Lue keskustelun säännöt.
Välivuosia takana, mutta minkään alan opiskeleminen ei kiinnosta.
13.02.2017 |
Valmistuin lukiosta vuonna 2015. Nyt on tullut vietettyä kaksi välivuotta ja mikään ammatti tai ala ei edelleenkään kiinnosta. Kavereita ei myöskään ole, joten yksinäisyys alkaa painamaan paljon. Mitä pitäisi nyt tehdä? Pätkä- ja kausitöitä tulee tehtyä ja välillä olen pidempään aikaan työttömänä.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde ulkomaille töihin? Aupairiksi, jos tykkäät lapsista tai vapaaehtoistyöhön? Tai haet jotain oikeaa työtä ulkomailta?
Ei kaksi välivuotta paljoa ole, eikä niistä haittaa ole, jos käyttää sen ajan muutoin järkevästi eikä oleile vain kotona.
En ole valmis tuohon. Kielimuuri ja kulttuueisokki ahdistaa..
ap
Se voi tuntua pelottavalta, mut hei oikeesti, sieltä pääsee aina helposti pois, jos siltä tuntuu! Ei tarvi lähteä minnekään Usa:an tai Australiaan, vaan vaikka ihan vaan Eurooppaan. Lentolippu takaisin ei maksa kuin parisataa euroa ja sen varaa helposti netistä tarvittaessa. :-)
Se, että ei osaa kieltä, ei haittaa yhtään. Esim. aupaireja haetaan ihan suomalaisiinkin perheisiin ulkomaille. Tai ulkomailla on esim. suomalaisia call centereitä yms. Sit on sellaisia, jotka hakee esim. henkilökohtaisia avustajia. Vapaa-ajalla pärjää vaikka viittomalla ja sanakirjaa selaten. :-) Aikaa myöten kielitaito kohentuu huomaamatta. Oisko sulla vaikka joku kaveri, jonka kanssa hakisitte samalle seudulle, jos yksin lähteminen on liian radikaali ajatus? Eikä heti tarvi lähteä pitkäksi aikaa. Eka voi kokeilla jotain lyhyempää pestiä vaikka kesän ajan.
Niin ongelma on se, että ei ole yhtään kavereita.. Tämä kaikki on itseaiheutettua ja ei tunnu hyvältä, mutta sen kanssa täytyy nyt elää.
ap
No ei ole pakko lähteä kaverin kans. :-) Jos innostut / rohkaistut lähteen ja saat jostain paikan, niin nykyään on tosi helppoa löytää esim. Fb:n kautta ryhmiä, joista löytää samalla suunnalla asuvia. Voi kirjoitella ja tutustua vaikka etukäteen ja kun menet sinne, niin sulla on jo valmiiksi vähän kuin kaveri siellä.
Mä olin kans tosi ujo ja arka kouluaikaan, hyvä kun naapurikaupunkiin uskalsin yksin. Joku mielenhäiriö kuitenkin tuli ja lukion jälkeen lähdin ulkomaille. Kaikki ihmetteli, että miten muka pärjään siellä, mut hyvin se meni ja halusin vielä palata sinne takaisinkin muutamaan kertaan... Se oli oikeasti mun koko elämän muuttava kokemus! Siellä sain rutkasti itsetuntoa ja rohkeutta. Se oli paras ajanjakso mun elämässä.
Sori, että utelen, mutta voisko olla, että sulla on jotain masennusta tai jotain? Minkälainen lapsuudenkoti sulla on ollut? Oliko sun vanhemmat kannustavia vai varoitteliko he aina kaikesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde ennemmin liikkeelle siitä, että mitä et missään nimessä halua tehdä. Selaa yhteishaun valintaopasta ja yliviivaa kaikki, mikä ei taatusti kiinnosta. Älä mieti opintoja, vaan mieti sitä työtä.
Ja toisaalta jos et koe palavaa intohimoa jotain taidetta kohtaan, niin nekin alat voi unohtaa.
Jokin yleistutkinto auttaisi ainakin eteenpäin, ja sitä tehdessä saattaisi elämän suunta selkiytyä. Esimerkiksi muutama vuosi kauppista, jonka jälkeen sinulla on aika geneerinen tutkinto, joka kuitenkin tarjoaa pohjan monenlaiseen jatkosuuntautumiseen. Ja jos sesonkihommissa on ollut esim. asiakaspalvelua ym., niin tutkinnon ja työkokemuksesi yhdistelmällä on edes niukka toimeentulo melko varma.
Jos sitten myöhemmin löytyykin se oma juttu, niin edelleen pystyt helposti rahoittamaan toiset opinnot, jos sulla on asiakaspalvelukokemusta jo olemassa ja teet niitä sitten opintojen ohella.
Hei täällä on kanssa yksi, joka ei tiedä mitä tekisi. Valmistuin myös 2015 ja olen ollut vain pätkä-töissä. Kavereita minulla ei juurikaan ole. Harrastuskin jäi, koska ei ole enää varaa käydä.
Yritän vain selvitä päivästä toiseen ja yritän purkaa pahan olon kuntosaliin ja lenkkeilyyn. Välillä vain itken päivät kun tuntuu oikein pahalta.
N21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde ulkomaille töihin? Aupairiksi, jos tykkäät lapsista tai vapaaehtoistyöhön? Tai haet jotain oikeaa työtä ulkomailta?
Ei kaksi välivuotta paljoa ole, eikä niistä haittaa ole, jos käyttää sen ajan muutoin järkevästi eikä oleile vain kotona.
En ole valmis tuohon. Kielimuuri ja kulttuueisokki ahdistaa..
ap
Se voi tuntua pelottavalta, mut hei oikeesti, sieltä pääsee aina helposti pois, jos siltä tuntuu! Ei tarvi lähteä minnekään Usa:an tai Australiaan, vaan vaikka ihan vaan Eurooppaan. Lentolippu takaisin ei maksa kuin parisataa euroa ja sen varaa helposti netistä tarvittaessa. :-)
Se, että ei osaa kieltä, ei haittaa yhtään. Esim. aupaireja haetaan ihan suomalaisiinkin perheisiin ulkomaille. Tai ulkomailla on esim. suomalaisia call centereitä yms. Sit on sellaisia, jotka hakee esim. henkilökohtaisia avustajia. Vapaa-ajalla pärjää vaikka viittomalla ja sanakirjaa selaten. :-) Aikaa myöten kielitaito kohentuu huomaamatta. Oisko sulla vaikka joku kaveri, jonka kanssa hakisitte samalle seudulle, jos yksin lähteminen on liian radikaali ajatus? Eikä heti tarvi lähteä pitkäksi aikaa. Eka voi kokeilla jotain lyhyempää pestiä vaikka kesän ajan.
Niin ongelma on se, että ei ole yhtään kavereita.. Tämä kaikki on itseaiheutettua ja ei tunnu hyvältä, mutta sen kanssa täytyy nyt elää.
ap
No ei ole pakko lähteä kaverin kans. :-) Jos innostut / rohkaistut lähteen ja saat jostain paikan, niin nykyään on tosi helppoa löytää esim. Fb:n kautta ryhmiä, joista löytää samalla suunnalla asuvia. Voi kirjoitella ja tutustua vaikka etukäteen ja kun menet sinne, niin sulla on jo valmiiksi vähän kuin kaveri siellä.
Mä olin kans tosi ujo ja arka kouluaikaan, hyvä kun naapurikaupunkiin uskalsin yksin. Joku mielenhäiriö kuitenkin tuli ja lukion jälkeen lähdin ulkomaille. Kaikki ihmetteli, että miten muka pärjään siellä, mut hyvin se meni ja halusin vielä palata sinne takaisinkin muutamaan kertaan... Se oli oikeasti mun koko elämän muuttava kokemus! Siellä sain rutkasti itsetuntoa ja rohkeutta. Se oli paras ajanjakso mun elämässä.
Sori, että utelen, mutta voisko olla, että sulla on jotain masennusta tai jotain? Minkälainen lapsuudenkoti sulla on ollut? Oliko sun vanhemmat kannustavia vai varoitteliko he aina kaikesta?
Jos pitää tehdä jotain itsediagnoosia niin sanoisin, että jonkinmoinen vainoharhaisuus. Tuleen toimeen ihmisten kanssa eikä sosiaaliset tilanteet aiheuta ongelmia. Olen kuitenkin hyvin epävarma ja omaan huonon itsetunnon ihmissuhteissa. Tuntuu, että aina pitää miettiä sanoinko/teinkö nyt jotain väärin vai en. Sitten lukion loputtua suhteet loppuivat kuin seinään. Pidin sosiaaliset suhteet itsestäänselvyytenä koska näkihän kavereita aina koulussa, eikä tarvinnut kuumotella puhelinsoittoa jne.
Lisäksi oli monesti niin, että työpäivän/koulupäivän jälkeen väsymys iskee nopeasti. Sitten jos pitäisi mennä jonnekin, pelkästään se ajankäyttö stressaa jne.
Lapsuudenkoti oli hyvä. Äiti ja Isä ovat aina olleet mukavia ja hyviä vanhempia. En oikein usko, että ne olisivat vaikuttaneet tähän. Neuvomisen eksperttejä eivät tosin ole.
Yksinäisyyteen täytyy välillä kehittää jotain eskapismeja ja vaikka käydä ulkona syömässä jne. Toistaiseksi tämä on toiminut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähde ennemmin liikkeelle siitä, että mitä et missään nimessä halua tehdä. Selaa yhteishaun valintaopasta ja yliviivaa kaikki, mikä ei taatusti kiinnosta. Älä mieti opintoja, vaan mieti sitä työtä.
Ja toisaalta jos et koe palavaa intohimoa jotain taidetta kohtaan, niin nekin alat voi unohtaa.
Jokin yleistutkinto auttaisi ainakin eteenpäin, ja sitä tehdessä saattaisi elämän suunta selkiytyä. Esimerkiksi muutama vuosi kauppista, jonka jälkeen sinulla on aika geneerinen tutkinto, joka kuitenkin tarjoaa pohjan monenlaiseen jatkosuuntautumiseen. Ja jos sesonkihommissa on ollut esim. asiakaspalvelua ym., niin tutkinnon ja työkokemuksesi yhdistelmällä on edes niukka toimeentulo melko varma.
Jos sitten myöhemmin löytyykin se oma juttu, niin edelleen pystyt helposti rahoittamaan toiset opinnot, jos sulla on asiakaspalvelukokemusta jo olemassa ja teet niitä sitten opintojen ohella.
Opintotukea ei myönnetä useaan korkeakoulututkintoon. Jos ala on vaativa opiskella, on ikävää yrittää käydä samalla töissä. Itse kävin yliopistoa ja olin illat töissä. Muutama vuosi meni stressissä ja väsymyksessä. Opinnoista ei jäänyt myöskään päähän kovin paljoa.
Aika harva meistä on loppujen lopuksi kutsumusammatissa. Jostain sitä kuitenkin pitää elanto saada, ellei ole sattunut syntymään TODELLA varakkaaseen sukuun, joten lähtisitkö liikkeelle siitä, että missä olet hyvä? Mitkä olivat mieluisimpia/vahvimpia aineita koulussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika harva meistä on loppujen lopuksi kutsumusammatissa. Jostain sitä kuitenkin pitää elanto saada, ellei ole sattunut syntymään TODELLA varakkaaseen sukuun, joten lähtisitkö liikkeelle siitä, että missä olet hyvä? Mitkä olivat mieluisimpia/vahvimpia aineita koulussa?
Just näin. Nyt joku hyvin työllistävä ala kiikariin ja lopettakaa se valaistuksen odottelu. Kaikille ei ole mitään suurta intohimoammattia mutta kunnon kuukausiliksalla on mukavampi elellä kuin toimeentulotuella.
Vierailija kirjoitti:
Aika harva meistä on loppujen lopuksi kutsumusammatissa. Jostain sitä kuitenkin pitää elanto saada, ellei ole sattunut syntymään TODELLA varakkaaseen sukuun, joten lähtisitkö liikkeelle siitä, että missä olet hyvä? Mitkä olivat mieluisimpia/vahvimpia aineita koulussa?
Vahvimmat aineet oli yhteiskuntaoppi, historia ja kielet. Ei ole kuitenkaan tullut mieleen opiskella niitä ja pidän niitä lähinnä "harrastuksena". En vaan tiedä mitä haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde ulkomaille töihin? Aupairiksi, jos tykkäät lapsista tai vapaaehtoistyöhön? Tai haet jotain oikeaa työtä ulkomailta?
Ei kaksi välivuotta paljoa ole, eikä niistä haittaa ole, jos käyttää sen ajan muutoin järkevästi eikä oleile vain kotona.
En ole valmis tuohon. Kielimuuri ja kulttuueisokki ahdistaa..
ap
Se voi tuntua pelottavalta, mut hei oikeesti, sieltä pääsee aina helposti pois, jos siltä tuntuu! Ei tarvi lähteä minnekään Usa:an tai Australiaan, vaan vaikka ihan vaan Eurooppaan. Lentolippu takaisin ei maksa kuin parisataa euroa ja sen varaa helposti netistä tarvittaessa. :-)
Se, että ei osaa kieltä, ei haittaa yhtään. Esim. aupaireja haetaan ihan suomalaisiinkin perheisiin ulkomaille. Tai ulkomailla on esim. suomalaisia call centereitä yms. Sit on sellaisia, jotka hakee esim. henkilökohtaisia avustajia. Vapaa-ajalla pärjää vaikka viittomalla ja sanakirjaa selaten. :-) Aikaa myöten kielitaito kohentuu huomaamatta. Oisko sulla vaikka joku kaveri, jonka kanssa hakisitte samalle seudulle, jos yksin lähteminen on liian radikaali ajatus? Eikä heti tarvi lähteä pitkäksi aikaa. Eka voi kokeilla jotain lyhyempää pestiä vaikka kesän ajan.
Niin ongelma on se, että ei ole yhtään kavereita.. Tämä kaikki on itseaiheutettua ja ei tunnu hyvältä, mutta sen kanssa täytyy nyt elää.
ap
Soita vielä vanhalle opollesi ja pyydä, että saisit käydä keskustelemassa. Ovat yleensä joustavia ja auttavat myös lukion jälkeen (kohtuuden rajoissa) . Suurin ongelmasi ei ole se, ettet tiedä mitä haluat tehdä loppuelämäsi vaan se, ettei sinulla ole mitään mikä pitäisi sinut 'ryhdissä' - se on oikeasti tosi vaarallista jos ei ole ystäviä, niitä ei helposti mistään työpaikalta saa vaan harrastuksista ja koulutuksesta.
Ehdottaisin, että mietit kahta listaa - ehkä ja ei ikinä-ammatteja. Sitten päätät vaikka helmikuun loppuun mennessä, että jos et parempaakaan keksi, haet 'ehkä' listan juuri nyt mielenkiintoisimpaan vaihtoehtoon, ja lyöt sen lukkoon. Joku 'kaupallisen alan peruskoulutus' on esim aina hyvä ja siitä voit jatkaa mihin suuntaan sitten haluatkaan.
Jos et vielä tiennyt, suurin osa meistä muistakaan ei aikanaan tiennyt että juuri tuo tietty koulutus/ammatti on juuri minun juttuni. Huonoin vaihtoehto on se, että annat elämän valua ja ajelehdit kuin ajopuu - se joka vaan menee tuulen mukana ilman mitään päämäärää, saattaa päätyä paikkaan missä ei haluaisikaan olla.
Äläkä pelkää väärää valintaa - suurin osa meistä muistakin ihmisistä on niitä tehnyt !
Hei ap,
Tunnistin itseni aloituksesta. Olen nyt yli kolmenkymmnenen. Valmistuin 20-vuotiaana ammattiin, jossa työllisyys on suomessa ollut aina erittäin heikko. Se oli ns intohimoammatti, jonka toteuttamiseen olisi vaadittu paljon paljon työtä ja itseluottamusta. Eihän minusta sillon siihen ollut (en sano etteikö jostain toisesta 20-vuotiaasta olisi). Enkä tiennyt, mitä haluan opiskella. Toisekseen olin jo pienestä pitäen halunnut asua edes hetken ulkomailla, joten laitoin tuumasta toimeen.
Hain au pairiksi, ja lähdinkin amerikkaan lapsenvahtihommiin. Matkustelun lisäksi halusin myös kehittää sosiaalisia taitojani - olin erittäin ujo, ja tiesin että saisin tervettä itseluottamusta ulkomailla asuessa. Toki mieli harasti vastaan lähtiessä ja se tuntui vaikealta. Pian kuitenkin rapakon taa päästessäni totesin että nuo pelot olivat aivan turhia - au pairilla on amerikassa kuitenkin tukiverkosto; organisaatio ja muut au pairit joihin on helppo tutustua. Ja välimatka tuntuu lopulta pieneltä, kun on olemassa netti.
Kaikki ei siellä ihan putkeen mennyt, mutta vietin kuitenkin melkein vuoden. Sain paljon itseluottamusta ja mikä parasta, tutustuin mahtaviin ihmisiin.
Siltikään en tämän ajan jälkeen tiennyt mitä haluan opiskella. Tein au pair- ajan jälkeen vuoden hanttihommia, ja lähdin australiaan working holiday -viisumilla. Siellä vierähtikin parivuotinen. Tämän jälkeen hain suomessa opiskelemaan eri aloja; sosionomiaa, humanistisia aloja, liiketaloutta.. hain usein sekä kevään että syksyn hauissa, ja vuosi toisensa jälkeen petyin, koska se tuntui aina jäävän pienestä kiinni, että olisin päässyt sisään. Koska en päässyt kouluhin, ahkeroin töissä, säästin rahaa ja lähdin taas ulkomailla. Tätä varmaan moni kritisoi, koska rahat "kuuluu käyttää järkevästi", ja järkevää on useimpien suomalaisten mielestä oman asunnon ostaminen.
Lopulta pääsin opiskelemaan, ja nyt opiskelen viimeistä vuotta, valmistun jouluna.
Summasummarum. Kuuntele sydäntäsi. Mitä se haluaa? Haluatko oikeasti opiskella juuri nyt? Kyllä se koulunpenkki odottaa, jos haluatkin tehdä jotain muuta. Toisaalta älä jää odottelemaan, että vastaus siitä, mitä haluat tehdä, tippuu eteesi kuin manulle illallinen - näin voi käydä, mutta voi käydä myös toisin, ja silloin odotuksestasi voi tulla elämänmittainen. Itse olen kiinnostunut monista asioista, enkä ole nytkäänihan vakuuttunut, että päädyn suoranaisesti tälle alalle, mutta tämä koulu on vienyt minua ehdottomasti lähemmäksi unelmiani. Minun piti lähteä kokeilemaan hieman "hakuammunnalla", mikä on se minun juttu, sillä jos ei kokeile, niin ei voi tietää. Moni ammatti ja ala on vain erilaisia ajatuksia mielessä, todellisuus on usein aivan toista.
Minä halusin matkustella ja nähdä maailmaa (ja haluan yhä!), koska koin että hanttihommat eivät antaneet minulle yhtään mitään muuta kuin euroja tilille. Eli mieti mitä sinä haluat. Ja mieti, että missä määrin omat pelkosi estävät sinua tavoittelemasta unelmiasi. Englanninkielen taitoa ei tule yhdenkään suomalaisen nolostella, siihen ei yksinkertaisesti ole mitään syytä. Ymmärrät tämän, jos koskaan pääset matkustelun makuun.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva meistä on loppujen lopuksi kutsumusammatissa. Jostain sitä kuitenkin pitää elanto saada, ellei ole sattunut syntymään TODELLA varakkaaseen sukuun, joten lähtisitkö liikkeelle siitä, että missä olet hyvä? Mitkä olivat mieluisimpia/vahvimpia aineita koulussa?
Vahvimmat aineet oli yhteiskuntaoppi, historia ja kielet. Ei ole kuitenkaan tullut mieleen opiskella niitä ja pidän niitä lähinnä "harrastuksena". En vaan tiedä mitä haluan.
Sun vahvimpia aineita oli kielet, mutta pelkäät ulkomaille lähdössä kielimuuria??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko masentunut? Yritä saada apua.
Samaa mieltä kuin 32! Sun kannattaa pohtia, mistä sun pelot johtuu ja yrittää päästä vaikka jonnekin keskusteleen niistä (niitä ei tarvi hävetä, niitä on meillä kaikilla!), jotta saisit apua päästäksesi niistä yli. Harva tietää, mitä haluaa tehdä loppuelämänsä ja vaikka tietäisi, harva voi tehdä samaa työtä koko elämänsä. Tee vaikka niin, että mieti, mitä haluaisit tehdä seuraavat viisi vuotta ja lähdet tavoitteleen sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva meistä on loppujen lopuksi kutsumusammatissa. Jostain sitä kuitenkin pitää elanto saada, ellei ole sattunut syntymään TODELLA varakkaaseen sukuun, joten lähtisitkö liikkeelle siitä, että missä olet hyvä? Mitkä olivat mieluisimpia/vahvimpia aineita koulussa?
Vahvimmat aineet oli yhteiskuntaoppi, historia ja kielet. Ei ole kuitenkaan tullut mieleen opiskella niitä ja pidän niitä lähinnä "harrastuksena". En vaan tiedä mitä haluan.
Sun vahvimpia aineita oli kielet, mutta pelkäät ulkomaille lähdössä kielimuuria??
Niin Suomi, Ruotsi ja Englanti. Tämä koska olen elämäni aikana lukenut paljon. Englannin puhuminen on sitten toinen asia. Lisäksi sitä kulttuurishokkia en ole vielä valmis kohtaamaan.
Mulla vähän sama tilanne, tosin oon valmistunut lukiosta jo vähän aiemmin.
Mulla tässä tilanteessa suoraan sanottuna veetuttaa eniten se, että nykyään opiskelemaan pääsy on tehty niin vaikeaksi. Ennen jos ei ollut ihan varma mille alalle suuntautuisi, oli helppo laittaa vain useampi hakukohde ja kokeilla mihin pääsee. Jos sattui pääsemään useampaan vaihtoehtoon, pystyi niistä sitten viimeistään valitsemaan mielenkiintoisimman. Tämänkin jälkeen oli kuitenkin vielä mahdollisuus vaihtaa helposti alaa jos esim. valmistumisen jälkeen ei saanutkaan töitä tai koki, että ala ei olekkaan mieleinen...
Joo, onhan se kallista yhteiskunnalle kouluttaa "turhaan" nuoria, jotka sitten vaihtavatkin alaa, mutta vielä turhempaa tämä on pitää nuoria vuosia varpaillaan ja hankaloittaa niin hlvetisti sitä alavalintaa ja tarvittaessa sen vaihtoa ensikertalaiskiintiöillä sun muilla. Myös hakupaikkojen rajaaminen siten, että opiskelupaikan saadessaan tarjotaan vain sitä yhtä koulupaikkaa (vaikka olisi päässyt johonkin muuallekkin) on typerää...
Noh, itse varmaan haen nyt kevään haussa ammattikouluun... Sieltä saisi parissa vuodessa paperit edes johonkin hommaan, eikä se kuitenkaan rajottaisi tulevaisuutta ja hakemista jatkossa korkeakouluun.
Eniten tässä tilanteessa ahdistaa varmaan se, että tosiaan niitä kavereita ei ole ollut enää vuosiin eikä muutenkaan sellaista selkeää tulevaisuutta... Hävettää ja ahdistaa, ettei ole vieläkään päässyt opiskelemaan eikä etene siinä "normiputkessa".
Kamalaa, että jotkut arvoittaa itsensä ja elämänsä sillä, onko töitä, suunnitelmia tulevaisuuteen tai ylipäänsä mitään suuntaa. Hengitä! Tulevaisuudessa ei ole mitään, sillä on vain nykyhetki. Keskity parantamaan oloasi NYT. Mieti, mitä tarvitset juuri nyt tällä hetkellä ja toteuta se. Aina.
Mäkään en tiedä yhtään mitä teen ns. seuraavaksi. Kunhan 6kk määräaikainen duuni loppuu, aion vaan nauttia kesästä ja elää vapaata boheemia taide-elämää koska yolo :D
Ei puhetta että olisin voinut lukuun jälkeen harkita välivuotta! Kun en hakemaani kouluun päässyt, päätin viettää välivuoden hankkien jotain koulutusta, ja se joku koulutus venyi kolmen vuoden pätkään niin että sain ammatin. Sitten teinkin kolme lasta töiden lomassa. Ja nyt valmistuin ammattikorkeasta samalta alalta mille ammattikoulun kävin. Hain kouluun lukion papereilla ja sain hyväksilukea osaamiseen perustuen useamman opintoviikon. Ota itseäsi aloittaja nisksta kiinni ja lue jotain!
Oletko hakenut apua/tukea?