Huh, onneksi en ole mennyt mukaan siihen harhakuvitelmaan, että lapsiperhe-elämä on helpompaa jos lapsella on sisarus viihdyttämässä ja leikkikaverina.

Meillä on 2 lasta 6v ikäerolla, eli eivät juuri leiki keskenään. Mä olen aina leikkinyt mielelläni lasten kanssa enkä ole tehnyt toista toiselle seuraksi, ja esikoisella on paljon kavereita, mutta lomilla ja matkoilla huomaa, että pienen ikäeron sisaruksista on kyllä seuraa toisilleen. Kerran meillä oli esikoisen kanssa samanikäinen serkku mukana ja esikoinen muistelee vieläkin miten se oli paras loma ikinä. Mutta eihän sisarusta nyt varmaan kukaan leikkiseuraksi tee, onneksi.

(en oikein tajua tuota "en ole lasten viihdepalvelu" -juttua. Mä tein lapsia koska halusin viettää heidän kanssaan aikaa. Jos en haluaisi niin olisin jättänyt tekemättä).

Elämä on kieltämättä helpompaa yleensä yhden lapsen kanssa, minulla on myös vain yksi lapsi. Olen mukavuudenhaluinen, en halua kinastelevia sisaruksia enkä pelkää yhtään sanoa sitä ääneen. Rakastan yli kaiken lastani, olen kuitenkin yhden lapsen äiti, useamman lapsen äidiksi minusta ei olisi. :D

En ole koskaan tajunnut tätä "kaksi menee siinä missä yksikin"-myyttiä. Ei mene. Rakastan lapsiani (kaksi kappaletta), en ikinä vaihtaisi elämääni pois, mutta tuo väite on silkkaa potaskaa ja jotkut vielä jaksavat väittää, että esim. neljä menee siinä, missä kolmekin.

Kahdesta lapsesta on tuplapyykit, tuplasiivoukset, tuplanukutukset, tuplayövalvomiset, tuplapotattamiset jne. Ja se kakkoslapsi maksaakin jotain, vaikka kuinka kuvittelisi, että se syö sisaruksensa jämät, käyttää tältä yli jääneet vaatteet ja varusteet ja mahtuu huomaamattomasti johonkin koloon sisaruksen huoneessa/autossa tms. Yllätys voi olla suuri, kun se jämälapsi onkin oma itsenäinen persoonansa, joka haluaakin ehkä pukeutua, harrastaa ja ylipäätään elää omanlaisensa elämää ja ehkä ruoankin suhteen on allerginen tai muuten vain vaativa. Viimeistään murrosiässä sen tuplamaksun huomaa eikä lomamatkallekaan se toinen pääse sisaruksensa lipulla.

Meillä lapsilla on neljä vuotta ikäeroa ja silti on tuplasti harrastuskuskaukset, tuplasti vanhempainillat, tuplasti hammaslääkärit, tuplasti kaverisynttärit, tuplasti sairastelut ja tuplasti aikaa vaativia tilanteita. Meillä molemmat ovat olleet kohtuuhelppoja tapauksia esim. nukkumisten suhteen mutta silti on ollut öitä, jolloin olen ollut hereillä ensin toisen ja sitten toisen takia ja on ollut iltoja, jolloin on tarvinnut olla ensin toisen ja sitten toisen tukena.

Ihan fakta on, että yhden kanssa on helpompaa. Ei minun tarvitse samalla tavalla leikkiä lasteni kanssa kuin ehkä, jos meillä olisi vain yksi, mutta en myöskään joutuisi erotuomariksi niin usein enkä sovittelemaan menoja ja erilaisia intressejä.

Se toinen lapsi on oma persoonansa, ei ensimmäisen jatke. Mistä huonot sisarussuhteet syntyvät? Kun no koko lapsuus menty sillä oletuksella, että lapset ovat samanlaisesta muotista eivätkä tarvitse mitään henkilökohtaista tai omaa. Ja tällaisia vanhempia on valitettavasti erittäin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Nyt aikuisena olen kyllä kiitollinen, että mulla on 2 veljeä ja yksi sisko.

Kun vanhemmat ikääntyivät ja sairastelivat, oli niin hyvä, kun pystyimme jakamaan keskenämme asioita ja vuorotella vanhempien luona käymisessä ja heidän asioiden hoitamisessa.

Samoin vanhempien kuoltua tuntuu hyvälle että meillä on tässä tiivis perhe kuitenkin vielä pystyssä. Esimerkiksi hautajaisjärjestelyt olisi ollut ihan kamalaa hoitaa yksin.

Mun äidillä on 4 sisarusta. Hän joutui olemaan varaäiti pienemmille sisaruksilleen ja myös aikuisina pikkusisarukset odottivat, että hän jälleen vanhimpana hoitaa ikääntyneiden vanhempien huolehtimisen. Joutui sitten vuosikausia hoitamaan äitiään normaalin työpäivän ohella (aamulla aikaisin äidin luo, päivä töissä ja illalla taas äidin luo). Samoin myös hautajaiset joutui hoitamaan yksin. Joskus oikeasti sisaruksista ei ole mitään iloa. Lähinnä tuovat lisätaakkaa ja kasaavat harteille raskaita odotuksia.

Sekä minun että mieheni suvussa on sisarusten kesken tullut pahoja riitoja aikuisena. Miehellä on erittäin läheiset välit omaan sisarukseensa mutta minulla on aika etäiset, vaikka mitään riitoja ei olekaan. Olen ollut siskoni kanssa erittäin läheinen lapsena ja nyt on jotenkin hyvä pystyä hengittämään ilman häntä koko ajan taustalla. Toki edelleen olen paljon yhteyksissä ja murehdin hänestä, ehkä se on aina se isosiskon kirous. Veljeni kanssa olen erittäin vähän tekemisissä. Emme vain kaipaa toistemme seuraa ja veljellä on läheisiä ystäviä, joiden  kanssa mieluummin viettää aikaa. Ehkä taustalla kummittelee myös sukumme riitelijät ja yritämme etäisillä väleillä pysyä edes jonkinlaisissa väleissä.

Sisarussuhteet ovat monimutkaisia. Joku sisaruksista on usein se vastuunkantaja, se joka huolehtii iäkkäistä vanhemmista ja näiden asioista. Jos se rooli ei ole mieluinen, ollaan pian ristiriidoissa. Esim. isäni suvussa riidellään juuri siitä, että yksi on vastuunkantaja ja muut kokevat hänen jotenkin saavan siitä etua mutta eivät ole itse valmiita tekemään mitään asioiden eteen. Sisaruksista voi olla paljon iloa mutta niistä voi olla myös paljon murhetta. Minusta yhden lapsen tekeminen on erittäin perusteltua. Lapsi ei tarvitse sisaruksia ja voi myös säästyä monelta murheelta ilman näitä. Ja tietysti voi myös menettää jotain niin kuin aina näissä valinnoissa. Onneksi ne menetykset ovat sellaisia, että ihminen pystyy ne usein kompensoimaan läheisillä ystävyyssuhteilla.

En voi keksiä mitään helpompaa tilannetta lasten kanssa, kuin kaksi rauhallista parin vuoden ikäerolla tehtyä tyttöä. Tykkäävästi hirveästi leikkiä ihan kahdestaan ja ikävöivät toisiaan kun ovat erossa. Ihana seurata sitä yhteistä kikattelua ja hauskanpitoa. Loma- ja mökkireissut ovat aivan ihania kun ovat niin mielellään yhdessä.

Vielä enemmän mieltä lämmittää, kun ymmärtää että he todella voivat jatkaa tuota läpi elämänsä, aina on olemassa tärkeä ja rakas ihminen. Ja nyt jo voidaan käydä tyttöporukalla elokuvissa, kahvilassa, retkeilemässä.. En voi kuvitella mitään parempaa. :-)

Tyhmää tehdä lapsia useampi olettaen pääsevänsä helpommalla, kun lapsista on seuraa toisilleen. Riippuu niin paljon lapsista itsestään, tulevatko toimeen keskenään ja viihtyvätkö toistensa seurassa. Mitäs sitten jos persoonat eivät sovikaan yhteen? Pakotatteko silti leikkimään keskenään, jotta vanhemmat saavat omaa rauhaa? Minulla ja isosiskolla oli vain puolitoista vuotta ikäeroa. Pienestä pitäen meillä on ollut erilliset kaveripiirit. Minä hiljaisempi lukutoukka ja sisko ns. kovis. Ei todellakaan huolinut minua leikkeihinsä ja kaveripiiriinsä. Ei voi olettaa, että isomman vastuulla on pitää seuraa pienemmälle, ja päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun olisi sisko tai veli...

T: Ainokainen

Ei sisarukset välttämättä ole läheisiä. Jos ovat tosi erilaisia, niin saattavat mennä jo pienestä pitäen eri polkuja, vaikka ikäero olisikin pieni. Eli melkein kuin sisarusta ei olisi ollutkaan.

T: Pikkusisar

Tein itse neljä lasta, hyvin näyttävät viihtyvän keskenäänkin. Ei ole ollut yksinäisiä lomia ja iltoja niin kuin itselläni.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tajunnut tätä "kaksi menee siinä missä yksikin"-myyttiä. Ei mene. Rakastan lapsiani (kaksi kappaletta), en ikinä vaihtaisi elämääni pois, mutta tuo väite on silkkaa potaskaa ja jotkut vielä jaksavat väittää, että esim. neljä menee siinä, missä kolmekin.

Kahdesta lapsesta on tuplapyykit, tuplasiivoukset, tuplanukutukset, tuplayövalvomiset, tuplapotattamiset jne. Ja se kakkoslapsi maksaakin jotain, vaikka kuinka kuvittelisi, että se syö sisaruksensa jämät, käyttää tältä yli jääneet vaatteet ja varusteet ja mahtuu huomaamattomasti johonkin koloon sisaruksen huoneessa/autossa tms. Yllätys voi olla suuri, kun se jämälapsi onkin oma itsenäinen persoonansa, joka haluaakin ehkä pukeutua, harrastaa ja ylipäätään elää omanlaisensa elämää ja ehkä ruoankin suhteen on allerginen tai muuten vain vaativa. Viimeistään murrosiässä sen tuplamaksun huomaa eikä lomamatkallekaan se toinen pääse sisaruksensa lipulla.

Meillä lapsilla on neljä vuotta ikäeroa ja silti on tuplasti harrastuskuskaukset, tuplasti vanhempainillat, tuplasti hammaslääkärit, tuplasti kaverisynttärit, tuplasti sairastelut ja tuplasti aikaa vaativia tilanteita. Meillä molemmat ovat olleet kohtuuhelppoja tapauksia esim. nukkumisten suhteen mutta silti on ollut öitä, jolloin olen ollut hereillä ensin toisen ja sitten toisen takia ja on ollut iltoja, jolloin on tarvinnut olla ensin toisen ja sitten toisen tukena.

Ihan fakta on, että yhden kanssa on helpompaa. Ei minun tarvitse samalla tavalla leikkiä lasteni kanssa kuin ehkä, jos meillä olisi vain yksi, mutta en myöskään joutuisi erotuomariksi niin usein enkä sovittelemaan menoja ja erilaisia intressejä.

Se toinen lapsi on oma persoonansa, ei ensimmäisen jatke. Mistä huonot sisarussuhteet syntyvät? Kun no koko lapsuus menty sillä oletuksella, että lapset ovat samanlaisesta muotista eivätkä tarvitse mitään henkilökohtaista tai omaa. Ja tällaisia vanhempia on valitettavasti erittäin paljon.

Allekirjoitan täysin! T. Kahden tytön äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun olisi sisko tai veli...

T: Ainokainen

Ei sisarukset välttämättä ole läheisiä. Jos ovat tosi erilaisia, niin saattavat mennä jo pienestä pitäen eri polkuja, vaikka ikäero olisikin pieni. Eli melkein kuin sisarusta ei olisi ollutkaan.

T: Pikkusisar

Tein itse neljä lasta, hyvin näyttävät viihtyvän keskenäänkin. Ei ole ollut yksinäisiä lomia ja iltoja niin kuin itselläni.

Niin? Sun tapaus ei tarkoita, että asiat menisivät muissa perheissä samoin. Aina sisarukset eivät oikeasti vain viihdy toistensa seurassa. Mielenkiinnon kohteet voivat olla niin erilaisia, ettei yhteistä säveltä verisiteestä huolimatta löydy. Eli ei kannata odottaa, että useampi lapsi tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa itselle, kun lapset leikkivät keskenään. Näin ei aina todellakaan ole. Useampia lapsia kannattaa tehdä vain, jos itse vanhempana uskoo, että heille kaikille löytyy riittävästi aikaa. Ei voi tuudittautua siihen, että sisarukset varmasti pitävät seuraa toisillensa.

Miksi yksilapsisuuden ja monilapsisuuden välille pitää luoda tarkoituksella tällaista vastakkainasettelua? Itselläni on yksi lapsi. Kaverilla kaksi. Hyvin samankaltaisia haasteita me kohtaamme arjessa lasten kanssa. Toki kaksilapsisella niitä haasteita saattaa olla enemmän, tai sitten yksilapsisella on haasteita vaikka muille jakaa. Riippuu lasten tempperamenteista. Minun ja miehen elämäntyyliin sopii yksi lapsi. Monella muulla se on joku toinen lukumäärä. Kaksilapsinen pääsee taatusti joissain asioissa helpommalla, yksilapsinen taas toisissa. Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa?

Toimii ehkä jos pienellä ikäerolla. Meillä tyttö ja poika 4v ikäerolla. Ovat täysin eri "planeetalta" Pääasiassa vain tapelleet keskenään ja mä joutunut leikittämään nuorempaa.

Olisin päässyt todella helpolla jos lapsiluku olisi jäänyt yhteen. Esikoinen ollut aina omatoiminen ja hänellä on paljon kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksilapsisuuden ja monilapsisuuden välille pitää luoda tarkoituksella tällaista vastakkainasettelua? Itselläni on yksi lapsi. Kaverilla kaksi. Hyvin samankaltaisia haasteita me kohtaamme arjessa lasten kanssa. Toki kaksilapsisella niitä haasteita saattaa olla enemmän, tai sitten yksilapsisella on haasteita vaikka muille jakaa. Riippuu lasten tempperamenteista. Minun ja miehen elämäntyyliin sopii yksi lapsi. Monella muulla se on joku toinen lukumäärä. Kaksilapsinen pääsee taatusti joissain asioissa helpommalla, yksilapsinen taas toisissa. Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa?

Monille vanhemmille suositellaan useamman lapsen hankkimista pienellä ikäerolla, jotta vanhemmat pääsevät "helpommalla" kun lapset viihdyttävät toisiaan. Tuo on aika vaarallinen suosittelu. Kaikki lapset eivät todellakaan viihdy sisarustensa kanssa, yksilöitä kun ovat. Ja useamman lapsen hankkiminen tässä luulossa voi olla aika katkera ja uuvuttava kokemus vanhemmille. On parempi miettiä etukäteen, jaksaako _itse_ perhearkea useamman kuin yhden lapsen kanssa, kuin olettaa, että vanhempi lapsi ns. hoitaa pikkusisarusta ja pitää tämän puuhakkaana, jolloin vanhemmille jää paremmin aikaa olla keskenään. Jos tuplatyöstä huolimatta haluaa toisen lapsen ja sitten käykin niin hienosti, että sisarukset vielä viihtyvät toistensa kanssa, niin hienoa. Mutta ei kannata olettaa, että toinen lapsi automaattisesti tarkoittaa pienempää työtä, kuten monet usean lapsen vanhemmat niin helposti antavat ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Kolmen lapsen äitinä olen täysin eri mieltä. Kyllä meillä helpotti selvästi se, että lapset leikkivät keskenään. Kun vanhimmat olivat 3- ja 4-vuotiaita ja nuorin vauva, niin kaksi vanhinta kirjaimellisesti leikki tuntikausia päivässä keskenään eikä minun tarvinnut puuttua siihen juuri lainkaan. Hyvin harvoin heillä oli mitään selvitettäviä riitoja.

Varmaan tämä riippuu myös lasten keskinäisestä kemiasta. Ehkä kaikilla muilla sisaruksilla tämä ei toimi yhtä hyvin kuin meillä.

Olen myös kolmen lapsen äiti, ja täysin eri mieltä. Olisi helpompaa jos olisi vain yksi lapsi tai lapset olisi keskenään eri sukupuolta. Nyt meillä on kaksi vilkasta poikaa, mikä tarkoittaa painimista, ammuskelua, taisteluleikkejä, pelleilyä ja loputonta riehumista. Tämän lisäksi on yksi haastava tyttö, joka taas ei voi sietää näitä leikkejä. Kun olivat pienempiä, leikkivät enemmän keskenään. Joskus jos vain yksi lapsista on kotona, saattaa olla, että tämä leikkii yksin monta tuntia legoilla. Jos taas kaksi tai kaikki kolme on kotona, niin eivät koskaan leiki ns. rauhallisia leikkejä vaan aina menee siihen toiminnalliseen leikkiin. 

Meilläkin lapset siis kyllä leikkivät keskenään, mutta myös tappelevat, kinastelevat ja väittelevät paljon. On toki ollut  paljon hetkiä, jolloin on ollut helpompaa, kun lapsia on useampia. Toisaalta myös kaikki murheet, uhmat, taistelut, iltatoimet jne. kertaantuvat lasten lukumäärän mukaan. Myös metelin määrä kasvaa, kun kaikilla on sanansa sanottavana ja kaikki puhuvat yhteen ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksilapsisuuden ja monilapsisuuden välille pitää luoda tarkoituksella tällaista vastakkainasettelua? Itselläni on yksi lapsi. Kaverilla kaksi. Hyvin samankaltaisia haasteita me kohtaamme arjessa lasten kanssa. Toki kaksilapsisella niitä haasteita saattaa olla enemmän, tai sitten yksilapsisella on haasteita vaikka muille jakaa. Riippuu lasten tempperamenteista. Minun ja miehen elämäntyyliin sopii yksi lapsi. Monella muulla se on joku toinen lukumäärä. Kaksilapsinen pääsee taatusti joissain asioissa helpommalla, yksilapsinen taas toisissa. Miksi pitää vertailla tällaisessa asiassa?

Monille vanhemmille suositellaan useamman lapsen hankkimista pienellä ikäerolla, jotta vanhemmat pääsevät "helpommalla" kun lapset viihdyttävät toisiaan. Tuo on aika vaarallinen suosittelu. Kaikki lapset eivät todellakaan viihdy sisarustensa kanssa, yksilöitä kun ovat. Ja useamman lapsen hankkiminen tässä luulossa voi olla aika katkera ja uuvuttava kokemus vanhemmille. On parempi miettiä etukäteen, jaksaako _itse_ perhearkea useamman kuin yhden lapsen kanssa, kuin olettaa, että vanhempi lapsi ns. hoitaa pikkusisarusta ja pitää tämän puuhakkaana, jolloin vanhemmille jää paremmin aikaa olla keskenään. Jos tuplatyöstä huolimatta haluaa toisen lapsen ja sitten käykin niin hienosti, että sisarukset vielä viihtyvät toistensa kanssa, niin hienoa. Mutta ei kannata olettaa, että toinen lapsi automaattisesti tarkoittaa pienempää työtä, kuten monet usean lapsen vanhemmat niin helposti antavat ymmärtää.

Ehdottomasti samaa mieltä. Myös pienen ikäeron ihannetta kannattaisi mielestäni kyseenalaistaa. Mä halusin useamman lapsen ja tiesin, että en olisi hyvä äiti monelle pienelle samalla kertaa. Siksi meillä on isot ikäerot ja voin vilpittömästi sanoa, että äitiys on aina ollut 99% helppoa ja hauskaa, enkö ole koskaan kokenut raatavani tms. Eikä ole tarvinnut lykätä esim 2-vuotiasta päiväkotiin kun on itse vauvan kanssa kotona. Monet kaverit, joilla on sama määrä lapsia mutta pienillä ikäeroilla, tuntuvat puhuvan ihan eri asiasta kun puhumme vanhemmuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun olisi sisko tai veli...

T: Ainokainen

Ei sisarukset välttämättä ole läheisiä. Jos ovat tosi erilaisia, niin saattavat mennä jo pienestä pitäen eri polkuja, vaikka ikäero olisikin pieni. Eli melkein kuin sisarusta ei olisi ollutkaan.

T: Pikkusisar

Tein itse neljä lasta, hyvin näyttävät viihtyvän keskenäänkin. Ei ole ollut yksinäisiä lomia ja iltoja niin kuin itselläni.

Niin? Sun tapaus ei tarkoita, että asiat menisivät muissa perheissä samoin. Aina sisarukset eivät oikeasti vain viihdy toistensa seurassa. Mielenkiinnon kohteet voivat olla niin erilaisia, ettei yhteistä säveltä verisiteestä huolimatta löydy. Eli ei kannata odottaa, että useampi lapsi tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa itselle, kun lapset leikkivät keskenään. Näin ei aina todellakaan ole. Useampia lapsia kannattaa tehdä vain, jos itse vanhempana uskoo, että heille kaikille löytyy riittävästi aikaa. Ei voi tuudittautua siihen, että sisarukset varmasti pitävät seuraa toisillensa.

No eivät nämä enää leiki.... miten neljän lapsen kanssa voi olla vapaa-aikaa, se on jäänyt vielä kokematta..... jokaisella omat kaverit mutta kotoakin löytyy seuraa kun sitä haluaa. Yksin oli kurjaa olla, en halunnut kapselleni samaa kurjuutta.

Minä tein kaksi lasta vain sen takia, koska halusin kaksi lasta. Kävi tuuri, ne tykkää toisistaan ja leikkiivät paljon keskenään, ikää vasta 2v ja 4v. Sopiva ikäero, esikoinen ei muista aikaa ilman pienempää, ja ei niin helposti suutu/kyllästy, kun pienempi ei vielä ymmärrä tai osaa joka leikin sääntöjä. Tiedän kyllä niitäkin sisaruksia, jotka ei leiki, eikä siinä oikeen kasvatuksella oo mitään tekemistä. totta kai voi ja pitää ohjata olemaan nätisti jne, mutta meillä onneks aika luonnostaan tulee hyvät leikit, ei paljoa tarvi puuttua (tokihan tapellaan ja itketäänkin, että ei tämä aina mitään herkkua ole) :)

Aika kornia, että yhden lapsen äiti puhuu "kokemuksella", että yksi lapsi on parempi kuin kaksi.

Oi, lapset ovat suuri onni ja rikkaus! Älkää puhuko lapsista kuten hyödykkeistä: ostaisiko yhden vai kaksi sohvaa..

Nyt kahden teinin äitinä olen superonnellinen, että olen saanut juuri heidät.

Mutta konnenttina alkuperäiseen aiheeseen: lapsillani on ikäeroa vajaat 2v ja ovat läheisiä. Pienempinä leikkivät aina yhdessä, jos ei ollut muita kavereita. Heistä on suuri tuki toisilleen nyt ja tulevaisuudessa. Sisarukset kasvattavat toinen toisiaan. Liialliseen itsekkyyteen ei ole mahdollista kasvaa, kun pitää ottaa myös toinen huomioon.