Lue keskustelun säännöt.
Isäni kuoli. Hautajaisten jälkeen kukaan ei ole kysynyt kuinka voin.
09.02.2017 |
Mulla on pari hyvää ystävää, paljon työkavereita, tuttuja ja sukulaisia. Mukaan ei ole ollut tukemassa suussa. Paitsi äiti. Mistäköhän johtuu? Kuolemasta on puoli vuotta.
Kommentit (61)
No ei tulisi minullekaan mieleen, että aikuiselta ihmiseltä pitäisi kysyä miten hän voi vanhempansa kuoleman jälkeen. Lesken kohdalla asia on ihan eri, helppo ymmärtää että menetys ottaa koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta se juominen alkuun niin surutyö voi alkaa.
Suomalaisilla on usein tapana ajatella, että omaisensa menettäneen pitää antaa "surra rauhassa". Toisaalta joku voi pelätä, että sureva alkaa itkeä, koe osaavansa lohduttaa tätä.
No multa ei kysytty edes ennen hautajaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei tulisi minullekaan mieleen, että aikuiselta ihmiseltä pitäisi kysyä miten hän voi vanhempansa kuoleman jälkeen. Lesken kohdalla asia on ihan eri, helppo ymmärtää että menetys ottaa koville.
Mitäs v:tä?
Eipä tullut minultakaan kysymään. Entä sitten. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata käsitellä tunteensa puolessa vuodessa. Ei tuon jälkeen enää tuollaisia kysellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä tullut minultakaan kysymään. Entä sitten. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata käsitellä tunteensa puolessa vuodessa. Ei tuon jälkeen enää tuollaisia kysellä.
Samaa mieltä.
Mitäs ihmettä täällä kommentoidaan? Itse ainakin kysyisin. Jaksamista, anna surulle aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäs ihmettä täällä kommentoidaan? Itse ainakin kysyisin. Jaksamista, anna surulle aikaa.
Kyllä se vaan niin on, että usein sitä ei tunne aikuisten ystäviensä ja etenkään työkavereitten ja tuttujen vanhempia. Kun he sitten kuolevat, se ei kosketa tuttavia ja työkavereita sen enempää kuin, että no voi, otan osaa. Eri asia on sellaiset lapsuuden ajalta olevat ystävät, joitten vanhemmat ovat tuttuja. Jos tässä alkaisi muistella koko tuttavapiirin ihmisten henkilökohtaiset tapahtumat suuntaan tai toiseen, niin olisi siinä muistamista. Hyvä on jos, muistaa, mutta aivan ymmärrettävää on, etteivät muitten perheasiat ole mielessä enää esim. puolen vuoden kuluttua.
Kyllä vanhemman menettäminen on yksi elämän suurimmista surutyön aiheuttajista. ehkä tässä kulttuurissa kuolema on niin vaikea asia että valtaosa ihmisistä ei löydä sanoja sen käsittelemiseen. Helpompi vaan olla puhumatta. Menetimme traagisella tavalla perheenjäsenemme joitain kuukausia sitten ja on ollut todella erikoista huomata miten ihmisten on todella vaikea puhua asiasta. Nämä on kuitenkin niin rankkoja asioita että niistä on puhuttava jos haluaa oman mielenterveytensä säilyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11, etkö kysy koskaan ystäviltäsi muutenkaan, kuinka he voivat? Onneksi itselläni ei ole kaltaistasi ihmistä tuttavapiirissä.
Työpaikkamme on sellainen, että siellä voi olla vai sellaiset, jotka ovat työkykyisiä ja toimintakuntoisia. Siellä ei voi alkaa purkaa surutuntoja, joten kun ihminen on palannut töihin jonkun henkilökohtaisen tragedian jälkeen, siellä oletetaan, että on kunnossa, pystyy töihin. Läheisemmät työkaverit tietysti muistavat ja ylipäätään tietävät, mitä tälle yhdelle on tapahtunut ja he kysyvät vointia, mutta ei se työpaikka ole mikään surutyöryhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omissa asioissanikin on tekemistä, miksi haluaisin surra jonkun toisenkin puolesta, enkä varsinkaan muistele ihmisen koko sukupuuta. En todellakaan puutu kenenkään perheasioihin, ellen tuntenut henkilökohtaisesti sitä vainajaa.
Vierailija kirjoitti:
11, etkö kysy koskaan ystäviltäsi muutenkaan, kuinka he voivat? Onneksi itselläni ei ole kaltaistasi ihmistä tuttavapiirissä.
Totta kai kysyn. Mutta en minä kysy kyllä läheiseltä ystävältäkään puolen vuoden kuluttua, että miten sinä nyt voit tähän isäsi kuolemaan nähden. Tai olkeataan, kun tarkemmin ajattelen, en useinkaan kysy ihmisiltä tätä nimenomaista kysymystä, kuinka voit, vaan kyllähän sen vointi tulee esille aivan tavallisessa normaalissa keskustelussa ystävien kesken. Jos taas tarkoitetaan aivan ilmaakin kevyempää how are you-tyyppistä kysymystä, niin niihinhän vastataankin että hyvin kiitos.
Aika oudolta tuntuisi kysellä aikuiselta ihmiseltä vointeja vanhemman kuoleman jälkeen.
En minä ainakaan kysy "Miten voit" keneltäkään, koen sen niin henkilökohtaiseksi kysymykseksi. Saatan sen sijaan tokaista, että "Miten menee?". Näissä asioissa viestien vivahde erotkin ovat merkityksellisiä ja eteneminen tapahtuu tosi varovaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Aika oudolta tuntuisi kysellä aikuiselta ihmiseltä vointeja vanhemman kuoleman jälkeen.
Samaa mieltä. Oletus on, ettei kukaan siihen nyt romahda. Vaikka mäkin uskon aikanani surevani mun vanhempia, niin ei se mun voinnin kyseleminen heitä takaisin tuo.
Paska maa.