Lue keskustelun säännöt.
Äitiporukoissa toistuu kouluajan suositut/ei-suositut-jako. Pelkään ettei lapset saa kavereita jos en itse ole "suosittu" äitien keskuudessa...
16.02.2017 |
Olen kotiäitinä 1v ja 3v lapsille. Kamalaa tämä äitiporukoiden "suositut ja ei suositut" kohtelu. Aivan kun olisin taas yläasteella syrjittynä. Periaatteessa mulla on paljonkin äitikavereita, mutta selvästi juuri sellaiset "aina"suositut ihmiset ovat niitä suosittuja myös nyt äitiporukoissa. Harvemmin mua kukaan mihinkään varsinaisesti pyytää, tulen joukon jatkona. Olen jo nyt huolissani jääkö lapsetkin alakynteen kun päiväkoti alkaa, onko äideillä lapsineen jo oma porukkansa
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sus siis harmittaa että et itse ole suosittu?
Kyllä se hieman kieltämättä harmittaa. En kaipaa mitään "haaremia" ympärilleni, mutta rento mukava pieni "piiri" johon kokisin kuuluvani olisi toiveissa. Ap
Sinullahan on se etu, että olet "uusi" seudulla, jolloin voit ihan itse päättää, minkälaisen ensivaikutelman haluat muille antaa. Jos siis haluat olla "suosittu", niin alat käyttäytyä kuin ne ihailemasi suositut äidit käyttäytyvät. Ole ystävällinen ja kiinnostunut muiden asioista, ota rohkeasti ja aktiivisesti kontaktia muihin ja tee aloitteita jatkotapaamisten suhteen. Koska kukaan ei vielä tunne sinua, ei kukaan myös ala tuppukylätyyliin ihmettelemään, että miten se on yhtäkkiä nyt tuollainen, kun koulussa oli aina niin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suositut naiset äitien keskuudessa ovat suosittuja muuallakin. He ovat sosiaalisia, myönteisiä, energisiä, verbaalisesti taitavia ja itsevarmoja naisia. Hyvät jutut pitää olla ja rohkea katsekontakti. Pientä pilkettä silmäkulmassa. Täytyy olla hyvä, normaali ja mielenkiintoinen (ei liian) tausta, perhe, talo, harrastus, vaatetus. Hyvä terveys ja siisti olemus. Ei saa poiketa radikaalisti missään suhteessa. Nämä naiset hakeutuvat toistensa seuraan ja kaihtavat kaikkea, joka ei ole samanlainen. Jos olet persoonallisuudeltasi jotenkin erilainen tai väsähtänyt, masentunut, epäsiisti tai keskustelet syvällisistä tai synkistä, filosofisista tai poliittisista asioista mielelläsi, tai jos sinulla on ei-hyväksyttyjä mielipiteitä tai puheenaiheita tai jos et ole sosiaalisesti taitava ja puoleensavetävä, rajataan sinut ystävällisesti, mutta määrätietoisesti pois suosittujen porukasta. Heille samanlaisuus on toivottua ja hyväksyttävää, muu ei.
Oho, aika kovaa tekstiä. Ensimmäiset neljä lausetta olisin allekirjoittanut, mutta sen jälkeen teksti kuulostaa vain siltä että jotain on hampaankolossa.
Itsevarmuus ja hyvät sosiaaliset taidot höystettynä hauskoilla jutuilla eivät mitenkään liity asuinalueeseen eivätkä varsinkaan mihinkään ihmeelliseen ankkalammikkotoimintaan.
On erilaisuutta ja on erilaisuutta. Ihminen joka haluaa puhua politiikasta tai filosofiasta voi olla kuolettavan tylsä sutkauttelija ja tai sitten terävä ja viihdyttävä tyyppi. Sellainen ihminen jolla ylläkuvatun kaltainen mielikuva toisista päässään levittää ehkä ympärilleen hiukan torjuvia viboja, etenkin perhekahviloiden tapaisissa ympyröissä.
Se, että sinut on suljettu (?) pois piireistä voi johtua tuosta mistä kerroit. Mutta yhtä hyvin se voi johtua siitä että et osaa keskustella "haastavista aiheistasi" lainkaan mielenkiintoisesti, sutkauttelet latteuksia politiikasta, siteeraat ikivanhoja mukanokkelia ajatuksia täysin uutena ja töksäyttelet ihmeellisiä kommentteja arkipäivän äitiydestä sosiaalisten taitojen puutteessa.
Itsevarmalla ja kiinnostavalla õaikuisella ihmisellä nimittäin ei ole tarvetta mulkoilla toisia kiinnostuksenkohteiden tai asumismuodon perusteella.
Mä olen hieman erakko, mutta niin vain lapsellani on paljon kavereita. On pari hyvää ystävää, useampia kavereita, joiden kanssa joskus saatetaan viettää aikaa koulun ulkoupuolella, on hyviä joukkuekavereita, on hyviä koulukavereita. Enemmän se riippuu siitä lapsen luonteesta kuin vanhemman, ainakin siinä vaiheessa, kun lapsi on päivähoidossa tai koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Olen kotiäitinä 1v ja 3v lapsille. Kamalaa tämä äitiporukoiden "suositut ja ei suositut" kohtelu. Aivan kun olisin taas yläasteella syrjittynä. Periaatteessa mulla on paljonkin äitikavereita, mutta selvästi juuri sellaiset "aina"suositut ihmiset ovat niitä suosittuja myös nyt äitiporukoissa. Harvemmin mua kukaan mihinkään varsinaisesti pyytää, tulen joukon jatkona. Olen jo nyt huolissani jääkö lapsetkin alakynteen kun päiväkoti alkaa, onko äideillä lapsineen jo oma porukkansa
Veit jalat suustani!!!
Ja kyllä, näin ainakin meillä tapahtunut.
Ikävää kun jo ekalla luokalla poika jää ainoana ilman synttärikutsuja, kun minä en osaa heidän ÄITIENSÄ kanssa luoda sosiaalisia suhteita!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu ja ei oo iästä kiinni.
Itse olen ainoa kolmekymppinen äiti. Katsoo nämä äidit, jotka vois olla mun äitejä minua kuin halpaa makkaraa. Ei minulle tarvitse edes puhua koulun tilaisuuksissa yms.
No minäkin olen pelännyt samaa, mutta onneksi lapsi meni päiväkotiin ja hankkii siellä kaverinsa ihan itse, ei ole äidin suhteet sotkemassa asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kans koulukiusaustaustaa. Alkuun muutamat "suositut äidit" (=ne sosiaaliset) pyysi mua muskarin jälkeen vaunukävelylle ym., mutta jossain kohtaa kutsut harveni. Luulen, että oma käytökseni oli vähän ristiriitaista ja syrjäänvetäytyvää, kun en osannut itse tehdä itseäni "tykö". Odotin siis aina, että mua pyydetään mukaan. Koskaan en kehdannut itse pyytää heitä mihinkään. Jossain kohtaa mua ei enää pyydetty mihinkään ja oletin, että ne ei varmaan tykkää musta. Meni muutama kuukausi ja törmättiin sattumalta. Sanoivat, että kiva nähdä ja olivat miettineetkin, kun musta ei ollut kuulunut mitään.
Tää kirjoitus kuulostaa varmaan tosi keskenkasvuiselta :-) mutta pointti siis oli se, että tajusin, että oon jotenkin itse niin juuttunut tuohon koulukiusatun rooliin, vaikka luulin olevani sinut asian kanssa. Oletan aina lähtökohtaisesti, ettei musta tykätä, mietin hirveästi mitä musta mahdetaan ajatella, en uskalla kysyä ketään mihinkään, vaikka sehän on just sitä vastavuoroisuutta, mitä kaivataan kaikissa ihmissuhteissa. Muut saattoi puolestaan ajatella, että mä en tykkää niistä?
Se, mikä on tärkeää, on, että meet rohkeasti noihin puistoihin ja kerhoihin. Moikkaat muita reippaasti. Koitat olla välittämättä, mitä susta ajatellaan. Ne tuskin ajattelee noin kuin sä ajattelet niiden ajattelevan. Se on varmaan lähinnä tää tausta ja vanhat kokemukset + oma masentuneisuus (ainakin mulla) sekä huono itsetunto, mikä saa vain tuntemaan niin. Niistä olis tärkeää päästä yli (helpommin sanottu kuin tehty, huoh!). Oma käytös on se, mikä saattaa aiheuttaa jotain vaikutusta lapseen. Meillä lapsi on tosi herkkä ja mun oma varautuneisuus tietyssä seurassa on ehkä jonkin verran pahentanut esim. vierastuskausia. :-( Mutta kai tässä vähän opetellaan elämään yhdessäkin... Eikä kukaan äiti kai ole täydellinen?
Päiväkodissa lapset onneksi luo omia kaverisuhteitaan eikä siellä ole äidit niin vaikuttamassa. Hyvä idea oli myös tuo, että jos teilläpäin on oikeasti jotain kuppikuntia, niin kannattaa koittaa tutustua niihin muihin ei-suosituihin? Jos oot pk-seudulta, niin mekin mielellään tutustutaan uusiin kavereihin. Mä oon 35v ja lapsi 2v. :-)
Tämä... Kiitos tästä!
Ehkä koitan itsekin reipastua.
Älä nyt jaksa ap. Geenit vaikuttaa paljon enemmän kuin sinun suosiosi, en ole suosittu äiti ja lapseni on sosiaalinen ja just sellainen jonka kanssa olisin halunnut itse olla pienenä kaveri. Lapsi on perinyt enemmän miehen geenejä, siitä sosiaalisuus ja suosio. Nyt 7v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en oikein ymmärrä nyt, mistä tässä on kysymys. Tottakai äidit, siinä kuin muutkin, leikkipuistoissa päivittäin käyvät, muodostavat ryhmiä. Jotkut vaan viihtyvät keskenään paremmin tai luontevammin. Miksi juuri äitien pitäisi, omien lastensa valvomisen ohella, pitää jotenkin huolta tai ottaa vastuuta, että kaikki siellä saavat juttuseuraa. Kyllä se juttuseuran haku on jokaisen aikuisen omalla vastuulla. On myös äitejä, jotka eivät halua jutella, pitää heidänkin rauhaansa kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Lähde työelämään. Kotiäidit taantuu lasten tasolle kun se seura pääasiassa on lapset. Sama hiekkalaatikko meininki, oli siinä ympärillä äidit tai lapset.
Samaa mieltä ja aloituksesta kuultaa se miten kotiäidit alkaa elää omaa elämää lasten kautta. Lasten kaverisuosio on omaa onnistumista jne. Kun menet töihin ja avaat simät huomaat, että sinulla on oma elämä ja omat kaverit, lapsillasi omat ja sinun tehtävä tai oikeus ei ole elää lapsuuttasi uudestaan omien lastesi kautta.
Pitkän linjan kotiäideillä on rasittava tapa puhua vain lastensa kuulumisia ja heidän kaverisuhteita ja koulumenestystä. Ihan kuin koko aikuinen ihminen siellä taustalla lakkaa olemasta ja palaa takaisin lapsuuden lähtöpisteeseen elämään sitä uudestaan. Haloo, lapsellasi on oma elämä ja keskity sinä aikuisen elämään eli etsi ihmiset joiden kans voit olla, se on sinun tehtävä eikä miettiä lastesi elämää. Heillä on omat haastepolut käytävä.
Yritäppä puhua kotiäidin kanssa molempia kiinnostavista aiheista kun kotiäiti puhuu vain lasten asioita lapsellisesti ja toinen aihe on sitten pyykit ja siivous ja lastenvaatteet. Siihen on syy miksi kotiäitejä vieroksutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi hyvä syy lisää olla hankkimatta lapsia.
Hmm. Mä oon töissä, eikä mun poika siltikään ole kovin suosittu koulussa, vaikka mä kuinka painan duunia asiakaspalveluhommissa.. :D
Kyllä kyse on siitä, etten osaa mennä itse sinne porukkaan ja tehdä itseäni tykö. Vanhemmat äidit karsastaa minua ja kyllä se vaan niin on, että se tietty porukka kokoontuu edelleen lapsineen ja meidän poikaa ei kutsuta mihinkään, kun ne on ne äidit jotka soittelee toisilleen ja sopii lapsilleen treffejä.
Olen outolintu ja sellaisia tulee olemaan lapsenikin, jos en piristy ja rupea soittelemaan niille muille äideille.
Pienet on piirit..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten muutkin ovat jo sanoneet, lapset päiväkodissa tai viimeistään koulussa ystävystyvät ihan itse. Minä olen lapsesta asti ollut varmaan tällainen "suosittu" eikä siihen ole koskaan vaikuttanut mitkään ulkoiset asiat. Olen ollut pienituloinen, olen ollut yksinhuoltaja jne. Olen kuitenkin ollut porukassa se, joka keksii tekemistä. Olen innostanut muita osallistumaan ja järjestänyt yhteistä tekemistä. Lapsuudessani välillä niin, ettei vanhempani olleet aina kovin ilahtuneita :D Opiskeluaikana olin se, joka järjesti bileitä. Kotiäitivuosinani se, joka ideoi eväsretkiä lasten kanssa Suomenlinnaan tai Seurasaareen. Se, joka kantoi taloyhtiön pihalle termoskannussa kahvia ja pullaa sekä mehua pihan muille kotiäideille ja lapsille. Se, joka innosti lapsia leikkimään kirkonrottaa, keinupehvistä jne. Lasteni ollessa teinejä meillä oli 24/7 avoimet ovet lasteni kavereille. Joskus joidenkin tenien vanhemmat kertoivat, että ovat huojentuneita, kun teininsä viettävät viikonlopun meillä eikä kylillä luuhaamassa. Mulla kun oli nollatoleranssi alaikäisten alkoholinkäytölle, muuten saivat nuoret meillä olla kuten halusivat (kuitenkin häiritsemättä liian kovalla metelillä naapureita). Lähisuvussani olen se, joka järjestää vappujuhlat, joulut, juhannusjuhlat jne. Lapsillani on aina ollut paljon kavereita, mutta ei sen vuoksi, että minä olen heidän äitinsä, vaan sen vuoksi, mitä he ovat minulta oppineet.
Itse olin kolme vuotta kotiäitinä. Viimeisen vuoden siitä asuimme Australiassa miehen työkomennuksen takia. Muun ajan ihan vaan Suomessa. Australiassa oli todella erilaista. Puistossa aina joku tuli juttelemaan ja oli kiinnostunut, kun puhuimme lapsen kanssa vierasta kieltä. Siellä oli helppo päästä porukoihin ja kaikki olivat ystävällisiä, vaikka emme edes tunteneet. Lapsi sai paljon ystäviä ja leikkiseuraa sai aina, vaikka puistossa kukaan ei olisi ollut ennestään tuttu ja ensimmäisinä kuukausina lapsilla ei ollut edes yhteistä kieltä.
Palasimme Suomeen viime kesänä. Kaupungin puistot olivat täynnä lapsia, mutta leikkiseuran saaminen paljon hankalampaa kuin Australiassa. Lapseni oli ihan hämillään, kun kukaan ei yhtäkkiä leikkinytkään. Lapset pakenivat tuttujen lasten luo tai vanhempiensa helmoihin, kun ulospäin suuntautuneeksi ja avoimeksi oppinut lapseni yritti tehdä tuttavuutta. Minulle itsellenikin oli vähän kulttuurishokki, kun yritin jutella niitä näitä jonkun toisen äidin kanssa ja sain vastaukseksi vain muminaa ja lopulta minuun päin kääntyneen selän. Lähipuistossa oli selkeät klikit eikä heidän keskusteluihinsa päässyt osallistumaan, vaikka olisi ollut aiheesta jotain sanottavaakin. Puistoäitien puheenaiheet tosin pyörivät hyvin paljon soseiden, lastenvaatteiden ja sisäleikkipuistojen ympärillä.
Onneksi olin lapsen kanssa kotona enää kesän ja palasin syksyllä työelämään. Työelämässäkin on omat kommervenkkinsä eikä kaikkien kanssa klikkaa, mutta siellä suurin osa kuitenkin edes yrittää käyttäytyä kuin aikuinen. Nyt huomaa miten pienessä ympyrässä kotiäidin elämä pyörii. Eikä jaksa sitäkään vähää ymmärtää miten joku jaksaa hehkuttaa pari viikkoa etukäteen jonkun lastentrikoorättimerkin tulevaa "droppia".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tekee äidistä suositun tai ei-suositun?
Suosittu äiti:
- Saanut lapset 25 - 30 -vuotiaana/ kyllä
- Asuu kivalla alueella mieluiten omakotitalossa, lähellä keskustaa ja kaikkea muuta mukavaa/ kyllä
- Kaksi lasta/ kyllä
- Naimisissa/ kyllä
- Pitää Tupperware- ja vaatekutsuja, juttelee leikkipuistoissa iloisesti muille, kiltti, antaa tilaa muille myös, ei ole liikaa äänessä kuitenkaan./ kyllä, paitsi nuo kutsut
- Nätti, kiva kampaus, kivat "mammavaatteet"/ ei
- Lapsilla kivat vaatteet ja varusteet/ kyllä
- On MLL:n perhekahvion vetäjä tai varavetäjä ja mukana päiväkodin vanhempaintoimikunnassa/ ei
- Ei ole liian kiltti vaan joskus esim. arvostelee muita selän takana./ kyllä
Sellasta.
Siinä minun osaltani. Ap
Eli varmaan se vaikuttaa kun olen ei niin huoliteltu (tukka miten sattuu, ei hienoja vaatteita. Kuitenkin puhtaat ja asiaankuuluvat vaatteet tietenkin aina) ja ylipainoinen. Ap
Höpsis. Tai jos tuollainen jollekulle vaikuttaa niin et ehkä sellaisen ihmisen kaveri tahdo ollakkaan. Sen sijaan itsellesi tuo tarjoaa vähän liian helpon selityksen kaverisuhteiden hankaluudelle. Väittäisin kuitenkin että suurempi syy on epävarma ja surkutteleva käytöksesi. En halua olla ilkeä, mutta jos ihmiselle joutuu aktiivisesti todistelemaan että kyllä olet nyt tervetullut ja kyllä pidän sinusta niin se käy aika raskaaksi eikä varsinaisesti tarjoa vastapuolelle suhteesta oikein mitään.
Reippaasti mukaan, sosiaalisuus ja avoimmuus ei tarkoita suuna päänä hölöttämistä muiden päälle. Aloita vaikka yhdestä ihmisestä ja ole avoimesti kiinnostunut hänestä tai hänen lapsestaan olematta kuitenkaan päällekäyvä. Ja joo, ymmärrän ettei ehkä ole niin helppoa jos ei ole hyvää sosiaalista pelisilmää, mutta siitä se lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Kuten muutkin ovat jo sanoneet, lapset päiväkodissa tai viimeistään koulussa ystävystyvät ihan itse. Minä olen lapsesta asti ollut varmaan tällainen "suosittu" eikä siihen ole koskaan vaikuttanut mitkään ulkoiset asiat. Olen ollut pienituloinen, olen ollut yksinhuoltaja jne. Olen kuitenkin ollut porukassa se, joka keksii tekemistä. Olen innostanut muita osallistumaan ja järjestänyt yhteistä tekemistä. Lapsuudessani välillä niin, ettei vanhempani olleet aina kovin ilahtuneita :D Opiskeluaikana olin se, joka järjesti bileitä. Kotiäitivuosinani se, joka ideoi eväsretkiä lasten kanssa Suomenlinnaan tai Seurasaareen. Se, joka kantoi taloyhtiön pihalle termoskannussa kahvia ja pullaa sekä mehua pihan muille kotiäideille ja lapsille. Se, joka innosti lapsia leikkimään kirkonrottaa, keinupehvistä jne. Lasteni ollessa teinejä meillä oli 24/7 avoimet ovet lasteni kavereille. Joskus joidenkin tenien vanhemmat kertoivat, että ovat huojentuneita, kun teininsä viettävät viikonlopun meillä eikä kylillä luuhaamassa. Mulla kun oli nollatoleranssi alaikäisten alkoholinkäytölle, muuten saivat nuoret meillä olla kuten halusivat (kuitenkin häiritsemättä liian kovalla metelillä naapureita). Lähisuvussani olen se, joka järjestää vappujuhlat, joulut, juhannusjuhlat jne. Lapsillani on aina ollut paljon kavereita, mutta ei sen vuoksi, että minä olen heidän äitinsä, vaan sen vuoksi, mitä he ovat minulta oppineet.
Juu, olisitpa kerran järkännyt pojalle yhdet synttärit, johon yksikään vanhempi ei suostu lastaan tuomaan, koska äiti on niin outo.
Ei ole tarvinnut kuin yhden äidin porukassa sanoa että ollaan ihan kummallisia ( kun oli kuullut toiselta naapurilta että ollaan ihan kummallisia) niin asia oli sillä selvä.
Nämä samat pahantahtoiset äidit ovat lapsilleen opettaneet, ettei meidän lapsen kanssa leikitä ja siitä pysytään kaukana.
Ja siihen riitti siis tämän yhden suupaltin juttu.
Kautta rantain on tullut sitten meidän korviin. Muuta ei tarvittu kuin minulla epäsiistit rönttävaatteet kyläkaupalla yhden kesän ajan, kun jouduttiin kaivamaan koko piha auki. Naama mudassa kävin kyläkaupalla hakemassa remonttilimsoja, niin johan olin kylähullu. :D
Minä en kaipaa ystäviä. Omalla kohdalla niin paljon selkään puukotusta toisensa perään että luottamus ihmisiin mennyt loppuelämäksi. Olen mieluummin yksin ja perheeni kanssa. Toivon ja uskon että lapseni saavat reiluja ja kivoja kavereita tulevaisuudessa.
Voi ap, sympatiahalit sulle!! Nyt on vaan niin, että sulla on todella raskas elämänvaihe päällä. Itsekin valvoin kuopuksen ekat 1,5 vuotta ihan silppu-unilla ja tiedän, kuinka rankkaa väsymys on. Viesteistäsi kuultaa myös käy kuinka ylipainosi harmittaa sinua ja voisiko se olla sinulle nyt sellainen henkinen este, joka saa sinut ajattelemaan tällaista jakoa "suosittuihin ja epäsuosittuihin äiteihin"? Ymmärrän myös, kuinka helposti väsyneenä kotiäitinä tulee herkuteltua, been there.
Mutta mulle tuli sellainen olo, että sun itsetunto on nyt saanut jonkinlaisen kolauksen ja oot nyt väsymyksen ja pikkulapsikuplan keskellä vähän unohtanut itsesi? Mitä jos hemmottelisit itseäsi ja ostaisit pari kivaa kotiasua itsellesi, esim Noshilta saa tosi kivoja "mammavaatteita", jotka myös antavat anteeksi kilojen vaihtelun. Selaa kirppispalstoja, käytettynäkin voi ostaa!
Entä jos ottaisit arkirutiineihin pieniä kävelylenkkejä lasten kanssa tms? Niin painoa olisi helpompi hallita lempeästi.
Varaa aika hyvälle kampaajalle (oot sen ansainnut!) ja käy laittamassa tukka kuntoon.
Sitten. Kuulostaa siltä, että hengailet ihan väärien tyyppien kanssa, jos heillä on tuollaisia lapsellisia nokkimisjärjestyksiä. Tiedän kuinka tärkeetä äitikaverit ovat tuossa elämänvaiheessa, joten mitä jos etsisit uusia kavereita? Oletko kuullut esim siitä momzie-appista, jonka avulla voi etsiä samanhenkistä seuraa? :)
Tsemppiä ap!!! <3 Älä unohda itseäsi tai anna joidenkin tupperware-mammojen viedä itsetuntoasi!!
Tämä kyllä vesittää ap:n teorian, sillä ne kouluaikana suositut nököttivät siellä hiekkalaatikon laidalla silloin, kun muut opiskelivat korkeakoulututkintoja.