Onko täällä äitejä jotka ovat kotona vielä kun nuorin lapsi yli 3 vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvä ketju. Itselle todella ajankohtainen aihe. Olen kotona 4-vuotiaan ja 2-vuotiaan kanssa. Nuorempi täyttää loppuvuodesta 3. Haluaisin jäädä kovasti kotiin vielä sen jälkeen. Taloudellisesti mahdollista ja miehelle ok.. Mutta.. koen raskaana nimen omaan ympäristön paineen ja kyselyt. Tietynlaista painostamista, että kyllä esikoisen pitää jo päästä päiväkotiin, jotta oppii toimimaan ryhmässä jne. Tunnen jo nyt kotiäitinä olevani alinta kastia. Ristiriitaista on se että nautin lasten kanssa olosta kovasti. On harrastuksia ja kavereita.. inhottavaa kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa. Lapset on kumminkin normaaleja iloisia ja leikkivät kaikkien kanssa jne.. En ymmärrä miksi annan muiden mielipiteiden vaikuttaa.

Ajattele lastesi parasta, niin pääset yli ympäristön paineesta. Eikö olekin hullua, että ympäristö painostaa ajattelemaan enemmän yleistä mainetta kuin lastesi vointia? yhteiskunnalle et maksa enää mitään, ei ole päivähoitokustannuksiakaan. Se on plusmiinusnolla sen suhteen, vietkö verotuloja. Todennäköisesti yhteiskunta voittaa rahallisesti, koska pääomatuloja on monella kotiin jäävällä. Ja vaikkei olisikaan, yhteiskunta hyötyy siitä, ettei tarvitse maksaa päivähoito-, erityishoito-, tulevaisuuden päiväkotitrsessistä koituvia psykologi-, sairaanhoito-, ja muita sosiaalituen maksuja. Päiväkodissa lapsestasi tulee myös suurella todennäköisyydellä koulukiusaaja tai ainakin kiusaajia seuraava laumapelkuri, tai sitten se kiusatuksi valittu.

Vierailija kirjoitti:

Jäisin kotiin jos olisi mahdollista. Veisin lapset arkisin 3 h leikkikouluun sosiaalisten suhteiden ja kouluvalmiuden kehittymisen vuoksi, muuten saisivat olla kotona. 

Mutta en pysty olemaan kuin sinne saakka kunnes kuopus on n. 3,5 vuotta. Esikoinen menee sitten suoraan eskariin, onneksi hän ainakin välttyi päiväkodilta. 

T. päiväkodin täti

Valitettavasti eskarikin on päiväkotia, jolloin viimeistään saa päiväkodin haittoja osakseen. Onneksi kuitenkin vain vähän.

Meillä on nyt 4 vuotias ja 1 vuotias. 4 vuotias aloitti juuri päiväkodissa osa-aikasesti. Hän on siellä kahtena päivänä viikossa 5h kerrallaan, muuten kotona myös. Teen silloin tällöin nytkin töitä silloin kun pystyn kun mies on kotona, vastapainona kotioloille. Muuten aijon olla kotona siihen asti kun nuorinkin on 3v. Jos taloustilanne tuon jälkeen on samanlainen kuin nyt niin toivon että voin edelleen olla kotona osa-aikaisesti. Olisi meille ihanteellista että lasten ei tarvitsisi olla pk:ssa koskaan täysiaikaisesti ja kun he tulevat aikanaan koulusta niin voisin heitä alkuun olla kotona vastassa.

Miten ympäristö tähän suhtautuu? Kaikki vanhemmat ihmiset ovat sitä mieltä että kiva että voin olla kotona. Ikäisistäni on suurin osa mennyt töihin lasten ollessa hyvin pieniä ja usein kyselevät "kuinka jaksan olla lasten kanssa näin pitkään". En välttämättä aina jaksaisikaan mutta näen että tämä on kuitenkin aika pieni "uhraus" ja hyvät puolet voittavat huonot. Lisäksi minulla, kuten muillakin, on vain tämä yksi mahdollisuus olla näiden lasten kanssa kotona. Tätä tilaisuutta ei enää koskaan tule. Työtilaisuuksia minun alallani taas tulee, jatkuvasti. Tiedän kyllä joidenkin mielipiteen kotonaolostani mutta en koe tarvetta selitellä asioitamme kenellekkään. En myöskään arvostele niitä jotka lapsensa laittavat jo vauvana tarhaan. Jokaisella on oma elämänsä, halunsa ja tarpeensa. Ei vaikuta minun elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Nii, tietääkö joku saako kotona olla siihen asti, kuin se kuopuskin on koulussa?

Toki saat olla niin kauan kuin haluat, ei kukaan sitä estä. 3 vuotiaaseen asti lapsesta saa kodinhoidon tukea. 3 vuotiaasta ylöspäin, jos lapsi ei ole päivähoidossa, hänestä saa jonkun pienen summan. Tyyliin 60€/kk. En muista oliko tämä summa tulosidonnainen, luultavasti oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nii, tietääkö joku saako kotona olla siihen asti, kuin se kuopuskin on koulussa?

Toki saat olla niin kauan kuin haluat, ei kukaan sitä estä. 3 vuotiaaseen asti lapsesta saa kodinhoidon tukea. 3 vuotiaasta ylöspäin, jos lapsi ei ole päivähoidossa, hänestä saa jonkun pienen summan. Tyyliin 60€/kk. En muista oliko tämä summa tulosidonnainen, luultavasti oli.

Yli 3v sisaruksista saa tuon, en nyt muista millä nimellä tuki on, mutta edellyttää että ainakin yksi lapsista on vielä alle 3v. Jos kaikki lapset ovat yli 3v, niin silloin ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nii, tietääkö joku saako kotona olla siihen asti, kuin se kuopuskin on koulussa?

Toki saat olla niin kauan kuin haluat, ei kukaan sitä estä. 3 vuotiaaseen asti lapsesta saa kodinhoidon tukea. 3 vuotiaasta ylöspäin, jos lapsi ei ole päivähoidossa, hänestä saa jonkun pienen summan. Tyyliin 60€/kk. En muista oliko tämä summa tulosidonnainen, luultavasti oli.

Enpä ole tuosta 60 e kuullutkaan. Mikä se on?

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvä ketju. Itselle todella ajankohtainen aihe. Olen kotona 4-vuotiaan ja 2-vuotiaan kanssa. Nuorempi täyttää loppuvuodesta 3. Haluaisin jäädä kovasti kotiin vielä sen jälkeen. Taloudellisesti mahdollista ja miehelle ok.. Mutta.. koen raskaana nimen omaan ympäristön paineen ja kyselyt. Tietynlaista painostamista, että kyllä esikoisen pitää jo päästä päiväkotiin, jotta oppii toimimaan ryhmässä jne. Tunnen jo nyt kotiäitinä olevani alinta kastia. Ristiriitaista on se että nautin lasten kanssa olosta kovasti. On harrastuksia ja kavereita.. inhottavaa kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa. Lapset on kumminkin normaaleja iloisia ja leikkivät kaikkien kanssa jne.. En ymmärrä miksi annan muiden mielipiteiden vaikuttaa.

Tämä on se kun meille uskotellaan että kaikkien kuuluu tehdä töitä, ei perheelleen vaan yhteiskunnan tuottavana osana. Onhan nyt kiky ja kaikki mikä uskottelee että olemme vain koneen osia.

Tuo että lapset tarvitsevat päiväkotia on laiskojen vanhempien puhetta jotka eivät itse jaksa olla läsnä lapsilleen ja viedä näitä ulos.

Jos teidän perheellä toimii tämä ei ole mitään syytä miksi tekisit toisin. Uskon että lastesikin on parempi olla rakastavan vanhemman luona.

Olen kotona. Asiani eivät kuulu muille. Oletko kovin huolissasi ap mitä susta ajatellaan. Suosittelen hankkimaan itserunnon eikä elämään toisten ajattelujen varassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvä ketju. Itselle todella ajankohtainen aihe. Olen kotona 4-vuotiaan ja 2-vuotiaan kanssa. Nuorempi täyttää loppuvuodesta 3. Haluaisin jäädä kovasti kotiin vielä sen jälkeen. Taloudellisesti mahdollista ja miehelle ok.. Mutta.. koen raskaana nimen omaan ympäristön paineen ja kyselyt. Tietynlaista painostamista, että kyllä esikoisen pitää jo päästä päiväkotiin, jotta oppii toimimaan ryhmässä jne. Tunnen jo nyt kotiäitinä olevani alinta kastia. Ristiriitaista on se että nautin lasten kanssa olosta kovasti. On harrastuksia ja kavereita.. inhottavaa kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa. Lapset on kumminkin normaaleja iloisia ja leikkivät kaikkien kanssa jne.. En ymmärrä miksi annan muiden mielipiteiden vaikuttaa.

Ajattele lastesi parasta, niin pääset yli ympäristön paineesta. Eikö olekin hullua, että ympäristö painostaa ajattelemaan enemmän yleistä mainetta kuin lastesi vointia? yhteiskunnalle et maksa enää mitään, ei ole päivähoitokustannuksiakaan. Se on plusmiinusnolla sen suhteen, vietkö verotuloja. Todennäköisesti yhteiskunta voittaa rahallisesti, koska pääomatuloja on monella kotiin jäävällä. Ja vaikkei olisikaan, yhteiskunta hyötyy siitä, ettei tarvitse maksaa päivähoito-, erityishoito-, tulevaisuuden päiväkotitrsessistä koituvia psykologi-, sairaanhoito-, ja muita sosiaalituen maksuja. Päiväkodissa lapsestasi tulee myös suurella todennäköisyydellä koulukiusaaja tai ainakin kiusaajia seuraava laumapelkuri, tai sitten se kiusatuksi valittu.

Olipas ihmeellinen mielipide. Vastasin tuolla ketjun alussa, että olen kotona, vaikka kumpikin lapsi on jo koulussa. Isompi on erityislapsi. Ei se, että äiti on kotona, takaa mitään siitä, että myöhemmin ei tarvita vaikkapa jotain mt-palveluja! Olen itse joutunut aikamoiseen itsetuntokriisiin asiassa, kun luulin, että kotiäitinä minun lapsistani tulee kaikin tavoin "kunnollisia", kun minulla on heille aikaa, mutta ei se todellakaan ole niin yksinkertaista. Kannatan siis itse lämpimästi kotiäitiyttä ja kummassakin lapsessani näkyy sellaisia kotilapsuuden mukanaan tuomia hyviä piirteitä kuten että kouluun mennessään heillä oli oikein hyvä keskittymiskyky, koska oli ollut aikaa ja rauhaa tehdä asioita kotona. Mutta aina, kun joku sanoo, että kotiäitien lapset ovat tietysti tasapainoisia, eikä heillä tule mitään ongelmia, tuntuu kuin saisin iskun palleaan. On myös niin, että  myös koulu on erittäin levoton paikka ja ainakin meillä se keskittymiskyky alkoi kadota parin kouluvuoden jälkeen. Jossain määrin levoton päiväkoti voi siihen kouluun valmentaakin.

Minusta on aika normaalia, että voi kokea epävarmuutta siitä, voinko olla kotona jne. Tietysti siitä pitäisi päästä yli, koska se kotihoito on monelle lapselle paras vaihtoehto (siis meidänkin tapauksessa voi olla, että päivähoidossa olisi tullut vielä enemmän ongelmia), mutta noin ylipäänsä aika kamala olisi yhteiskunta, jossa kukaan ei kokisi epävarmuutta vaan posottaisi eteenpäin vain muita kuuntelematta. Eli minusta nuo tuntemukset ovat ihan normaaleja. Antoisia kotiäitivuosia :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa hyvä ketju. Itselle todella ajankohtainen aihe. Olen kotona 4-vuotiaan ja 2-vuotiaan kanssa. Nuorempi täyttää loppuvuodesta 3. Haluaisin jäädä kovasti kotiin vielä sen jälkeen. Taloudellisesti mahdollista ja miehelle ok.. Mutta.. koen raskaana nimen omaan ympäristön paineen ja kyselyt. Tietynlaista painostamista, että kyllä esikoisen pitää jo päästä päiväkotiin, jotta oppii toimimaan ryhmässä jne. Tunnen jo nyt kotiäitinä olevani alinta kastia. Ristiriitaista on se että nautin lasten kanssa olosta kovasti. On harrastuksia ja kavereita.. inhottavaa kun annan muiden mielipiteiden vaikuttaa. Lapset on kumminkin normaaleja iloisia ja leikkivät kaikkien kanssa jne.. En ymmärrä miksi annan muiden mielipiteiden vaikuttaa.

Ajattele lastesi parasta, niin pääset yli ympäristön paineesta. Eikö olekin hullua, että ympäristö painostaa ajattelemaan enemmän yleistä mainetta kuin lastesi vointia? yhteiskunnalle et maksa enää mitään, ei ole päivähoitokustannuksiakaan. Se on plusmiinusnolla sen suhteen, vietkö verotuloja. Todennäköisesti yhteiskunta voittaa rahallisesti, koska pääomatuloja on monella kotiin jäävällä. Ja vaikkei olisikaan, yhteiskunta hyötyy siitä, ettei tarvitse maksaa päivähoito-, erityishoito-, tulevaisuuden päiväkotitrsessistä koituvia psykologi-, sairaanhoito-, ja muita sosiaalituen maksuja. Päiväkodissa lapsestasi tulee myös suurella todennäköisyydellä koulukiusaaja tai ainakin kiusaajia seuraava laumapelkuri, tai sitten se kiusatuksi valittu.

Olipas ihmeellinen mielipide. Vastasin tuolla ketjun alussa, että olen kotona, vaikka kumpikin lapsi on jo koulussa. Isompi on erityislapsi. Ei se, että äiti on kotona, takaa mitään siitä, että myöhemmin ei tarvita vaikkapa jotain mt-palveluja! Olen itse joutunut aikamoiseen itsetuntokriisiin asiassa, kun luulin, että kotiäitinä minun lapsistani tulee kaikin tavoin "kunnollisia", kun minulla on heille aikaa, mutta ei se todellakaan ole niin yksinkertaista. Kannatan siis itse lämpimästi kotiäitiyttä ja kummassakin lapsessani näkyy sellaisia kotilapsuuden mukanaan tuomia hyviä piirteitä kuten että kouluun mennessään heillä oli oikein hyvä keskittymiskyky, koska oli ollut aikaa ja rauhaa tehdä asioita kotona. Mutta aina, kun joku sanoo, että kotiäitien lapset ovat tietysti tasapainoisia, eikä heillä tule mitään ongelmia, tuntuu kuin saisin iskun palleaan. On myös niin, että  myös koulu on erittäin levoton paikka ja ainakin meillä se keskittymiskyky alkoi kadota parin kouluvuoden jälkeen. Jossain määrin levoton päiväkoti voi siihen kouluun valmentaakin.

Minusta on aika normaalia, että voi kokea epävarmuutta siitä, voinko olla kotona jne. Tietysti siitä pitäisi päästä yli, koska se kotihoito on monelle lapselle paras vaihtoehto (siis meidänkin tapauksessa voi olla, että päivähoidossa olisi tullut vielä enemmän ongelmia), mutta noin ylipäänsä aika kamala olisi yhteiskunta, jossa kukaan ei kokisi epävarmuutta vaan posottaisi eteenpäin vain muita kuuntelematta. Eli minusta nuo tuntemukset ovat ihan normaaleja. Antoisia kotiäitivuosia :)

Ei kommenttia oltu suunnattu juuri sinulle, vaan yleisesti näistä asioista keskustellen. Satuit sopivasti sanomaan jotakin asiaan liittyvää, josta seurasi lisäajatuksia.

Ehkä muuten päiväkodissa lapsillesi olisi tullut lisää ongelmia tai muuta, mikäli on esimerkiksi jokin periytyvä tai synnynnäinen ominaisuus tai vaiva. Tottakai kotona olevillakin on ongelmia, eihän kukaan meistä ole täydellinen. Mutta saa kotoa silti voimavaroja. Se voi näkyä vasta aikuisenakin, tai vaikka keski-ikäisenä, kun elämä koettelee. Varmasti kaikki kokevat epävarmuutta siitä, voiko olla kotona vai ei. Se on harmi, koska se verottaa kotiäidin voimavaroja. Been there done that.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nii, tietääkö joku saako kotona olla siihen asti, kuin se kuopuskin on koulussa?

Toki saat olla niin kauan kuin haluat, ei kukaan sitä estä. 3 vuotiaaseen asti lapsesta saa kodinhoidon tukea. 3 vuotiaasta ylöspäin, jos lapsi ei ole päivähoidossa, hänestä saa jonkun pienen summan. Tyyliin 60€/kk. En muista oliko tämä summa tulosidonnainen, luultavasti oli.

Enpä ole tuosta 60 e kuullutkaan. Mikä se on?

Se on kotihoidontuen lisä, jonka saa jos sen alle kolmevuotiaan sisarus on kotihoidossa. Ei sitä saa, jos ei ole yhtään kotihoidontuella hoidettavaa komevuotiasta huushollissa.

En ole enää, mutta olin kotiäitinä 9 vuotta, kunnes nuorempikin meni kouluun. Sain lapset hyvin nuorena ja lähdin opiskelemaan vasta kotiäiteilyn jälkeen. Opiskelin tietojenkäsittelytieteen maisteriksi, ja sen jälkeen on aina töitä riittänyt it-alalla. 

Ympäristön suhtautuminen, no, siitä en ole koskaan erityisemmin välittänyt. Jos olisi välittänyt niin olisi ollut kovaa, koska kritisoitavaa riitti muutakin kotiäiteilyn lisäksi: mieheni on minua merkittävästi vanhempi ja ulkomaalainen esimerkiksi. Mutta minä olen sitä mieltä että ihmisillä on oikeus elää miten tahansa lain sallimissa rajoissa, ja jos jotkut ei sitä tahdo hyväksyä, niin antaa arvostelun mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.

Taloudellinen tilanne meillä on ollut koko ajan hyvä, koska miehellä on erittäin hyvät tulot. En varmasti olisi jäänyt noin pitkäksi aikaa kotiäidiksi jos se olisi tarkoittanut taloudellista tiukkuutta ja puutetta. Mies tuki ratkaisuani täysin koska se mahdollisti hänelle sellaisen uraan keskittymisen, mm. runsaat matkapäivät, jotka ei olisi onnistuneet jos minäkin olisin käynyt töissä lasten ollessa pieniä.

Opiskelin ja työskentelin kolmen vanhimman lapsen (18-, 15- ja 9-vuotta) aikana koko ajan, menivät pienenä päiväkotiin. Nyt neljävuotiaiden kaksosten kanssa olin kotona kunnes täyttivät neljä ja palasin työelämään. Pienimmäiset ovat tällä hetkellä kolme päivää viikosta kotona au pairin kanssa ja kahdesti viikossa menevät kerhoon.

Kotivuodet olivat ihanat myös vanhempien lasten kannalta, mutta ihanaa oli myös palata töihin!

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäisin kotiin jos olisi mahdollista. Veisin lapset arkisin 3 h leikkikouluun sosiaalisten suhteiden ja kouluvalmiuden kehittymisen vuoksi, muuten saisivat olla kotona. 

Mutta en pysty olemaan kuin sinne saakka kunnes kuopus on n. 3,5 vuotta. Esikoinen menee sitten suoraan eskariin, onneksi hän ainakin välttyi päiväkodilta. 

T. päiväkodin täti

Valitettavasti eskarikin on päiväkotia, jolloin viimeistään saa päiväkodin haittoja osakseen. Onneksi kuitenkin vain vähän.

Maalla, missä ei ole päiväkoteja, eskari toimii yleensä koulun yhteydessä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Tai sitten se päiväkoti aiheuttaa niitä ongelmia. Liian isot ryhmät, valvonnan puute, vaihtuvat epäpätevät aikuiset.

Olen yh ja kotona 4-vuotiaan kanssa.

Olin töissä reilun vuoden verran, kun lapsi oli 2v. Vuorotyötä ja yksinhuoltajuutta oli aika vaikeaa yhdistää, kun arjessa ei ole apuja. Tein vajaata työaikaa ja pärjäsimme ihan hyvin, mutta ei se mitään ihmisen elämää ollut.

Yksi painava syy kotiinjäämiselle oli lapsen sairastelukierre; yli kahden viikon terveitä jaksoja ei ollut vuoteen. Se oli raskasta monella tapaa. Oli ikävä katsoa lapsen jatkuvaa pahaa oloa, minulle kertyi valtavasti poissaoloja joista tunsin syyllisyyttä, ja se jatkuva stressi että mikä sairaus taas iskee ja milloin.

Nyt lapsi käy kerhossa ja sairastelua on vieläkin harmillisen usein, mutta ei sentään parin viikon välein.

Itse yritän saada opiskelupaikkaa, mutta kahdesti olen jo jäänyt ilman. Saas nähdä.

Minä olen ollut 12 vuotta kotona hoitaen lapsiani, mutta olen samalla tehnyt mm. siivoustöitä, henkilökohtaisen avustajan töitä, myyjän töitä... Olen tehnyt työn aina miehen työn sallimissa rajoissa, eli jos minä olen ollut töissä, mies on hoitanut lapsia. Lapsia on neljä ja nuorin on 4v.

Nyt olen opiskellut vuoden lähihoitajaksi ja uskon työllistyväni hyvin, opiskelen iltaopiskeluna (3 iltaa/vko) ja olen edelleen kotona. On ihanaa olla kotona, kun lapset tulee koulusta. Pienin käy kerhoa.

Meilläkään ei ole tukiverkkoa joten olemme päätyneet tähän ratkaisuun.

Aikanaan minäkin mietin mistä lapset jää paitsi kun eivät mene päiväkotiin ja kehittyvätkö normaaliksi ja mitä kaikkea. Huolet on olleet turhia ja pärjäävät koulussa erinomaisesti ja heillä on erinomaiset vuorovaikutus ja sosiaaliset taidot.

Olen joskus miettinyt mitä muut ajattelee, mutta sama se, minun elämäni jota minä elän. Jos joku pahaa puhuu, useimmiten se on kateutta tai sitä ettei itse uskalla tehdä samaa valintaa ja pelätään ympäristön reaktiota.

Olen myös huomannut etten ole totisesti helpolla päässyt kun kotona olen ollut. Se kotona olo ei ole vain kotona oloa vaan oikeasti "työtä" isompien lasten kanssa. Pitää keksiä tekemistä, niitä kuuluisia virikkeitä eikä voi vaan kahdeksaksi työntää niitä valmiin puurokattilan eteen päiväkotiin ja hakea illalla iltapalalle. Näin kärjistetyksi.

 

Minä olen kotona niin kauan kuin rahat riittää. Kotiäitinä on itse oma pomonsa eikä tarvitse sietää työpaikkaa täynnä utelevia ja asioihin puuttuvia tyyppejä. Kammoan siis ihmisiä. Omia lapsiani ja miestäni rakastan. En oikein jaksa kuin inimimäärän muita ihmisiä. Tästä syystä yritän löytää työn missä voi puuhastella ihan yksin, sitä ennen olen mielelläni kotiäiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Tai sitten se päiväkoti aiheuttaa niitä ongelmia. Liian isot ryhmät, valvonnan puute, vaihtuvat epäpätevät aikuiset.

Näkemykseni perustuu tutkimustietoon. Lisäksi kelpoisuuksista ja suhdeluvuista on asetukset, joita kuntien pitää noudattaa.