Sinä, joka olet katunut lasten saamista: helpotti tunne lasten kasvaessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillähän on samanlainen luonne. Sehän montaa lapsensyyttelijää ketuttaa. etkö yhtään osannut ajatella, mllaista olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillä on vuorovaikutuksessa jotain ongelmaa, kun on noin vaikeaa kaikki. Hae apua,älä pilaa lapsesikin elämää.

Nyt kun niitä ipanoita on niin elämä olisi melko sisällötön ilman. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillähän on samanlainen luonne. Sehän montaa lapsensyyttelijää ketuttaa. etkö yhtään osannut ajatella, mllaista olisi?

Tiesin. Isä tuon halusikin. Hoitakoon. Sai mitä halusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillä on vuorovaikutuksessa jotain ongelmaa, kun on noin vaikeaa kaikki. Hae apua,älä pilaa lapsesikin elämää.

Kuules besserwisser, oletko uhmaiästä kuullut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Sain kaksi lasta nuorena (ensimmäinen vielä vahinkolapsi), ja nyt kun olen kasvanut aikuiseksi (30+), en enää haluakaan lapsia. Olen tajunnut, että haluan elämältä ihan kaikkea muuta paitsi lapsiperhe-elämää. Äitiys on pelkkä taakka minulle.

Jos vapaaehtoislapsettomuudesta ja vanhemmuuden vaikeista tunteista olisi puhuttu silloin 10v. sitten avoimemmin, olisin hankkinut abortin.

Kuin minun näppikseltäni! Nyt olen tajunnut ettei minun olisi koskaan pitänyt lapsia tehdäkään. Osaltaan tähän vaikuttaa se, että tein lapset väärän miehen kanssa.

 En osaa hoitaa lapsia oikein enkä pysty tarjoamaan kunnon lapsuutta. Maailmanmenokin on muuttunut niin sairaaksi ettei kenenkään tulisi lapsia tehdä. Onneksi olen jotenkin oppinut elämään asian kanssa. Olen vain pahoillani lasteni puolesta. Olisivat ansainneet niin paljon parempaa.

Jos perehdyt lähihistoriaan, niin nuomaat ettei nykyaika ole läheskään niin sairasta. Sinäkin pystyt vaikuttamaan omiin ja lastesi asioihin ihan konkreettisesti enemmän, kuin olisit ennen voinut. Ota tähtäimeen hyvä perusarki. Minunkin 1. liittoni oli sairas ja turha, mutta tavallista elämää eläen olen siitä selvinnyt. Pyydä apua muilta, lapsesikin hyötyvät.

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi katua lapsiaan :( ettekö rakasta heitä?

Yhteiskunnan, ja varsinkin muiden naisten painostuksen alaisena sitä kuvittelee haluavansa äidiksi, sekä selviytyvänsä siitä upeasti. No eipä ihan mene todellisuudessa niin. Tietenkin lapsi on kaikessa etusijalla, pyrimme kasvattamaan hänet hyvin, ja tietenkin rakastamme. Äitiys, siis se äitiyden äitiys vaan on täyttä paskaa. Olen enemmän luottoystävä-sielunkumppani-henkinen ihminen. Toivottavasti lapsi kasvaessaan hyväksyy, että hänen äitinsä nyt on tällainen. Tai onhan minullakin aikaa vielä omaksua äiteily. Isänsä onneksi on hyvin "perinteinen" isä.

Tulee surullinen fiilis, mutta ymmärrän kyllä senkin että vanhemmuus voi olla tosi pakkopullaa ja taakka joillekkin. Saako kysyä, että oliko lapsi/lapset lähtöisin vauvakuumeesta? Niin että haluttiin perheeseen vauva mutta ei haluttu samalla tavalla taaperoa, esikoululaista, teiniä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillähän on samanlainen luonne. Sehän montaa lapsensyyttelijää ketuttaa. etkö yhtään osannut ajatella, mllaista olisi?

Tiesin. Isä tuon halusikin. Hoitakoon. Sai mitä halusi.

Vastuu, haloo???? Miksi kostat luonteen puutteitasi lapselle? Pitäisikö käydä jossain puhumassa? Onko teidän perhe/parisuhde-elämä muuten kunnossa?

Tuolla tyylillä ne ongelmat menee jonkun kolmannen-neljännen osapuolen niskoille, vaikkei sillä ole asioihin mitään osaa.

Mua vietiin lapsena jopa psykiatriseen hoitoon sairaan äidin takia, ja sitten vielä mäkätettiin vuosia kun ei tajuttu omaa syytä millään. Vittuilu loppui, kun mule selkeni miten se oikeasti menikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Teillähän on samanlainen luonne. Sehän montaa lapsensyyttelijää ketuttaa. etkö yhtään osannut ajatella, mllaista olisi?

Tiesin. Isä tuon halusikin. Hoitakoon. Sai mitä halusi.

Vastuu, haloo???? Miksi kostat luonteen puutteitasi lapselle? Pitäisikö käydä jossain puhumassa? Onko teidän perhe/parisuhde-elämä muuten kunnossa?

Tuolla tyylillä ne ongelmat menee jonkun kolmannen-neljännen osapuolen niskoille, vaikkei sillä ole asioihin mitään osaa.

Mua vietiin lapsena jopa psykiatriseen hoitoon sairaan äidin takia, ja sitten vielä mäkätettiin vuosia kun ei tajuttu omaa syytä millään. Vittuilu loppui, kun mule selkeni miten se oikeasti menikään.

Meillä on roolit ikäänkuin päinvastoin. Ei täällä mitään sairasta tapahdu. Vastasin rehellisesti kun kysyttiin.

Mokomat hyeenat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Meillä on ihan sama tilanne. Lapseni on 2-vuotias ja kamala uhmaikä päällä. Rakastan lastani ja tiedän, että minun pitäisi osata olla onnellinen mm. siitä, että hän on terve, mutta välillä vaan väsyttää tämä perhe-elämä. Hävettää valittaa, kun tiedän, että monet kärsivät lapsettomuudesta.

Mitkä roolit? Onko välinpitämätön, itseensä uppoutunut isä muka normaali?

Meilläkin poika oli pienenä vaativa ja välillä hankala. Nimenomaan minulle, äidille. Sama murrosiän alussa, isä ei uskonut kun kerroin joistakin asioista. Silti olen etsinyt meille yhteisiä juttuja, hakenut apua ja ennen kaikkea jakanut vastuuta niin, että tilanteet neuralisoituisivat. Nyt poika on kanssani melkein läheisempi kuin isän, vaikka aika tasan se jakautuu.

En jotenkin jaksais uskoo että joku ihan ihan aidosti katuu lastaan, mun korviin mammat vaan vaikuttaa masentuneilta ja uupuneilta. Toki jos uhmaikäinen herättelee pitkin yötä veretseisauttavalla äänellä ja kiukuttelee koko päivän niin itse kullakin saattaa tulla hetki jolloin ajattelee katuvansa lastaan. Mut sitten kun saa köllötellä vaikka lapsen kanssa vierekkäin ja toinen tutkii kasvojasi ja nauraa hekottaa kun saa painaa nenää, niin ne ajatukset on ollutta ja mennyttä ja on taas onnensa kukkuloilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi katua lapsiaan :( ettekö rakasta heitä?

Yhteiskunnan, ja varsinkin muiden naisten painostuksen alaisena sitä kuvittelee haluavansa äidiksi, sekä selviytyvänsä siitä upeasti. No eipä ihan mene todellisuudessa niin. Tietenkin lapsi on kaikessa etusijalla, pyrimme kasvattamaan hänet hyvin, ja tietenkin rakastamme. Äitiys, siis se äitiyden äitiys vaan on täyttä paskaa. Olen enemmän luottoystävä-sielunkumppani-henkinen ihminen. Toivottavasti lapsi kasvaessaan hyväksyy, että hänen äitinsä nyt on tällainen. Tai onhan minullakin aikaa vielä omaksua äiteily. Isänsä onneksi on hyvin "perinteinen" isä.

Sä vaikutat ihan tarpeeksi hyvältä äidiltä, ja onhan lapsellanne vakaa isä. Äitelä äiteily ei ole kaikkien juttu, mutta jos olet kiinnostunut hänen henkisestä puolestaan ja tukemisestaan, niin aina hyvä. Paras aikasi on ehkä vasta tulossa.

Vierailija kirjoitti:

Tulee surullinen fiilis, mutta ymmärrän kyllä senkin että vanhemmuus voi olla tosi pakkopullaa ja taakka joillekkin. Saako kysyä, että oliko lapsi/lapset lähtöisin vauvakuumeesta? Niin että haluttiin perheeseen vauva mutta ei haluttu samalla tavalla taaperoa, esikoululaista, teiniä?

Ei mulla ainakaan, vaan siitä kuvitelmasta, että ydinperheet ovat niitä onnellisimpia :O Lapsena kaikissa perheissä, joissa oli isä äiti ja enemmän kuin yksi lapsi vaikuttivat paljon kivemmilta, kuin minun äitini yksin minun kanssani. Olin että perheellistyminen, jes, se tekee onnelliseksi! Vähänpä tiesin. Osasin kyllä odottaa, että lasten kanssa olisi rankkaa, mutta en sitä, että se olisi paskaa. Ja sitten se on kierre: kun on vähän rankkaa ja tunnet homman menevän päin pyllyä oikeasti jossain, alat ahdistua siitä, että siitä aiheutuu lapsille traumoja, joita saat surra heidän elämänsä (ja omasi) loppuun saakka ja tämä tuottaa lisää paskaa oloa, jolloin et jaksa entistäkään jne.

Vierailija kirjoitti:

En jotenkin jaksais uskoo että joku ihan ihan aidosti katuu lastaan, mun korviin mammat vaan vaikuttaa masentuneilta ja uupuneilta. Toki jos uhmaikäinen herättelee pitkin yötä veretseisauttavalla äänellä ja kiukuttelee koko päivän niin itse kullakin saattaa tulla hetki jolloin ajattelee katuvansa lastaan. Mut sitten kun saa köllötellä vaikka lapsen kanssa vierekkäin ja toinen tutkii kasvojasi ja nauraa hekottaa kun saa painaa nenää, niin ne ajatukset on ollutta ja mennyttä ja on taas onnensa kukkuloilla.

Mä en oo ikinä kokenut tuollaisia hetkiä mitenkään onnellisina. Ehkä mussa on joku vika. En tykkää, mua suorastaan ällöttää, jos lapsi tutkii kasvojani tai painaisi nenää. En tykkää köllötellä lapsen kanssa, en tykkää sellaisesta läheisyydestä. Mulla 2 lasta itselläni, 5- ja 9-vuotiaat. En kaipaa pikkulapsiajasta mitään, minusta se oli ikävää aikaa. Vihasin pottaharjoituksia ja kaikkea muutakin. Elämä on nyt paljon mukavampaa, kun lapset vähän isompia. Ei helppoa vieläkään, mutta silti mukavempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Thanx honey

Ihan hirveän surullista ja pelottavaa lasten kannalta, että elävät ainutta lapsuuttaan ilmapiirissä jossa heistä on vain haittaa. Järkyttävää.

Vaikka lapsella on uhma, niin jos kaikki on todella vaikeaa koko ajan, oireilee lapsi ihan satavarmana sitä pahaa oloaan.

Kyllä ei todellakaan kaikkien pitäisi lisääntyä.

Suosittelen ihan lastenne takia kertomaan tilanteesta neuvolassa. Saisitte ohjausta ja apua, ennen kuin uusia mielenterveyspotilaita kasvaa paheneviin ongelmiin.

Ps. Sinun arkesi on lapsesi lapsuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on 4, kaduttaa yhä lähes päivittäin.

Miksi kadut lasta? Muillekin osoitettu kysymys. Millaista luulette että elämänne olisi ilman lasta? Mitä toivoisitte elämältä?

Kaikki on s*tanan vaikeaa. Uloslähtö on projekti. Ruokahetki on yhtä showta. Nukkuminen on haave. Toki lapsi nukkuu, mutta äänekkäästi. Milloin näkee painajaista, milloin on kipeä, palelee, on kuuma, jano. Jotain. Aina.

Lapsen läsnäollessa kukaan ei voi puhua rauhassa kun lapsi huutaa huomiota.

Kauaskantoinen virhe. Haluaisin vaan elää mukavasti. Rentoutua, pitää hauskaa. Lapsi oli valtava virhe.

Huutaa varmaan raasu huomiota kun sinä haluat vaan olla rauhassa etkä lapsesi kanssa.

Emme elä kuplassa kahdestaan.

Kyllä hän sen aistii, ettet halua oikeasti viettää hänen kanssaan aikaa eikä sinua kiinnosta.

No, itke itsesi uneen.

Niin lapsesi varmasti itkeekin :( Hyi mitkä sosiopaatit pääsevätkään kiemurtelemaan neuvolan seulasta läpi..

Lasten katuminen ei poissulje sitä, ettei voisi olla hyvä äiti. Minäkin kadun lasten tekemistä, mutta koen olevani ihan hyvä äiti. En missään nimessä paras mahdollinen, menen usein sieltä mistä aita on matalin enkä panosta tarpeeksi lapsiin. Tänään olen ollut lasten kanssa luistelemassa, tehnyt heille siellä taitoradan ja ottanut aikaa ja kannustanut, käynyt kirjastossa lasten kanssa lainaamassa heille kirjoja ja lukenut niitä, tanssinut tyttären kanssa samalla kun siivottiin, rakentanut legoja lasten kanssa, leikkinyt rosvoa ja poliisia omien ja naapurin lasten kanssa ja vienyt heitä "vankilaan" kärsimään rangaistusta eli kutitusta sekä ollut eläinarvoitusta saunassa lasten kanssa niin kuin meillä on aina tapana. Ihan tavallinen äiti siis olen. 

Silti syvällä sisällä minulla on se tunne, että en jaksaisi perhe-elämää. Jos nyt saisin valita, en tekisi enää lapsia. En jaksa murehtimista, en kotitöitä, en jatkuvaa tarpeiden täyttämistä, en tappelua, en mekastusta, en rikkonaisia yöunia, enkä oikein mitään, mikä sisältyy perhe-elämään. Tänään oli ihan ok päivä, mutta jos ihan vapaasti saisin valita, olisin tehnyt jotain ihan muuta, mitä oikeasti tänään tein.