Lue keskustelun säännöt.
Miksi pitäisi muka vuosia seurustella ennenkuin miettii lapsentekoa kumppanin kanssa?
12.02.2017 |
Eihän sitä muutenkaan voi tietää, vaikka olisi ollut vuosia yhdessä, että jos toinen yhtäkkiä haluaakin erota, tai tulee jokin riita, tai toinen vaikka kuolee? MItä väärää on muka tehdä lapsi toisen kanssa jos kummatkin rakastaa toisia esim jos ollaan vaan 5 kk seurusteltu?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen ehkä lähinnä sitä, että jos tietää toisen olevan "oikea" niin mikä kiire on. Silloinhan suhteessa on varmin mielin ja tietää, että toinen pysyy rinnalla.
Itse en voisi kuvitella, että sitoutuisin kehenkään loppuelämäkseni viiden kuukauden jälkeen. Siis lapsethan sitovat enemmän kuin naimisiinmeno.
Haluan nauttia ensin siitä parisuhteesta ja nähdä minkälainen mies on niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.
Vuodet eivät takaa mitään mutta todennäköisyys kuitenkin on hieman parempi, jos toisen tuntee pidemmältä ajalta.
Minä taas en ymmärrä, että jos molemmat haluavat niitä lapsia niin mitä siinä odotetaan? Jos molemmilla työpaikat jne. Ei opiskeluja kesken niin miksi tuhlata 3 vuotta odotteluun?
Koska ei se lapsientekeminen ole suhteessa heti se ensimmäinen prioriteetti. Vaan ensin opitaan tuntemaan toinen ja opitaan elämään yhdessä ja rakennetaan kestävä parisuhde.
Niin, ei välttämättä sinulle. Joku voi etsiä sitä parisuhdetta juuri siksi että saa perheen ja lapsia. Joku voi olla heti sellainen kun on loppuelämänsä ja toinen 20 vuoden päästä yhtäkkiä muuttua, ei voi tietää.
Aivan. Mutta jos puolison ottaa vain siitä syystä, että pääsee äkkiä tekemään lapsia niin mitä turhaan viittä kuukauttakaan kituuttelemaan silloin. Ehkä vaikka ekoilla treffeillä jo voi kertoa suunnitelmat.
Jos nyt puhutaan kuitenkin "normaaleista" parisuhteista niin yleensä se puoliso valitaan siitä syystä, että toisen kanssa on hyvä olla ja rakentaa tulevaisuutta ja myöhemmin ne lapset sopii kuvioon. Tietysti tilanne on eri, jos hakee heti vain isää/äitiä tuleville lapsilleen.
Tottakai ensitreffeillä kannattaa muutenkin kertoa että haluaa lapsia. Toinen ei välttämättä halua ollenkaan. Meillä on kyllä ihan "normaali" parisuhde vaikka molemmat halusimmekin perustaa perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Lastenhankinta on syytä keskustella suhteen ollessa vielä alussa, että voi erota heti, jos toinen ehdottomasti haluaa lapsia ja toinen ehdottomaati ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmistaa, ettei ainakaan ole niitä pahimpia ongelmia seurustelemalla ja asumalla saman katon alla vähintään kolme vuotta toisen kanssa. Siinä ajassa tulee esiin, jos on väkivaltaisuutta, päihdeongelmaa, kotityöt ei kiinnosta yhtään, menee mieluummin kaverien kanssa ryyppäämään kuin on sinun kanssa, luonneviat, mielenterveysongelmat jne.
Muutaman kuukauden moni voi alkuhuumassa teeskennellä, mutta kyllä se oikea luonto olisi hyvä selvittää ennen lapsia. SIitä voi tulla jopa lapsille suuri riski tulevaisuudessa, jos mies osoittautuukin kusipäiseksi hakkaavaksi alkoholistiksi (joka alussa oli, ah, niin ihana ja ihqu jonka kanssa haluan lapsen HETI!!!!).
Okei, olen ap ja ymmärrän kyllä tämän täysin mitä tarkoitat. Mutta jos esim seurustelen nyt mieheni kanssa kolmisen vuotta, ja sitten kolmen vuoden päästä paljastuukin että hän on kamala laiskimus ja on alkanut alkoholisoitua eikä välitä enää minusta, JÄTÄN HÄNET...
Alan taas treffeilla....No sitten uusi mies.. ... Taas seurustelua kolme vuotta, ja mies paljastuu kiltistä luonteestaan huolimatta väkivaltaiseksi naistenhakkaajaksi, JÄTÄN HÄNET..
Ja taas tapaan jonkun uuden.. kolme vuotta seurustelua... Mies on sanonut että suhteen alussa haluaa lapsia, mutta päättää ettei haluakaan, JÄTÄN HÄNET..
PIAN OLEN 40v yksinäinen nainen vailla lasta jonka haluasin alunperin.... Kysymykseni alunperin oli miksi monien mielestä on niin hirvittävää, että sen lapsen hankkii silloin kun haluaa, kun ei elämässä voi koskaan tietää mitä tulee tapahtumaan, muuttuko ihminen millaiseksi, kuoleeko toinen, joutuu onnettomuuteen jne?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä (joka yleensä olen inhottavan pedantti ja nipo varmistelija) tapasin aikanaan mieheni ja molemmat tiedettiin, että Se Oikea on tässä. Oltiin 25- ja 26-v. Esikoinen oli matkalla maailmaan pari kuukautta myöhemmin. Sittemmin lapsiluku täydentyi kolmeen, valmistuttiin, väiteltiin, asuttiin ulkomailla, rakennettiin uraa, selvittiin vakavasta sairaudesta, monen monesta muutosta ja kaikenlaisista vastoinkäymisistä. Ja edelleen olemme erittäin rakastuneita, tässä juuri päiväkahvilla istuskelen hyvän päiväseksin jälkeen. Mieheni oli silloin ja on edelleen täydellinen, tunnen itseni suhteessa palvotuksi. Annan piut paut näille monen vuoden suunnitelmille oman kokemukseni pohjalta.
Muut tehkööt mitä lystää, minä tein näin ja olen ollut 20-v äärimmäisen onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Tunnen kyseisen ihmisen silloin niin hyvin, että lähes varmasti tiedän, että hän kestää lapsiarkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Tunnen kyseisen ihmisen silloin niin hyvin, että lähes varmasti tiedän, että hän kestää lapsiarkea.
Et voi sitä tietää jos ei siitä ole kokemusta. En jaksa väitellä kanssasi turhanpäiväisestä asiasta, hyvää päivänjatkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen ehkä lähinnä sitä, että jos tietää toisen olevan "oikea" niin mikä kiire on. Silloinhan suhteessa on varmin mielin ja tietää, että toinen pysyy rinnalla.
Itse en voisi kuvitella, että sitoutuisin kehenkään loppuelämäkseni viiden kuukauden jälkeen. Siis lapsethan sitovat enemmän kuin naimisiinmeno.
Haluan nauttia ensin siitä parisuhteesta ja nähdä minkälainen mies on niin hyvinä kuin pahoinakin päivinä.
Vuodet eivät takaa mitään mutta todennäköisyys kuitenkin on hieman parempi, jos toisen tuntee pidemmältä ajalta.
Minä taas en ymmärrä, että jos molemmat haluavat niitä lapsia niin mitä siinä odotetaan? Jos molemmilla työpaikat jne. Ei opiskeluja kesken niin miksi tuhlata 3 vuotta odotteluun?
Koska ei se lapsientekeminen ole suhteessa heti se ensimmäinen prioriteetti. Vaan ensin opitaan tuntemaan toinen ja opitaan elämään yhdessä ja rakennetaan kestävä parisuhde.
Niin, ei välttämättä sinulle. Joku voi etsiä sitä parisuhdetta juuri siksi että saa perheen ja lapsia. Joku voi olla heti sellainen kun on loppuelämänsä ja toinen 20 vuoden päästä yhtäkkiä muuttua, ei voi tietää.
Aivan. Mutta jos puolison ottaa vain siitä syystä, että pääsee äkkiä tekemään lapsia niin mitä turhaan viittä kuukauttakaan kituuttelemaan silloin. Ehkä vaikka ekoilla treffeillä jo voi kertoa suunnitelmat.
Jos nyt puhutaan kuitenkin "normaaleista" parisuhteista niin yleensä se puoliso valitaan siitä syystä, että toisen kanssa on hyvä olla ja rakentaa tulevaisuutta ja myöhemmin ne lapset sopii kuvioon. Tietysti tilanne on eri, jos hakee heti vain isää/äitiä tuleville lapsilleen.
Tottakai ensitreffeillä kannattaa muutenkin kertoa että haluaa lapsia. Toinen ei välttämättä halua ollenkaan. Meillä on kyllä ihan "normaali" parisuhde vaikka molemmat halusimmekin perustaa perheen.
Tässä nyt puhutaan eri asioista. Tottakai asioista pitää puhua heti varhaisessa vaiheessa. Mutta ei lapsienteon pitäisi olla mikään projekti, jota aletaan työstää heti ensitapaamisesta lähtien. Silloin nimenomaan tulee tunne, että tärkeintä saada perhe ja toisesta on haettu vain isää/äitiä tuleville lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Kysehän nyt ei ole vain lapsiarjen kestämisestä, vaan MINKÄLAINEN VANHEMPI se toinen olisi. Jos ei viitsitä odottaa muutamaa kuukautta pidemmälle, niin voikin olla vaikka mitä väkivalta- tai/ja päihdeongelmaa, ja lopputuloksena uusi asiakas lastensuojeluun.
Miten tämä yksinkertainen asia ei joillekin aukene? Kyse ei ole sinusta tai parisuhteestasi, vaan LAPSESTA ja hänen edustaan.
Me oltiin oltu yhdessä 2,5 kk kunnes lapsi sai alkunsa. Suunniteltu oli. Nyt onnellisesti naimisissa. Otin riskin ja se kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Kysehän nyt ei ole vain lapsiarjen kestämisestä, vaan MINKÄLAINEN VANHEMPI se toinen olisi. Jos ei viitsitä odottaa muutamaa kuukautta pidemmälle, niin voikin olla vaikka mitä väkivalta- tai/ja päihdeongelmaa, ja lopputuloksena uusi asiakas lastensuojeluun.
Miten tämä yksinkertainen asia ei joillekin aukene? Kyse ei ole sinusta tai parisuhteestasi, vaan LAPSESTA ja hänen edustaan.
Huoh. Sille valitsemallasi täydelliselle vanhemmalle voi myös tulla vaikka mitä mielenterveys ja päihdeongelmaa, miten tämä yksinkertainen asia ei jollekkin aukene? Eli voit yrittää pelata "varman päälle" ja olla toisen kanssa vuosikausia tai tehdä lapsia aikaisemmin, ilman kristallipalloa ei tulevaisuutta voi nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi varmistaa, ettei ainakaan ole niitä pahimpia ongelmia seurustelemalla ja asumalla saman katon alla vähintään kolme vuotta toisen kanssa. Siinä ajassa tulee esiin, jos on väkivaltaisuutta, päihdeongelmaa, kotityöt ei kiinnosta yhtään, menee mieluummin kaverien kanssa ryyppäämään kuin on sinun kanssa, luonneviat, mielenterveysongelmat jne.
Muutaman kuukauden moni voi alkuhuumassa teeskennellä, mutta kyllä se oikea luonto olisi hyvä selvittää ennen lapsia. SIitä voi tulla jopa lapsille suuri riski tulevaisuudessa, jos mies osoittautuukin kusipäiseksi hakkaavaksi alkoholistiksi (joka alussa oli, ah, niin ihana ja ihqu jonka kanssa haluan lapsen HETI!!!!).
Okei, olen ap ja ymmärrän kyllä tämän täysin mitä tarkoitat. Mutta jos esim seurustelen nyt mieheni kanssa kolmisen vuotta, ja sitten kolmen vuoden päästä paljastuukin että hän on kamala laiskimus ja on alkanut alkoholisoitua eikä välitä enää minusta, JÄTÄN HÄNET...
Alan taas treffeilla....No sitten uusi mies.. ... Taas seurustelua kolme vuotta, ja mies paljastuu kiltistä luonteestaan huolimatta väkivaltaiseksi naistenhakkaajaksi, JÄTÄN HÄNET..
Ja taas tapaan jonkun uuden.. kolme vuotta seurustelua... Mies on sanonut että suhteen alussa haluaa lapsia, mutta päättää ettei haluakaan, JÄTÄN HÄNET..
PIAN OLEN 40v yksinäinen nainen vailla lasta jonka haluasin alunperin.... Kysymykseni alunperin oli miksi monien mielestä on niin hirvittävää, että sen lapsen hankkii silloin kun haluaa, kun ei elämässä voi koskaan tietää mitä tulee tapahtumaan, muuttuko ihminen millaiseksi, kuoleeko toinen, joutuu onnettomuuteen jne?
ap
Ja kun jatkat tuon skenaarion pohjalta miettimistä, niin katuisitko tosissaan sitä ette hankkinut lapsia kahden ensimmäisen herran kanssa?
Vai olisitkohan sellaisesta ihmisestä eroon päästyä vai hyvilläsi, ettei ole lapsia. Koskaan et pääse täysin eroon jos lapsi on. Lisäksi tapaamisoikeudet, saat viettää viikonlopun miettien, että toivottavasti lastasi ei piestä/ jätetä heitteille baarireissun ajaksi.
Sinä haluat nyt vaan lapsen niin kovasti, että olet sokea järjelle. Mihin se homma muuttuu jos odotatte edes pari vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Kysehän nyt ei ole vain lapsiarjen kestämisestä, vaan MINKÄLAINEN VANHEMPI se toinen olisi. Jos ei viitsitä odottaa muutamaa kuukautta pidemmälle, niin voikin olla vaikka mitä väkivalta- tai/ja päihdeongelmaa, ja lopputuloksena uusi asiakas lastensuojeluun.
Miten tämä yksinkertainen asia ei joillekin aukene? Kyse ei ole sinusta tai parisuhteestasi, vaan LAPSESTA ja hänen edustaan.
Huoh. Sille valitsemallasi täydelliselle vanhemmalle voi myös tulla vaikka mitä mielenterveys ja päihdeongelmaa, miten tämä yksinkertainen asia ei jollekkin aukene? Eli voit yrittää pelata "varman päälle" ja olla toisen kanssa vuosikausia tai tehdä lapsia aikaisemmin, ilman kristallipalloa ei tulevaisuutta voi nähdä.
Näinkin voi joo käydä, mutta isompi riski siihen on jos alat tuntemattomien kanssa lisääntymään.
Luojan kiitos, etten kuulu näihin hätäilijöihin. Yksi ex nimittäin halusi kovasti lasta jo suhteen ensimetreiltä asti. Pari vuotta myöhemmin jätin hänet, tultuani tarpeeksi monta kertaa hakatuksi ja sairaalloisen mustasukkaisuuden takia vainotuksi.
Ja oli muuten ekat puoli vuotta kiva tyyppi, kaikki alkoi pikkuhiljaa, kunnes lopulta väkivalta oli ihan arkipäivää.
Mietipä, jos olisin vauvahurmiossa hankkiutunut tuon kanssa raskaaksi parin kuukauden jälkeen.
Me mentiin kihloihin kk ensitapaamisesta ja esikoinen sai alkunsa 5 kk tästä. Kesällä tulee viisi vuotta yhdessä ja neljä vuotta naimisissa. Rakkaus ja kiintymys vain vahvistuu vuosien vieriessä.
Ihmiset elää jatkuvassa PELOSSA . koskaan ei voi oikeasti t ietää MITÄ TULEE TAPAHTUMAAN! ap
Ette ainakaan kaipaa toistenne seuraa kun ette halua elää kahdestaan vaan heti täytyy lapsi tehdä ;D Mikä kiire?! Lapsia tulee tehdä VAKAASEEN parisuhteeseen, lapset vaan kärsii kun sitten eroillaan jne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoituksen sana kirjoitti:
Suhteessa on silloin vielä alkuhuuma menossa. Et voi vielä tietää, miten yhteiselonne sujuu. Puhumattakaan, millainen isä miehestä tulisi. Kiirehtimisellä päätyy suudella todennäköisyydellä yksinhuoltajaksi. Etenkin jos huijaat miehen isäksi.
Mutta enhän sitäkään voi tietää jos olen vaikka 3 vuotta ollut yhdessä miehen kanssa, hän paljastuukin aivan toisenlaiseksi, , Esim ei jaksakaan lapsi arkea
Mies saa olla aika hyvä valehtelija ja sinä huono ihmistuntija jos noin pitkän seurustelun jälkeen et tunne häntä. Muistaakseni tutkimuksen mukaan ihastumisvaihe kestää keskimäärin noin 3 vuotta, joten lapsia voisin alkaa harkitsemaan 4-5 vuoden seurustelun jälkeen. Silloin on asuttu 1-2 vuotta yhdessä sitä konkreettista arkea.
Tietenkin jos yhteishuoltajuus ei ole ongelma, niin voihan lapsia tehdä aiemminkin. Itse en viitsisi siihen lähteä lastenkaan takia, mutta myös tuo järjestely ja muut ongelmat olisi aika ikävää.
Etpä sinä ennen lapsientekoa voi varmasti tietää jaksaako kumppani sitä lapsiarkea vaikka olisitte 20 vuotta olleet yhdessä.. Mitään kokemusta siitä kun ei aikaisemmin ole.
Kysehän nyt ei ole vain lapsiarjen kestämisestä, vaan MINKÄLAINEN VANHEMPI se toinen olisi. Jos ei viitsitä odottaa muutamaa kuukautta pidemmälle, niin voikin olla vaikka mitä väkivalta- tai/ja päihdeongelmaa, ja lopputuloksena uusi asiakas lastensuojeluun.
Miten tämä yksinkertainen asia ei joillekin aukene? Kyse ei ole sinusta tai parisuhteestasi, vaan LAPSESTA ja hänen edustaan.
Et voi tietää millainen vanhempi se toinen tulee olemaan, ennenkuin hän on vanhempi. Joku voi olla todella rauhallinen ja kärsivällinen, mutta tarpeeksi univajetta ja stressiä niin pää ei kestä enää ollenkaan, tätä ei välttämättä henkilö itsekkään tiedä ennenkuin näin tapahtuu.
Me seurusteltiin 9 vuotta ennenku tehtiin ensimmäinen lapsi.
Aivan. Mutta jos puolison ottaa vain siitä syystä, että pääsee äkkiä tekemään lapsia niin mitä turhaan viittä kuukauttakaan kituuttelemaan silloin. Ehkä vaikka ekoilla treffeillä jo voi kertoa suunnitelmat.
Jos nyt puhutaan kuitenkin "normaaleista" parisuhteista niin yleensä se puoliso valitaan siitä syystä, että toisen kanssa on hyvä olla ja rakentaa tulevaisuutta ja myöhemmin ne lapset sopii kuvioon. Tietysti tilanne on eri, jos hakee heti vain isää/äitiä tuleville lapsilleen.