Mikä on sun elämäsi suurin "virhe", valinta jota et uudelleen tekisi näillä kokemuksin mitä sulla nykyään on?

Vierailija kirjoitti:

Oisin menny autokouluun nuorena. Nyt kynnys eikä varaa. Kulkemis Ongelmat

Onko sinulla sukulaista joka voisi hankkia opetusluvat. Tunnen naisen joka ajoi ajokotin 73-vuotiaana ja osti auton. Teet joka päivä paljon vaikeampia asioita kun mitä autolla ajaminen on.

Vierailija kirjoitti:

En olisi ryhtynyt vakavaan parisuhteeseen ekan miehen kanssa joka minut sattui huolimaan. Minulla oli niin huono itsetunto että en tajunnut yhtään miten kivannäköinen nuori nainen olin ja että olisin varmasti saanut miehen jonka kanssa elämä olisi ollut mukavampaa. Nyt olen rupsahtanut kahden lapsen äiti, miestäni ei kiinnosta seurani, ajatukseni eikä edes seksi kanssani. Enkä tälläisenä lösähtäneenä masentuneena mammana enää kelpaa kenellekään.

Mitä kadut 20 vuoden kuluttua kun olet saanut uutta perspektiiviä ja katselet kuviasi..

En opiskelisi lääkäriksi enkä erikoislääkäriksi. Olen erikoislääkäri, lukion kympin tyttö, jonka vanhemmat ja suku painosti lääkikseen. Eivät voineet ymmärtää, mitenkä joku ei haluaisi lääkikseen, jos voi sinne päästä helposti. Olin kiinnostunut kielistä, kirjoittamisesta, elokuvasta, kuvataiteista,sisustamisesta.

Mutta lukiosta suoraan menin lääkikseen ja nyt olen erikoislääkäri ammatissa,jossa pärjään hyvin, mutta josta en pidä. Opiskelu sujui helposti, tentit meni läpi, mutta motivaatio oli huono, ei kiinnostanut. Kauhistutti myös monien opiskelukavereiden ja nyt kollegoiden kaikenlainen pahoinvointi. Moni kurssikaveri on tehnyt suicidin, päihderiippuvuuden, mt-ongelmat tavallisia. Perheet rikkinäisiä, mieskollegoista monilla kolmas liitto jälkeläisineen menossa, naisista monet eronneet ja yksin. Minä kyllä ydinperheessä, mutta mies aikanaan kiinnostui osittain ammattinimike tähden. Hänenkin suku oli innoissaan ammatistani, ei niinkään minusta.

Jospa olisin löytänyt kiinnostavan alan ja uskaltanut valita toisin. Jokaisen meistä on kuitenkin itse elämämme valintoineen elettävä. Rankkaa olla muiden valitsemalla polulla.

En olisi antamut kaikenlaisille miehille vain siksi etten kehdannut sanoa ei. Olisi pitänyt sanoa suoraan silmiin tuijottaen että kuule, nyt ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

En opiskelisi lääkäriksi enkä erikoislääkäriksi. Olen erikoislääkäri, lukion kympin tyttö, jonka vanhemmat ja suku painosti lääkikseen. Eivät voineet ymmärtää, mitenkä joku ei haluaisi lääkikseen, jos voi sinne päästä helposti. Olin kiinnostunut kielistä, kirjoittamisesta, elokuvasta, kuvataiteista,sisustamisesta.

Mutta lukiosta suoraan menin lääkikseen ja nyt olen erikoislääkäri ammatissa,jossa pärjään hyvin, mutta josta en pidä. Opiskelu sujui helposti, tentit meni läpi, mutta motivaatio oli huono, ei kiinnostanut. Kauhistutti myös monien opiskelukavereiden ja nyt kollegoiden kaikenlainen pahoinvointi. Moni kurssikaveri on tehnyt suicidin, päihderiippuvuuden, mt-ongelmat tavallisia. Perheet rikkinäisiä, mieskollegoista monilla kolmas liitto jälkeläisineen menossa, naisista monet eronneet ja yksin. Minä kyllä ydinperheessä, mutta mies aikanaan kiinnostui osittain ammattinimike tähden. Hänenkin suku oli innoissaan ammatistani, ei niinkään minusta.

Jospa olisin löytänyt kiinnostavan alan ja uskaltanut valita toisin. Jokaisen meistä on kuitenkin itse elämämme valintoineen elettävä. Rankkaa olla muiden valitsemalla polulla.

tietkö että tavallaan voit käyttää ammattiasi hyödyksesi myös toisella tapaa? Tee alanvaihdos. Kovin harva tuskin suhtautuu sinuun kovinkaan kevyesti jos huomaa mikä olet entuudestaan. Samalla korjautuu pari muutakin mainitsemaasi ongelmaa. 

En sijoittanut rahoja osakkeisiin,vaikka usein päätin niin tekeväni...nykyään omistan,mutta 20v sitten olisi jo pitänyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näillä kokemuksin varmasti valitsisin toisenlaisen isän lapsilleni. Kuitenkin, vielä huonomminkin olisi voinut käydä, mutta olisin kyllä nuorena, nättinä ja kivana saanut paremmankin. Ehkä tää on se suurin "moka".

Sama

Täällä myös niiiiin sama

Vierailija kirjoitti:

Näillä kokemuksin varmasti valitsisin toisenlaisen isän lapsilleni. Kuitenkin, vielä huonomminkin olisi voinut käydä, mutta olisin kyllä nuorena, nättinä ja kivana saanut paremmankin. Ehkä tää on se suurin "moka".

TÄMÄ!!!

Venäjälle opiskelijavaihtoon lähteminen oli elämäni suurin virhe, ja kadun sitä.

Muutto ja koulun vaihto. Siitä alkoi todellinen alamäki. Olin kuitenkin vasta lapsi niin pistän asian myös vanhempien syyksi sillä eihän lapsi voi noin suuresta asiasta päättää. Sen lisäksi olisi pitänyt parissa tilanteessa miettiä tarkemmin mitä sanoo niin olisi ehkä säästynyt ikävyyksiltä .

Väärä koulutus. Tiesin sen aika pian opintojen aloittamisen jälkeen, mutta en lopettanut, koska olin jo kerran vaihtanut. Ala on kaiken lisäksi erittäin huonosti työllistävä. Tuntuu kuin koko elämä olisi  a train to nowhere. 

Helluntailaistaustaiseen mieheen sekaantuminen

Taitaa olla muutamakin. Mutta kyllä oli virhe alkaa uuteen parisuhteeseen lapseni ollessa vuoden ikäinen, olin siis yh ja lapsella ei isää. Se suhde kesti kolme vuotta ja nyt jälkeenpäin tuntuu niin pahalta että kaikki se suunnaton yrittäminen ja vääntäminen oli turhaa. Itse tietenkin lähdin suhteeseen asenteella että tämän haluan kestävän, mutta toinen vaikka niin hyvin osasikin näytellä, lähti kuitenkin käpälämäkeen kun ensimmäinen kriisi alkoi. Olisinpa vain keskittynyt pelkästään lapseeni niin olisi ollut moni asia paremmin varmasti nytkin. Tässä pientä vinkkiä uusperhe kuvioita aikoville

Vierailija kirjoitti:

pah kirjoitti:

Menisin nuorempana naimisiin, ja lapset myös nuorempana. eikä vasta kolmekymppisenä.

n

Mutta sitten sinulla olisi eri lapset. Itsekin lapset tehnyt yli 30v ja joskus ajatellut, että olisi pitänyt tehdä aikaisemmin, mutta sitten ne ei olisi nämä lapset , jotka nyt on. Ehkä ne 10v aikaisemmin tehdyt lapset olisi tietysti yhtä rakkaita ja en edes tietäisi, että nämä nykyiset jäi tekemättä, mutta sittenkään en haluaisi olla ilman näitäkään. Joten sitten olen ihan tyytyväinen, että tein sittenkin nämä, enkä niitä "aikaisempia" lapsia.

tämä tietysti. sanotaan sitten mielummin niin että olisin mielelläni nyt 10 nuorempi. vanheneminen oli virhe! eli ilmeisesti aika hyvin loppupeleissä mennyt.

Varmaan tän:

 Kun erosin miehestä (joka oli paras ystäväni 4 vuotta, jonka kanssa seurustelin 2 vuotta)

ja tapasin uuden miehen (jonka kanssa olen nyt ollut 3 vuotta.)

niin yritin pitää välit hyvänä exään, koska olihan se BFF.

Mieheni ei pitänyt siitä. Joten loppujen lopuksi, en enää kertonut hälle, jos satuin näkemään, juttelemaan tai hengaamaan hänen ja yhteisten ystäviemme kanssa. Sitten tulin järkiini ja tajusin, et uus mies on tärkeämpi kuin BF/ex ja kaverit, mut olikin jo liian myöhästä. Mieheni oli saanu tietää ja suuttui todella pahasti.  Itse laitoin välit poikki BF/exään sekä kaikkiin minun ja hänen yhteisiin kavereihin.

Haluaisin muuttaa mennyttä niin, että olisin heti alkujaan pistänyt välit poikki BF/exään ja saanut pitää kaverini tai oisin jutellut mieheni kanssa ja yrittänyt sopia sen, että voin olla yhdessä kaverien kanssa, vaikka ex olisikin paikalla. Mutta ilman tätä tapausta, en olisi koskaan saanut tietää, että osa kavereistani oli selkäänpuukottavia kusipäitä, jotka pitäis polttaa roviolla :3

Joten onni onnettomuudessa.. :D

Ensimmäinen parisuhde oli totaalinen virhe. Jäin siihen vielä 24 vuodeksi. Olin todella typerä ja naivi, kun kuvittelin koko ajan, että vielä koittaa se parempikin aika. Ei koittanut kuin vasta eron jälkeen, nyt sitten yrittänyt saada elämää urilleen. 

Koskaan ei saisi sen ensimmäisen kanssa suhteeseen jämähtää.

Asko.

Parisuhteessa roikkuminen liian kauan, vaikka rakkaus alkanut kuihtua jo 11 vuotta sitten. Ihan hyvä mies on kyllä, mutta ankeahko yhteiselomme aiheuttaa katkeruutta molemmin puolin.

Opintoala. Ei musta oo tälle alalle, siksi opinnotkin venyneet ja venyneet. 

Olisi pitänyt lukea pitemmälle, kun lukupäätä olisi ollut.

Ei pitäisi mennä liian nuorena naimisiin ja kaiken lisäksi puhtaasti järkisyistä, ei rakkaudesta. Lapsi oli tulossa ja varsinkin miehen uskovaisten vanhempien paheksunta ajoi avioliittoon.

Olisi pitänyt nuorena humputella ja kulkea baareissa;  myöhemmällä iällä olen baareillut välillä liiankin kanssa ja olen ottanut menetettyä nuoruutta takaisin.

Paria ystävyyssuhdetta olen katunut; kumpaakin olen saanut katua syvästi.

Olisi pitänyt erota ajat sitten, nyt on ikää sen verran, että eroaminen ja omaisuuden jako olisi kauhea rumba.  Ero olisi aikuisille lapsille ja myös lapsenlapsille shokki.

Olisi pitänyt aloittaa aktiivinen kuntoilu paljon aiemmin; onneksi olen kuitenkin 10 v.  ehtinyt harrastaa aktiivista liikuntaa. Ja meinaan jatkaa niin kauan ko omin jaloin pystyn käveleen.

Lopuksi voin sanoa, että toisaalta elämä voisi olla paljon hullumminkin. Pääasia, että jonkinlaisen elämän ilon saavuttaa ja yrittää vaikuttaa tulevaan. Mennyttä on turhaa surkutella, vaikka joskus ite kukainenkin siihenkin sortuu.

Olisin jättänyt kokonaan tutustumatta nykyiseen mieheeni.