta, Bergroth tiivistää."
Bergroth voisi elää niinkuin opettaa ja ryhtyä työllistämään itsensä eli ryhtymällä yrittäjäksi. Ihme huutelija vaikka on bättre fölk ja käsienheiluttelu ammattina.
Mikä juttu tuo "joka vuosi uudet vaatteet" muuten on? Voisin kuvitella oikeasti varakkaiden panostavan nimenomaan kestäviin ja ajattomalla tavalla tyylikkäisiin vaatteisiin, jotka pysyvät kunnossa pitempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on ehkä vähän sama kuin lasten nimissä. Alemmat sosiaaliluokat yrittävät liikaa, ja paljastavat sillä alemman sosiaalisen taustansa. Logopelleily kertoo vain ja ainoastaan köyhästä taustasta.
Onko köyhässä taustassa jotain hävettävää? Mielestäni ei.
Jokainen panostaa siihen minkä kokee itselleen tärkeäksi. On huonoa käytöstä sanoa sitä pelleilyksi.
Ja jos tykkää että ne erikoiset (Suomessa) nimet ovat kauniita niin miksi ei antaisi lapsellensa nimeksi kauneinta mitä tietää? Ainot, Helmit, Onnit, Toivot, Eetut, Selmat ym ovat kauniita nimiä nekin mutta tylsääkin tylsempää jos kaikilla olisi samat nimet.
Kaikki kuolee kierrätys vaatteissa tehty Kiinassa. Bangladeshissa. Lue vaan takkisi sisäpuolelta valmistusmaa ja materiaali KIERRÄTETTYÄ VAIKKA MAKSAA 200€ . HALTI TEHDÄÄN KIINASSA. MYÖS NANSO ON KIINA TAI TURKKI BANGLADESH. KIERRÄTETTYÄ SEKUNDAA. Eikä rikkaat edes tuhlaa vaatteisiin vaan peleihin opiskeluun ja asuntoihin. Kuluihin. Rikkaat ei tuhlaa edes ruokaan. Koska kaikesta on kuluja veroja . Jos omistat jotain maksat veroa kulut. Autokulut. Lämmityskulut. Sähkö. Kirpputorin vaatteet HAISEEEEEE. Ne on käytettyjä pesemättä siellä.
Ale myynnistä saa niitä Kiinassa Turkissa tehtyjä INTERSPORT laatuja puoleen hintaan joka vuosi. Kuin monet osti ennen stoccan ale myynnistä. Muka laatua. Kuin Sokos myy myös KÄYTETTYJÄ vaatteita samassa kuin uusia Kiinasta. Kierrätetystä KANKAASTA TEHTYJÄ.
Vierailija kirjoitti:
Miesten puvusta voisi päätellä luokka-aseman, mutta kun Suomessa miehet ei käytä pukua töissä eikä vapaa-ajalla.
Ne, joilla sitä luokka-asemaa on, kyllä käyttävät. Puvun istuvuudesta ja materiaaleista voi sitten tarkemmin päätellä, mikä asema.
Rumat (ja köyhät) ne vaatteilla koreilee.
Kirpputori pukuja kuin pukuvuokraamosta vuokrattuna. Kuin monet autot on vuokrattu ja yrityksen nimiin. Nimittäin mikä tahansa huijari joka maksaa hotellihuoneen naisten korteilla ostaa auton naisilta huijatuilla rahoilla esiintyy yökerhoissa peliriippuvaiset juuri puvussa. Kuin prostituoidut kimaltaa lurexjuhlapuvuissa. Kyllä te niin tyhmiä olette kun monella on velkaa miljoona tai satoja tuhansia.
Just joo hoitajat vetää tuolla yöelämässä kyllä kalliit vaatteet päällä palkka 2200- verot . Drinkkejä juodaan ja ajetaan sähköpyörää. Käydään kuntosalilla siinä kuin lukion opiskelijat. Juopot voi kulkea puhu päällä tyylikkäästi käydä matkoilla. Miljonääri voi sikailla alasti bileissä kuin sammua extaasi pilvessä. Kuolata kännissä. Arki on usein erilaista kuin työrooli. Mutta usein työssä sikaillaan juhlissa. Siinä naidaan sihteerit kuin siivoojat. Toisilla on kiinteistövälitys esimerkkinä työn puolesta puku päällä. Esitellään myytäviä taloja työautolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahatonta väkeä joilla aina siistit ja puhtaat vaatteet,
ei salailla köyhyyttä, eletään vain kuten on aina totuttu.
Kumma että monet tuijottavat mitä koruja on ja minkälaiset kengät, näistä ei voida päätellä varakkuutta.
Kengät paljastaa paljon ihmisestä. Varsinkin miesten kohdalla. Kun etsitte miestä elämäänne katsokaa myös kenkiä . Onko siistit, huolletut ja nahkakengät kiillotetut. Silloin kun oli napakymppi telkussa, moni nainen halusi nähdä miehiltä kengät, koska ne kertovat paljon kantajastaan.
Eikä paljasta. Kenkäfriikit on erikseen mutta tavallinen tyyppi ostaa kengät, jotka tuntuu jalassa hyviltä, ulkonäöstä viis.
Semmonen vanhanaikainen "kengistä huolehtiminen" tarkoittaa vain nahkakenkiä, mitä nykyään ei ihmisillä juurikaan enää edes ole kun niitä ei niin paljon valmistetakaan.
Itse olen aika hyvintoimeentuleva asianajaja. Vihaan vaatekauppoja enkä tykkää netistäkään ostella. Vaatteet siis vanhoja. Aika hyvin kuvastaa minua, että kotimekkona, mikä kyllä päällä saatan kaupassakin käydä, on pikkusiskon ylioppilasmekko. Sisko on 47 v. "Vähän" on kukkakuvio takapuolen kohdalta jäänyt jonnekin vuosien saatossa, mutta haitanneeko tuo mitään.....
Toppatakkikin taitaa olla 10 v vanha. Ehkä sen voisi ensi talveksi uusia.... Ei vaan kiinnosta vaatehommat.
Mun miehellä on yli kymppitonnin tulot, ja hän käyttää vieläkin mustia puhkikuluneita sketchers-lenkkareita.