Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun sukulainen haukkuu mielisairaaksi?
23.02.2017 |
Hän on sitä mieltä, että olen hypokondrikko eli luulosairas. Todellisuudessa olen työkyvyttömyyseläkkeellä kahden parantumattoman sairauden vuoksi ja kärvistelen minimieläkkeellä koska sairastuin jo ilmeisesti opiskeluaikoinani ja työhistoriaa on vain kesätöistä ja opintojen rahoittamiseen tehdyistä ilta- ja viikonlopputöistä.
En voi sille mitään, että tapanani on kertoa suoraan eläkkeellepäätymiseni syistä. En ole myötenkään miten peitellyt sitä, että noudatan hoitavien lääkärien antamia ohjeita, syön määrätyt lääkkeeni ohjeen mukaan sekä käyn kontrolleissa kun kutsu käy. Tapanani ei ole valitella ja ruikuttaa vaivojani mutten myöskään ala valehtelemaan jos minulla on sairaalajaksoja tai muuten niin kipeä olo etten saa tehtyä asiaa X tai Y. En ole ikinä pyytänyt sukulaiseltani apua missään asiassa.
Minä en viitsinyt vastata hänelle, että epäilen hänen olevan jotenkin kateellinen "onnestani". Olen estänyt hänen puhelunsa puhelimessa koska en jaksa riidellä asiasta, joka ei koske minua. Hän pystyy aina kirjoittamaan minulle jos on asiaa.
Kuinka jatkaa tällaista ihmissuhdetta ja mitä kertoa lapsille jos tämä sukulainen ei tulisi enää ikinä luoksemme kylään?
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sen sukulaisen jorinoilla ja luulemisilla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa. Sinä tiedät kuka olet ja mikä on tai ei ole.
Et selittele, pidät yksityisasiat yksityisinä, olet itse asiallinen ja kasvatat selkärangan ja paksumman nahkan. Muutenkin kannattaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Kiitos neuvoistasi! Tässä on tullut todellakin päivänselväksi ettei sukulainen hyväksyä minua omana itsenäni. Hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että hän puhuu minuna jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä.
Kuinka kertoa ihmisille kohteliaasti, ettei jokin asia kuulu heille? Kuvittelin aiemmin rehellisyyden helpottavan kanssakäymistä koska selkeiden diagnoosien kertomisen jälkeen toisten ei tarvi arvuutella mikä minua oikein vaivaa. Kyseleväthän minulta tuntemattomatkin ihmiset mikä minua vaivaa ja minä vastaan koska haluan hälventää ihmisten ennakkoluuloja.
Toinenkin ongelma tuli mieleen: kuinka saan sukulaisen keskustelemaan neutraalimmeista asioista jos olemme vielä joskus yhteydessä?
Mikä hiton tarve sinulla on roikkua noissa ihmisissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Itsetuntoaan voi myös kehittää. Itseään kunnioittavat osaa laittaa pahat sanat yms sanojan puutteellisuuden piikkiin. Aikuisuudessa on myös se hyvä puoli, että voi viettää aikaansa täyspäisten ihmisten kanssa ja valita arvoisensa seuran.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten?
Sisään -> ulos.
Niin kai täytyy tehdä jos aikoo säilyttää oman mielenterveytensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä estää sinua sitten opiskelemasta nyt? Fyysinen vaiva ei estä henkistäkehittymistä. Taiteesta ja musiikista voi nauttia työkseenkin. Ja onhan sinusta netissä kirjoitteluunkin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten?
Sisään -> ulos.
Niin kai täytyy tehdä jos aikoo säilyttää oman mielenterveytensä.
Voiko enempää itsestään tehdä pahimpaa marttyyriä sitten jeesuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sen sukulaisen jorinoilla ja luulemisilla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa. Sinä tiedät kuka olet ja mikä on tai ei ole.
Et selittele, pidät yksityisasiat yksityisinä, olet itse asiallinen ja kasvatat selkärangan ja paksumman nahkan. Muutenkin kannattaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Kiitos neuvoistasi! Tässä on tullut todellakin päivänselväksi ettei sukulainen hyväksyä minua omana itsenäni. Hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että hän puhuu minuna jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä.
Kuinka kertoa ihmisille kohteliaasti, ettei jokin asia kuulu heille? Kuvittelin aiemmin rehellisyyden helpottavan kanssakäymistä koska selkeiden diagnoosien kertomisen jälkeen toisten ei tarvi arvuutella mikä minua oikein vaivaa. Kyseleväthän minulta tuntemattomatkin ihmiset mikä minua vaivaa ja minä vastaan koska haluan hälventää ihmisten ennakkoluuloja.
Toinenkin ongelma tuli mieleen: kuinka saan sukulaisen keskustelemaan neutraalimmeista asioista jos olemme vielä joskus yhteydessä?
Mikä hiton tarve sinulla on roikkua noissa ihmisissä?
Enhän minä roiku hänessä! Hän sattuu olemaan sukulaiseni ja tavallisesti ihmiset ovat kanssakäymisissä omien sukulaistensa kanssa. Olen aiemmin ymmärtänyt hyvin kun ystäväni eivät halua olla tekemisissä narsististen tai riippuvuuksista kärsivien sukulaistensa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sitten?
Sisään -> ulos.
Niin kai täytyy tehdä jos aikoo säilyttää oman mielenterveytensä.
Voiko enempää itsestään tehdä pahimpaa marttyyriä sitten jeesuksen.
Kuinka niin? Miksi alistua toisen nyrkkeilysäkiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä sinulla on? Astma ja allergia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sen sukulaisen jorinoilla ja luulemisilla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa. Sinä tiedät kuka olet ja mikä on tai ei ole.
Et selittele, pidät yksityisasiat yksityisinä, olet itse asiallinen ja kasvatat selkärangan ja paksumman nahkan. Muutenkin kannattaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Kiitos neuvoistasi! Tässä on tullut todellakin päivänselväksi ettei sukulainen hyväksyä minua omana itsenäni. Hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että hän puhuu minuna jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä.
Kuinka kertoa ihmisille kohteliaasti, ettei jokin asia kuulu heille? Kuvittelin aiemmin rehellisyyden helpottavan kanssakäymistä koska selkeiden diagnoosien kertomisen jälkeen toisten ei tarvi arvuutella mikä minua oikein vaivaa. Kyseleväthän minulta tuntemattomatkin ihmiset mikä minua vaivaa ja minä vastaan koska haluan hälventää ihmisten ennakkoluuloja.
Toinenkin ongelma tuli mieleen: kuinka saan sukulaisen keskustelemaan neutraalimmeista asioista jos olemme vielä joskus yhteydessä?
Mikä hiton tarve sinulla on roikkua noissa ihmisissä?
Enhän minä roiku hänessä! Hän sattuu olemaan sukulaiseni ja tavallisesti ihmiset ovat kanssakäymisissä omien sukulaistensa kanssa. Olen aiemmin ymmärtänyt hyvin kun ystäväni eivät halua olla tekemisissä narsististen tai riippuvuuksista kärsivien sukulaistensa kanssa.
Tavattoman moni ei ole tavannus sukulaisiaan vuosiin ja tulevat toimeen ihan omillaan ja ilman heitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä estää sinua sitten opiskelemasta nyt? Fyysinen vaiva ei estä henkistäkehittymistä. Taiteesta ja musiikista voi nauttia työkseenkin. Ja onhan sinusta netissä kirjoitteluunkin...
Aloitko sinä nyt kadehtimaan sitä, että kirjoitan täällä muutaman minuutin apuvälineiden avulla ja kysyn muiden neuvoa? Suomessa on tuhansittain taiteen alan työttömiä ja en kykene enää soittamaan yhtään aiemmin soittamaani instrumenttia eli ammattimuusikkoa minusta ei tule. Jos olisin halunnut sellaiseksi olisin toki hakeutunut jo nuorena johonkin alan oppilaitokseen ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Ei työkyvyttömyyseläkkeelle päästetä tuosta noin vain. Itselläni meni prosessissa kituessa kahdeksan vuotta ja työkykyäni tai pikemminkin sen puutetta on arvioitu huolella.
Henkiseen kehittymiseen on toki jokaisen pyrittävä läpi elämänsä olipa sitten mukana työelämässä tai ei. Nyt kyllä tämä keskustelu on mennyt sivuraiteille eli en jatka enempää tästä aiheesta koska voimani ovat rajalliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sen sukulaisen jorinoilla ja luulemisilla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa. Sinä tiedät kuka olet ja mikä on tai ei ole.
Et selittele, pidät yksityisasiat yksityisinä, olet itse asiallinen ja kasvatat selkärangan ja paksumman nahkan. Muutenkin kannattaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Kiitos neuvoistasi! Tässä on tullut todellakin päivänselväksi ettei sukulainen hyväksyä minua omana itsenäni. Hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että hän puhuu minuna jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä.
Kuinka kertoa ihmisille kohteliaasti, ettei jokin asia kuulu heille? Kuvittelin aiemmin rehellisyyden helpottavan kanssakäymistä koska selkeiden diagnoosien kertomisen jälkeen toisten ei tarvi arvuutella mikä minua oikein vaivaa. Kyseleväthän minulta tuntemattomatkin ihmiset mikä minua vaivaa ja minä vastaan koska haluan hälventää ihmisten ennakkoluuloja.
Toinenkin ongelma tuli mieleen: kuinka saan sukulaisen keskustelemaan neutraalimmeista asioista jos olemme vielä joskus yhteydessä?
Mikä hiton tarve sinulla on roikkua noissa ihmisissä?
Enhän minä roiku hänessä! Hän sattuu olemaan sukulaiseni ja tavallisesti ihmiset ovat kanssakäymisissä omien sukulaistensa kanssa. Olen aiemmin ymmärtänyt hyvin kun ystäväni eivät halua olla tekemisissä narsististen tai riippuvuuksista kärsivien sukulaistensa kanssa.
Tavattoman moni ei ole tavannus sukulaisiaan vuosiin ja tulevat toimeen ihan omillaan ja ilman heitäkin.
Sitä en epäile ollenkaan jos sukulainen käyttäytyy sopimattomasti. Emmehän me tavallisesti halua olla tekemisissä muutenkaan sopimattomasti, loukkaavasti tai epämiellyttävästi käyttäytyvien ihmisten kanssa.
Minulla on tosiaankin oikeita ystäviäkin olemassa. Jos katkaisen välini tuohon sukulaisen niin joudun varmaan selittämään asiaa muille sukulaisilleni ja en haluaisi itse ryhtyä puhumaan rumasti muista. Toki voi lyhyesti todeta vaikkapa yhteensopimattomista henkilökemioista tai jotain muuta vastaavaa neutraalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä estää sinua sitten opiskelemasta nyt? Fyysinen vaiva ei estä henkistäkehittymistä. Taiteesta ja musiikista voi nauttia työkseenkin. Ja onhan sinusta netissä kirjoitteluunkin...
Aloitko sinä nyt kadehtimaan sitä, että kirjoitan täällä muutaman minuutin apuvälineiden avulla ja kysyn muiden neuvoa? Suomessa on tuhansittain taiteen alan työttömiä ja en kykene enää soittamaan yhtään aiemmin soittamaani instrumenttia eli ammattimuusikkoa minusta ei tule. Jos olisin halunnut sellaiseksi olisin toki hakeutunut jo nuorena johonkin alan oppilaitokseen ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Ei työkyvyttömyyseläkkeelle päästetä tuosta noin vain. Itselläni meni prosessissa kituessa kahdeksan vuotta ja työkykyäni tai pikemminkin sen puutetta on arvioitu huolella.
Henkiseen kehittymiseen on toki jokaisen pyrittävä läpi elämänsä olipa sitten mukana työelämässä tai ei. Nyt kyllä tämä keskustelu on mennyt sivuraiteille eli en jatka enempää tästä aiheesta koska voimani ovat rajalliset.
Ei työkyvyttömyyseläkkeelle päästetä tuosta noin vain...eikö? Kuitenkin 6-7 nuorta jää eläkkäälle päivittäin ihan mielenterveyssyistäkin.
Ei siinä hittojakaa. Jos tykkäät, että sinua "haukutaan" vietä ihmeessä enemmän aikaa netissä ja kyseisen sukulaisen kanssa sen sijaan, että keskittyisit itseäsi kehittäviin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis sen sukulaisen jorinoilla ja luulemisilla ei ole mitään tekemistä sinun elämäsi kanssa. Sinä tiedät kuka olet ja mikä on tai ei ole.
Et selittele, pidät yksityisasiat yksityisinä, olet itse asiallinen ja kasvatat selkärangan ja paksumman nahkan. Muutenkin kannattaa olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.
Kiitos neuvoistasi! Tässä on tullut todellakin päivänselväksi ettei sukulainen hyväksyä minua omana itsenäni. Hänen puheistaan saa sellaisen kuvan, että hän puhuu minuna jostain minulle tuntemattomasta ihmisestä.
Kuinka kertoa ihmisille kohteliaasti, ettei jokin asia kuulu heille? Kuvittelin aiemmin rehellisyyden helpottavan kanssakäymistä koska selkeiden diagnoosien kertomisen jälkeen toisten ei tarvi arvuutella mikä minua oikein vaivaa. Kyseleväthän minulta tuntemattomatkin ihmiset mikä minua vaivaa ja minä vastaan koska haluan hälventää ihmisten ennakkoluuloja.
Toinenkin ongelma tuli mieleen: kuinka saan sukulaisen keskustelemaan neutraalimmeista asioista jos olemme vielä joskus yhteydessä?
Mikä hiton tarve sinulla on roikkua noissa ihmisissä?
Enhän minä roiku hänessä! Hän sattuu olemaan sukulaiseni ja tavallisesti ihmiset ovat kanssakäymisissä omien sukulaistensa kanssa. Olen aiemmin ymmärtänyt hyvin kun ystäväni eivät halua olla tekemisissä narsististen tai riippuvuuksista kärsivien sukulaistensa kanssa.
Tavattoman moni ei ole tavannus sukulaisiaan vuosiin ja tulevat toimeen ihan omillaan ja ilman heitäkin.
Sitä en epäile ollenkaan jos sukulainen käyttäytyy sopimattomasti. Emmehän me tavallisesti halua olla tekemisissä muutenkaan sopimattomasti, loukkaavasti tai epämiellyttävästi käyttäytyvien ihmisten kanssa.
Minulla on tosiaankin oikeita ystäviäkin olemassa. Jos katkaisen välini tuohon sukulaisen niin joudun varmaan selittämään asiaa muille sukulaisilleni ja en haluaisi itse ryhtyä puhumaan rumasti muista. Toki voi lyhyesti todeta vaikkapa yhteensopimattomista henkilökemioista tai jotain muuta vastaavaa neutraalia.
Se onkin liian vaikeaa todeta sukulaisille, että se on sinun henkilökohtainen asia, etkä halua siitä puhua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme? Pitäisi olla instituutio, joka voisi kirjoittaa terveen paperit. Nythän kerran mielisairas on aina mielisairas. Lääkärit eivät kirjoita terveen papereita.
Esim moni masentunut on palannut terveenä työelämään kun on saanut oikeanlaista hoitoa.
Niin, masennushan paranee kyllä ilman hoitoakin, mutta missä kohtaa epikriiseissä kerrotaan, että potilas on parantunut masennuksesta? Miten tilastoissa näkyy hoidon vaikuttavuus? Lääkkeitä määrätään sairauden hoitoon, eli jos syöt lääkkeitä ja pääset töihin, ei se ole vielä paranemista, vaan olet edelleen sairas, vaikka et olekaan sairauslomalla.
Ainakin Kelalla ovat omat kriteerinsä tukien maksamiseen ja sinne saa toimittaa lääkärintodistuksia jatkuvalla syötöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä estää sinua sitten opiskelemasta nyt? Fyysinen vaiva ei estä henkistäkehittymistä. Taiteesta ja musiikista voi nauttia työkseenkin. Ja onhan sinusta netissä kirjoitteluunkin...
Aloitko sinä nyt kadehtimaan sitä, että kirjoitan täällä muutaman minuutin apuvälineiden avulla ja kysyn muiden neuvoa? Suomessa on tuhansittain taiteen alan työttömiä ja en kykene enää soittamaan yhtään aiemmin soittamaani instrumenttia eli ammattimuusikkoa minusta ei tule. Jos olisin halunnut sellaiseksi olisin toki hakeutunut jo nuorena johonkin alan oppilaitokseen ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Ei työkyvyttömyyseläkkeelle päästetä tuosta noin vain. Itselläni meni prosessissa kituessa kahdeksan vuotta ja työkykyäni tai pikemminkin sen puutetta on arvioitu huolella.
Henkiseen kehittymiseen on toki jokaisen pyrittävä läpi elämänsä olipa sitten mukana työelämässä tai ei. Nyt kyllä tämä keskustelu on mennyt sivuraiteille eli en jatka enempää tästä aiheesta koska voimani ovat rajalliset.
Kysyminen = kahdehtuminen. Eikö sinusta on vastaamaan ilman kateuskorttia? Sukulainen ei taida tuntea sinua riittävän kattavasti ja voi olettaa asioita kuten voi tehdä ajanvietteenä käytettävällä palstalla kirjoittelevakin.
Muista kuitenkin, että ihmissuhteet on aina kahden kauppaa, jossa tulisikin pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan miettiä olisiko kummassakin vikaa. Kukaan ei voi kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme? Pitäisi olla instituutio, joka voisi kirjoittaa terveen paperit. Nythän kerran mielisairas on aina mielisairas. Lääkärit eivät kirjoita terveen papereita.
Esim moni masentunut on palannut terveenä työelämään kun on saanut oikeanlaista hoitoa.
Niin, masennushan paranee kyllä ilman hoitoakin, mutta missä kohtaa epikriiseissä kerrotaan, että potilas on parantunut masennuksesta? Miten tilastoissa näkyy hoidon vaikuttavuus? Lääkkeitä määrätään sairauden hoitoon, eli jos syöt lääkkeitä ja pääset töihin, ei se ole vielä paranemista, vaan olet edelleen sairas, vaikka et olekaan sairauslomalla.
Ainakin Kelalla ovat omat kriteerinsä tukien maksamiseen ja sinne saa toimittaa lääkärintodistuksia jatkuvalla syötöllä.
Kelalla työskentelee vakuutuslääkärit ja vakuutuslääketiede on ihan oma hullu alansa. He voivat määritellä sinut täysin terveeksi, vaikka olisit todella sairas. Terve ihminen pärjää ilman lääkkeitä ja hänellä ei ole diagnooseja. Työkykyinen voi olla joko sairas tai terve.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tästä opimme? Pitäisi olla instituutio, joka voisi kirjoittaa terveen paperit. Nythän kerran mielisairas on aina mielisairas. Lääkärit eivät kirjoita terveen papereita.
Minulla on terveen paperit psykiatrikäynnin jälkeen. Olin koko ajan sairaana (flunssia, influenssia jne.) ja kävin suunnilleen joka viikko työterveysasemalla. Sairauksien syy ei selvinnyt, vaikka minua tutkittiin hyvin. Työnantaja lähetti minut puhumaan psykiatrin kanssa, koska mielenterveyteni arveltiin järkkyneen. Psykiatri totesi, että olen henkisesti terve.
Myöhemmin selvisi sairastamani syöpä ja erittäin lyhyt elinaikaennuste. Onneksi hoito tepsi ja voin jo paremmin.
Ap, olen pahoillani sukulaisesi ikävästä käytöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, etten pidä mielisairauksia mitenkään hävettävinä koska noin neljäsosa kansasta kärsii niistä. Haluan olla eksaksti ja koska minulla ei ole yhtään mt-diagnoosia tai mt-lääkettä niin en luultavasti ole mielisairas. Ainakaan yksikään hoitava lääkäri ei ole minusta vielä tähän mennessä löytänyt minulta mt-ongelmia.
Vihaisena tuli kyllä ajateltua, että jos käyn riitelemään sukulaisen kanssa niin minullakin on pian vielä jokin mt-ongelma kun tarpeeksi rumasti riidellään.
Tuli mieleen sekin, ettei sukulaiseni tunne minua ihmisenä. Olen utelias ja valoisa luonteeltani ja saan nykyisessäkin elämässäni suurta iloa ihmissuhteista, lukemisesta, taiteesta ja musiikista.
Mikä estää sinua sitten kokeilemasta voisitko saada yhtä suurta iloa työnteosta?!
Työkyvyttömyys. Nautin aikoinani todella paljon töissä käymisestä ja olin vähävaraisena opiskelijana tekemään niitä nykyään paskaduuniksikin haukuttuja hommia. Voin aivan rehellisesti kertoa, että menisin laulaen vaikka johonkin paskaduuniin jos parantuisin. Ikävä kyllä lääketiede ei tunne näissä kummassakaan sairaudessa keinoa, hoitoa tai lääkitystä, jolla voisin parantua sairauksistani.
Et kai vain ole kateellinen eläkeläiselle? Suotta olet koska minulla esim. lääkekulut haukkaavat leijonanosan eläkkeestä. Sen jälkeen rahaa pitäisi vielä riittää muihin menoihin ja apuvälineisiinkin. Kaikkea ei voi vuokrata apuvälinevuokraamosta.
Mikä estää sinua sitten opiskelemasta nyt? Fyysinen vaiva ei estä henkistäkehittymistä. Taiteesta ja musiikista voi nauttia työkseenkin. Ja onhan sinusta netissä kirjoitteluunkin...
Aloitko sinä nyt kadehtimaan sitä, että kirjoitan täällä muutaman minuutin apuvälineiden avulla ja kysyn muiden neuvoa? Suomessa on tuhansittain taiteen alan työttömiä ja en kykene enää soittamaan yhtään aiemmin soittamaani instrumenttia eli ammattimuusikkoa minusta ei tule. Jos olisin halunnut sellaiseksi olisin toki hakeutunut jo nuorena johonkin alan oppilaitokseen ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Ei työkyvyttömyyseläkkeelle päästetä tuosta noin vain. Itselläni meni prosessissa kituessa kahdeksan vuotta ja työkykyäni tai pikemminkin sen puutetta on arvioitu huolella.
Henkiseen kehittymiseen on toki jokaisen pyrittävä läpi elämänsä olipa sitten mukana työelämässä tai ei. Nyt kyllä tämä keskustelu on mennyt sivuraiteille eli en jatka enempää tästä aiheesta koska voimani ovat rajalliset.
Kysyminen = kahdehtuminen. Eikö sinusta on vastaamaan ilman kateuskorttia? Sukulainen ei taida tuntea sinua riittävän kattavasti ja voi olettaa asioita kuten voi tehdä ajanvietteenä käytettävällä palstalla kirjoittelevakin.
Muista kuitenkin, että ihmissuhteet on aina kahden kauppaa, jossa tulisikin pelkän yhden osapuolen syyttelyn sijaan miettiä olisiko kummassakin vikaa. Kukaan ei voi kirjoittaa elämäkerrassaan itsestään sankaria ja kaikista muista syypäitä kaikkiin ongelmiin.
Av-mammojen pitäisi osata tehdä lääketieteellinen diagnoosi pelkkien äänpisteiden määrästä, ettei kyseessä ole työtävieroksuva mielenterveyspotilas.
Mitä sitten?
Sisään -> ulos.