vietän vapaapäiväni itkemällä. minusta on tehty hirviö-äitipuoli :(

Vierailija kirjoitti:

Musta on epäreilua, että jonkun ketjun aloittaja kyllä varmasti lukee kaikki hänelle osoitetut kommentit ja saa mukavasti erilaisia neuvoja ongelmiensa selvittämiseen, mutta ei itse viitsi kertoa, millaiseen ratkaisuun hän on päätynyt. Eli jos parisuhteessa käyttäydyt samalla tavoin kuin täällä, olet itsekäs: sinulle vain pitää antaa, muttet anna itse mitään.

Miksi hänen sinulle pitäisi antaa mitään.

Toimit ihan oikein ja vaatteet autoon mukaan. Kyllä se kakara sitten tarhan eteisessä olisi pukenut ne vaatteet.

Tollasta se elämä voi olla pienten lasten kanssa ja meidän kuopus oli aika kiukku mutta ei se enää ole, on jo teini.

En lähtisi yhdenkään alle 10v. äitipuoleksi vapaaehtoisesti.

Sinuna en osallistuisi heidän arkeen arkisin vaan olisin omilla kämpilläni. Ei ole sun kakara eli jos ei lähde tarhaan niin jääköön kotiin isänsä kanssa, ei ole sun murhe.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei saa lyödä. Saat kieltää napakasti. Perheneuvolasta voisi olla teille apua.

En lähtisi perheneuvolaan toisen lapsen takia, sinne menee vain omat vanhemmat.

Itse olisin lähtenyt töihin tai omaan kämppään ja sanonut heippa! Se on isän ongelma jossei saa lasta tarhaan.

Sitten isän vaan jäätävä kotiin muksunsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

No onneks ei meidän päiväkotiin kuskata aamulla pelkässä pyjamassa lapsia, huh huh! Meillä on 6 lapsiryhmää, koot 12-23 lasta, eikä yksikään tenava juoksentele aamuisin pelkässä pyjamassa, ei edes 2-3-vuotiaat uhmaikäiset.

Kyllä minä tiedän lapsen joka on todella kiukkuinen,kovapäinen,vahvatahtoinen ym. Eikä vanhemmilla ole muuta vaihtoehtoa kuin kuskata huutava lapsi tarhaan niissä vehkeissä mitä on päälle sattunut tai jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Jotain vikaa meissä naisissa on. Vai mistä johtuu, että aina kun niistä puolison kersoista valitetaan, niin valittajat ovat naisia? Nainen lähtee suhteeseen tietäen, että miehellä on lapsia ja sitten valittaa, kun lapset vievät isänsä aikaa ja huomiota, eivät osaa käyttäytyä -ja kaiken takana on lasten hirviöäiti. Itselläni on vuosien kokemus sekä ydinperhe- että uusperheasioista, tässä muutama vinkki kokemuksen pohjalta: a) Lapset eivät ole lapsia ikuisesti, vaan kasvavat aikuisiksi, jotka muistavat. b) Myös ydinperheessä erityisesti uhma- ja teini-ikäiset voivat olla haastavia. c) Kunnioita lapsen rakkautta ja kiintymystä omaan äitiinsä ja isäänsä. d) Pysy väleissä ex-puolisoiden kanssa (sekä omasi että puolisosi exän). e) Ole lapselle aikuinen, johon voi luottaa. f) Tehkää yhdessä mukavia asioita: matkustelkaa, liikkukaa, leikkikää, koska yhteiset, mukavat muistot luovat yhteenkuuluvuuden tunteen ja liimaavat teidät yhteen, perheeksi.

Olen äärimmäisen kiitollinen nykyiselle puolisolleni, että hän rakastaa myös minun lapsiani. Olen kiitollinen ex-puolisolleni, että pystymme kasvattamaan lapsiamme hyvässä hengessä vaikeasta avioliitosta huolimatta. Olen kiitollinen molemmille miehille, nykyiselle ja ex:lle, että ovat hyvissä väleissä ja kunnioittavat toisiaan ja arvostavat sitä työtä, mitä molemmat isinä lastensa eteen tekevät.

Olen kyllä samaa mieltä tuon listasi kanssa, mutta enpä nyt tiedä, onko meissä naisissa (tai siis äitipuolissa) varsinaisesti mitään vikaa tässä asiassa. Äitipuolien negatiiviset tunteet/käytös nyt vaan ovat osittain senkin vuoksi tapetilla, että äiti- ja isäpuolien rooli on niin erilainen. Moni äiti kun tosiaan osaa olla kiitollinen siitä, että se oma uusi kumppani ottaa lapset hienosti huomioon ja rakastaa heitä ja tulee perheeseen kokonaisvaltaiseksi uudeksi vanhemmaksi, myös vähän vähempikin osallistuminen lasten asioihin sallitaan, kunhan mies vaan on asiallisesti. Sitten kun aletaankin miettiä äitien suhtautumista äitipuoliin, niin tuo suhtautuminen jotenkin kummasti muuttuukin. Ne piirteet joita arvostaa siinä omassa, uudessa kumppanissa saattavatkin ex-miehen uudessa kumppanissa tuntua ahdistavilta ja uhkaavilta. Tuo toinen nainen ei osaa äidin mielestä olla hänen lastensa kanssa oikein, hän puuttuu asioihin joko liikaa tai liian vähän. Ei välitä lapsista tai yrittää tunkea niiden elämään liian paljon. Harvassa taitavat olla ne äidit, jotka sitä lastensa elämään tullutta uutta naista mistään kiitollisuudella ajattelisivat, saati että sitä kiitollisuuttaan koskaan mitenkään ilmaisisivat vaikka olisi aihettakin. Uusi nainen lasten elämässä koetaan usein vain uhkaksi eikä nähdä sitä, että jos itse on "otettu" lasten elämään uusi vanhempi, on sillä ex-kumppanillakin oikeus ottaa omansa ja heillä on oikeus elää kodissaan omanlaista elämäänsä ilman että äiti tähän puuttuu.

Isäpuolet harvoin myös kokevat rooliaan ongelmalliseksi ihan jo sen takia, että harva isä jaksaa vuosikausia kytätä ja kyräillä exänsä uutta kumppania ja tämän tekemisiä etsien virheitä ja negatiivisiä puolia, onpahan vaan kiitollinen siitä kun joku muukin huolehtii hänen lapsistaan. Mikäs siinä on isäpuolen ollessa. Kaikki mitä teet on ok, hyvähän siinä on luoda hyvää suhdetta niihin lapsiin kun niiden biologiset vanhemmat arvostavat kaikkea mitä teet. Äitipuoli saattaa yrittää kaikkensa ja jopa muokata sitä omaa toimintaansa ja olemistaan lasten kanssa sen mukaan mitä äiti haluaa. Mutta kuinka olet lasten kanssa rennosti ja luot heihin hyvän, tasapainoisen suhteen jos koko ajan takaraivossa naputtaa pelko siitä, mitä nyt tällä kertaa jonkun mielestä satut tekemään väärin? Noin esimerkkinä; pahimmillaan olen itse äitipuolen roolissa saanut äidiltä haukut siitä, kuinka olen lasten kanssa liikaa ja koitan omia heidät äidiltä - no vähensin hieman yhteisiä puuhasteluja niin sain haukut siitä kuinka en ole lasten kanssa tarpeeksi. 

Teet äitipuolena niin tai näin, niin yleensä teet kuitenkin väärin. Isäpuolia sitten kiitellään, kunhan ne tekevät edes jotakin :D

Tokihan tietysti niitä paskoja äitipuoliakin on. On naisia, joiden ei olisi koskaan pitänyt mennä yhteen miehen kanssa jolla on lapsia. Mutta väittäisin kyllä, että jos nainen on muuten ihan täysjärkinen niin yleensä tämmöisen hirviöäitipuolen takaa löytyy se hirviöäiti. Se äiti joka tunkee nenänsä joka asiaan, haukkuu äitipuolta lapsille, kritisoi kaikkia tämän tekemisiä, vaikeuttaa kaikin tavoin isän perheen toimintaa. Vuosien saatossa nämä ihan normaalit, roolissaan parhaansa yrittäneet naiset sitten uupuvat kyttäämiseen ja halveksuntaan ja muuttuvat niiksi hirviöäitipuoliksi. (Varsinkin jos tähän yhdistetään vielä lasten isä, joka ei ymmärrä vetää rajoja exänsä toiminnalle...) Toki se muutos ei ole hyväksyttävä lasten kannalta ajateltuna, syyttömiähän he ovat, mutta ainakin itse ymmärrän miksi näin saattaa käydä.

Vierailija kirjoitti:

No onneks ei meidän päiväkotiin kuskata aamulla pelkässä pyjamassa lapsia, huh huh! Meillä on 6 lapsiryhmää, koot 12-23 lasta, eikä yksikään tenava juoksentele aamuisin pelkässä pyjamassa, ei edes 2-3-vuotiaat uhmaikäiset.

Ei ole meilläkään juoksennellut, kuten kirjoitin, mitään ei saa tehdä ennenkuin päivävaatteet on päällä. Ja nuohan on ihan poikkeustapauksia, että lapsi kokeilee viimeiseen asti että jos ei laittaiskaan päivävaatteita kotona, jos olisi sama lapsi jatkuvasti yövaatteisillaan hoidossa, niin sitten siihen pitäisi tietysti puuttua.

Meillä ei tosin lapset muutenkaan sisällä juoksentele ilman erillistä lupaa.

Olisi kiva jos aloittaja palaisi kertomaan, että keskusteliko miehen kanssa yms. 

Mitä vittua sä ap kenenkään lasta kasvatat tilanteessa jossa lapsella on vanhempi vieressä?! Vai alatko sä siellä päiväkodin eteisessäkin paiskomaan muiden mukuloita ruotuun (ja haalareihin) kun niiden omat vanhemmat "eivät osaa"?

Jessus, tollaiset äitipuolet sais keittää padassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yh-isä ja nähnyt tätä problematiikkaa paljon. Lasteni äiti oikeasti hylkäsi lapsensa, kun toinen oli vielä vauva, isänä olen huomannut, että säälin lapsiani siitä, että heillä oli ja on yhä edelleen niin paska äiti. Oikeasti paska äiti. Niinpä olen huomannut, että kompensoin tapahtunutta lapsilleni olemalla vähän liian löysä kasvattaja. Paino sanalla vähän, minulla on vain on lehmän hermot ja en hevillä hermostu mistään....jaksan selvittää asiat ja puhua.

Moinen näyttää olevan niille äitipuoliehdokkaille ansa....on aivan pakko lähteä siihen väliin pätemään... Jossain kohtaan tullaan....enemmin tai myöhemmin kokeilemaan, että kuka on kuka? Kumpi on minulle tärkeämpi... lapseni vai uusi tyttöystävä? Tulkintani mukaan nainen hakemalla hakee konflikti-kohtaa, vipukohtaa, josta käsin omassa mielessään omaa oikeuden lähteä savustamaan lasta pois isin elämästä. Siitä siis on viime kädessä kysymys, lapsekkaassa tunne-elämässään nainen ei kestä, että joku muu, vaikka vain lapsi, on isille tärkeä. Nainen haluaa olla miehen huomion keskipiste, ne aiemmat miehet ovat hänet tähän totuttaneet ja yh-isän mielenkiinto lapsiinsa on narsistinen loukkaus. Aluksi toki hyvä yhteinen puheenaihe. Itse olen sitä mieltä, että miehenä mulle pitää antaa mahdollisuus sekä lapsiini että siihen tyttöystävään....siis sekä-että. Jos aletaan väkisin vääntää asetelmaksi joko-tai, niin toivotan hyvää elämää jossain muualla. Minun lapseni näet tarvitsevat minua....kiitos sen paskan äidin. Täyskasvuinen nainen taas pärjää aina, joten on selvä peli, minkä valinnan teen. Outoa/kummallista on, että monet naiset todella uskovat, että valitsisin heidät....ilmeisesti jotkut äijät ovat opettaneet, että mies voi olla niin vellihousu, että hylkää lapsensa. Sorry...mä en ole sellainen isä, mä rakastan mun lapsi...se ei riipu heidän teoistaan tai tekemättä jättämisistään.

Olen itse äitipuoli ja allekirjoitan tämän täysin. Samanlaisia fiiliksiä tunsin alkuaikoina, nyt olen onneksi niistä päässyt eroon. Myös äidiksi tulo kasvatti empatiaa miehen tyttöä kohtaan ja aloin ymmärtämään miten suuri side ja rakkaus lapsen ja vanhempien välillä on .

Luulen, että tämä on todella yleistä lähinnä naisten keskuudessa. Mustasukkaisuutta ja juuri sitä, että haluaa olla se numero yksi miehen elämässä.

Nostan hattua tälle miehelle - olet upea isä.

En ketjua lukenut kokonaisuudessaan, mutta olet juuri sen kaltainen äitipuoli, jota omille lapsille kaipaisin. Et todellakaan ole hirviö!

Tämäkin kun pitäisi olla parisuhde ykkösenä kun Bonuslapsesta äiti puolet puhuu mutta kun tekee tämmöisen bonus äidin kanssa lapsen niin kumma kyllä se oma kullan nuppu nousee äitilläkin ykköseksi ja parisuhde menee toiseksi. Miksi bonus äidit vaativat että isän pitäisi laittaa heidät ykköseksi Mutta eivät kumminkaan pysty samaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh-isä ja nähnyt tätä problematiikkaa paljon. Lasteni äiti oikeasti hylkäsi lapsensa, kun toinen oli vielä vauva, isänä olen huomannut, että säälin lapsiani siitä, että heillä oli ja on yhä edelleen niin paska äiti. Oikeasti paska äiti. Niinpä olen huomannut, että kompensoin tapahtunutta lapsilleni olemalla vähän liian löysä kasvattaja. Paino sanalla vähän, minulla on vain on lehmän hermot ja en hevillä hermostu mistään....jaksan selvittää asiat ja puhua.

Moinen näyttää olevan niille äitipuoliehdokkaille ansa....on aivan pakko lähteä siihen väliin pätemään... Jossain kohtaan tullaan....enemmin tai myöhemmin kokeilemaan, että kuka on kuka? Kumpi on minulle tärkeämpi... lapseni vai uusi tyttöystävä? Tulkintani mukaan nainen hakemalla hakee konflikti-kohtaa, vipukohtaa, josta käsin omassa mielessään omaa oikeuden lähteä savustamaan lasta pois isin elämästä. Siit

 

Jätin aikaan vastaavassa tilanteessa miehen. Lisänä vielä se, että kun toinen lapsi alkoi alakouluun mentyä lihomaan, se laitettiin minun syykseni. Että jotenkin salaa muka syötin tyttärelle herkkuja. Voi luoja! Minä nimenomaan vein tyttöä liikkumaan, koska itse urheilin. Omat vanhempansa eivät ehtineet.

Aina, siis aina, kun joku oli pielessä,se oli minun syy. Jos kengännauhat oli liian löysällä, (vaikken olisi ollut kenkiä edes pukemassa) tai luistimet äidin luo unohtuneena, jos jääkaapista oli syöty kaikki vanukkaat (heh, kyllä) tai jos joku vaate oli väärässä huoneessa. 

Nykyisin lapset ovat täysikasvuisia, ja ainakin se eskarihaalarikiukuttelija näyttää olevan aikamoinen lapsuudenperheensä päällikkö edelleen. 

Tuttavani kysyi neuvoa päiväkodista, että mitä tekee kun lapsi ei suostu pukemaan aamulla. Sieltä eräs kokenut hoitaja vastasi, että yöpuku päällä tänne vaan. 

Oli vienyt ja sen jälkeen lapsi ei ollut kiukutellut pukemisesta. Hoitaja oli kertonut, että muut lapset olivat tulleet ihmettelemään lapsen yöpukua, ja tämä noin 4 vuotias oli vissiin nolostunut. Tämä tapahtunut 90 luvulla, tiedä sitten näistä nykyajan hoitajista, mitä neuvoisivat.