Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syyllistä lapsiani valinnoistani, vaan ihan itseäni. Terv. Eräs ketjuun osallistunut

Ja mitä se syyllistäminen auttaa? Kertokaa, millä tavoin teitä auttaa se, että vellotte omassa todellisessa tai kuvitellussa "huonoudessanne"? Eikö olisi parempi vaan ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tästä elämästä niin oman näköistä kuin mahdollista, just nyt heti tänään. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ku Ellun kanat. Lapsi tarvitsee ruokaa ja hoivaa, mutta ei sitä, että kaikki uhrataan jollekin kuvitellulle Pyhän Äitiyden Alttarille, joka on täynnä todellisia, mutta enimmäkseen ihan kuviteltuja, vaatimuksia siitä, miten äitiys pitäisi suorittaa!

Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin totaalisesti. Katuminen on tunne, joka ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Katuminen ei tarkoita sitä ettei äiti keitä puuroa aamulla tai kuskaa lapsia harrastuksiin. Kun on lapsia, niin se tarkoittaa monesti sitä, ettei siitä elämästä juuri siksi voi tehdä oman näköistä, vaan on mentävä muiden ehdoilla lähes kokoajaan. Ja kun ne muiden ehdot ovat jo niin ristiriidassa niiden omien toiveiden tai hyvän elämän kanssa, niin helposti alkaa katumaan sitä miksi alkujaan edes lähti koko hommaan.

Monella täällä on aivan vääristynyt kuva siitä mistä katuva äiti tuntee huonoa oloa. Milloin ehdotetaan syyksi, että toista kaduttaa, kun ei pääse baariin tai koska on itsekäs. Koska yrittää liikaa, suorittaa jne.

Monen syy on ihan yksinkertainen. Elämä niiden lasten kanssa on vaan niin raskasta. Voi johtua sairauksista, omista voimavaroista, köyhyydestä, jne. jne.

Ihminen jonka elämä on helppoa, ei voi ymmärtää mitä se on oikeasti, kun se on raskasta ja kun kaikki on niin hiton vaikeaa. Kun elämä oikeasti tuntuu painajaiselta.

Helppoa se on huudella sieltä norsunluutornista, kunka pitäisi vaan osata arvostaa ja nauttia, jollekin vaikka vaikeasti autistiselle lapsen äidille, että kyllä minunkin lapsilla on ollut korvatulehdus ja kerran jätettiin kutsumatta synttäreillekin.

Voi hyvä luoja. Kukaan ei voi ymmärtää kun on niin vaikeaa..

Minäkin olen elänyt opintotuen ja toimeentulotuen varassa opiskelevana,monisairaana yh-äitinä. Koko lasten pikkulapsiaika meni köyhyydessä. Kyllä tiedän, että elämä ei aina ole helppoa ja ruusuista mutta kadunko lapsiani? En. He tuovat mukanaan myös paljon iloa elämään.Sen ymmärrän jos jonkun lapsi on vaikeasti vammainen/todella haastava ja lukuisista häiriöistä kärsivä ja äiti katuu jollain tasolla äitiyttä,koska lapsi on niin sitova ja OIKEASTI rajoittaa elämää todella paljon. Suurimmalla osalla kuitenkin lapset on pääosin ihan terveitä ja äidillä on mahdollisuus muuttaa ja parantaa elämää enemmän itsensä näköiseksi, mutta he eivät tätä tee.

Joskus kun luen näitä juttuja ajattelen, että uskooko ihmiset ihan oikeasti, että heidän tapansa nähdä ja kokea on ainoa tapa maailmassa? Ettei ole ihmisiä, jotka eivät koe iloa? Ihmisiä, joilla on oikeasti aika vähän voimavaroja? Ettei kaikki vaan oikeasti näe ja löydä ratkaisuja? Ettei ole ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja heitä jopa harmittaa ja kaduttaa se?

Kaikki tuo edellä mainittu, ettei koeta iloa,tehdään virheitä ja kadutaan niitä,ei löydetä ratkaisuja jne.on ihmisen omia tulkintoja tilanteesta. Asiat vain neutraalisti ovat, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syyllistä lapsiani valinnoistani, vaan ihan itseäni. Terv. Eräs ketjuun osallistunut

Ja mitä se syyllistäminen auttaa? Kertokaa, millä tavoin teitä auttaa se, että vellotte omassa todellisessa tai kuvitellussa "huonoudessanne"? Eikö olisi parempi vaan ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tästä elämästä niin oman näköistä kuin mahdollista, just nyt heti tänään. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ku Ellun kanat. Lapsi tarvitsee ruokaa ja hoivaa, mutta ei sitä, että kaikki uhrataan jollekin kuvitellulle Pyhän Äitiyden Alttarille, joka on täynnä todellisia, mutta enimmäkseen ihan kuviteltuja, vaatimuksia siitä, miten äitiys pitäisi suorittaa!

Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin totaalisesti. Katuminen on tunne, joka ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Katuminen ei tarkoita sitä ettei äiti keitä puuroa aamulla tai kuskaa lapsia harrastuksiin. Kun on lapsia, niin se tarkoittaa monesti sitä, ettei siitä elämästä juuri siksi voi tehdä oman näköistä, vaan on mentävä muiden ehdoilla lähes kokoajaan. Ja kun ne muiden ehdot ovat jo niin ristiriidassa niiden omien toiveiden tai hyvän elämän kanssa, niin helposti alkaa katumaan sitä miksi alkujaan edes lähti koko hommaan.

Monella täällä on aivan vääristynyt kuva siitä mistä katuva äiti tuntee huonoa oloa. Milloin ehdotetaan syyksi, että toista kaduttaa, kun ei pääse baariin tai koska on itsekäs. Koska yrittää liikaa, suorittaa jne.

Monen syy on ihan yksinkertainen. Elämä niiden lasten kanssa on vaan niin raskasta. Voi johtua sairauksista, omista voimavaroista, köyhyydestä, jne. jne.

Ihminen jonka elämä on helppoa, ei voi ymmärtää mitä se on oikeasti, kun se on raskasta ja kun kaikki on niin hiton vaikeaa. Kun elämä oikeasti tuntuu painajaiselta.

Helppoa se on huudella sieltä norsunluutornista, kunka pitäisi vaan osata arvostaa ja nauttia, jollekin vaikka vaikeasti autistiselle lapsen äidille, että kyllä minunkin lapsilla on ollut korvatulehdus ja kerran jätettiin kutsumatta synttäreillekin.

Voi hyvä luoja. Kukaan ei voi ymmärtää kun on niin vaikeaa..

Minäkin olen elänyt opintotuen ja toimeentulotuen varassa opiskelevana,monisairaana yh-äitinä. Koko lasten pikkulapsiaika meni köyhyydessä. Kyllä tiedän, että elämä ei aina ole helppoa ja ruusuista mutta kadunko lapsiani? En. He tuovat mukanaan myös paljon iloa elämään.Sen ymmärrän jos jonkun lapsi on vaikeasti vammainen/todella haastava ja lukuisista häiriöistä kärsivä ja äiti katuu jollain tasolla äitiyttä,koska lapsi on niin sitova ja OIKEASTI rajoittaa elämää todella paljon. Suurimmalla osalla kuitenkin lapset on pääosin ihan terveitä ja äidillä on mahdollisuus muuttaa ja parantaa elämää enemmän itsensä näköiseksi, mutta he eivät tätä tee.

Joskus kun luen näitä juttuja ajattelen, että uskooko ihmiset ihan oikeasti, että heidän tapansa nähdä ja kokea on ainoa tapa maailmassa? Ettei ole ihmisiä, jotka eivät koe iloa? Ihmisiä, joilla on oikeasti aika vähän voimavaroja? Ettei kaikki vaan oikeasti näe ja löydä ratkaisuja? Ettei ole ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja heitä jopa harmittaa ja kaduttaa se?

Kaikki tuo edellä mainittu, ettei koeta iloa,tehdään virheitä ja kadutaan niitä,ei löydetä ratkaisuja jne.on ihmisen omia tulkintoja tilanteesta. Asiat vain neutraalisti ovat, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu.

Ei se ole sinun omaa ansiotasi, että sinun on mahdollista suhtautua ei-rasittuen niistä asioista, se on lahja. Itsekkyyttäsi et sitä vain tajua, ja syyllistät niitä, joille sitä lahjaa ei ole annettu. Koska se lahja ei ole se taito tai asenne sinänsä, vaan se, että olet saanut sen. Oli tapa sitten mikä tahansa. Koska jos koet, että teit sn omalla työlläsi, niin sekin on lahja, ei kukaan täällä kuule huvikseen kärsi. Sanopa joku sinun ratkeamaton ongelmasi, niin minä voin kyllä syyllistää sinua siitä, että et ole vain tehnyt mitään asian ratkaisemiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syyllistä lapsiani valinnoistani, vaan ihan itseäni. Terv. Eräs ketjuun osallistunut

Ja mitä se syyllistäminen auttaa? Kertokaa, millä tavoin teitä auttaa se, että vellotte omassa todellisessa tai kuvitellussa "huonoudessanne"? Eikö olisi parempi vaan ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tästä elämästä niin oman näköistä kuin mahdollista, just nyt heti tänään. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ku Ellun kanat. Lapsi tarvitsee ruokaa ja hoivaa, mutta ei sitä, että kaikki uhrataan jollekin kuvitellulle Pyhän Äitiyden Alttarille, joka on täynnä todellisia, mutta enimmäkseen ihan kuviteltuja, vaatimuksia siitä, miten äitiys pitäisi suorittaa!

Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin totaalisesti. Katuminen on tunne, joka ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Katuminen ei tarkoita sitä ettei äiti keitä puuroa aamulla tai kuskaa lapsia harrastuksiin. Kun on lapsia, niin se tarkoittaa monesti sitä, ettei siitä elämästä juuri siksi voi tehdä oman näköistä, vaan on mentävä muiden ehdoilla lähes kokoajaan. Ja kun ne muiden ehdot ovat jo niin ristiriidassa niiden omien toiveiden tai hyvän elämän kanssa, niin helposti alkaa katumaan sitä miksi alkujaan edes lähti koko hommaan.

Monella täällä on aivan vääristynyt kuva siitä mistä katuva äiti tuntee huonoa oloa. Milloin ehdotetaan syyksi, että toista kaduttaa, kun ei pääse baariin tai koska on itsekäs. Koska yrittää liikaa, suorittaa jne.

Monen syy on ihan yksinkertainen. Elämä niiden lasten kanssa on vaan niin raskasta. Voi johtua sairauksista, omista voimavaroista, köyhyydestä, jne. jne.

Ihminen jonka elämä on helppoa, ei voi ymmärtää mitä se on oikeasti, kun se on raskasta ja kun kaikki on niin hiton vaikeaa. Kun elämä oikeasti tuntuu painajaiselta.

Helppoa se on huudella sieltä norsunluutornista, kunka pitäisi vaan osata arvostaa ja nauttia, jollekin vaikka vaikeasti autistiselle lapsen äidille, että kyllä minunkin lapsilla on ollut korvatulehdus ja kerran jätettiin kutsumatta synttäreillekin.

Voi hyvä luoja. Kukaan ei voi ymmärtää kun on niin vaikeaa..

Minäkin olen elänyt opintotuen ja toimeentulotuen varassa opiskelevana,monisairaana yh-äitinä. Koko lasten pikkulapsiaika meni köyhyydessä. Kyllä tiedän, että elämä ei aina ole helppoa ja ruusuista mutta kadunko lapsiani? En. He tuovat mukanaan myös paljon iloa elämään.Sen ymmärrän jos jonkun lapsi on vaikeasti vammainen/todella haastava ja lukuisista häiriöistä kärsivä ja äiti katuu jollain tasolla äitiyttä,koska lapsi on niin sitova ja OIKEASTI rajoittaa elämää todella paljon. Suurimmalla osalla kuitenkin lapset on pääosin ihan terveitä ja äidillä on mahdollisuus muuttaa ja parantaa elämää enemmän itsensä näköiseksi, mutta he eivät tätä tee.

Joskus kun luen näitä juttuja ajattelen, että uskooko ihmiset ihan oikeasti, että heidän tapansa nähdä ja kokea on ainoa tapa maailmassa? Ettei ole ihmisiä, jotka eivät koe iloa? Ihmisiä, joilla on oikeasti aika vähän voimavaroja? Ettei kaikki vaan oikeasti näe ja löydä ratkaisuja? Ettei ole ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja heitä jopa harmittaa ja kaduttaa se?

Kaikki tuo edellä mainittu, ettei koeta iloa,tehdään virheitä ja kadutaan niitä,ei löydetä ratkaisuja jne.on ihmisen omia tulkintoja tilanteesta. Asiat vain neutraalisti ovat, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu.

Sitäpaitsi asiat eivät vain neutraalisti ole. Moniin kätkeytyy paaaljonkin kipeitä tunteita ja tuskaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Tämä pätee kyllä ihan mihin aiheeseen tahansa eikä vain tähän. Aina jossain ketjussa tulee eriävän mielipiteen esittäjälle jonkinlainen kehotus pitää suunsa supussa. Minusta se ei ole hyvä idea. Eriävät mielipiteet ovat ihan tarpeellisia juurikin näiden kuplien rikkojina. Onhan tästä ilmiöstä julkisestikin jo keskusteltu, miten netissä jokin, ehkä vaarallinenkin, aate kasvaa ja myrkyttää kyseisessä kuplassa olevien mieliä jopa siihen pisteeseen, että jollain keittää yli ja viha purkautuu tekoihin. En tarkoita juuri tätä aihetta, mutta ymmärtänette periaatteen.

Minun mielestäni taas kuuluu peruskäytöstapoihin antaa tilaa niille, jotka vaikeista ja salatuissa tunteistaan avautuvat, kun itse ei selvästi käy läpi samoja asioita. Kyse on kuitenkin oikeista ihmisistä, vaikka verkossa ollaankin. Lisäksi vertaistuen periaatteisiin kuuluu kunnioittaa toisten kokemuksia eikä olla päsmäröimässä tai tuomitsematta. Tämäkin kuuluu perussivistykseen... Niitä lapsia kun ei voi jälkiabortoida, joten "miksi teitte lapsia" on vain ja ainoastaan ilkeilyä toisille.

En näe sitä ilkeilynä, vaan kehotuksena ottaa vastuu omien tekojensa seurauksista, ja toisekseen, herätyksenä niille, joilla on vielä mahdollisuus valita.

Höpsistä. Voisit opetella hieman käytöstapoja.

Voisit mieluusti täsmentää, mitä käytöstapoja minä en sinun mielestäsi osaa.

Ainakin osaan perustella mielipiteeni enkä vain lytätä muiden kommentteja "höpsistä"-tyylin tokaisuilla tai kehotuksilla, joiden perusteet jäävät täysin hämäriksi.

Olet keskustelupalstan syöpä joka tulee ja sairastuttaa keskustelun ja lopulta tappaa sen.

T. Täysin sivullinen tätä ketjua lukenut, joka vihaa näitä vitun syöpäkasvaimia jotka lopulta pilaavat ja tukahduttavat keskustelut, koska heillä ei ole älyä eikä käytöstapoja ymmärtää sitä, että keskusteluilla on aihe jonka keskustelun avaaja määrittää. Alamittaisen älynsä tuomalla itsevarmuudella he tulevat ilmoittamaan 'eriävän mielipiteensä' ja käsittävät olevansa keskustelun uusi aihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syyllistä lapsiani valinnoistani, vaan ihan itseäni. Terv. Eräs ketjuun osallistunut

Ja mitä se syyllistäminen auttaa? Kertokaa, millä tavoin teitä auttaa se, että vellotte omassa todellisessa tai kuvitellussa "huonoudessanne"? Eikö olisi parempi vaan ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tästä elämästä niin oman näköistä kuin mahdollista, just nyt heti tänään. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ku Ellun kanat. Lapsi tarvitsee ruokaa ja hoivaa, mutta ei sitä, että kaikki uhrataan jollekin kuvitellulle Pyhän Äitiyden Alttarille, joka on täynnä todellisia, mutta enimmäkseen ihan kuviteltuja, vaatimuksia siitä, miten äitiys pitäisi suorittaa!

Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin totaalisesti. Katuminen on tunne, joka ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Katuminen ei tarkoita sitä ettei äiti keitä puuroa aamulla tai kuskaa lapsia harrastuksiin. Kun on lapsia, niin se tarkoittaa monesti sitä, ettei siitä elämästä juuri siksi voi tehdä oman näköistä, vaan on mentävä muiden ehdoilla lähes kokoajaan. Ja kun ne muiden ehdot ovat jo niin ristiriidassa niiden omien toiveiden tai hyvän elämän kanssa, niin helposti alkaa katumaan sitä miksi alkujaan edes lähti koko hommaan.

Monella täällä on aivan vääristynyt kuva siitä mistä katuva äiti tuntee huonoa oloa. Milloin ehdotetaan syyksi, että toista kaduttaa, kun ei pääse baariin tai koska on itsekäs. Koska yrittää liikaa, suorittaa jne.

Monen syy on ihan yksinkertainen. Elämä niiden lasten kanssa on vaan niin raskasta. Voi johtua sairauksista, omista voimavaroista, köyhyydestä, jne. jne.

Ihminen jonka elämä on helppoa, ei voi ymmärtää mitä se on oikeasti, kun se on raskasta ja kun kaikki on niin hiton vaikeaa. Kun elämä oikeasti tuntuu painajaiselta.

Helppoa se on huudella sieltä norsunluutornista, kunka pitäisi vaan osata arvostaa ja nauttia, jollekin vaikka vaikeasti autistiselle lapsen äidille, että kyllä minunkin lapsilla on ollut korvatulehdus ja kerran jätettiin kutsumatta synttäreillekin.

Voi hyvä luoja. Kukaan ei voi ymmärtää kun on niin vaikeaa..

Minäkin olen elänyt opintotuen ja toimeentulotuen varassa opiskelevana,monisairaana yh-äitinä. Koko lasten pikkulapsiaika meni köyhyydessä. Kyllä tiedän, että elämä ei aina ole helppoa ja ruusuista mutta kadunko lapsiani? En. He tuovat mukanaan myös paljon iloa elämään.Sen ymmärrän jos jonkun lapsi on vaikeasti vammainen/todella haastava ja lukuisista häiriöistä kärsivä ja äiti katuu jollain tasolla äitiyttä,koska lapsi on niin sitova ja OIKEASTI rajoittaa elämää todella paljon. Suurimmalla osalla kuitenkin lapset on pääosin ihan terveitä ja äidillä on mahdollisuus muuttaa ja parantaa elämää enemmän itsensä näköiseksi, mutta he eivät tätä tee.

Joskus kun luen näitä juttuja ajattelen, että uskooko ihmiset ihan oikeasti, että heidän tapansa nähdä ja kokea on ainoa tapa maailmassa? Ettei ole ihmisiä, jotka eivät koe iloa? Ihmisiä, joilla on oikeasti aika vähän voimavaroja? Ettei kaikki vaan oikeasti näe ja löydä ratkaisuja? Ettei ole ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja heitä jopa harmittaa ja kaduttaa se?

Kaikki tuo edellä mainittu, ettei koeta iloa,tehdään virheitä ja kadutaan niitä,ei löydetä ratkaisuja jne.on ihmisen omia tulkintoja tilanteesta. Asiat vain neutraalisti ovat, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu.

Uskotko ihan oikeasti, että kaikkien kohdalla onnistuu tuo, kunhan päättää tehdä tai suhtautua määrätyllä tavalla? Se on vaan halusta ja kaikilla on tuo määrä tahdonvoimaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Tämä pätee kyllä ihan mihin aiheeseen tahansa eikä vain tähän. Aina jossain ketjussa tulee eriävän mielipiteen esittäjälle jonkinlainen kehotus pitää suunsa supussa. Minusta se ei ole hyvä idea. Eriävät mielipiteet ovat ihan tarpeellisia juurikin näiden kuplien rikkojina. Onhan tästä ilmiöstä julkisestikin jo keskusteltu, miten netissä jokin, ehkä vaarallinenkin, aate kasvaa ja myrkyttää kyseisessä kuplassa olevien mieliä jopa siihen pisteeseen, että jollain keittää yli ja viha purkautuu tekoihin. En tarkoita juuri tätä aihetta, mutta ymmärtänette periaatteen.

Minun mielestäni taas kuuluu peruskäytöstapoihin antaa tilaa niille, jotka vaikeista ja salatuissa tunteistaan avautuvat, kun itse ei selvästi käy läpi samoja asioita. Kyse on kuitenkin oikeista ihmisistä, vaikka verkossa ollaankin. Lisäksi vertaistuen periaatteisiin kuuluu kunnioittaa toisten kokemuksia eikä olla päsmäröimässä tai tuomitsematta. Tämäkin kuuluu perussivistykseen... Niitä lapsia kun ei voi jälkiabortoida, joten "miksi teitte lapsia" on vain ja ainoastaan ilkeilyä toisille.

En näe sitä ilkeilynä, vaan kehotuksena ottaa vastuu omien tekojensa seurauksista, ja toisekseen, herätyksenä niille, joilla on vielä mahdollisuus valita.

Höpsistä. Voisit opetella hieman käytöstapoja.

Voisit mieluusti täsmentää, mitä käytöstapoja minä en sinun mielestäsi osaa.

Ainakin osaan perustella mielipiteeni enkä vain lytätä muiden kommentteja "höpsistä"-tyylin tokaisuilla tai kehotuksilla, joiden perusteet jäävät täysin hämäriksi.

Olet keskustelupalstan syöpä joka tulee ja sairastuttaa keskustelun ja lopulta tappaa sen.

T. Täysin sivullinen tätä ketjua lukenut, joka vihaa näitä vitun syöpäkasvaimia jotka lopulta pilaavat ja tukahduttavat keskustelut, koska heillä ei ole älyä eikä käytöstapoja ymmärtää sitä, että keskusteluilla on aihe jonka keskustelun avaaja määrittää. Alamittaisen älynsä tuomalla itsevarmuudella he tulevat ilmoittamaan 'eriävän mielipiteensä' ja käsittävät olevansa keskustelun uusi aihe.

Tääh? Rönsyily on minusta taas sen merkki, että ihmiset haluavat ajatella puheena olevaa asiaa monelta eri kantilta. Ja puolustautuvat ketjumääräilijöitä vastaan. Eri erittäin toivottavaa. Itsekin olisin voinut kommentoida noin kuin lainaamasi kirjoittaja. En ole tuollaista sääntöä sopinut kuin esitit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Tämä pätee kyllä ihan mihin aiheeseen tahansa eikä vain tähän. Aina jossain ketjussa tulee eriävän mielipiteen esittäjälle jonkinlainen kehotus pitää suunsa supussa. Minusta se ei ole hyvä idea. Eriävät mielipiteet ovat ihan tarpeellisia juurikin näiden kuplien rikkojina. Onhan tästä ilmiöstä julkisestikin jo keskusteltu, miten netissä jokin, ehkä vaarallinenkin, aate kasvaa ja myrkyttää kyseisessä kuplassa olevien mieliä jopa siihen pisteeseen, että jollain keittää yli ja viha purkautuu tekoihin. En tarkoita juuri tätä aihetta, mutta ymmärtänette periaatteen.

Minun mielestäni taas kuuluu peruskäytöstapoihin antaa tilaa niille, jotka vaikeista ja salatuissa tunteistaan avautuvat, kun itse ei selvästi käy läpi samoja asioita. Kyse on kuitenkin oikeista ihmisistä, vaikka verkossa ollaankin. Lisäksi vertaistuen periaatteisiin kuuluu kunnioittaa toisten kokemuksia eikä olla päsmäröimässä tai tuomitsematta. Tämäkin kuuluu perussivistykseen... Niitä lapsia kun ei voi jälkiabortoida, joten "miksi teitte lapsia" on vain ja ainoastaan ilkeilyä toisille.

En näe sitä ilkeilynä, vaan kehotuksena ottaa vastuu omien tekojensa seurauksista, ja toisekseen, herätyksenä niille, joilla on vielä mahdollisuus valita.

Höpsistä. Voisit opetella hieman käytöstapoja.

Voisit mieluusti täsmentää, mitä käytöstapoja minä en sinun mielestäsi osaa.

Ainakin osaan perustella mielipiteeni enkä vain lytätä muiden kommentteja "höpsistä"-tyylin tokaisuilla tai kehotuksilla, joiden perusteet jäävät täysin hämäriksi.

Olet keskustelupalstan syöpä joka tulee ja sairastuttaa keskustelun ja lopulta tappaa sen.

T. Täysin sivullinen tätä ketjua lukenut, joka vihaa näitä vitun syöpäkasvaimia jotka lopulta pilaavat ja tukahduttavat keskustelut, koska heillä ei ole älyä eikä käytöstapoja ymmärtää sitä, että keskusteluilla on aihe jonka keskustelun avaaja määrittää. Alamittaisen älynsä tuomalla itsevarmuudella he tulevat ilmoittamaan 'eriävän mielipiteensä' ja käsittävät olevansa keskustelun uusi aihe.

Tääh? Rönsyily on minusta taas sen merkki, että ihmiset haluavat ajatella puheena olevaa asiaa monelta eri kantilta. Ja puolustautuvat ketjumääräilijöitä vastaan. Eri erittäin toivottavaa. Itsekin olisin voinut kommentoida noin kuin lainaamasi kirjoittaja. En ole tuollaista sääntöä sopinut kuin esitit.

Sun mielestä tässä on kyse vaan tästä ketjusta ja sun oikeudesta sanoa mielipiteesi ihan kaikesta, oli sitä pyydetty tai ei.

Me muut ymmärrämme, että antamalla tilaa äitien vaikeille kokemuksille voimme auttaa heitä ja toimia virtuaalisen olkapäänä, johon turvautua. Voimme hyväksyä toisten kielletyt, salatut tunteet (kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kenenkään lapset olisivat selvästi vaarassa). Ei se tarkoita, että meidän täytyy olla samaa mieltä heidän kanssaan.

Mutta jos syyllistämme ja kauhistelemme, edesautamme vain ja ainoastaan sitä vaikenemisen kulttuuria, joka saa vanhemmuuteen pettyneen äidin tukehduttamaan lapsensa tai ajamaan bussin keulaan. Nämä ovat aktuaalisia esimerkkejä Suomen rikoshistoriasta ja ihan viime vuosilta.

Eikö me voitaisi yrittää tukea toisiamme edes niiden lasten vuoksi? Täällä avautuminen voi auttaa katuvaa äitiä jaksamaan taas yhden päivän eteenpäin. Annetaan heille siihen mahdollisuus. Kenenkään tunteita ei lopulta voi edes tuomita; eiväthän ne mene teidän lynkkauksellanne pois!

Olen hoitanut aina nuorempia sisaruksiani paljon, ollut aupairina jne. joten kuvittelin ymmärtäväni millaista äitiys olisi. Vaan se 24/7 läsnäolo onkin ihan tappavaa. Vauvavaihe oli ihana kun sai köllötellä ja ihmetellä kaikki oli uutta ja kiehtovaa, mutta sitten kun halusikin oikeasti enemmän 'happea' ympärilleen ja huomasikin olevansa ihan hirvittävän sidottu. Todella ahdistavaa. Siihen päälle kaikki elämän myllerrykset ja puolison sairaudet, huono tuuri työelämässä ja taloudelliset huolet... Olen vain niin järkyttävän uupunut ja olen vuosia haaveillut oikeasta vähintään parin kuukauden lomasta jossain korvessa ilman ketään. En halua jatkuvasti olla se jota tarvitaan pissaamisesta lähtien kaverikiemuroiden selvittelyyn jne asti. En jaksa potea jatkuvaa huolta tai jopa huonoa omaa tuntoa jos en muutamaan päivään jaksa panostaa monipuoliseen ruokaan tai olla niin kovin läsnä tai opetta pyörän kumin paikkausta tai keskustella mitä me perheenä haluaisimme ja siisteysstandardeista ja milloin kukin on viimeksi tiskannut ja ja... 

Kyllä, tein kaksi lasta ajatuksella, että heistä on seuraa toisilleen. Ja luojan kiitos niin on enimmäkseen ollutkin. Kiitos kiitos! Heidän kanssaan olemiseen mahtuu huikean hienoja hetkiä ja rakasta heitä syvästi, mutta juuri se jatkuva vaatimus toimia tukihenkilönä/ravitsijana/viihdyttäjänä/huoltojoukkona etc on niin tappavaa, vaikka onkin hieman helpottanut teini-ikään mennessä. 

Mutta sitten sain vielä vahinkolapsen tähän päälle vuosia myöhemmin. Ja hänen tarpeensa ovat olleet se viimeinen korsi joka on katkaissut tämän kamelin selän. Olen jo vanhempikin. Juuri kun minulla piti olla enemmän aikaa pelastaa päin p:tä mennyt työelämäni. Juuri kun olisin saanut hieman sitä kaipaamaani happea. Hirvittävän vaikeaa olla olematta katkera. Hirvittävän vaikeaa olla oikeasti hyvä äiti. Hirvittävää haaveilla 3veen antamisesta adoptioon jos ei nyt päivittäin, niin lähes viikottain... En olisi koskaan voinut kuvitella elämääni tällaisena. Jotenkin niin loukussa. En halua vaipua itsesääliin, mutta en jaksa sitä, että elämäni on ollut pelkkää selviytymistä jo vuosia. 

Kiitos tästä keskustelusta. Helpottaa omaa häpeää kun tietää ettei ole näiden ristiriitaisten tunteiden kanssa yksin.

Ihan hyvä että saa purkaa tuntojaan mutta vaikka en pidä itseäni ollenkaan tunneälykkäänä niin eikö tämän todellisuuden näe jokainen aivan selvästi. Että.lähes kaikki katuvat lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että saa purkaa tuntojaan mutta vaikka en pidä itseäni ollenkaan tunneälykkäänä niin eikö tämän todellisuuden näe jokainen aivan selvästi. Että.lähes kaikki katuvat lapsiaan.

Tuskin tämä mikään uutinen voi olla.

Kenenkään ei kannata tehdä lapsia koska se on nykymaailmassa täysin mahdotonta kun vaatimukset kasvavat äideille.

Sen katumuksen näkee lapsettomien, yksilapsisten haukkumisesta, jne jne

Toisaalta rehellisyys on hyvä. Esim se kun vauva-aikaa kauhisteltiin ennen 50 vuotta sitten kun pyykit pestiin käsin itse hellalla kuumennetulla vedellä. Moni äiti uupui, sairastui.

Nykyään vauva-aika ainakin esikoisen on melkein kaikille helpointa ja tätä pitäisi esiintuoda neuvolassa niille jotka miettivät että huolehtivalle ihmiselle on tietenkin helppoa kun lapsi on vieressä, nukkuu edes pötkissä melkein puolet ajastaa, kaikki on tuoretta, helppoa, vauva ei sotke ei tarvitse muonitusta.

Huolehtiva tunteva vanhempi on uupuneempi silloin kun lapset erkanevat, muuttavat, huoli ei katoa, eikä vastuu.

Ja ne jotka eivät kadu tai rasitu ovat usein kiiusaajia tai ihmisiä jotka ulkoistavat tehokkaasti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi, voi MIKSI teette lapsia, jos ette sitten niitä haluakaan? En ikinä olis uskonut, että näin paljon kypsymättömyyttä on olemassa! KUKAAN EI KÄSKE TEHDÄ LAPSIA, ja jos käskeekin, ei sitä ole pakko uskoa! Jos itse tiedät, ettet tykkää lapsista ja haluat keskittyä koko ikäsi pyörimään vaan oman rakkaan napasi ympärillä, niin ÄLÄ TEE NIITÄ LAPSIA, ja elä elämäsi onnellisena loppuun asti! Ei voi olla niin vaikeaa!

Miksi, voi miksi vastaat ketjuun, joka ei selvästi koske sinua?

No ihan siksi, että täällä saa sanoa vapaasti mielipiteensä. Niin paljon ällistyttävää valitusta luettuani tunsin tarvetta pläjäyttää tänne vaikutelmani tästä kaikesta, ja kiitos vapaassa maassamme vallitsevan sananvapauden, pystyin sen tekemään. Siksi, oi siksi. Ja vielä siksi, ettei tämä ketju jäisi vain ruikuttavien samanmielisten itseään vahvistavaksi kuplaksi. SIKSI.

Tämä pätee kyllä ihan mihin aiheeseen tahansa eikä vain tähän. Aina jossain ketjussa tulee eriävän mielipiteen esittäjälle jonkinlainen kehotus pitää suunsa supussa. Minusta se ei ole hyvä idea. Eriävät mielipiteet ovat ihan tarpeellisia juurikin näiden kuplien rikkojina. Onhan tästä ilmiöstä julkisestikin jo keskusteltu, miten netissä jokin, ehkä vaarallinenkin, aate kasvaa ja myrkyttää kyseisessä kuplassa olevien mieliä jopa siihen pisteeseen, että jollain keittää yli ja viha purkautuu tekoihin. En tarkoita juuri tätä aihetta, mutta ymmärtänette periaatteen.

Minun mielestäni taas kuuluu peruskäytöstapoihin antaa tilaa niille, jotka vaikeista ja salatuissa tunteistaan avautuvat, kun itse ei selvästi käy läpi samoja asioita. Kyse on kuitenkin oikeista ihmisistä, vaikka verkossa ollaankin. Lisäksi vertaistuen periaatteisiin kuuluu kunnioittaa toisten kokemuksia eikä olla päsmäröimässä tai tuomitsematta. Tämäkin kuuluu perussivistykseen... Niitä lapsia kun ei voi jälkiabortoida, joten "miksi teitte lapsia" on vain ja ainoastaan ilkeilyä toisille.

En näe sitä ilkeilynä, vaan kehotuksena ottaa vastuu omien tekojensa seurauksista, ja toisekseen, herätyksenä niille, joilla on vielä mahdollisuus valita.

Höpsistä. Voisit opetella hieman käytöstapoja.

Voisit mieluusti täsmentää, mitä käytöstapoja minä en sinun mielestäsi osaa.

Ainakin osaan perustella mielipiteeni enkä vain lytätä muiden kommentteja "höpsistä"-tyylin tokaisuilla tai kehotuksilla, joiden perusteet jäävät täysin hämäriksi.

Olet keskustelupalstan syöpä joka tulee ja sairastuttaa keskustelun ja lopulta tappaa sen.

T. Täysin sivullinen tätä ketjua lukenut, joka vihaa näitä vitun syöpäkasvaimia jotka lopulta pilaavat ja tukahduttavat keskustelut, koska heillä ei ole älyä eikä käytöstapoja ymmärtää sitä, että keskusteluilla on aihe jonka keskustelun avaaja määrittää. Alamittaisen älynsä tuomalla itsevarmuudella he tulevat ilmoittamaan 'eriävän mielipiteensä' ja käsittävät olevansa keskustelun uusi aihe.

Tääh? Rönsyily on minusta taas sen merkki, että ihmiset haluavat ajatella puheena olevaa asiaa monelta eri kantilta. Ja puolustautuvat ketjumääräilijöitä vastaan. Eri erittäin toivottavaa. Itsekin olisin voinut kommentoida noin kuin lainaamasi kirjoittaja. En ole tuollaista sääntöä sopinut kuin esitit.

Sun mielestä tässä on kyse vaan tästä ketjusta ja sun oikeudesta sanoa mielipiteesi ihan kaikesta, oli sitä pyydetty tai ei.

Me muut ymmärrämme, että antamalla tilaa äitien vaikeille kokemuksille voimme auttaa heitä ja toimia virtuaalisen olkapäänä, johon turvautua. Voimme hyväksyä toisten kielletyt, salatut tunteet (kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kenenkään lapset olisivat selvästi vaarassa). Ei se tarkoita, että meidän täytyy olla samaa mieltä heidän kanssaan.

Mutta jos syyllistämme ja kauhistelemme, edesautamme vain ja ainoastaan sitä vaikenemisen kulttuuria, joka saa vanhemmuuteen pettyneen äidin tukehduttamaan lapsensa tai ajamaan bussin keulaan. Nämä ovat aktuaalisia esimerkkejä Suomen rikoshistoriasta ja ihan viime vuosilta.

Eikö me voitaisi yrittää tukea toisiamme edes niiden lasten vuoksi? Täällä avautuminen voi auttaa katuvaa äitiä jaksamaan taas yhden päivän eteenpäin. Annetaan heille siihen mahdollisuus. Kenenkään tunteita ei lopulta voi edes tuomita; eiväthän ne mene teidän lynkkauksellanne pois!

Aa, edustan itsekin äitiyttään katuvia, ja luin huonosti tuota viestinvaihtoa. Mutta toisaalta olen sitä mieltä, että jos joku joka ei ymmärrä tällaisia tuntemuksia ei ymmärrä niitä vaikka sanomme höpö höpö, niin sellaiselle henkilölle voi koittaa aukaista asiaa vielä jollain argumenteilla - joita ovat minulle tässä asiassa lähinnä omat tuntemukset ja oma kokemus.

Toki niinhän me tässä ketjussa teemmekin - niitä jaamme.

Ja ymmärrän kyllä jos monia ei kiinnosta asiaan ikään kuin ulkopuolisille selittää vastauksia ihmettelyyn (ja paheksuntaan) miksi miksi miksi, kun lähinnä olisi kiinnostavampaa pitää ketju itse kokemusta käsittelevänä.

Mutta joo siis kyllä niille ihmettelijöille voi sanoa höpö höpö, aloittakoon oman ketjun, jossa miksitellään ilmiötä, jos se heitä kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut aina nuorempia sisaruksiani paljon, ollut aupairina jne. joten kuvittelin ymmärtäväni millaista äitiys olisi. Vaan se 24/7 läsnäolo onkin ihan tappavaa. Vauvavaihe oli ihana kun sai köllötellä ja ihmetellä kaikki oli uutta ja kiehtovaa, mutta sitten kun halusikin oikeasti enemmän 'happea' ympärilleen ja huomasikin olevansa ihan hirvittävän sidottu. Todella ahdistavaa. Siihen päälle kaikki elämän myllerrykset ja puolison sairaudet, huono tuuri työelämässä ja taloudelliset huolet... Olen vain niin järkyttävän uupunut ja olen vuosia haaveillut oikeasta vähintään parin kuukauden lomasta jossain korvessa ilman ketään. En halua jatkuvasti olla se jota tarvitaan pissaamisesta lähtien kaverikiemuroiden selvittelyyn jne asti. En jaksa potea jatkuvaa huolta tai jopa huonoa omaa tuntoa jos en muutamaan päivään jaksa panostaa monipuoliseen ruokaan tai olla niin kovin läsnä tai opetta pyörän kumin paikkausta tai keskustella mitä me perheenä haluaisimme ja siisteysstandardeista ja milloin kukin on viimeksi tiskannut ja ja... 

Kyllä, tein kaksi lasta ajatuksella, että heistä on seuraa toisilleen. Ja luojan kiitos niin on enimmäkseen ollutkin. Kiitos kiitos! Heidän kanssaan olemiseen mahtuu huikean hienoja hetkiä ja rakasta heitä syvästi, mutta juuri se jatkuva vaatimus toimia tukihenkilönä/ravitsijana/viihdyttäjänä/huoltojoukkona etc on niin tappavaa, vaikka onkin hieman helpottanut teini-ikään mennessä. 

Mutta sitten sain vielä vahinkolapsen tähän päälle vuosia myöhemmin. Ja hänen tarpeensa ovat olleet se viimeinen korsi joka on katkaissut tämän kamelin selän. Olen jo vanhempikin. Juuri kun minulla piti olla enemmän aikaa pelastaa päin p:tä mennyt työelämäni. Juuri kun olisin saanut hieman sitä kaipaamaani happea. Hirvittävän vaikeaa olla olematta katkera. Hirvittävän vaikeaa olla oikeasti hyvä äiti. Hirvittävää haaveilla 3veen antamisesta adoptioon jos ei nyt päivittäin, niin lähes viikottain... En olisi koskaan voinut kuvitella elämääni tällaisena. Jotenkin niin loukussa. En halua vaipua itsesääliin, mutta en jaksa sitä, että elämäni on ollut pelkkää selviytymistä jo vuosia. 

Kiitos tästä keskustelusta. Helpottaa omaa häpeää kun tietää ettei ole näiden ristiriitaisten tunteiden kanssa yksin.

Mäkin tulin kahden lapsen jälkeen vahingossa raskaaksi, mutta onneksi tein abortin. Mulla ei ole silti kahdellekaan noin paljon voimavaroja kuin sulla on näköjään. Älä siis nyt todellakaan syyllisty, riittää, että saat lapset ruokittua, kyllä noi mikä se oli...pyörän kumin paikkaukset menee jo yliylisuorittamisen puolelle, huh! Meillä ei edes 9-vuotias osaa uida koska ei jakseta viedä 25 km päähän uimakouluun. Ei vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että saa purkaa tuntojaan mutta vaikka en pidä itseäni ollenkaan tunneälykkäänä niin eikö tämän todellisuuden näe jokainen aivan selvästi. Että.lähes kaikki katuvat lapsiaan.

Minusta ei todellakaan näe. Valtaosalle "lapset ovat parasta mitä itselle on tapahtunut" ja "perheen kanssa on ihanaa viettää aikaa".

Vierailija kirjoitti:

On se lottovoitto nykyää, jos syntyy rakastavaan perheeseen joka on aidosti onnellinen sinusta.

Kyl ihmisrotu on menny pilalle ku kaikesta on tehty liian helppoa ettei ihmiset jaksa enää mitää muuta ku omaa peppua raapia ja omia juttuja. Työki tuntuu oleva nyky ihmisille liia raskasta. Ennen tehtii vaikean kautta ja sitä jaksettiiki paremmin. Nykyää ei viittitä mitää ku liia raskasta.

Ei helvata ku särähti tuo "työki tuntuu olevan liian raskasta...". En osaa arvostaa YHTÄÄN tuollaista kommenttia kun joudun iatumaan usein 14h intensiivisesti tietokoneella ja rakentamaan kuvia, pohjapiirroksia yms... Mieluiten tekisin helvetti sen 8h fyysistä työtä pellolla tai metsässä kuin koko hereilläolon tuijottasin screeniä. Meneekö ihmisiltä ihan kokonaan ohi se fakta, että ruumiillinen työ hoitaa mieltä ja rentouttaa ja tämä informaatiopaska jota ahmitaan nyt päivästä toiseen vain räjäyttää pään lopulta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä että saa purkaa tuntojaan mutta vaikka en pidä itseäni ollenkaan tunneälykkäänä niin eikö tämän todellisuuden näe jokainen aivan selvästi. Että.lähes kaikki katuvat lapsiaan.

Minusta ei todellakaan näe. Valtaosalle "lapset ovat parasta mitä itselle on tapahtunut" ja "perheen kanssa on ihanaa viettää aikaa".

Tämän päivän pyramidihuijaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minä syyllistä lapsiani valinnoistani, vaan ihan itseäni. Terv. Eräs ketjuun osallistunut

Ja mitä se syyllistäminen auttaa? Kertokaa, millä tavoin teitä auttaa se, että vellotte omassa todellisessa tai kuvitellussa "huonoudessanne"? Eikö olisi parempi vaan ottaa se lusikka kauniiseen käteen ja tehdä tästä elämästä niin oman näköistä kuin mahdollista, just nyt heti tänään. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan ku Ellun kanat. Lapsi tarvitsee ruokaa ja hoivaa, mutta ei sitä, että kaikki uhrataan jollekin kuvitellulle Pyhän Äitiyden Alttarille, joka on täynnä todellisia, mutta enimmäkseen ihan kuviteltuja, vaatimuksia siitä, miten äitiys pitäisi suorittaa!

Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin totaalisesti. Katuminen on tunne, joka ei välttämättä näy ulospäin mitenkään. Katuminen ei tarkoita sitä ettei äiti keitä puuroa aamulla tai kuskaa lapsia harrastuksiin. Kun on lapsia, niin se tarkoittaa monesti sitä, ettei siitä elämästä juuri siksi voi tehdä oman näköistä, vaan on mentävä muiden ehdoilla lähes kokoajaan. Ja kun ne muiden ehdot ovat jo niin ristiriidassa niiden omien toiveiden tai hyvän elämän kanssa, niin helposti alkaa katumaan sitä miksi alkujaan edes lähti koko hommaan.

Monella täällä on aivan vääristynyt kuva siitä mistä katuva äiti tuntee huonoa oloa. Milloin ehdotetaan syyksi, että toista kaduttaa, kun ei pääse baariin tai koska on itsekäs. Koska yrittää liikaa, suorittaa jne.

Monen syy on ihan yksinkertainen. Elämä niiden lasten kanssa on vaan niin raskasta. Voi johtua sairauksista, omista voimavaroista, köyhyydestä, jne. jne.

Ihminen jonka elämä on helppoa, ei voi ymmärtää mitä se on oikeasti, kun se on raskasta ja kun kaikki on niin hiton vaikeaa. Kun elämä oikeasti tuntuu painajaiselta.

Helppoa se on huudella sieltä norsunluutornista, kunka pitäisi vaan osata arvostaa ja nauttia, jollekin vaikka vaikeasti autistiselle lapsen äidille, että kyllä minunkin lapsilla on ollut korvatulehdus ja kerran jätettiin kutsumatta synttäreillekin.

Voi hyvä luoja. Kukaan ei voi ymmärtää kun on niin vaikeaa..

Minäkin olen elänyt opintotuen ja toimeentulotuen varassa opiskelevana,monisairaana yh-äitinä. Koko lasten pikkulapsiaika meni köyhyydessä. Kyllä tiedän, että elämä ei aina ole helppoa ja ruusuista mutta kadunko lapsiani? En. He tuovat mukanaan myös paljon iloa elämään.Sen ymmärrän jos jonkun lapsi on vaikeasti vammainen/todella haastava ja lukuisista häiriöistä kärsivä ja äiti katuu jollain tasolla äitiyttä,koska lapsi on niin sitova ja OIKEASTI rajoittaa elämää todella paljon. Suurimmalla osalla kuitenkin lapset on pääosin ihan terveitä ja äidillä on mahdollisuus muuttaa ja parantaa elämää enemmän itsensä näköiseksi, mutta he eivät tätä tee.

Joskus kun luen näitä juttuja ajattelen, että uskooko ihmiset ihan oikeasti, että heidän tapansa nähdä ja kokea on ainoa tapa maailmassa? Ettei ole ihmisiä, jotka eivät koe iloa? Ihmisiä, joilla on oikeasti aika vähän voimavaroja? Ettei kaikki vaan oikeasti näe ja löydä ratkaisuja? Ettei ole ihmisiä, jotka tekevät virheitä ja heitä jopa harmittaa ja kaduttaa se?

Kaikki tuo edellä mainittu, ettei koeta iloa,tehdään virheitä ja kadutaan niitä,ei löydetä ratkaisuja jne.on ihmisen omia tulkintoja tilanteesta. Asiat vain neutraalisti ovat, ihminen itse päättää miten niihin suhtautuu.

Lähes kaikkeen vaikuttaa aktiivisesti ihmiset. Joku. Asiat eivät vain ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsianne katuvat,kadutteko muutenkin asioita ja mietitte menneisyyttä? Jossitteletteko että jos olisi sitä ja ei olisi tätä niin olisin ehkä sitä? Mitä järkeä siinä on? Minusta vaan tuntuu että nämä lapsiaan katuvat on jääneet jonnekkin haavekuviin siitä millainen ihminen HALUAISI olla ja koska rohkeus puuttuu toteuttaa itseään,siitä syytetään lapsia.

Juu, se on totta että jos olet hankkinut lapsia,et voi elää täysin riippumatonta elämää,muuttaa yhtäkkiä New Yorkiin ja vaihtaa koko elinpiiriäsi lennosta. Mitä sitten? Minäkään en pääse Beyoncén taustatanssijaksi mutta en kuluta aikaani jossittelemalla että olisinko päässyt jos sitä ja tätä ja miettimällä että ketä tästä voisin syyttää ja mitä pitäisi katua.

Se tunne että olisit onnellisempi ilman lapsia,on vain tunne. Et voi sitä tietää. Yhtä hyvin voisit olla samanlainen ruikuttaja vaikka lapsia ei olisi.

Mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä se mikä on,mitä valintoja on tehnyt ja tehdä parhaansa tehdäkseen elämästä hyvää? Aika moneen asiaan voit vaikuttaa, mm.ajatuksiisi ja asenteisiisi. Ei ole mikään pakko kuskata lapsia harrastuksiin,hillua jatkuvasti luistelukentällä ja suorittamalla suorittaa. Silti voi olla hyvä äiti ja lapset onnellisia.

En voi sanoa sitä ennen katuneeni mitään asioita, koska asioita voi muuttaa paljon helpommin kun ei ole lapsia eikä tarvitse myöskään miettiä, miten mikäkin vaikuttaa muihin.

Lasten jälkeen ei ole rahkeita tai vapautta tehdä asioita. Arki on minusta täyttä paskaa.

Tuo on niin totta että asioita voi muuttaa paljon helpommin kun ei ole lapsia. Sinkkuystäväni ei ymmärrä tätä. En minäkään lapsettomana ymmärtänyt millaista vanhemmuus on. Kun laitat toisen aina etusijalle.

Esim. aamulla lapseton miettii mitkä fiilikset itsellä on, juonko kahvia vai teetä ja viitsinkö meikata. Vanhempi miettii heti herätessä mikä fiilis lapsella on, mitä hän tarvitsee ja sitten vasta voi miettiä itseä. Töihin on huomattavasti helpompi lähteä levänneenä kuin lapsen kanssa valvotun yön jälkeen.

Opiskelu onnistuu paremmin lapsettomana ja on mielekkäämpää, voit säädellä vapaasti omia opiskelu- ja lepoaikojasi. Lapsen saaminen opettaa epäitsekkyyttä ja vastuunkantoa mutta sen hinta on kova.

Aivan valtavan hyvä ketju vaikeasta aiheesta. Parasta AV:ta näin trollien ja teinien aikana.

Minulla on pari lapsettomaksi jäänyttä ystävää joiden mielestä perheelliset eivät saisi valittaa kuinka raskasta lasten kanssa on koska ovat niin onnekkaita kun heillä ylipäätään on lapsia.

Näkökantaa vääristää se että nämä lapsettomat eivät tiedä millaista vanhemmuuden todellisuus on. Heillä on joku epämääräinen ihannoitu kuva ja haave mutta ei todellista tietoa siitä kuinka haasteellista ja hermoja repivää vanhemmuus voi olla.

Muistan erään lapsettomuudesta kärsineen kertomuksen. Kun hän vihdoin sai lapsen, hän ei voinutkaan rehellisesti kertoa että vanhemmuus on rankkaa kun piti olla kokoajan niin kiitollinen siitä että ylipäätään sai lapsen.