Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Evolutiivisesti tietenkin olisi erinomaisen hyvä jos ihmiset jotka eivät jaksa keskittyä muihin kuin omiin tarpeisiinsa jättäisivät sen lisääntymisen sosiaalisemmille, empatiaan ja jopa altruismiin paremmin kykeneville ihmiselle. Älkää hyvät ihmiset kävelkö vankiloihin jos ne lapset sellaista teille tarkoittavat. Meitä lapsista onnellisia ihmisiäkin onneksi maailmassa on. Ja ne lapsia jo tehneet jotka katuvat, kannattaisiko nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen. Jos on ihan mahdotonta elää lasten kanssa kannattaa antaa lapset huostaan/erota ja antaa puolisolle huoltajuus ja jos ne lapset haluaa pitää elämässään keskittyä tekemään siitä omasta JA LASTEN elämästä paras mahdollinen. Tällainen valittaminen ei johda mihinkään, joku vertasi AA:n vertaistukeen, mutta siinäkin yritetään tukea ja mennä kohti muutosta parempaan, ei märehtiä onnettomuutta.

Mihin tämä ajatusmalli, että jos katuu lapsiaan haluaisi jotenkin erota miehestään Mieheni on parasta mitä minulla on. En jättäisi ikinä häntä päästäkseni eroon lapsistani. Luuletteko, että ihan oikeasti se on joku ratkaisu antaa lapset pois? Etteikö se toisi sellaista sosiaalista tuomitsemista, että se voisi olla jopa pahempaa kuin ne omat lapset?

Toinen mikä näissä teksteissä tulee usein ilmi on juuri tämä " jos te kadutte teidän on pakko tehdä asialle jotain". Miksi? Miksi kaiken pitää olla "produktiivistä" kuten joku aiemmin kirjoitti? Miksei voi vaan sanoa, että kaduttaa, mutta eipä ne muutkaan vaihtoehdot miltään ruusuilta vaikuta. Se ainoa, joka vaikutti , niin se juna meni jo.

Kukaan ei estä feikkaamasta muille ja niin monet tekevät, koska näitä "sinulla ei ole oikeutta valittaa, ellet tee asialle jotain" on tuvat täynnä. Mutta se ei poista ihmisen sisäistä tunnetta. Se tekee asiasta vaan tabun, kun kukaan ei myönnä ääneen asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

En muista kyllä meillä olleen yhtään tuollaista tapausta, ei jäätelön, ei ravintolan eikä minkään muunkaan suhteen. Joskus jommalla kummalla oli kehno päivä, aina saattoi jotain sattua mutta kyllähän noihin voi omalla suhtautumisella vaikuttaa. Huumorilla ja rauhallisuudella pääsee pitkälle - ja kaikesta saa katastrofin, todennäköisesti tuollaiset ihmistyypit myös ilman lapsia. Tää palstan negatiivisuus kyllä jo huvittaa, mikään ei voi onnistua, kaikki paskaa, ja kaikki jonkun muun syy. Kyllä se ilonpilaja ja onnellisuuden este taitaa katsoa sieltä peilistä.

Okei, ne raivoavat pikkulapset kaupan käytävälläkin on ihan mainosmiesten vilkkaan mielikuvituksen tuoteta, eikä niillä ole mitään kosketuspintaa tosielämän kanssa?

Eikä kukaan ole puhunut lentokoneessa matkustavista lapsista? Onnelliset vanhemmat aina niin nätisti käyttäytyvien lastensa kanssa. Onnellinen äiti jonka wilma viestiin tulee 10. Eli kymmenes kerta kun lapsi lintsaa koulusta ja pyydetään kouluun tapaamiseen.

Mutta huumorilla ja rauhallisuudella pärjää.

No, sinun tiedoksesi kaikilla ei huumori riitä ja tempperamenttikin on vähän tulisempi.

Aika yllättävää ja sellaisia tosiaan on, joiden peilistä katsoo juuri tuolllainen tyyppi.

Kaikki eivät vaan syntyneet lehmän hermoilla ja uskomattomalla huumorintajulla. Ajattele!

Vaikka lapset eivät riekkuisi siitä kuka saa ensin tai isomman,vaan ihmisten ilmoilla heidän kanssaan käyminen olisi nautinto eikä piina missään iässä, niin itse äitiyden sitovuus vastuu työ ja kaikki muu ylimääräinen pakollinen paska mikä lasten teosta seuraa.

Jo pelkästään maailmantilanne ei ole ihanteellinen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Evolutiivisesti tietenkin olisi erinomaisen hyvä jos ihmiset jotka eivät jaksa keskittyä muihin kuin omiin tarpeisiinsa jättäisivät sen lisääntymisen sosiaalisemmille, empatiaan ja jopa altruismiin paremmin kykeneville ihmiselle. Älkää hyvät ihmiset kävelkö vankiloihin jos ne lapset sellaista teille tarkoittavat. Meitä lapsista onnellisia ihmisiäkin onneksi maailmassa on. Ja ne lapsia jo tehneet jotka katuvat, kannattaisiko nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen. Jos on ihan mahdotonta elää lasten kanssa kannattaa antaa lapset huostaan/erota ja antaa puolisolle huoltajuus ja jos ne lapset haluaa pitää elämässään keskittyä tekemään siitä omasta JA LASTEN elämästä paras mahdollinen. Tällainen valittaminen ei johda mihinkään, joku vertasi AA:n vertaistukeen, mutta siinäkin yritetään tukea ja mennä kohti muutosta parempaan, ei märehtiä onnettomuutta.

Mihin tämä ajatusmalli, että jos katuu lapsiaan haluaisi jotenkin erota miehestään Mieheni on parasta mitä minulla on. En jättäisi ikinä häntä päästäkseni eroon lapsistani. Luuletteko, että ihan oikeasti se on joku ratkaisu antaa lapset pois? Etteikö se toisi sellaista sosiaalista tuomitsemista, että se voisi olla jopa pahempaa kuin ne omat lapset?

Toinen mikä näissä teksteissä tulee usein ilmi on juuri tämä " jos te kadutte teidän on pakko tehdä asialle jotain". Miksi? Miksi kaiken pitää olla "produktiivistä" kuten joku aiemmin kirjoitti? Miksei voi vaan sanoa, että kaduttaa, mutta eipä ne muutkaan vaihtoehdot miltään ruusuilta vaikuta. Se ainoa, joka vaikutti , niin se juna meni jo.

Kukaan ei estä feikkaamasta muille ja niin monet tekevät, koska näitä "sinulla ei ole oikeutta valittaa, ellet tee asialle jotain" on tuvat täynnä. Mutta se ei poista ihmisen sisäistä tunnetta. Se tekee asiasta vaan tabun, kun kukaan ei myönnä ääneen asiaa.

Näin akateemisena on lähinnä suolaa haavoille, kun näkee uramahdollisuuksiensa valuvan hukkaan lasten takia. Ja samalla joku sanoo, että senkun muutat ulkomaille lasten kanssa, maailma on sun, ole oman elämäsi aurinko, carpe diem. Ihanko totta mä voin muutaman kuukauden työkeikan vuoksi repiä lapset juuriltaan käymään koulua vieraassa ympäristössä ja vieraalla kielellä? Ei lasten kanssa yksinkertaisesti ole niitä samoja vaihtoehtoja kuin ilman lasta, ja totta kai se kaduttaa kun näkee samanikäisten, lapsettomien kollegojen voivan "tarttua hetkeen".

Vierailija kirjoitti:

Vaikka lapset eivät riekkuisi siitä kuka saa ensin tai isomman,vaan ihmisten ilmoilla heidän kanssaan käyminen olisi nautinto eikä piina missään iässä, niin itse äitiyden sitovuus vastuu työ ja kaikki muu ylimääräinen pakollinen paska mikä lasten teosta seuraa.

Jo pelkästään maailmantilanne ei ole ihanteellinen

No siis tämä. Jo se, että siellä jäätelöllä ollaan ylipäänsä lasten kanssa, tekee siitä ihan eri tilanteen. En jaksa enää lasten mukanaan tuomaa sotkua, pyykkiä, vastuuta, meteliä, sitovuutta ym. joita en joutuisi kestämään, jos en olisi mennyt halpaan ja uskonut äitiyden kaikkivoipuuteen.

Ja niille, jotka kehottavat ottamaan lusikan kauniiseen käteen: Haluaisin voida jäädä harmaana päivänä vällyjen väliin katsomaan Netflixiä ja syömään jäätelöä. Haluaisin rakastella miehen kanssa keskellä päivää ja nukahtaa päiväunille sylikkäin. Haluaisin lähteä useina iltoina viikossa kaupungille tapaamaan ystäviä ym. Voinko toteuttaa noita asioita lasten kanssa tai heidän läsnäollessaan? No en tietenkään.

Kaikki vaatii kauheasti ylimääräistä vaivaa ja säätämistä, kun ennen saattoi vaan kävellä ovesta ulos tai panna keskellä eteisen lattiaa. Nykyään jopa paskalla käyminen täytyy ajoittaa niin, ettei kukaan vaan tarvitse multa mitään.

Älkää ihmiset tehkö lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka lapset eivät riekkuisi siitä kuka saa ensin tai isomman,vaan ihmisten ilmoilla heidän kanssaan käyminen olisi nautinto eikä piina missään iässä, niin itse äitiyden sitovuus vastuu työ ja kaikki muu ylimääräinen pakollinen paska mikä lasten teosta seuraa.

Jo pelkästään maailmantilanne ei ole ihanteellinen

No siis tämä. Jo se, että siellä jäätelöllä ollaan ylipäänsä lasten kanssa, tekee siitä ihan eri tilanteen. En jaksa enää lasten mukanaan tuomaa sotkua, pyykkiä, vastuuta, meteliä, sitovuutta ym. joita en joutuisi kestämään, jos en olisi mennyt halpaan ja uskonut äitiyden kaikkivoipuuteen.

Ja niille, jotka kehottavat ottamaan lusikan kauniiseen käteen: Haluaisin voida jäädä harmaana päivänä vällyjen väliin katsomaan Netflixiä ja syömään jäätelöä. Haluaisin rakastella miehen kanssa keskellä päivää ja nukahtaa päiväunille sylikkäin. Haluaisin lähteä useina iltoina viikossa kaupungille tapaamaan ystäviä ym. Voinko toteuttaa noita asioita lasten kanssa tai heidän läsnäollessaan? No en tietenkään.

Kaikki vaatii kauheasti ylimääräistä vaivaa ja säätämistä, kun ennen saattoi vaan kävellä ovesta ulos tai panna keskellä eteisen lattiaa. Nykyään jopa paskalla käyminen täytyy ajoittaa niin, ettei kukaan vaan tarvitse multa mitään.

Älkää ihmiset tehkö lapsia.

Korjaus: älkää tehkö lapsia jos olette perusluonteeltanne niin itsekkäitä, että koette teistä riippuvaisen lapsen taakaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Itselläni oli ainakin äiti, joka selkeästi koki lapsensa vain haitaksi. Katui varmaan koko perhekuviota. Ikävä tunne on viattoman lapsen kannalta, kun huomaa äitinsä vain velvollisuuden tunnosta lukevansa satuja selkeästi zombiena. Iltarutiinit sun muut zombina ja pakonomaisina rituaaleina. Ei rakkautta. Lapsi anelee sitä koko ikänsä.

Kenties koko loppuelämänsä, mitä ei koskaan tule ja miettii omaa osaansa jotenkin viallisena   - -  - koska ei kelvannut  - - - sille ensimmäiselle tärkeälle ihmissuhteelle itsenään - - - ei ollut tarpeeksi. Koska ei iloa äitinä olosta ja lapsesta sinänsä. Totisesti toivoisi naisten miettivän, onko heistä äideiksi vai ei. Onko heillä rakkautta jakaa vai meneekö kaikki oman persoonansa ylläpitämiseen.

Olisi onnellisempi Suomi ja vähemmän tekopyhiä pakkoäitejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

Ei helpottanut. Sain lasta, kasvettuaan haastoi oikeuteen ja jouduin vankilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Evolutiivisesti tietenkin olisi erinomaisen hyvä jos ihmiset jotka eivät jaksa keskittyä muihin kuin omiin tarpeisiinsa jättäisivät sen lisääntymisen sosiaalisemmille, empatiaan ja jopa altruismiin paremmin kykeneville ihmiselle. Älkää hyvät ihmiset kävelkö vankiloihin jos ne lapset sellaista teille tarkoittavat. Meitä lapsista onnellisia ihmisiäkin onneksi maailmassa on. Ja ne lapsia jo tehneet jotka katuvat, kannattaisiko nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen. Jos on ihan mahdotonta elää lasten kanssa kannattaa antaa lapset huostaan/erota ja antaa puolisolle huoltajuus ja jos ne lapset haluaa pitää elämässään keskittyä tekemään siitä omasta JA LASTEN elämästä paras mahdollinen. Tällainen valittaminen ei johda mihinkään, joku vertasi AA:n vertaistukeen, mutta siinäkin yritetään tukea ja mennä kohti muutosta parempaan, ei märehtiä onnettomuutta.

Mihin tämä ajatusmalli, että jos katuu lapsiaan haluaisi jotenkin erota miehestään Mieheni on parasta mitä minulla on. En jättäisi ikinä häntä päästäkseni eroon lapsistani. Luuletteko, että ihan oikeasti se on joku ratkaisu antaa lapset pois? Etteikö se toisi sellaista sosiaalista tuomitsemista, että se voisi olla jopa pahempaa kuin ne omat lapset?

Toinen mikä näissä teksteissä tulee usein ilmi on juuri tämä " jos te kadutte teidän on pakko tehdä asialle jotain". Miksi? Miksi kaiken pitää olla "produktiivistä" kuten joku aiemmin kirjoitti? Miksei voi vaan sanoa, että kaduttaa, mutta eipä ne muutkaan vaihtoehdot miltään ruusuilta vaikuta. Se ainoa, joka vaikutti , niin se juna meni jo.

Kukaan ei estä feikkaamasta muille ja niin monet tekevät, koska näitä "sinulla ei ole oikeutta valittaa, ellet tee asialle jotain" on tuvat täynnä. Mutta se ei poista ihmisen sisäistä tunnetta. Se tekee asiasta vaan tabun, kun kukaan ei myönnä ääneen asiaa.

Näin akateemisena on lähinnä suolaa haavoille, kun näkee uramahdollisuuksiensa valuvan hukkaan lasten takia. Ja samalla joku sanoo, että senkun muutat ulkomaille lasten kanssa, maailma on sun, ole oman elämäsi aurinko, carpe diem. Ihanko totta mä voin muutaman kuukauden työkeikan vuoksi repiä lapset juuriltaan käymään koulua vieraassa ympäristössä ja vieraalla kielellä? Ei lasten kanssa yksinkertaisesti ole niitä samoja vaihtoehtoja kuin ilman lasta, ja totta kai se kaduttaa kun näkee samanikäisten, lapsettomien kollegojen voivan "tarttua hetkeen".

Näin akateemisena olen tuon kaiken lasteni kanssa tehnyt, ja niin on tehnyt moni tuttu kollegakin. Joilla kaikilla lapsia eikä ura ole niihin tyssännyt (kaikki vähintään dosentteja, useampi professori ja pari akatemiaprofessoria). Ja se muutama kuukausi on ihan helppo pitää kotikoulua. Rohkeutta ja energiaa se vaatii, ja tietenkin pitää olla itse tarpeeksi hyvä hommassaan ja tarpeeksi motivoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Evolutiivisesti tietenkin olisi erinomaisen hyvä jos ihmiset jotka eivät jaksa keskittyä muihin kuin omiin tarpeisiinsa jättäisivät sen lisääntymisen sosiaalisemmille, empatiaan ja jopa altruismiin paremmin kykeneville ihmiselle. Älkää hyvät ihmiset kävelkö vankiloihin jos ne lapset sellaista teille tarkoittavat. Meitä lapsista onnellisia ihmisiäkin onneksi maailmassa on. Ja ne lapsia jo tehneet jotka katuvat, kannattaisiko nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen. Jos on ihan mahdotonta elää lasten kanssa kannattaa antaa lapset huostaan/erota ja antaa puolisolle huoltajuus ja jos ne lapset haluaa pitää elämässään keskittyä tekemään siitä omasta JA LASTEN elämästä paras mahdollinen. Tällainen valittaminen ei johda mihinkään, joku vertasi AA:n vertaistukeen, mutta siinäkin yritetään tukea ja mennä kohti muutosta parempaan, ei märehtiä onnettomuutta.

Mihin tämä ajatusmalli, että jos katuu lapsiaan haluaisi jotenkin erota miehestään Mieheni on parasta mitä minulla on. En jättäisi ikinä häntä päästäkseni eroon lapsistani. Luuletteko, että ihan oikeasti se on joku ratkaisu antaa lapset pois? Etteikö se toisi sellaista sosiaalista tuomitsemista, että se voisi olla jopa pahempaa kuin ne omat lapset?

Toinen mikä näissä teksteissä tulee usein ilmi on juuri tämä " jos te kadutte teidän on pakko tehdä asialle jotain". Miksi? Miksi kaiken pitää olla "produktiivistä" kuten joku aiemmin kirjoitti? Miksei voi vaan sanoa, että kaduttaa, mutta eipä ne muutkaan vaihtoehdot miltään ruusuilta vaikuta. Se ainoa, joka vaikutti , niin se juna meni jo.

Kukaan ei estä feikkaamasta muille ja niin monet tekevät, koska näitä "sinulla ei ole oikeutta valittaa, ellet tee asialle jotain" on tuvat täynnä. Mutta se ei poista ihmisen sisäistä tunnetta. Se tekee asiasta vaan tabun, kun kukaan ei myönnä ääneen asiaa.

Tutkittu juttuhan on, että voi itse voimistaa tunnetilojaan, mitä ravitsee se voittaa. Eli ihan vapaasti saa jäädä märehtimään kehnoa oloaan mutta auttaako se sinua mitenkään? Eikö kannattaisi mieluummin etsiä tapoja jolla voi nauttia elämästään niillä reunaehdoilla mitkä on itselleen tässä tapauksessa itse laittanut? Samaan kun kykenee esim. vammautuneet, sairastuneet ja rakkaansa menettäneet, onni on enemmän kiinni asenteesta kuin elämäntilanteesta, näin tutkimuksissa havaittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

En käy kampaajalla. Tuossa tilanteessa olisi myös surua siitä miten ka missä oloissa romu on tehty ja olisiko rahalla voitu ruokkia muualla

Itse sain lapset verrattain vanhana. En ollut ikinä erityisesti halunnut perustaa perhettä, mutta tilanne tuntui olevan sopiva ja koska iän puolesta alkoi olla viimeiset hetket käsillä, päätin tarttua toimeen. Voisi luulla, että lasten aiheuttaman työmäärän vuoksi katuisin heitä, kun en alunperinkään ihan kauhean paljon perhettä halunnut. Tilanne on kuitenkin päin vastoin. Ainoa asia mitä kadun on se, että en perustanut perhettä jo aikaisemmin. En olisi ikinä arvannut miten luontevalta tuntuu olla äiti maailman rakkaimmille ihmisille.

En nyt tiedä mikä tämän minun kirjoitukseni tarkoitus oli. Ehkä ainakin se, että etukäteen on aika vaikea tietää sopiiko se vanhemman rooli itselle. Siinä mielessä itselle pitäisi olla armollinen, jos vanhemmuus tuntuu taakalta. Toivoisin myös , että jos on mitenkään mahdollista että katuminen ja työläyden tunne johtuvat masennuksesta, niin osattaisiin hakea ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

Yritän selittää vielä kerran.

Ok. olet ostanut hänen kauan odottamansa lahjan. Säästänyt jopa rahaa sitä varten. Hän avaa sen ja on onnellinen. Harmi vaan, että hänen sisaruksensakin näyttää haluavan samanlaisen. Lelusta syntyy riita. Vaikka toinen on myös saanut jotain yhtä kallista, mutta jotain muuta. On joulu ja sitä lelua revitään kädestä toiseen. Hirveä huuto ja lopulta joudut laittamaan sekä lelun, että lapset jäähylle. Teidän pitäisi lähteä mummollaan. Toinen kieltäytyy pukeutumasta ellei saa lelua. Kello käy ja jankkaat jostain sukkahousuista samalla kun tiedostat, että teitä odotetaan jo.

Siinä vaiheessa olet valmis leikkaamaan jo itse itsesi kaljuksi kunhan saisit lapset puettua kivuttomasti ja pääsisitte lähtemään. Oikeasti lupaat itsellesi, ettet käy enää koskaan kampaajalla, jos nuo lapset edes näyttelisivät onnellisia ja tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

En käy kampaajalla. Tuossa tilanteessa olisi myös surua siitä miten ka missä oloissa romu on tehty ja olisiko rahalla voitu ruokkia muualla

Noniin, eli sama vastaus kun jäätelökommenttiin, ette tunne iloa lapsen onnesta.

realistihaluatkolapsia kirjoitti:

Itselläni oli ainakin äiti, joka selkeästi koki lapsensa vain haitaksi. Katui varmaan koko perhekuviota. Ikävä tunne on viattoman lapsen kannalta, kun huomaa äitinsä vain velvollisuuden tunnosta lukevansa satuja selkeästi zombiena. Iltarutiinit sun muut zombina ja pakonomaisina rituaaleina. Ei rakkautta. Lapsi anelee sitä koko ikänsä.

Kenties koko loppuelämänsä, mitä ei koskaan tule ja miettii omaa osaansa jotenkin viallisena   - -  - koska ei kelvannut  - - - sille ensimmäiselle tärkeälle ihmissuhteelle itsenään - - - ei ollut tarpeeksi. Koska ei iloa äitinä olosta ja lapsesta sinänsä. Totisesti toivoisi naisten miettivän, onko heistä äideiksi vai ei. Onko heillä rakkautta jakaa vai meneekö kaikki oman persoonansa ylläpitämiseen.

Olisi onnellisempi Suomi ja vähemmän tekopyhiä pakkoäitejä.

Ei ole kyse siitä että lapsi ei olisi rakas tai kaunein sydän mitä tiedän.

Tai siitä että lapsessa olisi vikaa.

Pakollinen paska on se vika, tämä maailma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

Yritän selittää vielä kerran.

Ok. olet ostanut hänen kauan odottamansa lahjan. Säästänyt jopa rahaa sitä varten. Hän avaa sen ja on onnellinen. Harmi vaan, että hänen sisaruksensakin näyttää haluavan samanlaisen. Lelusta syntyy riita. Vaikka toinen on myös saanut jotain yhtä kallista, mutta jotain muuta. On joulu ja sitä lelua revitään kädestä toiseen. Hirveä huuto ja lopulta joudut laittamaan sekä lelun, että lapset jäähylle. Teidän pitäisi lähteä mummollaan. Toinen kieltäytyy pukeutumasta ellei saa lelua. Kello käy ja jankkaat jostain sukkahousuista samalla kun tiedostat, että teitä odotetaan jo.

Siinä vaiheessa olet valmis leikkaamaan jo itse itsesi kaljuksi kunhan saisit lapset puettua kivuttomasti ja pääsisitte lähtemään. Oikeasti lupaat itsellesi, ettet käy enää koskaan kampaajalla, jos nuo lapset edes näyttelisivät onnellisia ja tyytyväisiä.

Joo älä sinä vastaa kun et ymmärrä kysymystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ainakaan hauku lapsettomia enkä syyllistä heitä mistään. Minä mietin omaa äitiäni, jolle lapsen hoitaminen ei selvästikään ollut mieluisaa, mutta joka syytti siitä minua, ei äitiyttä sinänsä! Äiti oli eronnut, mutta sönkötti, että olisi halunnut 5 poikaa! (=jalkapallojoukkue). Mutta ei sitten voinut koska ero, muka.

Eli en saanut äidiltä palautetta, että hän ei tykkää hoitaa minua, vaikka varmasti ei tykännyt, kun kiukku purettiin minuun. Olen siis jo aikaisemmin ketjussa kirjoittanut, että luulin, että meidän ongelmamme johtuivat meistä, hänestä ja minusta.

Nyt tajuan, että eivät ne johtuneetkaan, vaan siitä, että äiti ei ollut lapsirakas henkilö, ja ei siinä mitään, tunnollisesti hän minut hoiti, mutta se oli virhe häneltä, ettei hän rehellisesti paljastanut minulle, että syy on hänessä, jolloin en päässyt tarkastelemaan rehellisesti äitiyttä, vaan se näyttäytyi minulle asiana, josta kyllä selviää, jos haluaa. Niin, selviää, jos on tunnekylmä ihminen, jota ei haittaa hoitaa lapsiaan koneellisesti. Minua taas oksettaa, kun en kykene sen parempaan, ja olen huolissani lapsistani. Koska niillä eväillä, joita lapsuuteni antoi on todella vaikea olla haluamani lempeä, rakastava ja toiset itseni edelle asettava vanhempi. Koska en saa siitä mitään.

Mutta saatan sinä hyvänmielen ja onnistumisen tunteen kun laitat lapsesi ennen itseäsi?

Miten niin? Mitä oikein tarkoitat? En koe asiaa niin, koen vain hoitaneeni velvollisuuteni (josta lapsi vielä kiukuttelee). Esim. nukkumaanmeno. Katsoisin paljon mieluummin useimpina iltoina vain töllöä. Sen sijaan en voi, koska pitää saada lapset nukkumaan. Ja sen jälkeen ei voi enää pitää telkkaria niin että kuulisi mitään, koska lapset eivät saa unta. Jos minä en asettaisi lapsia itseni edelle, unen vähyys olisi haitaksi lasten terveydelle.

Mutta miksi saisin tuosta jotenkin erityiset kicksit?

Siis eikö sinulle muka tule ollenkaan onnellinen olo kun esim ostat lapselle jäätelön (siihen menee toki siis sinun rahojasi jotka voisit käyttää itseesi) ja näät miten se lapsi innoissaan hymyilee ja syö sitä jäätelöä? Ajattelet vaan et vittu sinne meni sekin 2e minulta pois..

Eikö joillakin ihmisillä tosiaan ole tällaista antamisen iloa ja empatiaa olemassa jo ennen lapsia O.o vai mikä tämän kommentin pointti oli. Itse velana olen sitä mieltä että äitiys ei tosiaankaan saa olla totaalista epäitsekkyyttä jossa lapsen tarpeet jyrää vanhemman omat tarpeet. Tästä syntyy helposti äiti/isämarttyyri joka voi syyllistää omaa lastaan tai ainakin heittää oman elämänsä lapsen harteille. Tämä siis niille jotka yrittävät kieltää äideiltä negatiivisia tunteita. ohis

Ei ilmeisesti ole. Pointti oli juuri se mikä siinä lukee ja tähän kommenttiin sain jo vastauksen, ei tunne iloa lapsen ilosta.

Kyllä katuva äiti voi tuntea iloa jostain lapseen liittyvästä. Otetaan esimerkki jäätelö.

Tosielämässä tilanne ei ole niin, että mennään jäätelöbaariin ja kaikilla on hauskaa. Oikeasti homma menee monesti niin, että ensin lapset riitelevät kumpi tilaa ensin. Sitten muutaman tönimisen ja kitinän jälkeen päästään tilaamaan. Homma kestää ikuisuuden ja haluttaisiin mielellään se kallein vaihtoehto. Sitten saapuvat annokset. Toinen niistä on hienompi ja sitten alkaa toisen naama vääntymään kun omassa annoksessa ei ollut keksiä. Joudut menemään hakemaan keksin toisellekin. Sitten alkaa syöminen. Ensin maistellaan molempien kulhoista. Hihat tietenkin pyyhkivät sen oman jäätelön, kun kurkoitetaan siihen toisen jätskiin. Sitten pyyhitään niitä hihoja. Pahimmillaan kaatuu juomakin ja housut kastuu. Haet tiskiltä lisää paperia.

Viereisessä pöydässä istuu lapseeton pariskunta, joka seuraa jokaista liikkettäsi ja reaktiotasi. He eivät tee epäselväksi kuinka äänekkäät ja sotkuiset lapset häiritsevät heitä. Heidän silmissä olet huono äiti, jonka olisi pitänyt ymmärtää olemaan tuomatta niitä "pershedelmiä" ihmisten ilmoille. Kuten huomaat he ovat keksineet jo hellyyttävän lempinimen lapsillesi.

Sinulla on hiki ja jäätelön jälkeen lapsillasi on jano, koska hankkimasi juoma kaatui jo alkuminuuteilla. Itse et ole edes koskenut jäätelöösi. Tosin monesti et edes osta sellaista, Et ehtisi kuitenkaan nauttia sen syömisestä.

Tulet ulos baarista, mutta lapsesi eivät ole lopettaneet kitinää. Nyt on vessahädän vuoro.

Pääset ulos ja autoon. Koko kotimatkan kuuntelet heidän riitelyään. Jossain kohdassa yrität ajatella, että missä kohtaa sinun olisi kuulunut nauttia, tuntea sitä iloa kun annat jotain jollekin toiselle?

Juu en kysynyt mitään tuollaista.

Kyllä tuossa ylhäällä kysyttiin eikö tunne oloa onnelliseksi kun ostaa lapselle jäätelön. No minä kerroin mitä se jäätelön ostaminen käytännössa saattaa tarkoittaa ja kaikesta oheisohjelmasta johtuen, sen hetken, kun se jäätelö on suussa ja voisi nauttia, niin kaikki loppu aika joka on yhtä showta ja vääntöä ja siivoamista tuhoavat kyllä tehokkaasti sen minimaalsien kivankin hetken.

Niin, minä kirjoitin sen kommentin. En tarkoittanut mitään selitystä siitä miksi jäätelöhetkikin on ihan paskaa lasten kanssa, vaan että ettekö oikeasti tunne iloa siitä kun saatte lapsen iloiseksi. Kun lapsi avaa kauan odottamansa joululahjan, joka oli teille vähän liian kallis ja yksi oma kampaajakäynti piti jättää välistä, mutta se tunne kun lapsi avaa lahjan ja on niin onnellinen. Oletteko muka oikeasti vain surullisia siitä että se oma kampaaja piti jättää välistä?

Yritän selittää vielä kerran.

Ok. olet ostanut hänen kauan odottamansa lahjan. Säästänyt jopa rahaa sitä varten. Hän avaa sen ja on onnellinen. Harmi vaan, että hänen sisaruksensakin näyttää haluavan samanlaisen. Lelusta syntyy riita. Vaikka toinen on myös saanut jotain yhtä kallista, mutta jotain muuta. On joulu ja sitä lelua revitään kädestä toiseen. Hirveä huuto ja lopulta joudut laittamaan sekä lelun, että lapset jäähylle. Teidän pitäisi lähteä mummollaan. Toinen kieltäytyy pukeutumasta ellei saa lelua. Kello käy ja jankkaat jostain sukkahousuista samalla kun tiedostat, että teitä odotetaan jo.

Siinä vaiheessa olet valmis leikkaamaan jo itse itsesi kaljuksi kunhan saisit lapset puettua kivuttomasti ja pääsisitte lähtemään. Oikeasti lupaat itsellesi, ettet käy enää koskaan kampaajalla, jos nuo lapset edes näyttelisivät onnellisia ja tyytyväisiä.

Joo älä sinä vastaa kun et ymmärrä kysymystä.

Kyllä ymmärrän. Mutta sinä et taida ymmärtää kuinka pienistä nanosekunneista on kyse, kun tulee jo jotain muuta, joka tuhoaa sen onnen tunteen. Se yksi hymy ei pitkälle kanna, kun suurin osa ajasta on niin hitsin vaikeaa.