Lue keskustelun säännöt.
Miehen arvostus minua kohtaan tippui nolliin, kun jäin kotiin.
24.02.2017 |
Jäin kotihoidontuelle. En enää jaksanut suorittaa kaikkea. Muita?
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Otapa pää perseestäsi nyt.
Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.
Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.
Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.
Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.
Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.
Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.
Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.
Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?
Kun faktat ei tue itkijämarttyyrin tarinaa niin itkijämarttyyri nätisti vaihtaa tarinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Et taida tietää mitään oikeasta nykyarjesta. Kunhan luulottelet. Meillä lapset eivät saaneet katsoa tv:tä ollenkaan ennen 3v. Toki sitäkin kaltaisesi ihmettelivät, kun olisi tullut Kauniit ja rohkeat.
En minä tietenkään tiedä missä stressiasennossa olette pakottaneet pentunne olemaan ensimmäiset elinvuotensa. Itkunne nyt vaan on noloa. Oikeasti.
Laitetaan sitten RUOTSALAISTUTKIMUS jossa aivan samat tulokset. Onko kotiäideillä aivotkin homeessa kun ei ymmärretä tutkimusken tekemisen perusteita? Ei kai kukaan ole puolivuotiasta hoitoon viemässäkään mutta vähänkään isommalle lapselle hyödyt ovat haittoja suuremmat ja suurin osa vuorokaudesta kuluu kuitenkin kotona omien, jaksavien ja hyvinvoivien vanhempien seurassa. Vrt. äkäisen, huonosti voivan kotiäidin lapset jotka istuu telkan ääressä kun äiti trollaa aaveella tylsistyneenä elämään.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tutkimus-varhainen-paivaho…
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.
Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.
Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.
Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä
Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin
Ja kummankaan ei tarvinnut huolehtia rahasta.
Ihanaa kun pääsitte noille parhaille nostevuosille! Onnea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
. Kyllä todellista tasa-arvoa on, että nainen saa itse valita käyttäytyykö kuin mies vai onko esimerkiksi kotiäiti. T: Kotiäiti, jolla kaksi akateemista tutkintoa ja viihtyy kotona mainiosti.
Ei saatana mua raivostuttaa kaltaisesi kermankuorijat! Mitä vittua teet kahdella tutkinnolla, jos kyyhötät kotona kakaroiden kanssa? Et niin mitään - kuten on huomattu, ihan se tyhjäpäisinkin kansanosa suoriutuu mainiosti lisääntymisestä ja yleensä siedettävästi jopa lastenhoidosta. Mutta ei, sinä vapaamatkustaja ensin tuhlaat satoja tuhansia yhteiskunnan rahoja koulutukseen, jolla et mitään tee, ja sitten lössötät kotona nostamassa tukia ja VIITSIT EDES PUHUA TASA-ARVOSTA!
Kaltaisesi vajukit pakittavat vaivalla aikaansaatua näennäistä tasa-arvoa edes tajuamatta, että tekevät niin. Kuka ajatteleva ihminen kunnioittaa ihmistä, joka lypsää kaiken itselleen minkä voi ja sitten loisii vuosikaudet kotona veronmaksajien elättinä? Jos kutsumus on olla kotiäiti, olisi syytä olla viemättä opiskelupaikkoja niiltä, jotka oikeitakin töitä haluavat tehdä eivätkä vain porsia kotona.
Joo, kyllä vituttaa! Häpeäisit edes!
Jeesus. Mikä sua vaivaa, oikeasti?
Luuletko ihan oikeasti, että muutama vuosi kotona merkitsee, ettei ikinä enää aio palata työelämään ja tarvitse tutkintoja? Oikeasti?
Minulla on vain yksi tutkinto, YTM, ja olin kotiäitinä yhteensä viitisen vuotta. Sitä ennen ja sen jälkeen ehdin tehdä töitä alallani yhteensä 36 vuotta.
Do the math, idiot!
Sitä paitsi jos joku asua rapauttaa naisten tasa-arvoa, niin sinunkaltaistesi asenne, joka pitää lasten kasvatusta ja hoitoa toisarvoisena. Lasten pedagogiikasta ja psykologiasta on kyllä aivan professuurejakin, joten ei, se EI ole laisinkaan niin yksinkertaista ja haasteetonta kuin mitä sinä, selvästikin lapseton naisihminen kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On surkeaa, jos miehen arvostus vaimoa kohtaan riippuu vaimon tuloista. Aivan erityisen surkeaa se on, jos vaimo on kotona yhteisellä päätöksellä hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta tuossa mitataan miehen fiksuus. Jos mies kohtelee vaimoa ylimielisesti, niin se olisi minulle jo syy erota.
Toki vaimollakin on vastuunsa. Jos alat tehdä kaiken vain siksi, että olet kotihoidontuella, niin kerjäät vaikeuksia. Se EI ole kodinhoitototuki, vaan tarkoitettu korvaamaan tulonmenetystä LAPSEN HOITAMISEKSI KOTONA. Eli kotiin jäävä puoliso hoitaa lasta. Kotihommat kuuluvat yhä molemmille!
Näinhän se on. Mutta ikävä totuus meillä.
Ja ei siinä, rahaa tarvitaan ja tiukkaa on, mutta ei ollut minun päätös tehdä lapsia, jäädä äitiyslomille, tehdä osa- aikaista, olla laittamatta lapsia hoitoon ja koittaa selvitä kaikesta voittajana.
Kun ilmoitin tuosta, että aion jättäytyä nyt vallan kotiin, mies oli että ok mutta toisaalta huutaa naama punaisena, että ymmärränkö et laskutkin pitää maksaa..
Joo, ymmärrän. Mut kyllä mies on nyt mut ajanut niin selkä seinää vasten.
Kotona pitäisi olla, töissä pitäisi käydä, pitäisi olla aikaa ja rahaa ja minä olen jotenkin sellaisessa paniikissa, että miten saan tuon prinsessamiehen pidettyä tyytyväisenä.
Aikani olen katsellut ja itseäni syyttänyt kun en parempaan pysty, mut nyt rupeaa riittämään.
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Ei naiset mieti mitä heidän täytyy tehdä vaan mitä heidän täytyy saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On surkeaa, jos miehen arvostus vaimoa kohtaan riippuu vaimon tuloista. Aivan erityisen surkeaa se on, jos vaimo on kotona yhteisellä päätöksellä hoitamassa yhteistä lasta.
Minusta tuossa mitataan miehen fiksuus. Jos mies kohtelee vaimoa ylimielisesti, niin se olisi minulle jo syy erota.
Toki vaimollakin on vastuunsa. Jos alat tehdä kaiken vain siksi, että olet kotihoidontuella, niin kerjäät vaikeuksia. Se EI ole kodinhoitototuki, vaan tarkoitettu korvaamaan tulonmenetystä LAPSEN HOITAMISEKSI KOTONA. Eli kotiin jäävä puoliso hoitaa lasta. Kotihommat kuuluvat yhä molemmille!
Näinhän se on. Mutta ikävä totuus meillä.
Ja ei siinä, rahaa tarvitaan ja tiukkaa on, mutta ei ollut minun päätös tehdä lapsia, jäädä äitiyslomille, tehdä osa- aikaista, olla laittamatta lapsia hoitoon ja koittaa selvitä kaikesta voittajana.Kun ilmoitin tuosta, että aion jättäytyä nyt vallan kotiin, mies oli että ok mutta toisaalta huutaa naama punaisena, että ymmärränkö et laskutkin pitää maksaa..
Joo, ymmärrän. Mut kyllä mies on nyt mut ajanut niin selkä seinää vasten.
Kotona pitäisi olla, töissä pitäisi käydä, pitäisi olla aikaa ja rahaa ja minä olen jotenkin sellaisessa paniikissa, että miten saan tuon prinsessamiehen pidettyä tyytyväisenä.
Aikani olen katsellut ja itseäni syyttänyt kun en parempaan pysty, mut nyt rupeaa riittämään.
Kuulostat kauhealta ämmältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Otapa pää perseestäsi nyt.
Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.
Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.
Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.
Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.
Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.
Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.
Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.
Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?
Otapa pää perseestäsi nyt
Tuolla on tavaton määrä lapsia ja nuoria joilta puuttuu kodin hoiva kokonaan.
Tuolla on tavaton määrä vanhempia, jotka ei selviä edes lapsen perustarpeista huolehtimisesta edes sen ruuan osalta.
Tuolla on tavaton määrä lapsia, jotka eivät opi edes puhumaan kun vanhemille on some tärkeämpi.
Lasten hampaat on ihan hirveässä kunnossa, kun vanhemmat ei huolehdi edes perushygieniasta.
Vika ei ole entisajan vanhenmuuden helpoudessa vaan uusavuttomuudessa ja itsekyydessä. Vai mistä syystä lasten ja nuorten pahoinvointi ja häiriökäyttäytyminen jatkaa kasvuaan vaikka teillä supersankari äideillä on kaikki kasvatustietoisuus yms...ja olette niin paljon parempia suhteessa vanhemman sukupolven äiteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten arvostuksesi näkyy miestäsi ja kotiasi kohtaan kun hän mahdollisti sinun irtautumisen työelämästä?
Se, että olen kotihoidontuella ei tarkoita etten tekisi myös töitä. 2 arki-iltaa ja viikonloput, sen minkä imetykseltä pystyn, teen keikkaa
Nro.2
Aatteleppa, mulla on kolme kotona ja yksi pieni koululainen. Ja kodin hoidan ja illat pitäisi jaksaa töissä.. Ja kesälläkään ei lomaa. Aika rajut odotukset yhdelle ihmiselle?
Ja nyt mulle ollaan töissä äkäisiä, mies on äkäinen ja itse olen pettyny itteeni.Miten ei ole lomaa?
Sanooko siis työnantaja että tänä vuonna er saa lomaa lainkaan?
Vuosilomaahan kertyy 2 per kk jos on vasta aloittanut, niin luulisi, että jotain saa.
Ja mitä ne sellaiset paikat on, missä ei saa pitää ansaittuja lomia?
Varmaan työnantajan pitäisi perustella, miksi et saa eikä vain sanoa että et nyt vaan saa.
Laissakin sanotaan,että työntekijää on kuultava ajankohdasta.
Meillä on töissä lomakausi touko-syyskuu. Silloin saattaa sattua niin että "kesälomani" alkaa kun koulut syksyllä alkaa. Tai että loma ehtii jo loppua kun koulut keväällä loppuu.
Näin ohiksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Stop nyt naiset! Ette te ole mitään kotiorjia. Ei mies voi vaan ilmoittaa, että ystäviä tulee ja pitää siivota. Sanot seuraavan kerran, että herra on sitten hyvä ja siivoaa.
Ei kaikkeen pidä suostu, sanokaa vastaan. Tai jättäkää pesemättä vaatteet jos mies jättää lojumaan.
Meillä minä teen päivittäiset askareet, pesen pyykit yms. Viikkosiivous yhdessä. Astianpesukoneen tyhjentää se kumpi sattuu paikalle. Vaadin jokaiselta, myös lapsilta, että jokainen siivoaa omat sotkunsa. Minä pidän yleissiistinä asunnon arkena ja se on helppoa kun tavarat omilla paikoillaan.
Siellä on rouvalla hyvin asiat kun itse käskee ja muut tekee. Varo etteivät huomaa pärjäävänsä yhtä hyvin itsekin mutta ilman että marttyyri käskyttää vieressä.
En ymmärrä? Onko siis hirveää joutua siivoamaan omat sotkut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Hmm jos mies olisi myös raskaana ja synnyttäisi ja hoitaisi pääasiassa yöheräämiset ja kotityöt niin joo. Jos palkkani siis riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulkaas arjen sankarit. Sellainen arki, josta selviää pistämällä lasten ohjelman pyörimään, ei ole raskasta. Ei vaikka kuinka itsellenne sitä vakuuttelette.
Voi luoja sentään. Kaikki on hoidettu, on koneet ja valmisruoat, on neuvolat ja tukilinjat. Ja sitten itketään kun on niin raskasta.
Taidatte vain tykätä itkemisestä.
Otapa pää perseestäsi nyt.
Se, ettei elämä ole fyysisesti raskasta ei tee siitä psyykkisesti helppoa. Useimmille raskainta kotona olossa on se, että kontaktit loppuvat aikuisiin ihmisiin. Neljän seinän syndrooma, siis.
Toisekseenkin se, että on valmisruoat, siirtää paineita muuhun. Juttelin jokunen aika sitten oman äitini kanssa, joka on siis saanut meidät lapset 1950-60 -luvuilla. Hänellä ei ollut urapaineita lainkaan. Palaili töihin, kun lapset olivat isoja, miehen palkalla kun siihen aikaan eli koko perhe ihan hyvin, yhteisen verotuksen ansiosta.
Lapsen kasvatuksen avaimia olivat kaksi lämmintä ateriaa päivässä, ehjät vaatteet ja se, että lapset tottelivat kuria. Kukaan ei edes tuntenut sanaa virikkeet tai lapsilähtöisyys. Lapset eivät harrastaneet, ennen kuin kouluikäisinä ja sittenkin vain sellaisia harrastuksia, mihin saattoivat kulkea omin neuvoin.
Nyt on kaikki toisin. Eläminen vaatii usein kahden ihmisen tulot, joten lapset pitää pannan ennen pitkää päivähoitoon. Elämä on työn, supermarketin, tarhan ja lasten harrastusten väliä suhaamista.
Kasvatukseksi ei enää todellakaan riitä aterian ja vaatteiden hoito. Ensinnäkin on paine hankkia oma ura, toiseksi kasvattaa lapsista osaavia ja ulospäonsuuntautuvia menestyjiä. Kolmanneksi paineet säilyttää oma sosiaalinen verkosto, pysyä nättinä ja timminä. Neljänneksi hoitaa parisuhdetta.
Ei siis riitä pelkkä kodinhoito ja lasten muonitus enää.
Joten VAIKKA kaupasta saakin valmisruokia, niiden syöttämistä lapsille paheksutaan, ja se ei millään tasolla riitä äitiyden mittariksi.
Ps. Mitä apua muuten kuvittelet neuvolasta olevan? Hoidetaanko siellä lapset, jos äiti haluaa levätä...? Vai mitä oikein kuvittelit?
Lapsille riittää edelleen kyllin hyvä vanhemmuus.
Onko nykyäidin suurin ongelma itsetunnon puute? Ei koeta olevan riittävän hyviä vanhempia, jos ei koko ajan suorita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Jäin yhteisestä päätöksestä (oikeastaan mies vaati) kotihoidontuelle. Kuin taikaiskusta minusta tulikin piika.
Esimerkkinä: koti on siivoamatta ja olohuone täynnä purkamattomia matkatavaroita. Mies ilmoitti eilen, että ystäväperhe tulee meille töiden jälkeen syömään. "Pitäisi siivota ja käydä kaupassa". Pyysin miestä monta kertaa keräämään edes omat tavaransa kun nukutan vauvaa 10kk, mutta ei. Aamulla sama siivo oli vastassa, vauva nukkui huonosti ja mies painui klo.6 töihin kun vauva sitten heräsi. Miten ihmeessä ehdin, jaksan, pystyn käymään kaupassa, laittamaan ruokaa ja siivoamaan kun 11kg vauva tahtoo vain olla sylissä? Olisi edes auto.
Stop nyt naiset! Ette te ole mitään kotiorjia. Ei mies voi vaan ilmoittaa, että ystäviä tulee ja pitää siivota. Sanot seuraavan kerran, että herra on sitten hyvä ja siivoaa.
Ei kaikkeen pidä suostu, sanokaa vastaan. Tai jättäkää pesemättä vaatteet jos mies jättää lojumaan.
Meillä minä teen päivittäiset askareet, pesen pyykit yms. Viikkosiivous yhdessä. Astianpesukoneen tyhjentää se kumpi sattuu paikalle. Vaadin jokaiselta, myös lapsilta, että jokainen siivoaa omat sotkunsa. Minä pidän yleissiistinä asunnon arkena ja se on helppoa kun tavarat omilla paikoillaan.
Siellä on rouvalla hyvin asiat kun itse käskee ja muut tekee. Varo etteivät huomaa pärjäävänsä yhtä hyvin itsekin mutta ilman että marttyyri käskyttää vieressä.
En ymmärrä? Onko siis hirveää joutua siivoamaan omat sotkut?
Onko hirveää joutua tienaamaan oma elantonsa?
Mutta ämmähän sinä olet. Ja varmaan heh heh hekottelevan ylpeä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Mutku mutku itku vitku. Kovat puheet ja olemattomat teot taas yhdellä prinsessalla siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Enpä osannut ajatella että miehen pitäisi arvostaa minua sen takia enemmän. Tein myös kotityöt ja hoidin kolme lasta. Mies oli töissä ja ehkä hän sitten on jotenkin erikoisen hyvä kun töistä tultuaan halusi itse touhuta lasten kanssa tai sanoi minulle että ota sinä kahvia, minä siivoon keittiön ruuan jälkeen. Tai vei lapset ulos että pääsin vaikka päiväunille.
Kumpikaan meistä ei missään vaiheessa riidellyt siitä kuka tekee mitäkin kotitöitä tai että toinen hoitaa enemmän lapsia. Molemmat halusi mieluummin puhaltaa yhteen hiileen kuin leikkiä marttyyria.
Aikanaan lapset meni kouluun ja minä töihin, lapset tuli hoidettua ja ruokittua ja koti siivottua silloinkin ilman riitelyä.
Nyt lapset on jo muuttaneet pois ja kas kummaa, edelleen se siivoaa tai laittaa ruokaa joka sattuu ensin kotiin tulemaan. Eikä erottele miesten ja naisten töitä, minä kolasin pihan kun satuin ensin kotiin tulemaan.Eikä muutenkaan riidellä vaan viihdytään yhdessä ja tehdään paljon asioita yhdessä. Liitto on kestänyt yli 30 vuotta varmasti pitkälti sen takia ettei kumpikaan nillittänyt turhasta kunhan hommat tuli tehtyä
Monesti tulee mieleen että naisille ei kelpaa miehen siivous eikä lapsenhoito ja sitten valitetaan ettei mies auta. Ei kai jos joka asiasta tulee sanomista teet niin tai näin
Ja kummankaan ei tarvinnut huolehtia rahasta.
Ihanaa kun pääsitte noille parhaille nostevuosille! Onnea!
Aina on mitoitettu menot tulojen mukaan. Oli aikoja jolloin piti saada viidelle hengelle ruuat 25 markalla mutta jotenkin sitä oppii säästämään kun on pakko. Kun ei samaa elintasoa voi pitää niin elintasoa lasketaan hetkellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Joo tottakai. Mut miehen pitäisi hoitaa koti ja ruoka ja lähteä illaksi töihin jotta saadaan rahaa. Sit sen täytyisi hoitaa vielä kauppahommat, illalla kello 23.00 nukkuun kiireellä ja aamulla seitsemältä ylös laittaa koululaista. Itse tekisin mut en kerkiä kun mun aika menee " kaikkeen paskaan" kuten tykkään sanoa
Oletko sä joka ilta töissä? Jos oot 1-2 iltaa niin miten se eroaa siitä että ottaisit omaa aikaa johonkin harrastukseen 1-2 kertaa viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?
Hmm jos mies olisi myös raskaana ja synnyttäisi ja hoitaisi pääasiassa yöheräämiset ja kotityöt niin joo. Jos palkkani siis riittäisi.
Onko pakko olla noin lapsellinen?
Naiset kysymys: Olisitteko itse valmiit menemään töihin ja elättämään perheenne, jos mies jäisi lapsen kanssa kotiin ja hoitaisi enimmät kotityöt? Paljonko kotitöitä olisitte tällaisessa tilanteessa itse valmiita tekemään siihen päälle?