Miehen arvostus minua kohtaan tippui nolliin, kun jäin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten arvostuksesi näkyy miestäsi ja kotiasi kohtaan kun hän mahdollisti sinun irtautumisen työelämästä?

Se, että olen kotihoidontuella ei tarkoita etten tekisi myös töitä. 2 arki-iltaa ja viikonloput, sen minkä imetykseltä pystyn, teen keikkaa

Nro.2

Aatteleppa, mulla on kolme kotona ja yksi pieni koululainen. Ja kodin hoidan ja illat pitäisi jaksaa töissä.. Ja kesälläkään ei lomaa. Aika rajut odotukset yhdelle ihmiselle?

Ja nyt mulle ollaan töissä äkäisiä, mies on äkäinen ja itse olen pettyny itteeni.

Miten ei ole lomaa?

Sanooko siis työnantaja että tänä vuonna er saa lomaa lainkaan?

Vuosilomaahan kertyy 2 per kk jos on vasta aloittanut, niin luulisi, että jotain saa.

Ja mitä ne sellaiset paikat on, missä ei saa pitää ansaittuja lomia?

Varmaan työnantajan pitäisi perustella, miksi et saa eikä vain sanoa että et nyt vaan saa.

Laissakin sanotaan,

että työntekijää on kuultava ajankohdasta.

Meillä on töissä lomakausi touko-syyskuu. Silloin saattaa sattua niin että "kesälomani" alkaa kun koulut syksyllä alkaa. Tai että loma ehtii jo loppua kun koulut keväällä loppuu.

Näin ohiksena.

Sama mulla. Siellä oli jo asiat päätetty kun multa kysyttiin pidänkö keväällä vai syksyllä..Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Hmm jos mies olisi myös raskaana ja synnyttäisi ja hoitaisi pääasiassa yöheräämiset ja kotityöt niin joo. Jos palkkani siis riittäisi.

Kuinka raskaus ja synnytys tähän liittyy? Kotihoidon tuella on raskaus ja synnytys ollut takana jo kauan sitten.

Eiku hei..niistä toipumiseen tarttee ainakin kolme vuotta!

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Meillä tehtiin näin vanhempaisloman kanssa. Tosin pystyin tekemään osan etänä, ei tarvinnut lopetaa imetystä tms. Ihan hyvin meni, molemmat teki kotitöitä. Ruotsin malli olisi todella hyvä Suomeenkin, vahdellaan vetovastuuta, kumpikin tajuaa lastenhoidon raskauden mutta saa myös kehittää kiinteän suhteen lapseen. Kokeilkaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa

Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?

Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa

Mutku mutku itku vitku. Kovat puheet ja olemattomat teot taas yhdellä prinsessalla siellä.

Ei toki, ehdotin tätä miehelle mutta hän ei tietenkään pysty sopimaan töitään näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Hmm jos mies olisi myös raskaana ja synnyttäisi ja hoitaisi pääasiassa yöheräämiset ja kotityöt niin joo. Jos palkkani siis riittäisi.

Kuinka raskaus ja synnytys tähän liittyy? Kotihoidon tuella on raskaus ja synnytys ollut takana jo kauan sitten.

Eiku hei..niistä toipumiseen tarttee ainakin kolme vuotta!

Ja niiden avulla voi päteä ja nostaa oma egoaan. Mitä naisille jää jos jalkojen levittämisestä miehelle ja sieltä lapsen ulos työntämisestä ei voisi tehdä oman egonsa jatkoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa

Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?

Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..

Ap

Epäilemättä tommonen nysväke enempi harrastaa töitä kuin tekee niitä.

Tarkotin sitä että kun tuossa luettelet mitä miehen pitää tehdä jos hän jää kotiin ja sinä meet töihin niin annat ymmärtää työnteon olevan jokailtaista. Kuten kaupassakäynninkin.

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Yksi ehdoton edellytys että suostun lapsen tekemään on se, että mies pitää puolet hoitovapaista. Saman verran olen valmis tekemään kotitöitä mitä mies niitä tekee minun ollessani äippälomalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa

Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?

Eli mä harrastan töitä? Joo, onhan moni sanonut että kiva kun pääset välillä töihin lepäämään..

Ap

Kuulostaa lähinnä harrastelulta, kun omien sanojesi mukaan se ei elättäisi teidän perhettä. Tähän et ole useista kysymyksistä huolimatta vastannut kun julistat vain tuota oman pään pyhää totuutta kuten evankeliumia, mutta...

Mik-si hi-tos-sa käyt töi-ssä, jo-ka ei tuo-ta tei-dän per-heel-le mi-tään li-sä-ar-vo-a?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Meillä tehtiin näin vanhempaisloman kanssa. Tosin pystyin tekemään osan etänä, ei tarvinnut lopetaa imetystä tms. Ihan hyvin meni, molemmat teki kotitöitä. Ruotsin malli olisi todella hyvä Suomeenkin, vahdellaan vetovastuuta, kumpikin tajuaa lastenhoidon raskauden mutta saa myös kehittää kiinteän suhteen lapseen. Kokeilkaa!

Tämä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.

Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.

Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.

Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä

Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin

Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?

Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?

Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?

Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.

Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.

Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.

T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt

Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.

Mönkään meni veikkauksesi.

Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.

Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.

Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.

Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.

Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.

Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.

Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä

Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin

Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?

Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?

Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?

Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.

Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.

Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.

T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt

Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.

Mönkään meni veikkauksesi.

Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.

Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.

Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.

Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.

MOT. Itse olet roolisi ottanut ja siihen alistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.

Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.

Taidatte vain tykätä itkemisestä.

Otapa pää perseestäsi nyt.

Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.

Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.

Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.

Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.

Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.

Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.

Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.

Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?

Ok, ymmärrän. Sulla menee kuppi nurin jos elämä ei ole koko ajan juhlaa.

Vaikeaa varmasti.

Niinkö mä sanoin sun mielestä? Toivottavasti et ole missään vastuullisessa duunissa, noilla ymmärryksen taidoilla.

Vierailija kirjoitti:

Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?

Saman verran kuin mies teki eli kävisin silloin tällöin kaupassa. Töissä 8 tuntia ja loput vapaa-aikaa, ihan kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.

Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.

Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.

Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä

Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin

Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?

Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?

Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?

Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.

Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.

Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.

T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt

Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.

Mönkään meni veikkauksesi.

Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.

Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.

Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.

Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.

MOT. Itse olet roolisi ottanut ja siihen alistunut.

Sutkin kannattaa passittaa takaisin koulun penkille, kun et lukemaasi ymmärrä.

Minäkö olen estänyt miestä tekemästä ja toimimasta? Aikuista ihmistä kieltänyt hoitamasta lapsia?

Mä koen, että aikuinen tasa-arvoinen mies ymmärtää jopa sanomattakin, että kun vaimo palaa hoitovapaalta töihin, työnjaon on mentävä tasan. Ei voi paeta sen mussun-mussun-paskan taakse, että "se tekee, joka ehtii, mä en vaan ehdi koskaan..."

Ja meillä siis todella ON asiasta sanottu ja mieskin aina vakuuttaa ymmärtävänsä. Se ei vaan johda mihinkään käytännössä, kuin ehkä korkeintaan päivän pari.

Minähän en ole asiaan alistunut, kuten sanoin ero tulee varmasti parin vuoden päästä. Siihen asti sinnittelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.

Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.

Taidatte vain tykätä itkemisestä.

Otapa pää perseestäsi nyt.

Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.

Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.

Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.

Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.

Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.

Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.

Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.

Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?

Lapsille riittää edelleen kyllin hyvä vanhemmuus. 

Onko nykyäidin suurin ongelma itsetunnon puute? Ei koeta olevan riittävän hyviä vanhempia, jos ei koko ajan suorita? 

Niin, mutta pointtihan olikin se, että "kyllin hyvä vanhemmuus" on nyt vaativampi asia kuin vielä vaikkapa 1960-luvulla.

Jos nyt panee parivuotiaan yksin pihalle ulkoilemaan, on sossu kohta ovella.

Jos sä et lapsettomana edes ymmärrä tätä, voisit oikeastaan painua helve..iin mussuttamasta tästä ketjusta. Sun ongelmasi on täysin katteeton itsetunto. Ei kannattaisi puhua asioista, joista ei mitään tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.

Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.

Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.

Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä

Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin

Oletko nyt ihan oikeasti siinä luulossa, että miehen laiskuudesta valittavat naiset nillittät "turhasta"?

Oletko lukenut yhdenkään kommentteja ajatuksella, vai onko silmiesi edessä aina ja ikuisesti pelkästään OMA miehesi ja hyvä tuurisi?

Minustakin on ok, että se tekee, joka ehtio. Mutta entäs, jos mies ei "koskaan ehdi", kun omat työt, harrastukset ja sohvalla makailu?

Onko oikein, että vaimolle jää täyden työpäivän jälkeen vielä monta tuntia kodinhoitoa, lastenhoitoa ja organisointia? Aina.

Minusta se ei ole mitään turhaa nillitystä tai miehen tekemisen arvostelua, jos se mies ei koskaan tee oma-aloitteisesti mitään ilman erillistä pyytämistä ja vaatimista. Jos edes silloinkaan.

Ole tyytyväinen omaan mieheesi ja tuuriisi, mutta älä luule sen ansiosta olevasi asiantuntija, kun selvästi et näe omaa napaasi pidemmälle.

T. Viisikymppinen ja 30 vuotta oman miehensä kanssa yhdessä ollut, mutta jatkuvaan kotiorjuuteen lopen kyllästynyt

Kyllä mä olen sitä mieltä että jokainen valitsee itse roolinsa. Sinäkin 30v kotiorjuuteen kyllästynyt muttet saa mitään konkreettista aikaan asian korjaamiseksi. Voisin veikata että jos kerran varoitat miestäsi että jos nuo vaatteet/harrastevälineet/mikä tahansa ei katoa tuosta huomiseksi ne lähtee roskiin, ei sun montaa kertaa tarvitse niitä roskiin viedä. Toimii myös lapsiin ja niiden tavaroihinEi, onhan se sulle nysväkkeelle tyydyttävämpää olla naama norsunvitulla ja itkeä miten joudut tekemään kaiken yksin eikä kukaan arvosta. Lammas.

Mönkään meni veikkauksesi.

Ihan oikeasti lapsellisesti luulet, että en ole yrittänyt? Lukuisia lukemattomia kertoja. Seurauksena riitaa, mökötystä. Mies tekee pyydettäessä ja nalkuttaessa, mutta ei koskaan oma-aloitteisesti.

Minä taas en jaksa olla työnjohtaja kodissani ja aina vastuussa asioiden sujumisesta ja organisoinnista.

Kun lapset muuttavat kotoa, otan eron. En ole tässä ainutlaatuinen, meitä viisikymppisinä eronneita on todella paljon, ja syynä on oikeastaan aina työnjako. Miehelle ero tullee yllätyksenä, vaikka ei pitäisi millään tasolla olla.

Ja vielä ennen kuin vedät toisen vakiokommentin: mies EI ollut tuollainen, kun aloitimme suhteen. Kahden aikuisen huushollissa on helvetin helppo jakaa kotityöt sitenkin, että se tekee "joka ehtii". Kun lapsi syntyy, kotona oleva tekee kaiken, koska kotona. Tyhmää, tiedän, mutten ole ainoa tähän lankaan mennyt. Vähitellen mies oppii pitämään kotipalvelua itsestäänselvänä, ja kaikesta pitää järmätä ja nalkuttaa.

MOT. Itse olet roolisi ottanut ja siihen alistunut.

Sutkin kannattaa passittaa takaisin koulun penkille, kun et lukemaasi ymmärrä.

Minäkö olen estänyt miestä tekemästä ja toimimasta? Aikuista ihmistä kieltänyt hoitamasta lapsia?

Mä koen, että aikuinen tasa-arvoinen mies ymmärtää jopa sanomattakin, että kun vaimo palaa hoitovapaalta töihin, työnjaon on mentävä tasan. Ei voi paeta sen mussun-mussun-paskan taakse, että "se tekee, joka ehtii, mä en vaan ehdi koskaan..."

Ja meillä siis todella ON asiasta sanottu ja mieskin aina vakuuttaa ymmärtävänsä. Se ei vaan johda mihinkään käytännössä, kuin ehkä korkeintaan päivän pari.

Minähän en ole asiaan alistunut, kuten sanoin ero tulee varmasti parin vuoden päästä. Siihen asti sinnittelen.

Lueppas uudestaan ihan ajatuksen kanssa tuo oman tekstisi viimeinen kappale. Kohdasta joka alkaa "ja vielä ennenkuin vedät toisen vakiokommentin..." ihan kuin myöntäisit tehneesi virheen ja alistuneesi kotiorjaksi.

Minä olisin suostunut ilomielin siihen, että isä heräisi vuoden 45 min välein, ekan 4 kk kantaisi lasta jatkuvasti, sen jälkeen olisi koko ajan metrin säteellä lapsesta tai koittaisi nukuttaa sitä. Olisin käynyt töissä aikuisten ihmisten kanssa ja iltaisin tehnyt kotitöitäkin. Mieheni ei tähän suostunut, nyt homma meni toisin päin. Ei kaikkien lasten kanssa juoda rauhassa kahvia ja tehdä kotitöitä silloin kun lapsi viihtyy itsekseen. Monesti sain ruuan tehtyä lapsi kantoliinassa, jos lapsella oli 30 min nukkumistauko, laitoin silmät kiinni itsekin. En todellakaan tehnyt silloin kotitöitä. Minusta kotona oli todella rankkaa ensimmäisen vuoden. Haluaisin toisen lapsen, mutta voisiko sellaisen saada vaikka suoraan 1,5 vuotiaana? En tiedä miten jaksaisin taas sen saman. Voihan olla että toinen olisi helpompi, tai sitten ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.

Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.

Taidatte vain tykätä itkemisestä.

 Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.

Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.

Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.

No kai se on ankeaa, kun kasaa itselleen pakonomaisesti paineita. Just tämä ylläoleva on perusnaisen ongelma. Halutaan kaikki, mutta ei tajuta, miten paljon vaivannäköä se vaatii. Luetaan naistenlehdestä, miten kiireinen ministeri hoitaa sekä työn että lapset ja on vielä nättikin, pirkula, mutta eihän lehdet kerro sitä, millainen taustakoneisto näitä poikkeusyksilöitä on tukemassa. Normiälyllä kyllä pitäisi tajuta, että kun tekee kahta asiaa samanaikaisesti, jompikumpi kärsii, koska siinä vuorokaudessa on edelleenkin vain 24 tuntia ja nukkuminen on suotavaa.

Ikävä kyllä se vaan on niin, että joko teet lapsia ja tyydyt katkonaiseen pätkäuraan (tai pätkätöihin, uranluomisesta ei voi puhua) tai et tee lapsia ja paahdat konttorilla pitkää päivää. Miksi naisen on niin vaikea tajuta, että harvalla voimat ja osaaminen riittää molempiin?

Luontaisesti löysäpipoisempia miehet nyt vaan käyttävät naisia härskisti hyväksi. Tehdään ne lapset, koska perheetön mies huippujohtajana on jotakuinkin epäilyttävä olento. Ja kun kulissit ovat tältä osin kunnossa, voikin sitten rauhassa rakentaa uraa - kyllä se nainen hoivavietteinen huolehtii ne lapset joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.

Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.

Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.

Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä

Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin

Olen todennäköisesti samaa ikäluokkaa ja myös meillä oli pitkälti noin. Puolisia arvostettiin, kunnioitettiin ja luotettiin. Ja miehelle oli kunnia-asia huolehtia perheestään. Nyt kukaan ei edes puhu omasta kunniastaan tai arvomaailmasta.

Arvomaailma on keikahtanut päälaelleen. Puoliso valitaan pitkälti ulkonaisten olemusten perusteella ja pitkälti oman egon jatkeeksi, oli hänen arvomaailmansa mikä tahansa.

Sitten kun arki alkaa ja lapset tulevat kuvioihin, onnelliseen ja tasapainoiseen perhe-elämään tarvittaisiin yhteen hiileen puhaltamista ja vastuun ottamista, eikä olla piiruakaan olla luopumassa omasta egosta ja hyvinvoinnista, ei edes lasten hyväksi.

En voi ymmärtää mihin kaikkeen tämän päivän naiset suostuvat, vain pitääkseen miehen.

Jo lapsen synnyttyä, äidin kropan tulee olla timmissä kunnossa ja ulkoinen olemus edustuskelpoinen ja huoliteltu, sen lisäksi on hoidettava lapset ja koti. Voidakseen säilyttää määräaikaisen työpaikkanssa, on ylläpidettävä ammattitaitoa jne. jne. lista on loputtoman pitkä.

Paineet ja vaatimukset naisena olemisesta ovat kasvaneet vuosi vuodelta, eikä nainen tee koskaan riittävästi tai tarpeeksi, vaan vaatimukset kasvavat koko ajan, ei pelkästään puolison ja lähipiirin, vaan hanakammin syyttävän sormensa osoittaa toinen nainen, joka luettelee aikaansaannoksia ja tavoitteitaan miten paljon hän on jo tehnyt ja muiden on tehtävä vielä enemmän, ollakseen arvostettu nainen. Kuulostaa loputtomalta oravanpyörältä, jossa kukaan ei voi hyvin ja vähiten lapsi, joka näkyy lisääntyvinä lasten pahoinvointina ja lasten huostaanottona.