Onko täällä äitejä jotka ovat kotona vielä kun nuorin lapsi yli 3 vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Tai sitten se päiväkoti aiheuttaa niitä ongelmia. Liian isot ryhmät, valvonnan puute, vaihtuvat epäpätevät aikuiset.

Näkemykseni perustuu tutkimustietoon. Lisäksi kelpoisuuksista ja suhdeluvuista on asetukset, joita kuntien pitää noudattaa.

No laitapa linkki tutkimuksiin.

Päivähoitoa ei säätele asetukset, vaan laki. Ja siinä esim aikuinen/lapsi-suhde on ilmaiatu niin, että lakia pystyy kiertämään. Ja kierretään.

Samoin henkilökunnan pätevyysvaatimuksilla pystyy kikkailemaan. Ja kikkaillaan.

Vaihtuvuudesta ei ole mitään säännöstöä. Ei asetusta, ei lakia.

Miten te uskallatte olla vuosikausia kotona? Eikö pelota, että mitä jos tuleekin ero tai mies kuolee? Koetapa siinä sitten vailla kunnon työkokemusta saada perhe elätettyä. Eikä se juuri auta työnhaussa, vaikka olisi joskus 10 vuotta sitten tehnyt vuosikausia töitä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat saaneet lapset nuorena eikä ole oikein minkäänlaista kokemusta.

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Itse taidan tuntea vain niiitä hyviä kotiäitejä, koska ei niiden lapset ole sosiaalisesti kömpelöitä, eikä ainakaan puutu oma-aloitteisuutta. Ainoa juttu on, että monet on ehkä vähän pikkuvanhoja, sellaisia enemmän kiinnostuneista asioista kuin ihmisistä. Koulussa kuitenkaan ei niillä tunnu olevan mitään ongelmia sosiaalisissa suhteissa silti sen enempää kuin muillakaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Uskottele vain niin itsellesi. Päiväkodissa työskennelleenä voin vain sanoa, että valitettavasti se on pelkkää utopiaa, eikä toteudu käytännössä yhtään. Luepa niitä artikkeleja, joissa päiväkodin henkilöstö kertoo, mitä se oikeasti on, vaikka ei pitäisi.

Tämä päiväkotihömpötys ja uskottelua alkaa olla jo niin paksua puppua, että sääliksi käy niihin uskovien vanhempien lapsia.

Parhaitenlastentarhanopettaja pystyy nykyisellään hyödyntämään taitojaan pitämällä kerhoa pienelle ryhmälle rajatun ajan viikossa tai hoitamalla omia lapsia kotona, ehkä parin hoitolapsen lisäksi, toisinsanoen perhepäivähoitajana.

Hoitakaa lapsenne kotona niin pitkää'n, kuin mahdollista. Viis siitä, mitä muut sanovat. Mekin puhumme päiväkodin kasvatuksellisuuden puolesta vain siksi, koska olemme opiskelleet vuosia sitä varten ja haluamme arvostusta. Emme voi kuitenkaan hyödyntää taitoja nykyisissä oloissa. Emmekä tahdo viedä omia lapsia päiväkotiin aikaisin.

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Miten te uskallatte olla vuosikausia kotona? Eikö pelota, että mitä jos tuleekin ero tai mies kuolee? Koetapa siinä sitten vailla kunnon työkokemusta saada perhe elätettyä. Eikä se juuri auta työnhaussa, vaikka olisi joskus 10 vuotta sitten tehnyt vuosikausia töitä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat saaneet lapset nuorena eikä ole oikein minkäänlaista kokemusta.

Ei pelota. Työ ei ole minulle itseisarvo. Tiedän kykeneväni monenlaiseen työhön kahdella tutkinnolla ja vielä laajemmalle kokemuksella. Jos en kelpaa, niin sitten ei. Olen tottunut tulemaan vähällä toimeen.

Vaikka olen yh, lapsella on silti isä. Hän tukee lasta taloudellisesti ja on jo säästänyt lapsen tulevaisuutta varten. Minä vastaan arjen menoista.

Ei ole autoa, isoa asuntoa, lemmikkejä, kalliita harrastuksia. Voin jatkaa näin hamaan tulevaisuuteen asti. Koulutuspaikkaa haen koska tykkään opiskella ja kehittää itseäni. Työelämä on ollut suuri pettymys enkä kaipaa sieltä kuin sosiaalisia suhteita.

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Miten te uskallatte olla vuosikausia kotona? Eikö pelota, että mitä jos tuleekin ero tai mies kuolee? Koetapa siinä sitten vailla kunnon työkokemusta saada perhe elätettyä. Eikä se juuri auta työnhaussa, vaikka olisi joskus 10 vuotta sitten tehnyt vuosikausia töitä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat saaneet lapset nuorena eikä ole oikein minkäänlaista kokemusta.

Jos mies kuolee -> omaisuus olisi jäänyt mulle. Jos mies lähtee, puolet omaisuudesta mulle koska avioehtoa ei tietenkään ole, eihän sellaiseen kannata suostua jos aikoo kotiäidiksi jäädä. Ei hätää kummassakaan tapauksessa.

Muutenkin, minä en elämässä ole koskaan ollut pelkääjä ja varmistelija. Luotan, että elämä kantaa. Ei tässä maassa ketään nälkään ja viluun kuolemaan jätetä silti, vaikka oikeasti kaikki menisi, joten mitä pelättävää oikeastaan on? 

Itse ainakin sain heti töitä kun 9 vuoden kotiäiteilyn + opintojen jälkeen töitä hain, enkä ole työtöntä päivää nähnyt ikinä. Mutta valitsin alan jolla töitä on, eli koodaan työkseni...

- 32

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Jos lapsi syntyy hitaastilämpiävänä ja arkana introverttinä, ei sitä muuksi muuta päiväkoti ei koti. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Sisarukset ovat erilaisia luonteeltaan. Toisella enemmän kavereita ja sosiaalisuutta, toisella jotain muuta ja kolmennella ei kumpaakaan tai kaikki.

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Miten te uskallatte olla vuosikausia kotona? Eikö pelota, että mitä jos tuleekin ero tai mies kuolee? Koetapa siinä sitten vailla kunnon työkokemusta saada perhe elätettyä. Eikä se juuri auta työnhaussa, vaikka olisi joskus 10 vuotta sitten tehnyt vuosikausia töitä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat saaneet lapset nuorena eikä ole oikein minkäänlaista kokemusta.

Tuo on ongelma vain jos elää miehen rahoilla. Tai ei ole mitään työtä tehnyt ennen lasten hankkimista. Minä olen kotiäiti ja elätän ihan hyvin itseni ja lapseni. Mies hassaa rahansa itseensä. Eikä paljoa lapsia hoida. Jos hän katoaisi niin tulisi ikävä seksiä ja vaihtaisin halvempaan asuntoon. Sitten elämä jatkuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kehityksessä ilmenevät ongelmat eivät aiheudu päiväkodissa olemisesta, vaan varhaiskasvatus ennaltaehkäisee niitä. Päiväkodin koulutetut lastentarhanopettajat havaitsevat kehityksen ongelmat ajoissa, jolloin lapsen kehitykselle järjestetään tarvittava tuki. Riittävän ajoissa aloitettu tuki helpottaa oppimisen vaikeuksien voittamista myöhemmin koulussa.

Tai sitten se päiväkoti aiheuttaa niitä ongelmia. Liian isot ryhmät, valvonnan puute, vaihtuvat epäpätevät aikuiset.

Juuri näin. Päiväkodissa myös etsimällä etsitään huolenaiheita, joiden turvin voidaan siirtää erityisopettajalle, psykologille, tai saada erityistukeen ylipäätään määrärahoja ja työntekijöitä niille, jotka niitä oikeastikin tarvitsevat. Ja tottavieköön päiväkodista niitäkin löytyy, kun pienestä astyi on siellä oltu säilössä. Kotona ei olisi tullut samoja haasteita rauhallisemmassa ympäristössä ja äidin sylissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Jos lapsi syntyy hitaastilämpiävänä ja arkana introverttinä, ei sitä muuksi muuta päiväkoti ei koti. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Sisarukset ovat erilaisia luonteeltaan. Toisella enemmän kavereita ja sosiaalisuutta, toisella jotain muuta ja kolmennella ei kumpaakaan tai kaikki.

Introvertille päiväkoti on painajainen vaikka kuinka valmistaisi. Lapiolla päähän lyövät, vanhempiensa hylkäämät villilapset komentelevat jopa tarhatätejä. Jep, kasvatusta on erilaista ja sitä huonoa löytää myös työssäkäyvien vanhempien lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Jos lapsi syntyy hitaastilämpiävänä ja arkana introverttinä, ei sitä muuksi muuta päiväkoti ei koti. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Sisarukset ovat erilaisia luonteeltaan. Toisella enemmän kavereita ja sosiaalisuutta, toisella jotain muuta ja kolmennella ei kumpaakaan tai kaikki.

Eli jos päiväkodissa olevalla lapsella ilmenee ongelmia vika on päiväkodissa, jos kotihoidetulla ilmenee ongelmia niin ne ovat vaan lapsen luonteesta kiinni? Hohhoijaa.

Minä olen ollut kotiäitinä 20 vuotta ja kuopuskin on jo 15v.

Aina on ihmisiä joita tämä rassaa mutta en ole kysellyt lupaa keneltäkään kuinka voin tämän ainokaisen elämäni elää. Tämä on meidän perheen ratkaisu. Toki tämän elämäntavan mahdollistaa varakas mies ja oma perintö.

En pelkää tulevaisuutta. Aina olen pärjännyt ja pärjään jatkossakin jos vain terveys säilyy. Ja jos terveys menee niin ei siinä työura auta.

Olemme naimisissa ja ei ole avioehtoa. Jo köyhinä opiskelijoina sovimme että tulevaisuudessa kaikki on yhteistä mitä avioliiton aikana tienataan. Tuli sitten ero tai kuolema niin siitä on sitten vain selvittävä.

Tuttuni on kotona edelleen, vaikka vanhempi on jo amisikäinen ja nuorempi ysillä.

Yrittihän hän jossain välissä mennä töihin, mutta ei pelkällä peruskoulutorkalla mitään töitä löytynyt. Sitten hän kävi vuoden työllistämiskurssin, mutta ei senkään kautta mitään töitä saanut.

Lisäksi perhe nosti helvetillisen metelin, kun ei sen kouluttautumisvuoden aikana enää odottanut lämmin ateria kotiin palaajia eikä puhtaita vaatteitakaan ollut kaapissa valmiina entiseen tapaan.

Kotona oleskelu ei auttanut myöskään lapsia koulutiellä, päinvastoin he olivat kovia lintsaamaan. Lähtivät tämän tästä kesken päivän kotiin pelailemaan tietokoneella, kun tiesivät, että äitikulta siellä on odottamassa ja passaamassa. Amiksestakin on jo sen verran poissaoloja, että jos ei ihmettä tapahdu, tulee lapsukaiselle potku persaukseen. Nuorempi on samalla tiellä.

Tiedän, että tämä teksti kuulostaa varsin halveksivalta. Ihmisenä tuon perheen äiti on mielestäni kiva ja fiksu, ja siksi ihmettelenkin itsekseni, miksi hänen elämänsä on mennyt noin. Minun käsitykseni siitä, millaista on hyvä elämä, on täysin päinvastainen. Minä en voisi ikinä olla 20 vuotta kotona passaamassa miestä ja huonotapaisia lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Miksi teit lapsen jos teidät ettet pysty olemaan hyvä äiti vaan sysäät lapsesi yhteiskunnan taakaksi?

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä3474 kirjoitti:

Miten te uskallatte olla vuosikausia kotona? Eikö pelota, että mitä jos tuleekin ero tai mies kuolee? Koetapa siinä sitten vailla kunnon työkokemusta saada perhe elätettyä. Eikä se juuri auta työnhaussa, vaikka olisi joskus 10 vuotta sitten tehnyt vuosikausia töitä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat saaneet lapset nuorena eikä ole oikein minkäänlaista kokemusta.

Tuo on ongelma vain jos elää miehen rahoilla. Tai ei ole mitään työtä tehnyt ennen lasten hankkimista. Minä olen kotiäiti ja elätän ihan hyvin itseni ja lapseni. Mies hassaa rahansa itseensä. Eikä paljoa lapsia hoida. Jos hän katoaisi niin tulisi ikävä seksiä ja vaihtaisin halvempaan asuntoon. Sitten elämä jatkuisi.

Eli teet kotoa käsin töitä? Vai miten elätät? Mä tarkoitin nyt niitä, jotka ihan vain ovat kotirouvina eivätkä työskentele. Heitäkin tässä ketjussa kaiketi kirjoitteli.

Eihän siinä mitään. Jokainen tekee valintansa. Kunhan on itse tyytyväinen. En henkilökohtaisesti jaksaisi olla kotona niin kauaa. Haluaisin jo töihin vaikka lapsi on vasta 6kk!

Olen päiväkodissa töissä ja voin sanoa että 0-5 vuotiaalla on kyllä hyvä olla kotona niin paljon kun mahdollista. Hyvä päätös!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Jos lapsi syntyy hitaastilämpiävänä ja arkana introverttinä, ei sitä muuksi muuta päiväkoti ei koti. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Sisarukset ovat erilaisia luonteeltaan. Toisella enemmän kavereita ja sosiaalisuutta, toisella jotain muuta ja kolmennella ei kumpaakaan tai kaikki.

Eli jos päiväkodissa olevalla lapsella ilmenee ongelmia vika on päiväkodissa, jos kotihoidetulla ilmenee ongelmia niin ne ovat vaan lapsen luonteesta kiinni? Hohhoijaa.

Jos lapsi on luonteeltaan introvertti ja ujo, ei se päivähoito hänen luonnettaan miksikään muuta. Oma kuopukseni on tällainen ja edelleen on tällainen, vaikka oli päiväkodissa ja nykyään jo yläkoulussa. Luonne on mikä on. Esikoiseni meni suoraan eskariin ja on vilkas ja puhelias. On sellainen vaokka oli kotihoidossa. Ihan samanlaisia olisivat jos hoitojärjetelyt olisi olleet toisinpäin.

Mitään eroa ei heillä ole sosiaalisissa taidoissa eikä koulumenestyksessä, vaikka toinen oli päivähoidossa ja toinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin 25-vuotiaana omasta kaveripiiristä huomaa kyllä ne joita on laiskasti hoidettu kotona. Ovat sosiaalisesti kömpelöitä ja oma-alotteisuus puuttuu. Kotiäidin työ on todella vaikeaa, koska lapsille pitää oikeasti tarjota mielekästä tekemistä ja seuraa. Jos vaan möllöttää netflixin ääressä kääntyy vaaka kyllä päivähoidon puolelle. Tämän vuoksi laitan oman lapseni päiväkotiin, minä en jaksaisi päivästä toiseen istua hiekkalaatikolla ja tarjota virikkeitä vaan kaipaan työni tuomia älyllisiä haasteita. Hyvä kotiäiti on kuitenkin lapsilleen kullan arvoinen ja nostan kaikille siihen pystyville ja sitä haluaville hattua:)

Jos lapsi syntyy hitaastilämpiävänä ja arkana introverttinä, ei sitä muuksi muuta päiväkoti ei koti. Se pitää vain hyväksyä, että ihmiset ovat erilaisia. Sisarukset ovat erilaisia luonteeltaan. Toisella enemmän kavereita ja sosiaalisuutta, toisella jotain muuta ja kolmennella ei kumpaakaan tai kaikki.

Eli jos päiväkodissa olevalla lapsella ilmenee ongelmia vika on päiväkodissa, jos kotihoidetulla ilmenee ongelmia niin ne ovat vaan lapsen luonteesta kiinni? Hohhoijaa.

Ja sanottiinko viestissä niin?! HOHHOIJAA.Lue ja ymmärrä.