Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eivät ota mitään kontaktia muihin?
11.02.2017 |
Eli koulussa. Siellä yks on koko ajan erillään muista, ei osallistu edes tunneilla pakollisiin ryhmätöihin, tekee ne aina yksin. Olen yrittänyt aloittaa keskustelua hänen kanssaan, mutta se on lopahtanut samantien. Pitääkö vain jättää rauhaan? Mietityttää kyllä miten pärjää tulevaisuudessa.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On painostavaa, kun joku vaatii olemaan toisenlainen ja asettaa ehtoja ystävystymiselle. Hän tietää kokemuksesta, ettei täytä sinunlaistesi sydämellisten ihmisten ehtoja. Yritettyäsi hetken käännyttää häntä lakkaat edes katsomasta häneen päin. Ehkä myös loukkaannut ja nolaat hänet.
Jos oikeasti haluat tutustua, tee se hänen ehdoillaan eikä omillasi. Hyväksy hänet koulukaveriksi sellaisena kuin hän on ja lakkaa odottamasta, että hän muuttuu sellaiseksi kuin sinä haluaisit. Juttele, moikkaa, hymyile ystävällisesti, pyydä ryhmään, mene joskus ruokalassa viereen istumaan kuten sinulle on luontevaa - mutta älä vaadi vastausta tai kysele miksi hän on yksin. Pyydä mukaan mutta älä loukkaannu, vaikka hän ei koskaan lähtisi tai olisi vain hiljaa joukossa. Anna aikaa vuosi tai kaksi, niin saatat olla yksi tärkeistä ihmisistä, joiden takia koulussa oli ihan kivaa - vaikka sinä et ehkä koskaan sitä usko.
Nämä kuulostavat hyviltä neuvoilta ja juuri sellaisilta mitä tuollainen ihminen toivoo. Minä vain mietin, että riittääkö jonkun voimat oikeasti vetää tuollaista kivirekeä vaikka se kaksi vuotta perässä. Ja senkin jälkeen pitää vain uskoa, että toinen arvostaa, vaikka hän ei edelleenkään ota sitä kontaktia eikä vastaa kysymyksiin. Tuo nimittäin kuulostaa niin mielettömän yksisuuntaiselta, missä toinen vain antaa saamatta mitään takaisin ja toinen vain ottaa antamatta mitään itse. Aika paljon vaadittu.
Alapeukkuja tietenkin tuli. Itsekin alapeukuttaisin, jos joku muu kirjoittaisi noin.
Minä olen kuitenkin itse tuossa tilanteessa ja olen ihmeissäni, että miten toimia. Olen yrittänyt mennä niillä toisen ehdoilla. Vaan kun ihminen olen minäkin, niin minulta vaan kerta kaikkiaan loppuu voimat, kun kaikki koko ajan tapahtuu vain toisen ehdoilla.
Olen kovasti jo miettinyt, että minun pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistani ja ottaa etäisyyttä tuohon ihmiseen. Sekin kuitenkin tuntuu sydäntäsärkevältä, kun äidin ja isän lisäksi minä olen ainut, joka ottaa joskus yhteyttä. En vain pysty jättämään toista aivan yksin, vaikka kuinka olen väsynyt. (Vaikka kyllä hän työn kautta saa joitakin ihmiskontakteja, vaikka tekeekin yksin tehtävää työtä.)
Älä nyt yksistä alapeukuista. Veit keskustelua eteenpäin tuomalla siihen kohtaan juuri oikean näkökulman.
Tietenkään et voi kannatella toista ihmistä ja vastata hänen sosiaalista kontakteistaan. Ota yhteyttä harvemmin, vaikka kerran vuodessa. Sekin voi olla jollekin paljon ja tai ainakin erityisen arvokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli koulussa. Siellä yks on koko ajan erillään muista, ei osallistu edes tunneilla pakollisiin ryhmätöihin, tekee ne aina yksin. Olen yrittänyt aloittaa keskustelua hänen kanssaan, mutta se on lopahtanut samantien.
Olin lukiossa aloitusviestissä kuvatun lainen, koska häpesin niin syvästi rumuuttani. Muut pysyivät ystävällisesti poissa, kuten toivoinkin, mikä toki vahvisti käsitystäni siitä, että olen ällöttävä.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö vain jättää rauhaan?
Voi olla että henkilö ei halua syvemmin ystävystyä, mutta minua ei olisi haitannut, jos olisi vaikka moikattu, mutta esim. luokkatovereilleni olin näkymätön (parempi tietysti kuin että olisivat kiusanneet tai muuten huomioineet negatiivisesti). Suurimmalle osalle heistä en sanonut, eivätkä he minulle, koko lukioaikana sanaakaan. Ei se niin hirveästi haittaa...
Mutta jos "joutuu" olemaan tosi ujon kanssa tekemisissä, kannattaa olla ystävällinen, koska se voi olla niin herkkä, että pienikin negatiivinen suhtautuminen, vähättely tai ärtyneisyys saa pahoittamaan mielensä syvästi.
Vierailija kirjoitti:
Mietityttää kyllä miten pärjää tulevaisuudessa.
Itelläni ei ainakaan kovin hyvin pyyhi, koska en pysty käymään töissä ym. Luonnollisestikaan en lukion jälkeen jatkanut opiskeluja, vaan halusin eristäytyä muusta maailmasta, kun kerran viimein pääsin sieltä ahdistamosta pois, vapauteen.
Annan vinkin. Älä tule häiritsemään minua joka haluan olla yksin, pelkään ihmisiä. Sosiaalisissa tilanteissa on myös riski vaikuttaa idiootilta toisen silmissä. Siksi en suostu osallistumaan ryhmätöihin, oma tietämykseni on silloin vapaasti muiden arvioitavissa.
t. Autisti
Alapeukkuja tietenkin tuli. Itsekin alapeukuttaisin, jos joku muu kirjoittaisi noin.
Minä olen kuitenkin itse tuossa tilanteessa ja olen ihmeissäni, että miten toimia. Olen yrittänyt mennä niillä toisen ehdoilla. Vaan kun ihminen olen minäkin, niin minulta vaan kerta kaikkiaan loppuu voimat, kun kaikki koko ajan tapahtuu vain toisen ehdoilla.
Olen kovasti jo miettinyt, että minun pitää pitää huolta omasta hyvinvoinnistani ja ottaa etäisyyttä tuohon ihmiseen. Sekin kuitenkin tuntuu sydäntäsärkevältä, kun äidin ja isän lisäksi minä olen ainut, joka ottaa joskus yhteyttä. En vain pysty jättämään toista aivan yksin, vaikka kuinka olen väsynyt. (Vaikka kyllä hän työn kautta saa joitakin ihmiskontakteja, vaikka tekeekin yksin tehtävää työtä.)