Luotatko kehenkään 100%?
Minustä tuntuu kauhean yksinäiseltä, koska kehenkään ei voi luottaa, mutta olenko liian idealisti, vaadin liikaa? Mikä teille on kiinnekohta elämässä, kun se ei ole toinen ihminen?
Kommentit (27)
Ei tulisi mieleenkään, enkä edes haluaisi luottaa. Kaikki ihmiset tekevät virheitä ja pelaavat omaan pussiin, ja ovat jossain tilanteessa valmiita valehtelemaan tai kieroilemaan. Jokainen, myös minä. Ei ole olemassa ihmistä, joka olisi sataprosenttisen luotettava aina.
En luota. En edes itseni, voin heikolla hetkellä muuttaa mieltäni. Lupauksista huolimatta dietti ei pidä (kiukuttelen itseni kanssa).
En luota. En edes itseeni. Siksi en luota muihinkaan, että ajattelen että ihmisluonto on sellainen, joskus häilyvä ja epäluotettava.
Onneksi en ole koskaan ollut sellainen että kaipaisin mitään "kiinnekohtia". Minä elän hetki kerrallaan ja teen mitä huvittaa.
Miten selviätte parisuhteissa siitä ajatuksesta, että toinen voi koska tahansa lähteä? Tietty elämässä ei koskaan tiedä milloin kuoleekaan, mutta luottamuksen pettäminen tuntuu pahemmalta kuin jos toinen kuolisi.
En todellakaan. Niin paljon on mua elämässäni kusetettu etten enää koskaan luota keneenkään.
En sataprosenttisesti, musta on vähän naiivia jos väittää johonkin luottavansa niin täysin koska kuka tahansa voi pettää joskus luottamuksen vaikka mitä olisi ajatellut. Kyllä mä esim. mun mieheen luotan tosi paljon ja olen suhteellisen varma ettei se koskaan tahallisesti mua satuttaisi mutta tiedostan kuitenkin että niinkin saattaa käydä ja siksi se luotto ei voi täysin sataprosenttista olla.
Kehenkään ei voi luottaa kaikissa asioissa 100%, mutta joihinkin voi luottaa joissakin asioissa. Kysymyksessä on silloinkin luottamus, joka ei ole takuu mistään vaan puhtaasti oma päätös.
Vierailija kirjoitti:
Minustä tuntuu kauhean yksinäiseltä, koska kehenkään ei voi luottaa, mutta olenko liian idealisti, vaadin liikaa? Mikä teille on kiinnekohta elämässä, kun se ei ole toinen ihminen?
Kyllä,parhaaseen ystävääni.Olen tuntenut hänet puolet elämästäni ja uskon,että hän auttaisi minua vaikka piilottamaan ruumiin,jos pyytäisin.
Sanotaan että puolisooni luotan 99%, hän kyllä ilmoittaa ajoissa jos suunnittelee lähtevänsä lätkimään. Mutta hän on se läheisin, mitta voi tulla tiiviissä suhteessa täyteen ja pienet asiat alkaa ärsyttää.
Sitten on mun bestis. Häneen luotan täysin, toisaalta tunnen hänet niin hyvin, että osaan sanoa minkälaisen vastauksen saan mihinkin ideaan. Eli on asioita joissa hän ei ehkä toimi kuten minä haluaisin, mutta voin olla varma että hän tekee juuri niin kuin sanookin tekevänsä. Tästä suhteesta puuttuu se jokapäiväisen kanssakäymisen rasite, niiden lupausten kanssa elää, mutta ne ei hyppää silmille jatkuvasti.
Vierailija kirjoitti:
Miten selviätte parisuhteissa siitä ajatuksesta, että toinen voi koska tahansa lähteä? Tietty elämässä ei koskaan tiedä milloin kuoleekaan, mutta luottamuksen pettäminen tuntuu pahemmalta kuin jos toinen kuolisi.
Osaan hyväksyä asiat, joille en voi mitään. Voin ainoastaan elää niin, että olen hyvä kumppani ja paras vaimo miehelleni, ja jos se ei riitä, hän saa aivan vapaasti lähteä. En pysty enkä halua häntä pidätellä vasten tahtoa.
En haluaisi sanoa tätä, mutta sanonpa silti, että on asioita, joiden osalta luotan sinisilmäisesti 110% mutta sitten on asioita, joista en ole varma osaanko tai pystynkö luottamaan edes itseeni prsentin kymmenystä. Voinkin vain toivoa ja uskoa olevani oikeassa, tai ymmärtäneeni oikein ja että toinen on vataavasti luottamukseni arvoinen, eikä petä. J
Jatkuva epäilyä ja epäluuloisuudessa eläminen jokaisen asian kohdalta olisi kamalaa. Mutta en tiedä onko tämä pienessä tai ehkä toisinaan myös isommassa itsepetoksessa eläminenkään sitten unelma tilanne, vaan minkäs voit; elämä ja sen ilmiöt ovat ainakin liian monimukaisia, jotta osaisin ja kykenisin ratkasiemaan ne vain järjellä tai älyllä.
Ja ei varmaan tarvitse sanoa, ettei minulla ole edellisten lisäksi erityistä viisauttakaan johon saattaisn niiden asemasta, tai lisäksi turvauta. Moni asia näyttää ja vaikuttaa paperilla vähintään unelmalta ja miltei täydelliseltä, mutta jostain yystä ei sitten olekaan. - Voinkin vain toivoa, että toinen on, mitä antaa "ymmärtää" ja voin uskoutua hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan että puolisooni luotan 99%, hän kyllä ilmoittaa ajoissa jos suunnittelee lähtevänsä lätkimään. Mutta hän on se läheisin, mitta voi tulla tiiviissä suhteessa täyteen ja pienet asiat alkaa ärsyttää.
Samoilla linjoilla puolison suhteen. Voin sanoa 100%:sti luottavani häneen siinä mielessä, että ei järjestä mitään ikäviä yllätyksiä, hoitaa raha- ym. asiansa ja vanhemmuuteen liittyvät velvollisuutensa asiallisesti kaikissa tilanteissa ja on rehellinen minulle.
Siihen ei tietysti voi koskaan 100%:sti luottaa, etteikö toinen voisi jossain tilanteessa haluta lähteä liitostamme (sellaistakaan en osaa tällä hetkellä kuvitella, mutta näissä asioissa elämä voi yllättää), mutta uskon, että siinäkin tilanteessa hoitaisi homman asiallisesti (avoimesti, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti) eli olisi luottamukseni arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan että puolisooni luotan 99%, hän kyllä ilmoittaa ajoissa jos suunnittelee lähtevänsä lätkimään. Mutta hän on se läheisin, mitta voi tulla tiiviissä suhteessa täyteen ja pienet asiat alkaa ärsyttää.
Samoilla linjoilla puolison suhteen. Voin sanoa 100%:sti luottavani häneen siinä mielessä, että ei järjestä mitään ikäviä yllätyksiä, hoitaa raha- ym. asiansa ja vanhemmuuteen liittyvät velvollisuutensa asiallisesti kaikissa tilanteissa ja on rehellinen minulle.
Siihen ei tietysti voi koskaan 100%:sti luottaa, etteikö toinen voisi jossain tilanteessa haluta lähteä liitostamme (sellaistakaan en osaa tällä hetkellä kuvitella, mutta näissä asioissa elämä voi yllättää), mutta uskon, että siinäkin tilanteessa hoitaisi homman asiallisesti (avoimesti, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti) eli olisi luottamukseni arvoinen.
Tämä on kuin minun kirjoittamani, eli samat sanat.
En oikeastaan, mutta onko muuta mahdollisuutta kuin yrittää luottaa?
Sataprosenttisesti en luota kehenkään. En vanhempiini, en sisaruksiini, en parhaisiin ystäviini, en edes itseeni.
Typerin laulu minkä tiedän on Vysotskin Ystävän Laulu. Jos ystäviään testaa liikaa, niin kyllä ne jossain vaiheessa pettää.
Ihmiset ovat vain ihmisiä eikä kukaan ole täydellinen. Olen 52 ja katkerasti ja kantapään kautta on nuoruuden haihattelut ihmisten petollisuudesta opittu.
En kuitenkaan ole enää katkera vaan oppinut hyväksymään sen ettei mikään ole täydellistä.
En. En edes vanhempiini. He ovat kohdelleet minua kaltoin.
15v